Raikas tuulahdus metsäpaloihin

Luonnonvarakeskuksen johtoporras kertoi tämän päivän Helsingin sanomissa, että Euroopan ja Pohjois-Amerikan lisääntyneet metsäpalot johtuvat – ilmaston lämpenemisen lisäksi – suurelta osin metsien kymmeniä vuosia lisääntyneestä hiilivarastosta. Se on puolestaan seurausta kahdesta syystä: tehostuneesta metsäpalojen torjunnasta sekä metsien käytön (hakkuiden) vähenemisestä. 

Korjaussarjaksi lukelaiset ehdottavat metsäteollisuuden volyymin kasvattamista ja metsänpohjan hakkuiden jälkeen metsänpohjan siistimistä sekä kulotuksia. Siis samoja keinoja, joista presidentti Donald Trump mainitsi joitain vuosia sitten Kalifornian metsäpalojen yhteydessä.

Mutta hyvänen aika: tämähän tarkoittaisi samalla ihmisille töitä ja lisää verotettavaa tuloa julkiselle sektorille! Ei kai sellainen voi tulla kysymykseen! Vai voisiko sittenkin?

Lukelaisten kirjoittajien näkemys on joka tapauksessa kuin raikas tuulahdus luonnon- ja ympäristönsuojelijoiden hallitsemaan tunkkaiseen metsäkeskusteluun. Ja jo siksikin olisi hienoa, mikäli maailman – tai edes Suomen – poliittiset päättäjät ottaisivat sen tosissaan. 

* * *

Lukelaisten näkemys on tieteellisesti perusteltu, muttei kuitenkaan koko totuus. Siinä nimittäin unohdetaan ihmisten tyhmyyden rooli metsäpalojen syttymisesssä. 

Siitä tarjoavat esimerkin viime päivinä Ranskaa kohdanneet metsäpalot, joiden sytyttämisesssä ovat "kunnostautuneet" ihmiset – joko tahallaan tai huolimattomuuttaan. Itse asiassa suurin osa metsäpaloista on nimenomaisesti ihmisten aiheuttamia. 

Siihen ei puolestaan ole kuin yksi lääke eli järjen käyttö liikuttaessa luonnossa. Tämä taas edellyttää asian tiedostamista ja kykyä toimia rationaalisesti. Nähtäväksi siis jää, löytyykö Ranskan asukkailta sellaista, vai tuleeko laajoista metsäpaloista siellä säännöllisesti toistuvia tragedioita.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Metsätuhohypoteesi ja sen testaaminen
Ylen juttu Kalifornian metsäpaloista sisälsi virheellisen väitteen
Onko tyhmyydellä jokin raja?

Sudenmetsästyksen alkaminen johti vihreään kaunokirjailuun ja salaliittoteoriaan

Sofia Virta (vihr) ja Ville Niinistö (vihr) ovat kauhistelleet sitä, että metsästäjät ovat ryhtyneet nopeasti ampumaan susia sen jälkeen kun niille annettiin sata kaatolupaa. Ensin mainittu on lähtenyt vastustamaan asiaa pyrkimällä vaikuttamaan ihmisten tunteisiin.

Hänen mukaansa "moni kokee surua siitä, miten susien ampuminen on nyt aloitettu. Monen upean eläimen elämä päättyy nyt hangille, vaikka susi ei ole hyökännyt ihmisen kimppuun sitten 1800-luvun."

Lisäksi hän on kaunokirjaillut, että "eläimet ovat tuntevia olentoja ja osa ekosysteemiä. Sudet ovat älykkäitä, sosiaalisia ja kiintyviä – meidän koiriemme esivanhempia. Niillä on oikeus olla olemassa".

Niinistö taas lähesty asiaa keksimällä salaliittoteorian. Sen mukaan "koko tämä suden metsästysvimma on Orpon hallitukselta vain epätoivoinen yritys siirtää keskustelu pois omista teoistaan keksittyyn ulkoiseen uhkaan". 

* * *

Suurin osa suomalaisista haluaa maassamme olevan susia. Samalla useimmat katsovat, että niiden määrää tulee rajoittaa vahinkojen vähentämiseksi ja estämiseksi sekä tietenkin ihmisten turvallisuuden takaamiseksi. 

 

Tämä asia on tullut ajankohtaiseksi siitä syystä, että Luonnonvarakeskuksen tieteellinen arvio viime vuoden maaliskuisesta susien määrästä osoitti Suomessa olleen silloin noin 430 (413–465) sutta. 

Oleellista on huomata, että tämä yksilömäärä oli peräti noin 46 prosenttia suurempi kuin vuotta aiempi arvio. Sekä ymmärtää, ettei tämä kasvu ole jäänyt ilman seurauksia, vaan susien käytös on samalla muuttunut aiempaa röyhkeämmäksi. 

* * *

Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että suden metsästykselle on hyvät perusteet. Ja siksi suden kaatolupia myönnettiin peräti sata kappaletta. 

Se, että susien metsästys käynnistyi niin tehokkaasti, että eläimiä oli eilisen tiedon perusteella ammuttu jo 21 kappaletta osoittaa suomalaismetsästäjien kyvykkyyden panna täytäntöön poliitikkojen päätöksiä. Samalla susien käyttäytyminen muuttuu – ainakin toivottavasti – aremmaksi, jolloin ne älykkäinä eläiminä pysyttelevät kauempana ihmisistä, mikä vähentää niistä maataloudelle aiheutuvia taloudellisia vahinkoja sekä ihmisille – erityisesti lapsille – aiheutuvaa riskiä.  

Olisin myös odottanut Sofia Virran ja Ville Niinistön ymmärtävän, että yhdenkin suden kuolemaan johtava hyökkäys ihmistä vastaan johtaisi salametsästyksen lisääntymiseen. Eikä se olisi toivottavaa sen enempää suden kuin sen kannan turvalliseen määrään tähtäävän petoeläinpolitiikankaan kannalta. 

* * *

Suden itsensä kannalta oleellista on seurata sekä eläinten yksilömäärää, niiden jakautumista eri populaatioihin sekä lajin perinnöllisen monimuotoisuuden kehitystä. Raamit tälle työlle antaa EU:n luontodirektiivi, jonka mukaan suotuisan suojelutason viitearvon tulisi olla suurempi kuin pienin elinvoimainen kanta.

Vuonna 2022 todettiin, että silloisen susipopulaation koko oli liian pieni varmistamaan elinkelpoisen susipopulaation säilymisen Suomessa. Nyt nopeasti kasvanut susipopulaatio on kuitenkin – kuten edellä totesin – selvästi suurempi kuin tuolloin. Eikä edes nyt käynnistynyt sadan suden ampuminen tule pudottamaan maaliskuista susimäärää likimainkaan silloiselle tasolle saati alle suotuisan suojelutason viitearvon.

* * *

Kaiken kaikkiaan onkin aivan erinomainen asia, että suden metsästys on nyt sallittu eli saatettu poliittisen kontrollin alle, mikä toivottavasti – ja todennäköisesti – näivettää lajiin kohdistuvan salametsästyksen. Siksi palautan teidän – arvoisat lukijat – ja erityisesti vihreiden poliitikkojen mieleen sen, mitä kirjoitin susipolitiikasta lähes kolmetoista vuotta sitten.

"Niinpä suosittelenkin luontoväkeä huolehtimaan siitä, että asutuskeskuksissa säännöllisesti näyttäytyvät sudet tapetaan laillisesti. Samoin uhkaavasti käyttäytyneet tai vaikka vain ihmistä rohkeasti lähestyneet sudet ammutaan ajoissa. Ja mikäli tämä ei pidä susikantaa sen kokoisena, että riski ihmislapsen saaliiksi jäämisestä on olematon, vaatia lisää metsästyslupia. Sekä vastapainoksi susien laittomasta tappamisesta kovempia rangaistuksia."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen ja Amerikan lihansyöjät

Saalistajista ja niiden vaikutuksesta
Susi jo syntyessään - vai onko sittenkään?

Kuka on syyllinen Suomen hiilinieluongelmiin?

Viime päivinä on taitettu paljon peistä Luonnonvarakeskuksen (Luke) hiililaskelmista, koska niihin tehtyjen muutosten jälkeen Suomen metsät ovat palanneet hiilinieluiksi. Samalla laskelmia tehneet tutkijat ovat joutuneet suorastaan sylkykupin asemaan. 

Siksi ajattelin vähän valaista, mistä tässä ongelmassa on perimmältään kysymys. Ja samalla paljastaa todelliset syylliset, sillä he eivät ole tutkijoita. 

* * *

Hiilitaselaskelmat muuttuivat merkittäviksi YK:n ilmastosopimuksen (1992) ja Kioton pöytäkirjan (1997) myötä. Niissä velvoitetaan sopimuksiin sitoutuneet maat raportoimaan LULUCF-sektorin nielut ja päästöt vuosittain. Lyhenne tarkoittaa maankäyttöa, maankäytön muutosta ja metsätaloussektorin hiilitasetta.

Luke perustettiin vuonna 2015 ja sen tehtäväksi keskitettiin samalla kasvihuonekaasupäästöjen laskenta, jota oli aiemmin tehty useammassakin organisaatiossa. Toisin sanoen kyse on ollut ja on edelleen poliittisen päätöksentekokoneiston Lukelle ja sen tutkijoille määräämästä tehtävästä, eikä laitoksessa työskentelevien tutkijoiden tai edes laitoksen johdon omaehtoisesta tieteellisestä tutkimuksesta. Eikä myöskään heidän aloitteestaan, sillä tuskin kukaan tutkija haluaisi vielä käytäntöön pahasti keskeneräisten tutkimustensa tuloksia.

Todellisuudessa kasvihuonekaasulaskelmien taustalla ovat poliitikot, jotka sopivat keskenään hienolta kuulostavasta asiasta – ymmärtämättä sen teknisen suorittamisen vaikeutta. Ja Luken tutkijat pantiin tekemään näitä laskelmia riippumatta siitä, uskoivatko he itse tulostensa olevan jonkinlaista tieteellistä faktaa. 

Lienee myös niin, että Luken tutkijat ovat tehneet tämän työn saatuaan parhaansa, jotta laskelmia saataisiin tarkemmiksi. Tämän seurauksena hiililaskennan menetelmiä ja käytäntöjä on aika ajoin muutettu vastaamaan tuoreinta tieteellistä käsitystä. 

Kuten – arvoisat lukijani – olette huomanneet, ne ovat herättäneet valtavasti huomiota johdettuaan jopa arvioiden etumerkin muuttumisiin. Ja tultuaan samalla osoittaneeksi kuinka tolkuttoman hatarista lähtökohdista kasvihuonekaasulaskentaan lähdettiin. 

* * *

Tämän ongelman puki pari päivää sitten sanoiksi Luken professori Annika Kangas kahdessa sosiaalisen median viestissään. Ensimmäisessä hän kirjoitti, että "muutos tulee siitä, että tässä välissä valmistui täydennetystä aineistosta uusi malli, jolla lasketaan puiden biomassat. Ja uusi malli ennustaa isompia latvusbiomassoja kuin vanha tietyn kokoisille puille. Eikä tämä jää viimeiseksi muutokseksi."

Toisessa viestissään hän totesi myös – epäilemättä todenmukaisesti – että "ei kukaan väitä NASAn tuloksia vääriksi. Ne eivät vaan mittaa sitä, mitä Luke mittaa. Eikä varsinkaan kukaan pidä Ruotsin tuloksia väärinä. Meidän vaan olisi pitänyt mitata 10000 maaperäkoealaa enemmän vuodessa kuin nyt jo 80-luvulta, jotta voitaisiin käyttää samoja menetelmiä kuin ne."

Jotta asia ei olisi näin yksinkertainen, on tähän tekstiin lisättävä vielä yhden professorin – eli Luken Hannu Ilvesniemen – perusteellisesti laadittu kommentti, jossa hän totesi, että "koska maan hiilivarastojen muutoksesta on mahdotonta saada tarkkoja arvioita, olisi tarkoituksenmukaista siirtyä kvantitatiivisiin lukuihin perustuvasta raportointikäytännöstä kuvailevampiin tarkasteluihin". 

* * *

Lupasin aluksi paljastaa todelliset syylliset. Itse asiassa tulin jo tehneeksi sen, sillä todelliset syylliset nyt käsillä olevaan ongelmaan ovat ne poliitikot, jotka ovat päättäneet kasvihuonekaasujen laskennasta ennen kuin siihen on ollut päteviä tieteellisiä keinoja. 

Tarkennettakoon tässä kuitenkin sen verran, että Suomi allekirjoitti Kioton pöytäkirjan vuonna 1998. Silloin maata johtivat SDP-taustainen presidentti Martti Ahtisaari (sd) ja pääministeri Paavo Lipponen (sd). Ympäristöministerin salkku oli Pekka Haavistolla (vihr).

YK:n ilmastosopimuksen aikana 1992 maatamme johtivat puolestaan presidentti SDP-taustainen Mauno Koivisto ja pääministeri Esko Aho (kepu). Ympäristöministerinä toimi Sirpa Pietikäinen (kok).

Ikävintä tässä kaikessa on se, että luotettavan tieteellisen tiedon puuttuessa edellä mainitut poliitikot ovat päättäneet – tai heidän johdollaan on päätetty – myös siitä, että näihin puutteellisin tiedon tehtyihin – tai jos uskomme professori Ilvesniemeä, jopa teoriassa mahdottomiin – laskelmiin on kytketty valtavien rahavirtojen ohjailu paikasta toiseen. Ja sen seurauksena rakennettu byrokratia-automaatti, joka tuottaa epäreiluja päätöksiä valtioille, niiden yrityksille ja kansalaisille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmainen veronkevennys ja metsähakkuiden vähentämisen miljardilasku
Suometsäprofessori Annamari Laurén: Suomelle miljardilaskua ennakoiva malli on huonosti tehtyä tutkimusta
Hiilinieluja vai veroeuroja?

Kuinka metsiemme käy tulevaisuudessa?

Suomessa on viime aikoina uutisoitu useammastakin metsätaollisuuslaitoksen sulkemisesta, viimeksi Lappeenrannassa. Syynä siihen lienevät paperin käytön globaali väheneminen sekä venäläisen tuontipuun loppumisesta seurannut raaka-aineen hinnannousu. 

Näin metsien hyödyntäminen Suomessa on jälleen uudessa tilanteessa. Ja siksi ajattelin näin viikon aluksi palauttaa teidän mieleenne – arvoisat lukijani – metsiemme tuottaman puumäärän vuosittaisen kasvun viimeisten noin sadan vuoden aikana.

Kuvasta näkyy, että metsiemme kasvu on muuttunut todella radikaalisti itsenäisyytemme aikana. Syynä sille on vielä 1900-luvun alkupuolella tavallisesti tehdyistä poimintahakkuista ja metsien luontaisesta uudistamisesta niin sanottuun tehometsätalouteen, jossa metsikön kaikki puut poistetaan kerralla ja niiden tilalle istutetaan tai viljellään uusi puusukupolvi, joka on yhä useammin saanut alkunsa valikoidusta siemenestä ja jonka kasvuolosuhteista pidetään huoli maanmuokkausten, vesakonraivausten ja harvennusten kautta. 

Näin suomalaiset metsät muuttuivat 1950-luvulta alkaen nopeasti kasvaviksi nuoriksi puustoiksi, joista ensimmäisten nopeimman kasvun aika alkoi olla ohi 2010-luvulla. Tämä kaikki näkyy erinomaisesti yllä olevasta kuvasta. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, millä tavalla vaatimukset niin sanotusta jatkuvapeitteisestä metsätaloudesta – jossa palattaisiin poimintahakkuisiin ja metsien luontaiseen uudistamiseen – vaikuttavat maamme metsien kasvuun. Se kuitenkin tiedetään jo nyt, että näin toimien metsien puut kasvavat näissä metsissä noin viidenneksen nykyistä hitaammin, metsämme muuttuvat entistä kuusivaltaisemmiksi ja metsänhakkuita tehdään vuosittain nykyistä suuremmassa osassa metsistämme. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Itärajan sulkemisella on vahva kansalaisten tuki, mutta metsätieto on hakusessa
Suomalaisten selvä enemmistö vastustaa komission metsäpolitiikka

Suometsäprofessori Annamari Laurén: Suomelle miljardilaskua ennakoiva malli on huonosti tehtyä tutkimusta

Suometsätieteen Professori Annamari Laurénin kommentoi Metsälehdessä Suomen soiden hiililaskentaa. Siis juuri sitä asiaa, jonka perusteella maamme joutuu joskus tulevaisuudessa ostamaan muilta mailta miljardeilla euroilla nieluyksiköitä.

Helsingin yliopistossa toimivan kollegan mukaan Luonnonvarakeskusessa (Luke) tehtävä hiililaskenta on huonosti tehtyä tutkimusta, jonka "tuloksia ei voi käyttää mihinkään". Ja listaa näkemyksensä perusteeksi seuraavat siihen liittyvät ongelmat.

"Vesi on ylivoimaisesti tärkein suon prosesseihin vaikuttava tekijä... vesi sademäärä, ja ojan syvyys puuttuvat hiililaskennastamme". 

"Laskennassa maan hiilipäästö riippuu ainoastaan puuston pohjapinta-alasta ja vuoden keskilämpötilasta. Ja kun metsä kasvaa ja vuodet lämpenevät, päästöviisarit osoittavat taivaisiin."

"Hiililaskentamallissa rikotaan keskeisimpiä tutkimuksen periaatteita... Päästömallin selittäjät korreloivat voimakkaasti; mallissa hiiltä virtaa ilmasta maahan ja maasta ilmaan, mutta hiilivirrat eivät ole toisiinsa kytkeytyneitä".

"Mallin lämpötilaherkkyys hipoo taivaita. Kun laboratoriokokeissa maan hiilipäästö lisääntyy 20­–40 prosenttia lämpötilan noustessa kolme astetta, hiililaskennassamme vastaava lisäys on 50–220 prosenttia."

* * *

Nähtäväksi jää, miten Luken hiilenlaskijat vastaavat Laurénin kritiikkiin. Vai vastaavatko? 

Lisäksi on selvää, että hänen esittämänsä seikat vaativat perustellun vastauksen tai vaihtoehtoisesti hiilimallin hylkäämisen sellaisena kuin sitä käytetään juuri tällä hetkellä. Eikä sen perusteella voi missään tapauksessa ryhtyä siirtelemään Suomesta muualle miljardeja euroja ennen kuin mallissa havaitut ongelmat on korjattu. 

Näin tietenkin vain siinä tapauksessa, että Laurén tuntee kommentoimansa asian perinpohjaisesti. Itse en epäile tätä ottaen huomioon hänen tutkimusalansa eli suometsätieteen sekä sen, että hän tullut nimitetyksi Helsingin yliopiston professuuriinsa äskettäin ja osoittauduttuaan kaikkia samaa tehtävää hakeneita kilpailijoitaan pätevämmäksi.

* * *

EU:n Copernicus-ilmastopalvelun mukaan vuosi 2024 oli Euroopassa mittaushistorian lämpimin. Lisäksi Eurooppa on sen ja maailman ilmatieteen järjestö WMO:n mukaan maailman nopeimmin lämpenevä maanosa.

Samojen organisaatioiden mukaan poikkeussäät vaativat maanosassamme viime vuonna ainakin 335 ihmisen hengen ja vaikuttivat muulla tavoin satojentuhansien eurooppalaisten elämään. Taloudelliset tappiot nousivat ainakin 18 miljardiin euroon. 

Kaiken kukkuraksi Euroopan eri osien säätiloissa havaittiin viime vuonna poikkeuksellinen ero. Siinä missä aurinko porotti mantereen itäosassa tehden säästä kuumaa ja kuivaa, läntisessä Euroopassa satoi ja tulvi tavanomaista enemmän. Niinpä  WMO:n pääsihteeri Celeste Saulo kertoi lehdistölle, että "sopeutuminen on välttämätöntä".

Suomessa sää oli viime vuonna Ilmatieteen laitoksen mukaan tavanomaista lämpimämpi, mutta ei kuitenkaan ennätyksellisen kuuma. Talvi oli jopa poikkeuksellisen kylmä, kevät lämpimin sitten vuoden 2016, kesä yhtä lämmin kuin ennätysvuonna 1937 ja syksy maan eri osissa joko harvinaisen tai poikkeuksellisen lämmin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kun jäät lähtivät järvistä jo helmikuussa ja teinit joutuivat töihin
Hiilinieluja vai veroeuroja?
Tekninen muutos halpuutti Suomen hiilimaksuja 80 prosentilla

Yle myötäili mafiamaista valtaa Pohjois-Suomessa käyttäviä ympäristöjärjestöjä

Kuluneella viikolla Yleisradio kertoi, että "Rovaniemeläinen energiayhtiö Napapiirin Energia ja Vesi Oy (Neve Oy) on ostanut puuta kiistellystä Värriön yhteismetsästä Sallassa". Näin on tehty siksi, että kyseessä on yksityinen talousmetsä, josta isot metsäyhtiöt ovat kieltäytyneet ostamasta puuta Greenpeacen ja muiden ympäristöorganisaatioiden vientimaissa harjoittaman propagandan pelossa.

Metsää ei syystä tai toisesta ole suojeltu myöskään reilun suomalaisen käytännön mukaisesti eli maksamalla omistajalle täysi korvaus sosialisoidusta omaisuudesta. Voidaan tietenkin kysyä, että miksei näin ole tehty. Ovatko metsän luontoarvot siihen nähden liian vähäiset vai onko samanlaisia luontotyyppejä jo suojeltu riittävästi?

Jälkimmäiseen selitykseen viittaa vahvasti se, että esimerkiksi Sallaa hiukan pohjoisemmassa, mutta luonnoltaan Värriön alueen kaltaisessa Inarissa on suojeltu peräti 72,2 prosenttia kunnan pinta-alasta. Lisäksi itse Värriössäkin sijaitsee jo nyt Venäjään rajautuva Värriön luonnonpuisto.

Jos ja kun tilanne on tämä, on Ylen uutisessa puheena ollut yhteismetsä omistajineen ikään kuin puun ja kuoren välissä. Sillä on pääomaa kiinni metsäomaisuudessa, jota sen enempää valtio kuin suuret metsäfirmatkaan ei suostu vaihtamaan rahaksi. Jäljelle on jäänyt puiden myynti energiaksi. 

Tämäkin on todennäköisesti tapahtunut kalliin tukkipuun hinnan sijasta halvalla. Onhan kuutiohinnan ero tukilla ja energiapuulla yli kaksinkertainen metsänomistajan tappioksi  - linkissä mainittu kuitupuun hinta on nykyisin kutakuinkin sama kuin energiapuun. 

Ylessä nyt yksisilmäisesti - luontojärjestöjen agendaa mukaillen - kirjoitettu juttu saattaakin johtaa siihen, että myös Neve Oy lopettaa puun ostamisen Värriön yhteismetsästä, jolloin sen vaihtoehdot käyvät entistäkin vähäisemmiksi. Pahimmassa tapauksessa saattaa käydä jopa niin, että heidän omaisuutensa menettäisi kotitarvepuu- ja virkistyskäyttöä lukuun ottamatta kokonaan arvonsa. 

* * *

Tapaus ei ole Suomessa ensimmäinen laatuaan, sillä Inarin yhteismetsä ajettiin pari vuotta sitten samanlaiseen tilanteeseen. Ratkaisu löytyi kaivosyhtiöstä, joka osti silloin Värriön yhteismetsän tapaan kaupalliseen paitsioon joutuneen metsän - josta yritykset eivät uskaltaneet ostaa puuta, ja jota valtio ei nähnyt tarpeelliseksi suojella - viherpestäkseen toisaalla tapahtuvaa ympäristöä rasittavaa toimintaansa. 

Nähtäväksi siis jää, syntyykö myös Värriöön samankaltainen älyllisesti epärehellinen, ympäristönsuojelun kannalta kyseenalainen ja oikeusvaltioperiaatteen vastainen ratkaisu. Siis ratkaisu, jossa ei de facto tunnusteta sitä, että "jokaisella on yhdenvertainen oikeussuoja lain edessä". 

Oikeussuojan puuttuminen tarkoittaa Värriön metsänomistajien tapauksessa sitä, että heidän omaisuutensa taloudellinen arvo on hävitetty ympäristöjärjestöjen tehokkaalla propagandalla ja teollisuuden painostamisella tilanteessa, jossa omaisuuden luontoarvot - mitä ilmeisemmin - eivät oikeuta suojelua valtion rahoilla. Eikä omistajille siten jää tosiasiallista mahdollisuutta käyttää omaisuuttaan lain sallimissa rajoissa. 

Tämän asian ymmärtää, kun katsoo Luonnonvarakeskuksen tuottamia tietoja, joiden mukaan Lapin metsistä oli vuonna 2019 suojeltu jo lähes kolmannes kun taas eteläisen Suomen maakunnissa metsistä on suojeltu vain 3,3 - 7,7 prosenttia. Siten metsiensuojelun tarve on Etelä-Suomessa monin verroin suurempi kuin pohjoisessa - ja tarkoitukseen käytettävissä olevat varat on järkevää käyttää pohjoisen ihmisten omistusten sosialisoinnin sijaan etelän vauraissa maakunnissa. 

Tästä syystä olisin mielelläni nähnyt verovaroin toimivan Yleisradion uutisoivan aiheesta nyt nähdyn jutun sijaan sellaisella analyysillä, jossa olisi käsitelty asiaa rehellisesti eli huomioiden edelle kirjoittamani näkökohdat. Ja nyt nähdyn ympäristöjärjestöjen myötäilyn sijaan kyseenalaistettu se mafiamainen valta, joka niillä on nykyisin pohjoisessa Suomessa. Ja jota ne näyttävät käyttävän täysin paikallisten ihmisten elämisen mahdollisuuksien tuhoutumisesta piittaamatta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Muutama kommentti Teemu Keskisarjan listaan
Suomalaisten selvä enemmistö vastustaa komission metsäpolitiikka
Suojelutoimien kustannuslaskelmista puuttuu 90 prosenttia

Tekninen muutos halpuutti Suomen hiilimaksuja 80 prosentilla

Tuore uutinen kertoo, että Suomen lasku metsien hiilinielujen romahduksesta voi laskea miljardeilla. Tekstistä selviää muutoksen olevan riippuvainen päästöyksiköiden määrästä ja esimerkiksi hiilidioksiditonnin hinnan ollessa 40 euroa olisi hinnan alenema 2-7 miljardista eurosta 0,4-1,6 miljardiin euroon. 

Se tarkoittaa prosentuaalisesti noin 80 prosentin "halpuuttamista". Toisin sanoen vanha hinta oli viisinkertainen verrattuna uuteen. Nyt tehty muutos vastaa siis sitä, että bensiinin hinta putoaisi yht´äkkiä kahdesta eurosta 40 senttiin. 

Tämä on hämmentävää, sillä nyt puhutaan todella isoista maksuista suomalaiselle kansantaloudelle. Verrokkina olkoon vaikkapa tämän vuoden oikeusministeriön koko määräraha, joka on 1,1 miljardia euroa. 

Otan asian esille siksi, että jos päästöyksiköiden laskentaperusteet ovat niin heikot kuin nyt näyttää, voidaan mielestäni niiden oikeutus kyseenalaistaa. Näin siitä huolimatta, että hinnanmuutos oli tällä kertaa alennus. 

Taustalla on Luonnonvarakeskuksen tekemä tekninen korjaus, jonka taustalla oli kasvihuonekaasupäästöjen inventaarion laskentamenetelmien muutos. Uutisessa haastateltu tutkija kertoi, että nyt "vertailutaso on oikeasti vertailukelpoinen inventaarion tuloksiin. Siksi luvut kutistuivat niin paljon."

Jos ja kun hiilipäästöistä joudutaan maksamaan jatkossa, on laskentaperusteiden luonnollisesti oltava täsmälliset ja oikeat. Nyt tehdyn muutoksen mittaluokka kuitenkin asettaa tämän kyseenalaiseksi. 

Näin siksi, että olisi outoa, mikäli myös aiempaa - nyt muutettua - laskentamenetelmää ei aikanaan olisi pidetty oikeana. Olisihan vieläkin oudompaa, mikäli EU:ssa olisi päätetty miljardiluokan tulonsiirroista ilman uskoa sen perusteiden pitävyyteen. 

Kun nyt kuitenkaan asia ei ollut näin, on kysyttävä, että kuka tällä kertaa takaa sen, että uusittu laskelma olisi niin täsmällinen ja oikein, että sen perusteella tehtävät tulonsiirrot ovat perusteltuja? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Päästökauppa ja narun päässä oleva pässi
Oikeudenmukainen kompensaatio hiilinieluista
Suomalaispuolueet päättivät ilmastonmuutoksen torjuntakeinoista

Metsästäjä-keräilijät hallitsivat metsäpalojen esiintymistä

Muistatteko, arvoisat lukijani, kun Suomessa naureskeltiin Donald Trumpin kommenttia metsien haravoimiseksi käännetystä "rakingista", josta hänen mukaansa pitäisi ottaa oppia metsäpalojen riivaamissa amerikkalaismetsissä. Silloinhan suomalaisten hihittely loppui sen jälkeen, kun Luonnonvarakeskuksen professori toppuutteli naureskelijoita ja totesi, että metsäteknologin näkökulmasta Trump käytti oikeaa termiä oikeassa paikassa. 

Professorin mukaan "Raking"-menetelmää nimittäin todellakin käytetään metsäpalojen estämisessä. Sillä ei siinä yhteydessä kuitenkaan tarkoiteta syksyisten lehtien haravointia vaan palavan materiaalin poistamista puuston alta. 

Tämä tuli mieleeni kun silmiini sattui tutkimusraportti, jossa kerrottiin Pohjois-Amerikan länsirannikon tulipalojen olleen ennen 1900-lukua lieviä ja esiintyneen säännöllisin väliajoin, keskimäärin kerran 8–10 vuodessa. Se johtui siitä, että jo muinaiset metsästäjä-keräilijät olivat käyttäneet suurimman osan Sierra Nevadan alueen metsien paloherkästä materiaalista polttopuuksi. 

Myös Intiassa ja Nepalissa nykyisin asuvan väestön polttopuunkeruu vähentää oleellisesti metsien paloriskiä. Sikäläisen väestön on raportoitu poistavan jopa 80 prosenttia metsien pohjakerroksen palavasta materiaalista. Intiassa tätä tukee hallituksen metsänhoitopolitiikka, joka mahdollistaa maapolttoaineiden keräämisen omiin ja kaupallisiin tarkoituksiin. 

Nähtäväksi jää, millaisia metsäpaloja saamme seurata kuluvana kesänä, koska jo keväällä on julkaistu tietoja poikkeuksellisen kuumista säistä niin Etelä-Aasiassa kuin Etelä-Euroopassakin. Ja ovatko niiden takana pelkästään kuumat säät, vai onko metsien puutteellisella hoidolla jälleen oma osuutensa samaan tapaan, kuin Trumpin kauden metsäpaloilla USA:n länsiosissa tai viime vuosina Australiassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hellettä ja koleaa
Keväisiä ajatuksia vihreistä ja muista siirtymistä
Metsien haravoimisesta Suomessa

Sata vuotta metsätietoa on tarua ihmeellisempää

Suomalaiset - tai ainakin kaikki punavihreät sellaiset - taitavat luulla, että Suomen metsät ovat surkeassa kunnossa tai jopa katoamassa ylisuurten hakkuiden takia. Tämä on kuitenkin väärinkäsitys, kuten Taloussanomien vuodelta 2019 peräisin olevassa jutussa todettiin.

Tämä tuli mieleeni, kun törmäsin Twitterissä tietoon valtakunnallisen metsien inventoinnin 100-vuotisjuhlasta. Ja etsin sen jälkeen asiaan liittyneen tiedotteen, jonka mukaan suomalaisten metsien puumäärän kasvu on hidastunut, mutta siitä huolimatta meillä on vihreää kultaa enemmän kuin koskaan kuluneen sadan vuoden aikana. Tai kuten edelle linkitetty Taloussanomien juttu kertoi, enemmän kuin satoihin vuosiin.

Tiedote sisälsi muitakin mielenkiintoisia tietoja. Punavihreäthän ovat väittäneet, että esimerkiksi monimuotoisuuden kannalta tärkeän lahopuun määrä olisi romahtanut ja vanhat järeät puut ja lehtipuut olisivat vähentyneet.

No, totuus on näidenkin seikkojen valossa tarua ihmeellisempää. Valtakunnallisen inventoinnin mukaan monimuotoisuuden kannalta tärkeän kuolleen puun määrä on edelleen lisääntynyt Etelä-Suomessa ja Pohjois-Suomessakin sen aiemmin havaittu väheneminen on pysähtynyt.

Vanhojen puiden määrä on puolestaan pysynyt viimeiset vuosikymmenet aika lailla ennallaan, mutta järeiden yli 40 cm läpimittaisten puiden määrä on kasvanut inventoinnin 100 vuoden aikana eteläisimmässä Suomessa peräti 20-kertaiseksi. 

Edellä kuvaamani totuus ja taru suomalaismetsien tilasta kertoo kouriintuntuvasti siitä kuinka likaisilla korteilla erilaiset poliittiset kansalaisjärjestöt pelaavat mediapeliä. Ja poliittisesti samansuuntainen media viestii tämän sellaisenaan ihmisille niin metsien kuin muidenkin asioiden suhteen. 

Vai olisinko sittenkin väärässä tämän kirjoituksen ensimmäisen kappaleen osalta. Eli olisiko kuitenkin niin, että punavihreän kuplan ulkopuolella elävät suomalaiset ovat perillä metsiemme tilasta paremmin kuin mediasta voisi päätellä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kalajoen metsäpalojen historiallinen viitekehys
Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
Maapallon metsäpinta-ala kasvaa vauhdikkaasti

Tutkimustietoa faktantarkastajille ja päätösentekijöille

Maaseudun Tulevaisuus kertoi viime viikolla mielenkiintoisesta Luonnonvarakeskuksen tutkimustuloksesta. Sen mukaan avohakkuu ei vähennä maaperän hiilensidontaa eikä vapauta sen hiilivarastoa. 

Tutkimusprofessori Hannu Ilvesniemen mukaan hiilen kertyminen oli runsainta metsissä, jotka lähestyivät päätehakkuuikää. Niissä metsämaan hiilivarasto kasvoi vuodessa keskimäärin noin 300 kiloa hehtaarilla. Sen sijaan hiilen kertyminen maaperään väheni yli satavuotiaissa metsissä eli metsien siirtäminen pois talouskäytöstä ei olisi hiilensidonnan kannalta järkevää.

MT:n välittämät tulokset perustuivat yli 600 valtakunnan metsien inventoinnin pysyvältä koealalta kerättyihin aineistoihin, joissa hiilen määrä selvitettiin pintakarikkeessa, humuksessa ja 40 sentin kivennäismaakerroksessa. Siten kyseessä oli niin suuri mittausaineisto, että tuloksia voi pitää erittäin luotettavina.

Edelle kirjoittamani tieto on täysin vastoin Vihreiden narratiivia, jonka mukaan nykymuotoinen metsänhoito johtaisi hiilen vapautumiseen metsänpohjasta ilmakehään.  Asia liittyy myös kansalaisaloitteeseen avohakkuiden kieltämisestä valtion mailla. Sen suhteen Vihreiden linjalla ovat olleet hallituspuolueista myös vasemmistoliittolaiset.

Kaiken kaikkiaan edelle kirjoittamani tiedonpala osoittaa jälleen kerran ne hyödyt, jotka yhteiskunta saa rahoittaessaan tutkimusta. Eihän meillä olisi ilman sitä käytettävissä laajaa aineistoa, jota voitaisiin käyttää päätöksentekoon ja faktantarkastukseen. 

Tässä tapauksessa MT:n julkaisema tieto tarkoittaa, että kansalaisaloite perustuu ainakin metsien hiilinielujen perusteella virheelliseen tietoon väittäessään että "avohakkuun toteuttamisen jälkeisenä kahtenakymmenenä vuotena metsäalue muuttuu hiiltä sitovasta hiilinielusta hiilen lähteeksi". Nähtäväksi kuitenkin jää, mikä vaikutus tällä on kansalaisaloitteen lopulliseen kohtaloon, johon vaikuttavat tosiasioiden lisäksi - ja ehkä niiden ylikin - kansanedustajiemme omat uskomukset ja narrativit.

* * *

Koska edelle kirjoittamani liittyy ilmastonmuutokseen, on tässä yhteydessä syytä katsahtaa myös sitä, millä tavoin se on edennyt. Eli pohjoisen napajään kokoon liittyvää herkkää mittaria.

Viimeksi asiaa tarkastellessani oli käynyt selväksi, ettei pohjoisen merijään laajuus tai pinta-ala tullut poistaneeksi vuoden 2012 minimiä ennätysten kirjoista. Sen jälkeen kävi kuitenkin niin, että lokakuussa molemmat mittaustavat saavuttivat ajankohtaan nähden uudet ennätykset. Siitä esimerkkinä alla oleva lokakuista napajään pinta-alaa kuvaava esitys.

Marraskuun osalta tämänvuotinen arktisen merijään pinta-ala jäänee kuitenkin vuoden 2016 ennätyspientä pinta-alaa suuremmaksi. Ainakin jos luotamme siihen, että se kehittyy samansuuntaisesti kuin päivittäin raportoitu jään laajuus. 

Näin ollen ilmastonmuutos ei ole vielä lyönyt vanhoja mittausennätyksiä, saati tuhansien vuosien takaisia ennätyslämpöjä, mutta elämme joka tapauksessa sellaista vuotta, jonka aikana ollaan oltu lähellä tätä tilannetta. Siten mielenkiinto ilmastonmuutoksen kehittymisestä jatkuu myös tulevana vuonna. 

Ehkäpä vuoden 2012 syyskuussa saavutettu napajään minimipinta-ala muuttuu silloin voimassa olevasta ennätyslukemasta pelkäksi historialliseksi anekdootiksi. Tätä varmasti toivovat ainakin ne, jotka ovat julkisesti ja kauhukuvia maalaillen puhuneet ihmisen roolista ilmaston lämpenemisen taustalla. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ajatusten säyneenjoesta ja koronaviruksesta
Tutkimus osoitti EU:n ja Suomen ilmasto- ja biodiversiteettisuunnitelmat järjettömiksi
Valeuutinen metsässä

Alkeelliset uskomukset vai tieteellinen maailmankuva - kas siinäpä vasta kysymys

Perjantain Science-lehti kertoi pikku-uutistensa joukossa siitä, kuinka afrikkalaisia korppikotkia uhkaa sukupuutto laittoman metsästyksen takia. Tuon myrkyttämällä tapahtuvan metsästyksen motiivina on taikausko: lintujen päitä pidetään nimittäin onnea tuottavina taikakaluina.

Tapaus toi mieleeni Yrjö Kokon kirjan "Neljän tuulen tie" alun, jossa saamelaismies ampuu joutsenen tehdäkseen sen kaulasta onnea tuottavan taikaesineen. En tiedä kuinka yleistä joutsenten ampuminen oli aikanaan Lapin alkuperäisasukkaiden parissa, mutta se lienee joka tapauksessa nykyisin loppunut ja maamme joutsenkanta on kasvanut niin suureksi, että kansallislintumme koristavat nykyisin lähes kaikkia järviämme. 

Nähtäväksi jää, loppuuko afrikkalainen korppikotkan metsästys ennen kuin suuret linnut on tuhottu sukupuuttoon. Ja mitä sikäläiset ihmiset sen jälkeen tekevät ylläpitääkseen sitä satumaista onnea, joka heidän kohdalleen on taikakalujen ansiosta langennut. 

* * *

Edelle kirjoittamani anekdootit kertovat meidän suomalaisten kannalta käsittämättömästä menneestä maailmasta. Tai no, kyllähän mekin ainakin lapsena innostuimme löytäessämme neliapilan, mutta epäilen vahvasti, ettei kovin moni tainnut sellaisen löydettyään ajatellut onnensa muuttuneen millään tavalla. 

Tämä johtuu tietenkin siitä, että me elämme sivistyneessä yhteiskunnasta, jossa perusteettomat uskomukset ovat joutuneet väistymään pohjaltaan tieteellisiin havaintoihin perustuvan maailmankuvan tieltä. Sekä siitä, että tämä paradigman muutos on johtanut kierteeseen, jossa tosiasioihin perustuva kehitys on vahvistanut taloudellista hyvinvointia, joka puolestaan on edelleen vahvistanut tieteellistä maailmankuvaa. 

Valitettavasti tämä kehitys näyttää ajoittain johtavan eräällä lailla alkeellisten uskomusten palaamiseen. Tähän viittasi viikonlopun Iltalehden jutussa entinen pääministeri Esko Aho (kepu), joka kertoi, että "liian moni ajattelee, että hyvinvointipalvelut ja sosiaaliturva ovat synnyttäneet taloudellisen kasvun, jonka avulla tämä systeemi pyörii. Mutta se on kuitenkin toisinpäin. Tuottavuuden nousu ja taloudellisen suorituskyvyn parantuminen ovat mahdollistaneet sen, että olemme voineet antaa näitä etuuksia ja kehittää niitä."

Ilta-Sanomissa mainittiin myös Ahon näkemys siitä, kuinka "hiljaisen enemmistön toiveet, odotukset ja tarpeet tahtovat jäädä jalkoihin... kaikenlaiset erilaiset vähemmistöjen intressit pääsevät hallitsemaan... Ihmiset, jotka menevät töihin aamulla, vievät lapset hoitoon, maksavat kiltisti veronsa, joilla on asuntolainaa, jonka takia pitää tehdä ahkerasti töitä... he pitävät yhteiskunnan pyörimässä. Tuntuu että sitä pidetään itsestään selvyytenä. Hiljainen enemmistö maksaa kuitenkin viulut, jos menee huonosti."

En ole mikään suuri Esko Aho -fani, mutta noihin kahteen lainaukseen hän on onnistuneesti tiivistänyt ne ongelmat, jotka liittyvät nyky-Suomen - ja laajemminkin länsimaiden - nykyisten vaikeuksien syihin. Eli olemme hallitusta myöden unohtaneet tosiasiat ja loogisen ajattelun siirtyen alkeellisemman ihmiselämän perusteettomista uskomuksista nousevaan politiikkaan.   

Tällaisen uskomusperusteisen politiikan kovasta hinnasta kertoi lauantaina entinen valtiovarainministeri Iiro Viinanen (kok), joka totesi 1990-luvun talouslamasta, että "Suomen tilanne olisi edellyttänyt kaikilta osapuolilta puhaltamista yhteen hiileen. Sellaiseen vastuunkantoon eivät järjestöt ole ennenkään pystyneet, ja osaltaan siksi rahamaailman suhtautuminen suomalaisten lainanmaksukykyyn oli heikko."

Olisi hyvä, jos maamme nykyisessä hallituksessa pääministeri ja valtionvarainministeri kuuntelisivat aiemmissa liemissä keitettyjä edeltäjiään ja ottaisivat onkeensa heidän sanomansa, analysoisivat sitä loogisuudesta tinkimättä ja tekisivät sen jälkeen johtopäätökset siitä, kuinka toimien nykyinen pandemian seurauksena pahentunut talouskriisimme voidaan ratkaista. Sen sijaan, että ajetaan uskomuksiin perustuvia ideologisia ratkaisuja huudellen matkalla hävyttömyyksiä niille, jotka kuitenkin luovat ne taloudelliset edellytykset, joiden varassa nousemme jos olemme noustaksemme.   

Tätä ajattelua tukemaan Sanna Marinin (sd) kabinetti voisi ottaa analysoidakseen vaikkapa Luonnonvarakeskuksen äskettäisen raportin, jonka mukaan biotalouden tuotos oli vuonna 2019 noin 75 miljardia euroa, mikä oli noin 16 prosenttia koko kansantalouden tuotoksesta. 

Tuosta tuotoksesta  pääministerin yhteiskuntavastuuttomaksi mollaaman metsätalouden osuus oli suurin 35 prosentin eli noin 26 miljardin osuudella. Se saavutettiin työvoimapanoksella, joka oli vain noin viidennes koko biotaloussektorista. 

Siten juuri metsätaloudessa työn tuottavuus oli erityisen korkea ja sitä kautta sen tuottama taloudellinen panos maamme hyvinvoinnin eteen poikkeuksellisen suuri.  Joku muu kuin alkeellisiin uskomuksiin maailmankuvansa perustava päättäjä voisi kutsua sitä korkeaksi yhteiskuntavastuuksi sekä vielä erikseen kiittää hyvin tehdystä yrityksen johtamisesta ja työstä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka moralisoiva jumala syntyi?
Onko ihmisissä ja kulttuureissa eroja?
Miksi tieteellis-taloudellinen vallankummous tapahtui Pohjois-Euroopassa?

Rinteen hallituksessa roihahti

Antti Rinteen hallituksen sisäiset jännitteet roihahtivat heti alkuun, kun ministeri Krista Mikkonen (vihr) tuli sanoneeksi, ettei näe todennäköisenä kaikkien suunnitteilla olevien sellutehdashankkeiden toteutumista. Siihen älähti ensimmäisenä hänen kollegansa Katri Kulmuni (kepu), jonka mukaan puuta riittää ja "nieluja vahvistetaan ja huolehditaan luonnon monimuotoisuudesta, samaan aikaan huolehditaan siitä, että Suomi on hyvä investointiympäristö."

Tosiasia on, että eläviin luonnonvaroihimme kohdistuu juuri nyt niin suuri - ja tervetullut - investointihalukkuus, etteivät meidän metsävaramme riitä ainakaan Pohjois-Suomessa. Tämän on todennut asiasta parhaiten perillä oleva Luonnonvarakeskus.

Toki oli jo etukäteen tiedossa, että Vihreiden ja Keskustan käsitys elävien luonnonvarojemme kestävän käytön rajoista poikkeaa toisistaan. Siitä huolimatta oli yllättävää, että julkisuuteen päätyi nahina kommentista, joka vastasi tosiasioita.

Tämä ei lupaa hyvää hallituksen toimintakyvystä silloin, kun joudutaan toimimaan ilman varmuutta päätettävien asioiden taustalla olevista faktoista. Toistuuko Kataisen/Stubbin sateenkaarihallitusten toimintakyvyttömyys vai kykeneekö pääministeri luovimaan ministeriensä vastakkaisten intressien karikoiden läpi siten, että hallitusohjelma saataisiin kaikesta huolimatta toteutetuksi.

Itse en oikein tiedä mitä toivoa. Toisaaltahan hallitusohjelma sisältää kaikesta päätellen tuhoisia osioita, mutta sateenkaarihallitus osoitti, ettei toimintakyvytönkään ministeristö ole eduksi kenellekään. Eikä varsinkaan siinä tapauksessa, jos yleinen talouskehitys kääntyy rajuun laskuun.

Tosiasiat on kuitenkin tunnustettava ja ainakin toistaiseksi mennään Antti Rinteen ja kumppaneiden johdolla. Se ei silti estä toteamasta, että ainakin oma oloni olisi paljon turvallisempi, mikäli maahan olisi muodostettu hallitus ilman niin sanotun "arvopohjan" - eli kehitysmaatyyppisen eri tavoin ajattelevien syrjintään perustuvan politikoinnin - vaikutusta.

Ehkäpä tosiasioihin perustuvan pragmaattisen politiikan uusi aika koittaa neljän vuoden kuluttua. Tai jo aiemmin, mikäli ministereiden erimielisyydet eskaloituvat täyteen liekkiin tehden hallituksen jatkon mahdottomaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vähemmistön päätöksellä verohelvetiksi
Suomalaisten metsien talouskäyttö on ilmastoteko
Ohjaako persunpelko hallitusneuvotteluita?

Sirpa Kurppa vaati väestöräjähdyksen tukemista luopumalla lihansyönnistä

Silmiini sattui paikallislehden uutinen, jossa Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Sirpa Kurppa kauhisteli suomalaisten lihansyöntiä. Hänen mukaansa "tämä ei voi missään nimessä jatkua".

Hänen u ruoka ei riitä maailman kasvavalle väestölle, mikäli nykyinen lihansyönti jatkuu. Onhan maailmassa ennustettu elävän jo vuonna 2100 peräti yli 11 miljardia ihmistä. Samaa meiltä ovat VTT ja jutussa mainitun Lancetissa julkaistun tutkimuksen tekijät.

Artikkelin mukaan yli kymmenenkin miljardia ihmistä voitaisiin kuitenkin ruokkia, mikäli söisimme enemmän kasviksia ja vähemmän lihaa. Lancetin artikkelin mukaan kalaa ja kananlihaa voisimme syödä vähän tai kohtuullisesti, mutta punaista lihaa voisimme nauttia hyvin vain vähän tai ei ollenkaan.

Sanon tämän jälleen kerran, etten aio muuttaa ruokailutottumuksiani väestöräjähdyksen hyväksi. Syön kaikenlaista lihaa kalasta nautaan ja kanasta possuun hyvällä omallatunnolla myös jatkossa.

Erityisesti en näe mitään syytä lihansyöntini vähentämiselle sillä perusteella, että se mahdollistaisi maailman väestöräjähdyksen jatkumisen vieläkin pidemmälle kuin nykytilanteessa. Eli ihmettelen Kurpan ja kumppaneiden näkemystä siitä, ettei minulla olisi oikeutta syödä haluamaani ruokaa, mutta afrikkalaisilla ja aasialaisilla olisi oikeus liikakansoittaa koko maailma.

Siksi neuvonkin Sirpa Kurppaa ottamaan järjen käteensä ja miettimään, millä maapallon väestöräjähdys saataisiin pysähtymään ennen kuin se tekee koko planeetalla asumisesta yhtä kaaosta. Tai ainakin luopumaan tuon väestöräjähdyksen tukemisesta antamillaan ruokailuohjeilla. Ohjeilla, joiden järjettömyydestä olen kirjoittanut aiemminkin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valeuutinen - mutta kumpi?
Ympäristöjalanjäljestäni
Järjestö esitti järjettömän vaatimuksen

Viekää marjatkin metsästä

Luonnonvarakeskus on ajatellut tuovansa kansalaisten käyttöön karttapalvelun, josta jokainen halukas voisi katsoa hyvän marjapaikan. Sitä varten se on tehnyt kyselyitä maanomistajille, jotka ovat kuitenkin ilmaisseet omia apajiaan kovin niukasti.

Tämä salailu on innostanut muutamia toimittajia moittimaan suomalaisten marjastajien itsekkyyttä. Esimerkiksi Mira Mäkelä vetoaa kolumnissaan siihen tosiasiaan, että marjasadosta suurin osa jää Suomessa poimimatta.

Mäkelältä ja muilta asiasta innostuneilta toimittajilta jää kuitenkin huomaamatta, että poimimatta jäävä marjasato ei kasva niiltä marjapaikoilla, jotka ovat aktiivisten marjanpoimijoiden tiedossa. Näin siksi, että niiltä paikoiltahan marjat kerätään joka tapauksessa.

Ainakin minun kesämökkini lähistöllä marjat katoavat joka kesä parhailta paikoilta, valitettavan usein vielä puoliraakoina ihmisten varmistaessa saaliinsa ennen kuin muut saman apajan tuntevat ehtivät saaliinjaolle. Hyvien karttapalvelujen avulla marjojen raakana keräämisen ongelma todennäköisesti pahenisi entisestään.

Itse olen aika laiska marjojen poimija, joten poimin marjoja lähinnä omalta mökkitontiltani. Sen sijaan olen hyvin innokas sienestäjä.

Minulle ei tulisi mieleenkään paljastaa omia sieniapajiani, sillä kerään ne tyhjäksi joka kesä itse. Koska tuntemillani sienestyspaikoilla ei käy muita, jätän pienet kantarellit ja suppilovahverot aina keräämättä, jotta voin seuraavana viikonloppuna poimia ne suureksi kasvaneina. Tämä lisää sienisaalistani merkittävästi joka kesä.

Paljastamalla paikat muille, pienenisi saaliini siis kahdesta eri syystä. Ensinnäkin sienistä osa menisi muiden suihin ja toiseksi joutuisin keräämään ne keskenkasvuisina saaliin menettämisen pelossa. Minulla on siis hyvät syyt pitää käyttämäni sieniapajat omana tietonani.

* * *

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Mikko Kurttila kertoo, että laitoksella on jo nykyisin marjojen löytämistä auttava palvelu (joka näytti tätä kirjoitettaessa kärsiä häiriöstä). Sen avulla voi etsiä todennäköisiä marjapaikkoja, jotka on määritetty julkisten puustovarantotietojen perusteella.

Tällainen palvelu kuulostaa erinomaiselta, vaikka marjojen olemassaoloa ei voikaan taata. Palvelu kuitenkin auttaa halukkaita löytämään potentiaalisia kohteita marjankeräysretkilleen ilman, että se johdattaa heidät pelkästään niille marjapaikoille, joilta marjat tulevat muutenkin kerätyiksi.

Tästä hyötyy koko suomalainen yhteiskunta toisin kuin siitä, että verovaroin ohjattaisiin entistä suurempi joukko marjastajia niille paikoille, joiden marjat tulevat muutenkin kerätyiksi. Olisi siis hyvä, jos luonnonvarakeskus pitäytyisi marjastuskohteiden osalta nykyisessä palvelutarjonnassaan, mutta lisäisi ihmisten tietoisuutta sen olemassaolosta - itse en ainakaan ollut asiasta tietoinen ennen edelle linkitettyä Kurttilan haastattelua.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pula luovuttavista koirista
Kuinka turvata kehitysyhteistyön ja luonnonsuojelun rahoitus?
Kyykärmes on terveellinen