Kielet alkoivat kadota tuhansia vuosia sitten, mutta katoaako myös suomi?

Maailman kielidiversiteetti on vähenemässä, sillä nykyisin katoaa yli neljä kieltä vuosittain. Tästä asiasta on saatu uutta tietoa amerikkalais-saksalaisesta tutkimuksesta.

Siinä oli selvitetty millä tavoin kielellinen monimuotoisuus on muuttunut holoseenin aikana eli viimeisen jääkauden jälkeen. Tutkimuksen mukaan ennen kasvien ja eläinten kesyttämistä kielten määrä oli nykyistä noin 7 500 kieltä pienempi eli vain 4 500–6 000 kieltä. 

Maailmanlaajuisen väestönkasvu johti kuitenkin kielellisen monimuotoisuuden lisääntymiseen, joka huipentui noin 3 000–1 000 vuotta sitten. Silloin maailmassa oli kymmeniä tuhansia kieliä. 

Sen jälkeen kielellisen monimuotoisuus alkoi vähentyä jo ennen eurooppalaisten siirtomaavaltojen laajentumista. Tämä johtui monikansallisten imperiumeiden kuten esimerkiksi Kiinan, Persian, Rooman, Arabien ja Mongolien valtakunnan leviämisestä ympäristöönsä. 

Samalla levisivät niiden kielet, taudinaiheuttajat ja kulttuurit tuhoten pienten ihmisryhmien itsenäisen elämänmenon. Tutkijoiden mukaan sukupuuttojen merkitys kielellisen ja kulttuurisen monimuotoisuuden muovaajana onkin todennäköisesti ollut huomattavasti suurempi kuin aiemmin on ajateltu.

* * *

Tätä tutkimusta lukiessani en voinut olla pohtimatta suomen kielen tulevaisuutta tulevaisuudessa. Vaikka äidinkieltämme pidetään elinvoimaisena, näen sille kaksi riskiä, joista ensimmäinen on ylikansallinen englanninkielinen viihde ja kulttuuri. Se asettuu suomalaiseen yhteiskuntaan vuosi vuodelta yhä vahvemmin samalla kun myös maamme väestö on nopeasti muuttumassa monietniseksi ja maassamme asuvien etnisesti ja äidinkieleltään suomalaisten osuus vähenee. 

Toinen riski äidinkielellemme on kansainvälisen talouselämän englanninkielistyminen. Johtaako ihmisten tottuminen työasioissa englantiin siihen, että ajan myötä suomi muuttuu ensin kyökkikieleksi ja vähitellen historialliseksi anekdootiksi? 

* * *

Ainakaan meitä suomalaisia ei voi syyttää oman kielemme puolustamisesta. Kuten me kaikki tiedämme, viljelee nuorisomme yhä enemmän ulkomaalaisia sanoja puheessaan, eivätkä he myöskään hyödynnä kuin osaa poikkeuksellisen rikkaan kielioppimme vivahteista: huomiota on herättänyt esimerkiksi possessiivisuffeksin katoaminen nuorisokielestä. 

Eivätkä aikuiset ole pekkaa pahempia, vaan suostuvat mukisematta hoitamaan vaikkapa ravintoloissa asiansa englanniksi. Näin siinäkin tapauksessa, että ravintola sijaitsee Suomessa.

Nähtäväksi siis jää, katoaako suomi aikanaan puhuttujen ja kirjoitettujen kielten kartalta. Lohdullista kuitenkin on, että vaikka se tekisikin niin, se ei tapahdu ennen kuin viimeinenkin nykyään elävä ihminen on kuollut – eikä sittenkään kuin vasta pitkän ajan kuluttua.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Harri Englund muistutti suomalaista yhteiskuntaa rapauttavasta ongelmasta
Virheellistä kieltä
Suomenkielisen väestön suhteellinen osuus on romahtamassa

Lakiesitys armoviitosten lopettamiseksi

Suomen Uutiset kertoi, että valtioneuvosto on antanut eduskunnalle lakiesityksen perusopetuksen osaamistakuusta. Sen mukaan jokaisen perusopetuksen päättävän nuoren tulee hallita riittävät luku-, kirjoitus- ja laskutaidot, mikä varmistetaan määrittelemällä vähimmäisosaamistaso luokalta toiselle siirryttäessä sekä yhtenäistämällä arviointikäytännöt.

Tämä tarkoittaa sitä, ettei opettajilla ole jatkossa mahdollisuutta jakaa niin sanottuja armoviitosia, eikä myöskään armokahdeksikkoja. Samalla oppiaineiden tavoitteita ja sisältöjä selkeytetään, ja arviointi sidotaan nykyistä tarkemmin niihin. 

* * *

Lakiesitys on enemmän kuin tarpeellinen ja johtaa toivottavasti siihen, että nykyisin armoviitosia saavat lapset ja nuoret omaksuisivat jatkossa tietoja ja taitoja, joiden avulla he pärjäävät myös koulun jälkeisissä opinnoissaan ja aikuisina työelämässä. 

Valitettavasti uutista lukiessani mieleeni hiipi – ilmeisesti eräästä toisesta blogista karannut – epäilyksen piru, joka kuiskutteli, että entäpä jos osa oppilaista ei yksinkertaisesti kykene oppimaan, eikä siten pysty saavuttamaan asetettuja tavoitteita. Istuvatko he sitten koulujen ekaluokkalaisina – tai mille tasolle kyvykkyys sitten loppuukin – aina 18-vuotiaaksi eli oppivelvollisuutensa loppuun asti?

Niinpä aloin edellisen kappaleen kirjoitettuani vakuuttelemaan itselleni, että piruparka olisi väärässä ja kaikki ihmiset olisivat kyvyiltään riittävän samanlaisia. Mutta ikävä kyllä, se vain jatkoi jankuttamistaan ja väitti, ettei yhteiskuntamme viime vuosikymmeninä lisääntynyt monimuotoisuus olisi pelkästään rikkaus, vaan myös kyvykkyyskirjon laajennus.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lastenkasvatus ennen ja nyt

Peruskoulu 2045 – sanahelinää vai perustaitoja?

Koulu on oppimista varten

Rasismia Pohjois-Karjalassa ja muualla

Yleisradio teki jutun Rustik-hankkeeseen sisältyneestä kyselystä jonka mukaan Pohjois-Karjalassa asuvat maahanmuuttajat ovat kohdanneet rasimia. Näin oli kertonut 30 prosenttia vastanneista. 

Rasismilla oli monenlaisia ilmenemismuotoja. Ylen juttuun oli kerätty seuraavia esimerkkejä.

"Minun päälle kaadettiin likaista vettä liikkuvasta autosta ja minua kutsuttiin apinaksi".

"Autoin erästä henkilöä nostamaan hänen hattunsa maasta, mutta hän kieltäytyi ottamasta sitä minulta".

"Ihmiset huutavat, että et kuulu tänne ja niin edelleen".

"Kaupassa esimerkiksi huomaan, että ihmiset irvistävät, kun seisot heidän takanaan jonossa. Enimmäkseen vanhat ihmiset".

"Kun puhuin toisella kielellä kahvilassa, viereisessä pöydässä istuva nuori nainen kutsui minua ryssäksi".

"Minulle on sanottu, ettei venäläisiin voi luottaa".

"Minua ei palkata, koska olen venäläinen".

Ei käy kieltäminen, etteikö jokainen näistä kokemuksista kuulostaisi ikävältä. Tosin pari noista vaikuttaa sen verran ihmeellisiltä, että ne saattavat hyvinkin olla vailla todellisuuspohjaa, sillä kyselyissä saattaa helposti käydä näin.

Toisaalta 30 prosenttia vastaajista on niin suuri osuus, ettei pohjoiskarjalaisen rasismin olemassaoloa ole syytä epäillä. Tämä pätee siitäkin huolimatta, että ainakin itsestäni tuntuu todennäköisemmältä, että rasismia kokemaan joutuneet ovat vastanneet kyselyyn todennäköisemmin kuin muut.

Toisaalta on positiivista, ettei 70 prosenttia vastanneista ollut joutunut kokemaan rasismia. Siitä voidaan päätellä, ettei etnisyyteen perustuva syrjintä, huutelu tai kaltoinkohtelu ole Pohjois-Karjalassa mitenkään jokapäiväistä vaan pikemminkin poikkeus.

* * * 

On myös syytä huomata, ettei Ylen artikkeliin sisältyneissä kuvauksissa ollut mitään niin vakavaa kuin vaikkapa Itä-Helsingin tyttöjengin tai Pasilan 40-henkisen maahanmuuttajajengin touhut. Hyvä niin, sillä sellainen käytös olisi häpeäksi Pohjois-Karjalan etnisesti suomalaisille ihan yhtä lailla kuin itähelsinkiläisen ja pasilalaisen nuorisoporukan teot ovat Helsingin maahanmuuttajayhteisölle.

Edellä ilmaistut rasistiset teot eivät myöskään ole – onneksi – yhtä iljettäviä ja vakavia kuin esimerkiksi Abdul Azizin tai Milan Jaffin tekemiset suomalaisessa yhteiskunnassa. Tosin jälkimmäisiä ei jostain syystä kutsuta rasimiksi, vaikka ne kohdistuvatkin tekijästään etnisesti poikkeavaan ihmisryhmään tavalla, joka toisin päin tapahtuneena luokiteltaisiin ilman muuta sellaiseksi – ja vieläpä täysin anteeksiantamattomaksi.

* * *

Tällä kirjoituksellani en tietenkään halua vähätellä Pohjois-Karjalassa asuvien maahanmuuttajien kokemuksia. Päinvastoin, tarkoitukseni on pikemminkin muistuttaa siitä, että rasismi ja muu erilaisiin ihmisiin kohdistuva syrjintä ja väkivalta on ehdottomasti tuomittavaa. 

Lisäksi halusin muistuttaa siitä, ettei rasismi – kutsuttiin sitä sitten sillä nimellä tai oltiin kutsumatta – ole valitettavasti minkään ihmisryhmän etuoikeus, vaan sitä esiintyy läpi yhä monimuotoisemmaksi muuttuvan yhteiskuntamme. Eikä minkään kansanosan kannata siksi syytellä toisia ihmisryhmiä rasismista. Ei etenkään silloin, jos samalla jää huomaamatta omaan viiteryhmän kuuluvien ihmisten rasistinen käytös.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mustamaalausta liike-elämässä ja eduskunnassa
Rasismia Kontiolahdella
Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, mutta toiset ihmiset tasa-arvoisempia kuin toiset?

Virtahepo Euroopassa

Virtahevot ovat norsujen ja virtahepojen jälkeen suurimpia nykyisin eläviä maaeläimiä. Lajia esiintyy tänä päivänä vain Afrikassa, mutta myös Euroopasta on löytynyt niiden jäänteitä. 

Niiden on oletettu olevan peräisin viimeiseen interglasiaalin ajalta. Näin siksi, että virtahepoa pidetään lauhkean ilmaston indikaattorilajina, jonka on oletettu kuolleen Välimeren pohjoispuolelta sukupuuttoon Veiksel-jääkauden alkaessa noin 115 tuhatta vuotta sitten. 

* * *

Patrik Arnoldin ja hänen kollegoidensa tuore tutkimus on nyt tuonut mukanaan ylläytyksiä liittyen eurooppalaisiin virtahepoihin. Tutkijat nimittäin analysoivat keskieurooppalaisia virtahepoja sekvensoimalla yhden yksilön genomin, joka osoitti eläinten läheisen geneettisen yhteyden nykyisiin afrikkalaisiin virtahepoihin. 

Lisäksi he määrittivät kuusi muuta osittaista mitokondriogenomia, jotka vahvistivat, että eurooppalaiset fossiilit kuuluivat samaan lajiin kuin nykyiset afrikkalaiset virtahevot. Se oli siten aikanaan levinnyt paljon nykyistä laajemmalle alueelle, eikä siten ole suinkaan aina rajoittunut vain Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan.

Tutkijat tekivät fossiileista myös radiohiiliajoituksia ja havaitsivat suureksi yllätyksekseen, että ne olivat paljon tuoreempia kuin aiemmin luultiin. Jäänteet olivat nimittäin peräisin Veiksel-jääkauden keskivaiheelta eli jaksolta, joka alkaa ajalta ennen 47 tuhatta vuotta sitten päättyy aikaan noin 31 000 vuotta sitten eli viimeiseltä jääkauden keskivaiheilta. 

Koska samoilta paikoilta peräisin olevien villamammutin ja villasarvikuonon fossiilien radiohiiliajoitukset ovat samoilta ajoilta, on Euroopassa elellyt tuolloin myös niitä. Siten maanosamme eläimistö oli kovin erilainen kuin aiemmin on luultu tai minkälaisena me tunnemme sen nykyisin.

Tutkijat analysoivat myös nyt kokonaan sekvensoidun virtahevon geeneissä esiintyvää muuntelua ja havaitsivat sen geneettisen diversiteetin alhaiseksi. Siten on todennäköistä, että tämä yksilö kuului pieneen, muista virtahevoista eristyksissä eläneeseen populaatioon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Älä hyysää kotonasi torakoita!
Ratkaisiko lyijymyrkytys ihmisten evoluution suunnan?
Grönlannin rekikoira eli qimmit

Elokuvasäätiön rahoitusleikkaus oli hyvä, mutta vaatii tuekseen lakimuutoksen

Elokuvat ovat kiistatta tärkeä osa suomalaista kulttuuria. Siksi Petteri Orpon (kok) hallituksen päätös vähentää uusia tuotantoja tukevan elokuvasäätiön rahoitusta noin kolmanneksella oli merkittävä päätös.

Elokuvasäätiö on tukenut suurta osaa suomalaisista elokuvista, mutta ei kuitenkaan kaikkia. Osa näistä tuotannoista on löytänyt mukavasti katsojakuntansa - esimerkiksi viime vuoden katsotuin säätiön tukema elokuva "Myrskyluodon Maija" sai yli 400 000 katsojaa. Tähän vaikutti epäilemättä se, että samasta aiheesta - Suomen saaristolaisten karusta elämästä - on tehty aikanaan suosittu TV-sarja. 

Vastineeksi elokuvasäätiö on rahoittanut elokuvia, jotka eivät kiinnosta juuri ketään. Sellainen oli esimerkiksi – jo aiemmin käsittelemäni – "Parvet", joka sai vain 725 katsojaa. Sen tarkoituksena oli antaa erilaisista taustoista tuleville ihmisille mahdollisuus tuoda julki kokemuksiaan Suomesta, joten tekijöinä oli moninainen joukko, jota yhdisti ajatus suomalaisesta kansallisidentiteetistä osana koloniaalisuutta - eli suomalaisten mustamaalaaminen kaikesta mahdollisesta ja jopa mahdottomasta.

Saman katsojamäärän sai myös elokuva "Sebastian". Se kertoo nuoresta miehestä, joka pyrkii Lontoon kirjallisuuspiirehin ja viettää öitään myyden palveluita miehille maksettuna seuralaisena käyttäen salanimeä ja etsien samalla inspiraatiota esikoisromaaniinsa. Eikä lämpökameralla kuvattu – eli erikoisuudentavoittelu ja tekijöidensä egotrippailun takia tehty – elokuva "tyhjyys" vetänyt katsomoihin edes sen vertaa väkeä. 

* * *

Edelle kirjoittamieni esimerkkien valossa on selvää, että iso osa elokuvasäätiön rahoituksesta menee sellaisiin elokuviin, joiden tiedetään jo etukäteen jäävän lähes ilman katsojia. Ja siksi hallituksen päätös rahoituksen merkittävästä supistamisesta on ilman muuta sen - ja koko elokuva-alan - toimintaa tervehdyttävä. 

Tässä suhteessa on kuitenkin syytä panna merkille, että johtaja Lasse Saarisen mukaan elokuvasäätiön pitää lain mukaan tukea varsinaisen elokuvatuotannon ohella myös muun muassa elokuvien käsikirjoittamista, markkinointia ja jakelua sekä elokuvateattereita ja -festivaaleja, ja kaikki tämä pitää tehdä monimuotoisuus huomioiden. 

Saarisen näkemys on ilman muuta perusteltu, sillä tuollainen lista on kokonaisuutena järjetön. Ja siksi Orpon hallituksen olisi pikaisesti tehtävä nykyiseen lainsäädäntöön muutos, jossa elokuvasäätiön velvoitteita kevennetään poistamalla sellaiset vaatimukset, joiden perusteella rahaa käytetään tuotantoihin, joiden tuloksilla ei ole nähtävissä juuri minkäänlaista kysyntää suomalaisessa yhteiskunnassa eli koko lystin maksajien joukossa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Elokuvasäätiön rahoitus kannattaisi puolittaa
Wokeltava Petra Laiti ja maalaava Playboy-malli tukkanuottasilla
Ville Virtanen - vähän yksinkertainen sananvapauden vihollinen

Grönlannin rekikoira eli qimmit

Grönlannin inuiitit ovat käyttäneet omaa rekikoiraansa apunaan yli 800 vuoden ajan. Tämän koirarodun - qimmitin - kanta on pienenemässä nopeasti useista syistä, kuten ilmastonmuutos, kaupungistuminen ja moottorikelkkojen käytön lisääntyminen. 

Tuoreessa monikansallisessa tutkimuksessa tutkittiin näiden koirien ja niiden esi-isien geenien muuntelua selvittääkseen, kuinka vuosisatojen eristäytyneisyys on muovannut qimmitien populaatioita. Lisäksi tutkijoita kiinnosti, millainen vaikutus eurooppalaisten mukanaan tuomilla koirilla on ollut nykyisiin Gronlannin rekikoiriin. 

Tutkimuksessa löydettiin kolme selvästi erottuvaa alueellista koirapopulaatioita sekä todisteita siitä, että koirien genomeihin oli vaikuttanut kaksi kertaa kanadalaisisten inuiittien koirista peräisin olevaa geneettistä ainesta. Sen sijaan nykyisissä qimmit-koirissa on vain vähän eurooppalaista perimää. 

Lisäksi tutkijat havaitsivat, että koirissa oli vain vähän viimeaikaista sisäsiittoisuutta, vaikka niiden monimuotoisuuden taso oli alhainen. Tämä tilanne on hyvä, mutta sikäli vaarallinen, että mikäli näiden koirien lisääntymisessä hyödynnetään koirien jalostuksessa yleistä sisäsiittoisuutta, saattavat haitalliset geenimuodot yleistyä ja vaikuttaa sitä kautta koko koirarodun elinvoimaan.

Tutkijoiden mukaan heidän tuloksiaan voidaan käyttää Grönlannin rekikoirien suojelutoimissa niiden ympäristön muuttuessa yhteiskunnallisen kehityksen mukana varsin nopeasti. Tämä olisi sikäli tärkeää - tai ainakin mielenkiintoista - että koirarotu on yksi maailman vanhimmista. 

Päivän aiempi merkintä:
Poliisi ampui miehen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hevostietoa pikkutytöille ja ravimiehille 
Russakan ihmeelliset seikkailut
Susi jo syntyessään - vai onko sittenkään?

Suomalaisten enemmistö haluaa vaihtaa julkisia palveluita metsien monimuotoisuuteen

Näyttäisi siltä, ettei elintasolla ole merkitystä suurelle osalle suomalaisista. Tämä ilmeni Helsingin sanomien uutisesta, jossa kerrottiin Metsätiedepaneelin kyselystä. 

Sen mukaan 38 prosenttia kansalaisista oli samaa mieltä siitä, että "metsien hakkuumääriä tulee rajoittaa, vaikka se heikentäisi nykyisenkaltaisen metsätalouden toimintaedellytyksiä". Erimielisiä oli 34 prosenttia ja lopuilla ei ollut mielipidettä. 

Kun kysymys asetettiin siten, ettei siinä puhuttu taloudesta, nousi metsänkäytön rajoittamista kannattavien määrä 45 prosenttiin. Ja kun kysymys muotoiltiin siten, että "metsien hakkuumääriä ei pidä rajoittaa, vaikka se vaikeuttaisi kansallisten luonnon monimuotoisuustavoitteiden saavuttamista" oli väitteen kanssa erimielisiä - eli kannatti hakkuiden rajoittamista - enemmistö eli 54 prosenttia vastanneista. 

* * *

Minun nähdäkseni kyselyn tulokset saattavat vaikuttaa teollisuuden halukkuuteen investoida suomalaiseen metsätalouteen. Se johtuu siitä, että erityisesti selluteollisuus perustuu äärimmäisen kalliisiin investointeihin, joista nettotuoton saaminen kestää pitkään. 

Tästä esimerkkinä on Metsä Fibren sellutehdas Kemiin, jonka hintalapuksi muodostui noin kaksi miljardia euroa vuodessa. Tätä voi verrata omistajan koko liiketoiminnan tulokseen, joka oli viime vuonna vain yksi promille näistä kustannuksista eli kaksi miljoonaa euroa. Liikevaihtokin oli vain hiukan suurempi kuin tehtaan hinta eli 2,3 miljardia euroa.

Selluteollisuus puolestaan edistää raaka-aineen saamista sahateollisuudelle. Tämä johtuu siitä, että sahoilla käytetään vain järein ja täysin terve runkopuu, joten suuri osa puiden rungosta hyödynnetään selluna samoin kuin vaurioituneet ja sisältä lahoamaan alkaneet rungot. Näin olleen metsänomistajien kuitupuusta saama hinta jäisi oleellisesti nykyistä alhaisemmaksi ilman pienimittaisemman kuitupuun markkinoita. 

Tämä luonnollisesti vähentäisi metsänomistajien puunmyyntihalujaan ja investointeja metsänhoitoon. Toki se voisi nostaa myös raakapuun hintaa nykyisestä, mikäli sahoilla olisi maksukykyä. Näin ei kuitenkaan ole varsinkaan lama-aikoina.

* * *

Tämän kaiken seurauksena - oletettavasti lähinnä kaupungeissa asuvien - ihmisten kasvava halu rajoittaa metsien hyödyntämistä johtaa teollisuuden investointiriskin kasvuun nykyisestä. Sen seurauksena erityisesti kansainvälisiä metsäyhtiöitä - kuten UPM:ää ja Stora Ensoa - houkuttaa jatkossa vielä nykyistäkin enemmän investointien suuntaaminen sellaisiin maanosiin, joissa metsäteollisuuden tarjoama talouskasvu otetaan vastaan kiitollisuudella. 

Samalla tämä raha jää investoimatta suomalaiseen metsätalouteen. Se puolestaan johtaa siihen, että Suomen verokarhulta jää saamatta siitä seuraava tulovirta kansainvälisessä kaupassa. Ja edelleen siihen, että julkisen sektorin olisi tavalla tai toisella kyettävä korvaamaan sen varassa suomalaisille järjestettävien palveluiden rahoitus - tai luovuttava niistä. 

Lyhyesti tiivistettynä alussa referoimani kyselyn lopputulos tarkoittaisi sitä, että suomalaisten enemmistö haluaa vaihtaa osan verovaroin maksettavista julkisista palveluista metsien monimuotoisuuteen. Toivoa sopii, että he ovat myös ymmärtäneet tämän.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itärajan sulkemisella on vahva kansalaisten tuki, mutta metsätieto on hakusessa
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
Ylen otsikko johti lukijoita harhaan

Pysäyttääkö opposition ja järjestöjen haukkuma suojelupäätös metsälajien uhanalaistumisen?

Suomen hallitus on tehnyt periaatepäätöksen siitä, minkälaisia vanhoja metsiä valtio suojelee alueillaan. Sen mukaan valtapuuston tulee olla metsätyyppistä riippuen vähintään 100-140-vuotiasta - pohjoisessa jopa 200-vuotiasta. 

Kuollutta puuta on oltava valtapuustosta riippuen vähintään 10–20 kuutiota. Tarkentavina kriteereinä on metsikön alkuperä, rakenteellinen monipuolisuus, elinympäristöpuut ja indikaattorilajit, eivätkä mukaan kuulu aktiivisessa metsätalouskäytössä olevat metsät.

Myöskään monimuotoisuustoimet, kuten lahopuun lisääminen, eivät tee kohteesta vanhaa metsää. Eikä sitä tee myöskään kiertoajan pidentäminen tai jatkuva kasvatus.

Lisäksi hallitus päätti yksityismetsien suojeluun käytetyn METSO-ohjelman jatkamisesta. Sen tavoitteena on ollut perustaa 96 000 hehtaaria uusia suojelualueita vuoden 2025 loppuun mennessä. Tämä tavoite saavutettiin jo vuoden 2024 lopussa, joten siihen tullee nyt vuoden mittainen tauko.

* * *

Nämä linjaukset saivat konfliktihakuisen punavihreän opposition sekä luonto- ja ympäristöjärjestöt villiintymään. Esimerkiksi Sofia Virta (vihr) väitti, että "Petteri Orpo on tällä päätöksellä osoittanut pettäneensä tärkeimmän luontolupauksensa, jonka hän antoi ennen eduskuntavaaleja ja joka on myös kirjattu hallitusohjelmaan".

Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (krist) kuitenkin totesi, että "vanhojen metsien kriteerit täyttävien metsien suojelu on yksi työkalu metsiensuojelun kokonaisuudessa. Vanhojen metsien kriteeripäätöksen myötä voidaan nyt tunnistaa luontoarvoiltaan tärkeimmät, runsaasti lahopuuta sisältävät ja iältään vanhat metsät. Näistä suurin osa sijaitsee Itä- ja Pohjois-Suomessa."

Tämä lausunto heijastaa kahta tosiasiaa. Ensinnäkään eteläisessä Suomessa ei ole käytännössä lainkaan koskematonta metsää - ei ainakaan jo olemassa olevien suojelualueiden ulkopuolella. Toiseksi valtion metsät sijaitsevat lähes kokonaan Pohjois-Suomessa.

Ympäristöministeri Sari Multala (kok) puolestaan totesi, että "hallituksen esittämä suojelukokonaisuus on huomattava, kyse on kymmenistä tuhansista hehtaareista. Siirrämme historiallisen suuren määrän valtion metsää pysyvään ja tiukkaan suojeluun. Samalla jatkamme myös muuta luonnonsuojelutyötä suomalaisen luonnon puolesta".

* * *

Omasta mielestäni olisi ollut kohtuullista oppositiolta ja ympäristöjärjestöiltä - valittamisen sijaan - kiittää hallitusta tehdystä päätöksestä. Se oli pitkä askel eteenpäin sen lisäksi, että ympäristön- ja luonnonsuojelu huomioidaan valtionmailla myös talousmetsissä jättämällä niihin sekä säästöpuita että kaikki jo valmiiksi kuollut puu. Tämä vähentää tarvetta metsien täyssuojelulle.

Lopuksi on myös syytä huomata, että ennen nyt tehtyä päätöstä toimeenpannut toimenpiteet ovat jo hidastaneet metsälajien uhanalaistumiskehitystä. Siten hallituksen päätösten - sekä edelleen jatkuvien yksityismetsien vapaaehtoisten suojelutoimien - seurauksena metsiemme lajiston uhanalaistumisen voidaan odottaa hidastuvan entisestään tai parhaassa tapauksessa jopa pysähtyvän.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itärajan sulkemisella on vahva kansalaisten tuki, mutta metsätieto on hakusessa
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
Ylen otsikko johti lukijoita harhaan

Ruotsalaismiehiä, ihmiskauppaa ja islamia ylioppilaskirjoituksiin

Oli mukava huomata, että poliisi uskoo estäneensä yhdessä ruotsalaisten virkaveljiensä kanssa kahden Ruotsin kansalaisen suunnitteleman törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan väkivaltarikoksen. Heidät oli otettu kiinni helmikuun alkupuolella Turussa ja vangittu sen jälkeen Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.

Kyseiset Ruotsin kansalaiset olivat nuoria miehiä, joista 21-vuotiaalla on osoite Länsi-Ruotsissa ja 25-vuotiaalla Tukholman lähellä ja he voivat saada oikeudessa rikoksestaan enintään neljä vuotta vankeutta. Tosin vain siinä tapauksessa, että poliisin keräämät todisteet ovat riittävät tuomion langettamaiseksi. 

Asiasta kertonut uutinen ei kertonut miesten nimiä eikä vihjannut millään tavalla heidän etniseen taustaansa. Siksi mieleeni etsiytyi väkisin ajatus, jonka mukaan heidän etunimensä eivät olisi Sven ja Håkan, vaan selvästi eteläisempää - ja kenties jopa profeetallista - alkuperää. 

Joka tapauksessa on erinomaista, että Suomen ja Ruotsin viranomaiset pystyvät tekemään ennaltaehkäisevää yhteistyötä rikosten estämiseksi. Onhan toki aina parempi, mikäli väkivallanteot voidaan estää jo etukäteen kuin ruotia jo peruuttamatonta henkirikosta.

* * *

Huomasin myös toisen positiivisen rikosuutisen. Sen mukaan ihmiskaupan uhrien määrä on Maahanmuuttoviraston mukaan vähentynyt Suomessa. 

Tilastojen mukaan yleisin ihmiskaupan muoto oli aiempien vuosien mukaisesti pakkotyö, mutta pakkoavioliitto nousi toiseksi jättäen seksuaalisen hyväksikäytön taakseen. Syynä ei ollut pakkoavioliittojen määrän kasvu vaan hyväksikäyttötapausten väheneminen.

Uutinen ei kertonut sanaakaan ihmiskaupan uhrien määristä, mutta Maahanmuuttoviraston mukanaolo osoittaa, ettei kyse ole suomalaisista vaan maahanmuuttajista. Ja mitä todennäköisimmin lähinnä naisista ja tytöistä.

* * *

Ei kuitenkaan kahta uutista ilman kolmatta, sillä opetushallituksen työryhmä on esittänyt islamin uskonnon kokeen lisäämistä ylioppilastutkintoon. Perusteena on se, että muslimeita on maassamme nykyisin jo selvästi enemmän kuin ortodoksikristittyjä. 

Peruste on tietenkin omalla tavallaan validi, mutta jäin kuitenkin ihmettelemään sitä. Olin nimittäin aina kuvitellut, että luterilaisen ja ortodoksisen uskonnon erityisasema ei olisi liittynyt niiden harjoittajien lukumäärään vaan näiden uskontojen erityisasemaan valtionuskontoina, joiden puolesta maallinen valta kerää myös kirkollisveron. 

Tällaisena uskonnottomana ihmisenä minusta olisi kuitenkin parempi, että luovuttaisiin mieluummin kokonaan uskonnosta ylioppilaskirjoitusten osana kuin lisättäisiin kirjoitettavien aineiden määriä. Sen sijaan voitaisiin laatia yleinen kaikkia maailmankatsomuksia koskeva ylioppilaskoe, jonka kysymykset kattaisivat niin kristinuskon, islamin kuin sekulaarinkin maailmankatsomuksen. 

* * *

Edelle referoimani kolme uutista osoittavat Suomen muuttuneen monilla tavoilla siitä yhteiskunnasta, jossa minä kasvoin viime vuosisadan puolivälin jälkeen. Rikollisuus on nykyään kansainvälistä ja monin tavoin erilaista kuin silloin ja jopa ihmisten uskomukset ovat monimuotoisempia. 

Tämä asettaa haasteita tulevaisuudelle etenkin yhteiskunnan turvallisuuden ja yhtenäisyyden suhteen. Ja vaatii nykyisiltä ja tulevilta poliitikoilta paljon ymmärrystä, osaamista ja taitoa, jossa Suomi säilyisi hyvänä paikkana myös lastenlasteni asua ja elää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oikeus- ja sisäministeri bilehuumeiden kimpussa
Lumikokkare, koira ja väestötieto
Koulujen ja huippu-urheilijoiden ongelmat

Monimuotoisuus tautien taustalla

Maailma on täynnä viruksia. Yhden arvion mukaan niitä on peräti 10 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 kappaletta ja Wikipedia kertoo yhden millilitran merivettä sisältävän vähintään miljoona virusta. Onneksi vain pienen pieni murto-osa niistä voi tarttua ihmiseen ja siitäkin joukosta vain jotkut aiheuttavat sairauksia.

Virusten perimät voivat olla joko DNA:ta tai RNA:ta. Ensin mainitut ovat yleensä isompia ja monimutkaisempia kuin jälkimmäiset, koska niiden sisältämä informaatio säilyy sukupolvesta toiseen paremmin eli DNA:han syntyy harvemmin mutaatioita kuin RNA:han.

RNA-viruksilla taas on se etu suhteessa DNA-viruksiin, että ne sopeutuvat korkean mutaatiotiheytensä ansiosta nopeasti uusiin isäntäympäristöihin tuottamalla erittäin monimuotoisia genomijoukkoja, joita kutsutaan "kvasilajeiksi". Nämä geneettiset variantit edistävät niiden nopeaa sopeutumista, mikä mahdollistaa lääkeresistenttien tai immuunijärjestelmää välttämään kykenevien mutanttien ilmaantumisen. 

Näiden sopeutumisprosessien ymmärtäminen on erittäin tärkeää muun muassa lajienvälisen tartuntariskin arvioimiseksi sekä rokotteiden ja viruslääkkeiden turvallisuuden ja tehon arvioimiseksi. Ja siksi tuoreessa tutkimuksessa testattiin koirien penikkatautiviruksen sopeutumista freteille vertaamalla heikennettyä, tiettyihin laboratoriossa kasvatettaviin solulinjoihin sopeutunutta viruskantaa siitä kloonaamalla tuotetun viruksen sopeutumiseen. 

Näillä kahdella viruskannalla oli se ero, että kloonaamisen kautta tuotettu viruskanta ei sisältänyt tartutettaessa juuri lainkaan mutaatioita, mutta alkuperäisessä - "luonnollisessa" - viruskannassa niitä esiintyi runsaasti. Molemmat virukset kuitenkin kykenivät sopeutumaan uuteen isäntään, mutta luonnollisen viruskannan tartuttaminen aiheutti fretissä taudin paljon nopeammin kuin kloonatulla viruksella tartuttaminen. 

Tämä selittyi sillä, että luonnollisella viruksella tartutettaessa oli jo mukana virusyksilöitä, joissa oli fretissä lisääntymisen kannalta hyödyllisiä mutaatioita. Siten taudin syntymiseen riitti, että ne valikoituivat fretissä niin runsaiksi, että virus pystyi aiheuttamaan taudin. 

Sen sijaan kloonaamisen kautta tuotettu virus joutui ensin "odottamaan" useita virussukupolvia sellaisten mutaatioiden syntymistä, mitkä edistivät sen lisääntymistä fretissä niin korkeaksi, että eläin saisi taudin. Tämä toki tapahtui aikanaan, mutta vasta viiveellä verrattuna luonnolliseen eli valmiiksi "geneettisesti monimuotoiseen" kantaan.

Edellä lyhyesti kuvaamani tutkimus havainnollisti tekijöidensä mukaan geneettisen monimuotoisuuden merkitystä sopeutumisessa uusiin ympäristöihin. Havainto tekee toisin sanoen ymmärrettäväksi sen, että zoonoottiset eli eläimistä peräisin olevat virukset - kuten koronavirukset tai lintuinfluenssat - siirtyvät ihmiseen yleensä vain eläimissä esiintyvän epidemian aikana: isossa viruspopulaatiossahan on aina enemmän muuntelua kuin pienessä. 

Tämän seurauksena ihmiseen tarttumista edistävien mutaatioiden syntymisen todennäköisyys viruspopulaatiossa on suoraan verrannollinen niiden määrään tartuttavassa eläinpopulaatiossa. Lisäksi zoonoosin syntyyn vaikuttaa tietenkin se, että mikäli viruksia esiintyy runsaasti eläimissä, syntyy myös useammin virustartunnan mahdollistavia kontakteja ihmisen ja sairaan eläimen välillä.

Näistä syistä esimerkiksi siipikarjassa esiintyvät lintuinfluenssaepidemiat on syytä pyrkiä eristämään ja lopettamaan välittömästi, eikä odottaa kunnes ne laantuvat omia aikojaan. Onneksi näin myös tehdään kaikkialla maailmassa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Varokaa juhannusviruksia!
Koiraflunssa
Lintuinfluenssavirukset sopeutumassa elämään nisäkkäissä

Mistä 274 000 euron keinu ja Ylen monimuotoisuuspuuhat kertovat?

Silloin kun raha on yhteistä - mutta joillakin henkilöillä on oikeus käyttää sitä - saattaa syntyä tilanne, jossa sen käyttö muuttuu holtittomaksi. Uusin tällainen tapaus julkaistiin Iltalehdessä, jonka mukaan puistoon tulevan keinun "kustannusarviossa on annettu hinta leikkivälineelle ja leikkivälineen asennukselle, ja ne ovat yhteensä 274 000 euroa".

Kuten arvoisa lukijani epäilemättä muistaa, on julkisuudessa ollut viime aikoina muitakin vastaavia tapauksia. Siis sellaisia kuin kahden miljoonan euron savusauna tai 600 000 euron pulkkamäki. Tai 100 000 euron jumppakepit. 

Tätä seikkaa ei ole myöskään huomattu Sanna Ukkolan esille nostaman Yleisradion uuden rekrytointeja ja poliittisesti vinoutunutta koulutusta sisältävän monimuotoistamis- eli DEI-puuhastelun yhteydessä. Kysehän ei ole pelkästään henkilöstöpolitiikasta, vaan myös julkisen rahan käytön vastuuttomuudesta. 

Tarkoitan sitä, että jos ja kun verovaroja poltetaan julkisessa mediayhtiössä, jonka ainoa oikeutus on puolueettoman tiedon ja koko kansalle suunnatun korkealaatuisen ohjelmiston tuottaminen, poliittisesti motivoituun toimintaan, on kyse aivan samanlaisesta holtittomasta rahankäytöstä kuin edellä mainituissa keinu-, savusauna-, pulkkamäki- tai jumppakeppitapauksissa. 

Ylen toimintaa ja edellä mainittuja hankintoja sekä niistä päättäneitä julkisen sektorin työntekijöitä on toki yleisesti kauhisteltu, mutta en ole huomannut missään pohditun näiden tapausten yleisempää poliittista merkitystä. Näin siitä huolimatta, että juuri nämä tapaukset osoittavat sen, miksi erilaisten asioiden siirtäminen julkiselle sektorille - siis sosialismin lisääminen yhteiskunnassa - heikentää rahankäytön kontrollia ja tuottaa sitä kautta tehottomuutta. 

Toisin sanoen yhteiskunnallisessa keskustelussa ei ole huomattu sitä, että juuri tämä seikka on perussyy sille, miksi erilaiset sosialismikokeilut Neuvostoliitosta Venezuelaan ovat kerta toisensa jälkeen päätyneet taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen umpikujaan. Ja tulevat tekemään näin myös jatkossa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Julkinen raha johtaa lailliseen korruptioon
Vantaalaiset saavat reilun kahden miljoonan euron savusaunan
Kissaliitto huolestui

Luonnonsuojelubiologian perusteet horjahtivat

Edesmennyt professori Ilkka Hanski ryhmineen oli metapopulaatiotutkimuksissaan maailman ehdotonta huippua, kuten hänelle myönnetty 500 000 dollarin arvoinen Crafoord-palkinto osoitti. Tämä - Hanskin kiinnostuksen kohteena ollut - teoria on myös luonnonsuojelun keskeinen raami. 

Wikipedian mukaan "metapopulaatiomallien perusolettamus on, että elinympäristön pirstoutuneisuus vaikuttaa lajin dynamiikkaan sekä sen säilymiseen maisematasolla. Koska elinympäristöjen häviäminen ja pirstoutuminen on suurin syy lajien uhanalaistumiseen, sukupuuttoihin ja tätä kautta luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen, on pirstoutumisen seurausten tunteminen tärkeää." 

Koska luonnonsuojelusta on tullut myös yhä tärkeämpi poliittisen päätöksenteon sektori, kuten Suomen torjuma EU:n komission valmistelema ennallistamisasetus osoittaa, oli mielenkiintoista huomata Yhdysvaltain tiedeakatemian julkaisusarjassa ilmestynyt tutkimusraportti. 

Siinä oli mallinnettu metapopulaatioiden elinvoimaisuuden ylläpitämistä pirstoutuneissa maisemissa luomalla aiempaa monimutkaisempia eli realistisempia sekä myös yksinkertaisia maisemarakenteita. Ensin mainitut heijastavat pirstoutumista jälkimmäisiä realistisemmin. Tulokset osoittivat, etteivät aiemmista - siis yksinkertaisista - malleista saadut tulokset ole välttämättä yleistettävissä. 

Näin siksi, että sellaiset realistisemmin pirstoutuneissa maisemissa syntyvät dynaamiset ilmiöt ovat usein ristiriidassa yksinkertaisempien mallien tuottamien johtopäätösten kanssa. Näin uusi tutkimustyö syö pohjaa perinteiseltä metapopulaatioteoria-ajattelulta - ja samalla sen käytännön sovellukselta eli luonnonsuojeluajattelulta. 

Nähtäväksi jää, miten tässä esittelemäni tutkimus saa tilaa suomalaisissa valtamedioissa. Tai miten vaikuttaa esimerkiksi EU:n ennallistamisasetuksen jatkokehittelyyn. Vai jääkö se medioiden julkaisukynnyksen alapuolelle eikä siten vaikuta esimerkiksi suomalaiseen luonnnonsuojelukeskusteluun millään tavalla? 

Koska epäilen vahvasti tässä käsittelemäni tutkimuksen jäävän julkisuudelta pimentoon, päätin tässä kirjoituksessani nostaa asian nähtäväksi myös suomeksi, jotta joku asiasta mahdollisesti kiinnostunut - tätä blogia lukeva - journalisti, poliitikko tai muu vaikuttaja saisi sen tietoonsa. Ja voisi halutessaan lukea sen itse (julkaisu on avoin luettavaksi) sekä hyödyntää sen tuloksia omassa toiminnassaan.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luonnonsuojelijoiden suurtyön hyödyntämisestä
Diversiteettikeskusten kestävyys
Miksi media vaikenee tieteen menestyjistä?

Luonnonsuojelijoiden suurtyön hyödyntämisestä

Joukko luonnonsuojelijoita on ilmoittanut luonnonmetsätyöryhmän keränneen tietoja suojelemattomien vanhojen ja luonnontilaisten metsien määrästä ja sijainnista sekä vaatinut näiden alueiden välitöntä suojelemista. Heidän mukaansa vanhojen metsien suojelu on ensimmäinen askel pysäyttää luontokato Suomessa.

Ensin täytyy todeta, että tietojen kerääminen vanhoista ja luonnontilaisista metsistä on ollut hieno ja vaativa työ, jota valtioneuvoston kannattaa hyödyntää omissa suojelupäätöksissään. Ja toiseksi, ettei metsämaiden luonnonsuojelu välttämättä edisty parhaiten suojelemalla tällä hetkellä vanhimmat tai luonnontilaisimmat metsät - joita on eniten maamme jo muutenkin kattavasti suojelun piirissä olevassa Pohjois-Suomessa. 

Näin siksi, että pitkällä aikavälillä kohteen tämänhetkistä tilaa tärkeämpi tekijä eliökunnan biodiversiteetin ylläpitämisessä on koko suojeluverkoston rakenne. Oleellista siinä on erityisesti se, että suojelualueet kattavat mahdollisimman monipuolisesti kaikenlaisia elinympäristöjä ja eliölajeilla on mahdollisimman hyvät edellytykset siirtyä verkoston sisällä. 

Toisistaan erillään olevan vanhan metsän pläntit eivät kuitenkaan palvele tätä tarkoitusta. Ja siksi suojelupäätöksissä kannattaa toki hyödyntää nyt kerättyä tietoa, mutta valikoiden sen pohjalta suojelukohteita, jotka palvelevat parhaiten kokonaisuutta. 

Sekä huolehtia siitä, että niissä oleskelevilla eliöillä on käytettävissään toimivia ekologisia käytäviä, joiden kautta ne voivat siirtyä muihin osiin maamme luonnonsuojelualueiden verkostoa. Tähän kelpaa nykyiseltä suojeluarvoltaan vähäisempikin metsä, koska se ajan myötä muuttuu joka tapauksessa vanhaksi luonnontilaiseksi metsäksi. 

* * *

Huomasin jokin aika sitten mielenkiintoisen tutkimuksen, jossa oli kartoitettu maailman nykyisten suojelualueiden merkitystä nelijalkaisten selkärankaisten monimuotoisuudelle. Sen mukaan maapallon maapinta-alasta ja sisävesistä on suojeltu lähes seitsemäntoista prosenttia ja valtameristäkin kahdeksan prosenttia.

Tutkimuksessa oli hyödynnetty kahta laajaa tietoaineistoa, jotka kattoivat yhteensä 2 239 maalla elävää selkärankaispopulaatiota. Tulosten mukaan suojelualueilla sammakkoeläinten ja lintujen monimuotoisuuden heikkeneminen oli hidastanut tilastollisesti merkitsevästi verrattuna suojelemattomiin alueisiin. Sen sijaan matelijoilla ja nisäkkäillä hidastuminen oli selvästi vähäisempää eikä tilastollisesti merkitsevää.

Siten näyttää selvältä, että ainakin sammakkoeläinten ja lintujen monimuotoisuutta voidaan turvata perustamalla suojelualueita. Sen sijaan saman vaikutuksen puuttuminen nisäkkäiden ja matelijoiden kohdalla herättää kysymyksiä siitä, onko laajojen suojelualueiden perustaminen sittenkään paras keino niiden olemassaolon turvaamiseksi. Eli kannattaisiko nisäkkäiden ja matelijoiden elonkirjon säilyttämiseksi hyödyntää muunlaisia keinoja. 

Nähtäväksi jää myös se, millä tavalla muut kuin selkärankaisen eliöt hyötyvät suojelualueista. Meillä Suomessahan tässä suhteessa ovat selkärankaisten lisäksi usein esillä erityisesti hyönteiset ja sienet, joiden monimuotoisuus lienee huomattavasti suurempaa kuin selkärankaisten. 

* * *

Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että Suomessa metsänomistajat tekevät nykyisin omalla kustannuksellaan monenlaisia toimia luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. He esimerkiksi jättävät säästöpuuryhmiä ja riistatiheikköjä eliöiden hyödynnettäväksi. Ja hakkuiden yhteydessä jättävät kaatuneet puut metsäänsä lisäämään lahon maapuun määrää. 

Tämä työ on myös tuloksellista, sillä jopa WWF:n mukaan talousmetsissä monimuotoisuutta ylläpitävien tekijöiden määrä on lisääntynyt ja metsälajien uhanalaistumisen kasvu hidastunut. Koska sekä julkinen sektori että vapaaehtoiset metsänomistajat jatkavat suojelutoimiaan myös tulevaisuudessa, on todennäköistä että metsälajien monimuotoisuuden köyhtyminen loppuu Suomessa jo suhteellisen pian. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luonnonsuojelijat tieteen kimpussa
Ylämaan koirasusivalitukset lisäävät ammuttavien susien määrää
30 prosenttia maapallon pinta-alasta suojellaan

Edistikö Provinssirock tasa-arvoa, monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta?

Ilta-Sanomat kertoi, että Provinssirockiin kutsuttu kansanedustaja Juha Mäenpää (ps) poistettiin festivaaleilta, koska hän ei jaa tilaisuuden järjestäjien kanssa samoja arvoja. 

Tilaisuuden järjestäjän edustajan mukaan "olemme sitoutuneet noudattamaan toimintaperiaatteita, jotka pyrkivät edistämään tasa-arvon, monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden toteutumista. Tuo kirjoitus oli selvästi ristiriidassa meidän arvojemme kanssa. Ilmoitimme hänelle jo päivällä, että valitettavasti joudumme häneen kutsunsa perumaan, ja hän ei kutsuvieraana ole meidän tapahtumaan tervetullut."

Otetaanpa uudelleen. Festivaalien järjestäjä väitti siis olevansa sitoutunut edistämään tasa-arvon, monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden toteutumista. Tässä tilanteessa on tehtävä kolme kysymystä. 

Yksi. Millä tavalla järjestäjän kanssa toisenlaisen arvomaailman omaavan henkilön sulkeminen pois tapahtumasta edistää tasa-arvoa?

Kaksi. Millä tavalla järjestäjän kanssa toisenlaisen arvomaailman omaavan henkilön sulkeminen pois tapahtumasta edistää monimuotoisuutta?

Kolme. Millä tavalla järjestäjän kanssa toisenlaisen arvomaailman omaavan henkilön sulkeminen pois tapahtumasta edistää yhdenvertaisuutta?

Vastauksen saamiseksi näihin kysymyksiin turvauduin Wikipediaan. Ja löysin sieltä seuraavat tiedot, joiden valossa edellä esitettyihin kysymyksiin voidaan hakea vastauksia.

Yksi. Tasa-arvo tarkoittaa Kielitoimiston sanakirjan mukaan samanarvoisuutta ja varsinkin kaikkien ihmisten yhtäläistä arvoa yksilöinä ja yhteiskunnan jäseninä.

• Tämä ei tarvinne minun tulkintojani, vaan arvoisa lukijani osaa itsekin päätellä, edistikö kansanedustajan poistaminen tasa-arvoa vai oliko kyseessä pikemminkin ihmisten välisen tasa-arvon loukkaus. 

Kaksi. Monimuotoisuudella tarkoitetaan kaikkia niitä ominaisuuksia ja piirteitä, jotka erottavat ihmiset toisistaan. Erottavia tekijöitä ovat muun muassa ikä, sukupuoli, etninen tausta, uskonto, koulutus, siviilisääty, seksuaalinen suuntaus, asenteet ja arvot, persoonallisuus sekä poliittinen ja taloudellinen asema. 

• Tämä ei tarvinne minun tulkintojani, vaan arvoisa lukijani osaa itsekin päätellä, edistikö kansanedustajan poistaminen monimuotoisuutta vai oliko kyseessä pikemminkin monimuotoisuuden loukkaus etenkin määritelmän kursivoitujen osien suhteen.

Kolme. Yhdenvertaisuus tarkoittaa ihmisten samanarvoisuutta riippumatta heidän välillään vallitsevista eroista, kuten sukupuolesta, iästä, etnisestä tai kansallisesta alkuperästä, kansalaisuudesta, kielestä, uskonnosta ja vakaumuksesta, mielipiteestä, vammasta, terveydentilasta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai muusta henkilöön liittyvästä syystä. Henkilöön liittyvät tekijät eivät saa vaikuttaa ihmisten mahdollisuuksiin päästä koulutukseen, saada työtä ja erilaisia palveluja.

• Tämä ei tarvinne minun tulkintojani, vaan arvoisa lukijani osaa itsekin päätellä, edistikö kansanedustajan poistaminen yhdenvertaisuutta vai oliko kyseessä pikemminkin yhdenvertaisuuden loukkaus etenkin määritelmän kursivoitujen kohtien suhteen. Samalla lukijani voinee kysyä itseltään, että noudattivatko festivaalin järjestäjät Suomen perustuslakia ja sen henkeä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaikki suomalaiset ovat tasa-arvoisia, mutta toiset suomalaiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset
#Metoo-henkiset haistoivat Mika Lehtimäen veren
Juha Mäenpää (ps) poliittisen farssin objektina

Diversiteettikeskusten kestävyys

Kuten arvoisa lukijani on huomannut ja ehkä myös lukenut tästä blogista, on ympäristön monimuotoisuus ohittanut ilmastonmuutoksen vihervasemmistolle ahdistuneisuutta aiheuttavana tekijänä. Siksi tässäkin blogissa on syytä käsitellä myös monimuotoisuusasioita monelta kantilta.  

Suomessa ei ole koralliriuttoja, mutta olemme saaneet aika ajoin lukea siitä, kuinka ne ovat tuhoutumassa ihmisen toimien takia (esimerkki). En tiedä, millä tavoin nämä uutiset ovat yleensä vaikuttaneet meihin suomalaisiin, mutta lienee selvää, ettei täällä Pohjantähden alla olla kovinkaan hyvin selvillä koralliriuttojen biologiasta. Näin siitä huolimatta, että toinen toistaan hienommin kuvatut luontodokumentit ovat kertoneet niillä elävistä monenlaisista kaloista, selkärangattomista eläimistä ja levistä. 

Siksi päätin - tällaisena jonkinlaisena kansankynttilänä itseäni pitävänä ihmisenä - välittää tiedon uudesta tieteellisestä tutkimuksesta, jonka aineisto kerättiin vuosina 2016-2018. Tuolloin kansainvälinen tiimi nimittäin keräsi näytteitä 99 riutalta 32 Tyynenmeren saarella ja sekvensoi DNA:ta yli 5000 näytteestä kolmelta korallilajilta, kahdelta kalalajilta ja planktonista. 

Tämän jälkeen tutkijat ekstrapoloivat saarilta löytämiensä puolen miljardin mikrobilajin, pääasiassa bakteerien, määrän koko Tyynellemerelle, jossa elää 80 prosenttia maailman korallilajeista. Ja tuli siihen lopputulokseen, että maailman suurimman merialtaan mikrobiston monimuotoisuus vastaa aiemmin arvioitua koko maapallon monimuotoisuutta. 

Ehkäpä arvoisan lukijani odottaman kauhukuvien maalailun sijaan tutkijat arvelivat tämän käsittämättömän korkean mikrobiston monimuotoisuuden auttavan koralliriuttoja olemaan aiemmin luultua paremmin lämpöaaltoja ja muita stressitekijöitä kestäviä. Tähän arveluun on tietenkin miellyttävää yhtyä. Ja toivoa tutkijoiden olevan oikeassa havaitsemiensa diversiteettikeskusten kestävyyden suhteen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten metsien tehokasta hyödyntämistä on syytä jatkaa
Ympäristöahdistus estää elokapinallista erottamasta faktaa fiktiosta
YK:n mukaan yli miljoona kasvi- ja eläinlajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon

Poliittisesti korrektit Nigerian jorubalaiset ja Italian toskanalaiset

Ihmisten jakaminen virallisiin tai epävirallisiin rotuihin on ollut käytössä ainakin eliölajien nykyisen luokittelujärjestelmän kehittäneen ruotsalaisen Carl von Linnén ajoista asti. Se oli nimittäin juuri hän, joka luokitteli ihmiskunnan amerikkalaiseen, eurooppalaiseen, aasialaiseen ja mustaan rotuun, joka vastaa suurelta osin vielä minun nuoruudessani vallinnutta rotukäsitystä mongolidisesta, kaukasialaisesta ja negridisestä rodusta.  

Kuten arvoisa lukijani varmasti tietää, on ihmisten luokittelusta rotuihin tullut kuitenkin viime vuosikymmeninä poliittisesti epäkorrektia. Se johtunee pääosin siitä, että tietyissä maissa - erityisesti USA:ssa - on esiintynyt rotukäsitteiseen pohjautuvia ihmisiä eriarvoistavia käytäntöjä.

Toisaalta on niinkin, etteivät rotuluokittelut vastaa ihmisryhmien välisiä geneettisiä suhteita, vaan Saharan eteläpuoliset afrikkalaisryhmät ovat geneettisesti monimuotoisempia kuin maailman kaikki muut ihmisryhmät yhteensä. Toisaalta afrikkalaiset erottuvat muista ihmisistä myös sikäli, ettei heissä esiinny juurikaan neandertalilaista tai denisovalaista geeniainesta, jollaista taas löytyy kaikista muista ihmisryhmistä. 

Tähän liittyen oli mielenkiintoista havaita, että Yhdysvaltojen kansallisten akatemioiden paneeli ohjeisti kuluneella viikolla, ettei kokonaisia genomeita analysoivien eli genomiikan tutkijoiden tulisi käyttää rotukäsitettä lainkaan kuvaamaan väestön geneettistä perimää, vaan sen sijaan käyttää tarkkaan harkittuja eksakteja termejä. 

Ohjeistus julkaistiin sen jälkeen, kun kansalliset terveyslaitokset olivat pyytäneet tietoa siitä, miten väestöjä voidaan kuvata genomiikkaan liittyvissä tutkimuksissa. Ja sen mukaan ajatus siitä, että ihmiset kuuluisivat geneettisesti erillisiin rotuihin, on tieteellisesti virheellinen. 

Siksi paneeli suositteli rotukäsitteen sijaan käytettäväksi henkilön etnistä taustaa, kuten latinoa, maantieteellistä sijaintia, kuten japanilaista, tai alkuperäisalueen nimeä, kuten afrikkalaista, vain tietyissä tapauksissa. Sellainen on erityisesti terveydenhuoltoon liittyvien eriarvoisuuksien tutkimus, koska rotukategoriat voivat olla hyödyllisiä käsitteitä kuvattaessa ihmisten kokemaa rakenteellista rasismia. 

Sen sijaan esimerkiksi tauteihin assosioituneiden geenien tai ihmisen evoluution tutkimuksissa väestöjä tulisi kuvailla käyttäen esimerkiksi geneettistä samankaltaisuutta tai sitä, kuinka läheisiä jäsenten geenit ovat suhteessa tiettyjen väestöjen referenssigenomeihin, kuten Nigerian jorubalaisiin tai Italian toskanalaisiin. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, ryhdytäänkö myös tällaista luokittelua pitämään ajan myötä poliittisesti epäkorrektina. Näinhän voisi käydä esimerkiksi sellaisessa - sinänsä täysin hypoteettisessa tilanteessa - jossa tutkimukset sattuisivat osoittamaan jorubalaisten kanssa korkean geneettisen samankaltaisuuden omaavien maahanmuuttajien syyllistyvän toskanalaisten kanssa korkean geneettisen samankaltaisuuden omaavia ihmisiä useammin naisten seksuaaliseen hyväksikäyttöön heille hädältä ja vainolta suojaa tarjonneissa valtioissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poliittisen korrektiuden aiheuttama raiskaus
Rasistinen ja leimaava nimi vaihdettiin mpoxiksi
Sisäsiittoisuuden seurauksia pitäisi tutkia

Ympäristöjärjestöille veto-oikeus?

Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on tietenkin tärkeä asia myös Suomessa. Ja siksi maassamme on suojeltuja metsiä kaikkiaan 2,9 miljoonaa hehtaaria, josta metsämaata 1,7 miljoonaa hehtaaria, eli 12,6 prosenttia koko metsä- ja kitumaan alasta ja 8,2 prosenttia metsämaan alasta. Lisäksi suojelun ulkopuolelle jääneissä metsissä tehdään monimuotoisuuden suojelun nimissä monenlaisia toimenpiteitä kuten riistatiheikköjen ja säästöpuiden jättämistä pystyyn. 

Näihin tosiasioiden valossa on Kolarin Aalistunturin talousmetsissä käynnissä peräti erikoinen mielenosoitus, jossa luonnonsuojeluaktivistit ovat valmiita aiheuttamaan Metsähallitukselle eli valtiolle mittavia taloudellisia tappioita ja jopa vastustamaan virkavaltaa mitä mielikuvituksellisimmin keinoin. Kysymys kuuluu, että miksi näin kovia toimia tehdään metsässä, joka on ollut jo pitkään talouskäytössä eikä sisällä juuri lainkaan poikkeuksellisia luontoarvoja. Selitys on yksinkertainen. 

Kyse ei nimittäin ole itse Aalistunturin metsistä vaan luonnonsuojelujärjestöjen uudenlaisesta strategiasta asiansa ajamiseen. Aktivistit nimittäin yrittävät keskeyttää laillisia hakkuita vedoten siihen, että kyseisestä alueesta on tehty suojeluesitys, joka läpi mennessään johtaisi ennakkotapaukseen.

 

Ja ennakkotapaus puolestaan tarkoittaisi sitä, että suojelijat voisivat jatkossa keskeyttää lailliset hakkuut aina niin halutessaan tekemällä kyseisestä alueesta yksinkertaisesti suojeluesityksen ympäristöministeriölle. Toisin sanoen suojelijat haluavat saada veto-oikeuden metsätalouden toimenpiteisiin - mukaan luettuna yksityiset omistukset. 

Keino ei liene keksitty sattumalta. Vastaavaa menetelmää on käytetty aiemmin menestyksellä petoeläinten metsästyksen keskeyttämiseksi. Niinpä karhujen metsästystä on onnistuttu vaikeuttamaan kuluneenakin vuonna oleellisesti ja onpa jopa vaarannettu haitallisena vieraslajina pidetyn koirasuden poistaminen luontomme eläimistöstä. 

Aalistunturilla on nähdäkseni osin kyse myös siitä, että luonnonsuojelijat voivat luottaa siihen, ettei nykyinen hallitus ryhdy toimimaan aktiivisesti varmistaakseen lainmukaisten hakkuiden toteuttamisen. Ja että he arvelevat - todennäköisesti aivan oikein - etteivät saa vaalien jälkeen tuekseen omien totalitaristisluonteisten aatteidensa suhteen yhtä myönteistä hallitusta. Eivätkä saa sellaista koko nähtävissä olevassa tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ympäristöahdistus estää elokapinallista erottamasta faktaa fiktiosta
Vihreää liharuokaa
Ympäristöväki asettaa monimuotoisuuden suojelun ilmastonmuutoksen torjunnan edelle

225 miljoonan dollarin sekasikiö

Ihmiset ovat aikojen kuluessa hävittäneet monia eläinlajeja ottaessaan uusia maita asuttavakseen. Yksi sellainen oli Mauritiuksella aikoinaan elänyt drontti eli mauritiuksendodo.

Lintu muistutti ulkonäöltään hieman kalkkunaa, kasvoi noin metrin mittaiseksi ja painoi yli 20 kiloa. Siivekkään ruumiinmuoto oli pyöreähkö ja koukkukärkinen nokka huomattavan suuri, mikä teki sen ulkonäöstä ainakin omasta mielestäni suorastaan huvittavan. 

Viime viikon Nature-lehdessä kerrottiin, että teksasilainen bioteknologiayhtiö aikoo palauttaa drontin takaisin elävien lajien joukkoon. Sitä ja parin muun lajin palauttamista varten se on saanut 225 miljoonan dollarin rahoituksen yksityisiltä rahoittajilta, joukossa mm. perijätär Paris Hilton. 

Tehtävä ei ole triviaali, sillä kaikkea tähän tavoitteeseen pääsemiseksi tarvittavia bioteknisiä työkaluja ei vielä ole edes olemassa. Siksi maaliin pääsemiseksi tarvitaan huomattavaa geenisaksiteknologian tehostamista, kantasolumenetelmien kehittämistä ja eläinten kasvatuksen parantamista. Toisin sanoen tavoitteen saavuttaminen on kaikkea muuta kuin varmaa. 

Käytännössä yritys ei aio palauttaa dronttia vaan aikoo muuttaa sen lähimmän nykyään elävän sukulaisen - hartiahuivikyyhkyn - sukupuuttoon hävinneen lajin kaltaiseksi. Siihen se tarvitsee tämän kyyhkysen sukusoluja tuottavia soluja, joiden DNA:ta se aikoo muokata geenisaksien avulla samanlaiseksi kuin drontilla. Näin voitaisiin synnyttää lintujen kimeerejä eli sekasikiöitä, joissa olisi molempien lajien ominaisuuksia. 

Mutta vain, mikäli saksilla muokkaaminen osataan tehdä niihin geeneihin, jotka määrittävät sen, miten drontti poikkeaa nykyisin elävästä sukulaisestaan. Tämä ei ole helppo tehtävä, koska lintujen evolutiiviset linjat ovat eronneet jo 30 tai jopa 50 miljoonaa vuotta sitten (eli viisi tai jopa kymmenen kertaa aiemmin kuin ihmisen sukulinja erosi simpanssin esi-isistä). Tämä tarkoittaa, että niiden genomien sekvenssit ovat yksityiskohdiltaan varsin erilaisia, jolloin oleellisia muutoksia ei voida tunnistaa pelkästään genomin osien erilaisuuden perusteella. 

Tämän lisäksi on muistettava, että dodo oli iso lintu, kun taas hartiahuivikyyhkynen on... tuota... jonkin verran tavallista pulua suurempi. Siten sekasikiön muokatut - sukusoluja tuottavat - solut olisi saatava jonkin suuren linnun elimistöön siten, että ne saattaisivat hedelmöittyä ja kehittyä siellä. Eikä tällaista biotekniikkaa ole vielä edes olemassa. 

Voidaankin kysyä, että miksi tämä kaikki tehdään. Selityksiä on monta. 

Paris Hiltonista on ehkä kiehtovaa ajatella näkevänsä oikean drontin - onhan se niin hassun näköinen lintu. Luonnon köyhtymisestä kiinnostunut taas saattaa motivoitua siitä, ettei sukupuuttoon katoaminen olisi ehkä sittenkään lopullista. Ja tutkijaa itseään kiinnostaa luultavasti sekä uusien tutkimusmenetelmien kehittäminen että ajatus historiankirjoihin jäämisestä. Sekä tietenkin uteliaisuus siitä, mitä kaikkea on mahdollista tehdä. 

Tosin hassua lintua kaipaava rahoittaja saattaa pettyä, jos sekasikiödrontti ei lopulta olekaan kovin paljon entisaikojen drontin näköinen. Ja sukupuuton lopullisuuden poistamisesta kiinnostunut masentua siitä, ellei lopputulos pystykään elämään vapaana nykymaailman muuttuneissa olosuhteissa. 

Ja toki tutkijakin saattaa harmitella sitä, ellei drontin tekeminen lopulta onnistu lainkaan. Mutta toki 225 miljoonalla dollarilla syntyy varmasti suuria loikkia edellä mainittujen menetelmien kehittämisessä. Ja nehän jo sellaisenaan edistävät tieteellistä tutkimusta lukemattomilla muilla aloilla kuin dronttien eläväksi palauttamisen taiteessa. 

Siksi drontin palauttamistutkimus voi parhaimmillaan osoittautua yhtä hyödylliseksi kuin puolen vuosisadan takaiset kuulennot. Vaikka itse tavoitteen saavuttamisesta ei koituisikaan juuri minkäänlaista konkreettista hyötyä, voitaisiin sitä julkisuudessa pitää suurena askeleena ihmiskunnalle. Ja jo nyt on arvattavissa, että matkalla syntyneistä sivutuotteista koituu joka tapauksessa huomattavasti itse päätarkoitusta merkittävämpiä sovelluksia esimerkiksi lääketieteen tai eläinjalostuksen käytettäväksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nämä uutiset olisivat hauskoja, elleivät ne olisi totta
Negatiiviset luontouutiset pönkittävät punavihreää kuplaa
Evolutiivinen innovaatio johti tuhoon

Ympäristöahdistus estää elokapinallista erottamasta faktaa fiktiosta

Ilmastoahdistunut elokapinallisnainen - Ida Korhonen - kertoi kokeneensa ensimmäistä kertaa ympäristöahdistusta yksitoistavuotiaana istuttaessaan puiden taimia isoisänsä kanssa. Hän oli nähnyt kaadettujen puiden kannot sekä muokatun maan ja suri itselleen rakkaan metsän kaatamista.

Tämä on tietenkin varsin ymmärrettävää, sillä taimikon kasvu takaisin metsäksi kestää ihmisen mittapuulla kauan. Mutta tuntuu oudolta, ettei ahdistunut elokapinallisnainen tunnu ymmärtäneen sitä, että Suomessa on metsiä ylipäätään vain siksi, että niille on talouskäyttöä. Ilman sitä metsämaalle olisi kyllä keksitty viimeistään 1800-luvun lopulla muuta käyttöä, kuten esimerkiksi silloinen suurmies Johan Vilhelm Snellman vaati. 

Nyt elämme tietenkin jo 2000-luvun toista vuosikymmentä ja metsien arvo ymmärretään paljon laajemmin kuin puolitoista vuosisataa sitten. Itse asiassa tällä tielle lähdettiin maassamme jo vuonna 1886, jolloin säädettiin ensimmäinen metsälaki, jonka mukaan "metsiä älköön hävitettäkö". Vaatimus esiintyy myös nykyisessä metsälainsäädännössä, joka alkaa seuraavasti.

"Tämän lain tarkoituksena on edistää metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää hoitoa ja käyttöä siten, että metsät antavat kestävästi hyvän tuoton samalla, kun niiden biologinen monimuotoisuus säilytetään". Tosin laissa todetaan myöhemmin, että "tämä laki ei estä metsätalousmaan ottamista muuhun käyttöön".

Ja juuri tämä - metsätalousmaan ottaminen muuhun käyttöön - on Suomessa ainoa tie, jolla metsiä hävitetään tänä päivänä. Näitä muita käyttöjä ovat esimerkiksi rakennusten rakentaminen, liikenneväylien ja kaivosten perustaminen sekä nykyisin valtaviin mittasuhteisiin paisunut vihreään sähköntuotantoon tarvittava sähkölinjojen vetäminen tuulimyllyiltä etelän kasvukeskuksiin. 

Siksi oli outoa nähdä elokapinallisen - jonka voisi kuvitella perehtyneen ajamaansa asiakokonaisuuteen - kirjoittavan, että metsäteollisuus "on suurimpia syitä luontokatoon Suomessa ja hakkuillaan romahduttanut hiilinielut". Siis juuri se teollisuudenala, jonka olemassaolo on mahdollistanut sen Suomen, joka on Euroopan metsäisin maa, ja joka nykyisin vaatii ostamansa puutavaran olevan sertifioitua (esimerkkinä suurimman eli UPM:n kirjaus). 

Sellaisen merkinnän saadakseen on puutavaran oltava peräisin metsästä, jonka hoidon ja käsittelyn on oltava "ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää, eikä tulevien sukupolvien elämisen mahdollisuuksia heikennetä. Metsäluonnon monimuotoisuus sekä metsien kulttuuri- ja virkistysarvot säilytetään samalla kun harjoitetaan suunnitelmallista metsätaloutta". 

Suomessa on lisäksi hyvin tunnettua, että metsiemme puuston määrä on kasvanut jo vuosikymmenien ajan. Näin on edelleen, sillä puuston vuotuinen poistuma, joka sisältää sekä hakkuut että luontaisen poistuman, oli vuosina 2014-2020 vain 83 prosenttia kasvusta. Lisäksi tutkimus on osoittanut, että metsien kehitys on viime vuosikymmeninä ollut suotuisaa monimuotoisuutta edistävien rakennepiirteiden kannalta, äärimmäisinä esimerkkeinä siitä ovat suojellun metsämaan pinta-alan seitsemäntoistakertaistuminen ja järeän haavan määrän moninkertaistuminen Etelä-Suomessa.

Sitä paitsi metsien monimuotoisuus on Suomessa jo nykyisin paljon paremmalla tolalla kuin suurimmassa osassa muuta maailmaa. Tästä kertoo esimerkiksi tämä karttakuva, jonka on koonnut englantilainen Natural history museum.

Kaiken edelle kirjoittamani perusteella minusta näyttääkin siltä, että median luoma ympäristöahdistuneisuus on saanut tässä kirjoituksessa puheena olevan elokapinallisen niin sekavaan tilaan, ettei hän enää kykene erottamaan toisistaan faktaa ja fiktiota. Eikä siksi suuntaamaan aktivisimiaan luonnon kannalta oikeisiin osoitteisiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Anarkismilla on kannatusta eduskunnassa
Elokapinan jäsen paljasti
Ympäristöväki asettaa monimuotoisuuden suojelun ilmastonmuutoksen torjunnan edelle

30 prosenttia maapallon pinta-alasta suojellaan

Montrealin COP-15-luontokatokokous pääsi kuin pääsikin sopimukseen. Sen mukaan valtiot sitoutuivat suojelemaan 30 prosenttia planeetan maa- ja vesialueista vuoteen 2030 mennessä. Tämän saavuttaakseen niiden tulee mobilisoida vuoteen 2030 mennessä vähintään 200 miljardia dollaria vuodessa kotimaan ja kansainvälistä biologiseen monimuotoisuuteen liittyvää rahoitusta kaikista mahdollisista lähteistä – olivat ne sitten julkisia tai

yksityisiä. 

Lisäksi rikkaiden maiden tulee asiaa edistääkseen nostaa vuosittaisen tukensa kehittyville maille 30 miljardiin dollariin. Nähtäväksi jää, riittääkö tämä siihen, että kehitysmaat saavat ruokituksi pupujussimaisesti lisääntyvän väestönsä ilman, että se valtaa maata ympäristön monimuotoisuuden ylläpitämiseltä - sopimuksessa ei nimittäin puhuttu mitään väestänkasvun hillitsemisestä näillä globaalin biodiversiteetin kannalta maapallon tärkeimmillä alueilla. 

Ei siis ihme, että sopimuksen hyväksymisen yksimielisestä hyväksymisestä huolimatta Kamerun syytti puheenjohtajamaa Kiinaa pakotetusta kädenpuristuksesta kehyksen hyväksymisessä. Tämän pakottamisen keinoista en ole nähnyt kirjoitettavan, mutta kyse lienee sen talousruuvin käyttämisestä, jota Kiina on jo pitkään rakentanut mustassa Afrikassa. 

* * *

Meidän suomalaisten kannalta tämän sopimuksen suhteen on positiivista se, että elinkeinoelämämme on ilmaissut olevansa tyytyväinen sen syntymiseen. Ja mikä ehkä vieläkin merkittävämpää: tyytyväisyytensä on ilmaissut myös professori Janne Kotiaho, joka on tullut tunnetuksi ...hmmmhh... melko fanaattisista ulostuloistaan ympäristöasioissa.

Hänen mukaansa "kyllähän tämä on hyvä sopimus. Siinä on numeerisia tavoitteita ja kunnianhimoa. Hyvä maailmanlaajuinen sopimus."

Kaiken kaikkiaan nyt tehty sopimus raamittaa jatkossa pitkälle sitä, kuinka ihmiskunta tulee hyödyntämään ympäristöä. 30 prosentin suojeluvelvoitehan ei tarkoita täyssuojelua, vaan siitä suurin osa liittyy pikemminkin jonkinasteisiin rajoitteisiin luonnonvarojen käytössä.

Esimerkiksi Suomen metsistä oli tämän vuoden alussa suojeltu noin 13 prosenttia, joista suurin osa oli täysin metsätalouden ulkopuolella. Niinpä Montrealin sopimuksen vaatima suomalaismetsien suojelutavoite lisää lähinnä käytöltään jonkinasteisesti rajattujen alueiden lisäämistä maassamme. 

Siten saavutettu sopimus ei todennäköisesti vaikuta kovinkaan merkittävästi esimerkiksi metsätaloutemme toimintaedellytyksiin. Ja tämä lienee myös syy siihen, ettei maamme elinkeinoelämä ryhtynyt vastustamaan saavutettua sopimusta.

* * *

Oli myös mielenkiintoista huomata, että lehdistömme näyttäisi olevan tyytyväinen saavutettuun sopimukseen. Siitä kertoi myös se, että jo tänä aamuna Helsingin sanomat siirsi katseensa jälleen ilmastokysymyksiin eli hiilinieluihin - jotka olivat painuneet hiukan taaemmalle viimeisen vuoden aikana. 

Tämän se teki pääkirjoituksessaan, jossa vaadittiin hakkuiden rajaamista nykyistä pienemmiksi, koska metsiemme hiilinielu on viime vuosina pienentynyt muutamalla prosentilla. Syiksi siihen on löydetty pohjoisten mäntymetsien ikääntymisen seurauksena vähäisempi kasvu sekä ilmeisesti myös metsänhoidossa tehdyt virheet. 

Jälkimmäisen ongelman pitäisi ainakin maalaisjärjellä ajateltuna olla helposti korjattavissa, mutta tuon ikääntymisongelman ratkaisuksi ei oikein käy pääkirjoittajan vaatima hakkuiden vähentäminen. Sen kautta voidaan toki hetkellisesti lisätä metsien hiilinieluja, mutta samalla vuosi vuodelta ikääntyvien puiden kasvu vähenee ajan myötä yhä enemmän. 

Päinvastoin, pitkällä aikavälillä ratkaisu hiilinieluihin saattaisi löytyä pikemminkin hakkuiden lisäämisestä ja niissä kertyvän puutavaran käytöstä pitkäikäisiin kohteisiin. Näin hiilivarastomme kasvaisivat, mutta myös hiilinielut pysyisivät korkeina. Lisäksi saavutettaisiin se hyöty, ettei hyönteistuhoille alttiiden yli-ikäisten metsien määrä kasvaisi hallitsemattoman suureksi eikä sen seurauksena syntyvän hiilinielujen äkillisen romahtamisen riski kasvaisi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Montrealin luontokokous, yritykset ja väestönkasvu
YK:n mukaan yli miljoona kasvi- ja eläinlajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon
Ympäristöväki asettaa monimuotoisuuden suojelun ilmastonmuutoksen torjunnan edelle