perjantai 29. maaliskuuta 2024

Terroristinen hyökkäys moskeijaan sekä harhaanjohtava Ylen uutinen

Muun muassa Vantaan sanomien julkaiseman uutisen mukaan Myyrmäessä sijaitsevan moskeijan ulko-oven ikkuna oli rikottu ja siitä oli heitetty sisälle jotain palavaa, joka oli aiheuttanut tulipalon. Se rajoittui onneksi pelkästään eteiseen, mutta aiheutti kuitenkin savuhaittoja.

On tietenkin selvää, ettei tällainen toiminta ole hyväksyttävää Suomen kaltaisessa demokraattisessa oikeusvaltiossa. Ja siksi on helppo yhtyä Uskontojen yhteistyöjärjestö Uskot-foorumin kannanottoon, jonka mukaan "tapaus ei loukkaa vain tiettyyn uskontokuntaan kuuluvia, vaan suomalaisen yhteiskunnan perusarvoihin ja perusoikeuksiin kuuluvaa uskonnonvapautta". 

Sen sijaan en vielä tässä vaiheessa ole valmis jakamaan foorumin johtajan näkemystä, jonka mukaan tapaus olisi "huolestuttava merkki kasvavasta islaminvastaisuudesta". Näin siksi, että tapauksen tutkinta on vasta alussa, eikä rikoksen tekijöistä ole toistaiseksi minkäänlaista tietoa.

Eli odotellaan nyt kuitenkin minkälaisiin johtopäätöksiin poliisi päätyy asiaa selvitellessään. En tarkoita tällä sitä, etteikö rikos voisi johtua islaminvastaisuudesta, mutta yhtä hyvin sen motiivina saattaa olla muslimiryhmien keskinäinen vihanpito. 

* * *

Yle kertoi eilen siitä maahanmuuttoon liittyvästä julistuksesta, jonka kirkot - mukaan lukien molemmat Suomen valtiokirkot - julkaisivat jokin aika sitten. Asia nousi julkisuuteen ilmeisesti siksi, että kansanedustaja Joakim Vigelius totesi sen edustavan tosiasiallisesti nykyistä sinisilmäisempää ja naiivimpaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Kirjoitin uskonmiesten julistuksesta itsekin muutama päivä sitten listaten kahdeksan seikkaa, jotka sisältyivät tähän uskonmiesten asiakirjaan. Ja sen muistaen jäin ihmettelemään Ylen uutista. 

Sen leipätekstissä nimittäin todettiin, että kirkot "nostavat vetoomuksessaan esiin esimerkiksi kansalaisuuden ehtojen kiristämisen, perheenyhdistämisen tiukentamisen ja vastaanottorahan pienentämisen". Esille nostettiin siis kolme kahdeksasta julkistuksessa mainitusta seikasta - eikä siitä ilmennyt, että uskonmiehet eivät pelkästään nostaneet esiin mainittuja asioita, vaan esittivät niihin liittyviä vaatimuksia.

Ylen juttu sisälsi  myös listan hallituksen suunnittelemista maahanmuuttopoliittisista tiukennuksista. Ne sisälsivät seuraavat kuusi kohtaa, joihin edellä mainitut kolme kohtaa sisältyvät. Lisäsin siksi alla olevaan - Ylen jutusta kopioituun - listaukseen myös kirkonmiesten vaatimukset.

1. Kansalaisuuden saamisen ehtoja kiristetään - kansainvälistä suojelua saavien sekä kansalaisuudettomien kansalaisuuden myöntämistä tulee helpottaa

2. Pysyvän oleskeluluvan ehtoja tiukennetaan - kansainvälistä suojelua saavien oleskelulupien pituutta ei saa lyhentää.

3. Perheenyhdistämistä vaikeutetaan - perheenyhdistämistä ei tule entisestään hankaloittaa ja turvapaikanhakijoiden mahdollisuus vaihtaa työperäisen oleskeluluvan hakijaksi tulee säilyttää.

4. Kansainvälinen suojelu muutetaan väliaikaiseksi - erityisesti paperittomilla tulee jatkossakin olla mahdollisuus laillistaa oleskelunsa.

5. Vastaanottorahaa pienennetään - turvapaikkaprosessin aikainen vastaanottoraha tulee säilyttää ennallaan.

6. Välineellistetty maahanmuutto yritetään estää - mahdollisten turvapaikanhakijoiden takaisintyönnön sijaan on etsittävä muita ratkaisuja.

Lisäksi valtionkirkkomme vaativat, että palauttamiskieltoa tulee noudattaa kaikissa tilanteissa ja että henkilöille, joita ei voida palauttaa, on myönnettävä työntekoon oikeuttava oleskelulupa tilapäisen oleskeluluvan sijaan.

Oleellista tässä on huomata se, että Ylen kirkonmiesten vaatimuksista kertova uutinen ei itse asiassa maininnut heidän laatimansa julistuksen sisältöä vaan teki ainoastaan listan hallituksen aikeista. Miksi verorahoitteinen mediamme päätyi tällaiseen ratkaisuun on tietenkin salaisuus, mutta omalta osaltani olisin valmis lyömään vaikka vetoa siitä, että jutun tehneen toimittajan tavoitteena oli - ei enempää eikä vähempää kuin - antaa käsittelemästään asiasta valheellinen kuva kansalaisille. Siis harjaanjohtaminen.

36 kommenttia:

  1. Islamisti ei ole mikää uskonto edes. Vai kuulukko uskonttoon että siellä kerrotaan valhetelemaan vääräuskoisille ja tappamaan nämä? Nuo rottamuslimit ei kuulu sivistysvaltioon ja tulee vielä aika kun joka isalmisti tapetaan jos ei maasta lähde, se on historissa tapahtunut ja tulee tapahtumaan uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kuule käykin niin että kun suomalaiset täpöttelee aamusta iltaan kännyköitä eikä nussi ja pussaile niin ei meitä enää 100 v päästä ole. Olen jo itse alkanut siirtämään sijoituksia muihin maihin ja kohtapuoliin myyn kiinteistötkin ja lähdetään maahan jolla on tulevaisuus. Tänne jää kutistuva ja lakkoileva Suomi.

      Poista
  2. Rasistinen ”uskonto”, joka kehottaa tappamaan vääräuskoiset. ”Uskonto” kehottaa myös valehtelemaan vääräuskoisille, tästä kai on tässä avautumisessa kyse. Arvostan rasistista toimintaansa ihan kuten sokeri-putteakin.

    Valehtelu ja tappaminen rasistisin perustein kuuluu tähän ”uskontoon”, joka johtaa yhteiskunnan henkiseen, tekniseen ja taloudelliseen totaaliluisuun ja tuhoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väkivalta Koraanissa

      Islaminuskossa vakiintunut ja klassinen tulkinta on, että Koraani velvoittaa muslimeita pyhään sotaan eli jihadiin.
      Sen aiheeksi riittää pelkkä vääräuskoisten olemassaolo, sillä sodan tavoitteena on levittää islamin valta koko maailmaan.[4][5][6]
      Sotaa tulee käydä kalifin johdolla, jos islamilaisessa maailmassa sellainen on.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Väkivalta_Koraanissa

      Poista
  3. https://ylilauta.org/satunnainen/133100571

    VastaaPoista
  4. Eikös tapaus Matti Kuusela osoita, että journalisti saa sepittää juttunsa sisältöön mitä vain, lisätäkseen juttunsa sujuvuutta? Ainakin Hesarin ja Ylen päätoimittajat puolustelivat tällaista käytäntöä. Ilmeisesti tämä on laajemminkin käytössä "tiedostavilla" toimittajilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matti Apusen ja Jouko Jokisen pitää erota. Muualla länsimaailmassa ei tule kysymykseenkään, että toimittajat sepittelevät mielikuvitusjuttuja uutisiin tai dokumentteihin. Nämä kaverit puolustelivat Kuuselaa sillä, että fiktion kirjoittaminen faktan sekaan nyt oli hänen oma tyylinsä, ja kaikki sen tiesivät. Taisi olla niin, että nämä kolme tiesivät, mutta eivät lukijat, joka lukivat mielikuvitusjuttuja totena. Törkeää !

      Poista
    2. Aika pitkällä epäluottamuksen suossa ollaan, kun Ylen omat toimittajat tuomitsevat Jokisen ja Apusen vastuuttoman tavan puolustella Kuuselaa, koska se tuhoaa Ylen uskottavuuden. Sen vähän, mitä siitä on jäljellä, ajattelee lystin kustantaja, eli veronmaksaja.
      Jokinen ulos, kun kehtaa vielä puolustella tuota sankaria, ja syyttelee muuta mediaa, joka on selvitellyt asiaa tarkemmin.

      Poista
    3. Apunen on käynyt Bilderberg-kokouksessa kuulemassa ohjeistusta sellaisilta Bilderberg-sisäpiiriin kuuluvilta ylimmiltä globalistirikollisilta kuten rosvoparoni Rockefellerit ja Wall Streetin pääbanksteri Rotschildit. Häntä voi pitää todellisena kansanvihollisena.

      Poista
    4. Lisäksi Apunen ja Jokinen ovat ottaneet ja ottavat käskyjä Vatikaanilta, pelikaanilta, reptiliaaneilta, liaaneilta, illuminaateilta, manaateilta, vapaamuurareilta ja vankimuurareilta.

      Poista
  5. Kirkon väeltä kaipaisin ehdotusta miten valtion velkaantuminen saadaan loppumaan ja valtion talous tasapainoon?

    Toiseksi ehdotan, että myös kirkon väki sekä Ylen toimittajat miettivät sellaista seikkaa kuin kansallinen turvallisuus ja tarpeelliset toimet hybridisotaa käyvää Venäjää vastaan.

    Palataan asiaan kun nämä seikat ovat heille avautuneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. T&T 28.3.2024

      ”Taistelukentän jumala” tulee – Vuosia odotettu suomalainen hyppypanos levittää ylhäältä 3000 kuulaa 50–100 metrin aluelle

      Valmistajan mukaan ase halutaan nopeasti markkinoille, sillä siitä ovat olleet Suomen Puolustusvoimien lisäksi kiinnostuneet monet muutkin.

      https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/535c0506-0b45-42e4-a698-3206872fd854

      Poista
    2. Halvempi ja luotettavampi tapa olisi Ottawan sopimuksesta irtautuminen. Tarja Halonen pahoittaisi kyllä mielensä, mutta mitä väliä.
      Muuten olen sitä mieltä, että YLE:n veroperusteinen rahoitusmalli pitäisi radikaalisti uudistaa, saataisiin verotusta kevyemmäksi.

      Poista
    3. Kirkolta voisi myös kysyä, miksi se on hylänny Raamatun, johon kaiketi uskon pitäisi perustua? Sen sijaan se on lähtenyt mukaan muotitrendeihin, marssii Pride-kulkueissa, wokettaa ja osallistuu härskeihin tv-ohjelmiin. Saarnapöntöstä paasataan ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta. Jäsenkato taitaa olla siitäkin ainoa seuraus ja hyvä niin.

      Poista
    4. Kirkon pitäisi toimia islamia vastaan, koska kristinuskon mukaan vain Jeesukseen uskova pelastuu. Siten houkuttelemalla islaminuskoisia maahan ja siten levittämällä islamin oppia Suomeenkin kirkko on hylännyt tärkeimmän tehtävänsä, eli ihmisten pelastamisen iankaikkiseen elämään. Tuleeko tämä näkökohta koskaan maallistuneiden piispojen ja pappien mieleen, kun he kehittelevät näitä utopistisia julkitulojaan.
      Lisättäköön vielä, että tämä kirkkoherra Kari Kanala on nostanut leipäpappien yököttävyyden uudelle tasolle.

      Poista
  6. Kaikki eroamaan kirkosta, nuo kannattaa wake sairautta ja levittää islamin sanomaan kirkoissa ympäri maan. Miksi kuulua kirkkoon ja rahoittaa Suomalaisuuden tuhoa?

    VastaaPoista
  7. Mitä tulee noihin kirkon johtomiesten ja naisten mölinöihin, niin siellä Pyhässä Raamatussa on Salomon sananlaskuissa kohta joka on kuin luotu nyky-Suomen kirkon mielipideautomaatteja varten. Ja se kuuluu näin: Salomon sananlaskut 17:28

    HULLUKIN KÄY VIISAASTA JOS ON VAITI, JÄRKEVÄSTÄ, ELLEI SUUTAAN AVAA.

    VastaaPoista
  8. Ikäänkuin olisi erikseen "hyvä muslimi" ja "paha muslimi..Sama koskee neekereitä

    ei ole olemassa mitään hyvää tai pahaa pikipäätä, vaan ne on ihan samanlaisiii laadulliesti koko sakki.

    Voihan suvakit ottaa ensin ne "hyvät " pikipäät turhiksiksi, sit kun kupit käääntyy lähtömaassa, niiin sit taas ne pahat vittupäää pikipäät tarvii "suojelua"

    eli lopputuloksena koko Afrikka ja Lähi-itä siirretään Suomeen ja Eurooppaan...tommoset vaatimattomat muutama miljardi

    enjoy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että "huolestuttava merkki kasvavasta islaminvastaisuudesta"? Ja siihenkö vastaisuuteen ei Allahin parran kautta ole mitään syytä tai aihetta, kun kyseessä on vain lutunen rauhanuskonto? Kyllä kai Uskontojen yhteistyöjärjestön johtajallakin pitäisi olla lausunnoissaan jotain tolkkua.

      Poista
  9. Järkyttävää. Olen shokissa.
    Savuhaittoja. Voiko karmeammalla tavalla osoittaa rasistiset taipumuksensa.

    "Ja siksi on helppo yhtyä Uskontojen yhteistyöjärjestö Uskot-foorumin kannanottoon, jonka mukaan "tapaus ei loukkaa vain tiettyyn uskontokuntaan kuuluvia, vaan suomalaisen yhteiskunnan perusarvoihin ja perusoikeuksiin kuuluvaa uskonnonvapautta".

    Ja siksi on helppo yhtyä... Ihanko totta?
    Mitähän uskot poppoo on kommentoinut tiettyjen vieraslajien tekemiin raiskauksiin ja toinen toistaan törkeämpiin rikoksiin?

    Mieleltään tervettä kantasuomalaista syvästi loukkaa vieraslajien rikollinen perseily.

    Erotkaa nyt hyvät ihmiset kirkosta. Se edes vähän helpottaa kirkonmiesten omaa kansaansa kohtaan osoittaman halventamisen aiheuttamaa tututusta.

    VastaaPoista
  10. Islam on rauhan uskonto!! Joka muuta väittää, viedään tarpeeksi korkean talon katolle ja nakataan alas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäläisillä ja muslimeilla on ennenkin ollut paljon yhteistä; tuo katolta nakkaaminen käy molemmile. Nyt Venäjä houkuttelee muslimeja maahan, että voi tyrkätä heidät itärajan yli. Se on win-win tilanne, joka voi koitua Suomen kohtaloksi.

      Poista
  11. Julki tulleesta videosta voi päätellä että siinä ovella oli syttymishetkellä ainakin kymmenen muslimia äbäläväbälimässä, joten on aika kaukaa haettu että niiden välistä olisi joku "rasisti" tunkenut itsensä siihen ovelle ja rikkonut lasin sekä tunkenut jotain sisälle. Ja sokerina pohjalla, koska ne moskeijassa käyvät hemmot olivat siinä ovella ja sen ympäristössä, oli se ovi todennäköisesti auki lukosta, joten miksi joku olisi rikkonut sen lasin päästäkseen heittämään jotain sisään?

    VastaaPoista
  12. Ei tuo tapahtuma loukannut lainkaan ateistista uskonvapauttani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksei rassismii ja "äärioikeistolaisuutta" rankata ns. uskonnoksi siinä missä ählämiyttäkin?

      Tosin olemalla "äärioikeistolainen" ja rassisti, on tullut tuohoon mielentilaan ja johtopäätökseen omilla aivoillaan ajattelemalla, eikä sitä ole annettu ylhäältä, ei Jumalalta eikä maaalliselta propagandalta

      Onko rassistilla ja ääärrioikeistolaisella henkilöllä ihmisoikeudet?

      Poista
  13. Kaikki ne, jotka tukevat Venäjän hyökkäystä ja toimintaa, on syytä tunnustaa tosiasiat kuten tässä:

    Yle tänään

    Nobelin rauhanpalkittu: Ukrainan sodan lopettaminen ei tuo rauhaa vaan miehityksen

    Yle tapasi Oleksandra Matviichukin, jonka johtama järjestö on dokumentoinut kymmeniätuhansia Venäjän sotarikoksia Ukrainassa.

    https://yle.fi/a/74-20081025

    Artikkelista poimittua

    Matviichukin johtama kansalaisjärjestö Ukrainan kansalaisvapauksien keskus on rekisteröinyt jo 64 000 sotarikosta Ukrainassa Venäjän hyökkäyksen alettua. Se on yli puolet Ukrainan yleisen syyttäjän tiedossa olevista 122 000 sotarikoksesta. Matviichuk uskoo, että vain murto-osa kauheuksista on havaittu.

    Matviichuk haluaa, että Venäjän Ukrainassa tekemiin sotarikoksiin keskittyvä tuomioistuin perustetaan jo ennen kuin sota loppuu. Ukraina on vaatinut tätä, mutta kansainvälinen rikostuomioistuin ja YK eivät ole siihen tarttuneet.
    ...
    ...
    Venäjä syyllistyy Matviichukin mukaan kansanmurhaan

    Matviichukin mukaan ei ole epäilystäkään, etteikö Venäjä olisi syyllinen sotarikoksista kauheimpaan eli kansanmurhaan.

    Hän listaa esimerkkejä: ukrainalaisten lasten pakkoadoptio venäläisperheisiin, siviilien tappaminen, Ukrainan kielen ja historian kieltäminen ja Ukrainan kulttuuriperinnön tuhoaminen.

    – Tämä on kansanmurhapolitiikkaa. Ukrainalaiset pitää joko uudelleenkouluttaa tai tappaa, hän kuvaa Putinin strategiaa.

    VastaaPoista
  14. Arkkipiispa Luoma vastustaa laillista esivaltaa. Muistan lukeneeni jonkun sanoneen, esivalta ei turhaan miekkaa kanna. Ja antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu.

    VastaaPoista
  15. Kaikillehan on varmaankin jo selvää, että uutisoidessaan kärkkäästi pienen pienistäkin ilkivallanteoista maahanmuuttoyhteisöihin esim. tuohon moskeijaan, Yle peitetysti haluaa edesauttaa Suomen ja suomalaisuuden häviämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhumattakaan sen kaiken maailman "tutkimusten" teettämisistä, jotka koskevat suomalaista "rasismia".

      Poista
  16. Elämämme tässä ihmisoikeusinkvisition hiippakunnassa on muodostumassa parodiseksi tragikomediaksi, kun oman yhteiskuntamme kaikkein maagisinta -- tunnustuksellista, uskonnollislaatuista -- valtaa jumaliensa nimissä käyttävät kirkkopoliitikot alkavat sanella käskyjään, joiden mukaisesti maanpäällisten rajojen aitaama valtakuntamme pitäisi muuttaa taivaalliseksi laitumeksi jossa leijonat ja lampaat suloisessa sovussa käyskentelisivät.

    Kuvitteellisten jumalien valtakunnassa tosiaan kaikki olisi mahdollista. Siellä kaikki ihmiset olisivat yhtä laatua: ei tarvitsisi välittää esimerkiksi sellaisesta maalliseen olemassaoloomme olemuksellisesti kuuluvasta tosiasiasta kuin inhimillinen kehitys.

    Inhimillinen kehitys on niin lajihistoriaa kuin yksilöä määräävä tosiasia. Miljoonien vuosien kehitysperspektiivissä Ihmisyydellä on ollut monta astetta, ja tämä nykyinen lajimme ei alustaansa nähden ole vielä kuin silmänräpäyksen ikäinen. Olemme mitä olemuksellisimmin yhteisöolentoja, ja yhä edelleenkin teemme joukoissa tekoja, joita yksikään yksilö ei yksin tekisi.

    Aikanaan vaeltelevat laumat asettuivat paikoilleen, ja yhteiskuntakehitys käynnistyi. Nyt yhteisöllisen "vallan" institutionalisoituneet muodot voivat antaa esimerkiksi "uskonnoille" niiden omat kirkot -- ja jopa ihan oman muodillisen "vallan". Ja se saattaa tosiaan irrota ihmisyyttä koskevista tosiasioista niin kauas ylös taivaisiin, että maanpäällisestä elämästä tulee käytännössä helvetti.

    Kun vallankäyttäjä -- ihan vallan laadusta riippumatta -- hurahtaa tunnustuksellisiin "totuuksiinsa" ja päivä päivältä hypnotisoi itsensä ja kuulijansa yhä suuremmilla valheilla, kierre on valmis. Tulee se hetki, jolloin puheet ovat muuttuneet täydelliseksi älyttömyydeksi, eikä niiden todistaminen ole enää mahdollista muuten kuin siirtymällä puheista tekoihin. On pantava puheet käytäntöön -- hyökättävä moskeijaan tai Ukrainaan.

    Tällä hetkellä viisaimmatkaan "sota-asiantuntijat" eivät tiedä inhimillisestä kehityksestä senkään vertaa, että ymmärtäisivät millainen itseensä käpertyvä syöveri "propaganda" on. Esimerkiksi Putinin puheisiin suhtaudutaan kuin ne todellakin voi kuitata "valtion sisälle suunnatuksi propagandaksi", jota ei tarvitse Venäjän ulkopuolella ottaa "tosissaan".

    Asia on päinvastoin. Mitä epäuskottavampaa ja todellisuudentajuttomampaa propaganda on, sitä vaarallisemmat seuraukset siitä on.

    Sama pätee kirkkovaltiaisiin siten, että mitä päättömämpiin julistuksiin he keskenään päätyvät, sitä enemmän he tulevat provosoimaan seurakunnissaan erilaisia "terroritekoja". Tässä suhteessa tosiaan reaalimaailmassa kaikki tarpeeksi tunnustukselliset uskonhorinat ovat samalla vertaistasolla -- keskenään "tasa-arvoisia".



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se inhimillinen kehitys oli tosin vielä varsin vähän aikaa sitten äärimmäisen hidasta. Ihmisten elämä ja sen mahdollistamat välineet eivät kivikaudella muuttuneet ensin miljooniin vuosiin, sitten satoithin tuhansiin vuosiin ja sitten tuhansiin vuosiin. Ennen metallien tuloa ei vuoden 4000 ekr ihminen olisi tuntenut vuoden 200 000 ekr leiripaikkaa ja ihmisiä kovinkaan erilaiseksi kuin omaansa. Hieman eroja siinä mitä ja miten kiveä työstetään teriksi, mutta siinäpä se ero. Pronssikaudelta alkaen pari tuhatta vuotta ekr. kehitys mitattiin tuhansissa vuosissa, rautakaudella alkuun viidensadan ja sittemmin satojen vuosien ero toi näkyviä muutoksia elämään, mutta nekin olivat varsin pieniä tämän päivän mittapuulla. 1000 luvun ihminen ei olisi pitänyt 1600-luvun eloa kovin erikoisena, työkaulut olisivat olleet hieman hienompia materiaaleiltaan, siinäpä se, hevosella jä kärryillä mentiin. Vasta 1700-luvun lopulla alkoi kehitys jossa eroja elämässä oli nähtävissä muutaman vuosikymmenen eroilla ja sitten viimeisen ison sodan jälkeen vasta alkoi eroja olla kymmenen vuoden väleillä. Niin tuoretta tämä inhimillisen elämän kehittyminen on.

      Poista
  17. Open doorsin mukaan viime vuonna tapettiin uskonsa takia yli 5000 kristittyä, tappajina lähes aina nämä mullahit lakeijoineen. Suomessa uutiskynnyksen ylittämiseen ei uhrimäärä riitä, mutta musujen moskeijan säälittävä "isku" uutisoidaan heti järkyttyneinä. Itseäni asiassa ei harmita muu kuin se, että tänne noita terroristeja on päästetty pesiytymään ja annettu vielä tilatkin vihapuheen levittämiseen lapsellisen demokratia-, ihmisoikeus- ja uskonnonvapauslässytyksen nimissä.

    VastaaPoista
  18. Tukholmaan ollaan rakentamassa jättimoskeijaa. Milloin Suomessa ja kenen rahoilla? Ehkä Sanna Marin neuvottelee jo Saudi-Arabiassa?

    VastaaPoista
  19. Onhan tämä kumma maa jos täällä saadaan aikaiseksi laki, ettei SUOMEN kansalainen saa osallistua kuin yhden kerran, yhdestä asiasta poliittiseen lakkoon, mutta toistuvia, jopa yli 10 kertaan jätettyjä turvapaikkahakemuksia ei ULKOMAALAISILTA saada estettyä.

    Jamppa vaan

    VastaaPoista
  20. Tässäkin Yle paljastuneen maahanmuuttokusetuksen paineessa julkaisee irakilaismiehen tapauksen niin kuin se olisi joku yksittäistapaus.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!