Putinin järjetön sota

Ainakin minulle on ollut vaikeaa ymmärtää, mitä Ukrainan ja Venäjän välisessä sodassa on tarkalleen ottaen tapahtunut kuluvana vuonna. Toki on selvää, että ukrainalaiset ovat tuhonneet venäläistä infrastruktuuria droonihyökkäyksillä ja venäläiset ovat jatkaneet ukrainalaissiviilien tuhoamista Kiovassa ja muissa suurissa kaupungeissa. 

Sen sijaan silmiini on osunut vähemmän tietoa rintamatilanteen kehityksestä. Tänä aamuna huomasin kuitenkin sosiaalisessa mediassa Volodymyr Zelenskyin kertoneen, että "tällä hetkellä vihollinen on vallannut 990 neliökilometriä vuoden alusta lähtien, kun taas me olemme saaneet takaisin hallintaamme 820 neliökilometriä. Vuoden 2026 loppuun mennessä saavutamme kuitenkin tasapainon näiden pinta-alojen suhteen."

* * *

Näyttää siis siltä, että taistelevien armeijoiden menestys vaihtelee eri rintamanosilla. Kokonaisuuden suhteen muutokset ovat kuitenkin pieniä, elleivät suorastaan minimaalisia, sillä Ukrainan koko pinta-ala on 603 628 km². Toisin sanoen venäläiset ovat onnistuneet valloittamaan vajaan kahdeksan kuukauden aikana kokonaista 0,213 prosenttia uhrinsa pinta-alasta, mutta ukrainalaiset ovat ottaneet toisaalla takaisin 0,177 prosenttia. 

Siten venäläisten etenemisen nettomäärä tänä aikana on 0,037 prosenttia Ukrainan pinta-alasta. Tai toisin ilmaistuna: näillä luvuilla venäläiset saisivat koko Ukrainan haltuunsa 2731 vuoden kuluttua eli vuonna 3757. Toki se tapahtuisi "jo" vuonna 2495, mikäli Putinin armeija onnistuisi estämään Zelenskyin joukkojen tekemät takaisinvaltaukset. 

* * *

Minun nähdäkseni tämä kaikki alleviivaa Euroopassa vuosikausia käydyn sodan järjettömyyttä. Yhtä lailla sitä todistavat sotaan osallistuvien armeijoiden tappioluvut: Wikipedian mukaan venäläisiä on kuollut tai haavoittunut lähes 1,5 miljoonaa ja ukrainalaisiakin lähes puoli miljoonaa.  

Se tarkoittaa, että yli prosentti sekä Venäjän kansalaisista että ukrainalaisista on kuollut Putinin erityisoperaation seurauksena. Ensin mainitut vieraalle maalle tehdyllä ryöstöretkellä ja jälkimmäiset kotiaan ja perhettään puolustaakseen.

Siksi on kysyttävä, että millä ihmeellä Vladimir Putinin saisi ymmärtämään kaiken tämän hirveyden, kun kukaan tuskin uskaltaa – ainakaan Venäjällä – edes esittää tähän kirjaamiani lukuja hänelle? Riittäisikö edes se, jos Zelenskyin tämän kirjoituksen alussa kertomani lupaus tilanteen tasoittumisesta vuoden loppuun mennessä toteutuisi?

* * *

Ihan toivoton tilanne ei kuitenkaan ole. Ehkäpä ukrainalaisten iskut venäläiseen infrastruktuuriin johtavat lopulta – niiden takia lisääntyvän ihmisten jokapäiväisen kurjuuden seurauksena – vallankumoukseen Venäjällä. Eikä kai olisi mahdotonta, että Ukrainassa kuolleiden venäläissotilaiden omaiset saisivat jossain vaiheessa tarpeekseen jälkeläistensä tapattamisesta. 

Valitettavasti muistan tässä yhteydessä aina vanhemman virolaisen kollegani näkemyksen, jonka mukaan venäläiset eivät koskaan nouse kapinaan. Näin siksi, että he ovat aivan liian tottuneita kehnoon elämäänsä ja lisäksi heillä on perunapalstat turvaamassa välttämättömän ravinnonsaannin. Niinpä Putinkin voi – kollegani mukaan – luottaa kansansa tukeen myös järjettömän sotaretkensä aikana, vaikka se kestäisikin kymmeniä, satoja tai jopa tuhansia vuosia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen on valmistauduttava Kiinan vaikutusvallan kasvuun itärajan takana
Putinin harhautus, eskalaatio vai kuolema?
Venäjän ahdinko herätti trollit ja lisäsi ydinsodan vaaraa

Totta ja tarua Joulusta

Tänä aamuna joulukiireet on jo melkein ohitettu ja ihmiset käyvät puolilta päivin kuuntelemaan keskiajalta peräisin olevaa joulurauhan julistusta. Illemmalla juhlapöydässä taas luetaan jouluevankeliumia, jossa kerrotaan siitä, kuinka Jeesus-lapsi syntyi neitsellisesti raskaaksi tulleelle Marialle, joka oli mennyt yhdessä kihlattunsa Joosefin kanssa verolle pantavaksi Betlehemiin. 

Tämä kaikille läsimaalaisille tuttu tarina on varsin kaunis kertomus. Lisäksi siihen liittyy monilla sellaisia lapsuudenmuistoja, että niitä halutaan verestää siinäkin tapauksessa, ettei maailmankatsomus ole teistinen. Tämä jos joku osoittaa, että perinteet ovat ihmisille äärimmäisen tärkeitä. 

* * *

Kuten varmaan useimmat teistä – arvoisat lukijani tietävät – monet joulun perinteistä ovat paljon vanhempia kuin kristinusko. Yksi sen lähteistä on roomalaisten Saturnalia-juhla, jota vietettiin viikon mittaisena talvipäivän seisauksen aikoihin.

Saturnaliasta esimerkiksi Wikipediassa annettu kuvaus kuulostaa kovin tutulta, vaikka toki erojakin on havaittavissa muutenkin kuin juhlan kristillisyyden suhteen. Juhlan aikana ihmiset minittäin antoivat toisilleen lahjoja ja tarjolla oli paljon juhlaruokaa, leikkejä ja hauskanpitoa. Mielenkiintoista on myös se, että Saturnalian keskuspaikkana pidetyssä roomalaistemppelissä oli Saturnuksen kulttipatsas, jonka jalat vapautettiin siteistään. 

Toisaalta Saturnaliaa johti sitä varten valittu karnevaalikuningas ja orjat saivat vapaiden ihmisten vapaudet. Se tarkoitti, että he saivat lyödä vetoa, humaltua julkisesti ja heittää hillityn käytöksen viitan yltään ja jopa käyttäytyä julkeasti. Myös kaduilla juhlittiin riehakkaasti. 

Jälkimmäiset roomalaisten tavat eivät kuulu minun ikäluokkani jouluihin, mutta olen ollut huomaavinani, että ainakin juhlimisen osalta Suomi on vähitellen muuttumassa. Enää kaikki eivät vietä joulua kotonaan, vaan ihmiset lähtevät riehakkaille lomamatkoille etelään tai pohjoiseen. Ja ehkäpä yöelämäkin on aiempaa virkeämpää myös niissä kaupungeissa, joissa ihmisten kodit sijaitsevat.

* * *

Muinaisilla roomalaisilla ei ollut joulukuusta eikä joulupukkia. Ensin mainitun alkuperästä ei ole varmaa tietoa. 

Virolaisten mukaan ensimmäinen julkinen joulukuusi oli pystytetty Tallinnaan jo vuonna 1441, mutta latvialaisten arkistolähteiden mukaan joulukuusen olisi tuonut Riikaan Mustapäiden veljeskunta vuonna 1510. Lisäksi tunnetaan kertomus, jonka mukaan joulukuusi olisi peräisin 1500-luvun Saksasta, nykyisen Strasbourgin alueelta. 

Varmaa on kuitenkin, ettei joulukuusiperinne ole peräisin Suomesta tai edes pohjoismaista, koska täällä kuusia alkoi ilmaantua ihmisten koteihin – ensin aatelisille – vasta 1800-luvulla. Tavallisen kansan parissa joulukuusesta tuli yleinen vasta noin sata vuotta sitten.

* * *

Joulupukki toki asuu Suomen korvatunturilla yhdessä muorinsa ja tonttujensa kanssa. Näin siitä huolimatta, että jotkut häneen uskonsa menettäneet luulevat joulupukin syntyneen jonkinlaisena 300-luvulla eläneen Myran piispan Pyhän Nikolauksen perinteenjatkajaksi. 

Vieläkin hassumpaa on se, että amerikkalaiset kuvittelevat joulupukin asuvan pohjoisnavalla ja matkustelevan lentävillä poroilla. Ihan kuin he eivät tietäisi, ettei pohjoisnavalla edes elä poroja. Ja vaikka eläisikin, ne eivät tietenkään osaa lentää. 

Sen sijaan Suomessa on aina elänyt myös joulupukin sukulaisia, nuuttipukkeja ja kekripukkeja. Niiden tiedetään kulkeneen talosta taloon juoden ensinnäkin tarjottuja alkoholijuomia ja toiseksi jaellen kilteille lapsille lahjoja ja kolmantena mahdollisuutena tuhmille risuja. 

Onneksi joulupukki on viime vuosina vähentänyt ensimmäiseksi ja kolmanneksi mainitsemiani harrastuksiaan, ja keskittynyt pikemminkin lasten kirkkailla äänillään esittämien joululaulujen kuuntelemiseen ja lahjojen jakamiseen.

Näillä enemmän tai vähemmän vakavasti otettavilla sanoillani toivotan teille – arvoisat lukijani – oikein hyvää ja onnellista joulua!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Erilainen joulu

Pyhän maan joululahja
Oikein hyvää ja salaista joulua!

Maahanmuuton harvoin mainittu kuluerä

On ollut jo kauan hyvin tiedossa, että maahanmuutto aiheuttaa Suomessa monenlaisia ongelmia. Tänä aamuna huomasin kuitenkin yhden sellaisen, josta en ole huomannut juurikaan puhuttavan. 

Iltalehti nimittäin kertoi, että Vantaan vankilassa on vakavia ongelmia siksi, että vankien määrä on selvästi suurempi kuin sen kapasiteetti, sillä laitos on suunniteltu maksimissaan vain noin 205 rangaistustaan kärsivälle. Sen päivittäinen vankiluku on kuitenkin noin 300.

Niinpä pulaa on sekä tilasta että henkilöstöstä. Eikä ongelmaan ole olemassa nopeaa ratkaisua, vaikka vankilaan on yritetty saada rekrytoiduksi lisää henkilöstöä. 

Juuri tälläkin hetkellä Vantaalle on haettavana seitsemän vartijan virkaa, kaksi erityisohjaajan virkaa, psykologin virka, sosiaalityöntekijän virka, opinto-ohjaajan virka sekä kaksi rikosseuraamusesimiehen virkaa. Lisäksi vankilarakennusta on remontoitu siten, että vankikapasiteetti voidaan loppuvuodesta nostaa noin 345:een.

* * *

Iltalehti ei kertonut syytä vankien määrän nopeaan kasvuun. On kuitenkin selvää, että – jos ja kun – vankiloissamme oli heinäkuussa peräti 834 ulkomaalaista, mikä vastaa 24 prosenttia koko vankimäärästä, on Suomessa harjoitettu maahanmuuttopolitiikka yksi perussyy myös edellä kuvaamaani Vantaan vankilan ylitäyttöön. 

Ongelma ei kuitenkaan koske pelkästään kehitysmaataustaisia vankeja, sillä ulkomaalaistaustaisista vangeista 112 oli virolaisia, 65 irakilaisia, 64 ruotsalaisia, 44 albanialaisia, 43 liettualaisia, 42 romanialaisia ja 29 somaleita. Venäläisiä vankeja oli 23, iranilaisia 20 ja nigerialaisia 20. 

Toisin sanoen ulkomaalaisissa vangeissa korostuvat kolmannen maailman tulijoiden lisäksi myös naapurimaamme. Tosin luulen tilastoitujen "ruotsalaisten" joukossa olevan paljon tosiasiallisesti kehitysmaataustaisia henkilöitä. 

Tämä tarkoittaa, että Suomen ulkomaalaistaustaisen väestönosan kasvaessa kehitys tulee olemaan sen suuntainen, että myös vankiloihimme sijoitettavien ihmisten määrät kasvavat nopeasti. Ja siksi heille tarvitaan yhä lisää sekä vankipaikkoja että vartijoita. Eikä tämä tietenkään tapahdu ilmaiseksi, vaan kaiken tämän rahoittaminen jää lähinnä meidän tavallisten kantasuomalaisten veronmaksajien kuitattavaksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Muslimeihin kohdistuvaa syrjintää, lasten salakuuntelua ja imaamin ratkaisu
Hallitusohjelman toteuttaminen on äärimmäisen tärkeää
Kielitilastot paljastavat positiivisen yllätyksen, mutta alleviivaavat tiettyjen maahanmuuttajaryhmien kelvottomuutta

Kielitilastot paljastavat positiivisen yllätyksen, mutta alleviivaavat tiettyjen maahanmuuttajaryhmien kelvottomuutta

Tarkastelin tänä aamuna Suomen väestötilastoja ja tein niistä varsin yllättäviä huomioita. Koska arvelin, että ne saattaisivat kiinnostaa myös teitä - arvoisat lukijani - päätin kirjoittaa tämän aamun tekstin tekemistäni havainnoista. 

Maamme väestöstä 4 757 476 henkilöä oli vuoden 2023 tilaston mukaan suomenkielisiä. Ruotsinkielisiä oli 286 030 ja Saamenkielisiä 2 051. Lisäksi maassamme oli 558 294 muunkielistä. Toisin sanoen noin 90 prosenttia maamme asukkaista puhui äidinkielenään kotimaisia ja loppu kymmenes vierasperäisiä kieliä. 

Vieraista kielistä selvästi yleisin oli Venäjä 99 606 puhujineen (1,8 prosenttia väestöstä). Sitä seurasivat viron- (50 202) arabian- (41 311) englannin- (33 796), ukrainan- (26 519), Somalin- (25 654) farsin-/persian- (20 421), albaanin- (17 779), kiinan- (13 778) ja kurdinkieliset (15 369).

Pelkkiä lukuja mielenkiintoisempaa oli kuitenkin tarkastella eri kieliä puhuvien väestönosien kehitystä viime vuosina. Siksi laskin edellä mainittujen kieliryhmien puhujien prosentuaalisen muutoksien vuodesta 2020 vuoteen 2023. 

Eniten oli kasvanut tietenkin ukrainankielisten määrä, peräti 345 prosentilla. Sen jälkeen seurasivat englannin (44 prosenttia), albanian (40 prosenttia), farsin/persian puhujat (35 prosenttia), kiinan (27 prosenttia), arabian (21 prosenttia) ja somalin puhujat (13 prosenttia).

Ainakin itselleni albaanien määrän huikea prosentuaalinen kasvu oli melkoinen yllätys, sillä en muista kiinnittäneeni heidän määräänsä minkäänlaista huomiota vuoden 2016 jälkeen. Odottamatonta oli myös se, että farsin/persian puhujien prosentuaalinen lisäys oli suurempi kuin arabian- tai somalinkielisten. 

Ihmisten määrinä tämä tilasto avautuu hiukan erilaisena. Eniten (20 558 henkilöllä) kasvoi toki ukrainankielisten määrä, mutta toisena tulivat venäläiset (15 416). Heitä seurasivat englannin (10 363), arabian (7 029), farsin/persian (5 316), albanian (5 115) ja somalin (2 860) puhujat. 

Toisin sanoen Suomessa ainakin toistaiseksi kasvavat eniten sellaisen vieraskieliset väestöryhmät, joita ei ole totuttu näkemään suhteettoman paljon rikosuutisissa - eli pitämään ongelmallisina maahanmuuttajina. Tämä on tietenkin lähtökohtaisesti hyvä asia, mutta toisaalta se alleviivaa - jos mahdollista - entistäkin enemmän sitä, kuinka kelvottomia noissa uutisissa eniten näkyvät maahanmuuttajaryhmät tosiasiallisesti ovat. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nyt jo sveitsiläisetkin ihmettelevät meitä
Veret seisauttavia seksuaalirikostilastoja
Yli puolet Helsingin tunnistetuista seksuaalirikosepäillyistä on maahanmuuttotaustaisia

Ottawan sopimus ja ihmisoikeudet

Pääministeri Petteri Orpo (kok) kutsui Lappiin muutamia EU-maiden johtajia keskustellakseen heidän kanssaan Unionin yhteisistä asioista. Mukana olivat Ruotsin, Kreikan ja Italian pääministerit sekä EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja. 

Heistä viimeksi mainitsemani virolainen Kaja Kallas totesi yksiselitteisesti, että jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta irtautuminen on EU:n jäsenmaiden oma päätös. Sekä kertoi, että myös muissa EU-maissa käydään keskustelua samasta aiheesta. 

Hän arveli myös, että miinat ovat sodassa tehokkaita, mutta voivat rauhan aikana vahingoittaa eläimiä tai lapsia. Paitsi että Suomessa jalkaväkimiinat ovat rauhan aikana miinavarastoissa pois lukien ne yksittäiset tapaukset, joissa niiden tehoa testataan eli demonstroidaan esimerkiksi varusmiehille. Ne eivät siten aiheuta rauhan aikana koskaan vahinkoa lapsille tai eläimille. 

Miinat eivät ylipäänsä aiheuta vahinkoa kenellekään sen enempää kuin autotkaan ajavat itsekseen väkijoukkoihin Saksassa. Sen sijaan vastuuttomat käyttäjät saattavat aiheuttaa vahinkoja autojen tai miinojen avulla, kuten esimerkiksi Pekka Haavisto (vihr) on todennut. 

Siksi olisi hyvä, joskin epätodennäköinen asia, että Ukrainassa vastuutonta sodankäyntiä harjoittanut Venäjä lopettaisi miinojen valmistuksen ja käytön sekä liittyisi Ottawan sopimukseen. Ja vastaavasti miinojen riskit sivullisille huomioon ottava Suomi irtautuisi siitä mahdollisimman nopeasti.

* * *

Orpon palaverissa Italian Giorgia Meloni totesi Venäjän uhan EU-maille olevan paljon kuviteltua laajempi. Hänen mukaansa "se koskee demokratiaamme, julkiseen mielipiteeseen vaikuttamista, Afrikan tapahtumia, raaka-aineita ja maahanmuuton välineellistämistä... Pitää ymmärtää, että rauha ja turvallisuus kuten olemme sen vuosia ymmärtäneet ja jota on pidetty itsestään selvänä, ei ole sitä enää."

Tämän näkemyksen ilmaisivat jakavansa sekä Kreikan pääministeri että EU:n Kaja Kallas. Sekä toivottavasti myöskin kaksi muuta palaveriin osallistunutta eli Petteri Orpo ja Ruotsin Ulf Kristersson. 

* * *

Ei kuitenkaan mennä asioiden edelle, sillä juuri nyt ja ensi vuonna Euroopan keskeinen haaste on edelleen Ukrainan sota. Sen viimeisimpänä käänteenä ukrainalaiset tuhosivat Kazanilaisen pilvenpiirtäjän, minkä seurauksena Venäjän presidentti ryhtyi jälleen uhoamaan kuin mentaalisesti häiriintynyt pikkulapsi. 

Onhan nimittäin aivan selvää, että Putin tekee jo nyt kaikkensa voittaakseen käynnistämänsä sodan. Eikä hän siksi pysty lisäämään kuin kaikkien mahdollisten kansainvälisten sopimusten vastaista terroria, josta viimeisimmäksi puhuttanut aihe koskee venäläisten ottamien sotavankien murhaamista. 

Siksi Putinin kommentti alleviivaa sitä, että hänen johtamansa Venäjä on vain halveksuttava roistovaltio, jolle sivistyneiden kansojen ei tule antaa minkäänlaista sotilaallista etua. Ei etenkään niin sanottujen ihmisoikeuksien varjolla. 

Tästä syystä Suomen irtautuminen Ottawan sopimuksesta ei olisi pelkästään hyväksyttävää vaan oikea ja jopa välttämätön päätös myös ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta. Onhan maallamme Venäjän kanssa noin 1 300 kilometriä pitkä raja, jonka puolustaminen ilman miinoja olisi vaikeaa, mikäli Putinin tai jonkun hänen seuraajansa hallinto päättäisi jatkaa Ukrainan sodan jälkeen naapurimaidensa terrorisoimista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ottawan sopimuksesta irtautuminen olisi vaikuttava teko rauhan puolesta
Pietari Suuren reinkarnaatio, Pohjois-Korea ja NATO-optio
António Guterres on tehnyt YK:sta hyödyttömän

Maahanmuuttajien työllisyys lähestyy Suomessa syntyneiden työllisyysastetta

Helsingin sanomat kertoi, että 15-64-vuotiaiden maahanmuuttajien työllisyys on kohentunut kahdessa vuodessa 64 prosentista 72 prosenttiin. Niinpä heidän työllisyysasteensa lähestyy vauhdilla Suomessa syntyneiden työllisyysastetta, joka oli viime vuoden lopulla 75 prosenttia.

Hieno homma, että nyt ovat lopultakin paperinsa hukanneet somalialaiset koneinsinöörit, syyrialaiset lääkärit, iranilaiset fyysikot ja irakilaiset taksikuskit saaneet töitä. Hiphiphurraa... vai ovatko sittenkään?

Jutussahan ei oltu eritelty eri maahanmuuttajaryhmiä, joten minun piti asiasta varmistuakseni mennä tiedon lähteille katsomaan. Ja näyttihän sieltä löytyvän ainakin jotain suuntaa antavaa.

Dokumentin sivulla 16 oli nimittäin kuvaaja eri maahanmuuttajaryhmiin kuuluvien työnhakijoiden määrän kehityksestä vuoden aikana. Siitä näkee, että irakilaisten työttömien työnhakijoiden määrä oli tosiaan laskenut kahdella ja turkkilaisten yhdellä prosentilla. Sen sijaan työttömien afgaanityönhakijoiden määrä oli kasvanut kymmenellä, syyrialaisten neljällätoista, somaleiden neljällä ja iranilaisten kahdellatoista prosentilla. 

Muista ryhmistä venäläisten työttömien työnhakijoiden määrä oli kasvanut neljällä prosentilla ja ukrainalaisten peräti 961 prosentilla. Sen sijaan esimerkiksi virolaisten työttömien työnhakijoiden määrä oli laskenut kuudella ja kiinalaisten jopa 12 prosentilla. 

Nyt kun vielä tietäisi, missä suhteessa keskeisten maahanmuuttajaryhmien määrä on muuttunut suhteessa toisiinsa. Valitettavasti en kuitenkaan löytänyt sitä tietoa. 

Sen verran kuitenkin, että Migrin tilastoista löytyi tieto vuosittain oleskeluluvan saaneista. Laskin sen perusteella yhteen suurimpien tulijamaiden maahanmuuttajat vuosilta 2022 ja 2023 sekä lisäksi tässä kiinnostavien iranilaisten, afgaanien, somaleiden ja syyrialaisten määrät. Lopputuloksena syntyi oheinen taulukko.

Näemme, että vuosina 2022-23 saapuneista suurimman ryhmän eli venäläisten määrä oli yli nelinkertainen irakilaisten määrään nähden ja vielä suurempi verrattuna muihin 2015 suurina joukkoina saapuneisiin kansallisuuksiin. Uusiin somaleihin tai syyrialaisiin verrattuna uusien venäläisten määrä oli yli kahdeksankertainen ja intialaistenkin reilusti nelinkertainen.  

Tämän perusteella voidaan epäillä, että ulkomaisen työvoiman määrä olisi Suomessa kasvanut muiden kuin paperit hukanneista koneinsinööreistään tai lääkäreistään tunnettujen kansallisuuksien takia. 

Jos sitten yhdistämme tämän tiedon TEM:in ilmoittamiin lukuihin, näyttää siltä, että työllistyneiden maahanmuuttajien osuuden kasvuun on mitä ilmeisimmin vaikuttanut lähtömaiden suhteellisen merkityksen muuttuminen. Eli maahanmuuttajien työllisyyden kohoaminen saattaisi johtua pikemminkin venäläisten, intialaisten, ukrainalaisten, filippiiniläisten ja kiinalaisten hyvän työllistymisen kuin kehitysmaalaisten onnistuneen kotouttamisen seurauksena. 

Toki asiasta saisi paremman varmuuden, mikäli käytössä olisi Suomessa asuvien maahanmuuttajien määrät kansalaisuuksittain. Valitettavasti en kuitenkaan löytänyt sellaista tilastoa vuosilta 2022-23.

Vuodelta 2021 kuitenkin löytyi ja sen mukaan selvästi suurin Suomessa asuva maahanmuuttajien (eli muualla syntyneiden) ryhmä oli entisessä Neuvostoliitossa syntyneet yli 60 000 ihmistä, jota seurasivat pitkin välein virolaiset (noin 47 000) ja ruotsalaiset (noin 33 000). Sitten tulivat edelleen selvästi pienempinä ryhminä irakilaiset (noin 21 000), venäläiset (noin 18 000), kiinalaiset (noin 13 000) ja somalit (noin 12 000). 

Tämä tieto vahvistaa edelle kirjaamaani epäilyä siitä, että viimeisen kahden vuoden aikana huomiota herättävän hyvin työllistyneiden maahanmuuttajien tausta ei ole vuonna 2015 suurta huomioita saaneissa maissa. Valitettavasti tämä jää kuitenkin pelkäksi arveluksi, koska TEM ei julkaissut keräämiään työllisyystietoja suoraan maahanmuuttajaryhmittäin jaoteltuna, vaan minun täytyi asiaa ymmärtääkseni tyytyä edelle kirjaamiini jossain määrin epämääräisiin laskelmiin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ymmärretäänkö nuorten miesten asia myös Sanna Marinin kabinetissa?
Maahanmuuttajien taloudellinen merkitys riippuu tulijaryhmästä
Miten hallitus reagoi poliisiylijohtajan huoleen?

Putin sulki Ukrainan NATO-oven

Eilisen päivän ja kuluneen yön aikana presidentti Vladimir Putin astui yhden askeleen eteenpäin maansa etupiirin luomisessa: hän ja häntä nöyrästi palveleva duuma tunnustivat Itä-Ukrainan kaksi nukkevaltiota, joiden luomisessa venäläiset pienet vihreät miehet olivat aikanaan keskeisessä roolissa. 

Sen jälkeen hän määräsi venäläiset sotilaat miehitt... ei kun turvaamaan rauhaa noille alueille. Kaikkea tätä edelsivät Mainilan laukauksia vastaavat hämäysoperaatiot, joissa ammutuista laukauksista syytettiin vastapuolta. 

Kuten Ylen kirjeenvaihtaja totesi, oli Putinin peliliike oivallinen, sillä sen kautta hän pystyi estämään Ukrainan liittymisen NATO:on samalla tavalla kuin tapahtui Venäjän miehittäessä Georgian kaksi maakuntaa paikallisten bäckmanien avulla. Yksi seurauksista oli suorastaan surkuhupaisa, kun USA kielsi olemattoman kaupankäynnin ja investoinnit itsenäisiksi julistautuneiden alueiden kanssa. 

Nähtäväksi siis jää, millä tavalla tapahtumat etenevät. Venäjälle saattaa hyvinkin riittää nyt saavutettu tilanne eli NATO-ovien sulkeminen Ukrainalta, eikä jälkimmäisellä ole sotilaallista voimaa Venäjän nukkevaltioiksi joutuneiden alueidensa palauttamiseksi. 

Toisaalta on varmaa, ettemme tiedä onko Putin kaheli vai erittäin fiksu, emmekä siis myöskään voi tietää aikooko hän lähettää sotavoimansa myös tähän asti itsenäisenä säilyneisiin Ukrainan osiin. Itse pidän tätä kuitenkin suhteellisen epätodennäköisenä eli luotan jossain määrin Venäjän diktaattorin järkevyyteen.

Varmaa lienee kuitenkin, että USA määrää jonkinlaisia taloudellisia pakotteita Venäjää vastaan, ja EU seuraa sitä myöhemmin. Lopputuloksena Venäjän kansa köyhtyy entisestään, mutta Putiniin länsimaiden toimilla ei liene sen suurempia vaikutuksia. 

Näin siksi, että hyvin tuntemani entisen Neuvostoliiton ja nykyisen Viron tasavallan asukkaan ja metsäveljen jälkeläisen mukaan Venäjän kansa on tottunut siihen, että heidän taloudellinen asemansa on heikko. Ja jos se heikkenee entisestään, kansa kiristää kyllä vyötään, mutta ei nouse kapinaan hallintoa vastaan. 

Nähtäväksi siis jää, ovatko EU:n ja USA:n johtajat oikeassa pakotteidensa painostusvoiman kanssa, vai onko sittenkin niin, että virolainen ystäväni ja Vladimir Putin ovat paremmin perillä venäläisestä kansanluonteesta. Sitä paitsi kaikenlaisilla pakotteilla on yksi heikko puoli: alun uhoamisesta huolimatta niiden haitallisuus myös pakotteiden asettajille johtaa ennemmin tai myöhemmin suhteiden normalisoitumiseen. 

Valitettavaa tässä kaikessa on, että monin tavoin Venäjän kanssa yhteistyötä tehnyt Suomi tulee kärsimään EU:n asettamista pakotteista - tai Venäjän vastareaktioista niihin - monin tavoin alkaen metsäteollisuuden puunhankinnasta ja päätyen aina Pyhäjoen jo muutenkin viivästyneen ydinvoimalan valmistumisen siirtymiseen hamaan tulevaisuuteen.

Selvää on kuitenkin ollut jo pitkään, etteivät länsimaat tule puuttumaan asiaan sotilaallisesti. Tämä on sinänsä järkevää, sillä Venäjää ei suurena ydinasevaltiona voi voittaa. Eikä mikään myöskään velvoita länsimaita omaan sotilaallisen liikehdintään, koska Ukraina ei kuulu NATO:on. 

Jälkimmäinen seikka on hyvä tunnistaa myös Suomessa. Niin kauan kuin olemme liittoutumattomia, on meidän turha odottaa sotilaallista tukea länsimaista - ehkä omia intressejään tuollaisessa tilanteessa puolustavia ruotsalaisia lukuun ottamatta. 

Huomattava on lisäksi, että Ukrainan kohtalo osoittaa myös sen, ettemme voi avoimesti hakea NATO:n jäsenyyttä, koska silloin vaarana olisi nyt Ukrainan kohdalla nähdyn kaltainen Venäjän reaktio. Siksi mahdollinen NATO-päätös on tehtävä suljettujen ovien takana siten, että asian tullessa julkisuuteen olemme jo saaneet sotilasliiton turvatakuut. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tietämättömyys mahdollistaa propagandan - ja propaganda estää hyvän elämän
Marin antoi signaalin Moskovaan ja Washingtoniin
Pitäisikö Suomen liittyä Natoon?

Suomalaisten maahanmuuttajien kuva

Helsingin Sanomat julkaisi kirjoituksen, jonka ingressissä kerrottiin, että "tutkimuksen mukaan ´yllättävän yleistä´ itsensä kokeminen suomalaiseksi oli Suomessa verrattain vähän aikaa asuneiden arabiankielisten keskuudessa". Siinä haastateltiin myös somalimiestä, joka jutun mukaan kertoi seuraavaa: "heillä voi olla ajatuksena että, täällä aloitetaan uusi elämä". Lisäksi "Somalin- arabian ja venäjänkielisistä moni kokee, että media antaa liian kielteisen kuvan heidän edustamastaan kieliryhmästä".

Olin hiukan hämmästynyt edellä olevista muotoiluista. Mutta ehkäpä lauseet osoittivat vain jutun kirjoittaneen toimittajan luovaa kielenkäyttöä ja olivat sellaisena suorastaan luovaa taidetta.

Tämä niuhottamisesta, josta en odota saavani pisteitä ja jonka lopetan tällä erää tähän tunnustaen, etteivät omatkaan kirjoitukseni ole virheettömiä. Tosin en myöskään ole ammattitoimittaja, vaikka olenkin elämäni varrella kirjoittanut kymmeniä juttuja suomalaisiin sanomalehtiin.

* * *

Itse jutussa kerrottiin muutamia mielenkiintoisia tutkimustuloksia, jotka ajattelin välittää arvoisille lukijoilleni. Olkaa siis hyvät.

"Yleisintä suomalaiseksi identifioituminen oli somalinkielisillä, joista vähän yli kaksi viidesosaa koki olevansa suomalaisia. Sama määrä somalinkielisiä koki olevansa sekä suomalainen että somalialainen."

Tutkijan mukaan arabiankielisistä "Voidaan spekuloida.., että heillä... on vahva halu integroitua uuteen yhteiskuntaan"

"Harvinaisinta itsensä kokeminen suomalaiseksi oli vironkielisten keskuudessa. Heistä kymmenes koki olevansa suomalainen."

"Somalinkielisten keskuudessa tunne tasavertaisuudesta heikkenee sitä mukaa, mitä enemmän Suomessa asuttuja vuosia kertyy... arabiankielisten keskuudessa... kaksi kolmasosaa kokee olevansa tasavertaisessa asemassa kantaväestön kanssa."

"Syrjintää työmarkkinoilla kertoi kokevansa noin 90 prosenttia somalinkielisistä. Arabiankielisissä osuus on 57, venäjänkielisissä 51 ja englanninkielisissä 40 prosenttia. Vironkielisistä neljäsosa kokee, että heitä on jossain määrin syrjitty työmarkkinoilla."

"Noin joka toisella somalinkielisellä ei ole yhtäkään kantaväestöön kuuluvaa ystävää. Arabiankielisistä sama tilanne on noin kolmasosalla. Englanninkielisten keskuudessa... käytännössä kaikilla on suomenkielisiä ystäviä ja tuttavia".

"Somalin- arabian ja venäjänkielisistä moni kokee, että media antaa liian kielteisen kuvan heidän edustamastaan kieliryhmästä".

Peräti "90 prosenttia kieliryhmien edustajista viihtyy Suomessa hyvin kielteisistä kokemuksista huolimatta. Enemmistö kielivähemmistöihin kuuluvista haluaa asua Suomessa lopun ikäänsä. Tätä mieltä olivat etenkin arabiankieliset, joista yli 60 prosenttia on täysin varmoja halustaan jäädä Suomeen."

Edellä olevat lainaukset eivät mielestäni kaipaa sen kummempaa kommentointia, koska niistä saa jo sellaisenaan mielenkiintoisen kuvan maassamme elävistä vieraskielisistä. Tuon kuvan tarkkuudesta tai yleistettävyydestä on kuitenkin vaikea sanoa mitään, sillä jutussa ei kerrottu mikä oli kyselytutkimuksen vastausprosentti; ainoastaan se, että kuhunkin kieliryhmään kuuluvia vastaajia oli noin 300.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uushelsinkiläisten taustasta
Maahanmuuttajien yrittämisinnossa on eroja
Mitä uusi tutkimus kertoo somaleistamme?

Onnittelut satavuotiaalle veljeskansalle!

Naapurimaamme Viro juhlii tänään sadan vuoden takaista itsenäistymistään. Lämpimät onnittelut sen johdosta Suomenlahden eteläpuolelle.

Viron ja Suomen satavuotis-itsenäisyyspäivät osoittavat, että elämme hienoa vaihetta itämerensuomalaisten historiassa. Vielä hieman yli sata vuotta sitten nämä kansat olivat tyystin vailla omaa valtiota, mutta nyt niitä on kaksi.

Vaikka suomalaiset ja virolaiset ovatkin samaa juurta, on kansojemme historia ollut kovin erilainen. Viro valloitettiin jo keskiajalla saksalaisten ja tanskalaisten voimin: viimeinen itsenäinen alue eli Saarenmaa kukistui vuonna 1227.

Tanska myi omat virolaiset alueensa myöhemmin saksalaisille, jotka hallitsivat maata sen jälkeen tavalliselle kansalle ikävin feodaalisin keinoin. Uuden ajan koittaessa maa jaettiin Puolan ja Ruotsin kesken kunnes jälkimmäinen hankki vuoteen 1645 mennessä omistukseensa koko alueen. Näin Viro joutui samanlaiseksi ruotsalaisen suurvallan resurssiksi ja rahoittajaksi kuten Suomikin.

Suomen ja Viron yhteinen taival päättyi suureen Pohjan sotaan, jonka seurauksena maahan pystytettiin venäläisvalta ja kansa joutui edelleen maan omistaneiden baltiansaksalaisten maaorjuuteen. Se päättyi lopullisesti vasta 1860-luvulla, jolloin talonpojille syntyi mahdollisuus ostaa maansa itselleen. Samalla alkoi kansallinen herääminen kuten täällä Pohjantähden allakin.

Viro sai autonomian helmikuun vallankumouksen jälkeen, jossa bolsevikit perustivat lokakuun vallankumouksen jälkeen oman hallintonsa. Se tunnettiin Viron työkansan kommuunina.

Myös Viron maapäivät oli julistanut itsenäisyyden 24. helmikuuta vuonna 1918. Valtaa se ei kuitenkaan saanut heti, vaan se siirtyi saman tien maan miehittäneille saksalaisille. Nämä lähtivät maasta hävittyään ensimmäisen maailmansodan eli 11.11.1918.

Samalla bolsevikit aloittivat venäläisten tuella hyökkäyksen ja valloittivat maasta laajoja alueita. Tuo taistelu päättyi brittien ja suomalaisten tukemien tasavaltalaisten voittoon. Vuoteen 1920 mennessä oli voitettu sekä omat bolsevikit, venäläiset että myös Viron asioihin sotkeentuneet saksalaisten Freikorps-joukot ja solmittiin Tarton rauha, jossa Viron itsenäisyys tunnustettiin.

Viron ensimmäisen tosiasiallisen itsenäisyyden aika oli poliittisesti osin epävakaa, mutta taloudellisesti menestyksekäs. Maan elintaso nousi Suomea korkeammaksi, mutta kommunistit yrittivät ottaa vallan uudelleen käsiinsä epäonnistuneessa kaappausyrityksessä vuonna 1924.

Myöhemmin maasta muodostui lähes diktatuuri, jossa presidentti Konstantin Pätsin valtaoikeudet olivat vahvat. Sitä vastaan oli oikeistoradikaalia liikehdintää, joka pysyi kuitenkin kurissa. Lopulta maa palautui takaisin muodollisesti demokratiaksi juuri ennen toista maailmansotaa, mutta siitä huolimatta Pätsin valtakausi jatkui.

Toinen maailmansota oli Virolle raskas. Maan yli kulkivat ensin venäläiset, sitten saksalaiset ja jälleen venäläiset, jotka hallitsivat virolaisia sosialismin ikeessä. Virolaiset eivät kuitenkaan alistuneet kohtaloonsa, sillä sotien jälkeen maassa eli metsäveljiä, jotka jatkoivat vastarintaa aina 1950-luvulle.

Neuvostomiehityksen aikana Viroon muodostui suuri venäläisvähemmistö, jonka seurauksena kantaväestön osuus putosi 60 prosenttiin. Näin koko kansakunnan olemassaolo vaarantui vähitellen.

Virolaiset pelasti venäläistymiseltä tosiasiallisen itsenäisyyden palautuminen 20. elokuuta vuonna 1991. Sen jälkeen pinta-alaltaan aiempaa hiukan pienempi maa omaksui varsin puhtaan kapitalistisen talousjärjestyksen, jonka turvin sen hyvinvointi on kasvanut nopeasti. Tässä sitä on auttanut myös EU-jäsenyys, jonka tarjoamat vapaat markkinat ovat olleet maalle siunaukseksi. Samalla maan turvallisuus on taattu Nato-jäsenyyden kautta.

Tänä päivänä sataa vuotta juhlivan Viron elintaso on noussut tasolle, joka ainakin joidenkin näkemysten mukaan vastaa Suomea 1990-luvulla. Siitä maan on hyvä jatkaa, koska niin poliitikoiden kuin kansankin asenne on terveesti isänmaallinen. Se tarkoittaa omaa kulttuuria arvostavaa ja kansainvälisesti avointa asennetta, josta puuttuu suomalaisten poliitikkojen kaltainen rähmällään olo eri suuntiin. 

Tämän pikaisen historiakatsauksen myötä toivotan eteläiselle veljeskansallemme vielä kerran onnea sen pitkän tien kautta saavuttaman itsenäisyyden takia. Ja samalla myös loistavaa tulevaisuutta tuleville vuosisadoille!

Meille suomalaisille tarjoan puolestaan esimerkiksi virolaisten osoittamaa asennetta oman kansakuntansa rakentamisessa - vaikka olemmekin yhä se vauraampi isoveli, se ei tarkoita, etteikö etelänaapurista kannattaisi ottaa monissa asioissa oppia. Onhan hyvin tunnettu tosiasia, että Siperia opettaa - ja sitä opetusta ovat virolaiset saaneet viime vuosisadan puolella kyllikseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eduskunta harvinaisen epä-älyllisellä tuulella
Me ollaan sankareita kaikki
Ristiretkeläisten jäljillä

Maahanmuuttajien yrittämisinnossa on eroja

On hienoa, jos maahanmuuttajat perustavat yrityksiä uudessa kotimaassaan. Aiheesta kirjoitti tämän Helsingin Sanomat, joten sallittakoon pieni analyysi.

Jutussa oli mukana taulukko, johon oli kirjattu vieraskielisten omistamien yritysten määriä. Lista oli seuraava: venäjä 2 631, viro 1 979, turkki 895, englanti 874, kiina 718, kurdi 620, thai 487, albania 371, saksa 364 ja arabia 362 yritystä. Kotimaisia kieliä puhuvien omistamia yrityksiä on kaikkiaan 221 321 kappaletta.

Tätä taulukkoa on mielenkiintoista verrata vieraskielisten määrään maassamme. Kymmenen suurinta kieltä ovat seuraavat: venäjä 75 444, viro 49 241, arabia 21 783, somali 19 059, englanti 18 758, kurdi 12 226, kiina 11 334, persia/farsi 10 882, albania 9 791 ja vietnam 9 248 puhujaa. Lisäksi mainittakoon edellä olevassa listassa olevien thain (487), turkin (895) ja saksan (364) puhujien määrä.  Suomen-, ruotsin- ja saamenkielisiä on kaikkiaan 5 157 746.

Edelle kirjoitettujen lukujen keskinäinen suhde kertoo kutakin kieltä puhuvien maahanmuuttajien yrittämisaktiivisuuden. Siis sen, kuinka yritteliäitä kuhunkin kieliryhmään kuuluvat ihmiset ovat. 

Näin tarkasteltuna turkinkieliset ovat ylivoimaisesti yritteliäimpiä: yritysten määrä on peräti 12 prosenttia turkinkielisten määrästä. Toisella sijalla ovat kiinalaiset noin kuudella prosentilla. Seuraavana tulevat saksaa puhuvat, thainkieliset ja  kurdiksi kommunikoivat, joiden kielisten omistamia yrityksiä on yli viisi prosenttia puhujien määrästä. 

Kantasuomalaisia yritteliäämpiä ovat vielä englanninkieliset (noin viisi prosenttia). Kotimaisia kieliä ja viroa puhuvien omistamien yritysten määrä on reilu neljä prosenttia kieliryhmiin kuuluvien määrästä ja albaaniomisteisiakin melkein. Venäjänkieliset omistamien yritysten määrä on noin kolme ja puoli ja arabiankielisten 1,7 prosenttia puhujiensa määrästä. 

Erityisen laiskoja yrittämään ovat puolestaan maamme neljänneksi suurimpaan vieraskielisten ryhmään kuuluvat somalit, jotka eivät yltäneet lainkaan aamun lehden listaukseen. Heistä yrittäjiä on siis vähemmän kuin 364 henkeä. 

Jos olettaisimme somalinkielisten omistamien yritysten määräksi optimistisesti yksi vähemmän kuin listalla kymmenentenä olevilla saksalaisilla eli 363, saataisiin yrittäjien osuudeksi somalia puhuvista 1,9 prosenttia. Tämä on siis ehdoton maksimiestimaatti - todellinen somaliomisteisten yritysten osuus jäänee alhaisemmaksi.

Muita yrittämään laiskoja suuria kieliryhmiä ovat kymmenen listalle suuren väkilukunsa turvin nousseiden arabiankielisten lisäksi persian/farsin- sekä vietnaminkieliset, jotka eivät somaleiden tavoin yltäneet kymmenen yritteliäimmän kieliryhmän kärkeen.

* * *

Lopuksi pari sanaa Helsingin Sanomien jutun henkilögalleriasta. Sen yrittäjämannekiineiksi oli nimittäin nostettu irakilainen parturi ja afganistanilainen autonpesuliikkeen omistaja. Kaikki kunnia heille, sillä juuri näin toimiva maahanmuuttaja lunastaa paikkansa ja kanssaihmisten kunnioituksen uudessa kotimaassaan - etenkin jos käyttäytyy muutenkin länsimaisiin arvoihin sopivalla tavalla. 

Helsingin Sanomien valinta on kuitenkin mielenkiintoinen, sillä jutun perusteella näiden kieliryhmien edustajat eivät suinkaan ole tyypillisiä vieraskielisiä yrittäjiä. Miksi lehti ei siis valinnut esimerkeikseen venäjän- tai vironkielistä yrittäjää, vaikka juuri näitä kieliä puhuvat ihmiset omistavat eniten yrityksiä? 

Esimerkeiksi eivät kelvanneet myöskään turkkilaiset tai kiinalaiset yrittäjät, vaikka juuri heidän suhteellinen osuutensa on suurin yrittäjäkunnastamme - ja absoluuttinen yritysten määräkin on mannekiinien kieliryhmiä monin verroin suurempi. 

Vääjäämättä mieleen nousee ajatus siitä, että lehdellä olisi ollut jutussaan jonkinlainen taka-ajatus. Siis jotenkin sellainen, että kaikki ihmiset olisivat tasa-arvoisia, mutta toiset ihmiset olisivat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Helsingin Sanomat leimasi syyttömiä maahanmuuttaja-yrittäjiä

Positiivinen maahanmuuttaja

Tällaista rikkautta, yrittäjähenkisyyttä ja seksuaaliväkivaltaako me haluamme?

11,5 % Suomen lapsista syntyy ulkomaalaistaustaisille äideille

Helsingin Sanomat kertoi tänään yhden avainluvun joka kertoo Suomen tämänhetkisestä suomalaisuusasteesta. Se on maassamme syntyneiden lasten osuus kaikista lapsista.

Tuo maaginen luku on 11,5 prosenttia - Suomessa syntyi vuonna 2015 sen verran lapsia, joiden äiti on ulkomaalaistaustainen. Tämä tarkoittanee, että vuonna 2022 yli kymmenen prosenttia koulunsa aloittavista lapsista on syntynyt ulkomaalaistaustaiselle äidille.

Jutussa oli toinenkin mielenkiintoinen luku - tai oikeastaan lukupari. Sen mukaan kantasuomalaisäitien keskimääräinen lapsiluku olisi vuoden 2015 syntyvyyslukujen mukaan 1,46. Vastaavasti ulkomaalaistaustaisten äitien lapsiluku olisi 1,65.

Nämä luvut enemmän kuin mitkään muut kertovat siitä, että Suomen väestö on ripeässä muutoksen tilassa. Se ei kuitenkaan kerro kovinkaan paljon tuon muutoksen laadusta.

Sitä varten tulisi käytössä olla vastaavat luvut eri maahanmuuttajaryhmiin jaoteltuina. Lapsiluvusta se toki on - esimerkiksi somalinaisille syntyi vuosina 2009-2012 keskimäärin neljä lasta. Sen sijaan somalilasten osuudesta kaikista vastasyntyneistä en ole huomannut uutisoidun.

Toisaalta tiedämme, että Suomen suurimmat ulkomaalaistaustaisten ryhmät ovat virolaiset, ruotsalaiset ja venäläiset. Vasta heidän jälkeensä tulee suurin humanitaaristen maahanmuuttajien ryhmä eli somalit.

Siten muutoksessa on tuskin kovin merkittävältä osin kyse Suomen väestön afrikkalaistumisesta, vaan pikemminkin pohjoiseurooppalaisten geenien sekoittumisesta. Tilanne kuitenkin saattaa muuttua varsin nopeastikin, mikäli humanitaarisen maahanmuuton virrat ja tulijoiden hedelmällisyys pysyvät merkittävästi muuta väestöä korkeampina.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko ongelma väestönkasvu vai rikastuminen?
Tuulahdus punavihreästä kuplasta
14 vuoden kuluttua Vantaalla asuvista kolmannes on maahanmuuttajia