Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu

Suomen hallitus on viime päivinä osoittanut, kuinka vaikeaa on budjetin supistaminen, eli veronmaksajan rahojen säästäminen. Tarkoitan tietenkin episodia, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin (ps) esitys STEA-avustusten uusista jakokriteereistä haluttiin uudelleen käsiteltäväksi koko Valtioneuvoston voimin. 

Nämä avustukset on tarkoitettu sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi toimiville sosiaali- ja terveysalan yhdistyksille ja säätiöille. Vaikeuden aiheuttaa se, että eri puolueilla on niihin liittyen omia intressejään, joista vähäisimpiä eivät ole ex-poliitikoille läänitetyt hyväpalkkaiset yhdistysten ja säätiöiden johtajantehtävät. 

* * *

Erilaisia palkkiovirkoja ja muita etuja on luonnollisesti kertynyt eniten vanhoille valtapuolueille, joista vain osa on hallituksessa. Siten perimmältään kyse on – asiassa aktiivisesti toimineen – maamme "ikuisen hallituspuolueen" kokoaan suuremmista läänityksistä verovarojen käyttämiseen. 

Sen sijaan vallasta oleellisesti vähemmän nauttimaan päässeelle Perussuomalaisille – mutta myös Kristillisdemokraateille – niistä leikkaaminen tosiasioiden perusteella eli karsimalla yhteiskunnalliseen vaikuttamis-​ tai neuvontatyön tai erilaisten keskusjärjestöjen ja tausta-​ tai identiteettiryhmien tukirahoja sopii Kokoomusta, RKP:tä ja myös oppositiossa istuvia vihervasemmiston puolueita paremmin. 

* * *

Suomalaisen journalismin korruptoituneisuudesta kertoo jotain se, että Orpon–Adlercreutzin–Rydmanin riita on lehdistössämme puettu (Yleisradio, Ilta-Sanomat, MTV3) vaalien läheisyydestä johtuvaksi puolueiden profiilinnostoksi. Voisihan nimittäin kuvitella, että erityisesti vapaata mediaa kiinnostaisi poliittisen korruption purkaminen. 

Koska näin ei kuitenkaan ole – enkä usko toimittajakuntamme olevan henkisesti niin köyhää, etteikö se ymmärtäisi asiaa – on syitä haettava jostain muualta. Pelkäävätkö journalistimme "imperiumin vastaiskua"? Vai ovatko he tavalla tai toisella tämän korruption edunsaajia? Vai onko Perussuomalaiset ja erityisesti ministeri Rydman tunnetusti vasemmalle kallellaan oleville vallan vahtikoirillemme niin vastenmielinen hahmo, että sitä kohtaan tunnettu viha ylittää jopa heidän korruptiota vastaan kokemansa inhon?

Vastauksia minulla ei ole, mutta tässä on kieltämättä tuleville politiikan tutkijoille mielenkiintoinen tapaus selitettäväksi. Ja meille veronmaksajille poikkeuksellinen mahdollisuus seurata suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelua.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wille Rydmanin ehdottamat STEA-avustusten kriteerit ovat tarkoituksen- ja oikeudenmukaisia
Orwellismi elää ja voi hyvin journalistiikan opiskelijoiden keskuudessa
Poliittinen virkanimitys vai poliittiset irtopisteet - kas siinäpä vasta kysymys

Palestiinalaiset ovat kyllästyneet Hamasiin - suurmielenosoitus Khan Younisissa

Viime sunnuntaina nähtiin jälleen uusi käänne Gazassa kun Israelin armeija aloitti operaation, jonka tarkoituksena on ottaa haltuun koko alue ja  - ainakin maan valtiovarainministerin mukaan - siirtää sen väestö jonnekin muualle. Jälkimmäinen toimenpide olisi yksinkertaisesti sotarikos, enkä muutenkaan usko, että Israel löytäisi jostain valtion, joka ottaisi noin kaksi miljoonaa palestiinalaista vastaan.

Asiasta on uutisoitu näyttävästi suomalaisissa medioissa, ja esimerkiksi Ylen erinomainen kriisialueiden toimittaja Antti Kuronen kirjoitti aiheesta pitkän raportin. Sen mukaan Israelilla on kolme vaihtoehtoa.

Niistä ensimmäinen on se, että Israel jakaa Gazan osiin, joiden välillä ihmiset eivät voi liikkua. Toisen mukaan palestiinalaiset ajettaisiin kokonaan pois Gazasta. Lisäksi saattaa käydä niin, että USA kyllästyy ja painostaa Israelin aselepoon ja tilanne jää enemmän tai vähemmän ennalleen. 

* * *

Vähemmälle huomiolle suomalaismedioissa on jäänyt se, että yhä suurempi osa Gazan alueella elävistä ihmisistä on kyllästynyt Hamasin toimintaan. Sen merkkinä palestiinalainen kristitty jakoi eilen sosiaalisessa mediassa videon, jossa kymmenet tuhannet palestiinalaiset osoittivat mieltään gazalaisen Khan Yunisin kaduilla huutaen "halusimme elää" ja "Hamas ulos, ulos!"

Omalta osaltani ihmettelen syytä sille, että suomalaisten veronmaksajien kustantama mediatalo on jättänyt runsaasta aiheeseen liittyvästä uutisoinnistaan pois tämän aspektin. Päinvastoin, ihmisten kyllästyminen Hamasiin voisi lopulta olla se tie, joka johtaisi pysyvään rauhaan myös palestiinalaisalueilla. 

Näin toki vain siinä tapauksessa, että sekä palestiinalaiset että Israelin juutalaiset pystyisivät kohtuullisessa ajassa rakentamaan toimivat välit, jossa molemmat osapuolet tunnustaisivat toistensa oikeudet ja pyrkisivät rauhanomaiseen yhteiseloon. Nähtäväksi kuitenkin jää, onko tämä liikaa vaadittu nyt, kun väestöryhmien välistä akuuttia vihanpitoa on kestänyt jo lähes 80 vuotta - ja sillä on lisäksi tuhansien vuosien tausta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingissä nähtiin egotrippailua vakavan asian varjolla
Palestiinalaiset ovat kyvyttömiä oppimaan
Ruokakriisi, joukkoampuminen ja retoriikkaa

HS:n ja Ylen toimituskunnat hyväksyvät poliittisen väkivallan

Helsingin sanomat julkaisi tämän kuun 18. päivänä ensin kello 11.52 ja sitten kello 14.32 kaksi artikkelia, joissa kerrottiin Riikka Purrasta (ps) tehdyistä epäinhimillistävistä graffiteista, joista uudempaan oli kuvattu jopa veitsi iskettynä hänen rintansa läpi. Jutussa ei tuomittu graffitin tekijöitä millään tavalla. 

Sen sijaan HS tarjosi ensimmäisen graffitin tekijälle julkista palstatilaa haastattelemalla häntä tekosensa poistamisesta. Hän ei nähnyt mitään ongelmaa omassa toiminnassaan, eikä myöskään sen tilalle maalatussa veitsigraffitissa.  

HS:n ensimmäisen jutun jälkeen kesti yli vuorokauden ennen kuin ensimmäinen poliittista vasemmistoa edustava poliitikko tuomitsi graffitin julkisesti. Hän oli Tytti Tuppurainen (sd), jonka mukaan "eri medioiden uutisoimat graffitit Riikka Purrasta ovat epäasiallisia ja vastenmielisiä. Hallituksen politiikkaa saa ja pitääkin arvostella, mutta kaikenlainen väkivalta ja siihen yllyttäminen on yksiselitteisen väärin". 

Yleisradio kommentoi asiaa vasta eilen noin viiden aikaan iltapäivällä. Jutussa annettiin ensin palstatilaa ensimmäisen graffitin tehneelle töhrijälle, joka ei nähnyt siinä minkäänlaista ongelmaa. Sen jälkeen haastatellut ohikulkijat suhtautuivat kuitenkin vielä näkyvissä olleeseen puukkokuvaan negatiivisesti.   

* * *

Tämä kaikki kertoo siitä, kuinka suurimmat suomalaiset mediat hyväksyvät jopa äärimmäiseen väkivaltaan yllyttämisen silloin, kun kohteena on perussuomalainen poliitikko. Vaikka HS:n ja Ylen negatiivinen suhtautuminen puolueeseen ja sen edustajiin on tunnettu jo aiemmin, ainakin itseäni hämmästytti, ettei Krista Kiurun äskettäinen tapaus ja siinä yhteydessä käyty keskustelu epäinhimillistävän retoriikan poliittista väkivaltaa lisäävästä vaikutuksesta ollut millään tavoin vaikuttanut heidän asenteisiinsa.

Olisihan nimittäin voinut kuvitella, että juuri nyt toimittajat olisivat ymmärtäneet edes "sisäsiisteyssyistä" ottaa kriittisen kannan valtiovarainministerin dehumanisointiin ja jopa tämän puukotukseen yllyttäviin seinäpiirroksiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, enkä keksi tälle kuin yhden syyn.

Minusta nimittäin näyttää siltä, että Ylen ja HS:n toimittajat ovat ajaneet itsensä niin suureen persuvihaan, etteivät he enää kykene näkemään näitä edes ihmisinä, vaan vastustettavina monstereina, joita eivät  koske samat ihmisoikeudet kuin muita poliittisen kentän toimijoita. Toivoa kuitenkin sopii, etteivät suomalaiset ota näiden medioiden - omasta mielestään - tähtitoimittajia tosissaan, vaan jättävät heidän yllytyksestään huolimatta tekemättä kaikenlaisen poliittisen väkivallan. 

Tämä toiveeni on syytä ottaa tosissaan, sillä vaikka meillä suomalaisilla onkin tapana pitää itseämme rauhallisena kansana, on kuitenkin tosiasia, että meillä on nähty peräti kaksi veristä sisällissotaa: 1500-luvun lopussa nuijasota ja reilu sata vuotta sitten punakapina, jotka molemmat olivat äärimmäisen julmia ja verisiä. Eikä sellaisen manaaminen kolmatta kertaa ole järkevää tai sopivaa edes maamme valtalehdistön tiedostavaisille toimituksille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poliittista kiihotusta
Wille Rydman oikeusmurhan ja Mette Frederiksen väkivallan uhriksi
Vasemmistolainen poliittinen väkivalta

Kuinka vähentää poliittista polarisaatiota?

USA:n politiikka on tunnettu vuosi vuodelta syvenevistä jakolinjoista eli puoluevihamielisyydestä republikaaneja ja demokraatteja kannattavien ihmisten välillä. Siksi siellä olisi paljon käyttöä toimille, jotka vähentäisivät epädemokraattisia asenteita ja eri puolueita kannattavien henkilöiden välistä vihamielisyyttä. 

Tuoreessa tutkimuksessa Jan G. Volkel ja hänen kollegansa valitsivat tutkijoista ja käytännön toimijoista koostuneen asiantuntijapaneelin kanssa 25 mahdollista keinoa vähentää ihmisten epädemokraattisia asenteita ja puoluevihamielisyyttä. Sen jälkeen he testasivat niiden vaikutuksia yli 30 000 vastaajan verkkokyselyllä, jossa oli kiintiöity demokraattien ja republikaanien kannattajat sekä keskeiset demografiset muuttujat.

Tulokset osoittivat, että peräti 23 keinoa vähensi puoluevihamielisyyttä. Lisäksi kuusi keinoa vähensi tukea epädemokraattisille käytännöille ja viisi puolueväkivallalle. Puoluevihamielisyyden vähentämiseksi tehokkaita olivat sellaiset keinot, jotka toivat esille sympatiaa herättäviä, mutta poliittisesti erilaisia henkilöitä tai korostivat ihmisten yhteisiä identiteettejä. 

Tehokkaita strategioita epädemokraattisten käytäntöjen tukemisen vähentämiseksi taas olivat sellaiset keinot, jotka korjasivat väärinkäsityksiä kilpailevan puolueen jäsenten näkemyksistä. Myös demokratian romahduksen riskin esille tuominen vähensi epädemokraattisten käytäntöjen tukea. 

Puolueväkivallan tukemisen vähentämiseksi tehokkaita keinoja olivat väärinkäsitysten korjaaminen toisen puolueen näkemyksistä ja poliittisten eliittien demokraattisille periaatteille antaman tuen esille tuominen. Lisäksi tutkijat havaitsivat, että useat keinot vähensivät myös muita asenteita, jotka voivat olla ongelmallisia demokratian terveelle toiminnalle, kuten epädemokraattisille ehdokkaille annettua tukea, puolueiden välisen yhteistyön vastustusta, sosiaalista epäluottamusta, sosiaalista etäisyyttä ja politisoitujen faktojen puolueellista arviointia. 

Toisaalta jotkut epädemokraattiset asenteet - erityisesti tuki epädemokraattisille käytännöille ja puolueväkivallalle - eivät liittyneet suoraan puoluevihamielisyyteen. Siitä huolimatta juuri puoluevihamielisyyden vähentäminen olisi tärkeää, koska se on yhteydessä polarisaatioon ja amerikkalaisten halukkuuteen tukea epädemokraattisia ehdokkaita.

* * *

Suomalainen poliittinen ilmasto on toki aivan erilainen kuin amerikkalainen, vaikka myös täkäläisessä yhteiskunnassa näkee jopa poliitikkojen joukossa yhä useammin samankaltaisia ilmiöitä, jotka vaikuttavat USA:ssa. Siis sellaisia kuin kilpailevan puolueen edustajien sanojen vääristelyä ja tahallista väärinymmärrystä. Ja toki myös tavallinen kansa käyttää poliitikoista tai heidän puolueistaan usein luonnehdintoja, joita ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua rakentavaksi demokraattiseksi keskusteluksi. 

Tästä huolimatta myös monien suomalaisessa yhteiskunnassa toimivien poliitikkojen - laidasta laitaan - olisi syytä käyttää hetki sen ajattelemiseen, että edistääkö heidän kielenkäyttönsä varmuudella demokratiaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Vai onko se pikemminkin yhteiskuntaa polarisoivaa ja sitä kautta viime kädessä suomalaisen yhteiskunnan toimintaa heikentävää?    

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihapuheesta
Lindtmanin retoriikka toi tuulahduksen vuodelta 1918
Vasemmistolaista retoriikkaa

Juutalaisten joukkomurhaan yllyttämisen tuomittavuus riippuu USA:n yliopistoissa asiayhteydestä

Wokellus on mielestäni yksi tämän ajan mielenkiintoisimpia, mutta myös pelottavimpia ilmiöitä. Tästä saimme esimerkin Yhdysvaltain kongressista, missä republikaanien edustaja Elise Stefanik tiedusteli amerikkalaisten huippuylipoistojen johtohenkilöiltä sitä, että rikkooko juutalaisten kansanmurhaan yllyttäminen niiden eettisiä ohjeistoja. 

Hänen kysymyksensä oli seuraava: "loukkaako juutalaisten kansanmurhan vaatiminen yliopistonne eettistä ohjeistoa, kyllä vai ei?" 

Pennsylvanian yliopiston edustaja vastasi, että "jos puhe muuttuu käytökseksi, se voi olla häirintää, kyllä."

"Nimenomaan vaaditaan juutalaisten joukkotuhoa. Onko se kiusaavaa häirintää, jos se on suunnattua ja vakavaa, niin se on häirintää, joten vastaus on kyllä."

"Päätös riippuu tilanteesta, kongressin jäsen."

"Päätös riippuu tilanteesta, se on teidän todistuksenne tänään. Juutalaisten joukkotuhon vaatiminen riippuu tilanteesta. Se ei ole kiusaamista tai häirintää. Tämä on helpoin kysymys vastata kyllä. Joten onko todistuksenne se, että ette vastaa kyllä?"

"Jos puhe muuttuu käytökseksi, se voi olla häirintää, kyllä."

"Käytös tarkoittaa joukkotuhonnan toteuttamista. Puhe ei ole häirintää. Tämä on mahdotonta hyväksyä. Annan teille vielä yhden tilaisuuden näyttää maailmalle vastauksenne. Rikkooko juutalaisten joukkotuhon vaatiminen Pennsylvanian yliopiston eettisiä ohjeita, kun kyse on kiusaamisesta ja häirinnästä? Kyllä vai ei."

"Se voi olla häirintää."

Kongressiedustaja ohjeisti vielä, että "vastaus on kyllä" ja kääntyi sen jälkeen Harwardin yliopiston johtohenkilön puoleen.

"Rikkooko juutalaisten joukkotuhon vaatiminen Harvardin kiusaamisen ja häirinnän sääntöjä, kyllä vai ei."

"Voi olla, riippuen tilanteesta". 

"Mikä on tilanne?"

"Kohdistuu yksilöön, kohdistuu yksilöön."

"Se kohdistuu juutalaiseen opiskelijaan, juutalaisiin yksilöihin. Ymmärrätkö, että todistuksesi alentaa heitä? Ymmärrätkö, että dehumanisointi on osa antisemitismiä? Kysyn sinulta vielä kerran: rikkooko juutalaisten joukkotuhon vaatiminen Harvardin kiusaamisen ja häirinnän sääntöjä, kyllä vai ei."

"Antisemitistinen retoriikka, kun se muuttuu käytökseksi, joka on kiusaamista, häirintää ja pelottelua on sellaista käytöstä, jonka seurauksena me ryhdymme toimiin."

"Joten vastaus on kyllä, että juutalaisten joukkotuhon vaatiminen rikkoo Harvardin käytännesääntöjä, eikö niin."

"Taas kerran. Se riippuu tilanteesta."

"Ei riipu tilanteesta. Vastaus on kyllä, ja siksi sinun pitäisi erota. Kaikki vastauksenne ovat kelvottomia."

Tulkitsen keskustelun siten, että yliopistojen johtohenkilöt eivät yksinkertaisesti uskalla tuomita juutalaisten joukkotuhonnan vaatimista pelätessään amerikkalaisen wokeltavan vasemmiston vastaiskua. Niinpä on parempi kiemurrella ja höpistä älyllisiä epärehellisyyksiä kongressissa kuin joutua vastakkain sen vihan kanssa, joka heitä odottaisi työpaikallaan, mikäli he asettuisivat wokeltavaa ja palestiinalaisia myötäilevää vasemmistoa vastaan.

Tämä toimikoon meille suomalaisille esimerkkinä siitä, mitä seuraa liiallisesta arvoliberaalin vasemmiston nöyristelystä. Siinä eivät mene roskatunkiolle pelkästään oma elämä ja itsekunnioitus vaan myös koko yhteiskunnan tasa-arvoisuus, turvallisuus ja rehellisyys.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wokeltava Petra Laiti ja maalaava Playboy-malli tukkanuottasilla
Punavihreää wokellusta
Ikuinen stigma ja Tshekin tiedeakatemia