Kesälomien lyhentäminen vaikuttaisi koululaisten kesätyömahdollisuuksiin
Härkää sarvista vai islamia lapsille
Lakiesitys armoviitosten lopettamiseksi
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus
Monet alkoholia käyttävät ihmiset ovat siinä käsityksessä, että pieni tissuttelu on haitatonta – ja monet jopa arvelevat sen olevan hyödyllistä. Näitä näkökohtia ovat tukeneet myös jotkut pienehköihin aineistoihin perustuvat tutkimukset. Esimerkiksi tässä tutkimuksessa dementiariski näytti vähäisiä alkoholimääriä nauttineilla olevan pienempi kuin täysraittiilla.
Nyt kuitenkin Anya Topiwala ja hänen kollegansa ovat analysoineet peräti yli puolen miljoonan 56–72-vuotiaan henkilön seurantatutkimusten tuloksia. Ja he havaitsivat, että kaikki alkoholinkäytön muodot vähäisestä runsaaseen liittyivät lisääntyneeseen dementiariskiin.
Tutkijat päätyivät tähän tulokseen analysoituaan kahden biopankin, Million Veteran Program -ohjelman ja UK Biobankin pitkittäisiä havainnointiaineistoja ja geneettisiä tietoja laajan dementiafenotyyppien kirjon osalta. Heidän tekemänsä geneettiset analyysit osoittivat, että kaikenlainen alkoholinkäyttö lisäsi dementiariskiä kaikissa etnisissä ryhmissä.
Toisin sanoen tutkimus osoitti kiistatta, että kaikenlaisen alkoholinkäytön välttäminen vähentää ihmisten riskiä sairastua dementiaan. Näin siitä huolimatta, että alkoholilla on merkittävä rooli monenlaisissa sosiaalisissa tilanteissa.
* * *
Tosiasia kuitenkin on, että alkoholin käyttö on nykyisin – osin myös Suomessa – korvautumassa muiden päihteiden käytöllä – tai sekakäytöllä. Näistä esimerkiksi kannabistuotteista kuulee silloin tällöin, että ne olisivat alkoholia vähemmän haitallisia. Varsinainen tutkimusnäyttö on kuitenkin alkoholiin verrattuna melko vähäistä.
Siksi oli mielenkiintoista huomata, että niiden käyttöön liittyvistä tutkimuksista on äskettäin julkaistu yhteenvetoartikkeli. Sen mukaan säännöllinen ja runsas tetrahydrokannabinolin (THC) käyttö näyttäisi aiheuttavan riippuvuutta.
Lisäksi suurten THC-annosten akuutti käyttö voi aiheuttaa lyhytkestoisia psyykkisiä, ruoansulatuskanavan ja sydän- ja verisuoniston ongelmia sekä päihtyneenä ajettaessa liikenneonnettomuuksia. Kannabiksen pitkäaikainen käyttö on yhdistetty lisäksi useisiin muihin haitallisiin seurauksiin
Sellaisia ovat erityisen huolestuttavia nuorilla ja nuorilla aikuisilla, joilla kannabiksen käytön on havaittu tutkimuksissa johtavan heikentyneeseen oppimiseen, alentuneeseen kognitiiviseen suorituskykyyn ja siten myös heikompaan koulumenestykseen ja riippuvuuteen. Pahimmillaan on havaittu jopa psykooseja, skitsofreniaa, mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöitä ja itsetuhoista käyttäytymisstä.
Eikä tässä kaikki, sillä kannabis on tutkimuksissa yhdistetty myös hengityselimistön sekä sydän- ja verisuoniston ongelmiin. Odottavilla äideillä on puolestaan havaittu synnytyksen ennenaikaisuutta ja sikiön kasvun hidastumista silloin, kun kannabista on käytetty toistuvasti.
Kaiken tämän osalta käydään kuitenkin edelleen tieteellistä keskustelua, jonka selkeyttämiseksi tarvittaisiin alussa referoimani alkoholitutkimuksen tapaisten laajojen seuranta-aineistojen analysointia, jotta näyttö voitaisiin todeta kiistattomaksi. Toisin sanoen perusteelliselle tutkimukselle on edelleen tarvetta, jotta päihdepolitiikkaa voitaisiin jatkossa tehdä mahdollisimman luotettavan tiedon pohjalta – myös Suomessa.
Päivän aiempi merkintä:
Demokratia toimii Britanniassa, vaikka etujaan menetettävät järjestöt kitisevät
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Voisiko jengirikollisuuden lopettaa vapauttamalla huumeet?
Sanna Marinin tanssi
Viina on viisasten suoja
Tuore tiedeuutinen kertoi, että 160 tutkijan allekirjoittaman raportin mukaan koralliriuttojen tuhoutuminen on nyt lähes varmasti peruuttamatonta. Sen mukaan suurin osa koralliriutoista kuolee, kun ilmaston lämpeneminen ylittää 1,5 asteen rajan esiteolliseen aikaan verrattuna.
Juuri nyt ilmasto on tutkijoiden mukaan lämmennyt 1,4 astetta, joten riuttojen peruuttamattomaan tuhoutumiseen johtava lämpötila tulee nykyisten ennusteiden mukaan tapahtumaan lähivuosina. Silloin esimerkiksi Grönlannin ja Läntisen Etelämantereen jäätiköt romahtavat.
Eikä siinä kaikki, sillä raportin johtavan tutkijan Tim Lentonin mukaan yksi keikahduspisteistä on nykyisten merivirtausten romahdus, millä olisi katastrofaalisia vaikutuksia. Jos se tapahtuisi Pohjois-Atlantin kiertoliikkeeksi (AMOC) kutsutun merivirtausjärjestelmän kohdalla, se mullistaisi globaalin ilmaston ja muun muassa viilentäisi Suomen ja muun Euroopan talvia.
* * *
Tartuin tähän aiheeseen siksi, että raportissa on selkeä ennuste, jota on mielenkiintoista – jos toki myös pelottavaa – seurata tulevina vuosina. Se on erityisen kiintoisa siksi, että aikajänne on "lähivuosina", mikä ainakin omissa korvissani kuulostaa pikemminkin alle kuin yli kymmenen vuoden aikajaksoa. Eikä ainakaan useiden vuosikymmenten odottelua, kuten alle kopioimani Berkleyn yliopiston pari vuotta sitten julkaisema kuva osoittaa.
Niinpä yritän muistaa seurata tätä asiaa tulevina vuosina. Ja raportoida siitä tässä blogissa, ellen sitten muutu vanhuudenhöperöksi ennen koralliriuttakatastrofin tapahtumista.
* * *
Sitä ennen muistutan kuitenkin vuoden takaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan koralliriuttojen ennallistaminen vauhdittaa korallipeitteen ja karbonaattituotannon nopeaa elpymistä siten, että niiden nettokarbonaattibudjetit muistuttavat terveitä riuttoja jo neljän vuoden kuluessa. Ja tämä tapahtuu siis nykyisessä eli esiteolliseen aikaan verrattuna 1,4 astetta nousseessa ilmastossa.
Eikä siinä kaikki, sillä tänä vuonna julkaistiin myös uusi tutkimus, jonka mukaan on olemassa myös sellaisia koralliriuttoja, jotka ovat tervehtymässä. Niitä on ainakin Chagos-saarilla, joiden eturiutalla ja laguunilla korallipeite kasvoi 59–67 % useiden vuosien vaalenemisen jälkeen.
Nähtäväksi kuitenkin jää, onko tämä suunnanmuutos vain väliaikaista, vai jääkö se pysyväksi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ennuste: 2040-2050-luvulla syntyy ilmasto- ja ympäristökriisien sarja
Jos tädillä olisi munat, hän olisi...
Diversiteettikeskusten kestävyys
Kuten arvoisa lukijani ehkä muistaa, olen ollut jo pitkään kiinnostunut arktisen merijään kehityksestä. Siksi oli mielenkiintoista huomata kiinalaistutkimus, joka osoittaa tekijöidensä mukaan, että arktisen merijään viimeaikainen hidastuminen liittyy läheisesti Pohjois-Atlantin oskillaation (NAO) monikymmenvuotiseen vaihteluun.
Tutkimuksen mukaan NAO on siirtynyt negatiivisen vaiheen alimmasta pisteestä 2010-luvun alussa positiiviseen vaiheeseen, minkä seurauksena vähentynyt lämpö ja kosteus sekä heikentynyt alaspäin suuntautuva pitkäaaltoinen säteily ovat johtaneet arktisen merijään sulamisen hidastumiseen. Lisäksi tutkimusraportissa kerrotaan, että Atlantin monikymmenvuotisella oskillaatiolla (AMO) on merkittävä rooli rooli NAO:n ja arktisen merijään välisen vuosikymmenten välisen vaihtelun ohjaamisessa.
Tutkijat tekevät edellä kuvaamieni havaintojen perusteella ennusteen, jonka mukaan NAO:n positiivinen vaihe, jatkuu todennäköisesti noin vuoteen 2030–2040 saakka ja sen seurauksena arktisen merijään sulamisen hidastuminen jatkuu koko tämän ajan. Arktisen merijään sulaminen kuitenkin kiihtyisi jälleen silloin, mikäli kasvihuonekaasupäästöjä ei vähennetä. Ja sen seurauksena – noin kymmenen vuoden viiveellä – saattaa syntyä ilmasto- ja ympäristökriisien sarja, joka käynnistyy jyrkästä arktisen merijään vähenemisestä.
Nähtäväksi siis jää – tulevina vuosikymmeninä – osuvatko kiinalaisten pelottavilta kuulostavat ennusteet kohdalleen. Tosin vaarana on, ettei vuoden 2040 jälkeen kukaan muista tässä käsittelemääni julkaisua tai sen ennusteita.
* * *
Muilta osin en tietenkään ota tässä kirjoituksessa kiinalaisten ennusteeseen minkäänlaista kantaa. Sen sijaan jatkan tässä blogissa pohjoisen merijään pinta-alan seuraamista. Sen osalta todettakoon, että sen minimilaajuus jäi tämä vuonna suuremmäksi kuin vuosina 2007, 2008, 2011, 2012, 2015, 2016, 2019, 2020, 2023 ja 2024 eli se oli vasta vuodesta 1979 alkaneen mittaushistorian yhdenneksitoista pienin.
Palaan syyskuun keskimääräiseen pinta-alaan sitten, kun se ensi kuun alussa jälkeen julkaistaan. Ja vuodenvaihteen jälkeen teen jälleen – aiempaan tapaan – tilastollisen analyysin ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja merijään pinta-alan välisen riippuvuussuhteen kehityksestä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Päättyykö korvaamaton aikasarja?
Kun jäät lähtivät järvistä jo helmikuussa ja teinit joutuivat töihin
Helmikuun lämpö tuotti uuden ennätyksen