Rauha vai ei - kas siinäpä vasta kysymys

Verkkouutiset kertoi, että NATO:n Euroopan joukkojen entinen komentaja James Stavridis arvelee Ukrainan ja Venäjän sodassa päädyttävän USA:n tulevan presidentin Donald Trumpin johdolla ratkaisuun, joka muistuttaa Korean sodan aselepoa. Tuolloin sodan molemmat osapuolet saivat pitää hallussaan olevat alueet, joiden pohjalle muodostuivat sitten Korean tasavallan ja Korean demokraattisen tasavallan - tuttavallisemmin Etelä- ja Pohjois-Korean - valtiot, joiden välille muodostettiin demilitarisoitu vyöhyke. 

Stavridiksen mukaan nyt synnytettävä demilitarisoitu vyöhyke jäisi eurooppalaisten valtioiden sotilaiden vahdittavaksi ja Ukrainalle avautuisi NATO:n jäsenyys. Lisäksi sen kanssa aloitettaisiin neuvottelut Euroopan Unioniin liittymisestä. 

Tällainen loppuratkaisu tuntuu toki mahdolliselta, mutta on huomattava, että Koreassa oli kyse sisällissodasta ja Ukrainassa Venäjän hyökkäyssodasta. Tämä tarkoittaa sitä, että edellä kuvatun ratkaisun toteutuessa Venäjä jäisi Ukrainan sodassa kiistattomasti voittajaksi samalla tavalla kuin Neuvostoliitto jäi talvi- ja jatkosodassa, jolloin Suomi joutui luovuttamaan sille alueitaan. Tämän seurauksena Putinille ja hänen seuraajilleen jäisi käytettäväksi malli siitä, kuinka sotilaallisella voimalla voidaan järjestellä asioita haluttuun suuntaan. 

Tämä voisi puolestaan johtaa saman ratkaisumallin hyödyntämiseen myös jatkossa joko Ukrainassa tai muissa Venäjän rajavaltiossa. Vaara ei ehkä kohdistuisi niinkään Suomeen tai muihin NATO-maihin, mutta esimerkiksi aiemminkin Venäjän uhriksi joutunut Georgia tai Venäjästä viime aikoina etääntynyt Armenia olisivat ilmeisessä vaarassa. 

* * *

Ratkaisun avaimet Ukrainassa ovat joka tapauksessa länsimaiden varassa. Lyhyellä aikavälillä merkittävin asia on Donald Trumpin rooli eli hänen mainostamansa rauhanratkaisun sisältö. Mikäli se ei johda sodan päättymiseen - esimerkiksi Stavridiksen arvelemalla tavalla - nousee EU-maiden Ukrainalle antaman avun sotilaallisen merkitys, koska USA tullee vähentämään omaa aseellista panostustaan joka tapauksessa. 

Tällöin mitataan eurooppalaisten tahdonlujuus, sillä EU:n talouskehitys on ollut viime aikoina heikkoa, minkä seurauksena rahalle olisi muutakin käyttöä. Myös sellaista, joka lisää asioista päättävien poliitikkojen kannatusta enemmän kuin Ukrainan tukeminen.

Tämä koskee varsinkin parhaillaan hallituskriisiä potevaa Saksaa, jossa järjestetään ennemmin tai myöhemmin luottamuslauseäänestys. Jos ja kun Olaf Scholzin hallitus kaatuu siihen, seuraavat parlamenttivaalit, joissa Kristillisdemokraattien ja - Venäjään myötämielisesti suhtautuvan - Vaihtoehto Saksalle puolueen kannatukset noussevat rajusti. 

Epäselvempää kuitenkin on, pystyvätkö ne sopimaan seuraavan hallituksen muodostamisesta, vai etsitäänkö jotain muuta ratkaisua mahdollisesti jopa hyvin pitkään. Molemmissa tapauksissa Saksan kyky toimia Ukrainan tukena tulee olemaan kyseenalainen. Ja hinnan siitä maksavat ennen kaikkea Putinin imperialistisista haaveista kärsivät tavalliset ukrainalaiset.

Kaiken kaikkiaan juuri nyt näyttää siis siltä, että ukrainalaisilla on edessään vain huonoja ja vielä huonompia vaihtoehtoja. Ja siten jää nähtäväksi, onnistuvatko he pääsemään edes kohtuulliseen lopputulokseen Venäjän heille järjestämässä tragediassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Ukraina värvää 160 000 sotilasta, mutta kääntääkö se sodan kulun?
Pietari Suuren reinkarnaatio, Pohjois-Korea ja NATO-optio
Maahanmuutto ja Ukrainan sota järisyttivät Saksan valtapolitiikkaa