Häpeällisen vähäinen 250 miljardin dollarin lahja

Kuten kaikki tiedämme, on jouluaatto tasan kuukauden kuluttua. Ja että silloin saapuu joulupukki jakamaan lahjoja kaikille kilteille lapsille - ja jakaa niitä vähän tuhmemmillekin - eikä vaadi vastineeksi mitään.

Tiedämme myös, että jotkut lapset kirjoittavat sivukaupalla lahjatoiveita ja pettyvät, kun eivät saakaan kaikkea toivomaansa. Tämä tuottaa joulupukille - ja hänen tontuilleen pahan mielen - mutta siitä huolimatta hän palaa vuoden kuluttua uusien lahjojen kanssa.

Ilmeisesti kehittyvissä maissa ja saarivaltioissa on kuultu joulupukista ja arveltu, että länsimainen veronmaksaja on sen inkarnaatio. Ja siksi niiden asukkaat haluavat lahjaksi riihikuivaa rahaa - ja vieläpä tuplasti enemmän kuin sen 250 miljardia dollaria, jonka länsimaat olivat perjantaihin mennessä luvanneet.

Näin voisi ajatella ainakin siitä, että rahaa saamassa olleiden kehittyvien maiden ja saarivaltioiden edustajat kävelivät ulos ilmastokokouksen neuvotteluista YK:n ilmastokokouksessa Azerbaidzhanin Bakussa, koska heidän mielestään 250 miljardin dollarin "ehdotukset ovat häpeällisiä". Niin sanotut kansalaisjärjestöt ilmeisesti jakoivat tämän näkemyksen, koska ne vaativat, että on "parempi jättää koko sopimus tekemättä kuin tehdä huono sopimus, ja tämä on hyvin, hyvin huono sopimus". 

O tempora, o mores! Eikö ahneudella ole mitään häpyä eikä rajaa?

Tämän näytelmän jälkeen olisin halunnut Suomen vetävän tarjouksensa pois ja ilmoittavan, ettei suomalainen veronmaksaja ole joulupukki. Eikä hän jaa rahojaan sellaisille ihmisille, jotka halveksivat hänen lahjaansa. Ja vieläpä sellaista hyvän tahdon osoitusta, jonka maksamiseksi hänen pitäisi ottaa uutta lainaa entisten päälle.

Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan kokouksessa nostettiin ilmastorahoituksen määrää vielä 50 miljardilla. Näin siitä huolimatta, että maailman 45 vähiten kehittyneen maan ryhmä ilmoitti tyytymättömyytensä tämänkin lahjan kokoon. 

Siis vähän kuin pikkulapsi, joka pettyy joululahjaksi saamiinsa kymmeneen lahjapakettiin koska joulupukille osoitetulle listalle oli kirjattu sata toivetta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eksistentiaalinen uhka ja älyllinen epärehellisyys
Voiko kehitysmaalaiset lahjoa, Maria Ohisalo?
Marinin hallituksen hinta

Eksistentiaalinen uhka ja älyllinen epärehellisyys

Presidentti Alexander Stubb osallistuu Azerbaidžanin Bakussa ilmastokokoukseen. Nähtäväksi kuitenkin jää, mitä kokouksessa lopulta päätetään, sillä tavoitteet ovat kovat.

Saattaa kuitenkin olla, ettei Kiina suostu sittenkään tinkimään omasta talouskasvustaan saati rahoittamaan kehitysmaiden ilmastoinvestointeja. Lisäksi kokouksen tekee erikoiseksi se, että Yhdysvaltoja edustaa vielä Joe Bidenin hallinto, joka voi lupailla mitä haluaa, mutta Donald Trumpin astuessa virkaansa lupaukset ilmeisesti perutaan.

Tässä mielessä kokouksen anti voi jäädä peräti vähäiseksi. Eikä sen mitättömyyttä vähennä se, ettei kukaan tule nostamaan esille ilmastonmuutoksen - sekä myös luontokadon - ehkä tärkeintä ajuria. 

Tarkoitan edelleen Afrikassa ja eräillä maailman muilla alueilla jatkuvaa nopeaa väestönkasvua ja sen seurauksena käynnissä olevaa ihmisten vaellusta pienen hiilijalanjäljen valtioista länsimaisen elintason pariin. Kukaan ei myöskään ehdota, että länsimaiden - ollakseen tosissaan - kannattaisi ilmastonmuutoksen ja luontokadon nimissä olla puuttumatta luonnon omaan keinoon ekologisen tasapainon säilyttämiseksi. 

Eli Bakussa ei tulla kuulemaan ensimmäistäkään puhetta, jossa vaadittaisiin, että nälänhädän ja tautiepidemioiden pitäisi antaa tehdä tehtävänsä siellä, missä ihmisille ei riitä ruokaa. Siis pidättäytyä katastrofiavusta ja lääketieteellisistä interventioista sekä lopettaa muutenkin kaikenlainen väestönkasvua ylläpitävä kehitysapu. 

Näitä asioita ei ehdoteta siksi, että hädänalaisten ja köyhien auttaminen nähdään maailman kaikilla kolkilla inhimillisenä toimintana, jota hyvien ihmisten tulee harjoittaa. Ja minkä merkkinä Suomikin kasvattaa vuosittain velkataakkaansa kyetäkseen auttamaan maailman köyhimpiä maita.

Jos ilmastonmuutos ja luontokato nyt kuitenkin ovat ihmiskunnalle eksistentiaalinen eli koko meidän olemassaolomme vaarantava uhka - kuten YK:n pääsihteeri Antonio Guterres meille pari viikkoa sitten vakuutti - olisi älyllisesti rehellistä ja suorastaan välttämätöntä nimenomaisesti puuttua juuri niiden perussyihin. Eli maapallolla elävien ihmisten liian suureen määrään. Näin eivät kuitenkaan tee edes asiaan vihkiytyneen Greenpeacen kaltaiset kansalaisjärjestöt eikä itse Greta Thunberg.

Ja kuitenkin, ellei näihin asioihin puututa tai niitä ei Bakussa edes mainita, on kyse älyllisestä epärehellisyydestä. Mutta tietenkin, ellei kyse sittenkään ole vakavasti otettavasta eksistentiallisesta uhasta - vaan jostain aivan muusta - voi tosiasioiden antaa olla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Elämme juuri nyt kylmintä aikaa lähes 500 miljoonaan vuoteen
Nuorten mielenterveysongelmista
Ympäristöahdistus estää elokapinallista erottamasta faktaa fiktiosta

Impotenssi, häpeä ja nöyryytys

Vladimir Putinin johtaman Venäjän ystäväjoukko pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä. Nyt on vuorossa Armenia, jonka Moskovan nero jätti taistelemaan yksinään Azerbaidzanin kanssa näiden päätettyä liittää armenialaisten asuttaman Vuoristo-Karabahin alueen itseensä. 

Tämän seurauksena armenialaiset ovat hakeutuneet sotilaalliseen yhteistyöhön Yhdysvaltain kanssa. Tällaisesta puolenvaihdosta olisi aiemmin epäilemättä seurannut rankaisujoukkojen lähettäminen kouluttamaan Moskovalle epälojaalia entistä liittolaista, mutta Putinin "erikoisoperaation" takia Moskovalla ei ole ollut edellytyksiä toteuttaa haluaan. 

Niinpä on mahdollista, että Armenia siirtyy vähitelleen kokonaan osaksi läntistä maailmaa. Ja pyrkii syventämään nykyisen yhteistyönsä Euroopan Unionin kanssa jossain vaiheessa jäsenyydeksi. 

Itse asiassa armenialainen yhteiskunta täyttää jo nykyisellään Unioniin liittymisen ehdot ja voi halutessaan jättää hakemuksensa. Nähtäväksi siis jää, missä vaiheessa se myös tekee näin. Samoin kuin se, kuinka Euroopan Unioni suhtautuu sen hakemukseen.  

* * *

Tässä mielessä Ukraina on tekemässä armenialaisille suurta palvelusta, koska venäläisillä ei Ukrainan sodan takia ole juuri nyt kykyä sotilaalliseen invaasioon tai edes tehokkaaseen ei-sotilaalliseen häirintään. Ja siksi Armenialla on halutessaan mahdollisuus saavuttaa hakemuksensa kanssa edistystä hyvinkin nopeasti. 

Lisäksi sotilaallisen yhteistyön kehittäminen Yhdysvaltain kanssa tarjoaa ajan myötä yhä vahvemman suojan venäläisten sotilaallisia toimia vastaan. Ja aiheuttaa Vladimir Putinille entistä suuremman huolenaiheen sekä alleviivaa hänen yhä ilmeisemmäksi käyvää kyvyttömyyttään Venäjän diktaattorina.

Siksi on helppo uskoa, että Vladimir Putin seuraa juuri nyt erittäin tarkasti USA:n presidentinvaaleja toivoen, että niiden voittajaksi selviäisi Donald Trump varamiehensä James D. Vancen kanssa. 

Jälkimmäinenhän on todennut, ettei välitä siitä, mitä Ukrainalle tapahtuu. Ja siksi venäläisessä mielessä on epäilemättä herännyt toive siitä, ettei USA välittäisi myöskään Armeniasta, mikäli yllä mainittu kaksikko pääsisi valtaan.

Jos näin kävisi, joutuisi myös Eurooppa ottamaan kantaa Armenian kysymykseen. Ja senkin osalta edessä olisi nöyryytys, koska maanosan suurten valtioiden sotilaallinen kyvykkyys osoittautuisi jälleen kerran olemattomaksi - suorastaan häpeälliseksi impotenssiksi. 

Nähtäväksi siis jää, pysähtyykö venäläisen imperiumin rapautuminen USA:n poliittiseen muutokseen ja suurten eurooppalaisten valtioiden kyvyttömyyteen? Vai ottavatko Trump ja Vance puheistaan huolimatta valtaan päästessään vastuun demokraattisen maailman johtajina ja jatkavat vapauteen pyrkivien kansojen tukemista? 

Ja pääseekö presidentti Putin näin historiankirjoihin miehenä, jonka valtakaudella venäläinen imperialismi koki nöyryyttävän tappion. Vai toteutuuko sittenkin hänen jo katoamassa ollut haaveensa tulla muistetuksi uutena Stalinina, joka palautti Venäjän mahdin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin ymmärys ja jumalien välinen taistelu
Etninen puhdistus - alaviite
Kiina osoittaa Putinin Venäjälle paikan

Etninen puhdistus - alaviite

Armenialla on ollut pitkään lämpimät välit Venäjään. Ja huonot toiseen naapurimaahansa eli Azerbaidžaniin. 

Tämän kaksijakoisuuden taustalla ovat luonnollisesti etnis-uskonnolliset syyt, mutta myös se, että etnisiä armenialaisia on asunut iät ja ajat keskellä Azerbaidžania sijaitsevassa Vuoristo-Karabahissa, jonka Stalin liitti aikanaan ympärillä olevan neuvostotasavallan osaksi. Ja joka myöhemmin hakeutui väkivaltaisten yhteenottojen kautta Armenian yhteyteen.

Armenialaisten menestys on ainakin osin perustunut hyviin väleihin venäläisten kanssa. Nyt on kuitenkin käynyt siten, että Venäjä on sitonut itsensä tappiolliseksi kääntyneeseen sotaan Ukrainassa, eikä pysty toimimaan armenialaisten takuumiehenä.

Niinpä azerit päättivät hyödyntää tilanteen ja käynnistivät raa´an hyökkäyksen Vuoriso-Karabahiin. Paikalliset armenialaiset lopettivat toivottoman vastarinnan lyhyeen ja lähtevät joukoittain kotiseudultaan kohti varsinaista Armeniaa. Eivätkä azerit uutistarjonnan mukaan ole pidättäytyneet vauhdittamasta heidän menoaan julmuuksilla.

Tämän kaiken lopputuloksena lienee Vuoristo-Karabahin etninen puhdistus, jonka maailma tulee hyväksymään kutakuinkin korvaansa lotkauttamatta. Onhan länsimailla riittävästi tekemistä Ukrainan tukemisessa ja venäläisillä - kuten todettu - menossa oma waterloonsa Ukrainassa. 

Kiinalla taas ei liene suurempia intressejä hankkia muslimimaista vihamiehiä puolustamalla vanhakantaisia kristittyjä etniseltä puhdistukselta. Etenkään, kun Itä-Aasian suurvallan piirissä sellaisiin ei muutenkaan suhtauduta kovin kielteisesti. 

Niinpä maailmahistoria tulee saamaan uuden alaviitteen, joka saatetaan mainita kohdassa "Armenia" heti turkkilaisten 1900-luvun alussa toimittaman armenialaisten kansanmurhan yhteydessä. Jos sielläkään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsalainen lapsiin kohdistuva väkivalta ja sen kieltäminen
Eskaloituuko mediaspektaakkeli todellisuudeksi Euroopassa?
The main consequence of Putin´s attack to Ukraine