Päivi Arvonen, kenialaiset naiset ja feministinen todellisuus

Tulipa luetuksi merkillinen kolumni. Siinä minulle tuntematon journalisti, Päivi Arvonen, kertoi kenialaisista naisista. Hänen mukaansa he ovat ihailtavan ylpeitä naiseudestaan. 

Kirjoituksen mukaan kenialaiset naiset ovat henkisesti ja fyysisesti vahvoja ja tekevät etenkin maaseudulla fyysisesti raskaita töitä - kuten veden kuljettaminen pitkiäkin matkoja. Myös talojen rakentaminen ja kunnossapito ovat hänen mukaansa ainakin maasailaisten naisten vastuulla. 

Kenian maaseudulla naiset avioituvat Arvosen mukaan nuorena ja alkavat myös saada lapsia, eikä kenellekään tulisi edes mieleen kyseenalaistaa tätä käytäntöä. Kaupungeissa tosin naiset saattavat haluta pelkästään lapset - eikä siis miestä. 

Tällaisista eroista huolimatta - kolumnistin mukaan - "naiseuden korostaminen, olipa sitten kyse kampauksista, manikyyristä, ehostuksesta tai vaatteista, ei ole Keniassa asia, jota kukaan kyseenalaistaisi saati moittisi. Olipa kenialainen nainen minkä kokoinen, näköinen tai muotoinen tahansa, hän kantaa kehonsa ylpeydellä, pystypäin."

Lopuksi journalisti tähdentää, että hän on jo pitkään ihaillut afrikkalaisten ja lähi-itäläisten ihmisten kykyä elää hetkessä ja iloita elämän pienistä iloista. Lisäksi hän kehuu näiden hyvää itsetuntoa ja itsensä arvostamista, joka ei tarkoita ylpeyttä tai ylimielisyyttä vaan tervettä asennetta itseään ja muita kohtaan. Ja tätä korostaakseen päättää kirjoituksensa kertomalla, että kenialaisnaisilla on "naistenpäivä joka päivä".

* * *

Kolumnin luettuani jäin miettimään, että mitähän ihka oikea kenialaisnainen mahtaisi ajatella Arvosen näkemyksestä. Onkohan hänen maailmansa tosiaan niin valoisa, kuin suomalaisjournalisti antoi ymmärtää?

Vai kaipaisiko hän sittenkin enemmän tasa-arvoa ja miesten osallistumista perheen elämään muutenkin kuin lasten siittäjänä. Näin lienee ajateltu ainakin suomalaisen kehitysavun parissa työskentelevien joukossa, koska sen tavoitteena Keniassa vuosina 2021-24 oli "pääasiassa naisten osallistumismahdollisuuksien parantamiseen, naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseen, nuorten teknisen ja ammatillisen koulutuksen kehittämiseen sekä säällisten työpaikkojen lisäämiseen". 

Eikä tässä yhteydessä voi olla nostamatta esille sitäkään, että Yle julkaisi viime tammikuun 23. päivänä jutun, jonka mukaan Keniassa oli siihen mennessä eli runsaassa kolmessa viikossa murhattu ainakin 15 naista. Ja kai jotain kertoo myös kymmenen vuoden takainen uutinen siitä, kuinka kenialainen tuomioistuin oli koventanut koulutytön raiskanneiden kolmen miehen saamia tuomioita, ruohonleikkausta poliisilaitoksella - mutta vasta kansainvälisten protestien jälkeen.

Nämä helposti löytämäni esimerkit saivat minut epäilemään, että journalisti Arvosen ajatus on kulkenut pikemminkin wokellus-tyyppisen arvomaailman mukaisesti kuin tosiasioita seuraten. Siis kaikkea erilaisuutta ihailevaa ja perinteistä länsimaista elämäntapaa halveksivaa nykyfeminististä agendaa toteuttaen. Ja realisoitunut sitten absurdiksi kolumniksi, jossa jopa suuret yhteiskunnalliset epäkohdat kääntyvät kritiikittömän ihailun kohteeksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pelihimo ja takapiru 
Onko BBC:n rasistis-feministinen henkilöstöpolitiikka leviämässä Yleisradioon?
Elon Musk palautti mieleemme sen, että joka 72. vastaan kävelevä afgaani on tuomittu seksuaalirikoksesta

Hyvän omantunnon ostamisesta

Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps) totesi Suomen Uutisten mukaan, että "perussyy Afrikan rakenteellisiin ongelmiin ja kehittymättömyyteen on... passivoivassa kehitysavussa." Ja teki sen johtopäätöksen, että "se tapa, jolla länsimaat ovat pyrkineet auttamaan Afrikkaa siirtomaa-ajan jälkeen on pikemminkin toiminut omia tarkoitusperiään vastaan, kuin edistänyt niitä. Ja ehkä siinä on ollut se perusfilosofinen ongelma, että kehitysavun tehtävä ei ole ollut luoda kestävää kasvua ja kehitystä Afrikkaan, vaan ostaa itsellemme hyvää omaatuntoa".

Minulla on vahva epäilys, että puhemies olisi tässä asiassa oikeassa. Kuin myös siinä, että - edelleen Suomen Uutisten mukaan - "menneisyys ei riitä minun mielestäni selitykseksi, kyllä ne selitykset ovat jossain muualla". 

Hän ei kuitenkaan lähtenyt avaamaan näiden selitysten sisältöä, koska se on "sellainen miinakenttä, johon en halua lähteä kävelemään". Ymmärrän hänen näkökantansa erinomaisesti.

* * *

On mielenkiintoista, että Yleisradion uutisen otsikon mukaan "Kenian mielenosoituksissa on kuollut parisenkymmentä ihmistä". Nämä "mielenosoitukset järjestettiin viime vuonna mielenosoituksissa tapettujen uhrien muistoksi".

Suomessa järjestetyissä mielenosoituksissa ei sen sijaan kuole koskaan kymmeniä ihmisiä. Ehkä osittain siitä syystä, että poliisilla on tapana suojata mielenosoittajia niin sanotuilta vastamielenosoittajilta, joiden ilmeisenä tarkoituksena on harjoittaa väkivaltaa. 

Voidaan tietenkin kysyä, että onko näillä eroilla jotain tekemistä Halla-ahon mainitsematta jättämien selitysten kanssa. Vai onko kyse jostain aivan muusta?

* * *

Tätä kysymystä voidaan tietenkin tarkastella myös puhemiehen omasta huomautuksesta lähtien. Hänhän totesi, että Saksa ja Japani pommitettiin enemmän tai vähemmän maan tasalle toisessa maailmansodassa.

Lisäksi molemmissa maissa harjoitettiin toista maailmansotaa ennen ja sen aikana järkyttävää väkivaltaa ihmisiä kohtaan. Tarkoitaan natsihallinnon juutalaisiin ja romaneihin sekä japanilaisten kiinalaisiin kohdistamaa terroria. 

Näistä tapahtumista huolimatta molemmista on tullut vauraita teollisuusmaita. Eikä kummankaan maan mielenosoituksissa kuole nykyisin kymmeniä ihmisiä.

Tosin Saksassa mielenosoituksissa henkensä menettämisen mahdollisuus saattaa hyvinkin olla kasvussa maan väestörakenteen muuttumisen seurauksena. Ja siksi on kysyttävä, että olisiko tällä seikalla jokin yhteys Halla-ahon ääneen lausumattomien selitysten kanssa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sitran mukaan halpatyövoimankin maahanmuutto on Suomelle positiivista
Putinin taskussa ja sveitsiläisellä pankkitilillä
Onko Itä-Afrikan johtotähti sammumassa?

Afrikkalaisia ihmisiä ja apinaihmisiä

Raamatun mukaan ihminen on ainutlaatuinen luomakunnan kruunu. Siis Jumalan itsestään tekemä ainutlaatuinen kuva, jonka hän loi vasta sen jälkeen, kun muu maailmankaikkeus oli tehty valmiiksi. 

Tieteelliset todisteet eivät tue tätä käsitystä, vaan ne viittaavat pikemminkin siihen, että nykyihminen on vain pitkän evoluution tämänhetkinen vaihe. Ja siten nykyisen ihmisen erikoilaatuisuuteen ovat johtaneet monenlaiset vaiheet sen jälkeen kun meihin johtanut elämänmuoto erosi simpansseihin johtaneesta evoluutiolinjasta noin seitsemän miljoonaa vuotta sitten. 

Ihmisen evoluution tutkijat ovat myös havainneet, että tämän polun varrella on ollut ajanjaksoja, jolloin maapallolla on elänyt useita ihmisen kehityslinjasta simpanssien jälkeen eronneita lajeja. Yksi tällainen vaihe oli puolitoista miljoonaa vuotta sitten, jolloin Afrikassa eli monenlaisia ihmisen kehityslinjaan kuuluvia lajeja.

Niistä Homo erectus eli pystyihminen oli meidän suoranainen esi-isämme, joka oli - Wikipedian mukaan - "nykyihmistä rotevampi, voimakkaampi ja apinamaisempi. Sen pituus oli 130–160 cm. Luultavasti se osasi valmistaa vaatteita ja käsitellä tulta sekä varastoida ruokaa. Pystyihmisen ravinto koostui pääasiassa rasvaisesta suurriistasta. Pystyihmisten aivotilavuus oli noin 950–1 100 cm³, 75 prosenttia nykyihmisen aivotilavuudesta."

Toinen tuohon aikaan elänyt ihmislaji oli Paranthropus boisei eli vankka-apinaihminen. Sen aivotilavuus oli Wikipedian mukaan vain 500–550 cm³ ja pääkallo oli ominaisuuksiltaan kehittynyt tehokkaaseen pureskeluun, minkä seurauksena sen takahampaat olivat neljä kertaa isommat kuin nykyihmisillä. Miespuoliset yksilöt painoivat 68 kilogrammaa ja olivat 1,3 metriä pitkiä. Naispuoliset yksilöt olivat paljon pienempiä: 1,05-metrisiä ja vain 45 kiloisia. 

Ihmisen kehityshistoria on nykyisen tiedon mukaan siis paljon muotoisempi kuin Raamatun luomiskertomus antaa ymmärtää. Ja siksi se on myös erityisen kiehtovaa. 

Tästä syystä oli mielenkiintoista huomata amerikkalaistutkija Kevin Hatalan ja hänen kumppaneidensa tutkineen Kenian Turkana-järveltä puolentoista miljoonan vuoden ikäisiä jalanjälkiä, joiden he osoittivat olevan kahden eri lajin tekemiä muutamien tuntien tai päivien välein. 

Analyysit osoittivat, että jalanjäljet olivat peräisin yksilöiltä, joiden kävelytyylit ja asennot erosivat toisistaan. Tutkijoiden mukaan osa jäljistä on pysty- ja loput vankka-apinaihmisen tekemiä. 

Molempien lajien fossiileita on löytynyt alueelta jo aiemmin. Nyt julkaistu tutkimus on kuitenkin vasta ensimmäinen, joka osoittaa, että lajit elivät rinnakkain ja todennäköisesti myös keskinäisessä vuorovaikutuksessa 1,5 miljoonaa vuotta sitten.

Samalla ne viittaavat siihen, että järvenrantaympäristöt olivat molemmille lajeille tärkeitä. Ja siten niiden välillä oli luultavasti suoraa kilpailua, joka vahvisti lajien ekologis-evolutiivista eriytymistä toisistaan. Ja ehkäpä myös lopulta johti vankka-apinaihmisen sukupuuttoon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Historiallinen ihmisryhmien sulautuminen
Kumulatiivisen kulttuurin alku
Miksi neandertalilaiset hävisivät?

Onko Itä-Afrikan johtotähti sammumassa?

Kenia on ollut yksi harvoista Saharan eteläpuolisista Afrikan valtioista, joiden kehitys on ollut positiivista. Siellä on vallinnut afrikkalaisittain suhteellisen toimiva demokratia ja talous on kasvanut nopeasti - jopa henkeä kohden laskettuna - kuten alla olevasta kuvasta näkyy.

Tämän seurauksena Kenia lasketaan nykyisin alemman keskitulon maaksi, minkä seurauksena sen saama kehitysapu on pienentynyt. Sen ja taannoisen koronapandemian seurauksena maan hallitukselle on syntynyt akuutti tarve korottaa veroja julkisen talouden nopean velkaantumisen pysäyttämiseksi. 

Samaan aikaan myös inflaatio on nostanut päätään, joten yhä useamman kenialaisen elintaso on laskenut. Eivätkä veronkorotukset ainakaan nosta sitä.

Tämä kaikki ei näytä sopivan Kenian väestölle, vaan maasta on viime aikoina kantautunut uutisia, joiden mukaan siellä on järjestetty väkivaltaisia mielenosoituksia ensin veronkorotuksia ja sittemmin maan hallintoa vastaan. Eivätkä maan turvallisuusviranomaiset ole jääneet toimettomiksi, vaan ovat vastanneet tuliasein. 

Näissä yhteenotoissa on kuollut 39 ihmistä ja loukkaantunut yli 300. Siten kyseessä eivät ole yksittäiset väkivallanteot vaan jo mittavaksi kasvanut yhteiskunnallinen ongelma. 

Nykyisin mielenosoittajien tavoitteena on presidentin syökseminen vallasta. Tähän heitä ovat johtaneet nuoret ja usein koulutetut ihmiset, jotka osaavat hyödyntää sosiaalista mediaa tavoitteidensa ajamiseen.

Nähtäväksi siis jää, säilyykö Keniassa jatkossa demokratia vai palaako se tyypilliseksi epädemokraattiseksi afrikkalaismaaksi, jossa valta siirtyy sotilaille ja mahdollinen taloushyöty katoaa hallitsijan sveitsiläiselle pankkitilille. Ja tämän kaiken seurauksena itäisestä Afrikasta sammuu yksi johtotähti mantereen mustan väestön etsiessä tietään kohti tulevaisuutta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itä-Afrikassa miljoonat lapset menehtyisivät ilman hätäapua
Ylen kirjeenvaihtaja: jokaisen kärsimys on meidän kaikkien asia
Kulttuurisia eroja

Itä-Afrikassa miljoonat lapset menehtyisivät ilman hätäapua

Viime päivinä on jälleen kauhisteltu kovasti Itä-Afrikan kuivuutta. Esimerkiksi Maaseudun tulevaisuus kertoi, että "alueella epäonnistui jo neljäs perättäinen sato. Vaarana on, että viideskin sato epäonnistuu....  Yli 1,8 miljoonaa lasta Afrikan sarvessa tarvitsee akuuttia apua henkeään uhkaavaan aliravitsemukseen."

Jutussa mainittiin myös, että "Somalia on nälänhädän partaalla, toteaa OCHA:n Somalian-toimiston johtaja Ian Ridley. ´Tämä on pahempaa kuin vuonna 2016–2017´."

Iltalehti taas kertoi jo keväällä Somaliasta, että "mikäli mitään ei tehdä, on ennustettavissa, että kesään mennessä 1,4 miljoonasta vakavasti aliravitusta lapsesta 350 000 menehtyy". Lisäksi "tyttöjä myös naitetaan hyvin aikaisin, koska heidän perheensä eivät voi ruokkia heitä".

Unicef taas maalasi hirvittävän kuvan, jonka mukaan "ainakin 10 miljoonaa lasta Etiopian, Kenian, Somalian ja Eritrean alueella kärsii kuivuuden aiheuttamasta nälästä ja veden puutteesta. Yli 1,8 miljoonaa lasta tarvitsee hoitoa vakavaan aliravitsemukseen" ja Somaliassa "vakava aliravitsemus ja likaisen veden mukana leviävät taudit uhkaavat lasten henkeä ellei hätäapua ole tarjolla. Ilman hoitoa pelkästään Somaliassa 1,5 miljoonaa lasta tulee kärsimään aliravitsemuksesta vuoden loppuun mennessä."

Koska tilanne on noin paha, luulisi sen näkyvän myös väestönkasvussa. Onhan selvää, ettei nälkiintynyt nainen voi saada lapsia, tai vaikka saisikin - ei hän tai hänen vastuullinen miehensä ryhtyisi sellaisten hankkimiseen tietäessään nälän lasten kehitykselle haitalliset vaikutukset. 

Niinpä katsahdin toivorikkaasti Somalian väestön kehitykseen kuluvana vuonna. Arvio siitä löytyi Worldometerin nettisivulta, jonka mukaan maan väkiluku olisi nyt 16 903 498, kun vuonna 2020 se oli reilut miljoona ihmistä vähäisempi. 

Entä Etiopia? Saman lähteen mukaan sen väkiluku olisi noussut vuodesta 2020 tähän päivään mennessä vajaalla seitsemällä miljoonalla hengellä. Samankaltainen kehitys on Worldometerin tilastoista nähtävissä myös Eritreassa ja Keniassa. 

Tässä on kuitenkin huomioitava, että Worldometerin luvut ovat vain arvioita. Jääkäämme siksi odottamaan, muuttuvatko ne tähän kirjatuista siihen mennessä, kun arviot aikanaan muuttuvat tilastotiedoiksi. 

Ja elleivät muutu: onko meidän tosiaan uskottava, että Itä-Afrikkaan annettava hätäapu on niin laajamittaista - en sanonut bisnestä, koska en tiedä - että sen avulla pystytään ylläpitämään korkeaa syntyvyyttä jopa sellaisissa olosuhteissa, joissa useat miljoonat lapset ovat kuolemanvaarassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen kirjeenvaihtaja: jokaisen kärsimys on meidän kaikkien asia
Nyt on tilauksessa lisää somaleita ja afgaaneja
Afrikan tulevaisuus kehitysavun valossa

Ylen kirjeenvaihtaja: jokaisen kärsimys on meidän kaikkien asia

Yle pelotteli ihmisiä kaikkien aikojen pahimmalla nälkäkatastrofilla. Tarkemmin sanoen sellaista ounastellaan tapahtuvaksi Itä-Afrikassa Somalian, eteläisen Etiopian ja Pohjois-Kenian alueilla. Syyksi tälle uhalle kerrottiin pitkittynyt kuivuus sekä Venäjän ja Ukrainan sodasta aiheutuva kansainvälinen ruokakriisi.

Verorahoitteisen mediamme Afrikan kirjeenvaihtaja syyllisti työnsä maksajia väittämällä, että "ei kansainvälinen yhteisökään voi kieltää vastuutaan tällaisessa tilanteessa. Jokaisen kärsimys on meidän kaikkien asia. Emme voi Suomessa ajatella, että se mitä tapahtuu Garissan kuivuusalueella, ei liittyisi meihin."

Tämänkertaisesta pitkittyneestä kuivuudesta kerrottiin, että se on jatkunut jo neljä vuotta ja edessä saattaa hyvinkin olla viides vuosi. Kertomatta jäi, että tällaiset kuivuuskaudet ovat alueella varsin tavallisia. Sellaiset nähtiin esimerkiksi vuodesta 1968 vuoteen 1974 ja uudelleen 1980-luvun alussa ja puolivälissä.

On kuitenkin totta, että pitkittyvä kuivuuskausi saattaisi todellakin aiheuttaa Itä-Afrikassa kaikkien aikojen nälkäkatastrofin - ainakin jos asiaa mitataan uhrien lukumäärällä. Syynä siihen on alueen holtiton väestönkasvu. 

Somalian väkilukuhan on kasvanut vuoden 1980 reilusta 6 miljoonasta tämän vuoden lähes 13 miljoonaan. Etiopiassa vastaavat väkiluvut ovat 35 ja 115 miljoonaa ja Keniassa 16 ja 54 miljoonaa. Kaikkiaan näiden maiden väkiluku on kasvanut 42 vuodessa yli 300 prosenttia. Siis yli kolminkertaistunut.

Siten mahdollisen kaikkien aikojen nälkäkatastrofin perimmäinen syy ei ole poikkeuksellinen kuivuus eikä edes eurooppalainen sota, eikä se siten ole "kaikkien asia" - eikä ainakaan meidän suomalaisten. Sen sijaan mahdollisen nälkäkatastrofin syyksi olisi nähtävä alueen ihmisten holtiton lisääntyminen, joka tekee alueen ruokaturvasta vuosi vuodelta helpommin särkyvän ja kuivuuskausista kerta kerralta yhä enemmän uhreja vaativia. 

Ja siksi - jos olemme älyllisesti rehellisiä - on alueelle epäilemättä tälläkin kertaa toimitettava kansainvälinen hätäapu ainoastaan ongelmien jatkamista tulevaisuuteen. Ja sen varmistamista, että alueelle seuraavien kymmenien vuosien aikana vääjäämättä saapuva seuraava kuivuuskausi voidaan uutisoida entistäkin hurjempana nälkäkatastrofina, josta joku älyllisesti epärehellinen punavihreä toimittaja voi syyllistää länsimaisia ihmisiä vielä Ylen Afrikan kirjeenvaihtajaakin innokkaammin.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiriä:
Afrikkalaisnaisten hedelmällisyysluku laskee, mutta elinikä kasvaa
Nyt on tilauksessa lisää somaleita ja afgaaneja
Afrikan tulevaisuus kehitysavun valossa

Kulttuuri istuu syvässä - ja se määrittää myös suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden

Suomeen on povattu merkittävää väestömuutosta. Ennusteen mukaan väestö kasvaa vuosien 2020–2040 aikana, mutta kotimaisia kieliä puhuvien määrä alenee noin 450 000 henkilöllä. Vastaavasti vieraskielisten määrä kasvaa noin 490 000 henkilöllä.

Näin Suomi tulee muuttumaan peruuttamattomasti siitä mitä se on nykyisin, sillä nopea väestömäärän muutos ehkäisee tulijoiden kotoutumista eli suomalaisen kulttuuriperinnön omaksumista. Tästä muutoksesta olemme saaneet jonkinlaista esimakua, kuten tuoreet uutiset kertovat.

Niistä kokonaisuuden kannalta ehkä vakavin oli Turun Varissuon tapaus, jossa on halveksittu länsimaista demokratiaa pyrkimällä pakottamaan maahanmuuttajia äänestämään tiettyä ehdokasta viemällä heitä äänestyspaikalle ja uhkailemalla. Meno on siis aivan kuin jossain kehitysmaiden epädemokraattisissa näennäisdemokratioissa. 

Kulttuurinmuutoksista kertoi myös uutinen, jonka mukaan 22-vuotias Barzan tuomittiin kuuden vuoden vankeuteen törkeästä lapsenraiskauksesta, törkeästä raiskauksesta ja alkoholirikoksesta. Tästä ei sen enempää, koska näitä tapahtuu siksi usein, että me väkisinkin turrumme tähän karuun todellisuuteen samalla tavalla kuin olemme turtumassa islamistien terroritekoihin. 

Seppo Oikkonen on kommentoinut tämän blogin aiempiin kirjoituksiin usein siitä, kuinka vahvasti kulttuuri vaikuttaa ihmisiin. Tästä aiheesta sattui silmiini tuore USA:n tiedeakatemian julkaisusarjassa ollut tutkimusraportti, jossa oli tutkittu amerikkalaisten sotilaiden ja Kenian turkanalaisten taistelijoiden kokemaa posttraumaattista stressiä. 

Siinä ilmeni, että molemmissa ryhmissä esiintyi samankalaisia vaaratilanteisiin liittyviä oireita, mutta depressioon liittyvät oireet selittyivät parhaiten niistä kärsivien ihmisten kulttuurispesifisten normien rikkomisella. Eli siinä missä amerikkalaissotilaat kärsivät ihmisten - ja etenkin mahdollisten sivullisten - tappamisesta, eivät turkanalaiset kärsineet juurikaan sellaisesta.

Selitykseksi havaitulle erolle tutkijat tarjosivat sitä, että länsimaissa ihmisen tappaminen jopa sotatilanteessa on moraalisesti arveluttava teko. Näin etenkin kun se kohdistuu siviilihenkilöön. Turkanalaisten kulttuurissa taistelijat ovat puolestaan kunnioitettuja ja suurta arvostusta nauttivia ihmisiä - ja tämä arvostus kasvaa sen perusteella, mitä useamman ihmisen soturi on onnistunut päästämään hengiltä. 

En tässä väitä, että ihmisen henki muuttuisi Suomen tulevaisuudessa vääjäämättä entistä arvottomammaksi - vaikka etenkin viime aikojen nuorisoväkivallasta päätellen sellainenkin mahdollisuus näyttää ilmeiseltä. Sen sijaan totean vain, että edellä siteeraamani tutkimus osoittaa kulttuurin olevan meissä jokaisessa niin syvässä, että se ennakoidun väestömuutoksen myötä tulee väkisinkin vaikuttamaan tulevaisuuden suomalaiseen yhteiskuntaan aivan kaikilla tasoilla.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko tämä sellaista maahanmuuttoa, jota me haluamme?
Ranskalainen hätähuuto vai rasistinen möläytys?
Helsingin rautatieaseman henkirikoksen pitäisi herättää hallitus

Kulttuurisia eroja

Koronavirus sai Ylen toimittajan kertomaan afrikkalaisesta kulttuurista. Juttu oli lievästi sanottuna mielenkiintoinen rasisti-, fasisti- ja sovinistisyytösten kohteeksi helposti ja ilman tunnontuskia joutuvan vanhenevan valkoisen heteromiehen näkökulmasta.

Toimittaja oli otsikoinut juttunsa "Eurooppalaiset saavat nyt tuntea, minkälaista on olla kansallisuutensa takia ei-toivottu – voimme ottaa siitä opiksi". Koska olen tutkijankoulutuksen saaneena aina suhtautunut positiivisesti oppimiseen, päätin tutkiskella jutun läpi oikein tarkasti havaitakseni, mitä toimittajan mainitsemat opetukset voisivat olla.

Jutun aluksi meille kerrottiin, että "valkoisten perään on huudeltu kaduilla Afrikassa siitä asti kun valkoiset mantereelle tulivat".  Nyt siellä on kuitenkin uusi universaali nimi ulkomaalaisille: "Corona".

Ensimmäinen opetus meille on siis se, että siinä missä meillä Suomessa on poliittisen korrektiuden nimissä demonisoitu tummaihoisen henkilöön viittaava vielä minun lapsuudessani täysin neutraali sana eli neekeri, ei afrikkalaisille tuota minkäänlaisia vaikeuksia kutsua vaaleaihoisia ihmisiä halventaviksi tarkoitetuilla nimityksillä.

Taustalla uuden nimityksen käyttöönotolle on se, että mustan maanosan ensimmäiset koronavirusten tartuttajat olivat tiettävästi eurooppalaisia. Tosin ensimmäisten joukossa oli myös ulkomailta palaavia afrikkalaisia - ja nykyisin virus leviääkin jo omin avuin afrikkalaisesta toiseen.

Eurooppalaisen ja afrikkalaisen kulttuurin eroista kertoi myös erään terveen kenialaisen tarina. Tämä "oli matkalla illalla kotiin, ja sattui aivastamaan väärän miesporukan edessä. Hänet pahoinpideltiin hengiltä..., koska miehet luulivat hänen sairastavan koronaa."

Näin siitä huolimatta, että Keniassa ei vieläkään ole kuin 15 todennettua koronatartuntaa. Euroopassa niitä on Italiassa 59 138 ja Espanjassa 28 572 kappaletta, mutta näissä maissa ketään ei ole vieläkään tapettu aivastamisen takia. Ei myöskään Suomessa, vaikka meilläkin on jo 626 tapausta.

Jutun toinen opetus onkin, että se väkivaltaisuus, johon afrikkalaiset syyllistyvät kovalla frekvenssillä Euroopassa ei näyttäisi johtuvan meidän rasismistamme. Sen sijaan herkästi syttyvä väkivalta on heidän kulttuurissaan läsnä jo Afrikassa.

Samasta tapauksesta lienee johdettavissa vielä kolmaskin opetus. Näin siksi, että mikäli kuoliaaksi pahoinpidellyllä miehellä olisi ollut koronavirustartunta, olisi koko tappamiseen syyllistynyt miesjoukko altistanut itsensä tartunnalle.

Vaikuttaa siis vahvasti siltä, ettei afrikkalaisen käytöstä ohjaa myöskään rationaalisuus ainakaan samassa mitassa kuin eurooppalaisilla. Tai sitten heiltä puuttuu itsesuojeluvaisto.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko ihmisissä ja kulttuureissa eroja?
Moniavioinen ja viileä apina
Kolaroiva bussikuski lisäsi rasimia ja vaikeutti kaltaistensa työllistymistä

Poikkeuksellinen ylivoima ei synny ilman poikkeuksellisia keinoja

Kenialaisen olympiavoittajan  Jemima Sumgongin tuore dopingkäry erytropoietiinista vahvisti, ettei poikkeuksellinen ylivoima synny ilman poikkeuksellisia keinoja. Muutama vuosi sittenhän kärysi myös hänen harjoittelukaverinsa ja niin ikään suuria voittoja saavuttanut Rita Jeptoo.

Saman johtopäätöksen voi tehdä norjalaisista maastohiihtäjistä. Ensin kärysi lajin maailmacupeja viime vuosina hallinnut Martin Sundby ja myöhemmin toinen naisten hiihdon viime vuosien valtiattarista eli Terese Johaug anabolisesta steroidista.

Ylivoimaisista urheilumaista myös pikajuoksua hallinneet jamaikalaiset ovat näkyneet kärytilastoissa, vaikka aivan kirkkaimmat tähdet, nyt jo lopettanut Usain Bolt ja Shelly-Ann Fraser-Pryce ovatkin säilyneet suurten skandaalien ulkopuolella. Tosin jälkimmäinen antoi positiivisen doping-näytteen vuonna 2010, mutta selvisi selittelemällä.

Juuri tällä hetkellä mielenkiintoisin kysymys - ainakin pohjoismaisittain - on se, kuinka vahvasti norjalaiset hallitsevat maastohiihtolatuja ensi talven olympialaisissa. Toteutuuko maan hulppea menestystavoite vai käykö sittenkin niin, että vuonomaan hiihtäjät jäävät totuttua vähemmille mitaleille.

Avoimeksi kysymykseksi tässä kaikessa jää, onko norjalaisten ja etenkin jamaikalaisten käytössä sellaisia suoritustasoa nostavia aineita, jotka on suunniteltu erityisesti heille. Silloinhan ei dopingkäryjä ole odotettavissa kuin korkeintaan doping-passin kautta. Eikä norjalaisten latuvaltiuskaan horju ensi talvena.

Ainakin norjalaisten ylimielinen ja väheksyvä suhtautuminen dopingin käyttöön etenkin Johaug-tapauksen yhteydessä viittaa, että vilppikeinot saattaisivat olla vuonomaassa ns. maan tapa. Sellaisessa ilmapiirissä myös design-aineiden käyttöönotto on todennäköisempää kuin ilmapiirissä, jossa vilppikeinot on yksiselitteisesti tuomittu ja käyttäjät saatettu häpeään. Joskus jopa äärimmäisin seurauksin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tutkimuseettinen ongelma
Hyväksyykö norjalainen ministeri huijaamisen?
Itsepetos keskuudessamme

Abebe Aregawi loi doping-varjon etiopialaisen juoksukulttuurin ylle

Ruotsalaisen yleisurheilun suurin tähti on viime vuosina ollut etiopialainen Abeba Aregawi. Tultuaan ostetuksi Ruotsiin lumeavioliiton kautta hän voitti Moskovan MM-kisojen naisten 1500 metrin juoksussa kultamitalin.

Tämä tapaus herätti minussa ajatuksia. Ruotsissahan ei ole ollut samanlaista dopingin Waterloota kuin Suomessa ensin vuonna 1984 ja myöhemmin vuonna 2001. Sen sijaan maa on tullut tunnetuksi maahanmuuttajataustaisista huippu-urheilijoistaan.

Ensimmäinen suuren huomion saanut oli venäläissyntyinen pika-aituri ja kelkkailija Ludmila Engquist, joka nousi suorastaan kansallissankariksi voitettuaan vuoden 1996 olympiakisoissa kultamitalin. Myöhemmin hän kärysi dopingista ja menetti suuren suosionsa. Tapauksen erityispiirteenä mainittakoon, että käry oli aitajuoksijattarelle jo toinen - ensimmäinen oli tapahtunut jo Venäjällä 1990-luvun alussa.

Toinen Ruotsia edustanut suuri yleisurheilutähti on nyt positiivisen dopingnäytteen antanut Abeba Aregawi. Myös hänen taustansa on yleisurheilun mahtimaassa, eli erityisesti loistavien pitkänmatkan juoksijoiden Etiopiassa.

* * *

Neuvostoliitolaista ja sittemmin myös venäläistä yleisurheilua on riivannut dopingkulttuuri. Siitä ei ole myöskään päästy eroon, minkä seurauksena maa on toistaiseksi suljettu pois kansainvälisestä yleisurheilusta.  On jopa mahdollista, etteivät maan yleisurheilijat saa osallistua edes ensi kesän olympialaisiin.

Toinen viime aikoina dopinghaaviin jäänyt yleisurheilun suurmaa on Kenia. Myös sen suuria juoksijatähtiä on jäänyt kiinni dopingista ja julkisuudessa on kytenyt vahva epäily maan urheilujohtajien korruptoituneisuudesta ja dopingin salailusta.

Koska nyt kärähtänyt Aregawi ei ole missään tilanteessa edes asunut Ruotsissa, on häntä pidettävä tyypillisenä etiopialaisjuoksijana. Sitä ovat epäilemättä myös hänen harjoitusmenetelmänsä. Siksi mailerin dopingkäry tulee vahvistuessaan langettamaan varjon myös etiopialaiselle kestävyysjuoksulle.

Tämä kaikki asettaa synkän varjon kansainvälisen yleisurheilun ylle. Näyttää siltä, että viime vuosikymmeniä lajia hallinneet maat ovat yksi toisensa jälkeen joutuneet suurten epäilyjen kohteeksi.

Samaan aikaan suomalainen yleisurheilu on kyntänyt syvällä. Menestystä on tullut lähinnä keihäänheitossa, joka on luonteeltaan ennen kaikkea äärimmäisen herkkä tekniikkalaji, jossa dopingista saatava hyöty on marginaalinen verrattuna lähes puhtaasti fyysisen suorituskyvyn perusteella ratkeaviin juoksulajeihin.

En voi olla epäilemättä, että viime vuosikymmenten aiempiin aikoihin verrattuna heikon yleisurheilumenestyksemme yksi syy olisi Martti Vainion käryn ja Lahden vuoden 2001 hiihtokatastrofin seurauksena syntynyt kotimaisen dopingvalvonnan tehostuminen ja sen seurauksena muihin verrattuna vähäinen vilpin käyttö suomalaisessa urheiluvalmennuksessa.

Olisiko meillä siis antidopingkasvatus ja -testaus sittenkin korkeammalla tasolla kuin monissa muissa maissa? Ja sen seurauksena kemiallisen valmennuksen käyttö vähäistä? Sekä harvojen yrittäjienkin tapauksissa testeissä kärähtäminen erityisen todennäköistä?

Tässä tilanteessa suuri kysymys kuuluukin, että johtavatko viime aikojen näyttävät dopingskandaalit yleisurheilun puhdistumiseen. Mikäli niin käy, ja suomalaisten käryt tosiaan johtuvat muita maita tehokkaammasta dopingvalvonnasta, voinemme odottaa myös yhä useampien suomalaisurheilijoiden menestyvän arvokilpailuissa. Näin etenkin kestävyysjuoksussa, jolla on vahvat suomalaiset perinteet jotka osoittavat geeniemme tarjoavan hyvät lähtökohdat lajissa menestymiselle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuoria lahjakkuuksia
Nyt testataan ehkäiseekö dopingnäytteiden säilöminen vilppiä urheilussa
Jääkiekko, doping ja jalkapallon erinomainen dopingkasvatus

JK 1.3.2016 kello 17.10. Ei tarvinnut kauan odottaa, sillä pari tuntia tämän kirjoittamisen jälkeen Etiopiasta uutisoitiin yhdeksästä dopingepäilystä. Hyvä niin - ja toivottavasti kynnys kilpakumppaneiden pettämiseen nousee. Kannattaa myös lukea tämä uutinen loppuun asti. Sieltä löytyy nimittäin Aregawin huijauksesta kärsineen kilpakumppanin kommentit.

Ääri-islamilaisen terrorismin luonne paljastuu pala palalta

Ääri-islamista väitetään löytyneen uutta tietoa. Isisin johtohahmoihin kuuluneen tunisialaisen Abu Sayyafin eli Fathi ben Awn ben Jildi Murad al-Tunisin jäämistöstä on nimittäin löytynyt asiakirja, jonka mukaan "luopion henkeä ja elimiä ei tarvitse kunnioittaa ja ne voidaan viedä rankaisematta".

Jos ja kun tieto pitää paikkansa, vahvistaa se epäilyjä siitä, että Isis käy eläviltä ihmisiltä otettujen elinten kauppaa toimintansa rahoittamiseksi. Samalla se tarkentaa käsitystämme tämän ääri-islamilaisen järjestön, sen johtajien ja rivijäsenten vastenmielisestä luonteesta.

Aiemminhan paljastui, että Isis on pyhittänyt myös juuutalaisten ja kristittyjen naisten ja lasten raiskaamisen. Ja kaikkihan me muistamme näyttävät länsimaisiin ja muihin vankeihin kohdistetut videomurhat.

* * *

Edelle kirjoitetun valossa tuntuu hienolta, että irakilaiset ovat kertoneet hyökkäyksestä Isisin valtaamaan Ramadin kaupunkiin. Toistaiseksi valtauksen ei ole kerrottu johtaneen tulokseen, vaan kaupungissa olevat parisataa Isisin soturia ovat pystyneen pitämään puolensa irakilaisia "sotasankareita" vastaan. Siitä huolimatta uutinen vahvistaa käsitystä voimasuhteiden muutoksesta Isis-kalifaatin ympärillä: aiempi verinen valtaaja on joutunut puolustuskannalle ja tulee sortumaan ennemmin tai myöhemmin.

Toinen aamun uutinen kuitenkin kertoo Isisin vetovoimasta ääri-islamilaisten afrikkalaisten piirissä. Sen mukaan osa somalialaisen Al-Shabaabin islamisteista on loikannut Isisin riveihin ja jatkaa sen nimissä pohjoisen Kenian terrorisoimista. Samanlaista siirtymistä on jo aiemmin tapahtunut Somalian puolella.

Isisin viime-aikaiset tappiot eivät siis takaa sitä, että ääri-islamilaisen terrorismi olisi päättymässä nopeasti. Tai että se olisi edes vähenemässä. Halukkaita fanaatikkoja kun tuntuu syntyvän yhä kiihtyvällä tahdilla väestöräjähdyksen kautta kasvavissa islamilaisissa yhteiskunnissa.

* * *

Meidän eurooppalaisten kannalta keskeistä on luonnollisesti turvata omien yhteiskuntiemme rauhallisuus ja toissijaisesti auttaa mahdollisuuksien mukaan ääri-islamilaisten terroristien kukistamista myös muualla maailmassa. Euroopassa ja etenkin Ranskassa on jouduttu kuluneen vuoden aikana huomaamaan, etteivät edes läntisten demokratioiden asukkaat ole turvassa islamistiterrorismilta, mikäli niissä asuu merkittäviä muslimivähemmistöjä.

Myös humanitaariseksi suurvallaksi mainitussa Ruotsissa on hiljalleen herätty muslimimaahanmuuttajien aiheuttamaansa uhkaan, ja uusimman mielipidetiedustelun mukaan yli puolet maan asukkaista haluaa ottaa vähemmän pakolaisia kuin heitä otetaan vastaan tällä hetkellä. Muutos on merkittävä, koska vielä syyskuussa ruotsalaisista vain 30 prosenttia olisi halunnut suitsia tulijoiden määriä.

* * *

Suomessa ihmiset näyttävät jostain syystä ajattelevan maahanmuutosta täysin eri tavoin kuin ruotsalaiset. Meillä väestön enemmistö ei liene koskaan hyväksynyt massiivista muslimien maahanmuuttoa (tai ei ainakaan vuonna 2010 eikä 2015), vaikka unelmahötössään elävät poliitikot ja media ovat vuosien ajan yrittäneet aivopestä kansalaisiaan muslimimaahanmuuton välttämättömyyteen ja riskittömyyteen.

Minulle on epäselvää onko suomalaisten epäluuloisuus vieraita kohtaan historian vainojen opettamaa vai peräti kansanluonteeseen kuuluvaa. Tärkeintä nykyisessä maailmantilanteessa on kuitenkin se, että tämä nuivuutemme on suojannut meitä samanlaiselta katastrofilta, jonka merkit ovat näkyvissä monien Suomea avoimempien yhteiskuntien asukkaiden parissa.

Olkaamme siis tyytyväisiä siihen, että Suomessa kantaväestöä ei ranskalaisten tavoin uhkaa laajamittainen ääri-islamilainen terrori. Tämän merkkinä myös maamme juutalaisväestö voi edelleen tuntea itsensä suhteellisen turvatuksi, eikä sille ole syntynyt tarvetta paeta muslimeja nykyisiltä asuinsijoiltaan samalla tavalla kuin Ruotsissa ja Ranskassa.

Turvatkaamme yhteiskuntamme tulevaisuus myös jatkossa järkevällä tosiasioihin perustuvalla maahanmuuttopolitiikalla ja terveellä epäluuloisuudella. Autetaan siis apua oikeasti tarvitsevia resurssiemme sallimissa rajoissa, mutta pidättäydytään sellaisista elintason perässä tulevista, joilla on huonot edellytykset integroitua yhteiskuntamme jäseniksi ja siksi suuri riski ajautua epäinhimillisten ääriliikkeiden yhteyteen.

Vain siten voimme turvata itsellemme turvallisen vanhuuden ja lapsillemme oikeudenmukaisen yhteiskunnan. Ja maastamme syystä tai toisesta turvaa hakeville ihmisille suojan heitä uhkaavia ääriaineksia vastaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pari ajatusta jouluksi
Totuus turvapaikkabisneksestä
Mitä uusi tutkimus kertoo somaleistamme?
Maahanmuuttajatutkimus paljastaa muslimien vaikeuden katsoa itseään peilistä
Suuria itämaisia sotasankareita

60 000 taakkaa jaettavaksi Euroopan maille

EU:n johtajat pääsivät viime yönä sopimukseen siitä, että Välimeren yli Italiaan ja Kreikkaan ilmaantuneista turvaa tai parempaa elintasoa hakevista ihmisistä jaetaan jäsenmaiden kesken 60 000. Heistä 20 000 on ns. kiintiöpakolaisia ja 40 000 turvapaikanhakijoita. Päätöstä kutsutaan taakanjaoksi. 

Sen sijaan näiden ihmisten jakamisesta eri maiden kesken ei ole vielä päätetty, sillä eri maat voivat vapaaehtoisesti päättää siitä, kuinka monta taakkaa ne haluavat. Päätös siitä tehdään heinäkuun loppuun mennessä. 

Tämän päätöksen yhteydessä on tärkeää huomata, että taakoissa on eroja enemmän kuin viineissä. Kiintiöpakolaisten vastaanottaminen lisää vastaanottajamaiden humanitaarista maahanmuuttoa ensi vaiheessa täsmälleen heidän lukumääränsä verran, mutta ajan kanssa lisäksi tulevat perheiden yhdistämiset tulevina vuosina. 

Turvapaikanhakijoiden tapauksessa vastaanottava maa joutuu järjestämään tutkinnan siitä, onko tulijaa vainottu kotimaassaan siten, että turvapaikka on tarpeellinen. Käytännössä noin puolella tutkittavista ei ole tällaista oikeutta, joten loput pitäisi palauttaa lähtömaihinsa.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, sillä kaikkia turvapaikkaa tarvitsemattomia ei palauteta, vaan esimerkiksi somalialaiset ja syyrialaiset saavat jäädä Suomeen, koska heitä ei haluta palauttaa sekasortoisiin kotimaihinsa. 

Käytännössä turvapaikkaan oikeutetuille syntyy pakolaisstatus eli  mm. oikeus perheen yhdistämiseen, joten heidän kohdallaan Suomeen tulevien taakkojen lukumääräksi muodostuu paljon suurempi määrä kuin on päätetty. Sen sijaan tällaista oikeutta ei synny niille, jotka saavat jäädä Suomeen muista syistä.

Lisäksi taakoissa on eroja. Kuten kaikki blogini lukijat varmasti tietävät, on eri kansallisuuksien välillä suuria eroja esimerkiksi seksuaalirikoksissa tai työllistymisessä. Valitettavasti nämä erot tahtovat korreloida lähtömaiden sekasortoisuuden kanssa - esimerkiksi irakilaiset tai somalit ovat raiskaustilastojen kärkipäässä ja työllistymistilastojen häntäpäässä kun taas kenialaiset ainakin työllistyvät erinomaisesti.

Kun Suomi nyt sitten harkitsee omia vapaaehtoisia taakkojaan, tulisi pohtia paitsi tulijoiden määrää myös tänne otettavien kategoriaa ja etnistä ryhmää. Yhden somalialaisen kiintiöpakolaisen hinta suomalaiselle yhteiskunnalle on aivan erilainen kuin Keniasta saapuvan todennäköisesti vain korkeampaa elintasoa turvapaikkahakemuksen varjolla hakevan henkilön. EU:n sisäisessä taakanjaossa Suomen kannattasi siis keskittyä jälkimmäisiin.

Lopuksi kiinnittäisin huomiota siihen, että pääministeri Sipilä totesi Suomen hallituksen olevan yksimielinen siitä, että "lähdetään auttamaan sinne ongelmien juurille asioita ja parannetaan maahanmuuttokäsittelyä näissä maissa, missä ongelma on. Ja myös palautuksiin löydetään paremmat käytännöt ja niin edespäin". 

Toivotaan, että hallitus ryhtyy näistä viisaista sanoista tekoihin ja saa myös muut EU-maat samoille linjoille. Ja että kaikki muistavat kyseessä olevan - ei enempää eikä vähempää - kuin eurooppalaisen elämäntavan ja yhteiskuntajärjestyksen tulevaisuus, jota Afrikan ja Lähi-Idän väestöräjähdyksen ruokkima nykyajan kansainvaellus uhkaa vakavasti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomi siirtää maahanmuuton päätösvallan Brysseliin
Suomi ja EU:n turvapaikanhakijakiintiöt
Petteri Orpo myi Suomen laittomille maahanmuuttajille

Hauska terrorismi-uutinen

Tänään saimme lukea hauskan uutisen. Sen mukaan Suomen ensimmäisen terrori-oikeudenkäynnin tuomiot on jaettu.

Tuomion mukaan kaikki tuomitut terroristit olivat rahoittaneet pahamaineisen Al-Shabaab -järjestön toimintaa. Sitä uutinen ei kerro, oliko rahojen avulla tapettu 13 ihmistä etnisen kotimaan ravintolassa tai kenties ainakin 49 ihmistä sen naapurimaan kauppakeskuksessa. 

Lisäksi yksi terroristeista oli suunnitellut kaappaavansa sukulaisteinejään koulutettavaksi vastaaviin tekoihin ja värvännyt sukulaismiehensä saman raukkamaisen järjestön terroristiksi. Tämä olikin osoittanut kyvykkyyttä ja noussut peräti upseeriksi. 

Hauskana uutista voi pitää siksi, ettei kukaan näistä harhautuneista sankareista joutunut rasististen telkien taakse, vaan kaikki selvisivät ehdonalaisella. Värvärille sitä kertyi kuusitoista ja muille viisi kuukautta. Toivottavasti tällainen luottamukseen perustuva lähestymistapa on oikea linja taistelussa afrikkalaista islamistiterrorismia vastaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suloinen salakuljetus Syyriasta Suomeen
Kuinka humanitaarinen kriisi kesytetään?
Terrorismirikos-epäily Suomessa

Suomi tukehtuu; miksei hallitus tee mitään?

Luin äsken hätkähdyttävän uutisen. Se kertoo vain Lahdessa toimivan suomalaisen leipomon laajentumisesta Keniaan.

Toimittajan kysyessä, että eikö olisi ollut helpompaa laajentua ensin muualle Suomeen, yrittäjäpariskunta vastasi: "laa­jen­tu­mi­nen on ko­vaa hom­maa, lu­pa­vii­dak­ko ja muu pa­pe­ri­so­ta vai­val­lois­ta ja in­ves­toin­nit lait­tei­siin ja ti­loi­hin val­ta­van kal­lii­ta". 

Eivätkö tässä kommentissa kulminoidu ne syyt, miksi Suomen talous kyntää pohjamudissa? Jos ja kun vastaus on kyllä, niin miksei Stubbin hallitus tee mitään? 

On tullut aika murtaa suurteollisuuden ja ay-liikkeen ylivalta suomalaisen talouspolitiikan saralla ja kiinnittää huomio myös pienempien yritysten toimintaedellytyksiin muuallakin kuin juhlapuheissa. Ensimmäinen askel kohti parempaa tulevaisuutta on nykyisen lupaviidakon purkaminen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lääkäreiden veronkierto
Mitä pitäisi ymmärtää kurjistuvasta taloudesta?
Vipinää talviseen Helsinkiin

Vuoden myönteisin kehityskulku löytyi Afrikasta!

Puolustuvoimain erikoistutkijan näkemyksen mukaan lopussa olevan vuoden myönteisin kehityskulku on Saharan eteläpuolisen Afrikan vakautuminen. Erityisesti Somaliassa ja Malissa on hänen mukaansa saavutettu edistystä.

Voihan asian noinkin nähdä, ja voin vilpittömästi ilmoittaa toivovani erikoistutkijan olevan näkemyksessään oikeassa. Somalian tilannehan on siirtynyt täydestä kaaoksesta hallituksen ja ääri-islamistien välienselvittelyksi ja Malissa pari vuotta jatkunut muslimien ja turagien kapina on saatu ainakin pääosin rauhoitetuksi. Terrorismi ei kuitenkaan ole päättynyt Malissa ja Somalian konflikti on osin siirtynyt myös naapurimaahan Keniaan.

Muista Saharan eteläpuolista Afrikkaa koskevista uutisotsikoista päällimmäisiä ovat olleet Etelä-Sudanin vajoaminen sisällissodan partaalle sekä loppuvuodesta eskaloitunut Keski-Afrikan kriisi. Jälkimmäisen osalta erikoistutkijan näkemys afrikkalaisen rauhantoiminnan edistymisestä joutuu hiukan outoon valoon Tshadilaisten joukkojen osoittauduttua puolueellisiksi.

Yleiskäsityksen saamiseksi googlasin satunnaisella valinnalla kuulumisia myös joistain muista maista. Ruandassa on näköjään pidetty presidentivaalit, joissa hallituspuolue voitti ja äänestysaktiivisuus nousi lähes sataan prosenttiin (!). Zimbabwessakin on pidetty hallitukselle ja presidentti Mugabelle suosiolliset, mutta epärehellisiksi väitetyt, vaalit.

Pitkään kriisissä olleen Liberian huolet puolestaan liittyvät yliopistojen opiskelija-ainekseen ja rauhanturvaajien ylennyksiin. Tämä kuulostaa suorastaan mainiolta. Valitettavasti Norsunluurannikolla ei mene näin hyvin, vaan maa on juurrunut väkivallan kierteeseen.

Tällä pikaisella katsauksella sanoisin, ettei Afrikassa nyt aivan valtavaa kehitysaskelta ole otettu. Paikoitellen on kuitenkin saavutettu pientä edistystä. Toivotaan, että nämä pienet edistysaskeleet laajenevat koko mantereen kattaviksi ja saattavat koko mustan maanosan hyvinvoinnin tielle. Valitettavasti en edelle kirjaamani pikaisen katsauksen valossa kuitenkaan ainakaan vielä ole vakuuttunut siitä, että näin todella tapahtuisi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Afrikkalaisuus Suomen historian valossa
Miksi Etelä-Sudanilla ei ole malttia vaurastua?
Rohkeita miehiä, ressukoita ja väkivaltaa