Demareiden ja kepulaisten vaihtoehdot

Poliittiset vaihtoehdot ovat demokratian syvin olemus, sillä niiden perusteella kansalaiset voivat valita puolueensa vaaleissa ja siten vaikuttaa siihen, mihin suuntaan yhteiskuntaa kehitetään. 

Tämä tuli mieleeni kahdesta aamulla lukemastani jutusta. Niistä ensimmäinen koski Sanna Antikaisen (ps) kysymyslistaa demareiden johdolle: "mistä Espanjasta Suomen pitäisi ottaa oppia? Siitäkö, joka ostaa venäläistä kaasua sodan keskellä? Siitäkö, joka sai poikkeuksen Naton puolustusmenotavoitteesta? Siitäkö, joka jakaa laillisen aseman puolelle miljoonalle paperittomalle? Vai siitäkö, jonka hallituksen lähipiiri on rikostutkintojen keskellä?"

Taustalla oli puheenjohtaja Antti Lindtmanin (sd) muutama viikko sitten esittämä ajatus siitä, että Suomen pitäisi ottaa oppia Espanjan löysästä talouspolitiikasta. Sittemmin on ilmennyt, että sen rahoitus on perustunut EU:n niin sanotussa elpymispaketissa Madridin hallinnolle syydetyn rahan väärinkäyttöön. 

* * *

Edelle kirjoittamallani perusteella näyttäisi, ettei SDP:llä ole tarjota äänestäjille uskottavaa talouspoliittista vaihtoehtoa. Mutta ei hätää, sillä – toisen lukemani jutun perusteella – sellaista ei ilmeisesti ole esittää myöskään Keskustalla.

Puolueen varapuheenjohtaja Markus Lohi nimittäin päivitteli, että "alettiin kysymään, mikä on opposition vaihtoehto, vaikka eihän opposition tehtävä ole tehdä julkisen talouden suunnitelmaa vaan hallituksen. Tämä on mennyt vähän harhaan, jos kuvitellaan, että oppositio johtaa tätä maata ja sen tehtävä olisi laittaa talous kuntoon".

Eikä siinä kaikki, sillä kysyttäessä, että eikö oppositiolla pitäisi olla vaihtoehtoa, Lohi vastasi, että "se on toissijainen, koska vaikka sillä olisi kuinka hyvä vaihtoehto, ei sillä olisi mitään merkitystä, koska kukaan ei sitä toteuta". 

* * *

Saattaa hyvinkin olla, että poliittisessa oppositiossa on herännyt huoli Suomen talouden suunnan kääntymisestä positiiviseksi ja siitä, ettei valtiovarainministeri ole salannut tyytyväisyyttään tästä käänteestä. Ja siksi ollaan juuri nyt sormi suussa ellei suorastaan siellä suoliston toisessa päässä.

Nähtäväksi siis jää, keksivätkö suurimmat oppositiopuolueemme vaalikampanjoihinsa jonkinlaiset uskottavat poliittiset vaihtoehdot. Vai toivovatko ne saavansa ajettua vaalikarjan omaan laariinsa pelkillä löysillä puheilla ja nykyisiä hallituspuolueita piikittelevillä sanallisilla veistelyillä. 

Aikaa on toki vielä – reilut yksitoista kuukautta. Ja taustatukea on epäilemättä tulossa ainakin suurimpien medioidemme eli Yleisradion ja Helsingin Sanomien suunnalta. Nähtäväksi kuitenkin jää, että riittääkö se erityisesti siinä tapauksessa, että käyntiin lähtenyt talouskasvu jatkuu tai suorastaan kiihtyy kesän, syksyn ja talven aikana.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Näin on, mutta olkoon!

Himoverotus huolettaa suomalaisia
Yle levitti disinformaatiota hallitusta vastaan

Wille Rydman esitti oleellisen kysymyksen Sofia Virralle

Kansanedustaja Ville Valkonen (kok) totesi Helsingin sanomien toimittajalle yksinkertaisen, mutta ikävän tosiasian. Häne mukaansa "vuotuiset julkiset menot" Suomessa "ovat noin 160 miljardia euroa. Kyllä 8–11 miljardia on sopeutettavissa ilman, että joudumme purkamaan hyvinvointiyhteiskuntaa tai sen osia. Asioita täytyy tehdä keskittyneemmin ja tehokkaammin, ja jonkun verran täytyy siirtää julkisen sektorin tehtäviä ihmisten itse tehtäviksi."

Tämä on tietenkin melkoista myrkkyä poliittiselle vasemmistolle, jonka elinehto ja suosion salaisuus on aina ollut vastikkeettoman julkisen rahan jakaminen vaalikarjalle. Ja joka tulee näillä näkymin jatkamaan sillä linjalla vuoden 2027 eduskuntavaalien jälkeen, mikäli se äänestetään valtaan. 

* * *

Tähän liittyen on syytä panna merkille ministeri Wille Rydmanin (ps) kysymys sen jälkeen, kun Sofia Virta oli (vihr) puolustanut eduskunnan kyselytunnilla veronmaksajan rahojen jakamista kansalaisjärjestöille. Ja vaatinut ministeriltä jopa anteeksipyyntöä.

Rydman nimittäin tiivisti tässä suhteessa oleellisen tiedustelemalla Vihreiden poliittisia tavoitteita – Ville Valkosenkin mainitseman – väistämättömän tilanteen edessä: "kun meidän joka tapauksessa on sopeutettava valtion menoja, niin minä kysyn teiltä: leikkaatteko te mieluummin peruspalveluista vai poliittisesti sitoutuneiden entisten politrukkien erityisavustajien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbarijärjestöistä?"

Toivoa sopii, että tämä kysymys otetaan niin Vihreissä kuin muissakin vihervasemmistopuolueissa vakavasti ja annetaan kansalaisille rehellinen vastaus ennen ensi kevään vaaleja. Eikä pelkästään kansalaisjärjestöjen, vaan ylipäänsä koko julkisen sektorin kulurakenteen osalta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Haluammeko säilyttää suomalaisen kulttuurin ja kansalliskielet?
Progressiivinen asiantuntija, muunneltu totuus ja unohdus
Sofia Virta linjasi Vihreiden tavoitteet ja maahanmuuttajakysymyksen typeryyden

Jäätyvää energiantuotantoa

Yle kertoi syyn tämänhetkisiin korkeisiin sähkön hintoihin. Se on tuulimyllyjen jäätyminen, minkä seurauksena ne eivät tuota sähköä odotetulla tavalla juuri nyt, kun sitä tarvittaisiin. 

Ongelma on akuutti, sillä tänään pörssisähkön  korkein varttituntihinta on 43,17 senttiä kilowattitunnilta. Ongelma on myös fataali, sillä se syntyy juuri sellaisina hetkinä, jolloin kotitalouksien sähköntarve on korkeimmillaan - johtuen tietenkin monien talojen sähkölämmityksestä.

Myllyjen jäätyminen lienee myös esimerkki siitä, kuinka vihreään energiasiirtymään lähdettiin maassamme ilman riittävää ymmärrystä. Tai – mikäli jäätyminen oli tiedossa – uhmaten tosiasioita, mikä on inhimillisen typeryyden ehdottomasti järjettömin muoto.

* * *

Tässä tilanteessa me nyt joka tapauksessa olemme ja on sähköyhtiöiden ja viime kädessä valtion tehtävä huolehtia siitä, ettei nyt nähty tilanne muutu käytännöksi sitten kun maamme sähköntuotannosta vielä nykyistäkin suurempi osa tuotetaan tuulimyllyillä. Vaihtoehtoja toki on useita.

Tuulimyllyllä tuotetun energian osuutta koko sähköntuotannosta voitaisiin rajoittaa esimerkiksi lainsäädännöllä. Tämä pienentäisi säistä riippuvan sähköntuotannon osuutta koko energiantuotannosta ja pakottaisi yhtiöitä etsimään vaihtoehtoisia – tuotantovarmempia – tapoja tuottaa sähköä. 

Vaihtoehtoisesti tuulimyllyihin voitaisiin vaatia rakennettavaksi jäätymistä estävät rakenteet tai toimintatavat. Se vähentäisi tuulimyllyillä tuotetun energian taloudellista kannattavuutta ja ohjaisi sähköntuotantoa varmempiin tuotantotapoihin, jotka eivät ehkä edistäisi yhtä paljon vihreää siirtymää kuin tuulienergia. 

Molemmat edellä esittämäni vaihtoehdot tarkottaisivat kuluttajalle mitä todennäköisimmin vuoden keskimääräisen sähkönhinnan nousua, mutta samalla parantaisivat sähköntuotannon ennakoitavuutta ja sen riittävyyttä kaikissa sääoloissa. Siksi meidän suomalaisten ja koko yhteiskuntamme on päätettävä, kumpaa haluamme energiantuotannoltamme: varmuutta vai halpaa keskihintaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Historiallinen hetki Suomen vihreässä siirtymässä
Muutama kommentti Teemu Keskisarjan listaan
Mika Anttonen ja vihreä siirtymä

Ilmeisen harhaanjohtava johtopäätös

Ilta-Sanomat julkaisi mielipidekyselyn eri hallituspohjien suosiosta kansalaisten parissa. Otsikon mukaan siinä tuli täystyrmäys todennäköisimmälle hallituspohjalle, joka olisi jutun mukaan Kokoomuksen ja SDP:n varaan rakennettu sinipunahallitus. 

Sen sijaan kyselyn ykköseksi kiri punavihreä, kakkoseksi kolmen suuren ja kolmanneksi perusporvarihallitus, jossa olisi mukana myös Keskusta. Nykyisen hallituspohjan suosio oli alhainen.

* * *

Tosiasia kuitenkin on, ettei punavihreä hallitus saa kannatusta käytännössä mistään muualta kuin punavihreän kolmikon – Vasemmistoliiton, Vihreiden ja SDP:n – kannattajilta. Siten siitä tuskin tulee seuraavan hallituksen pohja, koska koko vasemmiston kannatus on Suomessa jäänyt yleensä noin neljänkymmenen prosentin tasolle, eikä siltä pohjalta synny enemmistöhallituksia. 

Näin ollen IS:n jutussa asiantuntijan väite, jonka mukaan "suomalaisilla on selvä suosikki, siitä ei pääse mihinkään, se on punavihreä hallitus" on ilmeisen harhaanjohtava. Siihen en sitten ota kantaa, onko se sitä tarkoituksella vai ainoastaan asiantuntijan ymmärtämättömyyden takia.

* * *

Joka tapauksessa on syytä katsoa ennen kaikkea maamme suosituimman oikeistopuolueen eli Kokoomuksen kannattajien näkemyksiä. Heidän parissaan kaksi vaihtoehtoa menee ohi muiden: perusporvari- ja kolmen suuren hallituspohja. Ensin mainittu on myös Perussuomalaisten suosikki, ja saa kohtuullisesti kannatusta myös Keskustan ja Kristillisdemokraattien kannattajien parissa.

Näin ollen pidän kyselyn perusteella suomalaisten suosikkivaihtoehtona viiden puolueen perusporvarihallitusta, jonka neljä puoluetta saisi juuri nyt karvan verran yli 50 prosentin kannatuksen. Kun siihen lisätään hallitukseen kaikissa tapauksissa himoitseva RKP, on tällä pohjalle selvä enemmistö myös tulevassa eduskunnassa.

* * *

Kansalaisten suosikkivaihtoehto on kuitenkin merkityksetön asia silloin kun puhutaan hallitusten muodostamisesta. Sitä tärkeämpiä ovat johtavia puolueita luotsaavien puheenjohtajien näkemykset. 

Tässä suhteessa perusporvarihallitusta puoltaa se, että sellaiseen osallistuvien puolueiden lienee helpompi sopia ohjelmasta kuin kolmen suuren hallituspohjassa. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, sillä suomalaisessa politiikassa hallituksen muodostamista pääsee yrittämään eniten kannatusta saanut puolue. Ja se tulee mitä todennäköisimmin olemaan oppositiossa kannatustaan kasvattanut SDP.

* * *

Näin ollen hallitusneuvottelut käydään luultavasti nykyisen oppositiopuolueen johdolla, eikä se sulje pois sen enempää kolmen suuren puolueen kuin SDP-Kokoomus-akselin varaan rakennettua sinipunaista kabinettia – tai edes punamultapohjaa. Suomen kannalta tämä tilanne ei ole optimaalinen, sillä SDP:n johdolla hallitusohjelmaan kirjattaisiin epäilemättä paljon kohtia, jotka vesittäisivät nykyisen hallituksen päätöksiä. 

Siksi voisi toivoa, että Kokoomus ja Keskusta ymmärtäisivät tulevissa hallitusneuvotteluissa olla tiukkana ja sitä kautta joko estää SDP-vetoisen hallituksen muodostuminen tai ainakin estämään poliittisen soutaminen ja huopaaminen. Pidän tätä kuitenkin äärimmäisen epätodennäkäisenä erityisesti Keskustan osalta.

* * *

Vaaleihin on vielä puolitoista vuotta ja sinä aikana ehtii tapahtua paljon. Erityisen merkittäviä kysymyksiä tässä suhteessa on kaksi: lähteekö Suomen talous nousuun ja mitä tapahtuu eurooppalaiselle turvallisuustilanteelle. 

Kummassakin tapauksessa negatiiviset uutiset nostavat kolmen suurimman puolueen muodostaman tai jopa – IS:n kyselyssä vain vähän suosiota saaneen – sinipunahallituksen todennäköisyyttä. Toisaalta etenkin talouteen liittyvät positiiviset saattavat nostaa nykyisten päähallituspuolueiden kannatusta merkittävästi – jopa SDP:n ohi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus sai kansalta valtakirjan kasvojen peittämisen kieltämiselle
Hallituksen kannatus lähti nousuun
SDP:llä on huikea kannatus vieraskielisten parissa

Jukka Kekkonen ja Suomen väestöpolitiikka

Professori Jukka Kekkonen (sd) kirjoitti Helsingin sanomissa siitä, miten länsimaisten yhteiskuntien pitäisi vastata poliittisen oikeiston nousuun. Kirjoitus oli mielenkiintoinen, joten kopioin sen lopusta hänen esille nostamansa suositukset tilanteen hallitsemiseksi.

"Kiperistä kiistakysymyksistä voitaisiin hakea yhteisymmärrystä, esimerkiksi tutkimukselliseen asiantuntemukseen perustuvan parlamentaarisen komiteatyön kautta. Väestöpolitiikka on yksi tällainen Suomen kohtalonkysymys.

Olisi tärkeää käydä avoimesti ja ennakkoluulottomasti yhdessä läpi erilaisia ratkaisuja ja vaihtoehtoja, jotta nähtäisiin, mitä erilaisista valinnoista seuraa pitkällä aikavälillä yhteiskunnan perustoiminnoille, taloudelle ja kansalaisten hyvinvoinnille. Sillä tavalla myös maahanmuutosta päästäisiin keskustelemaan kiihkottomasti ja rakentavasti kaikkien niiden kesken, jotka haluavat rakentaa Suomelle hyvää tulevaisuutta."

Näkemys on itsestäänselvyys – tai ainakin sen pitäisi olla – missä tahansa demokratiassa. Siksi on kysyttävä, että miksei meillä ole päästy käymään tällaista keskustelua. 

Sellaisen sijaan meille on ilmaantunut valtava määrä tosiasioiden kieltämistä, termien kanssa kikkailua, vähättelyä, rasismikoulutusta, natsittelua, tahallista väärinymmärtämistä ja ennen kaikkea korvien sulkemista vastapuolen argumenteilta. Eikö demokratiassa kuitenkin pitäisi pystyä parempaan?

Päivän aiempi merkintä:
Helsinkiläisille lapsille ja nuorille vain kolme liharuokaa kahdessa viikossa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Palopommeista naisen logiikkaan
Lontoossa tapahtuu yksi raiskaus per tunti
Jaakko Hämeen-Anttila osoitti maahanmuuttokeskustelun vaikeuden

Tuija Siltamäen kysymys ja tosiasiat

Kolumnisti Tuija Siltamäki kysyi, että "jos tällä veroasteella ei saa edes säällistä vanhustenhoitoa, mistä ihmeestä me oikein maksamme?" Tämä on hyvä kysymys, mutta sen jatko ei:"jos tämä idea menee läpi, mitä valtiolle kuuluneita tehtäviä meille seuraavaksi ulkoistetaan?"

Tosiasia kuitenkin on, että valtiomme on kroonisesti velkaantunut eli valtakunnallinen hallintomme on vuosi vuoden jälkeen käyttänyt enemmän rahaa kuin verotus ja muut yhteiskunnan tulonlähteet ovat tuottaneet. Ja tästä syystä Suomessa on pakko joko supistaa julkisia menoja tai lisätä niiden rahoittamiseksi hankittavia tuloja. 

Jälkimmäinen on tunnetusti vaikeaa ja hidasta, sekä lisäksi epämiellyttävää niille, joille työn tekeminen ei ole ylimmäinen kutsumus. Eikä miljardeja - tai edes miljoonia - vuodessa tuottavien yritystenkään taikominen tyhjästä ole valitettavasti realistista. 

Näistä syistä on katsottava menopuolta sillä silmällä, että suurista eristä löytyy eniten vähennettävää ja pienistä vähemmän. Eli ei muuta kuin vuoden 2025 käyttökohteittain tehty jaottelu esille ja katsomaan mistä siellä voitaisiin säästää.

* * *

Ylivoimainen ykkönen meidän valtiomme menoissa on terveydenhuolto, joka nielaisee kokonaismenoista lähes kolmanneksen. Olisiko Tuija Siltamäellä tai arvoisalla lukijallani siis ehdotuksia siitä, mitä sairauksia jättäisimme hoitamatta - lieviä flunssien kaltaisia riesoja vai lähes varmuudella kuolemaan johtavia tauteja? Vai kannattaisiko sittenkin jättää tekemättä kaikenlaiset sairauksia ennalta ehkäisevät toimet?

Toisena valtion menoissa tulee sosiaaliturva, joka syö neljänneksen valtiolle sälytetyistä yhteisistä menoistamme. Tähän taitaa liittyä Siltamäen huoli vanhusten hoitamisesta. Mutta onhan tämän kokonaisuuden alla toki monta muutakin mahdollista säästökohdetta maahanmuuttajien palveluista lapsiperheiden tukeen. Siitä vain valitsemaan, ketkä jätetään nykyistä vähemmälle. 

Näiden kahden menokohteen jälkeen olemme tarkastelleet jo reilusti yli puolta valtion kaikista menoista. Jäljellä on siis vain pikkurahoja. 

Niistä suurin on koulutus, joka vie yli kymmenen prosenttia kokonaisuudesta. Pitäisikö siis luopua ilmaisesta peruskoulusta ja periä siitä kohtuullinen maksu. Vai kenties kasvattaa luokkakokoja sekä luopua koulunkäyntiavustajista? Vai pitäisikö säästöt suunnata vaikkapa lukioihin tai ammattikouluihin - vai kenties antaa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kerätä rahansa näiden opinahjojen menot kattavilla lukukausimaksuilla?

Nyt olemme listanneet jo noin kaksi kolmannesta valtion menoista. Seuraavana tulisivat - järjestyksessä - yleinen julkishallinto, elinkeinoelämän edistäminen, puolustus, yleinen järjestys ja turvallisuus, vapaa-aika-kulttuuri-uskonto sekä asuminen-yhdyskunnat. Näistä suurin on samaa suuruusluokkaa kuin valtion budjetin alijäämä ja pienin - luvalla sanoen - mitätön.

* * *

Kirjoitin tämän listan siksi, että se ehkä auttaa minua itseäni, Tuija Siltamäkeä ja teitä - arvoisat lukijani - muistamaan ne syyt, miksi juustöhöylä on niin houkutteleva työkalu valtiovarainministereille. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, etteikö myös sellaiseen käyttäminen tarkoittaisi tosielämässä erilaisista julkisten palveluista tinkimistä. Siis vaikkapa vanhusten hoitamisesta, lasten koulutuksesta tai ulkoisesta ja sisäisestä turvallisuudesta.

Samalla se osoittaa, että oikeasti vaikuttavia menosäästöjä on saatavissa vain julkisesta terveydenhuollosta ja sosiaaliturvasta - sekä vähemmässä määrin koulutuksesta. Niinpä ehdotus maamme vuosi vuodelta kasvavan vanhusväestön hoidon siirtämisestä - ainakin nykyistä enemmän - heidän lapsilleen on mitä relevantein ehdotus helpottamaan valtion budjettiongelman ratkaisemista. 

Toki on myös niin, ettei se ole ainoa mahdollisuus, mutta sen käyttämättä jättäminen edellyttäisi vastaavan säästön tuovaa vaihtoehtoa. Toivottavasti nämä vaihtoehdot ovat Siltamäen kolumnin seuraavan kolumnin aiheena, sillä muussa tapauksessa hänen tässä ruotimansa kirjoitus menee vain turhanaikaisen valittamisen kategoriaan? Eikä sellainen helpota valtiovarainministerin ja hallituksen työtä millään tavalla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen oiva päätös kantaa hedelmää
Suomalaisten siniset silmät tulevat kalliiksi
Tieverkoston rapautuminen pysähtyi