torstai 2. syyskuuta 2021

Sitra levitti Oras Tynkkysen muotoilemaa valeuutista

Mennyt kesä oli varsin erikoinen. Ensin kesä- ja etenkin heinäkuu olivat poikkeuksellisen kuumia, ja sen jälkeen elokuussa oli suhteellisen koleaa ja sateista. Niinpä koko kesä oli Suomessa mittaushistorian toiseksi kuumin: ennätysvuotena säilyi kuitenkin edelleen vuosi 1937.

Ilmatieteen laitoksen nettisivuilta löysin tiedon, jonka mukaan kulunut kesä oli Helsingissä selvästi mittaushistorian lämpimin. Sen sijaan Sodankylässä keskilämpö ei yltänyt lähellekään ennätysvuosia, vaan jäi lähes asteen viileämmäksi kuin kesällä 1937.

* * *

Kuukauden vaihduttua oli tietenkin mielenkiintoista tutkia myös pohjoisen napajään pinta-alan kehitystä. NSIDC:n tilastojen mukaan se oli sekä kesä- että heinäkuussa seitsemänneksi pienin jään 43-vuotisen mittaushistorian aikana. Elokuun tuoreiden lukujen mukaan jään pinta-ala oli vasta yhdeksänneksi pienin. 

Toisin sanoen arktiksella ei ollut kuluneena kesänä viime vuosiin nähden erityisen lämmintä. Alla vielä kuva tuoreesta elokuun tilastosta.



Kuten arvoisa lukijani huomaa, näyttäisi jään pinta-ala supistuneen nopeasti 1990-luvun puolivälistä 2000-luvun puoliväliin, minkä jälkeen sen sulaminen on tasoittunut tai jopa pysähtynyt. Sama trendihän on näkynyt myös jään vuotuisen minimikuukauden eli syyskuun tilastoissa, joissa ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja jään pinta-alan välillä ei ole ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä vuoden 2001 jälkeen. Tämä on tietenkin sikäli yllättävää, että ilmastomallien ja siten myös IPCC:n tuoreen raportin mukaan lämpenemisen pitäisi olla nopeinta juuri arktisella alueella. 

* * *

Mielenkiintoista on myös se, että valtion rahoittaman Sitran julkaisemassa Oras Tynkkysen (vihr) blogissa mainittiin, että "ilmaston kuumeneminen on mm. kutistanut kesäisin arktisen merijään pinta-alaa 40 prosenttia – alimmalle tasolle ainakin kahteen vuosituhanteen. Tahti on vain kiihtynyt: esimerkiksi merenpinta nousee nyt kolme kertaa niin nopeasti kuin ennen 1970-lukua ja jäätiköiden massa hupenee neljä kertaa niin nopeasti kuin kaksi vuosikymmentä sitten."

Viimeisen virkkeen loppu on sikäli epäselvä, ettei siitä voi päätellä puhutaanko arktisesta merijäästä vai jäätiköistä yleensä. Jos ensimmäisestä, on tekstin totuusarvo olematon. 

Oleellisempaa kuitenkin lienee, ettei tekstissä mainita sanallakaan pohjoisen napajään kehityksen viime aikojen oleellisinta muutosta - vaikka siitä muuten puhutaankin - eli sen sulamisen pysähtymistä kuluvan vuosituhannen kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Tämä ei liene vahinko vaan Tynkkysen lukijaansa kohdistamaa tahallista harhaanjohtamista eli valeuutisointia.

Tämä ei tietenkään ole yllättävää, sillä Tynkkysen vahvasti politisoituneena henkilönä voi odottaakin ajavan omaa poliittista agendaansa. Sen sijaan moitteet on syytä osoittaa Sitran johdolle, jonka tulisi veronmaksajien rahoittamana organisaationa huolehtia siitä, ettei sen nettisivuilla levitetä tieteellisiä valeuutisia edes ilmastonmuutokseen liittyen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

8 kommenttia:

  1. Kyllähän Tynkkystä täytyy pitää asiantuntevana lähteenä. Onhan hän opiskellut peräti tieodtusoppia ja erityisesti perehtynyt lihavuuden representaatioon.

    VastaaPoista
  2. Kilpisjärvellä 50km Norjan rajasta kasvaa vaivaiskoivuja, mutta sukeltajat nostavat pohjasta männynrunkoja joilla on ikää tuhansia vuosia. Ovat säilyneet hapettomassa tilassa tähän asti, siis puuraja oli siellä saakka, ei pitäisi pelotella lapsia maailmanlopulla.

    VastaaPoista
  3. Valehteleminen ei ole ongelma viherkommunisteille. Ohisalokin kertoi viimeisestä EU:n sisäministerikokouksesta tullessaan, että kiintiöpakolaisten määrää pitäisi nostaa. Kokouksessa sen sijaan esitettiin, että pakolaiset pitää hoitaa Afganistanin lähialueilla, että vältytään pakolaiskriisiltä Euroopassa. Vihreät ovat fanaattisia niljakkeita, joiden pakkomielteenä on hankkia Suomeen mahdollisimman paljon kehitysmaalaisia elätettäviä ja lopettaa suomalainen elinkeinoelämä suuruudenhullulla ilmastopolitiikalla. Menisivät räyhäämään Kiinan diktaattorille, että lopettakaa uusien hiilivoimaloiden rakentaminen !

    VastaaPoista
  4. Niin no, johtuipa mistä johtui, omasta mielestäni viime heinäkuu oli harvinaisen ikävä ja tukala viikkokausien käristyskuplineen. Kun huushollissa on yölläkin jopa 33 astetta, niin nukupa hyvin nyt siinä sitten. Eli en toivo ilmiön ainakaan yleistyvän, vaikka hellerunkkarit saivatkin makeaansa mahan täydeltä. Edes ulkona oleskelu ei sanottavasti tuskaani helpottanut, koska ihoni palaa helposti, joten varjoon oli sielläkin etsiydyttävä. Eikä sekään helppoa ollut, kun keskikesän korkealta paistava aurinko helottaa joka paikkaan pilvettömältä taivaalta liki 20 tuntia putkeen. Joten tänä vuonna en ole järin pahoillani, vaikka onkin jo syksy... Niin juu, ja oma ratkaisuehdotukseni teollisuuden aiheuttamaan ilmastonlämpenemiseen: lisää ydinvoimaa. Vaikka ilmaston lämpenemisestä viis veisaisikin, on joka tapauksessa fiksumpaa tuottaa energiaa halkomalla uraania kuin tupruttamalla kivihiiltä ja (rättipäiden) öljyä suut silmät täyteen..

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  5. Sitran johdolle on turha esittää moitteita orastavan tynkkysen mielipiteistä, kun johtajan siellä on aivan yhtä "rehellinen" asiakirjaväärentäjä.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  6. Jarkko Tontin blogista lainattua, koskien Oras Tynkkystä:
    "Kun vihreät oli hallituksessa, kansanedustaja Oras Tynkkynen toimi valtioneuvoston ilmastopoliittisena asiantuntijana. Joku tietysti voisi olettaa, että tämänkaltaiseen tehtävään nimetyllä olisi vankka luonnontieteellinen koulutus, jolla arvioida ilmastokysymyksiä. Tai edes jotain luonnontieteellistä osaamista. Väärin. Tynkkynen on pätevöitynyt ilmastoasioihin Steiner-koulun lisäksi tekemällä tiedotusopin pro gradun, jossa tutkittiin lihavien representaatiota kotimaisissa ja yhdysvaltalaisissa tv-sarjoissa. Työkokemusta Tynkkysellä on vihreänä poliitikkona ja vihreissä kansalaisjärjestöissä toimimisesta. Niissä hän tuntuu omaksuneen politiikassa yleensäkin surullisen usein nähdyn asenteen tieteellisen tutkimukseen. Tutkimustulos nostetaan esiin, jos se tukee jo ennalta lukkoon lyötyjä omia poliittisia kantoja, muuten siitä vaietaan".

    https://jarkkotontti.net/esseet-ja-arvostelut/vihreista-keilaajista/

    VastaaPoista
  7. Keitäköhän muita siellä Sitran johdossa on kuin poliitikkoja :)

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!