Kuumat paikat pohjoisessa

Ilmatieteen laitoksen ja Luonnonvarakeskuksen tutkijat julkaisivat tutkimuraportin, jonka mukaan viime kesä oli Lapissa kuumin peräti kahteen tuhanteen vuoteen. Siinä hyödynnettiin mäntyjen vuosilustoja, joiden paksuus korreloi vahvasti kesäkuukausien lämpötilaan. 

Siten ei ole mitään merkittävää syytä olla uskomatta kyseistä tutkimusta - etenkin kun myös suorat lämpötilamittaukset osoittivat Sodankylän kesän olleen lämpimin koko sen yli sadan vuoden mittaushistorian ajalla. Mutta itseäni kiinnostaa kuitenkin kuinka laajalti pohjoisessa nähtiin ennätyslämmintä. 

Tämä kiinnostukseni johtuu siitä, ettei pohjoisen merijään pinta-ala suinkaan sulanut lyhyen mittaushistoriansa pienimmäksi, vaan vuosina 2007, 2016, 2019 ja 2020 se oli pienempi. Tosin viime kuussa se sitten oli ajankohtaan nähden pienempi kuin koskaan ennen mittaushistoriansa aikana. 

Tämän kaiken seurauksena päätin tänä aamuna katsoa NASA:n tilastoja, joihin on kerätty lämpötilan mittaustuloksia ympäri maailman. Niinpä valitsin tarkasteltavaksi pohjoisia paikkakuntia sillä perusteella, että niistä on olemassa suhteellisen pitkä tilastohistoria ja tarkastelin nimenomaisesti kolmea kesäkuukautta. 

Ensimmäiseksi otin tarkasteltavakseni hyvin läheltä Suomen Lappia Norjan Vardön eli Vuoreijan tilaston. Siellä viime kesä ei enää ollut vuodesta 1880 alkaneen mittaushistorian lämpimin, vaan sen "sijoituksen nappasi" vuosi 2013 ja myös kesä 2022 meni vuoden 2024 edelle. 

Seuraavaksi katsoin Euroopan puoleisen Pohjois-Venäjän Indigan tilastoa, joka alkaa vuodesta 1923. Siellä kesä ei ollut erityisen lämmin, vaan neljää edellistä - ja kymmeniä muita vuosia viileämpi. Siten Suomen Lapin lämpöaalto ei selvästikään ulottunut enää sinne. 

Kolmanneksi valitsin sitten Wrangelin saaren Itä-Siperian pohjoispuolelta. Siellä kesä oli kylmin sitten vuoden 2008. Eli siellä kesä oli pikemminkin poikkeuksellisen kylmä kuin lämmin. 

Pohjois-Amerikan länsiosista otin tarkasteltavaksi Hay Riverin, jonka mittaushistoria ulottuu vuoteen 1893. Sielläkään viime kesä ei ollut erityisen kuuma vaan kylmin sitten vuoden 2020. 

Amerikan mantereen itäosista tarkasteluni kohteeksi sattui Bagotville. Siellä kesä sitten olikin vuodesta 1943 alkaneen mittaushistorian lämpimin. Heräsi kysymys, että ulottuiko viime kesän poikkeuksellisen lämmin alue siis Itä-Kanadasta Suomeen asti!

Asia selvisi kun tarkastelin Islannista Vestmannaeyjarin tilastoa. Sen mukaan viime kesä oli kylmin sitten vuoden 1989 ja myös kylmempi kuin tilaston ensimmäinen kesä 1884. Selvästikään Lapin lämpöaalto ei ylettynyt sinne asti. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, millaisesta kesästä pohjoisen Suomen asukkaat saavat nauttia tulevana kesänä. Ja muistetaan samalla mahdollisten helteiden keskellä, ettei ilmastonmuutos ole vielä lämmittänyt Suomen Lappia yhtä lämpimäksi kuin mitä se oli atlanttisella lämpökaudella yli 5000 vuotta sitten, jolloin mäntymetsät peittivät Pohjois-Suomen tuntureita. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mittaushistorian lämpimin tammikuu
Pohjois-Euroopan hikinen ja kylmä tulevaisuus
Kylmä talvi

Rypälemehu ilmastomittarina

Olen tässä blogissa - ja sen englanninkielisessä sisaressa (esimerkki) - seurannut ilmastonmuutoksen ja ilmastotieteen edistymistä säännöllisen epäsäännöllisesti. Siksi ajattelin, että tänä aamuna olisi jälleen sopiva hetki palata aiheeseen. 

Näin siksi, että huomasin tieteellisen julkaisun, jossa testattiin viiniä varten valmistettavan rypälemehun makeuden käyttöä ilmaston lämpenemisen proxyna, koska siitä on tietoa pitkältä ajalta. Menetelmää voitaisiin käyttää erityisesti sellaisissa paikoissa, joissa menneiden aikojen ilmastotieteen perustyökalu eli puiden vuosilustojen leveysmittaukset eivät toimi. 

Artikkelin mukaan tutkijoiden kehittämä ja ilmastotietoihin kalibroitu tilastollinen malli ennusti 75 % Keski-Euroopan ilmastovaihtelusta, mikä osoitti viinin rypälemehun laadun korkean potentiaalin ilmastomittarina. 

Kymmenvuotisjaksoina tarkasteltuna rypälemehun keskimääräinen laatu oli korkeimmillaan vuosina 1470–1479, 1536–1545 ja 1945–1954, jolloin säät olivat lämpimiä. Huonoja satoja kerättiin jaksoina, jolloin vallitsevana oli kylmät ja märät kesät. Sellaisia oli vuosina 1453–1466, 1485–1494, 1585–1614, 1685–1703, 1812–1821 ja 1876–1936. 

Merkittävä oli myös havainto, jonka mukaan 1990-luvun jälkeen viiniin käytetty rypälemehu on ollut odotetusti säännönmukaisen korkealaatuista. Se tukee käsitystä siitä, että elämme parhaillaan ilmastollisesti poikkeuksellisen lämmintä aikaa. 

Harmi kyllä, tutkimus ei vastannut kysymykseen siitä, kuinka poikkeuksellinen nykyinen lämpökausi on. Eli vahvistaako se ilmaston lämpötilan kohoamisen jo ohi keskiajan lämpökauden tai onko ilmasto suorastaan lämpimämpi kuin niin sanottu Atlanttinen lämpökausi, jolloin Suomessakin kasvoi järeitä metsiä tuntureiden huipulla.  

Nämä ovat mielenkiintoisia kysymyksiä monestakin syystä, mutta erityisesti siksi, että suomalaisen metsänrajamännyn mukaan näin ei olisi käynyt ainakaan jälkimmäisessä tapauksessa. Sen sijaan tutkittujen puiden vuosilustoista voidaan päätellä, että maapallon ilmasto vaihtelee monenlaisten syklien mukaisesti ja elämme juuri tällä hetkellä yhtä ilmakehän lämmön huippukautta. 

Tai ehkäpä olemme sen jo ohittaneetkin, koska pohjoisen merijään - erinomainen proxy sekin - sulaminen ei näytä edenneen vuoden 2012 jälkeen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nostaako El Niño maapallon keskilämpötilan uuteen ennätykseen?
Ilmastotutkimus ei oikeuta ihmisten elämän vaikeuttamista eikä nuorison ahdistamista
Uutta tietoa ilmastomalleista

Kylmä talvi

Kulunut helmikuu oli Suomessa jonkin verran tavanomaista lämpimämpi, mutta siitä huolimatta talvikuukaudet joulukuusta helmikuun loppuun keskimäärin kylmimpiä sitten vuoden 2011. Paikkakuntaisten talvilämpötilojen vuotuiset erot ovat kuitenkin varsin suuret, joten - paremman käsityksen saamiseksi niiden kehityksestä - piirsin alla olevaan Helsingin Kaisaniemen ja Sodankylän lämpötiloja kuvaavaan kaavioon kymmenen vuoden juoksevat keskiarvot. 

Kuvasta nähdään, kuinka Helsingin keskustassa lämpötilat ovat olleet korkealla tasolla kylmän 1980-luvun jälkeen ja viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana lämmenneet entisestään. Sen sijaan usein esillä ollut 1930-luvun lämpöjakso näyttäytyy selvästi viileämpänä ajanjaksona. 

Tässä mielessä on erityisen mielenkiintoista huomata, että Lapissa tilanne on päinvastainen. Eli siellä 1930-luvun lämpöjakson talvikuukaudet olivat lämpimämpiä kuin nykyisin, vaikka talvet kylmenivätkin uudelleen jo sotavuosien aikana.

Tässä mielessä on myös mielenkiintoista listata mittaushistorian lämpimimmät talvet. Helsingissä kymmenen lämpimimmän vuoden järjestys on 2020, 2008, 1925, 1930, 2015, 1949, 1975, 1961, 1993 ja 1995 eli kaksi kärkisijaa osuu 2000-luvulle, mutta sen jälkeen tulevat viime vuosisadan alun vähälumiset vuodet.

Sodankylässä vastaavan listan järjestys on 2008, 1925, 1930, 1949, 1995, 1992, 2020, 1993, 1973 ja 2005. Toisin sanoen Etelä-Suomen lämpimin vuosi 2020 oli pohjoisessa tilastossa selvästi alempana - eli viileämpi - kuin Helsingissä. Sekä se, että tarkastelemillani paikkakunnilla kymmenen lämpimimmän vuoden listaoilla on seitsemän yhteistä ja vain kolme toisistaan poikkeavaa vuotta, jotka nekin sijoittuvat pikemminkin listojen loppu- kuin alkupuolelle.

Edellä tarkastelemieni tilastojen perusteella on selvää, että Pohjois- ja Etelä-Suomen talvet poikkeavat lämpötiloiltaan selvästi toisistaan, vaikka nähtävissä on myös samankaltaisuuksia. Tämän seurauksena ilmastomallien mukainen lämpeneminen saa selkeästi tukea Helsingin, mutta ei juurikaan Sodankylän tilastoista. 

Nähtäväksi siis jää, poistavatko tulevat talvet tämän eron. Eli jatkuuko nykyinen lämpöjakso edelleen ja nostaa myös Sodankylän talvet 1930-lukua lämpimämmiksi - ja lämmittävätkö ne Helsinkiä nykyistäkin enemmän. Vai käykö niin, että tulevaisuus tuo Sodankylän tilastojen valossa mahdolliselta - ellei suorastaan todennäköiseltä - vaikuttavan talvien viilenemisen muodostaen maamme ilmastotilastoista pikemminkin syklisen kuin jatkuvasti nousevan myös Etelä-Suomessa. 

Jälkimmäinen vaihtoehto on usein esiintynyt suomalaisten puulustotutkijoiden esityksissä. Heidän mukaansa ilmasto olisi viilenemässä oleellisesti seuraavien muutaman vuosikymmenien aikana saavuttaen pohjan suunnilleen vuosisadan puolivälissä alkaakseen sen jälkeen uuden lämpenemisen. Tämän ei kuitenkaan pitäisi olla mahdollista ilmastomallien perusteella, joiden mukaan erityisesti arktisen alueen ilmasto tulee lämpenemään aivan erityisen nopeasti tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastonmuutos vähentää eurooppalaisten kuolleisuutta
Ääri-ilmiöitä 1650-luvulta
Nostaako El Niño maapallon keskilämpötilan uuteen ennätykseen?

Maapallon ilmastohistoria meni uusiksi

Merenpohjaan kerääntyneitä sedimenttejä on käytetty proxynä määritettäessä menneisyyden ilmastoa. Niiden vallitsevan tulkinnan mukaan 10 000 – 6 000 vuotta sitten maapallon lämpötila oli korkeampi kuin nykyisin. Tämä on aiheuttanut päänvaivaa ilmastotutkijoille, koska heidän kehittämiensä mallien mukaan maapallon lämpötila on noussut vakaasti koko jääkauden jälkeisen ajan.

Tuoreimmassa Nature-lehdessä amerikkalainen tutkija Samantha Bowa ja hänen kollegansa haastoivat tämän näkemyksen vertaamalla sedimenttien kerrostumista ennen ja jälkeen viimeisen jääkauden. Vertailunsa lopputuloksena he päättelivät, ettei niistä voi suoraan päätellä koko vuoden lämpötiloja, vaan ainoastaan kesäisen. Ongelman ratkaistakseen he määrittävät kertoimen, jonka avulla sedimenteistä saatu vuodenaikaistieto voitiin muuttaa koko vuoden keskilämmöksi. 

Lopputuloksena saatiin aikaiseksi sellainen kuvaus ilmastohistoriasta, joka noudatti ilmastomallien ennusteita merkittävästi aiempaa paremmin. Tutkijoiden mukaan heti viimeisen jääkauden jälkeen oli kylmempää kuin edellinellä interglasiaalilla, koska jäätiköt olivat suurempia ja siten jäähdyttivät ilmastoa aiempaa enemmän. Heidän mukaansa uusi ilmastohistoria osoittaa myös, että viimeaikainen globaalien lämpötilojen nousu johtuu kasvihuonekaasuista. 

Tutkijat kuitenkin esittivät johtopäätöksilleen sen varauman, että tulokset koskevat ainoastaan päiväntasaajan ympäri Välimeren pohjoisrannalta Afrikan eteläkärkeen rajoittuvaa vyöhykettä. He myös totesivat, ettei yleinen globaali kehitys sulje pois hyvin tunnettuja alueellisia ilmastonvaihteluita. 

Niinpä he kertoivat, ettei Kanadan tundran muuttuminen metsäksi 7 000 – 6000 vuotta sitten ole ristiriidassa heidän näkemyksensä kanssa, vaan ilmentää ainoastaan paikallista muutosta, joka johtui kesälämpötilojen noususta. Mielenkiintoista kyllä, Lapin puiden vuosilustodata kertoo, että tämä Kanadan paikallinen lämpeneminen esiintyi samoihin aikoihin myös Suomen metsärajalla.

Edellä esittelemäni tutkimuksen suurin merkitys on siinä, että proxy-datan tulkintaa muuttamalla saatiin ilmastomallit vastaamaan havaintoja. Tosin uudessa lämpötilakäyrässä ei näy lainkaan esimerkiksi keskiajan lämpökautta ja Rooman valtakunnan aikainen lämpimänä pidetty ilmasto olisi ollut kutakuinkin samanlainen kuin pienellä jääkaudella, kuten alla olevasta Nature-lehden kuvasta näkyy.

Kuvassa suoraan sedimenteistä laskettu ilmastohistoria on merkitty sinisellä ja uusi korjattu historia punaisella. Ilmastomallien mukaista kehitystä kuvaa niitä sykkyräisempi harmaa viiva. 

Nähtäväksi jää, minkälaista kritiikkiä uusi ilmastohistoria saa tiedeyhteisön piirissä. Ja miten esimerkiksi eri puolilta maailmaa jatkossa kertyvä puiden vuosilustodata sopii sen mukaiseen näkemykseen. 

Omalta osaltani aion jatkaa varsinaisen ilmastotieteellisen tutkimusraporttien lukemista ja sen lisäksi ilmastomallien mukaan muuta maapalloa nopeammin lämpenevän pohjoisen napa-alueen seurantaa käyttäen proxyna pohjoista merijäätä. Juuri nyt se on vuodenaikaan nähden mittaushistorian yhdenneksitoista pienin ja vuodesta 2010 alkaneen ajanjakson neljänneksi laajin.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pohjoisen merijään sulaminen siirtyi 20 vuodella
Millä perusteilla luonnontieteelliset tutkimukset vanhenevat?
Ilmastonmuutosennusteista, auringonpilkuista ja lämpökausista

Ilmastonmuutosennusteista, auringonpilkuista ja lämpökausista

Toinen maailmanlaajuisista ilmastonmuutostutkimuksen keskuksista eli GISS totesi jokin aika sitten tiedotteessaan, että viime marraskuu on maailmanlaajuisesti heidän tiedostoissaan kaikkien aikojen lämpimin marraskuu ja että vuodesta 2010 tulee ehkä kaikkien aikojen lämpimin vuosi.

Tätä on mielenkiintoista verrata toisen suuren ilmastonmuutosennustajan eli Met Officen Hadley Centren tuoreisiin marraskuun tilastoihin. Sen julkaiseman tilaston mukaan viime kuukausi oli tämän vuosituhannen viidenneksi (ja koko mitatun historian kuudenneksi) lämpimin marraskuu vuosien 2004, 2005, 2006 ja 2009 jälkeen. Koko kuluvasta vuodesta sekin ennustaa mitatun historian lämpimintä.

Ilmastonmuutosennustajien mittaukset tuottavat siis jonkin verran toisistaan poikkeavia tuloksia. Mutta toki lämpimistä säistä kertovat molemmat, ja on mahdollista että vuoden 1998 lämpöennätys tulee lopulta rikotuksi.

Suomen ja Euroopan sääilmiöiden syistä on myös saatu uutta tietoa. Suomalaiset puulustojen ja auringon aktiivisuuden tutkijat ovat nimittäin osoittaneet, että auringonpilkkujen määrä korreloi erittäin hyvin 60-80 vuoden aikaviiveellä kaikkiin merkittävimpiin ilmastonvaihteluihin viimeisen noin 7500 vuoden aikana. Kun lisäksi tiedämme, että auringon aktiivisuus on ollut poikkeuksellisen korkea 1940-luvulta 1980-luvulle, on mahdollista että vaikutuksen aikaviiveestä johtuen se nostaa lämpötilaa edelleen seuraavien muutamien vuosikymmenten aikana. Sen jälkeen auringon aktiivisuudesta johtuvan lämpötilan pitäisi sitten kääntyä laskuun.

Nämä tulokset koskevat siis lähinnä Eurooppaa, eivätkä yksinään kerro mitään koko maapallon laajuisesta lämpenemisestä. Merkityksetön havainto ei kuitenkaan ole, vaikka IPCC on arvioinut, että Auringolla on varsin pieni osuus viimeaikaisessa ilmastonmuutoksessa. Tätä se perustelee sillä, että sen kokonaissäteily ei ole kasvanut viimeisten 30–40 vuoden aikana globaalin lämpötilan mukaisesti. On kuitenkin mahdollista, että suomalaisten tutkijoiden nyt löytämä viivästymä auringon maksimin ja sen lämpötilavaikutuksen välillä muuttaa tätä käsitystä ja samalla panee ilmastomallit ainakin osittain uusiksi.

Ilmastonmuutosta odoteltaessa ja pelätessä on kuitenkin hyvä muistaa, että Lapin tunturijärvistä löytyy männynrunkoja reilusti nykyisen puurajan yläpuolelta. Näiden puiden eläessä Lapissa oli siis selvästi nykyistä lämpimämpää. Siten emme Suomessa elä mitenkään ainutlaatuisen lämmintä aikaa, vaan joitain tuhansia vuosia sitten maassamme oli huomattavasti nykyistä lämpimämpää. Eikä pelkästään Suomessa, vaan ainakin koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Ja vielä paljon lämpimämpää oli noin 55 miljoonaa vuotta sitten.

Maapallon ilmasto siis elää luontaisten prosessien mukaan. Ihminen näyttää ilmastomallien mukaan modifioivan tätä prosessia, mutta mitenkään ainutlaatuisia olosuhteita hän ei näyttäisi kuitenkaan tuottavan ainakaan ihan lähitulevaisuudessa. Silti on syytä varautua pahimpaan, sillä siitä seuraavat mahdolliset ongelmat ovat pahimmillaan varsin ikäviä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Näkyykö ilmastonmuutos Helsingin lämpötiloissa
Megaluokan virhe ilmastodatassa
Katastrofismi ja ilmastonmuutos