perjantai 7. heinäkuuta 2017

Lappiin uusi sääennätys, mutta alailmakehä on edelleen lämmin

Saimme eilen kuulla, että Lapissa tehtiin uusi sääennätys. Enontekiössä oli nimittäin mitattu syvempi lumikerros kuin koskaan aiemmin heinäkuussa: peräti kolme senttiä.

Kuluva kesä on muutenkin ollut kylmän oloinen, joten kiireisimpien mieliin on saattanut hiipiä ajatus siitä, olisiko ilmastonmuutos sittenkin peruttu. Eli onko jo yli sata vuotta jatkunut maapallon lämpeneminen lopultakin päättynyt.

Tapani mukaan tarkastelin asiaa alailmakehän satelliittimittausten avulla. Sarja nimittäin täydentyi muutamia päiviä sitten kuluneen kesäkuun globaalilla keskilämpötilaestimaatilla.

Ihan aluksi tuotan ilmastoskeptiselle lukijalleni pettymyksen ja ilmastonmuutoksesta vakuuttuneelle lukijalleni häntä tyydyttävän tiedon: kesäkuussa maapallon keskilämpötila oli käyttämieni tietojen mukaan 0,344 astetta lämpimämpi kuin vertailujakso. Toisin sanoen ilmastonmuutosta ei ole ainakaan vielä peruttu, vaan elämme Suomen kylmästä kesästä huolimatta edelleen maailmanlaajuisesti lämmintä kesää.

Asiaa selventääkseni kerron, että mainittua 0,344 asteen poikkeamaa suurempia poikkeamia (ylöspäin) esiintyy koko vuonna 1979 alkaneessa aikasarjassa vain kuusi kertaa, niistä ensimmäinen suurena El Niño-vuonna 1998 ja kolme viimeistä vuosina 2014-2016.

Eikä se kesäkuu Suomessakaan nyt ihan niin järisyttävän kylmä ollut: Ilmatieteen laitoksen mukaan kuluneen kesäkuun keskilämpötila oli Helsingissä noin yhden asteen tavanomaista kylmempi.  Sitä voinee verrata oikeasti kylmiin kesäkuihin 1962, 1982, 1993 tai 1994, joina kaikkina vuosina jäätiin yli kaksi astetta tavanomaisesta.

Lopuksi yksi satelliittisarjan pohjalta piirretty kuva, joka kertoo maapallon ilmaston nopeasta palautumisesta viime vuoden El Niñon jälkeen. Kuvassa näkyy viimeisen puolentoista vuoden globaalin lämpötilapoikkeaman nopea pieneneminen - siis maapallon lämpeneminen yli puolella asteella.


Tämäkään kuva ei tarkoita, että ilmaston pitkäaikainen lämpeneminen olisi kokonaan pysähtynyt, vaan ainoastaan sitä, että reilu vuosi sitten globaali ilmasto oli poikkeuksellisessa tilanteessa, joka on nopeasti palautumassa tavanomaiseksi (olen aiemmin käsitellyt asiaa esimerkiksi täällä). Nähtäväksi jää, onko jatko ilmastomallien mukaisesti kiihtyen nouseva vai jotenkin muuten käyttäytyvä.

Sen tiedon varassa uskomme ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen eli ilmastomalleihin voi sitten joko syventyä tai mahdollisesti kaatua. Lopullista näkemystään ei kuitenkaan kannata lyödä lukkoon vielä ihan vuoden kuluttua - senhän jo pelkästään edelle piirtämäni ilmastollista anomaliaa kuvaava käyrä osoittanee varsin selvästi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kasvihuonekaasut ja huippulämmin vuosi 2016
Globaaleihin keskilämpötiloihin uusi normaali seuraavien 24 vuoden aikana?
Uusi ennätys on syntynyt

4 kommenttia:

  1. Suomen keskilämpötila on alempi kuin koko maailman keskilämpötila. Eihän Suomi voi ilmaston lämpötilaa nostaa.

    Olin 8 päivää ilmastopakolaisena Välimerellä, josta palasin lähes koleaan Suomeen eilen. Kaiken maksoin tietenkin omasta pussista.

    VastaaPoista
  2. Professorin ilmastoartikkeleita tässä on välillä jo odoteltukin.
    Mitä tässä on ollut lämpenemistä viimeisinä kymmeninä vuosina, niin niissä on ollut vähän sellaista tapaa, että El Niño on kohottanut lämpötilaa reippaasti ja sitten se on sen jälkeen asettunut entistä korkeammalle tasanteelle. Varsinkin viimeinen "hiatus" sopii tähän kuvaan.
    Nyt sitten on mielestäni merkittävää, että jääkö lämpötila korkeammalle kuin tuo "hiatus"-jakso. Jos ei jää, niin silloin voinee olla kyse ilmastonmuutoksesta toiseen suuntaan. CO2:n lämmittävä vaikutushan pitäisi lisääntyä vuosi vuodelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri nyt näyttäisi jäävän hiukan El Ninoa edeltänyttä tilannetta korkeammaksi.

      Poista
  3. Ei tuohon RSS lämpötilasarjaankaan voi enää luottaa.
    http://www.remss.com/blog/faq-about-v40-tlt-update

    http://images.remss.com/figures/blogs/2017/CM_7_2017_TLT_time_Series_compare_w_v33.png

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!