Malmin mustalaisia vai muuta nuorisoa?

Helsingin Malmi tunnettiin minun lapsuudessani etnisestä vähemmistöstään, josta juonsi vielä 1960-luvulla yleisesti käytetty sanonta "Malmin mustalainen". Nimityksen taustalla oli aluelle 1940- ja 50-lukujen taitteessa syntynyt mustalaisleiri, jonka asumukset olivat parakkeja, pahvihökkeleitä ja vanhoja junanvaunuja. 

Valtaväestölle Malmi oli ennen kaikkea merkittävä pimeän viinan hankintapaikka. Olivathan Alkon liikkeet tuolloin vielä harvassa, niiden aukioloajat rajoitettuja ja käytössä viinakortti, jonka kautta kansalaisen alkoholinkäyttöä valvottiin. Ei siis ihme, jos nautintoaineesta tuli pulaa juhlinnan venyessä syystä tai toisesta. 

* * *

Lapsuuteni sanonta ja sen tausta tulivat mieleeni kun luin Iltalehden jutun Malmin nuorisosta. Sen mukaan poliisille on tullut paljon ilmoituksia nuorison parkkihallin katolta viereiselle kadulle heittelemistä tavaroista. 

Uutisen mukaan katolta on heitelty muun muassa pulloja, isoja puukeppejä ja auton osia, mutta tiedossa ei ole minkä väestöryhmän jälkeläisistä on kyse. Ovatko heittelijät siis suomalaista kantaväestöä, romaneja vai niin sanottuja uussuomalaisia?

* * *

Viimeksi mainittua vaihtoehtoa pohdittaessa on hyvä muistaa, että vuonna 2022 Malmin koulunkäyntialueen alle 16-vuotiaista peräti 34 prosenttia oli ulkomaalaisia. Näistä vain 0,7 prosenttiyksikköä oli länsimaisia ja 4,8 prosenttiyksikköä itäeurooppalaisia. 

Poliisi selvittää asiaa, joten tavaraa heittelevän nuorison etnis-kulttuurinen tausta tulee epäilemättä virkavallan tietoon ennemmin tai myöhemmin. Nähtäväksi kuitenkin jää se, kuinka näyttävästi siitä uutisoidaan suomalaismedioissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Maahanmuuttopoliittisesti oleellinen asia
Romaniuutisia
Pukinmäen koulusta ja väestön vaihtumisesta

Lastenkasvatus ennen ja nyt

Yleisradio kertoi, että lukiolaiset tarvitsevat yhä enemmän tukea, koska heistä osa on niin ahdistuneita, ettei opiskelu luokassa onnistu. Jutun mukaan tämä johtuu siitä, että lukioihin otetaan aiempaa enemmän nuoria, jotka tarvitsevat nykyistä enemmän tukea opinnoissa pärjäämiseen.

Erityistä tukea ei lukiossa kuitenkaan pystytä tarjoamaan samalla tavalla kuin peruskoulussa. Lisäksi koulun aikana kaikkien on saavutettava samat minimioppimäärät, eli niistä ei voi – eikä pidäkään – tinkiä: jokaisen tulisi pystyä läpäisemään ylioppilaskirjoitukset koulunkäynnin lopuksi. 

Eikä siinä kaikki, vaan juuri lukion käyneiden pitäisi aikuisena ottaa tämän maan tulevaisuus käsiinsä. Eli opiskella korkeakoulututkintoja ja asettua niiden mukaisesti asiantuntija- ja tuotekehitystehtäviin sekä nousta päättäviin asemiin yrityksissä ja yhteiskunnassa. Sekä kestää niissä mitä erilaisimpia stressejä ilman, että se vaikuttaa tehtävän työn tuloksiin.

* * *

Minun mielestäni tämä kuulostaa hurjalta. Ja siksi on kysyttävä, että mistä tällainen muutos johtuu. 

Ovatko nuorten mielenterveysongelmien syinä jutussa mainitut koronapandemia tai oppivelvollisuuden laajentuminen Sanna Marinin (sd) hallituksen päätöksellä? Vai kenties medioissa jo pitkään vellonut negativistinen maailmankäsitys, jonka mukaan ihmiskunta on menossa kohti tuhoaan ilmastonmuutoksen, luontokadon tai jonkin muun syyn takia? Ellei sitten suorastaan digitaalisten pelien ja sosiaalisen median mieltä rappeuttava vaikutus?

Tähän liittyen selvä fakta on se, että jo pari vuotta sitten Lääkärilehti kirjoitti erityisesti teini-ikäisten tyttöjen ahdistuneisuuden räjähdymäisestä kasvusta. Sen mukaan "nuorista 78 prosenttia koki huolta sodan, 76 prosenttia ilmastonmuutoksen, 65 prosenttia luonnonkatastrofien ja 47 prosenttia pandemioiden uhkiin liittyen. 

Nämä syyt osoittavat lasten mielenterveysongelmiin syyllisiksi erityisesti suomalaista toimittajakuntaa, jonka sensaatiohakuinen ja yksipuolinen uutisointi erityisesti kolmen ensimmäisen aiheen – sotien, ilmaston ja luonnon – kohdalta näyttäisi ottaneen täydellisen niskalenkin nuorten terveestä ja kriittisestä ajattelusta. Pahinta tässä on se, että – Lääkärilehden haastatteleman asiantuntijan mukaan – "kysymys ei ole pelkästään nuorten tai perheiden tarpeista. Nuorten hoitamattomien ongelmien hintalappu yhteiskunnalle ja kansantaloudelle on todella korkea."

* * *

Itse nostaisin näiden ongelmien yhteydessä esille myös toisen – yhteiskunnassamme lähes vaietun – mahdollisuuden. Se on lastenkasvatuksen muutos viimeisten vuosikymmenien aikana. 

Omassa lapsuudessani lapsilta vaadittiin jo varsin pienenä omatoimisuutta ja selviytymistä tavallisista arjen askareista – ja myös osallistumista niihin. Siten minäkin kuljin kuusivuotiaana aamuisin parin kilometrin matkan leikkikouluuni ja illalla takaisin. Ja kotona tehtäväni oli siivota leikkikalut joka ilta paikalleen sekä viedä tarvittaessa roskat roskikseen.

Seuraavasta vuodesta lähtien kuljin myös kouluun ensimmäisestä luokasta lähtien ilman saattajia sekä huolehdin – tai jätin huolehtimatta – läksyni itsenäisesti. Kävin myös lähikaupassa tekemässä äidin antaman listan mukaan pikkuostoksia eli maitoa, perunoita ynnä muuta tarpeellista. Yhdeksän- tai kymmenvuotiaasta lähtien tehtäviini kuului myös siivomiseen osallistuminen – mukaan lukien mattojen tamppaaminen muutaman kerran vuodessa.

Kaupassa käyminen ja etenkin mattojen tamppaaminen harmittivat syvästi, mutta niiden tekemättä jättämisellä olisi ollut seurauksia, jotka ovat nykyisin laittomia – ja saattoivat olla jo silloin. Samalla kuitenkin sisu kasvoi ja kyky kestää ikäviä asioita kehittyi.

* * *

Minulla on sellainen käsitys, ettei tällaisten asioiden vaatiminen lapsilta tai nuorilta ole enää nykyisin kovinkaan yleistä. Itse asiassa luulen, että esimerkiksi lasten itsenäinen kulkeminen kuusivuotiaana kaupungin keskustan läpi esikouluun – saati sieltä kotiin lähteminen ilman noutajaa – ei olisi edes mahdollista, vaan johtaisi vanhempien syytteeseen lapsen heitteille jättämisestä.

Samalla on kuitenkin käynyt niin, että edellytykset suomalaisten lasten omatoimisuuden ja itsenäisyyden kehittymiselle ovat heikentyneet. Eikä mielestäni olisi kummoinenkaan ihme, ellei tämä heijastuisi yhä useamman nuoren elämässä kyvyttömyytenä selviytyä yhteiskunnan vaatimuksista ilman tukea – ja vaikeutena suhtautua vuosi vuodelta yhä hirvittävämmiltä kuulostaviin ilmasto- ja sotauutisiin realistisesti. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Peruskoulu 2045 – sanahelinää vai perustaitoja?
Nuorten naisten mielenterveys
Suomen tulevaisuus on mielenterveysongelmaisten käsissä

Ilmastopaneelin toive toteutumassa

Suomi rypee tunnetusti järkyttävän pitkässä talouslamassa, joka alkoi jo vuodesta 2008. Tämä ei kuitenkaan näytä vaikuttavan maamme ilmastopaneelin kannanottoihin, sillä sen uusimman ulostulon mukaan Suomessa pitäisi vähentää metsien taloudellista hyödyntämistä. 

Tosiasia kuitenkin on, että maamme metsät ovat kasvaneet ja kasvavat edelleen selvästi enemmän kuin niistä poistetaan puuta. On kuitenkin totta, että turvemailta eli metsitetyiltä soilta vapautuu enemmän hiiltä kuin niissä kasvavaan puustoon sitoutuu – mutta myös se, että tähän asiaan ollaan jo tekemässä korjausliikettä. 

Toinen tosiasia on sitten paljon ikävämpi. Se on suomalaisen metsäteollisuuden parissa käynnistynyt nopea alasajo. Lista on pitkä, sillä siihen kuuluvat ainakin Stora Enso Anjalassa, Metsä Group Suolahdella ja Tampereella, UPM Lappeenrannassa ja Sappi Lohjalla.

Samaan aikaan metsäteollisuuden tulokset ovat romahtaneet. Ja viimeisimmän tiedon mukaan puukauppa on jopa lähes pysähtynyt, mikä on ajamassa metsäkoneyritykset peruuttamattomasti alas. 

Voidaan siis sanoa, että Ilmastopaneelin toive on jo toteutumassa. Siksi avoimeksi jää vain kaksi kysymystä. 

Millä Suomi korvaa metsäteollisuutemme menetetyt vientitulot? Ja mistä saadaan töitä suomalaisille – etenkin haja-asutusalueilla eläville ihmisille, joiden tuloista suuri osa liittyy metsien hyödyntämiseen. 

Ellei ratkaisuja löydy, saattaa meillä olla paluu takaisin 1960-luvulle, jolloin suomalainen työvoima muutti maalta kaupunkeihin ja osa karkasi Ruotsin autotehtaille, koska Suomi ei pystynyt heitä elättämään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaukaan tehtaan sulkeminen edistää talouselämän uudistumista
Ilmainen veronkevennys ja metsähakkuiden vähentämisen miljardilasku
Virheellistä argumentointia

Voiko tyhmyyteen kuolla?

Ja kadonneeksi julkistettu tuhkarokko on palannut Yhdysvaltoihin sen seurauksena, että amerikkalaiset ovat uskoneet niin sanottujen rokotekriittisten eli - rokotteisiin negatiivisesti suhtautuvien - ihmisten väitteitä. Vielä ei kuitenkaan olla täydellisessä katastrofissa, mutta ehkäpä kuitenkin sen partaalla. 

Tänä vuonna on tuhkarokkovirustartuntaan nimittäin kuollut "vasta" kolme ihmistä, vaikka tartuntoja on ollut jo yli tuhat. Nämä tapaukset ovat saaneet myös aiemmin rokotevastaisia väitteitä levittäneen Robert Kennedy juniorin kääntämään kelkkansa ja julistamaan, että "Liittovaltion hallituksen kanta - minun kantani - on, että ihmisten pitäisi saada tuhkarokkorokote". 

Parempi tietenkin järkevöityä myöhään kuin ei milloinkaan, mutta valitettavasti kaikkien jo kuolleiden lasten kannalta Kennedy on myöhässä. Eikä hänen sanomisillaan ole silti kaikille rokotevastaisille merkitystä, vaan monet disinformaatio-uskossaan vahvat jatkavat ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. 

Toisin sanoen he tarjoavat malliesimerkin siitä, kuinka ihmiset voivat kuolla yksinkertaisesti tyhmyyteen. Tai lasten kohdalla pikemminkin vanhempiensa tyhmyyteen.

* * *

Suomessa ollaan onneksi hiukan järkevämpiä kuin USA:ssa. Siitä huolimatta tälläkin on ollut rokotevastaista mielialaa etenkin ruotsinkielisellä Pohjanmaalla ja nyttemmin ilmiö on tarttunut myös keskipohjalaisiin: siellä lapsista jää rokottamatta nykyisin noin 3,7 prosenttia. 

Tämä ei vielä johda tuhkarokkoepidemiaan, koska sitä aiheuttava virus ei pääse leviämään väestössä, josta vähintään 95 prosenttia on saanut rokotuksen tai sairastanut itse taudin. Tuo raja alitettiin ruotsinkielisellä Pohjanmaalla vuonna 2018 ja sen seurauksena tuhkarokko levisi sinne - ja sai ihmiset rokotuttamaan lapsensa - nykyisin rokotekattavuus on Pohjanmaan maakunnassa korkeampaa kuin Keski-Pohjanamaalla.

* * *

On sinänsä totta, että Suomessa tuhkarokkoa, sikotautia ja vihurirokkoa vastaan käytetyn MPR-rokotteen ottaminen johtaa joskus erilaisiin sivuvaikutuksiin, mutta niihin ei sisälly autismia, kuten joskus näkee väitettävän. Lisäksi jokaisen suomalaisen tulisi tietää - ja ymmärtää - että virusten tartunnan aiheuttama riski on monikymmen- tai jopa tuhatkertainen verrattuna rokotuksen aiheuttamaan riskiin.

Tuhkarokkoviruksen tartunnan seurauksena sairastuneelle nousee ensin korkea kuume ja hän saa hengitystieoireita. Silmät muuttuvat usein valonaroiksi ja kiusallinen ihottuma alkaa 3–5 vuorokauden kuluttua tartunnasta ja kestää runsaan viikon. 

Vaikka tauti mielletään usein lastentaudiksi, on se yleensä vakavampi aikuisiällä sairastettuna ja henkilöillä, joilla on vastustuskykyä heikentävä sairaus tai lääkitys. Lisäksi sitä seuraavat usein monenlaiset jälkitaudit, koska tuhkarokon sairastaminen heikentää elimistön puolustuskykyä muita tauteja vastaan viikosta jopa yli kahteen vuoteen. 

Niinpä tuhkarokkoa sairasteet saavat usein riesakseen esimerkiksi kuumekouristuksia, korvatulehduksia, ripulia, keuhkokuumetta ja hengitysteiden bakteeri-infektioita. Näitä harvinaisempi on enkefaliitti eli aivotulehdus, jollaisen saa noin promille tuhkarokon sairastaneista. Vieläkin harvinaisempi jälkitauti on vasta vuosia myöhemmin alkava hitaasti kuolemaan johtava aivojen yleistulehdus eli subakuutti sklerosoiva panenkefaliitti (SSPE), jollaisen saa noin joka sadastuhannes tuhkarokkoon sairastunut.

* * *

Kaiken kaikkiaan tuhkarokkotartunta johtaa noin joka viidennensadannen tartunnan saaneen hengenmenetykseen. Tämä tarkoitti 1960-luvun alussa - eli ennen kattavaa rokotusohjelmaa - vuosittain noin sadan ihmisen - lähinnä lapsen - vuosittaista kuolemaa. 

Mikäli rokotuksista kieltäydyttäisiin yleisesti, palaisi tämä tilanne myös Suomeen. Eikä tuhkarokkotartuntaa olisi käytännössä mahdollista välttää, sillä virus tarttuu kosketus- ja pisaratartuntana sekä ilmateitse. 

Tämä johtuu siitä, että tautiin sairastuneet erittävät runsaasti viruksia, jotka säilyvät huoneilmassa ja erilaisilla pinnoilla jopa kaksi tuntia sen jälkeen, kun tartuttava henkilö on jo poistunut.  Tutkimusten mukaan peräti yhdeksän kymmenestä tuhkarokolle altistuneesta rokottamattomasta ihmisestä saa tartunnan. 

Nähtäväksi siis jää, säilyttävätkö suomalaiset korkean rokotekattavuuden ja pääsevätkö he seuraamaan sivullisina - joutumatta itse samaan kurimukseen - miten tilanne kehittyy Texasissa ja muualla Yhdysvalloissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Merkittävä edistysaskel
Ranskalaisnainen kuoli: syynä vapaa liikkuvuus ja rokottamisen "vähäinen tarve"
Hajamietteitä tieteelliseen tietoon perustuvasta päätöksenteosta

Järjestelmien kilpailu johti huippunopeuksiin

Verkkouutiset kertoi, että ääntä nopeammat matkustajakoneet saattavat tehdä paluun 2030-luvulla. Näin voi olla tai olla olematta, vaikka yliäänilennot ovatkin epäilemättä tavallisia lentokoneita enemmän ympäristöä saastuttavia.

En kuitenkaan kirjoita tästä syystä, vaan tartuin aiheeseen siksi, että jutussa oli melkoinen virhe. Tarkoitan sitä, että artikkelin mukaan "tähän mennessä maailman ainoa matkustajakäytössä ollut yliäänikone on ranskalais-brittiläinen Concorde. Vuonna 1973 käyttöön otettu kone lensi Pariisista New Yorkiin kolmessa tunnissa, kun tavalliselta lentokoneelta matka vei noin kahdeksan tuntia."

Jutun epäilemättä minua paljon nuorempi kirjoittaja ei muistanut eikä ollut vaivaantunut selvittämään yliäänilentokoneiden historiaa. Concorde ei nimittäin ollut ainoa eikä edes ensimmäinen sellainen. 

Se kunnia kuului neuvostoliittolaiselle Tulpolev Tu-144:lle, jonka ensilento tehtiin - Wikipedian mukaan - "31. joulukuuta 1968, kaksi kuukautta ennen brittiläis-ranskalaista Concordea, mikä teki siitä ensimmäisen yliäänimatkustajakoneen maailmassa". Tu-144 ei ollut mikään menestys: sillä tehtiin ainoastaan 55 matkustajalentoa, joilla kuljetettiin vain reilut 3 000 matkustajaa.

Tämä johtui siitä, ettei sosialistisessa Neuvostoliitossa ollut rikkaita ihmisiä, jotka olisivat kyenneet maksamaan lennoistaan korkeita hintoja. Eikä yliäänilennoille siitä syystä ollut sellaista kysyntää, jonka varassa Concordelle riitti matkustajia. 

* * *

Verkkouutisten toimittajan virhe puolestaan kertoo siitä, kuinka selvästi länsimaat voittivat niin sanotun kylmän sodan. Tu-144 ei nimittäin ollut mikään tuntematon asia, vaan yksi keskeinen aihe niissä lukemattomissa ihmisten välisissä keskustelussa, joita käytiin Suomessakin vasemmiston ja oikeiston kannattajien välillä sosialistisen ja kapitalistisen järjestelmän paremmuudesta.

Eikä se ollut yksin kapakka-iltojen tai kotibileiden keskusteluasia, vaan myös syy koko Tu-144:n olemassaololle. Tämän asian kuvaa muun muassa Wikipedia nasevasti: "koneen suunnittelua ja kehitystyötä kiirehdittiin, sillä pääasia oli voittaa Concorde ja osoittaa siten Neuvostoliiton olevan länsimaita kehittyneempi. Sillä oli koneen luotettavuuteen, käytännöllisyyteen, matkustusmukavuuteen ja viimeistelyn laatuun negatiivinen vaikutus."

* * *

Tu-144:llä ja Concordella voitiin lentää hiukan yli kaksinkertaisella äänennopeudella. Ensin mainitun huippunopeus oli hiukan suurempi, noin 2 500 kilometriä tunnissa eli 2,35-kertaisella äänennopeudella. 

Tätä voi verrata taisteluhävittäjien huippunopeuksiin. Niistä ykkönen on - tämän artikkelin mukaan - jo vuonna 1967 esitelty MiG-25, jolla pystyi lentämään peräti 2,83-kertaisella äänennopeudella. Samaan yltää 1970-luvun lopulla esitelty Mig-31. 

Neuvostoliittolaista lentävää rautaa seuraa amerikkalainen - vuonna vuonna 1976 esitelty - F-15-hävittäjä, jonka huippunopeus on 2,5 kertainen äänennopeus. Todettakoon, että Suomen nykyisellä hävittäjällä - F-18:lla - pääsee 1,8-kertaista äänennopeutta ja tulevalla F-35:llä "vain" 1,6-kertaista. 

Tästä voitaneen päätellä, ettei hetkellinen huippunopeus ole enää nykyisin oleellinen ominaisuus taisteluhävittäjille. Sen sijaan niiltä vaaditaan ennen kaikkea ketteryyttä, nousunopeutta ja aseidenkantokykyä sekä kykyä lentää pitkiä aikoja - eli taloudellisesti - ääntä nopeammin. 

Maailman nopein sarjavalmistuksessa ollut lentokone ei kuitenkaan ole ollut taisteluhävittäjä vaan amerikkalainen tiedustelukone Lockheed SR-71.  Sen ensilento tapahtui jo vuonna 1966 ja koneella pääsi peräti 3,35-kertaista äänennopeutta. SR-71 ei ole ollut käytössä enää tällä vuosituhannella. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiset - maailman parhaita
Liikahduksia järjettömässä sodassa
Freudilainen lipsahdus ja teknologian taso

Paasikiven-Kekkosen linja

Tämä on viidestoista osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen neljännessätoista kirjoituksessa kuvasin, kuinka Suomi joutui toiseen maailmansotaan Stalinin Neuvostoliiton ja Hitlerin Saksan tekemän sopimuksen ja Cajanderin hallituksen sinisilmäisyyden seurauksena sekä miten se onnistui luovimaan tappiollisesta sodasta pois ilman vieraan vallan miehitystä - kiitos sotilaallisen etevyyden ja presidentti Risto Rytin henkilökohtaisen vastuunoton.

Rauhanteon jälkeen Suomi oli uudessa tilanteessa. Yhtäältä vaani äärivasemmiston vallankumous ja toisaalla oli itäinen suurvalta, jota pelättiin. Lisäksi iso osa väestöstä oli asutettava uudelleen.

Sotien aikainen kansallisen yhtenäisyyden tunne takasi kansainvälisestikin ainutlaatuisen karjalaisten uudelleenasuttamisen onnistumisen. Ja hyvinvointivaltion synnyttäminen torjui äärimmäisen vasemmiston kannatuspohjan kasvun ja johti sitä kautta vallankumouksen vaaran vähittäiseen katoamiseen. 

Samalla se osa väestöstä, jonka elämän edellytykset maaseudulla katosivat muuttuvassa maailmassa, ilmaantui kaupunkeihin nousevan teollisuuden työvoimaksi. Tämä puolestaan tuki yksityistalouden nousua osin kaupunkien uuden väestön palkkauksen ja osin myös tulonsiirtojen ansiosta. Lisäksi maalta tulevien ihmisten ylijäämä - jota suomalainen elinkeinoelämä pystynyt riittävän nopeasti integroimaan talouden kehitykseen - katosi Itämeren yli vauhdittamaan ruotsalaisen teollisuuden nousua sen sijaan, että se olisi jäänyt kotimaahan radikalisoitumaan.  

Ulkopolitiikan ohjenuoraksi otettiin sotien jälkeisen pakon edessä Neuvostoliiton intressien mukaan toimiminen. Käytännössähän muita hyviä vaihtoehtoja ei ollut. Tämän ideologian johtajaksi valikoitui J.K. Paasikivi ja jatkajaksi U.K. Kekkonen - siitä nimitys Paasikiven-Kekkosen linja.

Nämä usein suurmiehinä pidetyt presidentit olivat idän jättiläisen johtomiesten suosiossa ja mahdollistivat suosionsa varassa sisäpoliittisen itsenäisyyden säilymisen. Ja jälkimmäisen kaudella Suomi pystyi jopa ottamaan askeleen kohti länttä liittyessään EEC:n ulkojäseneksi. 

Tosin talousyhteisön piiriin pääsy edellytti Suomessa äärimmäisen epädemokraattista ratkaisua, eli Kekkosen valintaa kolmannelle kaudelle kansalaisten demokraattiset oikeudet syrjäyttäneen poikkeuslain avulla. Tämä oli kuitenkin ilmeisesti välttämätöntä, sillä vain siten voitiin Moskovan valtiaat vakuuttaa Suomen ulkopolitiikan jatkuvuudesta sen jälkeen, kun eräät sosiaalidemokraatit - mm. Erkki Tuomioja - olivat yrittäneet torpata Suomen länsisuuntauksen vuotamalla salaista tietoa Kekkosen ja Neuvostoliiton johdon välisistä neuvotteluista Zavidovossa.

Kekkosen ajalle sattui myös valtava ihmisten koulutustason nousu. Edellisen sukupolven koulutetun eliitin jälkeläisten odotettiin saavuttavan tai jopa ylittävän vanhempiensa saavutukset, mutta samalla opintielle lähti myös rahvaan jälkeläistöä niin maalta kuin kaupungeistakin. 

Tämän opiskelijanuorison etenemismahdollisuuksia varjostivat kuitenkin korkeakouluihin kohdistuvat supistukset, joiden seurauksena opiskelevien nuorten tulevaisuus hämärtyi. Tämä vanhan eliitin jälkeläisten epävarmuus omasta tulevaisuudestaan johti radikalisoitumiseen, jossa tukea haettiin työväestä hiukan samaan tapaan kuin 1800-luvun lopulla fennomaanit talonpojista. 

Sotien jälkeinen hyvinvointivaltion rakentaminen oli vienyt vallankumouksellisen terän perinteiseltä työväenliikkeeltä, joka opiskelijaliikkeen provosoinnista huolimatta suuntautui muun Euroopan kommunistien tavoin hakemaan työväen aseman parantamista demokraattista tietä. Sen nimissä kiihkoileva radikaali opiskelijaliike taas ajautui neuvostokommunismin kainaloon ja menetti uskottavuutensa, minkä seurauksena koko taistolainen vallankumous lopulta sammahti.

Heikki Ylikankaan mukaan radikaali opiskelijaliike oli pohjimmiltaan johtajilleen valtaa hakeva yritys. Sen johtohahmot olivat edellisen sukupolven parhaiten menestyneiden vanhempien jälkeläisiä ja tulivat aikanaan myös perimään näiden aseman - tosin aatteen etumerkkiä vaihtaen, kuten vaikkapa Björn Wahlroosin esimerkki osoittaa. 

Itse opiskelijaliikkeen merkitys näkyi ennen kaikkea presidentti Urho Kekkosen tukena, jota tämä taitavasti hyödynsi, sekä koko poliittisen kentän hassahtamisena - Kokoomusta myöden - piirun verran kohti vasemmistolaisuutta. Nämä vaikutukset jäivät kuitenkin varsin lyhytaikaiseksi, vaikka liikkeellä lienee edeellenkin jonkinlainen merkitys myöhempien radikaaliliikkeiden jonkinlaisena tiedostettuna tai tiedostamattomana esikuvana. 

Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wokellusta päiväkodissa
Pitäisikö Suomen liittyä Natoon?
Gazalaiset ja Karjalan menetys