Vessapaperin loppumisesta, ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta

Tämän aamu Helsingin sanomissa oli (ainakin) kaksi juttua, joista paistoi läpi ymmärtämättömyys maailmantalouden ja ihmiskunnan toiminnasta. En tiedä oliko niissä kysymys puhtaasta ymmärtämättömyydestä, tietoisesta valehtelusta eli älyllisestä epärehellisyydestä vai jostain muusta. 

Maailmantalouteen liittyvä ajatusvirhe koski pelkoa vessapaperin loppumisesta sähkön hintojen noustessa. Jutun mukaan - sinänsä oikein - "paperinteon on kannatettava itse tuotteiden ja energian markkinahinnoilla, eikä sektoria subventoida sellupuolelta, joka ei sähkön hinnasta hätkähdä. Jos toiminta ei kannata, paperikoneet pysäytetään."

Tosiasia kuitenkin on, ettei vessapaperin - tai minkään muunkaan paperin - tuotanto lopu sähkön hinnan takia kuin korkeintaan paikallisesti. Ja siltä osin edellä lainattu pääkirjoittajan logiikka pitää kyllä paikkansa. 

Mutta päätoimittaja on väärässä koko maailman suhteen, sillä globaalin markkinatalouden seurauksena vessapaperipulasta seuraa ihmisten valmius maksaa siitä enemmän. Ja sen tuloksena hygieniatuotteiden valmistus kannattaa ainakin jossain päin maailmaa. Eikä paperi siis loppuisi sen enempää Suomesta kuin muualtakaan ainakaan niin kauan kuin ihmisillä olisi halu ja kyky maksaa siitä. 

Tätä kutsutaan markkinatalouden näkymättömäksi kädeksi. Se ohjaa tuotannon aina sinne, missä siitä saa parhaan tuoton, ja takaa siten kaikkien sellaisten asioiden tarjonnan, joille yhteiskunnassa on todellinen tarve.

Toinen huomiotani kiinnittänyt ajatusharha koski lehden ympäristötoimittajan sinänsä monin tavoin ansiokasta päätöskirjoitusta, jossa tämä totesi monin esimerkein sen, kuinka nykyajan luonto on ihmiskunnan armoilla. Erityisesti hän nosti esiin kaksi seikkaa eli ilmastonmuutoksen ja luontokadon. 

Tarkalleen ottaen toimittaja totesi, että "sukupuuttojen tahti on monin verroin nopeampi kuin luonnon normaaliin uusiutumiseen kuuluva taustanopeus, ja ilmasto lämpenee noin kymmenen kertaa nopeammin kuin viimeisimmän jääkauden päättyessä". 

Lopuksi hän kirjoitti siitä, mitä ihmiskunnan pitäisi tässä tilanteessa tehdä: "ilmastokriisi ja luontokato eivät ole joko tai -ilmiöitä. Ei ole niin, että ilmastonmuutos joko tapahtuu tai ei tapahdu ja jos se sitten pääsi tapahtumaan, on turha enää yrittää. Se ei ole valokatkaisin, se on uunin säädin."

Sekä edelleen "sitä on käännetty jo, mutta ihmiskunta voi itse päättää, kuinka paljon sitä käännetään lisää. Samaa voi sanoa luontokadosta: ei ole kyse elämän verkon polttamisesta tai polttamatta jättämisestä vaan siitä, kuinka monta solmua me siitä vielä tahdomme ja uskallamme purkaa."

Ja ottaa lopuksi esimerkin suomalaisesta luonnosta, jossa pienikin teko auttaa. Esimerkiksi "jos jokin metsä saadaan suojeltua, järvi puhdistettua, suo ennallistettua tai joki avattua, se on sitten tehty eikä siihen tarvinnut muilta mailta lupia kysellä".

Kaikkiaan kirjoitus olikin tyypillinen ilmasto- ja luontoahdistuksesta kärsivän, arvoiltaan vasemmalle kallellaan olevan - ihmisen kirjoitus. Siinä ei nimittäin sanallakaan viitattu siihen, että ympäristömme ongelmien perimmäinen syy on maapallon yhä jatkuva väestönkasvu, joka nykyisin on holtittominta Afrikassa sekä paikoin Lähi- ja Keski-Aasiassa. 

Siksi kaikenlaisten - sinänsä monissa tapauksissa järkevien - suomalaismetsien suojeluiden, järvien puhdistamisten tai jokien avaamisten merkitys maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisukeinoina ovat olemattomia. Näin erityisesti siksi, että me samaan aikaan sallimme väestöräjähdyksen seurauksena syntyneen nykyaikaisen kansainvaelluksen etelästä pohjoiseen korkean elintason pariin ns. humanismin nimissä - ja pelastamme jopa itse väestöräjähdyksenkin jatkumisen kerta toisensa jälkeen tarjoamalla kriisiapua. 

Jos toimittaja olisi oikeasti ymmärtänyt tai halunnut etsiä ratkaisua ilmasto- ja monimuotoisuuskriiseihin, olisi hän todennut väestöräjähdyksen sen syynä. Eikä jatkanut vanhaa virttä meidän suomalaisten syyllistäjänä - tai olisi ainakin maininnut suurimmiksi ympäristösynneiksimme etelästä pohjoiseen suuntautuvan kansainvaelluksen hyväksymisen ja etelän väestöräjähdyksen ylläpitämisen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ahdistuneen naisen henkilökuva
Tuhoaako post-imperialistinen historia koko maapallon?
Kolmannes pinta-alasta on suojeltava

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

Päätin kirjoittaa Kristuksen taivaaseenastumisen muistopäivän kunniaksi tänään vielä toisenkin merkinnän. Eli sen, joka aamulla kilpaili työn alle päässeen valintani kanssa. 

Yleisradio nimittäin julkaisi hankalasti luettavan eräänlaisen diasarjan otsikolla "Oletko koskaan nähnyt oikeasti vanhaa metsää. Talousmetsät hakataan entistä nuorempana."

Ei siinä mitään. Olen toki nähnyt vanhaa metsää esimerkiksi siinä samaisessa kansallispuistossa, josta diasarjassa puhutaan. Ja vieläkin vanhempaa Lapissa.

Jutun ensimmäisessä diassa seisoo, että metsät hakataan yhä nuorempana, mutta samaan aikaan luonto köyhtyy ja monet lajit uhanalaistuvat. Väite liittynee Kansainvälisen luonnonsuojeluliitto IUCN:n laatimilla arviointikriteereillä laadittuun punaiseen kirjaan, jonka tuloksia professori Jari Kouki ja erikoistutkija Tytti Kontula selittivät ansiokkaasti mielipidekirjoituksessaan.

Sittemmin he kuitenkin saivat yhdenmukaista kritiikkiä professoreilta Kari Mielikäinen ja Erkki Tomppo, jotka molemmat kyseenalaistivat arvioinnin perusteet. Heistä molemmat totesivat, että raportissa tehty luontotyyppien tilan arvio perustui kyseenalaisiin menetelmiin. 

Itselläni ei toki ole osaamista arvioida professoreiden keskinäisen nokittelun voittajaa, mutta totean kuitenkin, että Ylen olisi ehkä sittenkin kannattanut tehdä luontojärjestön arvioiden sijaan tai ohessa juttu samaan aiheeseen liittyvästä uunituoreesta tutkimustiedosta. 

Sen mukaan Suomen metsäala ja puuston määrä ovat kasvaneet viimeisten 30 vuoden aikana ja puuston vuosittainen kasvu ylittää hakkuumäärät. Suomessa hakataan itse asiassa vain 80 % vuotuisesta nettokasvusta. 

Euroopassa on tiukasti suojeltua metsää yhteensä 3,2 miljoonaa hehtaaria, josta puolet sijaitsee Suomessa. Kaikkiaan Suomessa on suojeltu luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi noin 13 % metsäalasta eli 2,8 miljoonaa hehtaaria. Sen lisäksi on noin miljoona hehtaaria muita suojeltuja metsiä.

Ylen diasarjassa kerrottiin myös, että 1940-luvulta alkaen maamme metsiä on hoidettu aivan eri tavoin kuin aiemmin eli keräämällä sato avohakkuin. Tämä pitää toki paikkansa, mutta sitä ei kuitenkaan kerrottu, että tilalle istutetaan välittömästi uusi puusukupolvi, jonka kasvusta ja järeytymisestä huolehditaan harvennuksin. Tämän metsänhoitopolitiikan seurauksena metsämme kasvavat valtakunnallisen metsien inventoinnin mukaan nykyisin noin 107 miljoonaa kuutiota puuta, kun metsiemme kasvu ennen avohakkuuaikaa oli vain noin puolet tästä.  

Eikä kerrottu sitäkään, että diasarjassa kauhisteltu (?) metsien hakkaaminen jonkin verran aiempaa nuorempana kuin aiemmin johtuu juuri näin saavutetusta puiden järeytymisen nopeutumisesta. Eikä varsinkaan siitä tosiasiasta, josta edellä linkittämäni professori Mielikäinen kertoi, että "kuollutta puuta on Etelä-Suomen metsissä nelinkertaisesti neljänkymmenen vuoden takaiseen verrattuna. Vastaa­vana aikana lehtipuuston määrä on kaksinkertaistunut ja monimuotoisuudelle tärkeän järeän haavan määrä kuusinkertaistunut. Järeän eli yli 40-senttisen puun määrä on nelinkertaistunut sadassa vuodessa."

Pisteet kuitenkin Ylelle siitä, että mikäli joku jaksoi seurata diasarjan loppuun, löysi hän tiedon siitä, että metsistä on meille suomalaisille taloudellista hyötyä. Tosin se ei maininnut, että tämä hyöty on aivan keskeinen suomalaisen hyvinvoinnin lähde, kuten vaikkapa lista maan merkittävimmistä yrityksistä osoittaa. Vaan mahtavatko nuoreturbaanit citykansalaiset olla tästä perillä kuvitellessaan käyttävänsä puuperäisiä tuotteita enintään kerran viikossa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kadolle löytyi syy
Tutkimus osoitti EU:n ja Suomen ilmasto- ja biodiversiteettisuunnitelmat järjettömiksi
Ylen toimintaa valaiseva metsäkeskustelu