Vantaalaiset saavat reilun kahden miljoonan euron savusaunan

Suomi on maailman sosialistisin valtio. Näin ainakin mikäli asiaa mitataan korkeimmalla tuloveroprosentilla, joka Suomessa on korkeampi kuin missään muussa maailman maassa. 

Tämä tieto asettaa mittasuhteisiin myös Suomen hallitusohjelmassa olevan kirjauksen, jonka mukaan "kotitalouksien ostovoimaa vahvistetaan keventämällä työn ja liikkumisen verotusta". Ja joka erityisestä vasemmiston parissa herättänyt eksistentiaalista pelkoa maamme keskusjohtoisuuden vähenemisestä (esimerkki). 

Ymmärrän toki vasemmistolaisen ajatuksenjuoksun. Se olettaa julkiseen palvelutuotantoon stahanovilaisen työmoraalin eikä siksi ymmärrä sen merkitystä, minkä työstä riippuva tulo aiheuttaa tekijälleen. 

Valitettavasti stahanovilainen työmoraali on yleistä vain marxilais-leniniläisessä todellisuudessa, joten keskusjohtoinen julkisen sektorin tehokas toimintakin lienee pääosin pelkkää propagandaa. Vai mitä pitäisi tuumia siitä, että Vantaan kaupunki päätti rakentaa ihmisille järvenrantaan mukavia palveluita. 

Niiden kustannuksista kertoi Vantaan sanomat, jonka mukaan Kuusijärven ulkoilualueelle rakennettiin muun muassa pulkkamäki vaivaisella 600 000 eurolla. Saman verran vantaalaiset veronmaksajat saivat kuitata myös reitistä ja nuotiopaikasta. 

Tulossa oleva esteetön uimaranta on vieläkin halvempi, koska sen rakentamiseen on varattu vain 500 000 euroa. Sen sijaan savusaunaan suunnitellaan kulutettavan jo jonkin verran enemmän eli 2 200 000 euroa. 

Mitä tähän nyt sanoisi? Että kaikkea hyvää se suunnitelmatalous tuokin ihmisille? Vai että - ähäkutti - ainakaan muita yritteliäämmät eivät sentään pääse rikastumaan työllään? Vai pitäisikö olla kateellinen vantaalaisille, jotka saavat reilun kahden miljoonan euron savusaunan?

Päivän aiempi kirjoitus: 
Seitsemän prosenttia muslimeita

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jani Mäkelää oikonut Mika Salminen johti harhaan
Veroista vapautettu mielipidekirjoittaja haluaisi maksaa vapaaehtoisia veroja
Vaalit osoittivat miksi Viron talous kohenee, mutta Suomen ei

Kumpi jää käyttämättä: arvotavara vai halpatuote?

Helsingin sanomien pääkirjoitus käsitteli metsäteollisuuden pyrkimyksiä kehittää korkeamman jalostusasteen tuotteita. Aihe on sinänsä hyvinkin kulunut, sillä onhan kyseistä teollisuudenalaa totuttu jo vuosikymmenten ajan moittimaan bulkkituotannosta. 

HS:n pääkirjoitus päätyi tähän blogiin siksi, että siinä oli kaksi kohtaa, joita voisi pitää vähintäänkin mielenkiintoisina. Niistä ensimmäinen oli toteamus, jonka mukaan "ligniinin jalostusarvo on aivan toista luokkaa kuin sellun: ligniinin kilohinta on 10–150 euroa kilolta, kun sellukilosta on saanut viime aikojen korkeasuhdanteessa 70 senttiä". 

Tämä on tietenkin sinänsä totta, mutta vertailu on sikäli outo, ettei sellua tehdä ligniinistä, vaan nimensä mukaisesti selluloosasta. Ja siten sen asettelu on kuin vertaisi lihapullia hajuveteen. Eli kyseessä ei ole "joko tai"-tilanne vaan "molempi parempi"-mahdollisuus.

Vielä oudompi oli kirjoituksen loppukaneetti, jonka mukaan "kun puusta saatava rahamäärä kymmenkertaistuu... metsään voi jättää enemmän puita kasvamaan tulevien keksintöjen materiaaliksi – tai ihan muuten vain."

Kirjoittajan logiikka perustunee oletukseen, jonka mukaan metsäteollisuutemme tähtäisi johonkiin kiinteään lopputulokseen eli tietyn suuruiseen voittoon. Siis tuloon, joka määräytyy tuotteen nettomyyntiarvon ja määrän välisen kertolaskun avulla.  

Tämän näkemyksen osoittaa vääräksi jo se, että Suomessa on jo viidenkymmenen vuoden ajan jätetty metsiin puuta enemmän kuin sieltä on hakattu, vaikka samalla metsistä poistetun puun määrä on kasvanut tehokkaan metsänhoidon ansiosta. Niinpä metsiemme puumäärä on nyt aivan oleellisesti suurempi kuin minun lapsuudessani - samoin kuin metsäteollisuuden tuottama liikevoitto. 

Lisäksi voi miettiä sitä, että jos ihmiseltä on kadoksissa tavallinen sukka, hän tuskin vaivautuu etsimään sitä kovinkaan pitkään. Jos sen sijaan kadoksiin joutuu arvokas timanttikultakoru, näkee sen omistaja epäilemättä melkoisen vaivan löytääkseen koristeensa. Pääkirjoittajan näkemyksen, jonka mukaan puun arvon kasvu johtaisi sen käyttämättä jättämiseen, mukaan pitäisi käydä toisin päin. 

Pääkirjoituksen virheellinen logiikka on kuitenkin yleinen niiden ihmisten parissa, jotka haluaisivat suojella metsiämme joko luonnon monimuotoisuuden tai ilmastonmuutoksen torjunnan takia. Sikäli he ovat kuitenkin oikeassa, että keskusjohtoinen yhteiskunta voi metsien arvon noustessa määrätä metsiä hakkuukieltoon ilman, että sen saamat veroluontoiset tulot vähenevät. 

Mutta samalla tuo keskusjohtoinen yhteiskunta menettää arvonnousun seurauksena kasvavan verotulon, joka mahdollistaisi julkisten palveluiden parantamisen. Tai jolla voitaisiin esimerkiksi tasapainottaa suomalaisen yhteiskunnan akuuttia taloustilannetta, jonka korjaamiseen Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos juuri totesi tarvittavan ensi hallituskaudella neljän miljardin euron vuosittaista sopeuttamista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreä metsäpolitiikka menee metsään
Merkittävän viikon päätteeksi
Suomalaiset metsäyritykset palkittiin vastuullisuudesta

Helsingin uutisia

Helsingin sanomat kysyi muutamilta poliitikoilta näkemyksiä siitä, mitä selkeän epäonnistuneelle hitas-järjestelmälle pitäisi tehdä. Kyseessähän on sosialistisluonteinen järjestelmä, jonka avulla kaupunkilaisille yritetään saada kohtuuhintaisia omistusasuntoja. Asunnoille määritetään jo tontinluovutusvaiheessa korkein mahdollinen myyntihinta, jota asuntoa myöhemminkään myytäessä ei saa ylittää. 

Ongelma syntyy siitä, että keinotekoisen halpa hinta luo ylikysyntää ongelmineen. Asuntoja on päätynyt hitas-järjestelmän tarkoituksen vastaisesti hyvätuloisille ihmisille, ja koska asunnon saa panna vuokralle, on uusia hitas-asuntoja vuokrattu jopa välittömästi niiden luovutuksen jälkeen. Tällöin hitas-asunnon vuokratuotto on korkeampi kuin normaalin asunnon, koska itse vuokra määräytyy markkinoilla.

HS:n jutussa vihreä poliitikko totesi järjestelmän ajastaan jälkeen jääneeksi ja halusi suunnata verovaroja omistusasuntojen saamiseksi vuokratalovaltaisille alueille. Demaripoliitikko piti järjestelmää sinänsä hyvänä, mutta arveli sen kaipaavan korjauksia, joiden avulla voitaisiin huomioida yhteiskunnallisia näkökulmia. Vasemmistoliittolainen poliitikko halusi säilyttää pääkaupungissamme edelleen hintasäännellyn asuntotuotannon. 

Kaikkia kolmea edellä mainittua vihervasemmistolaista poliitikkoa siis yhdisti se, etteivät he halunneet ratkaista ongelmaa lisärakentamisella, vaan erilaisilla yhteiskunnallisilla manöövereillä. Siis puuttumalla markkinatalouden toimintaan suunnitelmataloudellisilla ratkaisuilla. 

Sen sijaan kokoomuslainen poliitikko tarjosi ongelmaan ratkaisua, jonka olisi voinut kuvitella olevan itsestään selvä kaikille vastaajille. Se on hitas-järjestelmän lakkauttaminen ja riittävä asuntorakentaminen, jolloin tarjonnan vastatessa kysyntää myös asuntojen hinnat laskevat. 

Tässä asiassa oleellista on huomata, että rakentaminen pääkaupunkiin riippuu täydellisesti maan kaavoituksesta. Ja se taas helsinkiläisistä paikallispoliitikoista. Siis juuri niistä ihmisistä, joista kolme neljästä ei jostain syystä edes maininnut asuntojen tarjonnan kasvattamista keinona kohtuuhintaisten asuntojen saamiseksi pääkaupunkiimme. 

* * *

Helsingin sanomat julkaisu pääkaupunkiimme liittyen toisenkin jutun. Sen otsikon mukaan "Suurin osa helsinkiläisistä kokee olonsa turvalliseksi asuin­alueellaan". 

Kun juttua lukee läpi, huomaa otsikon sisällön sinänsä vastaavan todellisuutta. Helsinkiläisistä nimittäin 60 prosenttia oli kertonut pitävänsä omaa asuin­aluettaan turvallisena viikon­loppu­iltaisin.

Jäin kuitenkin itsekseni tekemään vähennyslaskua. Jos 60 prosenttia ihmisistä pitää asuinaluettaan turvallisena, niin mitä ajattelee se 40 prosenttia? Eikö demokraattisessa valtiossa kotiseutuaan turvallisena pitävien ihmisten osuuden tulisi olla 60 prosentin sijaan 100 prosenttia?

Jos minä olisin helsinkiläinen poliitikko, kokisin epäonnistuneeni tulleeni turvallisuusasioissa täydellisesti. Sitä en kuitenkaan tiedä, mitä esimerkiksi tämän kirjoituksen alussa puheena olleet eri puolueiden poliitikot ajattelevat. Ja poikkeavatko heidän ajatuksensa omistani.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eristäytyvä pääkaupunki
Voiko vihervasemmiston luoman ongelman torjua vihervasemmiston keinoin?
Kaupungin vuokra-asunnoista ja sosialismin kirouksesta

Maria Ohisalo palasi räväkästi - mutta kunnioittaako hän perustuslakia

Maria Ohisalo (vihr) palasi räväkästi takaisin valtioneuvoston jäseneksi vastuualueenaan ilmasto- ja ympäristöasiat. Niinpä hän linjasi heti alkuun omat tavoitteensa: "ilmastotyö on jo enemmän valtavirtaa Suomessa ja maailmalla, ja tämä sama valtavirtaistaminen on tehtävä myös luontokadon pysäyttämiselle. Meillä on vastuu tehdä kaikkemme, jotta saamme muutettua kehityksen suunnan."

Lisäksi hän kertoi pitävänsä "selvänä, että meidän tulee sitoutua suojelemaan kaikki jäljellä olevat vanhat ja luonnontilaiset metsät". Taustana tälle "selviölle" on EU:n biodiversiteettistrategia, joka nähtävästi vaikuttaa myös Suomen metsäpolitiikkaan, vaikka Unionissa onkin erikseen linjattu, etteivät metsät kuulu ylikansalliseen päätöksentekoon. 

Lisäksi Suomen perustuslaissa lukee, että "jokaisen omaisuus on turvattu" sekä "jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla". Nähtäväksi jää, koskeeko tämä myös yksityistä metsäomaisuutta ja sen käyttöä toimeentulon hankkimiseksi.

Moni metsänomistaja ei ilmeisesti luota perustuslain antamaan suojaan. Tästä kertovat ns. aavistushakkuut, joihin moni suojelu-uhan alla mahdollisesti olevan metsän omistaja on turvautunut. Lopputuloksena ovat kärsineet sekä biodiversiteetti että hiilensidonta - eli pieleen meni jälleen kerran kuten suunnitelmataloudella tapaa aina muutenkin mennä.

Noin yleisellä tasolla tämä kaikki kertoo EU:n ja Suomen hallituksen epäonnistumisesta ympäristöpolitiikassa ja omaisuuden suojaamisessa. Olisikohan liikaa pyydetty, että ministeri Ohisalolla riittäisi ajatus myös niiden saamiseksi kohdalleen siten, että metsien kasvusta voitaisiin tuottaa tasapainoisella tavalla niin taloudellinen, ekologinen, sosiaalinen kuin ilmastollinenkin hyöty ilman, että samalla loukattaisiin ihmisten elämää turvaaviksi tarkoitettuja perustuslain takaamia oikeuksia.   

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomessa tarvitaan kokonaisvaltainen laskelma biodiversiteetin kustannuksista
Ilmastonmuutoksen torjunta on kallista riskipeliä
Komission metsästrategia

Voiko vihervasemmiston luoman ongelman torjua vihervasemmiston keinoin?

Suomen talous on rakennettu markkinatalouden varaan. Se tarkoittaa, että taloudessa pyritään hyödyntämään niin sanottua markkinoiden näkymätöntä kättä, joka ohjaa yksityisten kansalaisten ja heidän omistamiensa yritysten rahaa taloudellisesti kannattaviin vaihtoehtoihin ja samalla ehkäisee heitä tarttumasta huonoihin. 

Koska näkymätön käsi on kuitenkin joskus kovin raaka heikoimmille, on suomalaisessa taloudessa myös monia piirteitä suunnitelmataloudesta, jossa ajatuksena on se, että ihminen suuressa viisaudessaan kykenisi toteuttamaan parempaa ja oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa kuin raakojen markkinoiden ohjaamana. Tiedämme historiasta ja nykypäivästä, ettei suunnitelmatalous toimi käytännössä, mutta siitä on kuitenkin usein suurta hyötyä inhimillistämään markkinatalouden tuottamia lieveilmiöitä. 

Yksi esimerkki suomalaisesta suunnitelmatalousväritteisestä markkinataloudesta näyttää syntyvän Helsingin uudelleen rakennettavaan Mellunmäkeen. Siellä suunnitellaan rakennettavaksi Metroaseman yhteyteen kahta suurta kerrostaloa, jotka on tarkoitus kaupata siten, ettei asuntojen ostajiksi hyväksytä suuria sijoittajia. 

Lisäksi rakennettavien asuntojen kokoa rajataan siten, että asunnoista 40 prosenttia olisi vähintään kolmen huoneen perheasuntoja ja yksiötkin kohtuullisen suuria. Kaupungin ilmiselvänä tarkoituksena on siis saada asuntojen ostajiksi tavallisia perheitä sen sijaan, että ne täytettäisiin vuokralla asuvilla henkilöillä. 

Näin tehdään punavihreän apulaispormestari Anne Sinnemäen (vihr) mukaan siksi, että että vapaarahoitteiseen omistusasuntotuotantoon on viime vuosina tullut toimijoita, jotka ovat hankkineet paljon asuntoja vapaarahoitteiseen vuokra-asuntokäyttöön. Näin halutaan myös "ehkäistä alueellista eriarvoistumista ja kohottaa huonossa kunnossa olevan metroaseman seudun profiilia".

Kaiken tämän taustalla on pyrkimys rajoittaa Helsigin asuntojen hintojen nousua, mutta tietenkin myös se sanomatta jäänyt tosiasia, että Helsinki on monikulttuuristumassa erittäin nopeasti ja sen seurauksena on syntynyt suuri vaara siitä, että vuokra-asuntovaltaiset asuinalueet muuttuvat Ruotsin esimerkin kaltaisiksi ongelmalähiöiksi. Tosin ongelmana eivät niinkään ole Venäjältä tai Virosta työtä tekemään tulleet maahanmuuttajat, vaan etelämpää tulevat sotaa ja vainoa paenneet henkilöt. 

Siis henkilöt, joiden maahanmuuttoa ovat tukeneet täsmälleen samat tahot, joiden talouspoliittiset ajatukset ovat lähempänä suunnitelma- kuin markkinataloutta - eli Sinnemäen kaltaiset poliittisen vasemmiston edustajat. Siksi lähivuosina tuleekin olemaan äärimmäisen mielenkiintoista nähdä, onnistutaanko poliittisen vihervasemmiston luomaa ongelmaa torjumaan poliittisen vihervasemmiston keinoin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Anni Sinnemäki hidasti Helsingin detroitisoitumista
Tiedostava etujoukko ei välitä kansan tahdosta
Punavihreä Helsinki osoittaa äänestämisen tärkeyden

Vihreän suunnitelmatalouden kukkasia

Ilmastonmuutoksen torjumiseksi on tehty ja ollaan tekemässä monenlaisia toimenpiteitä. Samalla on pyritty huolehtimaan siitä, etteivät nämä toimenpiteet johda luonnon monimuotoisuuden heikkenemiseen. 

Tällaisen vihreän suunnitelmatalouden toteuttamisessa on hyvistä tarkoitusperistä huolimatta jouduttu kerta toisensa jälkeen ongelmiin. Siitä ikävän esimerkin on tarjonnut esimerkiksi pyrkimys siirtyä fossiilisista polttoaineista biopolttoaineisiin, mistä kirjoitti tämän aamun Helsingin sanomat.

Kun öljykasveille syntyi ennen näkemätöntä kysyntää, johti se markkinatalouden lainalaisuuksien mukaisesti öljykasvien viljelypinta-alan kasvamiseen niiden tuotantomaissa. Käytännössä siis trooppisten metsien hävittämiseen peltojen tieltä.

Näin EU:n politiikka on HS:n mukaan saattanut johtaa peräti neljän miljoonan hehtaarin eli Hollannin pinta-alan suuruiseen metsä­katoon. Ja tämä on luonnollisesti herättänyt huolta ja sen mukaisia kommentteja. 

Transport and Environment nimisen järjestön raportinenergiajohtajan Laura Buffetin mukaan pyrkimykset korvata dieselöljyn kaltaiset saastuttavat polttoaineet ristiriitaisesti ovat lisänneet maapalloa lämmittäviä hiilidioksidipäästöjä. Asiaa on vielä pahentanut se, että palmuöljyyn liittyvien ongelmien tultua ilmi ryhdyttiin sen sijaan kasvattamaan soijaa, jonka käyttö biodieselin tuotannossa on kasvanut rajusti. 

Ongelmalliseksi koko bioöljybisneksen tekee järjestön mukaan se, että vaikka soijan kokonaispäästöt ovat hiukan alhaisemmat kuin palmuöljyn, ovat ne silti kaksinkertaiset dieselpäästöihin verrattuna, kun huomioidaan metsien välitön ja epäsuora menetys. Amazonian ja muiden tärkeiden öljykasvin tuotantoalueiden metsäkato taas lisää ilmastouhkia, kun hiiltä imevät puut kaadetaan - samalla menetetään biologista monimuotoisuutta.

Lienee niin, että seuraavaksi vihreän suunnitelmatalouden arkkitehdit kehittelevät uusia uljaita toimia. Mutta kuten sosialismin historiasta tiedämme, seuraa siitä vain uusia ongelmia niin kauan, kuin markkinatalouden näkymätöntä kättä ei osata tai tahdota huomioida.

Tästä tosiasiasta muistutti päivän kolumnissaan keskuskauppakamarin Juha Romakkaniemi, joka muistutti pohjoismaisen hyvinvoinnin perustuvan Antti Chydeniuksen perintöön eli vahvaan yksityiseen omistus­oikeuteen, suhteellisen vapaisiin markkinoihin ja kilpailuun sekä avoimeen asenteeseen kansainvälistä kauppaa kohtaan. Siis markkinoiden näkymättömän käden toiminnan mahdollistamiseen ja sitä kautta varallisuuden luomiseen hyvinvointivaltion rahoittamiseksi.  

Vihreästä todellisuudesta puolestaan raportoi toimittaja Sonja Parkkinen, joka kertoi Saksan Vihreiden tuoreen puheenjohtajan edesottamuksista. Hän on mm. valehdellut ansioistaan, unohtanut raportoida sivutuloistaan ja tullut kiroilleeksi mikrofoniin. Lisäksi hän on kirjoittanut kirjan, josta on paljastunut runsaasti kopioituja kohtia. 

Nähtäväksi siis jää, kuinka EU:n vihreä siirtymä onnistuu ja mihin se johtaa. Yhtenä isona kysymyksenä siihen liittyen on suomalaisen metsänomistuksen tulevaisuus ja oikeutemme päättää uusiutuvien luonnonvarojemme käytöstä. Siirretäänkö nekin - ministeri Krista Mikkosen toiveen mukaan - EU:n yhteiseen käyttöön, vai heräävätkö suomalaiset lopulta puolustamaan oman olemassaolonsa edellytyksiä? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmalla laidalla
Helsinkiin halutaan ideologista mainontaa
Vihreä realismi

Kolme kysymystä Ruotsin hallituskriisin johdosta

Ruotsi on ajautunut hallituskriisin sosialistisen vuokra-asuntopolitiikkansa takia. Näin siksi, että maassa harjoitettu vuokrakattopolitiikka on johtanut suorastaan absurdiin tilanteeseen, jossa vuokra-asuntoja joutuu odottelemaan vuosia ja jopa vuosikymmeniä. 

Tämä jo itsessään kertoo niistä ongelmista, joita suunnitelmatalous aiheuttaa. Se, mikä on jäänyt kuitenkin kertomattaa suomalaisessa valtamediassa, on Ruotsin maahanmuuttopolitiikan merkitys nyt syntyneen ongelman taustalla. 

Länsinaapurissahan väkiluku on kasvanut kymmenessä vuodessa miljoonalla ihmisellä, joista suurin osa on maahanmuuttajia - vieläpä yhteiskunnan elätettäväksi eli vuokra-asuntoihin pitkäksi aikaa asettuvilla humanitaarisilla sellaisilla. Tämän muutoksen yhtenä merkkinä on jo puoli vuosikymmentä sitten tapahtunut suomalaissyntyisten korvautuminen syyrialaissyntyisillä maan suurimpana maahanmuuttajaryhmänä.

Niinpä tavallisen työtä ja veroja maksavan medelsvenssonin on turha haaveilla vuokra-asunnosta, vaan hänen on tyytyminen elämiseen siellä mistä asunnon onnistuu hankkimaan. Rahallahan asiaa ei voi auttaa - ei ainakaan suurimmissa kaupungeissa. 

Ongelma on noussut niin vakavaksi, että jopa maan vihervasemmistohallitus on joutunut yrittämään sen purkamista. Esteeksi ovat kuitenkin nousseet poliittisen keskustan pönkäpuolueet sekä ideologisista syistä sosialistista asuntomarkkinaa Ruotsiin vaativa vasemmistopuolue.  

Tänään on sitten sen päivä, jolloin Ruotsin parlamentin pitäisi äänestää Löfvenin hallituksen luottamuksesta. Mikäli hallitus kaatuu, ovat edessä uudet hallitusneuvottelut tai mikäli ne eivät johda tulokseen myös uudet vaalit.

Molemmat tarjoavat ensimmäistä kertaa realistisen mahdollisuuden myös muiden puolueiden hylkimille Ruotsidemokraateille hallitukseen nousemiseksi - osin siksi, että Kokoomuksen lisäksi myös Liberaalit olisivat hyväksymässä sen hallituskumppanikseen. Näin siksi, että puolueen kannatus on niin suuri, että ilman sen mukaan ottamista ei länsinaapuriin ole käytännössä mahdollista saada porvarienemmistöistä hallitusta.

Tähän tilanteeseen liittyen haluan antaa teille, arvoisat lukijani, pohdiskeltavaksi kolme kysymystä.

1. Kannattaisiko Ruotsidemokraattien tutkia tässä tilanteessa tarkoin soinilaisten Perussuomalaisten - ja myöhemmässä vaiheessa Sinisen tulevaisuuden - hallitustaipaleen vaiheet Sipilän kabinetissa ennen päätöstään hallitukseen lähtemisestä?

2. Kannattaisiko Suomessa ihmisten perehtyä - ja medioiden antaa heille siihen mahdollisuus - suunnitelmatalouden ja punavihreän maahanmuuttopolitiikan vaikutuksesta pohjoismaisten asuntomarkkinoiden toimintaan?

3. Kannattaisiko pönkäpuolue Keskustan lähteä Suomen punavihreästä hallituksesta ja sitä kautta kaataa Marinin-Ohisalon valta sekä ryhtyä neuvotteluihin Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kanssa uuden kabinetin pystyttämisestä hoitamaan maassamme sosialistisen jakopolitiikan seurauksena raunioitumassa olevaa julkista taloutta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maria Ohisalolta uusi linjaus
Hyvä, että Perussuomalaiset hajosi
Ruotsin vaikea ratkaisu

Mitä jokaisen suomalaisen pitäisi oppia Venezuelasta?

Luonnonvaroiltaan verrattoman rikas Venezuela on kaaoksessa. Syynä on se sama, mikä romahdutti Neuvostoliiton ja sen vasallivaltiot kolmisenkymmentä vuotta sitten. Eli suunnitelmatalouden yhteensopimattomuus ihmisluonteeseen. Ja siitä seurannut korruptio, taloudellinen tehottomuus ja ihmisten sortaminen. 

Toistaiseksi ei ole tiedossa, kuinka parhaillaan meneillään olevan vallankaappausyrityksen käy. Jotain sen oikeutuksesta kertovat kuitenkin listat maista, jotka ovat ilmaisseet tukensa osapuolille. 

Sosialistidiktaattori Maduroa tukevat Meksiko, Bolivia, El Salvador, Kiina, Kuuba, Turkki ja Venäjä. Vallankaappausta yrittävää Juan Guaidóa muun muassa Yhdysvallat, Argentiina, Brasilia, Chile, Costa Rica, Ecuador, Guatemala, Honduras, Kanada, Kolumbia, Panama, Paraguay ja Peru.

Jotain itse venezuelalaisista kertoo kuitenkin se, että vallankaappaajakin luetaan lievästi vasemmistolaiseksi. Nähdäkseni se osoittaa, ettei maassa ole vieläkään oivallettu sitä, mistä sen ongelmat perimmältään johtuvat. Eli ettei kyse ole viime kädessä nykyisen diktaattorin persoonasta ja vallanhimosta vaan sosialistisen järjestelmän sisäänrakennetusta ominaisuudesta, jota Maduro toteuttaa - ja ellei toteuttaisi, tekisi sitä joku muu.

Mutta toki venezuelalaisilla on oikeus päättää itse omasta tulevaisuudestaan. Meidän suomalaisten tehtäväksi puolestaan jää ymmärtää ne syyt, miksi Venezuela on siinä tilanteessa kuin on. Ja äänestää sen mukaisesti huhtikuun eduskuntavaaleissa. 

Näin etenkin nyt, kun maailmantalous on siirtymässä hitaamman kasvun aikaan. Ja vasemmiston valtaanpääsyn lopputulos olisi myös meidän suomalaisten kannalta karu.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Miksi HS teki jutun syyrialaisnaisesta?

Venezuela osoittaa tien monille suomalaisille

Mitä vasemmiston vaalivoitosta seuraisi?