Ei oikeudenkäyntiä, eikä valitusoikeutta

Hamas muistutti meitä eurooppalaisia siitä, millainen järjestö se on. Tämä tapahtui teloittamalla julkisesti kahdeksan Israelin kanssa tehdystä yhteistyöstä epäiltyä ihmistä. Ei ollut oikeudenkäyntiä, eikä siis myöskään valitusoikeutta. 

Tämä olisi hyvä huomata ja ymmärtää myös täällä Suomessa niissä piireissä, joissa on tapana heilutella Palestiinan lippua ja banderolleja, joihin on kirjoitettu "from the river to the sea". Sellainen on suoraa tukea ihmisiä murhaavalle terroristijärjestölle, jonka toiminta on merkittävästi vaikuttanut palestiinalaisten mahdollisuuksiin elää normaalia elämää. 

Valitettavasti en usko, että tapaus vaikuttaa millään tavalla suomalaisten palestiinalaisfanaatikkojen toimintaan. He ovat tunteiden vietävissä olevia ihmisiä ja sellaisina umpisokeita tosiasioille. 

Samalla heidän tukensa Pyhän maan terroristeille pidentää näiden valtaa – ja sen seurauksena Israelin miehitystä Gazan alueella. Ja omalta osaltaan tarjoaa perusteita yhä julmempiin vastareaktioihin, joista innostuvat erityisesti vastapuolen fanaatikot.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lisääkö terrorismin tukeminen Ruotsin vasemmistopuolueen kannatusta?
Libanonilaiskristityt osoittivat suomalaisen palestiinalaisaktivismin virheen
Erävoitto aktivisteille

Kun haastatteluja ei ole – tekoäly, totuus ja journalismin kriisi

On syytä pysähtyä erään hiljattain esiin nousseen tapauksen äärelle. Paikallislehdessä julkaistiin haastatteluja, joita ei todellisuudessa ollut koskaan tehty. Tekstit oli tuotettu tekoälyn avulla – mutta esitetty lukijoille tosiasiallisina, aitoina kohtaamisina.

Tapaus ei ole kiinnostava siksi, että joku “jäi kiinni”. Se on kiinnostava siksi, että se paljastaa jotakin olennaista ajastamme.

1. Haastattelu journalistisena instituutiona

Haastattelu ei ole vain tekstilaji. Se on epistemologinen väline – tapa tuottaa tietoa maailmasta toisten ihmisten kautta. Kun toimittaja haastattelee, hän ei pelkästään kerää sitaatteja, vaan rakentaa siltaa kokemusten, näkemysten ja yleisön välille.

Mitä tapahtuu, kun tämä silta korvataan simulaatiolla?

Tekoälyn tuottama “haastattelu” voi olla kielellisesti moitteeton, jopa oivaltava. Mutta se ei perustu todelliseen kohtaamiseen. Se ei sisällä epävarmuutta, epäröintiä, ristiriitaa – niitä inhimillisiä piirteitä, jotka tekevät haastattelusta merkityksellisen.

2. Totuuden ja uskottavuuden erkaantuminen

Yksi modernin mediaympäristön keskeisistä ongelmista on, että uskottavuus ja totuus eivät enää kulje käsi kädessä.

Tekoäly kykenee tuottamaan tekstiä, joka kuulostaa uskottavalta riippumatta siitä, onko sen sisältö totta. Tämä siirtää journalismin ydinkysymyksen uudelle tasolle: ei riitä, että jokin vaikuttaa oikealta – sen täytyy olla totta.

Kyseinen tapaus konkretisoi tämän eron. Lukijalle tarjottiin uskottavia kertomuksia, mutta niiden totuusarvo oli nolla.

3. Vastuun paikka ei ole koneessa

On houkuttelevaa ajatella, että ongelma liittyy teknologiaan. Näin ei ole.

Tekoäly ei tee eettisiä päätöksiä. Se ei päätä esittää fiktiota faktana. Vastuu on yksiselitteisesti ihmisellä – toimittajalla, toimituksella, julkaisijalla.

Tämä on tärkeä huomio, sillä teknologian kehittyessä kiusaus siirtää vastuuta “järjestelmälle” kasvaa. Mutta journalistinen vastuu ei ole ulkoistettavissa.

4. Luottamus: hitaasti rakentuva, nopeasti mureneva

Journalismin legitimiteetti perustuu luottamukseen. Tämä luottamus on historiallisesti rakentunut hitaasti, mutta se voi murentua nopeasti.

Kun lukija kohtaa tapauksen, jossa sisältö on esitetty totena ilman todellisuuspohjaa, syntyy epäilys: missä muualla näin tapahtuu?

Yksittäinen teko voi näin heijastua koko instituutioon.

5. Missä kulkee hyväksyttävän raja?

Tekoälyn käyttö journalistisessa työssä ei itsessään ole ongelma. Päinvastoin, se voi tehostaa työskentelyä ja avata uusia mahdollisuuksia.

Kysymys kuuluu: missä vaiheessa käyttö muuttuu harhaanjohtamiseksi?

Voidaan hahmotella karkea rajanveto:

• Tekoäly apuvälineenä → hyväksyttävää
• Tekoäly sisällön muokkaajana → usein hyväksyttävää
• Tekoäly lähteen korvaajana → ongelmallista

Erityisesti viimeinen kohta on kriittinen. Journalismi ilman todellisia lähteitä lakkaa olemasta journalismia.

6. Tarve uusille käytännöille

Tämä tapaus osoittaa, että olemassa olevat eettiset ohjeistukset eivät vielä riittävästi kata tekoälyn käyttöä.

Tarvitaan:

• selkeitä linjauksia siitä, mitä tekoälyllä saa ja ei saa tehdä
• läpinäkyvyyttä lukijoille
• toimituksellista valvontaa, joka ymmärtää teknologian mahdollisuudet ja riskit

Ilman näitä riskinä on, että yksittäiset kokeilut muuttuvat käytännöiksi ennen kuin niiden seurauksia on kunnolla ymmärretty.

7. Lopuksi: kysymys ei ole teknologiasta vaan totuudesta

On helppo kehystää tämä tapaus teknologiseksi poikkeamaksi. Tarkempi tarkastelu paljastaa kuitenkin jotain syvempää: kysymys on suhtautumisestamme totuuteen.

Jos journalismi alkaa hyväksyä sisällön, joka “kuulostaa oikealta” mutta ei ole totta, se luopuu omasta perustastaan.

Siksi keskeinen kysymys ei ole, mitä tekoäly pystyy tekemään.

Keskeinen kysymys on, mitä me päätämme pitää hyväksyttävänä.

Tähän kysymykseen vastaaminen määrittää journalismin tulevaisuuden enemmän kuin mikään yksittäinen teknologinen innovaatio.

* * *

Edellä oleva teksti on – otsikkoa myöden – ChatGTP-tekoälyn tuottamaa. Tämä johtuu kahdesta syystä. 

Ensinnäkin halusin katsoa, pystyykö tekoäly tekemään järkevää tekstiä toimeksiannolla: "kirjoita minulle blogiteksti, jossa pohditaan monipuolisesti sitä, kun Lauttasaari-lehden toimittaja kirjoitutti haastatteluita tekoälyllä ja julkaisi ne tosiasiana!" sekä tarkennuksena "muokkaa juttu vielä Professorin ajatuksia -blogin tyyliin/formaattiin".

Tältä osin totean, että omasta mielestäni teksti on sinänsä ihan ansiokasta pohdintaa. Siis vähän kuin kympin oppilaan muotoilema ainekirjoitus – ja siten blogitekstiksi varsin huonosti soveltuva. 

Lisäksi hämmästyin sitä, ettei tekoäly ymmärtänyt tehdä juttua siihen tyyliin ja formaattiin, jota olen käyttänyt tässä blogissa. Ei edes sen jälkeen, kun pyysin sitä – eksplisiittisesti – tekemään niin.

* * *

Toiseksi halusin kokea miltä tuntuisi olla Lauttasaari-lehden toimittaja-avustaja, joka teki samalla tavalla. Siis miltä hänestä tuntui ennen kuin hän sai potkut työstään.

Vastaukseksi sain epämiellyttävän tunteen, joka pakotti minut kirjoittamaan tämän loppukaneetin, jota minun ei ollut alkujaan tarkoitus tehdä. 

Koin samaan aikaan kolme asiaa. Ensinnäkin tunsin olevani epärehellinen, toiseksi harmitti tekoäly-tekstin koulutekstimäinen sävy ja kolmanneksi koin pettäväni teidät, arvoisat lukijani. 

Siksi päätin lopettaa tämän tekstin kysymykseen siitä, että mitähän tekoälyn tekemiä juttuja julkaissut toimittaja-avustaja mahtoi itse tuntea ja kokea? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle teki jutun oslolaisesta rikollisuudesta
Vaihtuuko Iranissa valta?
"Täysin riippumattoman tahon" analyysi

Sudenmetsästyksen alkaminen johti vihreään kaunokirjailuun ja salaliittoteoriaan

Sofia Virta (vihr) ja Ville Niinistö (vihr) ovat kauhistelleet sitä, että metsästäjät ovat ryhtyneet nopeasti ampumaan susia sen jälkeen kun niille annettiin sata kaatolupaa. Ensin mainittu on lähtenyt vastustamaan asiaa pyrkimällä vaikuttamaan ihmisten tunteisiin.

Hänen mukaansa "moni kokee surua siitä, miten susien ampuminen on nyt aloitettu. Monen upean eläimen elämä päättyy nyt hangille, vaikka susi ei ole hyökännyt ihmisen kimppuun sitten 1800-luvun."

Lisäksi hän on kaunokirjaillut, että "eläimet ovat tuntevia olentoja ja osa ekosysteemiä. Sudet ovat älykkäitä, sosiaalisia ja kiintyviä – meidän koiriemme esivanhempia. Niillä on oikeus olla olemassa".

Niinistö taas lähesty asiaa keksimällä salaliittoteorian. Sen mukaan "koko tämä suden metsästysvimma on Orpon hallitukselta vain epätoivoinen yritys siirtää keskustelu pois omista teoistaan keksittyyn ulkoiseen uhkaan". 

* * *

Suurin osa suomalaisista haluaa maassamme olevan susia. Samalla useimmat katsovat, että niiden määrää tulee rajoittaa vahinkojen vähentämiseksi ja estämiseksi sekä tietenkin ihmisten turvallisuuden takaamiseksi. 

 

Tämä asia on tullut ajankohtaiseksi siitä syystä, että Luonnonvarakeskuksen tieteellinen arvio viime vuoden maaliskuisesta susien määrästä osoitti Suomessa olleen silloin noin 430 (413–465) sutta. 

Oleellista on huomata, että tämä yksilömäärä oli peräti noin 46 prosenttia suurempi kuin vuotta aiempi arvio. Sekä ymmärtää, ettei tämä kasvu ole jäänyt ilman seurauksia, vaan susien käytös on samalla muuttunut aiempaa röyhkeämmäksi. 

* * *

Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että suden metsästykselle on hyvät perusteet. Ja siksi suden kaatolupia myönnettiin peräti sata kappaletta. 

Se, että susien metsästys käynnistyi niin tehokkaasti, että eläimiä oli eilisen tiedon perusteella ammuttu jo 21 kappaletta osoittaa suomalaismetsästäjien kyvykkyyden panna täytäntöön poliitikkojen päätöksiä. Samalla susien käyttäytyminen muuttuu – ainakin toivottavasti – aremmaksi, jolloin ne älykkäinä eläiminä pysyttelevät kauempana ihmisistä, mikä vähentää niistä maataloudelle aiheutuvia taloudellisia vahinkoja sekä ihmisille – erityisesti lapsille – aiheutuvaa riskiä.  

Olisin myös odottanut Sofia Virran ja Ville Niinistön ymmärtävän, että yhdenkin suden kuolemaan johtava hyökkäys ihmistä vastaan johtaisi salametsästyksen lisääntymiseen. Eikä se olisi toivottavaa sen enempää suden kuin sen kannan turvalliseen määrään tähtäävän petoeläinpolitiikankaan kannalta. 

* * *

Suden itsensä kannalta oleellista on seurata sekä eläinten yksilömäärää, niiden jakautumista eri populaatioihin sekä lajin perinnöllisen monimuotoisuuden kehitystä. Raamit tälle työlle antaa EU:n luontodirektiivi, jonka mukaan suotuisan suojelutason viitearvon tulisi olla suurempi kuin pienin elinvoimainen kanta.

Vuonna 2022 todettiin, että silloisen susipopulaation koko oli liian pieni varmistamaan elinkelpoisen susipopulaation säilymisen Suomessa. Nyt nopeasti kasvanut susipopulaatio on kuitenkin – kuten edellä totesin – selvästi suurempi kuin tuolloin. Eikä edes nyt käynnistynyt sadan suden ampuminen tule pudottamaan maaliskuista susimäärää likimainkaan silloiselle tasolle saati alle suotuisan suojelutason viitearvon.

* * *

Kaiken kaikkiaan onkin aivan erinomainen asia, että suden metsästys on nyt sallittu eli saatettu poliittisen kontrollin alle, mikä toivottavasti – ja todennäköisesti – näivettää lajiin kohdistuvan salametsästyksen. Siksi palautan teidän – arvoisat lukijat – ja erityisesti vihreiden poliitikkojen mieleen sen, mitä kirjoitin susipolitiikasta lähes kolmetoista vuotta sitten.

"Niinpä suosittelenkin luontoväkeä huolehtimaan siitä, että asutuskeskuksissa säännöllisesti näyttäytyvät sudet tapetaan laillisesti. Samoin uhkaavasti käyttäytyneet tai vaikka vain ihmistä rohkeasti lähestyneet sudet ammutaan ajoissa. Ja mikäli tämä ei pidä susikantaa sen kokoisena, että riski ihmislapsen saaliiksi jäämisestä on olematon, vaatia lisää metsästyslupia. Sekä vastapainoksi susien laittomasta tappamisesta kovempia rangaistuksia."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen ja Amerikan lihansyöjät

Saalistajista ja niiden vaikutuksesta
Susi jo syntyessään - vai onko sittenkään?

Perussuomalaisuusko aijoi kijroitusvihreeseen?

Käviköhän komennus Perussuomalaisten puoluekokoukseen Ilta-Sanomien toimittajan tunteisiin, kun hänen julkaistu tekstinsä näytti seuraavalta tänään 14.6. kello 10.10.

"Purran mukaan perussuomalaisilta vaaditaan paljon lisää. Hän toteaa, että PS on kriistänyt maahnmuuttoa. Hän kritisoi koulutusperäistä maahanmuuttoa.

Purra: Hiljentyminen on raukkamaista

- Dystopiaa, pelottelua, liitoittelua, Purran kannatuspaniikkia, hän sanoo.

Purran mukaan mukaan on pahinta hilejntyä ja katsoa sivusta, kun yhteiskunnassa on ongelmia. Hänenm ukaansa Suomea ei saa päästää tilaan, jossa Birtannia, Ranska ja Saksa ovat nyt.

- Hiljentyminen on raukkamaista.

Purra sanoo, että perussuomalaiset ovat tämän maan toivo, joten he eivät saa pelätä."

Luulen kyllä, että jutun kirjoitusvirheet tullaan korjaamaan päivän mittaan.

Päivän aikaisempi blogimerkintä:
Kuuluuko natsitervehdys oikeuteen?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS:n toimittajan kynänjälki oli kuin suoraan oppikirjasta
Ylen kehitysvammainen
Palopommeista naisen logiikkaan

Sosialistinen ja kapitalistinen kateus

Arvoisa lukijani on varmaankin kuullut jonkin version seuraavasta anekdootista.

"Kun kainuulainen näkee, että naapuri onnistuu vaurastumaan, hän tulee kateelliseksi ja ryhtyy heti pohtimaan miten saisi palautettua tämän yhtä köyhäksi kuin itsensä. Jos joku taas rikastuu Etelä-Pohjanmaalla, tulee naapuri niin ikään kateelliseksi ja rupeaa kuumeisesti miettimään kuinka pystyisi itsekin samaan." 

Anekdootin sanotaan kuvaavan hyvin mainittujen maakuntien väestön kulttuurista eroa. Samaa tarinaa kuitenkin kuulee kerrottavan myös siten, että kainuulainen vaihtuu suomalaiseen ja eteläpohjanmaalainen amerikkalaiseen. Tällöin tarinan sanotaan kuvaavan kahden valtion asukkaiden välistä kulttuurista eroa. 

Todellisuudessa tarina kuvaa parhaiten poliittisen oikeiston ja vasemmiston välistä eroa. Sosialistihan pyrkii aina tasaamaan ihmisten välisiä tuloja, joten hän ryhtyy tietenkin pohtimaan, miten saisi verotettua rikkaampien tuloja ja omaisuutta mahdollisimman tehokkaasti. Vastaavasti talousliberaali näkee menestyneissä ihmisissä esikuvan, joista hänenkin kannattaa ottaa mallia. 

Tämä pätee niin Suomen poliittisen oikeiston vankimmalla tukialueella Etelä-Pohjanmaalla kuiin poliittisesti enemmän vasemmalle kallellaan olevassa Kainuussa. Ja yhtä hyvin sosiaalidemokraattisessa Suomessa kuin markkinatalouden varassa menestyvässä Yhdysvalloissakin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mätä järjestelmä
Vantaalaiset saavat reilun kahden miljoonan euron savusaunan
Kansan uutisten vieras valaisi vasemmiston maailmankuvaa

Täydellisiä idiootteja

Olen aiemminkin kiinnittänyt huomiotani siihen, kuinka jalkapallo saa ihmiset sekoamaan. Tai vaihtoehtoisesti kerää faneikseen täydellisiä idiootteja. 

Tästä ilmiöstä saimme jälleen karmaisevan esimerkin kun marseillelaiset jalkapallofanit kivittivät otteluun matkalla olleen lyonilaisen joukkueen linja-autoa. Kivityksen lopputuloksena ottelu peruttiin ja uhriksi joutuneen joukkueen veristä italialaisvalmentajaa paikkailtiin. 

Eikä siinä kaikki, sillä marseillelaiset kivittivät myös lyonilaisten kannattajia kuljettanutta bussia. Sen saamista vaurioista ei ole tietoa. 

Tapaus on sikäli outo, ettei kumpikaan joukkue ole loistanut kuluneena vuonna. Lyon on sarjassa viimeisenä eikä Marseillekaan tavoittele mestaruutta. Tällaisen tilanteen ei voisi kuvitella olevan kovin paljon tunteita kuohuttavaa.

Tapausten seurauksena Ranskan urheiluministeri linjasi näkemyksenään, että "tätä ei saa hyväksyä, tällainen rikkoo jalkapallon ja urheilun arvoja. Toivon, että tapaus tutkitaan pian ja tekijät löydetään ja saadaan vakavaan vastuuseen." 

Nähtäväksi jää, saadaanko kivittäjiä kiinni. Ja mikäli niin käy, uutisoidaanko asiasta koskaan meillä Suomessa. Selvää on kuitenkin, että olisi hienoa, mikäli jalkapallon - tai minkä tahansa muun suuren urheilulajin - fanikulttuuri ei Suomessa seuraisi marseillelaisten jalkapallofanaatikkojen esimerkkiä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yhteiskunnallista vakautta ja vakauden puutetta
Tyhmiä ja vastuuttomia, mutta ei syyllisiä
Mänttikuulaa Kirkkonummella

Totuuden jälkeinen aika

Yle julkaisi eilen tiedon, jonka mukaan uintiin tuleva uusi avoin sarja on Setan edustajan mukaan "selkeää syrjintää ja lisäksi riski ihmisoikeusloukkauksille... Erillisen luokan luominen transurheilijoille on jälleen osoitus siitä, että transnaisia ei pidetä naisina".

Tällainenkin lausunto olisi vielä joitakin vuosia sitten koettu todennäköisesti huvittavana. Mutta nykyisessä totuuden jälkeisen ajan ilmapiirissä se on korkeintaan kulmakarvoja kohottava - eikä ainakaan Ylen toimittaja lähde arvioimaan sitä faktaperustalta. 

Tapauksesta tuli mieleeni joitakin aikoja sitten julkaistu tutkimus, jossa analysoitiin poliittista argumentaatiota viimeisten vuosikymmenien aikana. Sen mukaan me elämme aivan erityistä ajanjaksoa tunteiden ja järkeilyn välisen tasapainon suhteen. 

Tutkimuksessa selvitettiin ajanjaksolta 1850–2019 peräisin olevien miljoonien Google nGramissa olevien kirjojen sanankäyttöä. Tulosten mukaan esimerkiksi "määrittää" ja "päätelmä" kaltaisten rationaalisuuteen liittyvien sanojen käyttö lisääntyi vuoden 1850 jälkeen pitkään ja samalla ihmisten kokemuksiin liittyvät sanat - kuten "tuntea" tai "uskoa" vähenivät. 

1980-luvulta alkaen on kuitenkin tapahtunut muutos, jossa sanankäyttö on muuttunut yksilökeskeiseen ja tunnepohjaiseen suuntaan. Tämä muutos on tapahtunut niin fiktiossa kuin tietokirjallisuudessakin. Lisäksi sama muutos havaittiin myös New York Timesin artikkeleissa.

Toisin sanoen tutkimuksen tulokset osoittivat, että julkisuudessa on viime vuosikymmeninä tapahtunut oleellinen muutos yhteisöllisestä ja rationaalisesta kielenkäytöstä kohti yksilökeskeistä ja tunteellista verbaliikkaa. Tämän ei tietenkään pitäisi olla yllätys kenellekään, joka on elänyt pitkään ja havainnut tutkimustuloksen osoittaman muutoksen yhteiskunnan yleisessä kehityksessä ja poliittisessa päätöksenteossa - jos omat uskomukset ja tosiasiat ovat ristiriidassa, niin sitä pahempi se on jälkimmäisille.

Tämä yhteiskunnallisen asenteen muutos lienee myös selitys - tai ainakin yhdensuuntainen kehityskulku - siihen Setan edustajan lausuntoon, jolla aloitin tämän kirjoitukseni. Eli että joku voi aivan vakavissaan paheksua, jos naiseksi leikeltyä ja hormonihoidoilla feminisoitua biologista miestä ei pidetä oikeana naisena. 

Muitakin esimerkkejä vastaavista nykyajan ilmiöistä voisin tähän kirjata, mutta uskon teidän - arvoisat lukijani - osaavan tehdä sen aivan itsekin. Loppujen lopuksihan tämän blogin tarkoituksena on viime kädessä antaa aineksia lukijoidensa omalle ajattelulle eikä niinkään julistaa kategorista totuutta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Transnaisille oma sarja
Muka-suvaitsevainen, muka-älyllinen ja muka-sivistynyt
Mitä me olemme tehneet väärin?

Harvinainen väkivaltarikos on osa laajempaa kehitystä

Yle kertoi tapauksesta, jossa nuori mies oli ollut jonkin aikaa seksuaalisessa seurustelusuhteessa. Sen seurauksena nainen tuli raskaaksi, mikä ei ollut miehen mieleen. Niinpä mies yritti estää lapsen syntymän pahoinpitelemällä ja jopa yrittämällä tappaa naisen.  

Tapahtumien seurauksena 34-vuotias mies on epäiltynä kolmekymppisen naisen tapon yrityksestä, törkeästä laittomasta raskauden keskeyttämisestä, pahoinpitelystä ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta. Tutkinnan perusteena oleva törkeä laiton raskauden keskeytys on poliisin mukaan äärimmäisen harvinainen rikosnimike Suomessa. 

Tapauksesta ei ole käytettävissä tarkempia tietoja, mutta jo edelle kirjoitettu viittaa siihen, että suomalaisen väkivaltarikollisuuden kirjo on laajenemassa. Vuosi 2015 toi meille jo esimerkiksi lisääntyneen ja aiempaa törkeämmän seksuaaliväkivallan, jengirikollisuuden kovenemisen ja terrorismin, joten törkeitä laittomia raskaudenkeskeytyksiä ei enää tarvittaisi tänne pohjoiseen. 

Tällä en vihjaa siihen, että 34-vuotias olisi maahanmuuttajataustainen, sillä sitä en tiedä. Myöskään nuorisojengeihin liittyvä rikollisuus ei ole pelkästään maahanmuuttajataustaisten rikollisuutta, vaan myös monet suomalaisnuoret ovat hakeutuneet niihin. Kaiken kaikkiaan maahanmuuttajilla on kuitenkin oleellisesti määräänsä suurempi rooli näissä rikoksissa.

Viime vuosien kehityksen seurauksena vakava väkivalta on lisääntynyt Suomessa huolimatta rikollisuuden yleisestä vähenemisestä. Eikä tämä voi olla vaikuttamatta negatiivisesti yhteiskunnan ilmapiiriin ja ihmisten turvallisuudentunteeseen.  

Tässä tilanteessa yhteiskunnan olisi siksi reagoitava ja selvitettävä mitä kehityksen pysäyttämiseksi on tehtävissä. Ja kun viisastenkivi on löytynyt, olisi myös toimittava sen mukaisesti. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uutisia monikulttuurisesta Suomesta - sekä kurkistus tulevaisuuteen
Maahanmuuttajien väkivaltarikollisuutta olisi helppo hallita
Mantaqa-jengi on varoitus tulevasta - ja edellyttää toimia

Pekingin kisaennakko

Iivo Niskanen. Messias, maailmanmestari ja olympiavoittaja sekä Suomen kultamitalitoivo Pekingin olympialaisten 15 km matkalla ja parisprintissä. 

Tästä siis alkaa eilen käynnistyneiden olympialaisten maastohiihtojen kisaennakko, joka seuraa aiemmin sinivalkoisin lasein muistiin merkitsemiäni vastaavia ajatuksia. Koska messias on nyt käsitelty, voitaisiin kultamitaleiden osalta melkein lopettaa tähän, mutta mennään nyt kuitenkin kilpailu kerrallaan. 

Eli aloitetaan kisojen ensimmäisestä lauantaista, jolloin käydään naisten takaa-ajo eli yhdistelmähiihto. Se ei ole hiihtäjien suosikkilajeja, mutta kahden hiihtotavan taitajana Krista Pärmäkoski saattaa ottaa jopa mitalin. 

Voimahiihtäjänä tunnettu, mutta Pekingiä varten painoaan muutaman kilon pudottaneen Pärmäkosken mahdollisuuksia paransi selvästi Heidi Wengin lähtöviivalta poistanut norjalaisten koronatilanne. Todennäköisempää on kuitenkin, että hän yhdessä Kerttu Niskasen kanssa kilpailee sijoituksesta viiden parhaan joukkoon. Anne Kyllönen saattaa sijoittua kymmenennen sijan paikkeille, mutta neljäs hiihtäjä täytynee määrätä matkalle ilman ennakko-odotuksia.

Sunnuntaina on vuorossa miesten yhdistelmähiihto. Siinä en odota suomalaisille mitaleita, vaikka kovan hapenottokyvyn, mutta heikomman luisteluhiihtotaidon varassa kilpaileva Iivo Niskanen onkin ilmoittanut matkan itselleen hyväksi lajiksi ja sijoittunee minimissäänkin kahdeksan parhaan joukkoon. 

Myös mitali on mahdollisuuksien rajoissa, mikäli maastot sisältävät riittävästi Iivoa suosivia wassberg-tekniikalla hiihdettäviä mäkiä. Lisäksi norjalaisten COVID-19-tilanne auttaa, koska se poisti lähtöviivalta etukäteen matkan suurimpiin ennakkosuosikkeihin kuuluneen Simen Hegstad Krügerin. 

Perttu Hyvärinen ja Remi Lindholm osallistunevat myös vapaaehtoisesti yhdistelmähiihtoon ja taistelevat hyvänä päivänä 20 tai Perttu jopa 10 parhaan joukkoon pääsemisestä. Neljäs edustaja on määrättävä samaan tapaan kuin naistenkin kilpailussa - ja ilman sen suurempia sijoitusodotuksia. Tai saattaa olla, että valmennusjohto päättää hiihdättää suomalaiset vajaalla joukkueella.

Tiistaina on vuorossa sprinttipäivä vapaalla hiihtotavalla. Suomalaiset eivät lukeudu ennakkosuosikkeihin, mutta tämä on Jasmi Joensuun, Katri Lylynperän ja Jasmin Kähärän pääkilpailu. Heistä jokaisella on mahdollisuus kymmenen parhaan joukkoon, mutta tuskin mitaleille. 

Neljännelle paikalle määrätään joko Pärmäkoski tai Matintalo, joista kummallakaan ei ole mitalimahdollisuuksia. Tai sitten hiihdetään vajaalla joukkueella, mikä minun nähdäkseni olisi järkevää.

Miehistä sprintti on Joni Mäen ja Lauri Vuorisen pääkilpailu näissä kisoissa. Heistä molemmilla on periaatteessa mahdollisuus finaaliin, mutta tuskin siellä menestymiseen. Ristomatti Hakola ei pysty eikä halua hiihtää sprinttiä, vaikka onkin aiemmin ollut vahva näillä matkoilla. 

Kolmannen ja neljännen sprinttimiehen paikan saavat ne, jotka haluavat lähteä hiihtämään. Muuten matka jää vajaamiehitykselle, koska pientä eli kuusimiehistä joukkuetta ei kannata rasittaa matkoilla, joissa he eivät missään tapauksessa sijoittuisi kahdenkymmenen parhaan joukkoon. 

Torstaina on naisten maastohiihtojen suomalaispäivä eli perinteisen kymppi. Silloin on siis sekä Krista Pärmäkosken, Kerttu Niskasen että Johanna Matintalon bravuurimatka, jolta odotetaan myös menestystä. Jopa mitalia, jota lähimpänä näin etukäteen ajatellen ovat Pärmäkoski ja Niskanen. Neljännelle paikalle haluavat ainakin Joensuu ja Kyllönen. Nähtäväksi jää, kumpi sitä pääsee hiihtämään - mitalia ei kannata kuitenkaan odottaa kummaltakaan. 

Perjantaina on sitten alussa mainittu Iivon kultamitalimetsästys eli miesten pikamatka käyttääkseni aiemmin käytettyä nimitystä. Hopea tältä matkalta olisi pettymys niin Iivolle itselleen kuin kilpailua TV:n ääreen asettuville puolelletoista tai kahdelle miljoonalle katsojallekin. 

Totuus kuitenkin on, ettei olympialainen kultamitali ole koskaan etukäteen varmaa, eikä siis tälläkään kertaa. Iivolle itselleen voi sattua huono päivä, joku muu voi törttöillä ladulla, kulkuvälineeksi tulee valituksi keskinkertainen suksi tai voitelu- ja kuviohommat menevät pieleen. Itseäni tämä kaikki alkoi hirvittää jo tätä kirjoitettaessa. 

Viidelletoista kilometrille tähtää myös Ristomatti Hakola. Jos mies on palautunut täyteen kuntoon, on hänkin tällä matkalla ilman muuta kymmenen joukossa. Ja ehkä jopa viiden. Mutta mitali vaatisi kyllä suomen voiteluryhmän ylivoimasta voittoa norjalaisista ja venäläisistä. 

Muista hiihtäjistä Perttu Hyvärinen hiihtää tämän matkan ja epäilemättä myös Remi Lindholm sekä sprinttimiehet Joni Mäki ja Lauri Vuorinen haluavat matkalle. Itse valitsisin Lindholmin, koska Mäkeä tarvitaan viestijoukkueen ankkuriksi levänneenä, eivätkä Vuorisen näytöt ole viime aikoina vakuuttaneet.

Lauantaina hiihdetään jälleen suomalaisittain mielenkiintoinen matka eli naisten viesti. Siihen asettuu vahva joukkue, johon itse valitsisin Matintalon aloittajaksi, Niskasen jatkajaksi, Pärmäkosken ensimmäiselle vapaan osuudelle ja Joensuun ankkuriksi. 

Kyllönen on vahva varanainen mille tahansa osuudelle ja mikäli Joensuu ei vakuuta sprintissä hänen tulee hiihtää kolmantena Pärmäkosken siirtyessä ankkuriksi. Kummassakin tapauksessa Suomi taistelee himmeimmästä mitalista tasapäisesti Ruotsin, Norjan ja USA:n kanssa - ja siksi ankkuriksi tarvitaan kirikykyinen nainen.  

Sunnuntaina viestittelevät puolestaan miehet. Myös heillä on vahva joukkue, josta Hakola tuo joukkueen kärjen mukana ensimmäiseen vaihtoon, Niskanen repii eroa muihin, Hyvärinen yrittää parhaansa säilyttääkseen johtoaseman ja Mäki taistelee loppusuoralla mitalista Norjan ja Venäjän kanssa. Lindholm on hyvä varamies kaikille muille osuuksille paitsi ankkuriksi, mutta mitalimahdollisuutta hän ei vielä pysty ylläpitämään kuin siinä tapauksessa, että sijaistettavaksi osuu Hyvärinen. 

Viestien yhteydessä on muistettava, että joukkue valitaan paljolti kisanäyttöjen varassa. Siksi esimerkiksi Kyllösen huippuonnistuminen tai Matintalon epäonnistuminen 15 kilometrillä muuttaisi naisten joukkuetta. Miesten puolella vastaava tilanne on Lindholmin ja Hakolan välillä - jälkimmäisen kuntohan on rikkonaisen kauden takia ainakin jossain määrin arvoitus.

Keskiviikkona hiihdot palaavat sprinttimatkoille eli pariviestiin perinteisellä hiihtotavalla. Siinä naisten joukkue määräytyy aikaisempien kisatapahtumien mukaan, mutta todennäköisimmin joukkueessa hiihtävät Pärmäkoski ja Niskanen, mutta valintaan vaikuttavat aiemmat kisatapahtumat. Siten myös ainakin Matintalo ja Joensuu haaveilevat pääsystä etukäteen varsin todennäköiseen mitalijoukkueeseen. Kultamitaliin en kuitenkaan usko, mutta ainakin pronssinen lätkä Norjan ja Ruotsin perässä on ilman muuta mahdollinen.

Miesten puolella joukkueeksi on kaavailtu kaksikkoa Niskanen ja Hakola. Lisäksi mukaan haluaisivat varmuudella myös Joni Mäki ja Lauri Vuorinen. Heille paikka avautuu kuitenkin vain, mikäli Hakola epäonnistuu 15 kilometrillä ja jompikumpi ottaa sprintistä mitalin. Itse kilpailussa Suomi on ilman muuta yksi voittajasuosikeista, ellei jopa suurin sellainen. Odotetaan siis kultaa.

Seuraavan lauantain ohjelmassa on sitten miesten viiden peninkulman matka. Siihen suomalaisista osallistunevat Niskanen, Hyvärinen, Lindholm ja todennäköisesti Vuorinen. Heistä Niskanen hiihtänee heikommallakin hiihtotavallaan sijoille viidestä kymmeneen, sillä onhan kysymys kuitenkin raa´asta kestävyysmatkasta. 

Suurista harjoitusmääristään tunnettu Lindholm saattaa yllättää ja voittaa Hyvärisen sijoittuen 15 parhaan joukkoon jälkimmäisen sijoittuessa viisi sijaa alemmaksi. Vuorinen on kaukana takana. 

Sunnuntaina maastohiihdot päättää naisten 30 km hiihto. Suomalaisista Pärmäkoski hiihtänee parhaiten, mutta ei mitaleille. Niskanen tulee maaliin pari sijaa myöhemmin ja Kyllönen sijan 15 paikkeilla. Neljäs hiihtäjä jouduttaneen määräämään, ellei joukkueesta löydy vapaaehtoisia.  

Kaiken kaikkiaan edelle kirjoittamani mukaan suomalaisilla olisi etukäteen ajatellen mahdollisuus yhteensä kahdeksaan maastohiihtomitaliin, joista kaksi kirkkaimpia. Tosiasia kuitenkin on, että yleensä noin puolet odotuksista toteutuu, joten meidän penkkiurheilijoiden on realistista odottaa neljää mitalisijaa, joista yksi kultainen. 

Lopuksi haluan muistuttaa siitä, että edelle kirjoittamani veikkaukset ovat vain veikkauksia. Eli paraskaan asiantuntija ei pysty ennakoimaan maastohiihdon arvokisojen lopputuloksia, vaikka jotkut asiat - vaikkapa norjalaisen hiihtohirmun Johannes Kläbon sprinttikulta - vaikuttavatkin lähes kaikkien mielestä varmalta jo etukäteen. Ja juuri siksi seuraavat kaksi viikkoa ovat suomalaisen penkkiurheilijan suurta juhlaa, joka tuottaa sekä onnen että pettymyksen kyyneleitä. Siis suuria tunteita ja alkukantaista nautintoa! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mytologisia tapahtumia
Pjongchangin kisaennakko
Hiihtäjät on valittu Sotshiin - vaan miten käy itse kisoissa

Matkalla mitättömyyteen

Kuten hyvin tunnettua, on Keskusta ollut Suomen historian aikana toinen varsinaisista mahtipuolueistamme. Paino tuossa lienee sanalla historia, sillä viime vuosien gallupkannatuksen kehitys on ollut puolueen kannalta lievästi sanottuna kammottavaa. 

Puolueen tulevaisuuden kannalta saimme eilen yhden mielenkiintoisen uuden tiedonpalan. MTV3 nimittäin uutisoi, ettei sen tekemässä tunnekyselyssä puolueeseen liitetty ensimmäistäkään positiivista luonnehdintaa. 

Sellaisten sijaan Keskusta herätti ihmisissä pettymyksen, halveksunnan ja häpeän tunteita. Tämän pitäisi herätellä puolueen johtoa, sillä vaikka politiikka onkin asioiden hoitamista, vaikuttavat siihen vahvasti ihmisten tunteet - täysin riippumatta siitä, ovatko ne rationaalisia vai eivät. 

Tämän aamun Helsingin sanomat puolestaan julkaisi oman gallupinsa pääkaupungin puoluekannatuksesta. Siellähän Keskustalla ei ole koskaan ollut merkittävää jalansijaa, eikä ole nytkään. 

Tässä gallupissa oli kuitenkin yksi erityisen mielenkiintoinen piirre eli Vihreiden suosion luisuminen laskuun. Pudotusta edelliseen puoluekannatuskyselyyn kertyi yli kaksi prosenttiyksikköä, joten kannatuksen katoaminen lienee todellista. 

Epäilen vahvasti, että tässä asiassa syynä eivät ole ihmisten epämääräiset tunteet, vaan vihreän politiikan kirkastuminen äänestäjien silmissä nyt, kun puolueet ovat esitelleet omia tavoitteitaan. Tähän viittaa se, että samalla kun Vihreiden kannatus on laskenut, on Kokoomusta lukuun ottamatta muiden puolueiden kannatus säilynyt varsin vakaana - eli puolueen äänestäjäkunta ei ole tavallisen trendin mukaan siirtynyt muiden vasemmistopuolueiden vaan poliittisen oikeiston taakse. 

Toisin sanoen Helsingin vauraat naiset ovat huomanneet, että vihreitä äänestämällä he edistävät pääkaupungin sosialistisoitumista ja käskytyskulttuuria. Eikä se tietenkään sovi sellaisen ihmisen ajatusmaailmaan, jonka äänestysvaihtoehtona on Kokoomuksen äänestäminen. 

Jääkäämme siis odottamaan vaalien lopputulosta. Ja muistakaamme myös itse käyttää äänioikeuttamme - ellei muuten, niin antaaksemme mitättömyyden ansaitseville poliittisille voimille vauhtia niiden matkalle alamäkeen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jatkuvatko ekonomistien vieroksumat punavihreät bileet?
Punavihreät vievät ja Keskusta vikisee
Helsinkiin halutaan ideologista mainontaa

Onko komissio ollut tunteiden vietävänä?

Britannian pääministerin Boris Johnsonin päätös lähettää parlamentti tavallista pidemmälle syystauolle on herättänyt kuohuntaa. On puhuttu jopa vallankaappauksesta, mikä ei tietenkään ole täysin totta, koska on toimittu maan lakien mukaisesti.

Johnsonin päätöksen taustalla lienee se umpisolmu, jonka brittiparlamentti ja EU:n komissio ovat EU-erosta päättäneen kansanäänestyksen jälkeen saaneet aikaiseksi - eli molempia osapuolia tyydyttävän sopimuksen jäämisen pelkäksi haaveeksi.

Vielä on tietenkin liian aikaista sanoa, eroaako Britannia lopulta EU:sta vai vieläkö se päätyy hakemaan lisäaikaa. Puhumattakaan siitä myöntääkö EU sellaista. Mutta ehkäpä pari sanasta nähdystä teatterista on jo nyt paikallaan.

Britannian EU-eron taustalla oli pitkälti saarivaltioon suuntautunut itäeurooppalaisen halpatyövoiman sekä myös EU:n ulkopuolisten maahanmuuttajien tulva. Näin Britannian työväestön asema heikkeni, terveydenhuoltokulut kasvoivat ja monet maahanmuuttajien aiheuttamat lieveilmiöt lisääntyivät.

Mikäli ero nyt toteutuu, jää nähtäväksi onko sillä merkitystä edelle kirjaamieni eron syiden korjaamisen kannalta: ainakaan EU:n ulkopuolisten maahanmuuttoa ei voi panna yksin EU:n syyksi. Joka tapauksessa näiden ratkaisu riippuu uudelleen itsenäistyvän Britannian tulevasta maahanmuuttopolitiikasta.

Ensi alkuun tullee vastaan kuitenkin toinen kansanäänestys ja sen seurauksena EU-myönteisen Skotlannin itsenäistyminen ja EU:n jäsenhakemus. Näin Brexit johtaisi satojen vuosien mittaisen valtioliiton purkautumiseen. Nähtäväksi jää, toimiiko Englanti siinä samalla tavoin kuin EU Britanniaa kohtaan, vai onko asenne rakentavampi.

Meidän kannaltamme Skotlannin itsenäistyminen ja liittyminen Unioniin tarkoittaisi todennäköisesti yhden uuden yhteistyökumppanin liittymistä Unioniin ja siten Suomen aseman vahvistumista. Toisaalta EU:n kannalta Brexitissä on tietenkin kyse isosta tappiosta, mutta myös Saksan ja Ranskan aseman korostumisesta.

Käytännössä Unioni saattaisi tämän kehityksen seurauksena muuttua entistäkin kankeammaksi ja byrokraattisemmaksi, eikä ainakaan vapaakaupan asema vahvistuisi. Se taas olisi Suomen kaltaisen ulkomaankaupasta elävän pikkumaan tappio. Samoin kuin yhden nettomaksajan maksamien jäsenmaksujen siirtyminen muiden - siis myös Suomen - maksettavaksi.

Entä Britannia? Sen tulevaisuus riippuisi vahvasti siitä, minkälaisen aseman se pystyisi rakentamaan erityisesti suhteessa Yhdysvaltioihin ja Kiinaan. Mikäli kauppa näiden kanssa vilkastuu, tarkoittaa se myös Britannian talouden säilymistä vahvana.

Jos näin kävisi - ja vaikkei kävisikään - on selvää, että EU:lla ja Britannialla on niin paljon yhteisiä intressejä, ettei Brexit jättäisi parantumattomia arpia. Kyllä näiden suurten talousvaikuttajien välinen yhteistyö on niin paljon molempia hyödyttävää, että yhteinen sävel löytynee muutamassa vuodessa.

Ja sitten vielä EU:n mekanismeista. Tapaus Brexit on osoittanut, ettei Unionista ole mahdollista erota rakentavasti. Sen osoitti jo se, ettei Britannialle suostuttu antamaan samanlaista asemaa kuin Norjalle, joka nauttii pitkälti samoista eduista kuin jäsenmaat. Minusta on vaikuttanut jatkuvasti siltä, että EU:n komissio on tässä asiassa ollut vähintään yhtä paljon tunteiden vietävissä kuin brittihallituksetkin.

Lopuksi. Mikäli Britannia nyt todella eroaa ilman sopimuksia, herää kysymys siitä, että olisiko EU:n lopulta kuitenkin pitänyt pyrkiä molempia tyydyttävään sopimukseen?  Eli kärsiikö EU brittien eroamisen estämiseksi harrastamastaan nihkeydestä enemmän kuin se olisi saavuttanut rakentavammalla asenteella?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kanaalin yli pyrkijät muistuttivat hallitusneuvottelijoita
Kuinka taipuu briteiltä EU:n iltalypsy
Humanitaarinen paradoksi Holmströmiläisen paradoksin valossa

Suru tieteen puolesta

Ei ole kuin alle kolme viikkoa siitä kun ihmettelin viimeksi Australian Alice Springsin eläväistä ilmastohistoriaa. Keski-Australian ilmastohistoria ei kuitenkaan ollut silloin löytänyt lopullista vakautta, vaan tilanne on jälleen muuttunut.

Alla uusimman mallin mukaan laskettu Alice Springsin ilmastohistoria sellaisena kuin tallensin sen GISS:in sivuilta elokuun 11. päivänä.

Tässä puolestaan tilanne tänä aamuna.

Kuvien vertailu ei tarvinne minun selityksiäni. Totean kuitenkin, etten voi olla hämmästelemättä sitä luovuutta ja innovaatiotasoa, jolla australialaiset (vai GISS:in?) ilmastotieteilijät muuntelevat Alice Springsin ilmastoa. Enkä voi ymmärtää tämän kääntelyn ja vääntelyn mahdollista motivaatiota.

Omalla kohdallani tämä kaikki on muuttunut pelkäksi makaaberiksi viihteeksi, sillä uskottavuus Alice Springsin ja sen myötä kaikkien maanpinnan mittausasemien luotettavuuteen on omalta kohdaltani mennyt jo kauan sitten. Siitä huolimatta tässäkin viihteessä on jotain, joka saa tutkijaminäni suremaan. 

Eikä se suru johdu edellä olevan kuvaparin loogisesta johtopäätöksestä, jonka mukaan Keski-Australian ilmaston lämpeneminen olisi kuluneen vajaan kolmen viikon aikana peruttu, vaan siitä, mitä tällainen soutaminen ja huopaaminen tekevät tieteen asemalle ihmiskunnan luotettavimpana tiedontuottajana. Tästä huolesta kirjoitin jo yhdessä ensimmäisistä blogikirjoituksistani.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Australian ilmastohistoria jatkaa edelleen villiä elämäänsä

Tiede totuudenjälkeisen yksisilmäisten maailman poliittisena uhrina

Tiede on hyödyllisin instituutiomme

JK kello 18:40 Kiitos Vesa Haapalan kommentin katsoin tarkemmin noita kahta kuvaa. Niissä suurin muutos ei olekaan "lämpenemisen peruminen", vaan aikasarjan alkupään poistaminen. Tosin myös eräitä muitakin mittaustuloksia näyttää poistetun. Muutos ei ole siis niin dramaattinen kuin ensin näytti. Pahoittelut huolimattomuudestani. Itse asiaa tämä ei kuitenkaan muuta miksikään.