tiistai 7. marraskuuta 2023

Joka kymmenes maahanmuuttajataustainen järvenpääläisnuori on rikollisilla poluilla

MTV3 kertoi, että Järvenpäässä toimii "pääosin kantasuomalaisten muodostama jengi" sekä lisäksi toinen jengi, joka "on profiloitunut enemmän toisen polven maahanmuuttajien ryhmäksi". Nämä katujengit eivät toiminnaltaan juurikaan poikkea toisistaan, vaan tekevät samantyyppisiä rikoksia. 

On tietenkin ikävää, että 46 000 asukkaan kaupungissa vaikuttaa kaksi rikollista nuorisojoukkiota häiritsemässä ihmisten elämää. Huomionarvoista niissä on myös se, että Järvenpään asukkaista peräti 95 prosenttia puhuu äidinkielenään suomea tai ruotsia ja siitä huolimatta molemmissa sen kahdesta rikollisjengistä vaikuttaa maahanmuuttajataustaisia henkilöitä - toisessa pääroolissa ja toisessa vähemmistönä.

Tämäkin tapaus kertoo siitä, että suomalaisen turvapaikkapolitiikan haitat tulevat esiin sellaisillakin paikkakunnilla, joissa maahanmuuttajien määrä on varsin vähäinen. Edelle kirjaamieni lukujen perusteella Järvenpäässä asuu nimittäin vain noin 2 300 vieraskielistä ihmistä. 

Tähän lukuun sisältyvät vauvat ja vanhukset sekä länsimaista saapuneet, joten katurikollisuuden kannalta oleellisen ryhmän - eli 15-30-vuotiaiden kehitysmaataustaisten nuorten - määrä lienee enintään 400 henkeä. Kun huomioidaan, että MTV3:n jutun mukaan molempiin jengeihin kuuluu 15-30 henkeä, joista vähintään puolet on maahanmuuttajataustaisia, voidaan yksinkertaisen laskutoimituksen avulla päätellä että noin joka kymmenes kehitysmaataustainen järvenpääläismaahanmuuttajanuori on rikollisilla poluilla. 

Minusta kymmenen prosentin osuus ei ole pelkästään huolestuttava vaan hälyttävä. Ellei suorastaan katastrofaalinen tai peräti veret seisauttava. 

* * *

MTV3:lle täytyy tänä aamuna antaa muutenkin kiitos edellä puheena olleen ongelman esille tuomisesta. Se nimittäin julkaisi järkyttävän videon, joka kertoo maahanmuuttajanuorisostamme enemmän kuin tuhat sanaa. Ja alleviivaa sitä, että nykyisen hallituksen maahanmuuttopoliittinen linja on oikean suuntainen ja sen täytäntöönpanolla alkaa olla jo kiire.    

41 kommenttia:

  1. Kuulemma pääkaupungista moni lapsiperhe on muuttanut lähikuntiin kuten Järvenpäähän, jotta lapset voisivat käydä rauhassa koulua. Koulurauha tarkoittaa koulua ilman kulttuurinrikastuttajia. Nyt huomataan, että moniosaajat ovat kuin rotanraato vesitornissa: yksikin haitaa tuhansien elämää. Eiköhän tällainen roskasakki ole jo aika siivota sinne, mistä se on tänne valunutkin?

    VastaaPoista
  2. Olipa hurjan näköinen video. Onneksi myyjä selvisi. Ei ole matuilla minkäänlaista kunnioitusta ihmiselämää kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisti ohje on poliisilta ja kauppiailta, että kannattaa vain painaa tuntomerkit mieleen ja antaa ryöstäjän toimia, koska riski henkilövahingolle on suuri ryöstötilanteessa. Kenenkään terveys ei saa kärsiä kaljakeissin takia.

      Poista
  3. Eilen oli artikkeli, jossa kerrotaan toimeentulotuen saajista yleisesti.
    Graafi näyttää sekä ikäluokan 15-24 että Kaikki ikäluokat.

    Kyllä on vakava paikka kun on alueita, joissa kaikista ikäluokista yli viidennes saa toimeentulotukia.
    Voi vain arvailla mikä on tulevaisuus.

    Minusta tämä kertoo myös sen, että ulkomailta ei tarvitse ottaa enempää toimeentulotuella eläjiä. Niitä on meillä jo ihan tarpeeksi.

    Yle eilen

    Helsingissä on alueita, joissa jopa kolmannes nuorista on saanut toimeentulotukea – kartta näyttää erot kaupunginosien välillä

    Itäisessä Helsingissä jopa kolmannes nuorista on joutunut turvautumaan toimeentulotukeen tänä vuonna.

    https://yle.fi/a/74-20057091

    VastaaPoista
  4. Yle eilen

    Vantaalaisesta asunnosta löytyi Tullin kotietsinnässä peräti 26 kiloa ekstaasia

    https://yle.fi/a/74-20058756

    Artikkelista poimittua

    Tulli teki heinäkuussa Vantaalla ison huumetakavarikon.
    Tulli löysi yksityisasuntoon suoritetun kotietsinnän yhteydessä noin 52 000 tablettia ekstaasina tunnettua huumausaine MDMA:ta. Sen lisäksi takavarikoitiin kolme kiloa hasista.

    Takavarikoidun huumausaine-erän arvo katukaupassa olisi ollut yli miljoona euroa.

    ////////////////////////

    Hyvät ihmiset, pitäkää huolta lapsistanne etteivät ryhdy näiden asiakkaiksi. Siinä menee terveys, rahat ja kenties henki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku kuuluisa tangokuningas oli näitä aineita käyttänyt ja niistä tietysti maksanut. TV-dokumentissa hän ilmoitti, ettei kadu mitään. Niinpä niin. Nyt ko. laulaja parkuu, kun hänen konserttejaan perutaan.

      Poista
  5. Nyt odotellaan jännityksellä, milloin HS käy tekemässä jutun Järvenpään maahanmuuttajanuorista. Haastattelee paria vietnamilaista ja kiinalaista, jotka pärjäävät koulussa, osaavat lukea, harrastavat kaikenlaista ja vielä auttavat vanhempiaan töissä viikonloppuisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jättääpä sitten senkin mainitsematta että vietnamilaisten hoteissa on ollut huumeiden tukkukauppaa iät ja ajat, noin kertoillaan.
      Kiinalaisista saa puhtoisimman jutun.

      Poista
  6. Yle eilen

    16-vuotiaan pojan pahoinpitelystä tuomitut miehet tahtovat hovioikeuden hylkäävän tuomion, koska heitä ei tunnistettu

    Syyttäjän mukaan käräjäoikeudessa voitiin todistaa kaikkien 15 tuomitun osallistuneen pahoinpitelyyn.

    https://yle.fi/a/74-20057834

    Artikkelista poimittua

    Helsingin hovioikeus alkaa tänään maanantaina käsitellä Helsingin Pikku Huopalahdessa tapahtunutta 16-vuotiaan pojan pahoinpitelyä.
    Kaikkiaan 15 nuorta miestä tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa pahoinpitelystä lokakuussa 2021. Pahoinpitely tapahtui maaliskuussa 2021.
    ...
    Aiempi tuomio: Valmistautuivat tekoon ostamalla pesäpallomailoja

    Käräjäoikeuden tuomion mukaan 22–27-vuotiaat naamioituneet miehet kävivät 16-vuotiaan pojan kimppuun. He löivät ja potkivat poikaa tämän maatessa maassa.
    ...
    Ainakin osa miehistä saapui paikalle kolmella autolla, jotka poliisi pysäytti Mannerheimintiellä. Autoista löytyi pesäpallomailoja, veitsiä sekä yksi ampuma-ase.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokohan se lainmuutos on vireillä jossa otetaan käyttöön muissa länsimaissa voimassa oleva käytäntö että jos tietystä joukosta ei tekijää saada selville, tuomitaan koko porukka kuten tekijä tuomittaisiin. Näitä tällaisia lakeja on jouduttu ottamaan käyttöön mafian ja jengien vuoksi juurikin tilanteita varten jossa ei olla varmoja että kuka naamioituneista esim. murhan teki. Ei olla tyydytty siihen että naamioitumalla tai muuten sekoittamalla tilanne ei saataisi ketään tuomituksi, kuten Suomessa on tilanne.

      Poista
  7. IL eilen

    Kaksi poikaa muutti Ruotsiin – Näin toisesta tuli murhaaja ja toisesta murhattu

    Ruotsin rikollisjengeihin rekrytoidaan lapsia erityisesti lastenkodeista. Lapsista osa päätyy murhaamaan tai tulee murhatuksi.

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a9452035-2f6c-48f7-a524-93de008757b2

    Artikkelista poimittua

    Kaksi lasta saapui Ruotsiin kuutisen vuotta sitten. Molemmat sijoitettiin lastenkoteihin kaksi vuotta sitten.
    Nyt toinen heistä on murhattu ja toinen on vankilassa kolmesta murhasta epäiltynä.

    ///////////////////////

    Nämäkin ovat varmaan olleet niitä yhteiskunnan rikastuttajia vai miten se "suvaitsevaisten" liturgia menikään?
    Minusta näissä on se oppi, että ei yhtään enempää - ei Suomeen, ei Eurooppaan.

    VastaaPoista
  8. Vihdoinkin!

    Yle tänään

    Saksa ja Ranska tiukentavat maahanmuuttopolitiikkaa – kumpikin maa aikoo palauttaa turvapaikanhakijoita aiempaa enemmän

    Isojen EU-maiden päättäjät käsittelivät maanantaina kovempaa siirtolaispolitiikkaa. Gazan sodan heijastuminen Eurooppaan lisää poliitikkojen paineita.

    https://yle.fi/a/74-20058916

    Artikkelista poimittua

    BERLIINI Sekä Saksan että Ranskan johtajat kokoontuivat maanantaina käsittelemään maahanmuuttoa, josta on nopeasti tullut kummassakin maassa politiikan kuumin peruna. Kummassakin maassa päättäjät ovat pahasti sukset ristissä siitä, mitä pitäisi tehdä.

    Saksassa kunnat vaativat liittovaltiolta ja osavaltioilta lisää rahaa pärjätäkseen nopeasti kasvaneiden tulijamäärien kanssa. Majoituspaikkoja ei ole tarpeeksi, koulu- tai päiväkotipaikoista puhumattakaan. Tulijoiden määrä on yllättänyt kaikki tänä vuonna.
    ...
    ...
    Saksa tekee lähes täyskäännöksen

    Ennen maanantai-illan tapaamista liittokansleri Olaf Scholzin kanssa etenkin suurimman oppositiopuolueen kristillisdemokraattien CDU:n johtamat osavaltiot vaativat, että jatkossa turvapaikkahakemukset käsiteltäisiin Euroopan rajojen ulkopuolella.
    Samaa on vaatinut gallupeissa toiseksi suurimmaksi kivunnut Vaihtoehto Saksalle -laitaoikeistopuolue. Myös jotkut vihreät tukevat ideaa, että hakemukset käsiteltäisiin vastaisuudessa lähempänä turvapaikanhakijoiden kotimaita.
    ...
    Puhutaan sekä turvapaikanhakijoiden etuuksien leikkaamisesta että heidän määränsä vähentämisestä. Valvontaa Puolan, Tšekin ja Sveitsin rajoilla on jo lisätty.
    ...
    ...
    Ranskassa ei saisi rikkoa ”tasavallan arvoja”

    Ranskassa senaatti aloitti erittäin riidellyn maahanmuuttolain käsittelyn maanantaina.
    Vasemmisto syyttää presidentti Emmanuel Macronia äärioikeiston liehittelystä ja turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksien vaarantamisesta.
    Lakiesityksen mukaan turvapaikanhakijoiden valitusoikeus heitä koskevista päätöksistä ja hallinnon toimista heikkenisi. Oleskelulupa voitaisiin perua tai jättää uusimatta sellaiselta, joka ”ei noudata tasavallan periaatteita”.
    Turvapaikan saanut voitaisiin poistaa Ranskasta, vaikka tämä nykyisen lain perusteella olisi suojan tarpeessa. Esimerkiksi alle 13-vuotiaana Ranskaan saapuneita tai pitkäänkin siellä asuneita voitaisiin karkottaa, jos ulkomaalaisen käyttäytymistä pidetään ”vakavana uhkana yleiselle järjestykselle”.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä vielä riemuitse. Tuo on vasta puhetta. Saksan piti nostaa puolustusmenojaankin ja tilauksiaan aseteollisuudelta jo vuosi sitten tehdyllä "päätöksellä". Toistaiseksi ei ole tapahtunut yhtään mitään. Siis ei mitään. Ja mikä merkitys sillä että muutama sata estetään tulemasta ja muutama kymmenen saadaan karkotetuksi, on kokonaisuuden kannalta? ei yhtään mitään. Heidän pitäisi panna rajat kokonaan kiinni näiltä tulijoilta ja aloittaa massakarkoitukset kymmenin ja sadoin tuhansin vuodessa. Sittenkin menisi aivan tolkuton aika ennenkuin muutosta olisi havaittavissa. Ja ei tule tapahtumaan tällaiset toimet. Ei minun elinaikanani, ja ajattelin elää vielä jonkin aikaa.

      Poista
  9. "Monikulttuurisuus on rikkaus. Ei mulla muuta." -- Alexander Stubb

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se rikkaus, mutta kenelle. Varmasti se on rikkaus ainakin elätettäviksi tuleville, huumekaupan harjoittajiksi tuleville ja turvapaikkaliiketoiminnan harjoittajille. Tuskin kuitenkaan maksajille ja seurauksista kärsiville.

      Poista
    2. Kyllä Ohisalolle, Biaudetille ja Bajamajalle riittää "yhteiskunnan kaltoinkohtelemia" poskelle taputeltavia pikipäitä
      - mutta ei heiltä heru sympatiaa masentuneille kantasuomalaisille, itsemurhaa hautoville nuorille.

      Poista
    3. Masentuneet kantasuomalaiset eivät ole mediaseksikkäitä, joten heistä huolehtiminen ei tuo näille narsisteille kaipaamaansa huomiota.

      Poista
    4. Toimittelija Maria Pettersson kävi pari vuotta sitten tutkimassa Tukholmassa mm. jengi- ja väkivaltarikollisuutta. Ei kuulemma löytynyt mistään, kaikki oli aivan rauhallista ja tavallista. Jos toimittelijoiden ammattitaito on tällä tasolla, en yhtään ihmettele, miksi Suomessakin on jo ajauduttu jengi- ja väkivaltakulttuuriin ja nimen omaan maahanmuuttajataustaisten taholta.

      Poista
    5. Keharit on kehareita, vaikka voissa paistaisi.

      Poista
    6. Ei jää painavista ehdokkaista kohta enää ketään järkevää ja luotettavaa äänestettävää.
      Vai kääntyiskö jonkun takki pois vioistaan tai diagnooseistaan?

      Poista
  10. Etelä-Afrikassa tapahtuu ennen näkemätöntä "kehitystä"...

    Yle tänään

    Eteläafrikkalainen ministeri ja henkivartijat joutuivat ryöstön kohteeksi

    https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-189690

    Etelä-Afrikan liikenneministeri Sindisiwe Chikunga ja hänen henkivartijansa joutuivat ryöstön uhreiksi maanantaina, kun he olivat matkustamassa valtatiellä Johannesburgin eteläpuolella.
    Asiasta kertoi tiistaina Etelä-Afrikan poliisi.

    Poliisin mukaan ryöstäjät veivät muun muassa Chikungan henkilökohtaista omaisuutta ja hänen henkivartijoidensa aseet.

    Poliisi etsii ryöstäjiä. Viranomaisten mukaan kyseessä oli ”ennennäkemätön välikohtaus”.
    Paikallisen median mukaan ryöstö tapahtui, kun ministeriä kuljettanneesta ajoneuvosta oli puhjennut rengas ja sitä oltiin vaihtamassa.

    Etelä-Afrikka on jo pitkään kärsinyt runsaasta rikollisuudesta.

    ////////////////////////

    Ei kai se rikollisuus vaan ole mustien geeneissä vai mistä tällainen voisi johtua?

    VastaaPoista
  11. Työpaikkani on pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa kauppakeskuksessa, jossa nuorisolaiset tapaavat hengailla. Huomaan että jopa kantasuomalaisten nuorten puheen klangi on muuttunut kummalliseksi. Se on ikään kuin sekoitus romanien ja maahanmuuttajien puhetta painotuksineen.

    Valitettavasti täälläkin nuorisolaisten spiritual leaderit tahtovat olla RAL-värikartan 80XX -sävyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Räppimäinen, höpöttävä klangi kuuluu muutamin paikoin myös nuorten valkolaismiesten puheessa.

      Poista
    2. Tuota juuri tarkoitin. Kantasuomalais-nuorisolaiset.

      Poista
  12. MTV uutiset tänään

    Poliisi tutkii Turun keskustassa tapahtunutta puukotusta

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisi-tutkii-turun-keskustassa-tapahtunutta-puukotusta/8814570

    Artikkelista poimittua

    Lounais-Suomen poliisi tiedottaa tutkivansa Turun keskustassa torstai-iltana tapahtunutta puukotusta.
    Hätäkeskus sai ilmoituksen viime viikon torstai-iltana noin kello kahdeksan aikaan miehestä, joka oli kertonut sivulliselle tulleensa puukotetuksi.

    Teko tapahtui julkisella paikalla Turussa Itäisen keskustan alueella. Epäilty tekijä oli poistunut tekopaikalta, eikä poliisi tavoittanut häntä.
    Poliisi kertoo tavoittaneensa teosta epäillyn henkilön myöhemmin ja ottaneen tämän kiinni teosta epäiltynä.
    ...
    Kiinniotettua miestä epäillään tapon yrityksestä.

    ///////////////////////

    Toivottavaa olisi, että Suomi saataisiin siivottua näistä teräaseista. Joillekin ne taitavat olla jo vakiovaruste?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tule onnistumaan teräaseiden poissaaminen, ei matuilta eikä kantasuomalaisilta, ennenkuin saadaan ne pois täältä jotka niitä ensisijaisesti käyttävät. Ja kun odotetaan peukkupersiissä riittävän kauan, niiden ensimmäisenä käytöstä tulee myös meidän kognitiivisen alaluokan juttu, ja sitten sitä ei saa pois palaamatta 1800-luvun rangaistuksiin ja toimintamalleihin. Silloin saatiin puukot ja puukkojunkkarit siivottua suurinpiirtein pois maisemista, mutta nykyinen hellämielinen lainsäädäntö ei salli silloisia toimivia menettelyjä.

      Poista
    2. Karkotus Siperiaan ei taida enää sopia keinovalikoimiin.

      Poista
    3. Valitettavasti ei

      Poista
  13. Siis ilmeisesti sen kantasuomalaisen porukan puhe, joka tuollaisissa paikoissa hengailee? en ole nimittäin huomannut moista sellaisten parissa jotka eivät moisissa aikaansa vietä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän tuossa sanottiin.

      Alkuperäisen Stadin slangin sanastosta noin kolmannes oli peräisin ruotsista ja toinen kolmannes venäjästä.
      Entisten herrakansojen kielistä.
      Haluttiin ikään kuin kohota korkeammalle tasolle.

      II maailmansodan jälkeen slangi alkoi saada sanastoa englannista tunnustuksena USAn imperiumille ja haastaen neuvostoimperiumia, jota olisi pitänyt kumartaa.

      Nyt slangi täyttyy arabiasta ja somalista, kun suomalainen korottaa itseään taas uuden herrakansansa tasolle.
      Onneksi nämä lienevät pääkaupunkiseudullakin vähemmistö, mutta ilmiö on kaikkea muuta kuin toivottava.

      Poista
  14. Nyt on herätty hieman siihen että Gazassa toimivien hyväihmisten juttuihin ei ole niin luottamista, koska he toimivat siellä Hamasin ehdoilla ja luvalla, niihin ehtoihin kuuluu Hamasin "uutisten" välittäminen.

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009973475.html

    VastaaPoista
  15. Eivät ole ymmärtäneet taannoiset tai nykyisetkään sukupolvet ahneudessaan ja haaveilussaan minkä rotkon partaalle ovat maamme ajaneet.
    Neuvostoliiton uloimmassa valtapiirissä eläminen tavallaan aikansa pelasti meidät vanhojen EU-maiden kohtalolta, mutta mikäs nyt eteen? Olemmeko kohta samassa liemessä kuin läntisemmät kaverimme Tromssasta Palermoon?

    VastaaPoista
  16. Yle tänään

    Nuorten väkivaltarikollisuus on kasvanut valtakunnallisesti, sanoo Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen ylikomisario Jussi Huhtela

    Ryöstöissä anastetaan yleensä puhelimia tai merkkivaatteita. Nuorisorikollisuudesta puhuttaessa on muistettava, että ryöstön tekevä joukko nuoria ei ole välttämättä katujengi, Huhtela huomauttaa.

    https://yle.fi/a/74-20058974

    Artikkelista poimittua

    Itä-Uudenmaan poliisilaitos piti tiistaiaamuna info-tilaisuuden lasten ja nuorten turvallisuustilanteesta.
    Poliisilaitoksen ylikomisarion ja valvonta- ja hälytystoimintasektorin johtajan Jussi Huhtelan mukaan Suomi kokonaisuudessaan on hyvin turvallinen maa, samoin kuin lähes 600 000 asukkaan Itä-Uudenmaan alue.

    Nuorten välillä tapahtuneita rikoksia ei kuitenkaan voi jättää huomiotta.
    – Kevään ja kesän aikana, ja jo viime vuoden puolella, on tämän tästä tapahtunut ryöstö, jossa joltakin nuorelta on anastettu omaisuutta väkivaltaa käyttämällä, Huhtela toteaa Radio Suomen Päivän haastattelussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryöstöjä tekevä nuorisojoukko on katujengi, oli Huhtela mitä mieltä tahansa.

      Poista
  17. Tuo väite turvallisuudesta perustunee tilastoihin. Mutta mutta... paljonko tästä puhutun tyyppisestä rikollisuudesta päätyy oikeasti poliisin tietoon? nyt jo on oikeudenkäynneissä tullut ilmi syytteiden muodossa syytteessä olevien rikollisten sekä uhreihin että todistajiin kohdistama uhkailu ja väkivalta. Moniko uskaltaa edes tehdä rikosilmoitusta koska joutuu kuitenkin elämään samoilla alueilla kuin nämä väkivaltaiset jengit? veikkaan että yllättävän moni ei uskalla. Onko tuo esiin tullut osa 10, 20 vai 30 prosentti todellisista rikoksista? sen enempää en usko sen olevan. Eli tilastot johon viranomaiset ja eräät poliitikot vetoavat ovat aivan perustavalla tavalla vääriä ja muuttuvat yhä enemmän vääriksi mitä pidemmälle tilanne pääsee. Ja pääseehän se.

    VastaaPoista
  18. On käynyt meikälle useammankin kerran noin, valkohameisilla hartailla on muuten vissiin aina puukko hihassa valmiina se selittäisi jotkut kerrat koska en usko, että just mun kohdalle olisi tullut tilastollisia poikeamia.. Onneksi joskus olin nopea niin saatte lukea tänkin pläjäyksen, poliiseille jaksoin vissiin kerran ilmoittaa ajattelin kun oli todistajiakin ympärillä mutta ne olikin jotain hevimiesten näköisiä vaan olivatkin jotain lässyn lässyn tyyppejä.. En kyllä tajunnut silloin sitä kansalaisuutta hetu kunnolla joten vissiin vähän oma vika ku ei jäänyt kiinni mut kun olin vielä vähän silleen, että huh kun meni läheltä se yks yritys ja nää lässyn lässyt vielä vaikeutti keskittymistä kun eivät edes kertoneet, vitun vihreät.

    VastaaPoista
  19. IL tänään

    Ujuni Ahmed tuomittiin petoksesta
    Helsingin käräjäoikeus tuomitsi aktivisti Ujuni Ahmedin petoksesta. Ahmed kiisti syyllistyneensä rikokseen.

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b206fb75-f92e-4ce3-a860-4ea11ae978cb

    Artikkelista poimittua

    Helsingin käräjäoikeus on tuominnut ihmisoikeusaktivisti Ujuni Ahmedin petoksesta.
    Ahmed tuomittiin sakkorangaistukseen. 65 päiväsakkoa tekee hänen tuloillaan 1 690 euroa. Tämän lisäksi Ahmed velvoitettiin korvaamaan Kelalle aiheuttamastaan vahingosta 2 300 euroa.
    ...
    Syyttäjä vaati Ahmedille ehdollista vankeusrangaistusta. Syyttäjän mukaan Ahmed erehdytti Kansaneläkelaitosta (Kela) maksamaan itselleen perusteettomasti peruspäivärahaa sekä perustoimeentulotukea vuoden 2018 aikana.
    Syyttäjän mukaan Ahmed salasi Kelalta ansiotulonsa ja työskenteli eri säätiöissä ja yhdistyksissä, muun muassa Suomen World Vision ry:ssä ja Helsingin Diakonissalaitoksessa.

    Haasteen mukaan Ahmed hankki itselleen yhteensä 6 188 euron suuruisen taloudellisen hyödyn.
    Ahmed myönsi esitutkinnassa jättäneensä ilmoittamatta ansiotulojaan Kelalle. Hän kuitenkin kiisti syyllistyneensä petokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omituinen väite, tulojen ilmoittamatta jättäminen tuossa tilanteessa ON petos. Jos myöntää ilmoittamatta jättämisen niin on samalla myöntänyt petoksenkin. Jotain somalialaista logiikkaa tämä?

      Poista
    2. On sille nimikin: Taqiyya

      Poista
  20. Brittiläisen työväenluokan nuoret rupesivat vuosituhannen vaihteessa puhumaan jamaikanenglantia siis reggaeenglantia.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!