Venäläisen demokratian lyhyt historia

Venäjällä päättyvät tänään duuman eli sikäläisen eduskunnan vaalit. Niiden voittaja oli kuitenkin selvä jo ennen vaaleja, sillä ehdolla on lähes pelkästään Putinin ja sodan tukijoita, koska maan ainoan avoimesti sodanvastaisen puolueen valtakunnallinen osallistuminen estettiin. 

Siksi vaalien mielenkiintoisin asia ei ole sen lopputulos vaan mitä tapahtuu tänään keskipäivällä. Näin siksi, että Venjän oppositio on kehottanut ihmisiä äänestämään juuri silloin, jotta vaalipaikoille saataisiin syntymään ruuhkia. 

Mahdollisilla ruuhkilla ei tietenkään ole sinänsä mitään merkitystä, mutta niiden suuruudesta voidaan arvioida opposition kannatusta tai ainakin niiden kannattajien määrää, joilla on uskallusta esittää omaa poliittista mielipidettään hallintoa vastaan. Tosin silläkään ei ole muuta merkitystä kuin Putinille mahdollisesti aiheutettu mielipaha - sikäli mikäli joku uskaltaa kertoa hänelle asiasta. 

* * *

Venäjän duumalla on sinänsä mielenkiintoinen historia. Sen ensimmäinen versio syntyi sen jälkeen, kun Venäjä kärsi Japania vastaan tappion vuosina 1904-05 käydyssä sodassa. Häviö oli valtava nöyryytys venäläisille, sillä se oli ensimmäinen kerta kun eurooppalainen suurvalta hävisi sodassa aasialaiselle valtiolle. 

Tappio osaltaan vaikutti Venäjällä syttyneeseen vallankumoukseen, jonka seurauksena tsaarin itsevaltaa kavennettiin ja maahan perustettiin kansanedustuslaitos, duuma, jonka vaaleihin sai tosin osallistua vain pieni osa venäläisistä. Hävityn sodan vaikutus ulottui myös Suomeen, missä perustettiin ensimmäiset punakaartit, ensimmäinen sortokausi päättyi ja maahamme – eli suuriruhtinaskuntaan – saatiin yksikamarinen eduskunta. 

* * *

Duumaa ei tarvittu Neuvostoliiton aikana, vaan se perustettiin uudelleen vasta vuonna 1993 Boris Jeltsinin hallintokaudella. Se toimii Venäjän federaation lakiasäätävänä elimenä, jonka tehtäviin kuuluu liittovaltion lakien säätäminen sekä hallituksen ja muun valtionhallinnon toiminnan parlamentaarinen valvonta. 

Käytännössä duuman merkitys on vähentynyt olemattomiin Vladimir Putinin aikana, ja siitä on muodostunut pikemminkin hänen diktatuurinsa valeverho, joka kyllä näyttää demokratialta, mutta on tosiasiassa pelkkä diktaattorin kumileimasin. Jos sitäkään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin järjetön sota
Venäläiset vähenevät
Putinin Venäjän tulevaisuus

Kestääkö Venäjä oman hyökkäyksensä?

Venäjän "kolmipäiväinen erityisoperaatio" tuli eilen lähelle meitä suomalaisia, kun Ukrainalaiset aiheuttivat tuhoa Karjalan kannaksella sijaitsevassa Koiviston satamassa. Muuten Ukrainan sota on kuitenkin viime viikkoina jäänyt Iranissa käytävän sodan varjoon myös meikäläisissä tiedotusvälineissä. 

Siksi oli mielenkiintoista huomata, että Ukrainan armeijan ylipäällikön kenraali Oleksandr Syrskyin mukaan Venäjä on tehostanut maahyökkäyksiään viime viikolla. Eli aloittanut jo perinteiseksi muodostuneeseen keväthyökkäyksensä. 

Tämä näkyy hänen mukaansa venäläisten tekemien hyökkäysten lukumäärässä. Niitä tapahtui neljän päivän aikana eri puolilla rintamaa peräti 619.

Jo ennen näitä hyökkäyksiä oli Venäjän sodanjohto lisännyt raskasta kalustoaan ja määrännyt joukkojaan siirtymään etulinjaan. Näin hyökkäyksiin osallistui kymmeniä tuhansia sotilaita. 

* * *

Kaikki ei ole kuitenkaan viimeisten päivien kuluessa sujunut kuin Strömsössä. Hyökkäyksissä on nimittäin Ukrainan sodanjohdon mukaan kuollut ja haavoittunut – vain neljän päivän aikana – yli 6 000 venäläistä, mikä tarkoittaa keskimäärin noin 1 520 päivittäistä uhria. 

Tämä tarkoittaa, että venäläisiä kuolee nyt paljon nopeammin kuin heitä ehditään rekrytoimaan. Siten Ukrainan sodanjohto arvelee, ettei Venäjän kykene jatkamaan nyt nähtyjen kaltaisia ​​​​laajoja hyökkäyksiä kovin pitkään.

* * *

Tätä käsitystä voi tarkastella esimerkiksi puna-armeijan talvisodassa kärsimien tappioiden valossa. Silloin Stalinin armeijan päivittäiset menetykset 105 päivän aikana olivat – lähteestä riippuen – 1 500 ja 3 000 uhrin välillä. Siis samaa luokkaa tai enemmän kuin Ukrainassa edellä mainittuina neljänä päivänä. 

Toisin sanoen Stalinin hirmuhallinto pystyi jatkamaan sotaansa hirvittävistä tappioluvuista huolimatta yli kolmen kuukauden ajan, vaikka ei pystynytkään miehittämään kuin pienen osan Suomesta. Tosin rauhanneuvotteluissa he saivat sitten enemmän, ja Suomi menetti yli kymmenen prosenttia pinta-alastaan. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, pystyykö Putinin diktatuuri tapattamaan kansalaisiaan Ukrainassa yhtä nopeaan tahtiin kuin Stalinin hirmuhallinto Suomessa vuosina 1939-40. Ainakin Putinilla on siihen paineita, sillä venäläiset viranomaiset ovat jo asettaneet kansalaisilleen odotuksia kotimaisessa tiedotuksessa. 

Tästä esimerkkinä Venäjän duumassa oli todettu 23. maaliskuuta, että kaikissa sodissa on uhreja, mutta Venäjän joukot yrittävät minimoida uhrit etenemällä "rauhalliseen tahtiin" kohti Slovjanskia ja Kramatorskia. Tuon tahdin nopeus jäi siis arvoitukseksi. 

Tosiasia on joka tapauksessa se, että tänä keväänä venäläisjoukkojen pitäisi ennen etenemistään "rauhallisessa tahdissa" kyetä palauttamaan hallintaansa ne alueet, jotka Ukraina on ottanut takaisin viimeisten viikkojen aikana. Eikä se tule tapahtumaan ilman raskaita tappioita.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Huoli tulevaisuudesta kasvaa Venäjällä
Ukrainalainen ja suomalainen rintamakarkuruus
Miksi Ukraina luottaisi Donald Trumpiin, kun Barack Obamakin petti?