Poliittinen virkanimitys vai poliittiset irtopisteet - kas siinäpä vasta kysymys

Suomessa on jo vuosikymmeniä käyty kovaa keskustelua sellaisesta maan tavasta, jonka kaikki oppositiopuolueet ovat jo vuosikymmeniä tuominneet, mutta heti hallitukseen päästyään ottaneet itse käyttöön. Tarkoitan tietenkin poliittisia virkanimityksiä, joista nyt ajankohtainen on Kansaneläkelaitoksen eli Kelan pääjohtajan nimitys.

Käytännössä kyse on siitä, että ajavatko hallituspuolueet virkaan ministerinhommista vapautuvan Arto Satosen (kok) vai Kelan hallituksen ykköshakijaksi nostaman Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen Melan toimitusjohtaja Heli Backmanin. Päätösvalta asiassa on Kelan valtuustolla, johon kuuluu 12 kansanedustajaa, joista neljä on kokoomuslaisia ja kolme perussuomalaisia.

Tässä tilanteessa valtuuston perussuomalaisilla jäsenillä on mahdollisuus kerätä kansalta poliittisia irtopisteitä hylkäämällä Arto Satosen ja äänestämällä johtajaksi Heli Backmanin. Perusteluina he voivat käyttää samoja seikkoja - mitä ikinä ne ovatkaan - kuin Kelan hallitus käytti nostaessaan tämän ykkösehdokkaaksi. 

Näin toimien he voisivat pyrkiä profiloitumaan poliittisten virkanimitysten vastustajana, mutta samalla tekisivät särön hallitusyhteistyöhön. Se taas vaikeuttaisi Petteri Orpon (kok) hallituksen sisäistä yhteistyötä, jonka seurauksena Perussuomalaisille tärkeiden hallitusohjelman kirjausten toteuttaminen saattaisi "yllättäen" siirtyä hamaan tulevaisuuteen. Tästä huolimatta puheenjohtaja Riika Purra (ps) on antanut puolueensa Kelan valtuutetuille vapaat kädet tässä asiassa.

Tässä yhteydessä on syytä huomata myös se, ettei nyt käsillä oleva poliittinen virkanimitys koske suoraan Perussuomalaisia, vaan Satonen on kokoomuslainen. Siten saattaisi hyvinkin käydä siten, että poliittisen virkanimityksen kaatamisesta saatavat poliittiset pisteet jäisivät lopulta kuitenkin perin vaatimattomiksi ja asia voitaisiin jopa kääntää opportunistiseksi poliittisten irtopisteiden keräämiseksi ja selkäänpuukottamiseksi.

Asiaan liittyy luonnollisesti vielä sekin, että Satosen ministerikokemusta on vaikea verrata Bäckmanin virkamiestaustaan - samasta syystä kuin hajuveden ja lihapullan paremmuutta ei voida ratkaista objektiivisesti (vaikka itse kyllä valitsen lihapullan). Ne kun eivät ole yhteismitallisia. 

Tarkoitan sitä, että vaikka Bäckmanilla epäilemättä on paremmat ansiot itse hallintotehtävien johtamisesta, on Satosella ministeritaustansa seurauksena luultavasti laajemmat yhteydet yhteiskunnan huipulle ja siten edellytykset hoitaa Kelan asioita laajemmassa mittakaavassa. Siten kyse on viime kädessä siitä, mitä tulevalta pääjohtajalta halutaan.

Nähtäväksi siis jää, kuka Kelan pääjohtajaksi lopulta nimitetään. Ainoa puolue, jolla on mahdollisuus tehdä todellinen poliittisten virkanimitysten vastainen päätös on kuitenkin Kokoomus, sillä juuri sillä on mahdollisuus syrjäyttää oma jäsenensä Kelan hallituksen ehdotusta seuraamalla. 

Ja siten hankkia kiistaton optio arvostella tulevina vuosina muiden puolueiden mahdollisia poliittisia virkanimityksiä sekä sitä kautta tervehdyttää suomalaisten huippuvirkojen rekrytointi- ja nimitysprosessia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Gallupdemokratian vastainen päätös
Sanna Marin ja kaksipäinen turvallisuuspolitiikka
Ei niin huonoa poliitikkoa, ettei hänelle tarjottaisi EU:n korkeaa pestiä

Sanna Marin ja kaksipäinen turvallisuuspolitiikka

Yle julkaisi pari päivää sitten uutisen, jonka mukaan pääministerille oltaisiin rekrytoimassa turvallisuuspoliittista neuvonantajaa ja hänelle omaa yksikköä. Taustalla on maamme vasemmistolaisen pääministerin oma esikunta, jonka johdolla valmisteltu ehdotus on tällä hetkellä lausuntokierroksella ministeriöissä, presidentin kansliassa ja pääesikunnassa. 

Asiaa on perusteltu Suomen mahdollisella NATO-jäsenyydellä, joka vaikuttaa pääministerin työtehtäviin. Ylen mukaan "NATO-asiat osuvat Suomessa lähinnä ulkoministerin, puolustusministerin ja osin sisäministerin tontille. NATO-kokouksissa Suomea edustaisi Nato-lakiesityksen mukaan presidentti. Perustuslain mukaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa johtaa presidentti, yhdessä valtioneuvoston kanssa."

Mielenkiintoiseksi tämä asian tekee kaksi seikkaa. Ensimmäinen on se, että ulkopolitiikkaa - ja siten myös NATO-politiikkaa - johtaa Suomessa presidentti eikä pääministeri. Toiseksi on outoa, että asiaa kiirehditään poikkeuksellisella tavalla. Nämä seikat herättävät kysymyksiä pääministeri Sanna Marinin (sd) tarkoitusperistä. 

Ensinnäkin valtava kiire näyttäisi viittaavan siihen, että pääministerin tarkoituksena olisi nimittää oma aatetoverinsa korkeaan virkaan yhtenä viimeisistä tehtävistään pääministerinä. Oman aatteen edistäminen korkeissa viroissahan on Suomessa tavanomaista poliittista korruptiota, joten ei ole syytä epäillä, etteikö se olisi merkittävä valintakriteeri myös nimitettäessä nyt puheena olevaa "maan parasta turvallisuuspolitiikan osaajaa".

Toiseksi ulkopoliittisen asiantuntijuuden kasvattaminen pääministerin avustajakaartissa näyttäisi Marinin ja hänen puolueensa paluulta ajamaan suomalaisen vasemmiston ikiaikaista tavoitetta lisätä pääministerin ja valtioneuvoston valtaa presidentin oikeuksien kustannuksella. Tämä tavoitehan joutui syrjään vuosina 1982 - 2012, jolloin maan korkeinta virkaa hoitivat demaripresidentit. 

Lisäksi on syytä huomata, että pääministerin nyt ilmeisesti tavoittelema kaksipäinen NATO- ja turvallisuuspolitiikka sisältäisi riskin päätöksenteon kankeudesta. Ja voisi pahimmillaan johtaa jopa valtiojohdon päätöskyvyttömyyteen presidentti- ja pääministeri-instituutioiden ajautuessa eri linjoille, mikäli niiden omat neuvonantajaorgaanit suosittelisivat toisistaan poikkeavia ratkaisuja kulloiseenkin tilanteeseen. 

Siksi mahdollinen vahvistus suomalaisen turvallisuuspolitiikan miehitykseen olisi järkevää sijoittaa pääministerin avustajakaartin sijaan pikemminkin presidentin avuksi - sikäli kuin valtionhallinnon kasvattaminen on Suomen valtion nykyisessä taloustilanteessa edes perusteltua. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Marin antoi signaalin Moskovaan ja Washingtoniin
Järjen ääni edellyttää Marinin hallituksen eroa
Niinistö sai kansalta vahvan mandaatin

Ei niin huonoa poliitikkoa, ettei hänelle tarjottaisi EU:n korkeaa pestiä

Kuten arvoisa lukijani hyvin tietää, on Sanna Marinin pääministeröimän hallituksen loppulasku suomalaiselle yhteiskunnalle järisyttävän raskas. Siitä tuoreimman tiedon saimme lukeaksemme Helsingin sanomista, jonka mukaan tekeillä olevaan lisäbudjettiin on varattu reilu miljardi maamme velkojen korkojen maksuun. 

Siksi oli järkyttävää lukea Maaseudun tulevaisuudesta, että eurooppalaiset demarit haluaisivat Marinista EU-komission seuraavan puheenjohtajan. Siis seuraajan niin ikään kotimaisella poliittisella urallaan kömpelöineen kristillisdemokraattisen Ursula van Leydenin seuraajaksi. 

Tämähän joutui aikanaan Saksan ensimmäisenä naispuolisena puolustusministerinä syytetyksi laittomien konsulttisopimusten tekemisestä McKinsey & Companyn ja Accenturen kanssa. Lisäksi yli 40 prosenttia hänen väitöskirjastaan oli kopioitu muualta. 

EU-demareiden piirissä Marinin asemaa on vain nostanut ravisteleva korruptioskandaali. Siinähän Qatarin valtion epäillään lahjoneen europarlamentaarikkoja, ja yksi neljästä pidätetystä pääepäillystä, sosiaalidemokraattien entinen italialainen europarlamentaarikko on myöntänyt syyllisyytensä. 

Marinin nosto ei sinänsä ole mikään ihme, sillä häntä pidetään parlamentissa - ja muutenkin ulkomailla - poikkeuksellisena poliittisena supertähtenä. Tähän asemaan hän sanotaan nousseen Ukrainaa koskevien lausuntojensa takia, mutta epäilen asiaan olevan osuutta myös hänen poikkeuksellisen edullisella ulkomuodollaan ja sujuvalla sanailullaan. 

Näyttääkin siltä, että juuri EU:n komissio on paikka, johon kelpuutetaan kaikista kelvottomimmat pääministerit. Sinnehän lähti myös ajatusten säyneenjoki Jyrki Katainen johdettuaan vajaan vaalikauden yhtä Suomen historian surkeimmista hallituksista. Ei siis niin huonoa poliitikkoa, ettei hänelle tarjottaisi EU:n korkeaa pestiä

Ikävää tässä rekrytointipolitiikassa on se, ettei EU ole pystynyt kelvottomien johtajiensa ohjaamana nousemaan sellaiseksi USA:n ja Kiinan veroiseksi globaaliksi mahdiksi, johon sillä olisi kaikki edellytykset. Eikä se samasta syystä näyttäisi olevan nousemassa sellaiseksi myöskään tulevaisuudessa.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marinin virhe
Holtittomasta julkisten varojen käytöstä työmarkkinoiden tervehdyttämiseen
Kataisen ja Stubbin vastuunkannosta

Onko kaikki nyt kunnossa?

Sattuneista syistä palaan kuluneen viikon yhteen puheenaiheeseen eli siihen kuinka rehellisiä ihmisiä vihreät ovat. Ensin vihapuheoikeudestaan tunnettu puolueen varapuheenjohtaja Fatim Diarra pyysi ja sai Helkamalta parin tonnin sähköpolkupyörän ja väitti, ettei lahjalla ollut mitään tekemistä sen kanssa, että hän on hallituspuolueen johtoon kuuluva merkittävä poliitikko.

Diarra maksoi asian noustua paheksunnan kohteeksi pyöränsä lopulta itse. Onko asia siis nyt kunnossa?

No ei tietenkään. Diarrahan joka tapauksessa käytti hyväkseen asemaansa poliitikkona, vaikka väittikin saaneensa pyörän koska hänellä on Instagrammissa 5 000 seuraajaa. Vaikka näin olisikin, on kuitenkin todennäköistä, ettei Diarra osaa jäävätä itseään poliittisena päätöksentekijänä silloin, kun hän on tekemässä päätöksiä esimerkiksi sähköpyöräilyyn liittyvissä asioissa toimiessaan Helsingin kaupunginvaltuustossa.

Vihreistä kertoi jotain myös se, että ministeri Maria Ohisalo teki poliittisen päätöksen syrjäyttäessään maahanmuuttoviraston johtajan Jaana Vuorion vihreällä miehellä siitä huolimatta, että tämän johtamiskokemus on oleellista vähäisempi kuin Vuoriolla. Siksi on selvää, että päätöksen taustalla oli poliittinen tarkoituksenmukaisuus.

Näin toimiessaan Ohisalo jatkoi valitsemallaan linjalla. Mehän muistamme vihreän naisen nimittämisen Ohisalon ministeriön kansliapäälliköksi ohi pätevämpien kilpahakijoiden. Ja tietenkin sen, kuinka hallitus aloitti toimintansa nimittämällä avustajikseen joukoittain poliittisesti samanmielisiä kavereitaan.

Vielä pari sanaa pääministeri Sanna Marinista (sd), joka saanee tänään omakseen myös puolueen puheenjohtajan nuijan. Hän nimittäin totesi olevansa "ylpeä, että saan elää yhteiskunnassa ja johtaa maata, jossa pääministerit itse siivoavat ja pesevät oman kotinsa vessat ja jossa presidentit voivat matkustaa metrolla ja raitiovaunulla".

Siitä sietääkin olla ylpeä. Mutta mitähän kaunis pääministerimme mahtaa ajatella siitä, että tuoreen uutisen mukaan ainakin vanhusten kulkeminen alkaa olla niin tai näin - ainakin jos käytössä on arvokkaita koruja. Tekijöinä uutinen mainitsi huonosti Suomea puhuvat ulkomaalaistaustaiset naiset.

Ja emmehän me tietenkään ole unohtaneet Oulun raiskausrinkiä tai Turun terroristia. Kaikille näille tapauksille on yhteistä se, että tekojen taustalla on suomalainen eli EU:n maahanmuuttopolitiikka. Siis juuri se politiikka, jonka perimmäisestä luonteesta sisäministerimme totesi vuosia sitten, että se "on perusoikeus, joka menee kaiken muun edelle".

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sitä saa mitä tilaa
Tekeekö Marinin kabinetti vallankumousta?
Vihreä poliitikko käytti oikeuttaan vihapuheeseen

Tekeekö Marinin kabinetti vallankumousta?

Taloussanomat on kertonut Sanna Marinin (sd) lisänneen erityisavustajiensa määrää. Hallituksella on nyt 13 valtiosihteeriä ja 69 erityisavustajaa.

Perusteeksi  avustajakaartin kasvattamiselle Marin on kertonut hallituskriisin jälkeisen poikkeuksellisen tilanteen, jota hän haluaa siis hoitaa 82 suuripalkkaisen poliittisen tukihenkilön armeijalla. Rahaa tähän palaa budjetin perusteella 11,5 miljoonaa euroa.

Omaa huomiotani tässä tilanteessa herätti kaksi asiaa. Ensimmäinen on Marinin röyhkeys sen paheksunnan jälkeen, joka kohdistui Antti Rinteen hallituksen EU:n puheenjohtajuudella perusteltuun avustajajoukkoon. Ei kai tämä tarkoita, että nuori ja kaunis pääministerimme naisvaltaisen hallituksensa kera on omasta mielestään kykenemätön hoitamaan valtakunnan asioita?

Jos näin on, on tietenkin erinomaista, että hallituksella on laaja avustajakaarti sen lisäksi, että sillä on käytössään valtionhallinnon kymmenien tuhansien virkamiesten kaarti. Sinänsä on tietenkin ikävää, ettei näistä löydy sellaista osaamista, jonka tuella Marinin kolmekymppisten hallitus uskoisi selviävänsä tässä tilanteessa.

Kysymys kuuluukin, että onko ministeriöissä tehty karmeita rekrytointivirheitä, joiden seurauksena niissä pesii veret seisauttava osaamattomuus? Vai onko niin, että Marinin kabinetti haluaa tehdä vallankumouksen suomalaisessa hallinnossa ja siksi ohittaa sen jatkuvuuden, jota suomalainen hallintojärjestelmä virkamieskaarteinen edustaa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Konsultokratia tulee kalliiksi Helsingin kaupungin veronmaksajille
Poliittinen virkanimitys
Julkisen sektorin liiat virkamiehet

Hallitus aloitti odotetusti korruptiolla

Helsingin Sanomat kertoi, että Eurooppaan saapuu paljon venezuelalaisia elintasopakolaisia, jotka pakenevat maansa sekasortoa. Siis sitä sekasortoa, jonka on saanut aikaiseksi pitkään jatkunut vasemmiston hallintakausi, jonka aatesuunnalleen tyypillisenä piirteenä on ollut poliittinen korruptio.

Suomessa sen sijaan on uusi hallitus, joka näyttäisi odotetusti toimivan aatesuuntansa vakiintuneiden perinteiden mukaisesti. Siitä merkkinä hallituksen ensimmäinen päätös oli nimittää ministerien puoluetovereista sekä muista hyvistä veljistä ja siskoista 15 valtiosihteeriä ja 69 erityisavustajaa. Se on 11 valtiosihteeriä  ja 27 erityisavustajaa enemmän kuin Rinteen kabinettia edeltäneellä Sipilän hallituksella.

Toisin ilmaistuna Rinteen hallituksen avuksi nimitettiin 175 % enemmän valtiosihteereitä ja 64 % runsaammin erityisavustajia kuin Sipilän kabinetilla oli. Tätä on vaikea nähdä muuna kuin suomalaistyyppisenä poliittisena korruptiona, jossa eivät liiku pimeät rahat, vaan etuja jaetaan sulle-mulle periaatteella. Näin etenkin siksi, että avustajajoukossa ovat hyvin edustettuina kevään vaaleissa äänestäjiltä epäluottamuslauseen saaneita eduskuntapudokkaita.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vähemmistön päätöksellä verohelvetiksi
Korruption korjaamisellakin on seurauksensa
Poliittinen virkanimitys

Hanna Mäntylä saavutti hillotolpan

Timo Soini loi muutamia vuosia sitten poliittiseen sanastoon termin hillotolppa. Hän tarkoitti sillä tulevaisuudessa häämöttävää palkintoa, jonka saavuttamisen välivaiheilla ei ole merkitystä.

Kun vanha Perussuomalainen puolue hajosi oli varsin todennäköistä, ettei uusi puolue tulisi olemaan pitkäaikainen eduskuntapuolue. Gallupit ovat myöhemmin vahvistaneet tämän käsityksen.

Koska Sinisten syntyyn osallistui monia varsin kokeneita poliitikkoja Soinista itsestään alkaen, on todennäköistä, että he ymmärsivät lähtöönsä liittyvän varsin suuren riskin eduskuntauran päättymisestä. Avoimeksi kysymykseksi jäi silloin hillotolpan luonne.

Tänään saimme siihen yhden vastauksen. Iltalehti nimittäin kertoi entisen ministerin Hanna Mäntylälle (sin) annetun vastavalmistuneena maisterina EU:sta "erityisneuvonantajan (Special Advisor) tehtävä, jossa tehtäväalueena on radikalisaation estäminen painottuen nuorisokysymyksiin sekä syrjinnän ja syrjäytymisen ehkäisemiseen".

Tampereen yliopiston valtio-opin professori Ilkka Ruostesaari totesi, että "kyseessä on ilmiselvästi poliittinen virkanimitys". Samaan viittasi kriisinhallintakeskuksen johtaja Juho Särkilä, jonka mukaan kansainvälisiin siviilikriisinhallintatehtäviin lähetetään virkamiehiä tai oman erityisalansa asiantuntijoita kuten rajavartijoita, syyttäjiä, tuomareita ja ihmisoikeusasiantuntijoita - eikä siis poliitikkoja.

Kuluva vaalikausi ja Sinisen vaihtoehdon eduskuntavaellus päättyvät vuoden kuluttua. Odotettavissa on siten lisää nyt nähdyn kaltaisia hillotolppanimityksiä.

Se ei ole mielestäni kovin kiintoisaa, vaikka ilmiselvää verovarojen väärinkäyttöä onkin. Sen sijaan ilman hillotolppaa jääneiden henkilöllisyys kyllä kiinnostaa kovasti - ja pelkästään inhorealistisista syistä.

Osoittaahan se, ketkä Halla-ahoa karkuun lähteneistä olivat vailla realistista ajattelukykyä ja tulivat siten pahasti Soinin vedättämiksi. Ja osoittautuivat samalla lapsellisen sinisilmäisiksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sinisten poliittinen eriytyminen voisi lisätä maahanmuuttokriittisten kokonaiskannatusta
Soinilaiset saavat alle puolet halla-aholaisten kannatuksesta
Hyvä, että Perussuomalaiset hajosi