Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomen Pankki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomen Pankki. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. toukokuuta 2026

Kiinalainen juttu

Helsingin Sanomien mukaan New York Times olisi kertonut, että Iran on suostunut luopumaan rikastetusta uraanistaan. Saman uutisen mukaan CNN olisi kertonut, että "Iran on suostunut siihen, että salmen kautta kulkee jatkossa sama määrä laivoja kuin ennen sotaa. Mutta se ei missään nimessä tarkoita, että Hormuzinsalmi aukeaa samalla tavalla, miten se oli ennen sotaa".

Näiden myönnytysten seurauksena USA:n ja Iranin välinen sota olisi päättymässä, mikä olisi erinomainen uutinen maailmanrauhalle. Ja samalla pöyristyttävä tieto etenkin iranilaisille naisille – mutta myös tavalliselle kansalle ja nuorille, jotka jäisivät edelleen mielipuolisen muslimihallinnon vallan alle. 

* * *

Mikäli edelle kirjaamani tiedon pitävät paikkansa, on myös selvää, että erityisesti Israelissa on syytä olla tyytyväinen Iranin aiheuttaman eksistentiaalisen ydinaseuhan poistuessa. Amerikkalaisille puolestaan jää käteen tietoisuus siitä, ettei sen sotilaallinen kyvykkyys ollut sittenkään sitä, mitä he – ja koko maailma – olivat kuvitelleet sen olevan. 

Tämä johtanee suuriin muutoksiin Yhdysvaltain armeijassa tilanteen korjaamiseksi, mutta avaa samalla Kiinalle tilaisuuden harkita vakavasti etenemistä Taiwanin tilanteessa. Ja monen mielestä saattaa olla jopa yllättävää, ettei näin ole jo tapahtunut. 

* * *

Syitä tälle voi tietenkin olla monia, mutta omasta mielestäni vakavimmin otettava vaihtoehto on se, ettei Xi Jinpingillä edes ole aikomusta ratkaista Taiwanin kysymystä aseellisesti. Olisihan Formosan saaren valtaaminen tietenkin historiallinen voitto, mutta samalla valtava riski kiinalaisten johdolle – jolle amerikkalaisten kyvyttömyys kaataa Iranin hallinto on lisäksi tarjonnut varoittavan esimerkin.  Kuten myös Putinin armeijan juuttuminen Ukrainan aroille

Siksi luulen, että Xi panostaa parhaillaan sodan sijasta Venäjän alistamiseen Kiinan taloudelliseksi vasalliksi ja ennen kaikkea raaka-ainereserviksi. Siinä onnistuminen tarjoaisi kiinalaiselle kommunistijohdolle pitkäaikaista hyötyä ja mahdollisuuden ylläpitää kestävää taloudellista kasvua siitä huolimatta, että maan väestörakenne on muuttumassa vuosi vuodelta yhä haastavammaksi. 

* * *

Suomen pankin mukaan Kiinan väkiluku on viime vuosina kääntynyt laskuun ja syntyvyys pudonnut jopa maan yhden lapsen politiikan aikasta tasoa alemmaksi: maassa syntyy nykyisin vain noin yksi lapsi naista kohden, mikä on oleellisesti vähemmän kuin vaikkapa Suomessa. Ja samaan aikaan vanhusten määrä kasvaa nopeasti.

Siksi olisi suoranaista hulluutta lähteä valloitusretkelle Taiwaniin, missä varmuudella kuolisi joukoittain nuoria sotilaita. Näin siitäkin huolimatta, että kiinalaisten robottiteknologinen osaaminen epäilemättä mahdollistaisi samankaltaisen teknologisen sodankäynnin, jota ukrainalaiset harjoittavat omalle maaperälleen tunkeutuneita venäläisiä vastaan.

* * *

Valloitussota sisältäisi myös valtavan riskin sille, että ainakin osa Kiinan kansasta kääntyisi Xin hallintoa vastaan. Ja siksi hänen kannaltaan on paljon järkevämpää varmistaa oman asemansa säilyminen keskittymällä rakentavampaan ulkopolitiikkaan niin Venäjällä kuin muuallakin maailmassa. 

Siis samaan tapaan, jolla kiinalaiset ovat tehneet monista Afrikan maista eräänlaisia siirtomaita, joista maa tuo nykyaikaisessa teollisuudessa keskeisiä kobolttia, litiumia, alumiinia, kuparia sekä harvinaisia maametalleja sekä raakaöljyä ja maataloustuotteita. Ja samalla se vie sinne kiinalaisia aseita ja elektroniikkaa sekä rakentaa infrastruktuuria. 

* * *

Edellä kuvaamani tilanne on kiinalaisille ja erityisesti maan yksinvaltiaalle johtajalle aivan liian hyvä – ja tämän kirjoituksen alussa kuvaamani USA:n ja Venäjän esimerkit järkyttävän pelottavia esimerkkejä – jotta Kiinan johto lähtisi seikkailemaan Taiwaniin juuri nyt. Samalla on kuitenkin syytä huomata, että mikäli Xin – tai tulevien kommunistijohtajien – asemassa tapahtuisi merkittävää heikkenemistä, nousisi Taiwanin kysymys varmasti yhdeksi mahdollisuudeksi katkaista tällainen kehitys: onhan hyökkäyssota ollut maailman sivu yksi mahdollisuus epäsuositulle hallinnolle hakea kansan tukea sodan synnyttämän isänmaallisen hurmoksen seurauksena.  

Toistaiseksi näin ei ole, vaan Xi voi hyödyntää amerikkalaisten ja venäläisten Iranissa ja Ukrainassa kokemien epäonnistumisten tarjoamia mahdollisuuksia. Ja nostattaa – tai ainakin ylläpitää – omaa suosiotaan niillä.  

keskiviikko 27. marraskuuta 2024

Putin odottaa Trumpin valtaannousua tietämättä, mitä diilimestari tarjoaa?

Suomen puolustusvoimien entinen tiedustelupäällikkö, kenraali Harri Ohra-aho kertoi sosiaalisessa mediassa, että Venäjän rupla menetti eilen arvostaan yli neljä prosenttia. Myös inflaatio on laukannut, kuten itsekin kirjoitin toissapäivänä. Lisäksi elintarvikkeita on laitettu ruokakaupoissa lukkojen taakse varkauksien vähentämiseksi.

Tässä tilanteessa Venäjän keskuspankki suunnittelee ohjauskorkonsa nostamista ensi kuussa 21 prosentista 23 prosenttiin. Asuntolainaa venäläiset saavat  - edelleen ohra-ahon mukaan - suomalaisittain varsin kovalta kuulostavalla 28 prosentin korolla. 

Tämä kaikki kertoo presidentti Vladimir Putinin Ukrainan erikoisoperaation valtavasta hinnasta tavallisille venäläisille. Mutta myös siitä, kuinka hyvin Venäjän kansa on sopeutunut kurjaan kohtaloonsa kelvottomien johtajien vallan alla. 

Sopeutumista on auttanut se, että kuluvana vuonna Venäjän sotatilaan siirtynyt talous on kasvanut useilla prosenteilla. Nyt sen kehitys on Suomen Pankin mukaan kuitenkin pysähtymässä, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että teollisuustuotannon, rakennusalan, palveluiden ja vähittäiskaupan kasvu on alkanut hidastua. Siten on odotettavissa, että koko Venäjän talouskasvu alkaa hyytyä jo tämän vuoden puolella. 

Vastaava kehitys aiheuttaisi länsimaissa levottomuuksia, mutta nähtäväksi jää, miten tämä kurjuus vaikuttaa Putinin asemaan. Neuvostoliitossa suurimman osan elämänsä eläneen vanhan virolaisen kollegaani mukaan venäläiset ovat tottuneet kurjuuteen, eivätkä siksi nouse helposti poliittista johtoaan vastaan. 

Toisaalta Venäjällä on nähty myös yksi maailmanhistorian suurista vallankumouksista. Sen yhtenä tärkeänä taustatekijänä oli juuri laukalle lähtenyt inflaatio ja talouden taantuminen

* * *

Mielenkiintoinen Venäjä-uutinen oli myös se, että Iso-Britannian ulkomaantiedustelua aiemmin johtanut Christopher Steele kiisti viime päivinä usein kuullut näkemykset, joiden mukaan Ukrainan sotatilanne olisi kääntynyt Putinille suotuisaksi. Hänen mukaansa venäläiset ovat suurista tappioistaan huolimatta edenneet varsin vähän, mikä aiheuttaa kasvavaa hermostuneisuutta Kremlissä.

Lisäksi on syytä kiinnittää huomiota ukrainalaisille toimitettujen uusien aseiden vaikutukseen sodan kulkuun. Niillä on viime aikoina pystytty tuhoamaan monia venäläisille oleellisia asevarikkoja ja komentopisteitä, mutta iskujen merkitys venäläisten toimintakykyyn on vielä arvoitus. 

Saattaakin olla niin, että Vladimir Putin odottaa hermostuneena sitä päivää, kun Donald Trump nousee USA:n presidentiksi. Ja toivoo, että tämän tarjoama diili rauhaksi olisi hänelle edullinen ja tarjoaisi siten mahdollisuuden irrottautua kiusalliseksi osoittautuneesta erikoisoperaatiosta.

Tässä mielessä panin tyytyväisenä merkille sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkön kommentin, jonka mukaan "Trump saattaa vähentää Ukrainan tukea radikaalisti tai lisätä sitä. Tai tehdä jotain uutta sodassa, kuten esimerkiksi poistaa aseiden käytön poliittisia rajoituksia."

Aiemminhan on puhuttu paljon siitä, että Trump olisi riski ukrainalaisille, koska hän saattaisi vaatia näitä tekemään rauhan huonoilla ehdoilla. Itse olen pitänyt alusta asti mahdollisena myös Käihkön nyt ilmaisemaa linjaa eli nähnyt yhdeksi vaihtoehdoksi sen, että USA:n tuleva presidentti vaatisi yksinkertaisesti - USA:n entistä vahvemman väliintulon uhalla - Putinia vetämään joukkonsa Ukrainasta. 

Toistaiseksi emme tietenkään tiedä, mitä Trumpin päässä liikkuu ja minkälaista rauhansopimusta hän ehdottaa. On kuitenkin syytä panna merkille presidentti Volodymyr Zelenskyin rauhalliset kommentit sen jälkeen, kun hän oli tavannut USA:n tulevan presidentin. Hänhän ei ollut - oman kertomansa mukaan - "kuullut mitään, mikä olisi näkemyksiämme vastaan".

keskiviikko 24. huhtikuuta 2024

Perusteettomia kehotuksia ja koulukiusaamista

Kirjoitin eilen Britanniassa läpi menneestä laista, jonka perusteella maahan saapuneita turvapaikanhakijoita voidaan sijoittaa jatkossa Ruandaan anomustensa käsittelyn ajaksi sekä myös sen jälkeen. Tänään sain sitten luettavakseni artikkelin, jossa kerrottiin YK:n ja EU:n kehottavan saarivaltiota hylkäämään lakiesityksen. 

Jutun mukaan Euroopan unionin perusoikeusviraston (FRA) johtaja Michael O'Flaherty on sanonut olevansa huolissaan "siitä, että Ruanda-laki mahdollistaa politiikan, jossa ihmisiä siirretään Ruandaan niin, että valtaosassa tapauksista Britannian viranomaiset eivät ole arvioineet mitenkään heidän turvapaikkahakemuksiaan". 

Kannanotto herättää kysymyksen siitä, että onko YK:ssa ja EU:ssa vaikuttavilla ihmisillä jotain vikaa ymmärryksessä. Tarkoituksenahan on nimenomaisesti se, että spontaanien turvapaikanhakijoiden suojelutarpeen arviointi tullaan tekemään Ruandassa, eikä sen tekemiselle ensin Iso-Britanniassa ole siten mitään järjellistä perustetta. 

Saman jutun mukaan Ruanda on kertonut olevansa tyytyväinen Britannian päätökseen ja toivottavansa mahdolliset maahantulijat tervetulleiksi. Näin he saavat tarvittaessa turvallisen paikan elämänsä rakentamiselle - ja nimenomaan siitähän kansainvälisessä turvapaikkajärjestelmässä on viime kädessä kysymys. Eikä suinkaan kaikkien maailman ihmisten subjektiivisesta oikeudesta asettua Eurooppaan rasittamaan sen asukkaiden taloutta tai muuttamaan sen kulttuuria. 

* * *

Taloudesta puheenollen. Olen ilokseni huomannut, että sekä Suomen Pankki, Osuuspankki että Nordea arvelevat Suomen talouden kääntyvän kasvuun. Syynä käänteeseen ovat sekä inflaation taittuminen että Petteri Orpon hallituksen linjaamat julkisen talouden sopeutustoimet.

Osuuspankin pääekonomistin mukaan "Suomen osalta olennaista on pidemmän aikavälin kasvun vahvistaminen. Siihen liittyy julkisen talouden vahvistaminen, joka luo luottamusta tulevaan."

Tämä on tietenkin mukavaa kuultavaa. Mutta asettaa myös varsin mielenkiintoiseen, ellei suorastaan kyseenalaiseen, valoon opposition viime päivinä - ja oikeastaan jo viime kesästä alkaen - harjoittaman rääkymisen, jota valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) vertasi eilen jopa koulukiusaamiseen. 

  

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Suomi ja Unkari työttömyyden kimpussa

Suomessa on käyty kuumaa keskustelua hallituksen lanseeraamasta työttömien aktiivimallista. Sen on joidenkin mielestä katsottu nöyryyttävän työttömiä, mutta kiistaton tosiasia on, että Suomessa sekä työttömyysaste että työllisyysaste ovat kääntyneet parempaan suuntaan. Samoin on tehnyt vuodessa melkein kolmanneksella vähentynyt pitkäaikaistyttömyys, mitä voidaan erityisesti pitää aktiivimallin onnistumisen mittarina.

Toki aktiivimallin ja muutenkin positiivisen talouskehityksen roolia työvoiman parantuneessa tilanteessa on vaikea erottaa toisistaan. Itse kuitenkin tulkitsen, että aktiivimallin merkitys parantuneiden lukujen takana on kiistatonta, sillä siksi suuri ja pitkäaikaistyöttömyyteen painottunut nähty muutos on ollut.

Suomi ei ole ainoa maa, jossa työttömiä patistetaan töihin. Unkarissa meno on selvästi yksioikoisempaa: siellä työttömyyskorvausta saa kolme kuukautta, minkä jälkeen putoaa sosiaaliavustusten varaan. Nekin menettää, mikäli viranomainen tarjoaa työpaikkaa 250 euron kuukausipalkalla. Se on noin kolme kertaa työttömyysavustuksen kokoinen.

Käytännössä työllistäminen on tapahtunut julkiselle sektorille, eikä ole avannut kovin tehokasta siirtymistä vapaille työmarkkinoille. Työttömyyteen se on kuitenkin tehonnut: maan työttömyysaste on neljässä prosentissa - ja samalla luvulla kuvataan myös kielisukulaistemme talouskasvua.

Asiaa tutkineen sosiologin mielestä "julkista töitä tekevät eivät ole työttömiä, mutta heitä ei myöskään voida laskea osaksi vapaita työmarkkinoita. Tämä on pitkäaikaistyöttömille eräänlainen ansa."

Ero suomalaiseen järjestelmään on siis aivan oleellinen: meillä työtön hakee viranomaisten tuuppaamana ja työttömyysturvan pienen leikkauksen uhkaamana itse työpaikkansa ja asiansa hyvin hoitamalla löytää tulevaisuutensa vapailta työmarkkinoilta.

Nähtäväksi jää, miten Suomen työttömyys kehittyy jatkossa. Erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden lasku olisi toivottavaa, koska se ruokkii syrjäytymistä.

Onneksi työvoiman tarve jatkuu myös lähitulevaisuudessa. Tai ainakin Suomen Pankki ennusti positiivista talouskasvua maallemme myös tulevina vuosina. Kuten itsekin tein jo vuonna 2016 kirjoituksessani, joka haastoi taloustieteen ammattimaiset ennustajat, jotka eivät tuolloin kyenneet näkemään käynnistynyttä talouskäännettä joukkopsykoottiselta synkistelyltään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Aktiivimalli näyttäisi toimivan
Työttömyysaste - aktivimallin toimivuuden mittari
Suomen talous kasvaa ennusteita nopeammin vuosina 2017-2021

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!