tiistai 13. helmikuuta 2024

Bidenin dementia ja Trumpin puheet saattavat parantaa Euroopan turvallisuutta

Maailma on ikävässä tilanteessa, koska Yhdysvaltain tuleva presidentti näyttäisi olevan joko Donald Trump tai Joe Biden. Heistä jälkimmäisen dementointuminen on käynyt yhä ilmeisemmäksi ja noussut asian suorasukaisesti todenneen niin sanotun Hurin raportin myötä läntisen suurvallan politiikan kuumaksi perunaksi.

Toki Bidenin tukijat ovat käyneet vastahyökkäykseen ja vakuutelleet presidentin muistin toimivan moitteettomasti sekä pyrkineet osoittamaan raportin poliittisesti motivoituneeksi. Selvää kuitenkin on, että sen tuoma epäilys tulee jäämään ihmisten mieleen ja Bidenin kohdalla pienikin julkinen kömmähtely tulee jatkossa vaikuttamaan oleellisesti hänen äänestäjiensä vähemmän fanaattiseen osaan.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Donald Trump olisi palaamassa valkoiseen taloon. Ensinnäkin hänen on saatava tukea USA:n korkeimmalta oikeudelta ja toiseksi hänen olisi jollain tavalla saatava äänestäjäkuntansa uskomaan koko vaalikamppailun aikana, etteivät kilpailijan epäilemättä rajuksi käyvät syytökset kapinan nostattamisesta edellisten vaalien yhteydessä pidä paikkaansa. 

Meidän eurooppalaisten kannalta ongelma on siinä, että on vaikea sanoa kumpi on kannaltamme parempi vaihtoehto - lähtökohtaisesti arvaamaton Trump vai jo fyysiseltäkin olemukseltaan ikämieheltä vaikuttava ja dementoitumassa olevan tuntuinen Biden. Eikä asiaa ainakaan paranna se, että Trump nosti jo etukäteen esille haluttomuutensa tukea Eurooppaa yksiselitteisesti, mikäli Venäjä valloittaa Ukrainan ja siirtää sen jälkeen huomionsa johonkin rajamaahan. 

Jälkimmäisen suhteen panin tyytyväisenä merkille, että tuleva presidenttimme Alexander Stubb ymmärsi Donald Trumpin olevan "lähtökohtaisesti oikeassa" siinä, että Euroopan on itse otettava enemmän vastuuta omasta turvallisuudestaan. Suomen kohdalta puolustuskyky on toki kunnossa, mutta Venäjän brutaali aggressiivisuus ei viime kädessä pysy aisoissa kuin joko Yhdysvaltain merkittävällä tuella tai Länsi-Euroopan suurten maiden - Saksan, Ranskan ja Iso-Britannian - nykyistä paljon suuremmalla panostuksella sotilaalliseen kyvykkyyteensä.

Siinä mielessä USA:n kahden ikämiehen kilpailu maan johtajuudesta saattaa lopulta herättää maanosamme päättäjät ja sitä kautta lisätä Euroopan turvallisuutta. Ja aivan parhaassa tapauksessa Biden joutuu jättämään ehdokkuutensa ja korvataan nuoremmalla ja toivottavasti kyvykkäällä vaihtoehdolla, joka kykenee itse vaalissa voittamaan myös Trumpin ja vallassa ollessaan jopa vähentämään läntisen suurvallan äärimmäisen syväksi kasvanutta sisäistä jakautuneisuutta. 

Näin lopputuloksena voisi olla sotilaallisesti vahva Eurooppa, jonka tukena olisi turvallisuuspoliittisesti vastuullinen Yhdysvallat. 

19 kommenttia:

  1. Jäin itse miettimään Trumpin juttua että hän keskusteli "erään ison eurooppalaisen maan presidentin kanssa" NATOn maksuista ja että ihan sama jos ryssä hyökkää jos ette ole mukana 2% sijoituksella. Euroopassa ei ole kovin monta isoa maata, jolla on presidentti vallassa. Ranska ja Puola? Muissa pressa on enemmän seremoniallinen ja Suomea hän ei tarkoittanut. Vai oliko vain pelkkää tyhjän tynnyrin kalinaa kuten hänen muutikin sanomisensa.

    Pidän käsittämättömänä sitä ajatusta että USAsta ei löydy kahta nuorempaa ehdokasta. Toisaalta, republikaanit ovat melko dorkaa sakkia pääosin. Floridan pullanaama putosi jo pois ja Haleyta pelottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terhomatti Hämeenkorpi13. helmikuuta 2024 klo 19.00

      Entöäs demot? Korruption ja dementia yhdistelmä!!!

      Poista
  2. Taitaa olla niin, että Bidenin järjetön rajapolitiikka Meksikon rajalla on aiheuttanut USA:n tuen hiipumisen Ukrainalle, koska republikaanit käyttävät tuen panttaamista painostuskeinona.
    Vaikea uskoa Youtube-videoiden ja tuon raportinkin perusteella, että Biden pystyisi enää käymään marraskuussa minkäänlaista vaalikamppailua ilmiselvän dementiansa vuoksi. Kamala Harris taas näyttää niin toivottoman tyhmältä, että pian pitäisi demokraattien löytää joku täyspäinen ehdokas Trumpia vastaan.
    Sama koskee paradoksaalisesti tietysti myös republikaaneja, mutta ei taida enää onnistua. Joten kyllä siihen Trumpiin varmaan kannattaa varautua, ja ryhtyä Euroopassakin lisäämään puolustusbudjetteja.

    VastaaPoista
  3. IL 27.9.2023

    Eurooppaan nousi vaivihkaa uusi sotilaallinen suurvalta – Tätä se tarkoittaa Suomelle

    Puola on viime vuosina koonnut itselleen varteenotettavan asearsenaalin: tankkeja on ensi vuoden alkuun mennessä enemmän kuin Ranskalla ja Saksalla yhteensä.
    Asiantuntijan mukaan Suomen pitäisi nyt pyrkiä vahvemmin liittoutumaan Puolan kanssa.

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2ea46974-568f-458a-9310-481a45fa7ac1

    Artikkelista poimittua

    Puola aikoo olla Euroopan suurin asemahti vuoteen 2035 mennessä 300 000 sotilaalla ja valtavilla asevarastoilla. Armeijan reformi alkoi jo viime vuosikymmenen lopulla, mutta todellista vauhtia hanke sai Venäjän aloittamasta hyökkäyksestä.

    Aleksanteri-instituutin tutkija Katalin Miklóssy kertoo, että hyökkäyssodan jälkeen Puolassa muutettiin perustuslakia ja perustettiin armeijan puolustustarvikevirasto, jolla on ”piikki auki”. Asehankinta kiihtyi sen myötä aivan uudelle asteelle.

    Puolalla on tähtäimessään moderni kalusto, jonka saatavuudessa kansainvälisiltä markkinoilta olisi kriisin iskiessä ongelmia. Omavaraisuuttaan valtio on parantanut panostamalla myös kotimaiseen tuotantoon.

    VastaaPoista
  4. Kuten olen täälläkin kommentoinut, Suomen on otettava Venäjä/Putin vakavasti.
    Venäjä on aina ollut arvaamaton ja ahne rajanaapuri.
    Itselleni oli täydellinen yllätys, kun sain inttiaikana huomata suoranaisen uhkailun - radioharjoituksissa - Venäjän puolelta. Se vaikutti suoraan, omaan puolustustahtooni.
    Onko Venäjä paperitiikeri? Eihän se pärjää edes Ukrainalle.
    "Suuri isänmaallinen sota" oli täysin USA:n avun varassa.
    - Puna-armeija söi ameriikan herkkuja, juurikaan muuta ei ollut.
    - 500000 ameriikkalaista kuorma-autoa mahdollisti liikkumisen ja materiaalin kuljetuksen, kuten myös marssin Berliiniin.
    -miljoonien tonnien alumiini -ja terästoimitukset mahdollistivat panssarivaunujen ja lentokoneiden tuotannon.
    -ase ja ammustoimitukset olivat käsittämättömän suuret yms. yms.

    Nyt näitä ei ole. Sillä on suuri merkitys.
    Euroopan on yritettävä pysyä omavaraisena, eikä kaikessa vedota mahdolliseen USA apuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä rannikkotykistössä olleena näin mv-tornista neukkujen sukellusveneitä 80-luvun alkupuolella. Kapiaiset kertoivat tapauksista, joissa neukut ajoivat varsin äänekkäillä suklareillaan kohti aluevesirajaa aivan kiusallaan, erityisesti sotaharjoitusten ja ammuntojen aikana.
      Provokaatio on heikäläisten ase. On ollut ja on aina tuleva.

      Poista
    2. Kuulin samaa, juuri rannkkotykistön miehiltä.
      Kysyin, yliluutnantiltamme, kuinka tavallista tuo radiouhkailu on, hän suhtautui asiaan rennosti, kertoen sen olevan päivittäistä.

      Poista
  5. Putin on tietyllä tavalla taantuneempi valtamarionetti kuin Biden tai Trump -- hän elää vielä N-liiton todellisuudentajuttomien ja valheellisten viisivuotissuunnitelmien harhaisessa maailmassa, tai ehkä vieläkin syvemmällä menneisyydessä, ehkä Tsingis-kaanin ja Kublai-kaanin valloitussotien aikoja, joista italialainen vasemmistoälykkö Italo Calvino kirjoitti niin nerokkaan teoksen, etteivät sen enempääliberalistis kuin kommunistitkaan sitä yhtään ymmärrä.

    Putin ei kysy Tolstoin kysymyksiä -- että miten paljon ihminen lopulta tarvitsee maata? Ehkä oman hautapaikkansa verran.

    Lopuilla ei ole mitään käyttöä, tai sitä vähemmän mitä enemmän maata on. Kublai-kaanin ongelmana oli, ettei hän eläessään olisi ehtinyt käydä kaikissa valloittamissaan maissa ja kaupungeissa. Hänelle niillä ei ollut todellista arvoa -- valloitukset olivat ihan samanlaista oman ymmärryksen noitumista kuin mitä Putinin koko maailma on.

    Se mitä emme ymmärrä on sellaista mitä yksikään ihminen ei pysty ymmärtämään, koska se on tajunnallista harhaa ihan alusta alkaen. Ei pidä kuvitella, että sen enempää liberalistisista kuin sosialistisistakaan "opillisista" totuuksista löytyisi yhtään tiedollista totuudellisuutta. Talousopit ovat kaikki eurooppalaisella uudella ajalla syntyneitä ja ihan erityisellä tavalla keskiaikaisen teokratian pauloihin jääneitä tunnustuksellisia harhoja. Niissä eivät ole vastakkain mitkään vapauden tai oikeuden illuusioihin kuuluvat asiat, vaan ne ovat vain kulisseja, joihin "vallan" tavoittelijat voivat barbaariset valtapyrkimyksensä raamittaa.

    VastaaPoista
  6. USA:n vanhojen johtajien lisäksi on syytä miettiä heidän velkavuortaan.
    Voiko se velkaantuminen jatkua ikuisesti vai tuleeko jossain vaiheessa stoppi?

    Jos siihen puututaan, yksi säästökohde varmasti on armeijan kulut ulkomaisiin operaatioihin. Tässä on se Euroopan yksi vaaran paikka.
    Jos siellä rahahanat suljetaan tai edes vähennetään, miksi joku Trump käyttäisi rahaa Euroopan puolustamiseen kun ko. maat ei täytä edes sitä Naton 2% tavoitetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ne toimijat -- lainakauppiaat, joita me velkaantuneet nimitämme oman poliittisen korrektiutemme pohjalta "lainanantajiksi" -- ovat 80-luvun juppikauden jälkeen siirtäneet sijoitustoiminnan nimenomaan vanhojen kansallisvaltioiden maksimaaliseen velkaannuttamiseen -- joten kysymys ei suinkaan ole vain siitä mitä USA:ssa tapahtuu, vaan siitä että "taloustoiminnan" rahaohjasteinen mekanismi on pakotettu varjelemaan myös eurooppalaisia vanhoja kansallisvaltioita.

      Rahaohjasteisen talouden toimintamekanismeja on helppo kuvitella jonkinlaisen "salaliiton" kulissientakaisiksi operaatioiksi, mutta itse asiassa mitään "salaliittoja" ei ole, eikä niitä edes tarvita. Talousajattelu sisältää itsessään se magia, joka sanelee kuinka taloudellista valtaa käytetään. Ja sen suhteen me nykyajan tavankansalaiset ovat yhtä sokeita kuin varsinaiset velkakauppiaatkin -- hekin käyttäytyvät vain heille annetuilla ehdoilla, ja ehdot sanelee talousteokraattinen valta.

      Kansallisvaltioita tarvitaan, ja niitä tullaan pitämään nippanappa hengissä siksi, että tosiasiallista valtaa käyttävä talousteokraattinen koneisto on kansallisvaltioista kiinnostunut -- velanmaksajina -- ja homma toimii niin kauan kuin yleisesti vallitsee nykyinen tilanne jossa "raha" ohjaa maailmaa eivätkä ihmiset ota taloustodellisuutta tiedollisesti haltuunsa.

      Poista
    2. No millainen se systeemi sitten olisi jossa raha ei ohjaisi? en ole kuullut sellaisesta edes teoriassa kuvailtua mallia, muuta kuin että Star Trekin tulevaisuuden maailmassa sellainen kuulemma olisi. Sellaisen mallin toimivuudesta edes nykyisen veroisesti ei tietysti olisi mitään takeita. Todennäköisintä olisi että se tuottaisi muutama sata miljoonaa ruumista ennenkuin se myönnettäisiin toimimattomaksi ja palattaisiin entiseen vähemmän huonoon.

      Poista
    3. Ehdotan siirtymistä oravan nahkoihin.

      Poista
    4. Mitä niitä muita vaihtoehtoja on: vaihdantatalous ja omavaraistalous. Kommunistimaissakin on jonkinlainen raha, vaikkakin kai yleensä arvoton suhteessa muihin. Sukkahousu- ja farkkuvaluutta ? Houkuttelisiko.

      Poista
    5. Neuvostoliiton kanssa harjoitettiin (korkealla tasolla päidemme yli kai viisivuotissuunnitelmien mukaan) bilateraalikauppaa, jossa vaihettiin raakaöljyä ja Ladoja neuvostomakuun sopiviin tuotteisiin ja jäänmurtajiin. Oliko tuokaan kovin hyvä malli.

      Poista
    6. Kysymys ei tietenkään ole siitä, ettei nykyisille talousteoreettisille koulukunnille ole olemassa niitä korvaavaa parempaa vaihtoehtoa, vaan nimenomaan siitä, että kaikkiin historiallisesti muodostuneisiin talousajattelun muotoihin jäi historiallinen valuvika.

      Eli uuden ajan uusien tiedonalojen joukossa talousajattelu oli ainoa joka jäi jo lähtökuopissaan keskiaikaisen teokratian ja ptolemaiolaisen maailmanjäsennyksen vangiksi.

      Vaikka viisaimmat talousoppineemme -- kuten, sanotaan nyt vaikka < a href="https://ariojapelto.blogspot.com/2024/02/97-meille-on-tuputettu-vaihtoehdotonta.html"> Ha-Joon Chang näkevät, ettei niin sanottu "klassinen liberalismi" suinkaan ole ainoa olemassa oleva eikä edes kelvollinen ajattelutapa, silti emme tunnista saati tunnusta kaiken uudella ajalla kehittyneen talousjärjen valuvikoja.

      Liberalismin pyhittäminen sai tietenkin lisää legitimaatiota sosialististen järjestelmien sorruttua. Sekin hämärtää historiallista arvostelukykyä. Ei se valistusajattelu niin valistunutta ollut -- sanotaan nyt vaikka, että nekin vallankumoukselliset päätyivät katkomaan giljotiinissa toistensa päitä. Liberalismin mustan kirjan ensimmäisellä sivulla on 30 000 mestattua.

      On tietysti hyvä kysymys, miten meidän pitäisi muuttaa talousajatteluamme ja maailmaa. Sehän ei onnistu nykyisten "opillisten" ismien eikä edes niitä kaikkia riivaavien valuvikojen pohjalta.

      Tällaisiin kysymyksiin on vain yksi vastaus: ei ole mitään vastausta. Maailma ei ole koskaan historiassa muuttunut niin, että olisi vain valittu tarjolla olevista vaihtoehdoista se paras. On vain ensin nähtävä maailma oikein (Wittgenstein) -- vasta sen jälkeen tulevat muutokset. Mitä ne tulevat olemaan, siitä meillä ei tässä vaiheessa voi olla aavistustakaan.

      Poista
    7. Mainitsepa nyt ihan nimeltä ja kuvaile miten se toimisi, yksi sellainen "parempi" vaihtoehto. Muutenhan tuo on vain ihan lässytystä tuo puhe että parempiakin on.

      Poista
  7. Biden melko varmasti korvataan ennen vaaleja. Michelle Obamaa on arveluissa heitelty, mutta ongelmana on suostuuko hän. Pelottaa varmasti Hillaryn kohtalo. Sai enemmän ääniä kuin Trump, mutta hävisi silti. Bidenistä tulee mieleen hyvin paljon Kekkosen loppuajat. Silloinkin jotkut opportunitsit ehdottivat vielä Kekkosen uudelleenvalintaa poikkeuslailla kuten tapahtui 1974. Onneksi demorkia toimi kuten nytkin vaaleissa, vaikka YLE jaksaa jankata kuinka pieni ero äänissä oli. Yksikin ääni riittää. Enempikin eroa olisi tullut, mutta Halla-ahon äänestäjät jäivät mieluummin kotiin, kun olisi pitänyt äänestää pitkin hampain.

    VastaaPoista
  8. Jatkuva velkaantuminen on minusta uhka kansalliselle turvallisuudelle.
    Siksi on viimeinen hetki kääntää laivan suunta pois velkasuosta vaikka SDP uhkailee ja ay-lakkoilee.

    Yle tänään

    Orpo valtiontalouden säästöistä: ”On tehtävä vielä enemmän” – SDP uhkaa välikysymyksellä

    Pääministerin ilmoitus hallituksen politiikasta avaa eduskunnan kevätkauden. SDP uhkasi välikysymyksellä työmarkkinauudistuksista.

    https://yle.fi/a/74-20074313

    Artikkelista poimittua

    Pääministeri Petteri Orpo (kok.) totesi tiistaina eduskunnassa, että hallitus aikoo ryhtyä entistäkin kovempiin säästötoimiin valtiontalouden tasapainottamiseksi.
    – Hallituksen tekemistä säästöpäätöksistä huolimatta olemme edelleen velkasuossa. Se tarkoittaa, että silmäkkeestä nousemiseksi on tehtävä vielä enemmän. Kevään kehysriihessä olemme vaikeiden päätösten edessä.

    Orpo kertoo parhaillaan eduskunnalle hallituksen pääsuunnitelmista alkavalle vuodelle.
    – Uskoimme hallitusohjelmaan kirjattujen toimien riittävän, mutta näin ei ole, Orpo sanoi.

    Orpon mukaan hallitus käy kevään kehysriihessä läpi kaikki valtion tulot ja menot. Hänen mukaansa Suomi ei halua EU:n alijäämämenettelyyn, jota Orpo kuvasi ”tarkkailuluokaksi.”

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!