Hiiriä ja maahanmuuttajia

Väkivalta on Suomessa ja muissa länsimaissa yleisesti tuomittua ja kriminalisoitua, mutta siitä huolimatta eräät sen tyypit ovat lisääntyneet nopeasti epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan seurauksena. Nuorison osalta erityisen ongelmallista on erilaisten porukoiden tai jengien muihin kohdistama väkivaltainen ryöstörikollisuus, johon liittyy usein myös uhrien nöyryyttämistä. 

Siksi oli mielenkiintoista huomata, että yhdysvaltalaiset tutkijat – Magdalene Agdej ja kumppanit  – ovat julkaisseet tutkimustietoa siitä, miten väkivallan näkeminen vaikuttaa hiirten käyttäytymiseen. He asettivat tutkimukselleen hypoteesin, jonka mukaan sosiaalinen tuttuus aggressiivisen yksilön kanssa on ratkaisevaa havaitsijan hermoverkkojen aktivoitumiselle, joka puolestaan altistaa aggressiolle. 

Sitä testatakseen he loivat uuden sosiaalisesti välittynyttä aggressiota mittaavan koejärjestelyn, jossa hiiret seurasivat kahteen osaan jaetussa häkissä joko tuttujen tai vieraiden hiirien hyökkäyksiä tuntemattomia hiiriä vastaan, ja saivat sen jälkeen seurakseen uuden vieraan hiiren. Näin toteutettujen kokeiden tuloksena tutkijat havaitsivat, että itselleen tutun hiiren harjoittamaa väkivaltaa nähneiden uroshiirten aggressiivisuus sen seuraksi asetettua vierasta hiirtä kohtaan lisääntyi merkitsevästi. 

Sen sijaan väkivaltainen käyttäytyminen ei lisäännyt naarashiirten väkivaltaisuutta. Eikä sitä tehnyt myöskään väkivallan näkeminen uroksilla silloin, kun sitä oli harjoittanut vieras hiiri. 

Tutkijoiden tulokset osoittivat siten, että väkivallan harjoittajan sosiaalinen tuttuus vaikuttaa oleellisesti uroshiirten aggressiivisuuteen vieraita yksilöitä kohtaan. Lisäksi he osoittivat, että tätä käyttäytymistä säätelee tietty aivojen osa, jonka toimintaan vaikuttavilla biokemiallisilla käsittelyillä voitiin estää tai lisätä hiirten aggressiivisuuden kehittymistä edellä kuvatuissa koejärjestelyissä.

* * *

Tutkimus itsessään ei luonnollisesti kerro vielä mitään erilaisten ihmisjengien harjoittamasta väkivallasta. Se tarjoaa kuitenkin mielenkiintoista taustatietoa toisen nisäkäslajin käyttäytymisestä tilanteessa, joka monella tavalla muistuttaa – ja saattaisi selittää – nuorten maahanmuuttajien harjoittamaa järjetöntä väkivaltaa sekä sen nopeaa leviämistä länsimaisissa yhteiskunnissa.

Siksi tämä tutkimus on syytä huomata myös ihmistieteiden puolella. Ja samalla pohtia, olisiko siitä yhdeksi lähtökohdaksi yritettäessä ymmärtää – tai jopa ehkäistä – tiettyjen maahanmuuttajaryhmien parissa nopeasti levinnyttä vastenmielistä käyttäytymismallia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuorison tekemät ryöstöt ovat lisääntyneet peräti 40 prosentilla - maahanmuuttajataustaiset hyvin edustettuina
Muslimien parissa esiintyvän mielenvikaisuuden syyt tulisi selvittää
Polarisaatio lisää etnisten konfliktien riskiä

Suuria kuvia ja olemattomia kasvoja

Ihmisen tärkein aisti on näköaisti. Siksi oli mielenkiintoista havaita aiheeseen liittyen parikin tieteellistä julkaisua. 

Niistä ensimmäisessä oli selvitetty kuvien koon ja niiden muistamisen välistä suhdetta. Tutkimuksen tehneiden tutkijoiden hypoteesin mukaan ihmisen päivittäin havaitsemista ohikiitävistä kuvista juuri suurikokoiset jäävät ihmisten mieleen paremmin kuin pienet. 

Tutkijat testasivat tätä hypoteesia 182 osallistujalla, joita pyydettiin katsomaan erikokoisia kuvia kertomatta, että he joutuvat sen jälkeen muistitestiin. Kuvien katselun jälkeen he muistivat suuret kuvat 1,5 kertaa paremmin kuin pienet, mutta esitysjärjestys tai kuvan sisältö eivät vaikuttaneet muistamiseen. Ei myöskään kuvan esikäsittely, skaalaus tekstissä tai sen tietosisältö. Poikkeuksena olivat kuitenkin kuvissa olevat kasvot ja ulkoilmakohtaukset, jotka muistettiin parhaiten ja huonoiten. 

Toisessa vastaani tulleessa tutkimusraportissa oli käsitelty ihmisten eri esineissä havaitsemia illuusiokasvoja. Siis optisia harhoja, joissa katsoja kuvittelee näkevänsä kasvot esimerkiksi kuun pinnalla tai jossain elottomassa esineessä, vaikka niissä ei todellisuudessa sellaisia olekaan.

Tutkijat teetättivät sarjan kokeita valokuvilla luonnollisista ja ihmisen tekemistä esineistä, joissa oli kasvoiksi tulkittavia yksityiskohtia. Niihin osallistui kaikkiaan 3 815 aikuista ihmistä, joiden arvion mukaan vain 19 % kuvitteellisista kasvoista arvioitiin ilmeeltään neutraaleiksi, kun taas 34 % koettiin ilmaisevan onnellisuutta ja 1 % tulkittiin inhoa ​​osoittavaksi. 

Suurinta osaa illuusiokasvoista pidettiin ennemmin nuorina kuin vanhoina. Lisäksi ihmisten mielestä kasvot kuvasivat näkemiään kasvoja neljä kertaa useammin miehiksi kuin naisiksi. Vaikka 80 prosenttia kokeeseen osallistujista noudatti tätä kaavaa, kuitenkin kolme prosenttia kertoi näkevänsä useammin naisten kuin miesten kasvoja. 

Minun nähdäkseni nämä tutkimukset osoittivat mielenkiintoisella tavalla sen, ettemme me ihmiset näe maailmaa sellaisena kuin se on, vaan katselemme sitä jonkinlaisten sääntöjen ja ennakkoluulojen kautta. Ehkäpä tämä osaltaan selittää sitä, miksi eri ihmiset ajattelevat maailmasta niin kovin toisistaan poikkeavasti. 

Onhan niin, että siinä missä yksi näkee vaikkapa hyvin hoidetun talousmetsän taloudellista hyvinvointia tuottavana luonnonvarana, katsoo toinen sitä kauhistuttavana puupeltona. Ja sen seurauksena he käyvät kiivasta sanasotaa siitä, miten suomalaisia metsiä tulisi hoitaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tasa-arvo on ihmisyhteisöjen perusluonteen vastaista
Taikatemppu ja sähköshokki
Altruismi ja pelko leimaamisesta luovat hyvän yhteiskunnan