Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste illuusio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste illuusio. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. elokuuta 2022

Suuria kuvia ja olemattomia kasvoja

Ihmisen tärkein aisti on näköaisti. Siksi oli mielenkiintoista havaita aiheeseen liittyen parikin tieteellistä julkaisua. 

Niistä ensimmäisessä oli selvitetty kuvien koon ja niiden muistamisen välistä suhdetta. Tutkimuksen tehneiden tutkijoiden hypoteesin mukaan ihmisen päivittäin havaitsemista ohikiitävistä kuvista juuri suurikokoiset jäävät ihmisten mieleen paremmin kuin pienet. 

Tutkijat testasivat tätä hypoteesia 182 osallistujalla, joita pyydettiin katsomaan erikokoisia kuvia kertomatta, että he joutuvat sen jälkeen muistitestiin. Kuvien katselun jälkeen he muistivat suuret kuvat 1,5 kertaa paremmin kuin pienet, mutta esitysjärjestys tai kuvan sisältö eivät vaikuttaneet muistamiseen. Ei myöskään kuvan esikäsittely, skaalaus tekstissä tai sen tietosisältö. Poikkeuksena olivat kuitenkin kuvissa olevat kasvot ja ulkoilmakohtaukset, jotka muistettiin parhaiten ja huonoiten. 

Toisessa vastaani tulleessa tutkimusraportissa oli käsitelty ihmisten eri esineissä havaitsemia illuusiokasvoja. Siis optisia harhoja, joissa katsoja kuvittelee näkevänsä kasvot esimerkiksi kuun pinnalla tai jossain elottomassa esineessä, vaikka niissä ei todellisuudessa sellaisia olekaan.

Tutkijat teetättivät sarjan kokeita valokuvilla luonnollisista ja ihmisen tekemistä esineistä, joissa oli kasvoiksi tulkittavia yksityiskohtia. Niihin osallistui kaikkiaan 3 815 aikuista ihmistä, joiden arvion mukaan vain 19 % kuvitteellisista kasvoista arvioitiin ilmeeltään neutraaleiksi, kun taas 34 % koettiin ilmaisevan onnellisuutta ja 1 % tulkittiin inhoa ​​osoittavaksi. 

Suurinta osaa illuusiokasvoista pidettiin ennemmin nuorina kuin vanhoina. Lisäksi ihmisten mielestä kasvot kuvasivat näkemiään kasvoja neljä kertaa useammin miehiksi kuin naisiksi. Vaikka 80 prosenttia kokeeseen osallistujista noudatti tätä kaavaa, kuitenkin kolme prosenttia kertoi näkevänsä useammin naisten kuin miesten kasvoja. 

Minun nähdäkseni nämä tutkimukset osoittivat mielenkiintoisella tavalla sen, ettemme me ihmiset näe maailmaa sellaisena kuin se on, vaan katselemme sitä jonkinlaisten sääntöjen ja ennakkoluulojen kautta. Ehkäpä tämä osaltaan selittää sitä, miksi eri ihmiset ajattelevat maailmasta niin kovin toisistaan poikkeavasti. 

Onhan niin, että siinä missä yksi näkee vaikkapa hyvin hoidetun talousmetsän taloudellista hyvinvointia tuottavana luonnonvarana, katsoo toinen sitä kauhistuttavana puupeltona. Ja sen seurauksena he käyvät kiivasta sanasotaa siitä, miten suomalaisia metsiä tulisi hoitaa.

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Keskustan linja: äänestämällä ei voi vaikuttaa

Eilisessä YLE:n vaalitentissä pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi oli hämmästynyt Timo Soinin ajatuksesta, jonka mukaan vaalit ovat kansanäänestys Suomen tulevasta linjasta ongelmaisten EU-maiden ja heille luottoa holtittomasti antavien pankkien pelastamiseksi. Tästä ei voi vetää muuta johtopäätöstä kuin sen, että hänen mielestään vaalien tuloksen ei pitäisi ratkaista Suomen kantaa näihin takauksiin. Siis Kiviniemen mielestä äänestäjillä ei pidä olla sellaista illuusiota, että äänestämällä voi vaikuttaa Suomen EU-politiikkaan.

Kun suunnilleen saman asian (joskin toisesta aiheesta) sanoi jokin aika sitten myös edellinen keskustan puheenjohtaja, on kai pakko todeta että tässä on keskustan näkemys demokraattisten vaalien tarkoituksesta. Tai tarkoituksettomuudesta. Aika uskomaton ajatushan tämä on: pikemminkin tällaista luulisi kuulevansa omituisen Kim Jong Ilin, kaikkien vihaaman Muammar Gaddafin tai Suomen ja muiden länsimaiden lemmikin Hamid Karzain suusta kuin pohjoismaisen valtapuolueen puheenjohtajalta ja pääministeriltä.

Keskustan linjasta (ja toiveista?) huolimatta aion äänestää ja odotan jännityksellä vaalitulosta. Sen selvittyä voin sitten katsoa onko sillä vaikutusta vai ei. Siis onko meillä demokratia vai ei?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maksaa mitä maksaa
Päättäjien kädet veressä - mutta minkä takia?
Halutaanko Soini hallitukseen?

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!