keskiviikko 4. toukokuuta 2016

250 000 euroa per maahanmuuttaja sekä hyviä talousuutisia

Eilisen päivän kovin talousuutinen koski suomalaista peliyhtiö Supercelliä. Sen uuden pelin Clash Royalen kerrottiin nousseen lajissaan sekä latauksissa että rahan kahminnassa maailman ykköseksi.

Kuten lukijani varmasti muistavat, myytiin Supercellistä kaksi ja puoli vuotta sitten 51 prosenttia ulkomaille. Hinnaksi tuli muhkeat 1,1 miljardia euroa, joka silloin avasi monen silmät huomaamaan peliteollisuuden merkityksen.

Supercellin uudesta menestyksestä kertovassa uutisessa mainitaan, että peliyhtiön viime vuoden liikevoitto oli 845 miljoonaa euroa. Siitä prosentin yli puolet tekee noin 430 miljoonaa. Supercellin ostajat saivat siis kahden ja puolen vuoden takaiselle sijoitukselleen noin 39 prosentin vuosituoton. Ei hullumpi investointi, vai mitä?

Toinen viime aikojen positiivinen talousuutinen on koskenut metsäteollisuuden hyvää menestystä. Niistä viimeisenä julkaistiin eilen Metsä Groupin ensimmäisen vuosineljänneksen tulos. Sen kerrottiin Helsingin Sanomien otsikossa olleen viime vuotta heikomman.

Tarkalleen ottaen sellua keittävän Metsä Fibren tulos oli 64 miljoonaa euroa eli 29 prosenttia sijoitetusta pääomasta. En nyt kutsuisi sitäkään aivan heikoksi tuotoksi.

Sen sijaan kartonkifirma Metsä Boardilla tulos oli huonompi eli 35 miljoonaa euroa. Se tarkoittaa sijoitetulle pääomalle "vain" 8,3 prosentin tuottoa. Ei kai sitäkään nyt aivan kelvottomana voi pitää.

Kolmas hyvä talousuutinen tuli hallituksen suusta. Sen tai oikeammin työ- ja elinkeinoministeriön mukaan työttömyyden kasvu olisi taittumassa tänä vuonna. Siten se ei nousisi nykyisestä 9,4 prosentista.

* * *

Neljäs erittäin merkittävä talouteen liittyvä uutinen kuultiin sitten EU:n komission suunnalta. Se suunnittelee turvapaikanhakijoiden pakkosijoittamisen vauhdittamiseksi sakkomaksua, jolla tulijoita vastaanottamasta kieltäytyneitä maita rangaistaisiin.

Yhden kieltäytymisen hinnaksi on ajateltu 250 000 euroa. Sen lisäksi, että on syytä todeta kyseessä olevan komission törkeän hyökkäyksen jäsenmaiden itsenäistä päätöksentekoa vastaan, on summaa hyvä verrata turvapaikanhakijoiden aiheuttamiin kustannuksiin Suomessa.

Meillähän on muistissa, että tänä vuonna hallitus aikoo käyttää yhtensä 1,2 miljardia euroa noin 30 000 tulijan kustannuksiin. Se tekee noin 40 000 euroa per nokka. On siis selvää, että komission suunnittelema kieltäytymishinta ylittäisi moninkertaisesti yhden turvapaikanhakijan aiheuttamat suorat kustannukset.

Toisaalta tiedossamme on myös se, että Suomeen turvapaikan saanut kehitysmaalainen maksaa pohjoismaiselle veronmaksajalle elämänsä aikana keskimäärin noin 800 000 euroa. Siten komission kieltäytymismaksu kannattaisi maksaa, mikäli tulijoista enemmän kuin 31 prosenttia saa oleskeluluvan.

Tällä hetkellä tutkituista tapauksista saa positiivisen päätöksen noin 58% tulijoista. Toisaalta noin 44 prosenttia hakemuksista raukeaa prosessin aikana. Jos ne lasketaan mukaan, on Suomesta saanut vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana turvapaikan noin 32 prosenttia tulijoista. Tähän lukuun eivät sisälly Dublin-tapaukset ja vastaavat, jollaisia ei pitäisi taakanjakoskenariossa esiintyä.

Näyttäisi siis siltä, että Suomen kannalta olisi taloudellisesti aika lailla yhdentekevää maksaa 250 000 euroa per pakolainen ja kieltäytyä ottamasta heitä vastaan lainkaan tai tutkia ja yrittää kotouttaa maahamme jäämisluvan saaneet.

Sen sijaan yleiseltä kannalta tarkasteltuna komission suunnitelma itsensä turvapaikanhakijavyöryn alta vapaaksi ostamisesta saattaisi tarjota legitiimin tien kieltäytyä ottamasta vastaan ensimmäistäkään tulijaa ja sitä kautta säilyttää pohjoismainen elintapa myös jatkossa. Kannattaisikohan tätä harkita?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pelimiehiä ja maksumiehiä
Suomeen 6,54 miljardin euron investoinnit - Katainen katsoo Etelä-Eurooppaan
Paljonko kolmen viikon ja 1300 turvapaikanhakijan tahti maksaa?





15 kommenttia:

  1. Annas kun arvaan mitä päättäjämme tässä tilanteessa tekevät? He ajavat läpi kriisi-super-ekstra-pikavauhdilla salaisessa yöllisessä kokouksessa lain joka tekee kaikkien hakijoiden vastaanottamisen pakolliseksi, ja sijoituskunnat määrätään keskusjohtoisesti Helsingistä.

    Näistä sijoitusmääräyksistä ei voi kieltäytyä vaan kukin kunta on velvollinen rakentamaan tarpeen niin vaatiessa lisää asuinpinta-alaa kunnan piikkiin. Tämän kriisirakentamisen sitten toteuttaa yksityinen (Cayman-saarilla sijaitsevan yrityksen QuikBild ltd. omistama) rakennusyhtiö joka teki halvimman tarjouksen (tarkka summa on salainen).

    QuikBild ltd:n omistajista ei ole tarkkaa tietoa, mutta eihän voi mitenkään olla mahdollista että suoraselkäisellä hallituksellamme olisi mitään osaa tai arpaa sen omistuksessa?

    Ja muutaman vuoden sisällä suuri osa uusista maahanmuuttajista päätyy tuttujensa ja/tai oman klaanin jäsenten lähelle Helsinkiin ja Turkuun. Kunnat ympäri Suomen jäävät ihmettelemään ilkivallan takia asumiskelvottomien talonrähjien ja miljoonavelkojen kanssa, Helsingissä ja Turussa asuntopula aiheuttaa uuden kriisitilanteen. Ja niin edespäin.


    Tässä yksi skenaario. Yksityiskohdat voivat muuttua, peruskaava ei. Sehän on maan tapa.

    VastaaPoista
  2. Liittovaltio on päivä päivältä lähempänä. Pienin askelin päätöksenteko valuu Brysselin byrokratia-helvettiin. ��

    VastaaPoista
  3. Erotaan kun vielä ehditään, eli mieluummin jo eilen. Kun orpopetterikin haastaa stubelon. Sanoo Huru-ukko

    VastaaPoista
  4. "How to Talk to Brainwashed Anti-White Whites
    “THIS IS EUROPE” recently published a video with tips on how you should respond to people who are anti-White — people who consciously or unconsciously are working against White people’s interests and who support extermination of Whites by mass immigration and miscegenation.

    Among other things, the film explains that anti-Whites in most cases are brainwashed since childhood, and therefore are often difficult to reach with pure facts — but that by asking critical questions you can get these people to, hopefully, see the contradictions in their own opinions and thus begin to question their Politically Correct world view...",
    http://tapnewswire.com/2016/05/how-to-talk-to-brainwashed-anti-white-whites/

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti munat vielä omistavat eurooppalaiset kansat ryhtyvät viimein käytännön toimiin Unionin hajottamiseksi.

    Muuten, hyvää yötä Eurooppa. Olit kaunis tarina.

    VastaaPoista
  6. Tänään julkaistiin esitys lisäbudjetista. Turvapaikkabisnekseen varataan 26.5. 130 M€. Kertovat varatun 698 M€ loppuvan kohta. 1.5. Oli kulutettu 83% budjetoidusta. Tarkoittaa 140 M€/kk. Nyt lisäbudjetilla päästään juhannusviikolle, jolloin on kiva laittaa seuraava lisäbudjetti, kun väki on kännissä mökeillä... Niin ja ennuste tämän turismin hinnalle. 1,7 miljardia tänä vuonna. Säästötalkoot jatkuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveisin iloisten maksajien kansa. On tämä hirvittävä tämä "syntien" taakka. Rahaahan tuntuu löytyvän oikeilla koodisanoilla. Mitä tässä suotta leikkaamaan!

      Poista
  7. Onko ainoa toivomme Brexit...ja mahdollisesti seuraava ketjureaktio?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brexit olisi Suomelle katastrofi, mikäli siitä seuraavaan ketjureaktioon ei liity Fixit.

      Poista
    2. Fix it - mikäli tarkoitat sillä korruption kitkemistä, niin sitä vastaan taisteluhan helpottuisi, koska Brexitin jälkeen sitä vastaan tarvitsisi taistella enää lähinnä kansallisella tasolla. Nythän se rehottaa MYÖS EU-tasolla.

      Britti-patriootti David Noakes sanoo sivustollaan http://eutruth.org.uk/ mm.:

      "The [Lisbon] Treaty sets up an unelected three tier politburo executive in Brussels with absolute power, a dictatorship on the soviet model. The EU parliament has no power and is a sham." eli Lissabonin sopimus mahdollistaa Lissabonissa olevalle kolmiportaiselle politbyroolle ehdottoman korkeimman toimeenpano-vallan, neuvostomallin mukaisen diktatuurin; valeparlamentti on vailla valtaa ja on huijausta. [VALE-parlamentti VAILLA demokratialle olennaista LAKIALOITE-OIKEUTTA!] - Mainittakoon että runsaat 20 vuotta sitten itävaltalainen politiikan tutkija Karl Steinhauser nimesi yhden kirjoistaan "EU - huomispäivän Super-Neuvostoliitto".

      Lisäksi täytyy ottaa huomioon se, kuinka suomalaiset huijattiin EU- ja euro-jäsenyyteen:
      "Suomalainen EU-vaalipetos tiivistettynä "A-nelosella"", http://jormajaakkola.fi/EY-vaalipetos%20A-nelosella

      Noakes sanoo perehtyneensä kaikkiin kuuteen EU-sopimukseen. Meillä Arkadianmäellä majaileva rottalauma hyväksyi liitteineen n. 3000-sivuisen Lissabonin sopimuksen siihen lainkaan perehtymättä.

      Brexit olisi Suomelle tilaisuus vapautua diktatuuriaan pienten askelten taktiikalla, ihmisten huomaamatta kiristävän neuvostomallisen monsteri-luomuksen kiroista - yksi pieni askel taas on aseiden ottaminen pois kansalta, jotta ihmiset eivät voisi nousta kapinaan, valemedian luomasta horroksesta herättyään tämän tyrannian näytettyä todelliset pedon kasvonsa.

      Poista
    3. Tarkoitin Fixitillä Suomenkin lähtöä EU:sta. Eli Finland exit.

      Poista
    4. Olen täysin samaa mieltä!

      Poista
  8. Pitää valita sellaisia hakijoita joille ei tulla turvapaikkaa myöntämään. Ei tarvitse maksaa sakkoja ja kulut minimoituvat jos saadaan karkotettua nopeasti.

    Täytyy muuten sanoa että ajatus Euroopan unionista on hieno mutta ei olisi pitänyt laskea poliitikkoja päättämään toteutuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommunismikin oli hieno ajatus, mutta johti etuoikeutettujen diktatuuriin...

      Poista
  9. "Saksalaisista on tulossa vähemmistö omassa maassaan
    Entinen Bundesbankin johtoryhmän jäsen Thilo Sarrazin varoittaa massiivisen maahanmuuton seurauksista...",
    http://uberuutiset.fi/2016/05/05/saksalaisista-on-tulossa-vahemmisto-omassa-maassaan/

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!