Lapsia ei kannata opettaa uimaan, koska se on vaarallista

Ilta-Sanomat kertoi, etteivät ylöjärveläisen koulun rehtorit päästäneet kahdeksasluokkalaisia luokkaretkelle maauimalaan, koska joku saattaisi hukkua tai hyppytornien takia voisi syntyä vaaratilanteita. Jutussa haastateltiin naispuolista rehtoria. 

Tämä kertoi uskovansa, "että perheiden, oppilaiden ja opetushenkilöstön etu on se, että koulu on huolellinen näissä turvallisuusasioissa kuten muidenkin lakien, asetusten ja määräysten noudattamisessa". Sekä lisäksi hän kertoi mielipiteenään vastuun kasvamisen olevan "hyvä asia, koska jos jotain sattuu ennakoinnista ja varovaisuusperiaatteista huolimatta, niin prosessit selvitetään ja hoidetaan kuntoon. Sitten vastuut selkeytyvät ja kaikilla on turvallisempaa."

Taustalla on tapaus, joissa selvästi pienempi lapsi oli hypännyt syvään hyppyaltaaseen, vaikka ei ollut osannut uida. Näin tehtyään hän oli saattanut vaaraan myös toisen pikkulapsen, koska oli tarttunut tähän kiinni pysyäkseen pinnalla. 

Jäin suu auki miettimään tätä uutista ja tein google-haun, joka tarjosi ensimmäisillä tulossivuilla runsaasti uutisia tapauksesta, jossa seitsenvuotias oli hukkunut Porvoon uimahallissa vuonna 2020. Lisäksi vuonna 2017 oli uimahallissa hukkunut nelivuotias ja yhdessä jutussa kerrottiin muutamia ihmisiä hukkuvan vuosittain sairauskohtausten takia. 

Sen sijaan en löytänyt murrosikäisten hukkumisista kertovia uutisia, mutta niiden sijaan huumorisivun, jossa ehdotettiin uimahallissa käynnin edellytykseksi tutkinnon kautta saatavaa uimakorttia sekä itse halleihin hukkumiskiellosta kertovaa kylttiä. 

* * *

Nähdäkseni ylöjärveläisten rehtoreiden asettama uimahallikielto on heikosti perusteltu ja osoitus siitä paineesta, jonka yhteiskunta on asettanut koulujen aikuisille. Murrosikäisten lasten vanhemmilla tai edes kahdeksasluokkalaisilla lapsilla ei nähdä mitään vastuuta kasvatuksesta (uimaan opettaminen, ryhmätaidot) tai omasta käyttäytymisestään.

Tosiasia kuitenkin on, etteivät opettajat tai yhteiskunta voi ottaa kaikkien ihmisten elämästä vastuuta, vaan se kuuluu viime kädessä jokaiselle itselleen. Ja vanhemmilla on ensisijainen velvollisuus opettaa normaalissa elämässä tarvittavat tiedot ja taidot - siis sellaiset kuin uimataito tai muiden huomioon ottaminen hyppytornin kaltaisissa yleisesti vaarallisissa paikoissa. 

Toki myös koulussa pitäisi liikunnan oppimäärään kuului uimataidon ja muiden huomioon ottamisen opettaminen - jotka uutisen perusteella päätellen lienevät jääneet tekemättä Ylöjärvellä. Näin siitä huolimatta, että näiden taitojen opettaminen vaatii hiukan kärsivällisyyttä ja saattaa herättää opetettavissa myös vastustusta.

Pahinta tässä kaikessa on se, että ylisuojelemalla lapsia ja nuoria kouluissa - ja ehkä kotonakin - näille ei synny normaalin kehityksen mukaista vastuuta itsestään. Ja sen seurauksena he ovat neuvottomia elämässä väistämättä vastaan tulevissa tilanteissa, joissa vaaditaan kykyä käyttäytyä tarkoituksenmukaisesti kulloisessakin tilanteessa. Eikä heille siten synnyt myöskään normaaliin aikuisuuteen kuuluvaa kykyä ottaa vastuuta omista tekemisistään. 

* * *

Kerrottakoon lopuksi, että minä olen käynyt ekaluokkalaisena kavereideni kanssa maauimalassa lukemattomat kerrat - siis ilman ensimmäistäkään valvovaa äitiä, isää tai opettajaa. Ei siellä tietenkään kukaan hukkunut, sillä mehän osasimme kaikki uida - kuka paremmin ja kuka huonommin, mutta kerta kerran jälkeen yhä taitavammin. 

Myöhemmin keskikoululaisina kävimme koulun kanssa tai kaveriporukassa useinkin uimahallissa. Siellä oli myös korkea hyppytorni, josta loikimme kavereiden kanssa alas milloin minkäkinlaisella tyylillä. Opettaja tuli joskus oikein kehaisseeksikin kuinka taitavia olimme. 

Liikuntatunnilla opetettiin tietenkin myös erilaisia uimatyylejä - ja pantiin nuoret uimaan kilpaa toisiaan ja kelloa vastaan. Tämän kaiken seurauksena uskon, että meillä kaikilla on elämämme aikana ollut vesillä ja niiden ääressä paljon turvallisempaa kuin näillä ylöjärveläisnuorilla, joita ei päästetä edes opettelemaan veteen liittäviä taitoja. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pitääkö lapsille antaa haasteita vai suojella sellaisilta?
Juhannusuutisia Ruotsista ja Suomesta
Muka-suvaitsevainen, muka-älyllinen ja muka-sivistynyt

Epäonnistuiko Sanna Marinin hallitus tärkeimmässä tehtävässään?

Pääministeri Sanna Marin (sd) kehui taannoin Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan rakentamispäätöksen yhteydessä hallituksensa investointimyönteisyyttä. Totesin silloin, ettei kyseinen päätös osoita siitä mitään, koska investoija on käytännössä Suomessa sijaitsevien raaka-aineiden tuottajien omistuksessa, joten sillä on oma vahva intressinsä tehdä sijoitus juuri Suomeen. 

Sanoin myös, että hallituksen investointipolitiikan onnistumista osoittaa vasta se, mikäli "saamme Suomeen samankokoisia investointeja aidosti kansainvälisiltä yrityksiltä". Mainitsin siinä yhteydessä koetinkiveksi Nesteen uuden biojalostamon sijaintipaikan päätymisen Porvooseen Rotterdamin sijaan.   

Tuoreen ennakkotiedon mukaan nyt on kuitenkin käymässä siten, että Nesteen jalostamo päätyy sittenkin kohottamaan hollantilaisten elintasoa. Perusteluna Rotterdamin valinnalle yhtiö on maininnut jalostamohankkeen puoli miljardia euroa halvemman hinnan sekä raaka-aineiden paremman saatavuuden ja logistiikan verrattuna Porvooseen.

Sanon tässä nyt aivan suoraan pääministerille, että täällä Suomenniemellä me emme voi mitään logistiikalle, mutta investointien loppukustannuksiin maamme hallinnolla on suuri valta. Siten on selvää, että jos ja kun kotimainen yhtiö käyttää jälkimmäistä seikkaa perusteena rahojensa viemiseen ulkomaille, on hallituksen investointipolitiikka epäonnistunut täydellisesti. Toisin sanoen hallitus on munannut tärkeimmässä tehtävässään.

Tässä tilanteessa on juuri nyt toivottava, että eilen saatu ennakkotieto biojalostamon sijoittumisesta Rotterdamiin osoittautuisi uutisankaksi. Siinä suhteessa toivoa antaa se, että Neste ilmoitti pian ennakkotiedon julkaisun jälkeen, ettei se ole vielä tehnyt lopullista päätöstään jalostamon sijoituspaikasta. 

Toki on myös mahdollista, että Neste on kuunnellut elinkeinoministeri Mika Lintilää (kepu) - joka on luvannut panna "kaiken peliin", jotta jalostamo saataisiin Porvooseen - ja päättänyt päästää julkisuuteen perusteettoman uhkakuvan saadakseen hyväkseen ministerin lupaaman "kaiken". Tällöin on huomattava, että Nesteen suurin omistaja on valtioneuvoston kanslia eli Suomen valtio yli kolmanneksen omistusosuudella. 

Tällaisessa tapauksessa olisi siis käynyt niin, että valtio-omistaja olisi lähtenyt kiristämään itseään vuotamalla valheellisia tietoja vain saadakseen merkittäviä etuja. Jos näin on, on hallitus epäonnistunut pahasti Nesteen omistajaohjauksessa. Pidän kuitenkin todennäköisempänä, ettei tällaista ole tapahtunut. 

Joka tapauksessa, vaikka Nesteen lopullinen päätös olisikin Suomelle suopea, on suomalaisten syytä vaatia, että Marinin hallitus ymmärtää yhtiön käyttämien perustelujen vakavuuden. Ja huolehtii maamme investointipolitiikan korjauksista siten, ettei seuraavan kotimaisen yrityksen suurinvestoinnin yhteydessä tarvitse murehtia ainakaan Suomeen suunnitellun tuotantolaitoksen tolkutonta hintaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pääministeri Marin otti sulan hattuunsa, mutta vihreät nikottelevat
Hallituksen tärkein tehtävä
Ministerit kiukuttelivat kuin teinitytöt

Porvoon tapahtumat kielivät luottamusyhteiskunnan katoamisesta

Viikonlopun aikana kaksi poliisia joutui murhayrityksen kohteeksi mentyään normaalin tuntuiseen hälytystehtävään. Onneksi kumpikaan ei kuollut ja ampujat saatiin ilmeisesti takaa-ajon päätteeksi kiinni.

Vielä ei ole uutisoitu keitä ampujat olivat tai miksi he järjestivät poliisille ansan. Kuvien perusteella miehet ovat vaaleaihoisia, mutta eivät tyypillisen suomalaisen näköisiä. Heidän autonsa oli ruotsalaisissa kilvissä.

Poliisiin ja muihin viranomaisiin kohdistuva väkivalta on asiaa tutkineen Henri Rikanderin mukaan lisääntynyt viime vuosina. Syynä on hänen mukaansa ihmisten eriarvoistuminen ja heidän välisensä luottamuksen heikkeneminen.

Suomi ja muut pohjoismaat onnistuivat 1900-luvulla luomaan ihmiskunnan historiassa poikkeuksellisen vahvaan luottamukseen perustuvan yhteiskunnan. Nyt on ilmeisesti tullut sen ajanjakson loppu, sillä jopa pääministeri Antti Rinteen (sd) mukaan nähty väkivalta kertoo yhteis­kunnallisesta muutoksesta myös Suomessa. Ruotsissa sama on tapahtunut jo aiemmin.

On erinomaista, että pääministeri ymmärtää tämän asian, sillä juuri hänellä ja sisäministeri Maria Ohisalolla (vihr) on vastuu negatiivisen kehityksen pysäyttämisestä. Toistaiseksi he ovat puhuneet pelkästään poliisin resurssien kasvattamisesta, mutta se ei ratkaise perusongelmaa.

On nimittäin selvää, ettei pelkkä poliisien määrän lisääminen pysäytä epätoivottavaa kehitystä, mikäli ihmisten välinen luottamus jatkaa murenemistaan. Siksi hallituksen on paneuduttava niihin tekijöihin, jotka tuota luottamusta murentavat ja ryhdyttävä toimiin näiden kulttuuristen juurisyiden löytämiseksi ja poistamiseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Altruismi ja pelko leimaamisesta luovat hyvän yhteiskunnan
Miksei Ruotsiin löydy opettajia eikä poliiseja?
Poliisi joutui pakenemaan turvapaikanhakijoita Hennalassa - ei rikostutkintaa

Väkivaltarikollisten ja muiden ihmisoikeuksista

Porvoon surulliset tapahtumat ansaitsevat pienen kommentin, vaikka monet muut jo ovatkin kommentoineet aihetta.

Itseäni tässä suhteessa askarruttaa lähinnä väkivaltarikollisten oikeus saada uusi mahdollisuus. Tätähän meillä pidetään yleensä kohtuullisena ja ehkäpä suorastaan ihmisoikeutena. Näin siksi, että yhteen rikokseen syyllistynyt voi ottaa opikseen ja elää rikoksensa jälkeen moitteetonta elämää. Näin siis periaatteessa.

Toisaalta tiedämme, että erityisesti väkivaltarikollisten taipumus suistua uusien rikosten tielle on erityisen korkea. Näin ollen asiaa pitäisi harkita paitsi rikoksen tekijän, niin myös potentiaalisten uhrien ihmisoikeuksien kannalta. Vai ajatteleeko joku, ettei heidän ihmisoikeuksillaan ole yhtä suurta väliä?

Loogisesti voitaisiin ajatella, että uusintarikollisten takia vakavan ihmisoikeusloukkauksen (siis murhan, tapon tai raiskauksen) uhriksi joutuvien henkilöiden määrä ei saisi olla suurempi kuin toisen mahdollisuuden saavien väkivaltarikollisten määrä. Tällöin vankilasta voitaisiin vapauttaa rikoksen tehneitä vain mikäli heidän lukumääränsä on suurempi kuin heidän kaltaistensa tekemien rikosten uhrien määrä.

Tästä päästään seuraavaan loogiseen ajatusmalliin.

Jos tietyn tyyppisen rikoksen takia vankilaan joutuneilla henkilöillä on rikoksen uusiessaan keskimäärin yksi uhri, voitaisiin tästä rikostyypistä tuomitut päästää vapaaksi vain, mikäli heidän tilastollinen riskinsä uusia teko on alle puolet. Jos taas tietynlaisen rikoksen tehneiden uusiessa rikoksen uhriluku on keskimäärin kaksi, voitaisiin kyseisen rikostyypin tehneitä vapauttaa vankilasta vain, mikäli uusijoita on tilastojen mukaan vain kolmannes vapautetuista. Ja niin edelleen...

Edellä kuvaamallani logiikalla oikeuslaitoksemme minimoisi yhteiskunnassamme tapahtuvien vakavien ihmisoikeusloukkausten määrän tuomitsemalla esimerkiksi murhaajat ja raiskaajat pysyvästi kiven sisään. Ilman mahdollisuutta vapauteen.