Virtahepo Euroopassa

Virtahevot ovat norsujen ja virtahepojen jälkeen suurimpia nykyisin eläviä maaeläimiä. Lajia esiintyy tänä päivänä vain Afrikassa, mutta myös Euroopasta on löytynyt niiden jäänteitä. 

Niiden on oletettu olevan peräisin viimeiseen interglasiaalin ajalta. Näin siksi, että virtahepoa pidetään lauhkean ilmaston indikaattorilajina, jonka on oletettu kuolleen Välimeren pohjoispuolelta sukupuuttoon Veiksel-jääkauden alkaessa noin 115 tuhatta vuotta sitten. 

* * *

Patrik Arnoldin ja hänen kollegoidensa tuore tutkimus on nyt tuonut mukanaan ylläytyksiä liittyen eurooppalaisiin virtahepoihin. Tutkijat nimittäin analysoivat keskieurooppalaisia virtahepoja sekvensoimalla yhden yksilön genomin, joka osoitti eläinten läheisen geneettisen yhteyden nykyisiin afrikkalaisiin virtahepoihin. 

Lisäksi he määrittivät kuusi muuta osittaista mitokondriogenomia, jotka vahvistivat, että eurooppalaiset fossiilit kuuluivat samaan lajiin kuin nykyiset afrikkalaiset virtahevot. Se oli siten aikanaan levinnyt paljon nykyistä laajemmalle alueelle, eikä siten ole suinkaan aina rajoittunut vain Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan.

Tutkijat tekivät fossiileista myös radiohiiliajoituksia ja havaitsivat suureksi yllätyksekseen, että ne olivat paljon tuoreempia kuin aiemmin luultiin. Jäänteet olivat nimittäin peräisin Veiksel-jääkauden keskivaiheelta eli jaksolta, joka alkaa ajalta ennen 47 tuhatta vuotta sitten päättyy aikaan noin 31 000 vuotta sitten eli viimeiseltä jääkauden keskivaiheilta. 

Koska samoilta paikoilta peräisin olevien villamammutin ja villasarvikuonon fossiilien radiohiiliajoitukset ovat samoilta ajoilta, on Euroopassa elellyt tuolloin myös niitä. Siten maanosamme eläimistö oli kovin erilainen kuin aiemmin on luultu tai minkälaisena me tunnemme sen nykyisin.

Tutkijat analysoivat myös nyt kokonaan sekvensoidun virtahevon geeneissä esiintyvää muuntelua ja havaitsivat sen geneettisen diversiteetin alhaiseksi. Siten on todennäköistä, että tämä yksilö kuului pieneen, muista virtahevoista eristyksissä eläneeseen populaatioon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Älä hyysää kotonasi torakoita!
Ratkaisiko lyijymyrkytys ihmisten evoluution suunnan?
Grönlannin rekikoira eli qimmit

Hevostietoa pikkutytöille ja ravimiehille

Hevoset ovat olleet ihmisen historiassa äärimmäisen tärkeä työjuhtia ja liikkuvien sotajoukkojen "ajoneuvoja". Puhumattakaan niiden roolista myös Härmän häjyjen ajopeleinä, joilla ajettiin Härmän seutuvilla komiasti vaikka kamariin asti tai särjettiin talon portaat, jotta kansa muistaisi pelätä ohjaksissa olleita puukkomiehiä.

Tosin nykyiset hevoset säästyvät - ainakin länsimaissa - työnteosta ja häjyjen ajeluilta, ja ovat niiden sijaan muuttuneet erilaisten ravi-, laukka-, kouluratsastus- rodeo- ja muiden kilpailujen urheiluvälineiksi sekä erityisesti pikkutyttöjen rakkaiksi lemmikeiksi. Ja tietenkin vedonlyöjien riskipelien kohteeksi.

Ehkäpä juuri näistä syystä näitä eläimiä on syytä käsitellä tässäkin blogissa. Tai tarkemmin ottaen kertoa uusinta tieteellistä tietoa niiden evoluutiosta jo siitäkin syystä, että blogin nimessä esiintyy sana "professori", joka on Suomessa kunkin tieteenalan johtavan tutkijan virkanimike.

* * *

Mutta mennäänpä asiaan: Yvette Running Horse Collin - eli lakotakielen mukaisesti Tašunke Iyanke Wiƞ - ja kumppanit ovat tehneet monitieteisen ja alkuperäiskansojen tietoihin perustuvan tutkimuksen hevosten evoluutiosta. Se vahvisti hevosten kehittyneen Pohjois-Amerikassa, ja osoitti, että jäätiköiden pohjois- ja eteläpuoliset populaatiot eriytyivät toisistaan voimakkaasti viimeisen jääkauden aikana. 

Jäämassojen pohjoispuoliset hevoset liikkuivat Pohjois-Amerikan ja Aasian välillä Beringian ollutta maakannasta pitkin noin 50 000 - 13 000 vuotta sitten, kunnes meri valtasi ilmaston lämmetessä kyseisen alueen ja sen eri puolille jääneiden hevospopulaatioiden välinen yhteys katkesi. 

Samalla ilmaston lämpeneminen avasi Beringian hevosille  jäätiköttömän käytävän etelään päin, ja ne levisivät aina Keski-Amerikkaan asti. Tästä levinneisyysalueen kasvusta huolimatta hevoset kärsivät ravinnon niukkuudesta - ja varmaankin myös metsästyksestä - mikä rajoitti laumojen kasvua ja ajoi ne lopulta sukupuuttoon oman evoluutionsa kehdossa. 

Niinpä Amerikassa ei enää nähty hevosia ennen kuin eurooppalaiset valloittajat kuljettivat niitä mukanaan vallatakseen koko mantereen sitä asuttaneilta alkuperäiskansoilta. Heiltä pääsi karkuun eläimiä, jotka levisivät vapauden saatuaan Pohjois-Amerikan tasangoille lisääntyen niin, että parhaimmillaan karkureista kehittyi miljoonapäisiä villihevoslaumoja, jotka vaeltelivat pitkin preerioita. 

Nykyisin hevoslaumat ovat kuitenkin kutistuneet siten, että koko mantereella elää vain noin 37 000 vapaata mustangia. Enkä usko, että yksikään niistä tiedostaa olevansa oman lajiryhmänsä evoluution syntysijoilla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luonnonsuojelu ja eliöiden sopeutuminen
Russakan ihmeelliset seikkailut
Saksalaista paskatietoa

Saksalaista paskatietoa

Sosiaalisessa mediassa on käyty kovasti keskustelua suomalaisen tieteen rahoituksesta, tarpeellisuudesta ja laadusta. Kommentoin sitä jo aiemmin, mutta en malta - tavallaan siihen liittyen - olla vielä kertomatta Saksassa tehdystä tutkimuksesta, jossa tutkittiin fossiloitunutta ulostetta. Siis todella vanhaa paskaa

Tarkemmin sanottuna tutkimuksessa analysoitiin sukupuuttoon kuolleiden hyeenojen jätöksiä, joista tutkimuksen tehneet paleontologit onnistuivat määrittämään jääkauden aikaisen karvaisen villasarvikuonon DNA-sekvenssejä. Sarvikuonojen DNA:ta löytyi luolahyeenojen ulosteista siksi, että ne saalistivat villasarvikuonoja. Ja työnsä tuloksena Peter Seeber Saksan Konstanzin yliopistossa onnistui kollegojensa kanssa selvittäämään ensimmäistä kertaa sen koko mitokondriaalisen genomin.

Villasarvikuonot olivat samankokoisia kuin nykyiset valkoiset sarvikuonot, ja vaelsivat Pohjois-Euraasiassa vielä 14 000 vuotta sitten. Ennen tätä tutkimusta lajin eurooppalaisesta populaatiosta tiedettiin kuitenkin vain vähän. 

Tässä käsittelemässäni tutkimuksessa löydetyt erot eurooppalaisten ja siperialaisten villasarvikuonojen genomien välillä olivat varsin suuria ja viittasivat siihen, että niiden populaatiot erkanivat toisistaan jo noin 450 000 vuotta sitten. Toisin sanoen lajin levinneisyysalue ei ollut esihistoriallisella ajalla yhtenäinen koko Euraasian mantereella, vaan koostui ainakin kahdesta erillisestä populaatiosta.

Lopuksi totean, että edellä kuvaamani tutkimus on tieteellisesti äärimmäisen korkeatasoinen ja sen tulokset toivat kiistatta uutta tieteellistä tietoa, joka ainakin omasta mielestäni oli myös erittäin mielenkiintoisia. Ainakin luokassa, jota voisi kuvailla sanoilla "on kiva tietää". 

En tässä yhteydessä ota kantaa siihen, oliko saavutettu tieto sen arvoista, että siihen investoitu rahoitus sai riittävästi katetta. Siitä lienee jokaisella lukijallani oma - ja sinänsä yhtä arvokas - mielipide kuin itsellänikin. 

Sen sijaan totean, ettei tehdyn tutkimuksen hyötyä tai hyödyttömyyttä voi edes arvioida tässä vaiheessa, sillä tutkimuksen aikana siirtyi tietoa ja osaamista vanhemmilta tutkijoilta nuoremmille ja siinä kehitettiin mahdollisesti myös uusia tutkimusmenetelmiä tai ainakin paranneltiin vanhoja. Siten tehdyn tutkimuksen loppusaldo on - tosin vain teoriassa - mitattavissa vasta sitten, kun näiden sarvikuonotutkimuksen aikana oppia saaneiden nuorempien tutkijoiden ja mahdollisesti syntyneiden uusien menetelmien kautta saavutettavat tieteelliset edistysaskeleet ja niiden sovellukset ovat arvioitavissa. 

Siksi päätän tämän kirjoitukseni toteamalla sen yksinkertaisen tosiasian, että ilman ihmisten inhimillistä kiinnostusta kaikenlaisiin asioihin meilläkin kuljettaisiin edelleen heinäkengissä ja rukoiltaisiin jumalaa siunaamaan kaskettuihin metsiin kylvettyjä nauriita. Ja katovuoden sattuessa ihmettelisimme lastemme ruumisarkkujen äärellä, että minkä syntiemme takia meitä näin rangaistaan.

Mutta kiitos tuon kiinnostuksen - joka nykyaikaisessa yhteiskunnassa on institutionalisoitu yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin - meillä on kansainväliset viljamarkkinat, supermarketit, sähköverkot, internetit,  kulkuvälineet sun muut mukavuudet, jotka kummasti helpottavat elämää. Jopa siihen mittaan, että voimme rauhassa pohdiskella jopa sitä, minkälaisia sarvikuonoja Euraasian mantereella liikuskeli viimeisen jääkauden aikana - sekä riittävästi osaamista ja rahaa, jotta voimme sen selvittää.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen Akatemian roolista tieteen rahoittajana
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
Uutta toivoa munuaispotilaille

Ilmastomallit ovat virheellisiä, joten niiden tuloksia ryhdytään korjailemaan

Kuuma kesä on johtanut ennennäkemättömän voimakkaaseen mediapaineeseen luonnonvarojen käytön ja ihmisen elämäntavan muuttamiseksi. Näin siksi, että lämpimien säiden on ajateltu johtuneen ainakin osittain ilmastonmuutoksesta, joka tulee käytössä olevien ilmastomallien mukaisesti johtamaan yhä tukalampaan ilmastoon. 

Vähemmälle uutisoinnille on sen sijaan jäänyt muutaman päivän takainen Science-lehdessä julkaistu artikkeli, jossa kerrottiin nykyisten ilmastomallien ennusteiden olevan aivan liian ääreviä eli laskevan ilmakehän hiilioksidipitoisuuden vaikutuksen lämpötiloihin oleellisesti liian suureksi. Siksi niiden antamia ennusteita ryhdytään rajaamaan keinotekoisesti aina silloin, kun tulokset ovat epäuskottavia. 

Science-lehden mukaan tämä rajaaminen johtuu siitä, että tutkimuksessa oli huomattu nykyisten mallien "ennustavan" viime jääkauden - jolloin myös ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuudet olivat vähäisiä - lämpötilat aivan liian alhaisiksi. Toisin sanoen mallien herkkyys hiilidioksidipitoisuuksille on suurempi kuin ilmakehässä vallitseva todellisuus edellyttäisi. 

Asiaan on jo ehditty reagoida ja muokata malleja. Samalla on nykyisissä malleissa kuitenkin havaittu yhä uusia ongelmia, jotka osoittavat niiden vastaavan todellisuutta heikommin kuin on toivottu ja myöskin annettu ymmärtää julkisuudessa. 

Ilmakehän mallitukseen liittyvien ongelmien havaitseminen on tietenkin sinänsä hyvä asia, mutta jäin ihmettelemään sitä tapaa, jolla ongelma aiotaan käsitellä seuraavassa kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportissa.   Sen sijaan, että todettaisiin tämänhetkisten mallien epäonnistuneen ilmaston kuvaamisessa riittävän tarkasti, on päädytty rajaamaan niiden epäuskottavia ennusteita keinotekoisesti. Tämä tehdään vertaamalla niiden tuloksia muutaman viime vuosikymmenen aikana tapahtuneeseen ilmaston kehitykseen ja korjaamalla siis tuloksia sen mukaisesti. 

Jos ja kun näin tehdään, tulisi IPCC:n ainakin todeta, että näin toimien mallit kuvaavat kylläkin tarkasti muutaman viime vuosikymmenen kasvihuonekaasupitoisuuden ja lämpötilan välistä suhdetta, mutta niissä havaittujen puutteellisuuksien takia mallien perusteella luotavat tulevaisuuden skenaariot ovat epäluotettavia ja siten politiikanteon pohjaksi kyseenalaisia. 

Epäilen kuitenkin, ettei näin tulla tekemään, vaan mallien havaituista puutteista huolimatta jatketaan vanhalla linjalla, jossa kerrotaan ihmisen toiminnan johtavan lähivuosikymmeninä ilmastokatastrofiin. Ja tämä tulee olemaan myös se linja, jonka pohjalta tehdään ainankin kaikissa länsimaissa kansallista ilmastopolitiikkaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hidastunutta kasvua vai ei?
Titaaninen ilmastomittari
Pohjoisen merijään sulaminen siirtyi 20 vuodella

WWF valeuutisten sylttytehtaana

Mietin tänä aamuna pitkään, mistä kirjoittaisin. Lopulta päädyin tuomaan esiin Ylen uutisen, jossa kerrotaan WWF:n koululaisten harhaanjohtamisesta - siis heille tehdystä kuvamanipulaatiosta, jossa jääkarhu ja sen poikanen ovat pienenpienellä jäälautalla, vaikka alkuperäisessä kuvassa ne seisovat laajalla jääkentällä. Näin siitä huolimatta, että asia tuli mainituksi jo eilisen kirjoitukseni keskusteluketjussa - tosin Iltalehden alkuperäiseen uutiseen viitaten - ja olen muutenkin kirjoittanut viime aikoina paljon ilmastonmuutoksesta.

Nämä kaksi uutista välittävät WWF:stä vähemmän mairittelevan kuvan, vaikka sen viestintäjohtaja sanoikin pahoittelevansa - ei kuvan julkaisemista vaan sitä, ettei sen luonnetta kuvayhdistelmänä ole mainittu. Pahoittelun krokotiilinkyynelmäistä luonnetta kuvasi kuitenkin se, että hän oli vasta nyt huomaavinaan, että "esimerkiksi koululainen ei erota sitä, mikä on mainoskuva, mikä uutiskuva".

Kun on jäänyt kiinni koululaisten huijaamisesta, on pyrkimys vahinkojen minimoimiseen selittelemällä tietenkin ymmärrettävää. Lienee kuitenkin lähes varmasti niin, että jääkarhukuvan muokkaus tehtiin vakaassa tarkoituksessa ja nimenomaisesti koululaisten ilmastoahdistuksen lisäämiseksi.

WWF:n viestintäjohtaja väitti myös, että "lyömme jatkuvasti faktoja tiskiin varsinaisessa uutisviestinnässämme". Tämä pitänee osittain paikkansa, mutta en ole huomannut järjestön tuovan esiin kuin ilmastonmuutoshypoteesia tukevia faktoja. Se on siis jättänyt kertomatta ne tosiasiat, jotka ovat sen kannalta ongelmallisia.

Esimerkiksi sen, ettei arktisen napajään koko ole pienentynyt seitsemään vuoteen vaan oli esimerkiksi toissapäivänä noin 16 prosenttia laajempi kuin lokakuun 4. päivänä vuonna 2012. Tai että jääkarhut ovat eläneet myös edellisen interglasiaalin aikana, jolloin arktiksen ilmasto oli 2-4 astetta nykyistä lämpimämpi ja napajää mitä todennäköisimmin suli pois joka kesä.

Minusta on ikävää, että WWF:n kaltaiset järjestöt käyttävät epärehellisiä keinoja johtaakseen ihmisiä harhaan. Toki vielä ikävämpää on alan tutkimukseen ilmiselvästi pesiytynyt epärehellisyys.

Lopputuloksena tästä epärehellisyydestä on vaikeus muodostaa objektiivinen kuva ilmaston lämpenemisen todellisuudesta. Onhan selvää, että jos ihmisen rooli tässä asiassa on ratkaiseva, tulee se ilmi myös rehellisten analyysien ja tiedottamisen kautta. Sen sijaan huijaaminen ja siitä kiinni jääminen herättävät epäilyjä koko asiaa kohtaan ja - mikäli kauhukuvat ovat todellisia - johtavat lopulta korjaavien toimenpiteiden viivästymiseen kuten sadussa paimenpojasta ja sudesta.

Tai mikä vielä pahempaa - mikäli ihmisellä ei todellisuudessa ole merkittävää roolia ilmaston viimeaikaisessa lämpenemisessä, on saatu syntymään taloudellista kehitystä haittaava kalabaliikki, josta kovimman hinnan maksavat maailman vähävaraiset. Sekä ne nuoret, jotka ahdistuvat näistä kauhukuvista ja jättävät esimerkiksi lapset hankkimatta sen takia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hämmentäviä ilmastouutisia
Ylimenopäivä on pohjimmiltaan valeuutinen
Ilmaston mittaamista vai tilastohuijausta?

Helteisen heinäkuun ennätysmurskajaiset

Kulunut heinäkuu oli EU:n maailman lämpötilaa tarkkailevan Copernicus-verkoston mukaan mittaushistorian lämpimin. Sen mukaan se ylitti aiemman, vuoden 2016 ennätyksen, 0,04 celsiusasteella.

Tällainen maapallon lämpötilaestimaatti on tietenkin epätarkka. Mutta otetaan kuitenkin vakavasti se, mitä meille on uutisoitu ja katsotaan miten se näkyy maapallon nopeimmin lämpenevällä eli arktisella alueella.

Lähteenä käytän jälleen National Snow and Ice Data Centerin eli NSIDC:n nettisivuja, joilta löytyy tieto pohjoisen jääpeitteen pinta-alasta ("reikäjuusto ilman reikiä") ja laajuudesta ("reikäjuusto reikineen"). Jälkimmäisestä löytyy myös päivittäinen seuranta.

Päivittäisen seurannan mukaan pohjoisen napajään laajuus oli pienempi kuin se oli ollut vuoden 2012 heinäkuun 8. päivästä lähtien kuun loppuun saakka. Vuosi 2012 on oleellinen vertailukohta, sillä tuolloin saavutettiin jään laajuuden koon minimiennätys. Tämän mukaisesti myös tämän vuoden heinäkuussa jään laajuuden keskiarvo oli vuodesta 1979 alkaneen tilaston pienin.

Sen sijaan kun katsotaan samasta tilastosta pohjoisen merijään pinta-alaa jää heinäkuu 2019 hiukan tämän tilaston ennätysvuodesta 2012. Lähelle menee myös aiempi ennätysvuosi 2007. Näiden vuosien heinäkuiden aikana napajäiden pinta-alat ovat olleet 5,10, 5,09 ja 5,13 miljoonaa neliökilometriä. Vertailun vuoksi: viime vuoden heinäkuussa se oli 6,76 ja pinta-alan ennätysvuonna 1996 peräti 7,44 miljoonaa neliökilometriä.

Nähtäväksi jää millä tavalla maapallon ilmaston lämpeneminen jatkuu loppuvuoden aikana. Joka tapauksessa sekä jääpeitteen laajuus että sen pinta-ala ovat tänä kesänä olleet suunnilleen samassa linjassa vuoden 2012 kanssa. Siis sen vuoden, kun jääpeite saavutti ylivoimaisesti mittaushistorian pienimmän kokonsa syyskuussa.

Meitä kilpailuhenkisiä tietenkin jännittää erityisesti se, saavutetaanko uusi ennätys. Tosin tuo ennätys lienee syntyessäänkin varsin väliaikainen, sillä esimerkiksi keskiajan lämpökaudella ainakin Suomessa lämpötilat olivat pitkään nykyisissä lukemissa - ja reilut 5000 vuotta sitten paljon nykyistä lämpimämpi ilmasto mahdollisti mäntymetsien kasvun tunturien huipuilla satoja metrejä nykyistä puurajaa korkeammalla.

Vielä lämpimämpää oli edellisellä interglasiaalikaudella ennen viime jääkautta. Niinpä jääkarhutkin voivat katsoa luottavaisesti omaan tulevaisuuteensa, koska laji on aiemminkin selvinnyt paljon nykyistä lämpimämmässä ilmastossa, jossa pohjoinen napajää on kesän aikana mitä todennäköisimmin sulanut kokonaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tuhoaako poliittinen korrektius ilmaston?
Aatteesta ja aatteettomasta ilmastopopulismista
Grönlannissa koirat juoksevat vedessä

Hämmentäviä ilmastouutisia

Australiasta kerrottiin, että viime tammikuu oli mittaushistorian mukaan kaikkien aikojen kuumin kuukausi. Uutinen herätti mielessäni varsin ristiriitaisia tunteita.

Hämmennykseni johtui siitä, että olen tullut sattumalta huomanneeksi, että yksi maan säätilastoista - Alice Springs keskellä saarimannerta - on ollut vuosien mittaan käsittämättömien muutosten kohteena. Joudun siten olemaan epävarma siitä kuvaavatko viime kuukauden mittaustulosten verrokit Australian aiemman ilmaston todellisuutta.

Juuri nyt Alice Springsin tilasto näyttää Goddard instituutin nettisivulla tältä:

Kuva ei nähdäkseni ole muuttunut siitä kun katsoin sitä edellisen kerran viime marraskuun lopulla, jolloin se oli aivan erilainen kuin viime lokakuussa. Sitä en tiedä, mistä Alice Springsin ilmaston jälkikäteiset korjailut johtuvat, mutta hämmentäviä ne joka tapauksessa ovat.

* * *

Toinen tämän aamun hämmentävä ilmastouutinen oli Ylen uutinen tutkimuksesta, jonka mukaan eurooppalaisten rantautuminen Amerikkaan oli kohtalokasta myös ilmastolle. Sen mukaan alkuperäisväestön tuhoaminen eurooppalaisten saavuttua johti peltojen metsittymisen takia hiilinielujen kasvamiseen ja sitä kautta pieneen jääkauteen. 

Hämmentäväksi uutisen tekee se, että Kolumbus saapui Karibian saaristoon vuonna 1492 ja atsteekkien Meksikon ja inkojen Perun valloitus alkoivat vuosina 1519 ja 1532, kun taas pienen jääkauden katsotaan alkaneen 1400-luvun alkupuolelta. Uusi tutkimus siis väittää, että eurooppalaiset valloittaessaan ja tuhotessaan Amerikan alkuperäisväestöä tulivat samalla vaikuttaneeksi sata vuotta aiempaan ilmastoon. 

Vaikka Yle ei linkittänytkään uutiseensa alkuperäistä tutkimusta, oli sen lähteenä ollut CNN tehnyt niin. Tutkimusraportista ilmeni, että kyseessä oli aiempiin tutkimuksiin perustuva kokooma-artikkeli, jossa Ylen uutiseen päätynyt johtopäätös kuului seuraavasti.

"Osoitamme, ettei globaalia 1500-luvun hiilibudjettia saa tasapainoon ellei Amerikkojen laajamittaista kasvillisuuden palautumista oteta huomioon. Alkuperäisasukkaiden laajamittainen kuolema Amerikassa johti ihmisen aiheuttamaan maailmanlaajuiseen vaikutukseen maapallon [ilmasto]järjestelmässä kahtena teollisuuden vallankumousta edeltäneenä vuosisatana."

Käytännössä kyse on hiilidioksidin ja maapallon lämpötilojen korrelaatiosta, jota ilmastomallit eivät selitä ilman, että huomioidaan Amerikan mantereen laajat kasvillisuusmuutokset. Suoraa syy-seuraus-suhteen osoittamista artikkeliin ei sisälly.

Siten työtä voi pitää pikemminkin deskriptiivisenä kokoomatutkimuksena, jonka tulosten perusteella voidaan johtaa testattavia hypoteeseja tällaisen suhteen olemassaolon selvittämiseksi. Jääkäämme siis odottamaan noita hypoteeseja sekä niiden popperilaista testaamista empiirisellä datalla.

* * *

Kun nyt ilmastoaiheeseen palasin, niin päätin - kirsikanpoiminnan dosentiksi nimittämisen uhallakin - katsoa samalla arktisen jääpeitteen laajuuden juuri tällä hetkellä (siis toissapäivänä eli tammikuun 31. päivänä, jostain syystä tilastoon ei ole ilmaantunut eilinen tieto). Se oli 14 049 neliökilometriä. Lukema on suurin sitten vuoden 2014, jolloin jääpeite samalla päivämäärällä oli 14 170 neliökilometrin laajuinen.

Oma mielenkiintonsa on silläkin, että jääpeite oli täsmälleen saman laajuinen vuoden 2005 tammikuun 31. päivänä eli 14 vuotta sitten. Kaikkiaan viime tammikuun viimeisen päivän jään laajuus oli mittaushistorian yhdeksänneksi pienin. Ja siten pienempi kuin kertaakaan vuosina 1979-2004, mutta toisaalta laajempi kuin mitä se on samalla päivämäärällä ollut keskimäärin vuodesta 2005 lähtien.

Tämäkin oli hiukan hämmentävää ottaen huomioon, että globaali ilmasto on IPCC:n mukaan lämpenemässä hälyttävällä vauhdilla ja tämä lämpenemisen pitäisi näkyä erityisen voimakkaana arktisella alueella. Siten napajään laajuuden pitäisi supistua nopeasti myös kuluvan vuoden aikana. Jään siis suurella odottamaan mielenkiinnolla seuraavan arktisen jääpeitteen laajuuden tulevia muutoksia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jääkarhujen epäselvä kohtalo
Skuuppi, joka jäänee mediapimentoon
Australian ilmastohistoria meni uusiksi

JK kello 19:20. Tulihan se eilisenkin napajään mittaustulos saataville ja osoitti, että vuoden 2005 helmikuun ensimmäisenä päivänä se oli hiukkasen eilistä laajempi. Siten eilinen arkitsen jään laajuus oli kyseisellä päivämäärällä tarkasteltuna kahdeksanneksi pienin mittaushistorian aikana. Ehkä tämä pienentää hiukkasen hämmennystäni, mutta ei vielä riitä poistamaan sitä, koska vuoden 2006 helmikuun ensimmäisenä päivänä se oli joka tapauksessa eilistä pienempi.