Uutta tietoa faktantarkastajille

Viime vuosina on puhuttu paljon valeuutisista ja niiden merkitsemisestä. Äskettäisessä tutkimuksessa testattiin riippuuko faktatiedon pidemmän aikavälin vaikutus siitä, milloin ihmiset saavat ilmoituksen valeuutisesta. 

Tutkimuksesta tehdyssä kahdessa kokeessa yhteensä 2 683 osallistujaa luki sosiaalisesta mediasta otettuja oikeita ja valheellisia otsikoita. Niihin liitetyt fakta/valeuutinen-merkinnät tulivat näkyviin joko ennen kuin koehenkilö luki otsikon, lukemisen aikana tai sen jälkeen. Kontrolliryhmän osallistujat eivät saaneet tietoonsa lainkaan faktantarkistusvaroituksia. 

Kaikki kokeisiin osallistuneet arvioivat viikkoa myöhemmin samojen otsikoiden totuudenmukaisuutta. Silloin ilmeni, että fakta/valeuutinen-merkinnän ilmaantuminen jälkikäteen paransi tosiasioiden tunnistamista enemmän kuin samojen merkintöjen ilmaantuminen heidän näkyviinsä lukemisen aikana tai sen jälkeen. 

Nähtäväksi jää, millä tavalla tutkimuksen tulokset vaikuttavat erilaisten sosiaalisen median alustojen toimintaan tulevaisuudessa. Sananvapauden kannalta tutkimuksessa on positiivista joka tapauksessa se, että se osoittaa ennakkosensuurin olevan tehoton tapa vaikuttaa lukijoiden mieliin. 

Vähän puhuttu, mutta ilmeisen todellinen, ongelma koko asetelmassa on kuitenkin se, että leimojen lyöminen langettaa suuren vastuun faktantarkastajille. Tässä todellisessa maailmassahan asiat eivät useinkaan ole mustia eivätkä valkoisia, vaan pikemminkin erilaisia harmaan sävyjä elleivät suorastaan värikarttoja. 

Eivätkä faktantarkastajatkaan ole koskaan erehtymättömän neutraaleja henkilöitä, vaan omien ennakkoasenteidensa ja näkemystensä varaan harmaan sävyjä tai värikarttoja tulkitsevia inhimillisiä olentoja. Siten yksinkertaisen fakta/valeuutinen-leiman lyöminen saattaa ajan mittaan tuottaa sosiaalisen median käyttäjille suurempaa haittaa kuin heiltä itseltään tunnistamatta jääneiden valeuutisten oikaisematta jääminen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vanhat poliitikot ja sananvapaus
Vasemmistoliiton synkät juuret elävät ja voivat hyvin
Vakava media

Suomalaisten rahoittajien halveksuntaa

Palaan yhteen viime viikon puheenaiheeseen eli hallituksen päätökseen supistaa suomalaiseen tieteeseen suunnattua rahoitusta. 

Asian vaikutuksista innovaatiojärjestelmään kertoi oleellisen eilisessä mielipidekirjoituksessaan professori Pekka Vallittu, jonka mukaan "lyhytjänteinen ´yritystuki´ on kannatettava ajatus sinällään, mutta tässä toimintamallissa pohja pettää: ei ole soveltavaa tutkimusta ilman vankkaa perustutkimusta". Toisin sanoen julkisin varoin tuettava ja inhimilliseen uteliaisuuteen perustuva perustutkimus tuottaa nykyaikana lähes kaiken perustavanlaatuisen uuden tiedon, jonka pohjalle voidaan soveltavan tutkimuksen ja tuotekehityksen keinoin tuottaa kaupallista arvoa omaavia kokonaan uudenlaisia tuotteita ja palveluita.

Tarkoituksenani ei tässä ole sen enempää selventää eri tutkimuslajien välisiä eroja, vaan ottaa kantaa asiaan Helsingin sanomissa otettua linjaa. Sen viisi päivää sitten julkaiseman analyysikirjoituksen otsikon mukaan "Hallitus antoi 70 miljoonaa turvealalle mutta aikoo leikata 35 miljoonaa tieteeltä".

Siinä lehti asettuu siis tieteen puolelle, mutta asettaa vertauksen turpeentuottajien työn poliittisin päätöksin aiheutettuun pikaisen loppumisen inhimilliseen - eli sosiaalisesti kestävään - alasajoon. Toisin sanoen lehti paheksui hallituksen pyrkimystä suomalaisten yrittäjien inhimillisestä kohtelusta tieteen kustannuksella. 

Tokihan lehti on vapaa julistamaan omaa sanomaansa ja omia arvojaan. Omalta osaltani tulkitsin kirjoituksen siten, että vertaus paljasti erkkomedian oma arvojärjestyksen sikäli, että vaikka se asettikin tieteen korkeammalle kuin turvetuotannon, ei se ole maininnut yhtään kriittistä sanaa verovarojemme lahjoittamisesta ulkomaille kehitysapuna. Eikä etenkään ehdottanut, että kotimaisen tieteen rahoitus voitaisiin turvata vähentämällä vain muutamia prosentteja tästä käytännössä kehitysapurälssiä ylläpitävästä menomomentista.

Toisin sanoen maamme valtalehti osoitti jälleen kerran - ties kuinka monennen kerran - että suomalainen veronmaksaja ja hänen parhaansa ajaminen ei kuulu sen agendaan. Tämä on sanalla sanoen käsittämätöntä Helsingin sanomien toiminnan suomalaisten rahoittajien halveksuntaa. 

Edellä kirjoittamastani huolimatta toivotan hyvää äitienpäivää kaikenlaisen ihonvärin, kansallisuuden ja uskonnon omaaville äideille ja muille ihmisille. Myös HS:n toimittajille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nainen, lasikatto ja länsimaisen elämänmuodon jatkuvuus
Kansallisen itsekäsityksen manipuloinnista
Tiede on hyödyllisin instituutiomme