tiistai 26. syyskuuta 2023

Etninen puhdistus - alaviite

Armenialla on ollut pitkään lämpimät välit Venäjään. Ja huonot toiseen naapurimaahansa eli Azerbaidžaniin

Tämän kaksijakoisuuden taustalla ovat luonnollisesti etnis-uskonnolliset syyt, mutta myös se, että etnisiä armenialaisia on asunut iät ja ajat keskellä Azerbaidžania sijaitsevassa Vuoristo-Karabahissa, jonka Stalin liitti aikanaan ympärillä olevan neuvostotasavallan osaksi. Ja joka myöhemmin hakeutui väkivaltaisten yhteenottojen kautta Armenian yhteyteen.

Armenialaisten menestys on ainakin osin perustunut hyviin väleihin venäläisten kanssa. Nyt on kuitenkin käynyt siten, että Venäjä on sitonut itsensä tappiolliseksi kääntyneeseen sotaan Ukrainassa, eikä pysty toimimaan armenialaisten takuumiehenä.

Niinpä azerit päättivät hyödyntää tilanteen ja käynnistivät raa´an hyökkäyksen Vuoriso-Karabahiin. Paikalliset armenialaiset lopettivat toivottoman vastarinnan lyhyeen ja lähtevät joukoittain kotiseudultaan kohti varsinaista Armeniaa. Eivätkä azerit uutistarjonnan mukaan ole pidättäytyneet vauhdittamasta heidän menoaan julmuuksilla.

Tämän kaiken lopputuloksena lienee Vuoristo-Karabahin etninen puhdistus, jonka maailma tulee hyväksymään kutakuinkin korvaansa lotkauttamatta. Onhan länsimailla riittävästi tekemistä Ukrainan tukemisessa ja venäläisillä - kuten todettu - menossa oma waterloonsa Ukrainassa. 

Kiinalla taas ei liene suurempia intressejä hankkia muslimimaista vihamiehiä puolustamalla vanhakantaisia kristittyjä etniseltä puhdistukselta. Etenkään, kun Itä-Aasian suurvallan piirissä sellaisiin ei muutenkaan suhtauduta kovin kielteisesti. 

Niinpä maailmahistoria tulee saamaan uuden alaviitteen, joka saatetaan mainita kohdassa "Armenia" heti turkkilaisten 1900-luvun alussa toimittaman armenialaisten kansanmurhan yhteydessä. Jos sielläkään. 

16 kommenttia:

  1. Vaan kukapa se niitä maailmanhistorioita kirjoittaisi joissa teokratiat kuvattaisiin teokratioina ja reviiritaistelut pyhinä sotina.

    Oman eurooppalais-länsimaisen, uudella ajalla tiedolliset muotorakenteensa saaneen kulttuurin historiat ovat olleet lähinnä opillisten "ismitotuuksien" käsitteistöillä ylöskirjattuja tapahtumahistorian kartoituksia, joita ei uksonnollislaatuisesta tunnustuksellisuudesta erota pohjimmiltaan mikään.

    Läsimaailman usko esimerkiksi siihen, että "demokratia" olisi jotain joka voitaisiin vaikka asevoimin viedä -- ikään kuin vientituotteet yleensäkin -- johonkin tunnustukselliseen teokratiaan, on ollut käsittämättömän vahvaa. Mutta ei kannettu vesi ole kaivossa pysynyt.

    Ja yhtä hullu on se länsimaalaisen humanismin sokea usko, joka ei ymmärrä, ettei kielellis-kulttuurisiin demokrattisiin kansallisvaltioihin voi tuontituotteena tuoda tunnustuksellista teokratiaa. Se ei ole mikään kauppa. Se aiheuttaa vain kulttuurisia hylkimseaktioita, jotka eivät tule laantumaan, vaan koko yhteiskunta tulee taantumaan teokratian tajunnallisten ehtojen tasolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Demokratian vienti on länsimaiden kotimarkkinoille tarkoitettua propagandaa jolla perustellaan kylmää valtapolitiikka ja taloudellisten resurssien haltuunotto. Ei muuta. Eivät länsimaiset arvot, humanismi ym. ”bull shit” ole koskaan estäneet tai tule estämään esimerkiksi USAn tai Euroopan unionia käyttämästä raakaa taloudellista ja/tai sotilaallista voimaa omien etujensa ajamiseen. Koska elämme omassa todellisuuskuplassamme jonka media meille tuottaa emme pysty näkemään tätä uskomatonta kaksinaismoralismia, epärehellisyyttä ja valhetta.
      Esimerkiksi Syyrian sodassa tuimme jihadisteja jotka täällä Euroopassa olisi luokiteltu laittomiksi terroristijärjestöiksi. Esimerkkejä on lukemattomia.

      Azerbaidzanin ja Armenian konfliktissa taloudelliset edut ja globaaliset edut ovat se syy miksi länsimaat eivät reagoi mitenkään. Emme näe Sanna Marinia kyynelehtimässä. 150 000 ihmisen kohtalolla ei ole mitään arvoa kunhan saamme fossiilisia polttoaineita Azerbaizanista.

      Poista
  2. Tässä nähdään mitä Venäjän esimerkki aiheuttaa.
    Nyt Euroopan täytyy pysyä yhtenäisenä ja jatkaa Ukrainan tukemista koska jos Venäjä voittaisi, jatkaisi se samaan malliin jossain muussa naapuri maassa - kunhan taas saa asevoimansa kuntoon.

    VastaaPoista
  3. Armenialaiset ovat kristittyjä, ja Azerbaizstanilaiset muslimeja, toisin sanoen on hellppo valita puolensa...

    ja koska ählyt ovat väkivaltaisia kusipäitä, ei ole sekään vaikeata veikata, kumman osapuolen vika tämä, tietty ikuinen konflikti on..ellei pikipäille pistetä kunnolla kuonoon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. missä muslimi, siellä sota ja konflikti..sekin oli täysin väärin, että USA ja muut hyökkäsivät Serbiaa vastaan -90 luvulla..Onhan se ny saatanan selvää, että pikipäille, ählämeille täytyy näyttää kaapin paikka, ei tollasten kusipäiden kanssa voi samassa valtiossa tai alueella asua

      ja juurisyyt tuossakin sodassa..ovat taatusti ählyjen kusipäisessä käy ttäytymisessa trust me

      Poista
  4. Miksi eivät muslimit ja kristityt osaa Keski-Aasiassa elää sovussa niin kuin Suomessa. Eivätkö osapuolet ymmärrä kuinka kulttuuri rikastuu, kun on erilaisia ihmisiä. Suomi voisi lähettää jonkinlaista sivistyksellistä kehitysapua näihin maihin. Kulttuuriantropologeja ja kasvatustieteilijöitä kertomaan ihmisille, miten asiat pitää järjestää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihin päiviin asti kestänyt "rauha" Suomessa on perustunut vain siihen tosiasiaan, että muslimien lukumäärä on ollut niin vähäinen Suomessa.
      Kyllä muslimien harjoittama alistusväkivalta lisääntyy kunhan heidän lukumääränsä kasvaa.

      Poista
    2. Voisi laittaa apurahahakemuksen vetämään: "Kansanmurha alaviitteenä Vuoristo-Karabahin työvoimarajoitteisilla keskikukkuloilla".

      Poista
    3. Parodiaahan tuo edellinen kirjoitus oli. Suomi ja Ruotsihan voisi yhdessä lähettää delegaation tuonne kriisialueelle sovittelemaan uskontokuntien riitoja. Täällä eletään sulassa sovussa, mitä nyt kantasuomalaiset ja -ruotsalaiset käyttäytyy joskus raa,an rasistisesti.

      Poista
  5. Minulle on jäänyt kuva, että "rauhan uskonnon" edustajat eivät todellisuudessa olekaan niin kovin rauhaa rakastavia vaan pahimmillaan hyvinkin väkivaltaisia.
    Nyt se nähtiin tässä sodassa, joka loppui lyhyeen azerien ylivoiman ja Venäjän pettämisen vuoksi.

    Väkivalta on kuitenkin aina väkivaltaa

    IS tänään

    Räjähdys asuin­talossa Tukholmassa – tämä tiedetään nyt

    Ruotsalaislehtien tietojen mukaan räjähdys tapahtui talossa, jonka asukkaiden sukulaismiehellä on yhteyksiä rikollisverkostoon.

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009879822.html

    Artikkelista poimittua

    Poliisi sai hieman iltakymmenen jälkeen Suomen aikaa tiedon voimakkaasta räjähdyksestä Hässelby strandissa. Räjähdys oli tapahtunut kerrostalon rappukäytävässä.

    Kolme ihmistä loukkaantui ja vietiin sairaalahoitoon. Kaikki loukkaantuneet olivat aikuisia.
    – Yksi loukkaantui hieman vakavammin kuin muut, mutta kenenkään vammat eivät ole hengenvaarallisia, kertoi poliisin tiedottaja Anna Westberg.
    ...
    Voimakkaaksi kuvailtu räjähdys aiheutti vaurioita useisiin rappukäytävän asuntoihin. Poliisin mukaan ikkunat ja asuntojen etuovet kärsivät pahoista vaurioista.

    Räjähdys aiheutti poliisin mukaan myös vesivaurioita. Pelastustoimi on arvioinut talon sortumisriskiä.
    ...
    Expressenin mukaan kukaan miehen sukulaisista, jotka ovat kirjoilla osoitteessa, ei ole loukkaantunut räjähdyksessä. Osoitteessa asuu myös miehen sisko, joka on hiljattain tuomittu rikoksesta.
    ---------------------

    Videotekstissä todetaan, että "Räjähdys repi valtavan aukon kerrostalon seinään Linköpingissä Etelä-Ruotsissa aikaisin tiistaina."
    Siltä se videolla kyllä näyttikin. "Kiva" aamuherätys.

    Eilen Suomen poliisiylojohtaja kertoi keskustelleensa kollegan kanssa Ruotsissa ja hän oli todennut:
    "– Kollega Ruotsissa, Anders Thornberg (poliisiylijohtaja), koko ajan varoittaa, että ”tehkää Suomessa nyt toimenpiteitä,
    että tilanne ei teillä äidy samanlaiseksi kuin Ruotsissa”, Kolehmainen kertoo.

    Enhän minä tietenkään varmasti tiedä, että onko azerien ja tämän teon yhteinen tekijä se, että ovat muslimeja mutta Suomessa kannattaa aukaista silmät ja tunnustaa tosiasiat.

    VastaaPoista
  6. Viime vuonna uskonsa takia maailmassa tapettiin 5621 kristittyä. Kuinka moni on kuullut asiasta valtamedian uutisoimana? Eilen ainakin Ilt-Paska uutisoi paljon järkyttävämmästä tapahtumasta: Kanadan parlamentin puhemies oli kutsunut vahingossa entisen ukrainalais-kanadalaisen SS-miehen tilaisuuteen, jossa Ukrainan juutalainen päämies vieraili. Ajatelkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseinen mies on syntynyt 1925. Ei siis ollut kovin vanha edes 1945.

      Poista
    2. Taas sai nauraa kun läntinen "arvoyhteisö" ja Zelensky näyttivät todelliset kasvonsa. Ei Ukrainassa mitään natseja ole, ja jos onkin ne on niitä "hyviä" natseja.

      Poista
    3. Ryömipä ryssä takaisin sen kiven alle mistä tulit.

      Poista
  7. Tilanne on täysin agendan mukainen. Jos tekijä on islamin uskoinen ja uhri on kristitty, niin se on no news. Jos yksi sadasta tapauksesta on toisinpäin on tämä yksi tapaus erittäin paha rasismiongelma, joka vaatii eduskuntakyselyn, jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläkin tilanne on se että MISSÄ tapetaan tai kuolee ihmisiä merkitsee paljon enemmän kuin uskonto.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!