Isänpuoleisen serkun naiminen ehkäisee naisten kokemaa parisuhdeväkivalta

Lähisukulaisten välinen avioliitto – tai pikemminkin sen seurauksena syntyvien lasten sisäsiittoisuus – on haitallista. Tämä johtuu siitä, että jälkeläiset perivät tavallista useammin saman geenimuodon molemmilta vanhemmiltaan. 

Tällöin resessiiviset geenit tulevat näkyviin lasten ilmiasussa, jolloin väistyvästi periytyvät sairaudet tulevat näkyviin. Sen seurauksena sukulaisavioliitoista syntyvillä lapsilla on korkeampi riski synnynnäisiin rakennepoikkeamiin, kehitysvammoihin, kuurouteen ja sokeuteen sekä vauva- ja lapsikuolleisuuteen. Lisäksi sisäsiittoisuus vähentää tällaisessa suhteessa syntyneiden jälkeläisten kognitiivista kyvykkyyttä, millä on negatiivinen vaikutus näiden menestykseen elämässään.

Jos sukulaisavioliittoja solmitaan samassa suvussa tai yhteisössä useammassa sukupolvessa peräkkäin, perimän monimuotoisuus vähenee ja geneettiset riskit moninkertaistuvat entisestään. Näistä syistä huolimatta serkusten välinen avioliitto on yleistä monissa kulttuureissa. 

Sellaisia solmii yli 10 prosenttia maailman väestöstä – näin tapahtuu yhä useammin myös Suomessa ja muissa länsimaissa viime vuosina lisääntyneen humanitaarisen maahanmuuton seurauksena. Siksi niihin on epäilty liittyvän jokin hyöty, jonka seurauksena tämä – sinänsä erittäin haitallinen – kulttuurinen tapa olisi pesiytynyt joihinkin kulttuureihin.

* * *

Yksi tällainen hyöty havaittiin ranskalaisen Olympia L. K. Campbellin julkaisemassa tutkimuksessa. Se liittyi sukulaisuussuhteiden vaikutukseen kotien sisäisiin konflikteihin eli perheväkivaltaan. 

Tutkimuksen taustalla oli kaksi kilpailevaa hypoteesia, joista ensimmäisen mukaan verisukulaisuus yhdenmukaistaisi puolisoiden etuja ja lisäisi sukulaisten valvontaa, mikä vähentäisi miesten kannustimia ja mahdollisuuksia käyttää pakottamista. Toisen hypoteesin mukaan tiiviit sukulaisuusverkostot asettaisivat perheen yhtenäisyyden naisten itsemääräämisoikeuden edelle, mikä tukahduttaisi avun hakemista ja helpottaisi näiden kontrollointia. 

Campbell vertaili näitä hypoteeseja Egyptistä, Jordaniasta, Pakistanista ja Turkista kerättyjen, noin 36 000–46 000 naista koskevien tietojen avulla. Tässä aineistossa avioliitto ensimmäisen serkun kanssa liittyi 2,5 prosenttiyksikköä pienempään fyysisen parisuhdeväkivallan todennäköisyyteen verrattuna avioliittoihin, joissa puolisot eivät ole verisukulaisia. 

Tämä tarkoittaa naiselle noin 11 prosenttia pienempää väkivallan suhteellista riskiä. Lisäksi tutkija havaitsi samankaltaista vähenemistä vaimoon kohdistuvassa pakottavassa kontrolloivassa käyttäytymisessä. 

Mielenkiintoista kyllä, serkusavioliitto isänpuoleisen serkun kanssa vähensi fyysisen väkivallan riskiä enemmän kuin äidinpuoleisen. Siten näyttää siltä, että suojavaikutus johtuu miehen sukulaisten auktoriteetista miehiin, eikä sinänsä puolison sukulaisuudesta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sukurutsa on nostettava pöydälle
Serkku ei ole vain herkku, vaan myös yhteiskunnallisen menestymisen este
Sisäsiittoisuuden seurauksia pitäisi tutkia

Grönlannin rekikoira eli qimmit

Grönlannin inuiitit ovat käyttäneet omaa rekikoiraansa apunaan yli 800 vuoden ajan. Tämän koirarodun - qimmitin - kanta on pienenemässä nopeasti useista syistä, kuten ilmastonmuutos, kaupungistuminen ja moottorikelkkojen käytön lisääntyminen. 

Tuoreessa monikansallisessa tutkimuksessa tutkittiin näiden koirien ja niiden esi-isien geenien muuntelua selvittääkseen, kuinka vuosisatojen eristäytyneisyys on muovannut qimmitien populaatioita. Lisäksi tutkijoita kiinnosti, millainen vaikutus eurooppalaisten mukanaan tuomilla koirilla on ollut nykyisiin Gronlannin rekikoiriin. 

Tutkimuksessa löydettiin kolme selvästi erottuvaa alueellista koirapopulaatioita sekä todisteita siitä, että koirien genomeihin oli vaikuttanut kaksi kertaa kanadalaisisten inuiittien koirista peräisin olevaa geneettistä ainesta. Sen sijaan nykyisissä qimmit-koirissa on vain vähän eurooppalaista perimää. 

Lisäksi tutkijat havaitsivat, että koirissa oli vain vähän viimeaikaista sisäsiittoisuutta, vaikka niiden monimuotoisuuden taso oli alhainen. Tämä tilanne on hyvä, mutta sikäli vaarallinen, että mikäli näiden koirien lisääntymisessä hyödynnetään koirien jalostuksessa yleistä sisäsiittoisuutta, saattavat haitalliset geenimuodot yleistyä ja vaikuttaa sitä kautta koko koirarodun elinvoimaan.

Tutkijoiden mukaan heidän tuloksiaan voidaan käyttää Grönlannin rekikoirien suojelutoimissa niiden ympäristön muuttuessa yhteiskunnallisen kehityksen mukana varsin nopeasti. Tämä olisi sikäli tärkeää - tai ainakin mielenkiintoista - että koirarotu on yksi maailman vanhimmista. 

Päivän aiempi merkintä:
Poliisi ampui miehen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hevostietoa pikkutytöille ja ravimiehille 
Russakan ihmeelliset seikkailut
Susi jo syntyessään - vai onko sittenkään?

Sukurutsa on nostettava pöydälle

Monilla maahanmuuttajaryhmillä esiintyy tunnetusti paljon sukulaisavioliittoja eli sukurutsaa. Sen ongelmana on lyhyesti sanottuna se, että sukulaisten keskenään tekemillä lapsilla on alentunut heterotsygotia-aste, koska suuri osa geeneistä on peräisin samalta henkilöltä - esimerkiksi serkuksilla isovanhemmalta. Toisin sanoen, näillä ihmisillä on tavallista useammasta geenistä perittynä identtinen geenimuoto.

Tämän seurauksena sellaiset geenit, jotka yleensä esiintyvät ihmisissä vain yhtenä kopiona ja ilman vaikutusta hänen ilmiasuunsa eli fenotyyppiinsä tulevat näkyviin. Näiden geenien joukossa on paljon tavalla tai toisella viallisia geenimuotoja. 

Näiden resessivisten eli väistyvien geenivirheiden harvinaisuus johtuu siitä, että luonnonvalinta toimii niitä vastaan. Se toimii siten, että sellaiset ihmiset, joilla on tavalla tai toisella näkyvä geenivirhe saavat vähemmän jälkeläisiä kuin muut ihmiset. Ja siten heidän geeninsä eivät siirry tuleville sukupolville yhtä tehokkaasti kuin muiden ihmisten perintötekijät. 

On syytä huomata, etteivät resessiiviset geenivirheet ole aina selvästi näkyviä sairauksia, vaan ne ovat usein vain lievästi haitallisia. Ja siksi ne vaikuttavat "vain" heikentämällä yksilöiden elinvoimaa - siis esimerkiksi ruumiillista tai henkistä suorituskykyä - eikä niitä pidetä varsinaisina sairauksina.

Koska resessiviset geenimuodot vaikuttavat ihmisiin vain silloin, kun ne on peritty molemmilta vanhemmilta, on sukulaisavioliitoissa syntyneiden lasten joukossa muita enemmän vammaisia. Ja terveiltäkin vaikuttavien jälkeläisten kyvyt ovat keskimäärin vähäisemmät kuin muilla ihmisillä. 

Tämä on todennäköisesti yksi tärkeimmistä syistä sille, miksi tiettyihin maahanmuuttaryhmiin kuuluvien ihmisten on ollut vaikea menestyä länsimaisissa yhteiskunnissa. Ja vaikuttaa vahvasti siihen, että heidän lastensa oppimiskyky on heikko.

Tästä syystä sukulaisavioliitot eivät voi olla monimuotoistuvassa yhteiskunnassa keskustelulta tai kritiikiltä kielletty aihe, vaan pikemminkin päinvastoin. Ja koska kyse on kasvavasta ongelmasta, on kansaa - ja aivan erityisesti sukurutsaa suosivissa kulttuureissa eläviä ihmisiä - valistettava heidän perinteensä ikävistä seurauksista. 

Toisin sanoen sukurutsa ja sen haitalliset vaikutukset yhteiskuntaan on kerta kaikkiaan nostettava pöydälle!

Näin on tehtävä myös - ja erityisesti - kouluissa, vaikka siellä istuisi oppilaina serkusten välisen avioliiton jälkeläisiä. Sillä juuri heidän on syytä ymmärtää asia ja katkaista kulttuurinsa haitallinen perinne ja valita puolisonsa suvun ulkopuolelta. 

Tässä yhteydessä on hyvä korostaa sitä, että sukulaisavioliiton aiheuttamat perinnölliset haitat katoavat kokonaan yhdessä sukupolvessa. Ja siksi edes maan sukurutsaisimmankaan kulttuurin sisäsiittoisimpien jäsenten jälkeläisiä ei ole tuomittu yhteiskunnan pohjasakkaan - kunhan he vain itse ymmärtävät huolehtia siitä, etteivät ryhdy lapsentekoon sukulaisensa kanssa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohutun koulututkimuksen tekijöiden kehno tutkimusetiikka
Serkku on kulttuurinen herkku
Serkku ei ole vain herkku, vaan myös yhteiskunnallisen menestymisen este

Serkku ei ole vain herkku, vaan myös yhteiskunnallisen menestymisen este

Kuten arvoisa lukijani varmasti tietää, on monissa kulttuureissa tapana naittaa nuoret neitsyet sukulaismiehille. Tällainen sisäsiittoisuus aiheuttaa geneettisiä ongelmia, koska lapsille siirtyy samoja geenimuotoja molempien vanhempien kautta - ja jokaisella ihmisellä on perimässään resessiivisesti periytyviä geenejä, jotka molemmilta vanhemmilta perittynä aiheuttavat enemmän tai vähemmän vakavia ongelmia. 

Perinnöllisten vaikutusten lisäksi sukulaisavioliittoperinteellä on väitetty olevan myös yhteiskunnallisen kehityksen kannalta negatiivisia vaikutuksia. Tämän hypoteesin testaamiseksi julkaistiin äskettäin tutkimus, jossa asiaa selvitettiin hyödyntämällä Yhdysvaltain osavaltioiden eroja suhtautumisessa serkusten avioliittoihin. 

Tutkimuksessa analysoitiin miljoonien ihmisten tietoja 1700-1900-luvuilta ja havaittiin, että serkukset, jotka ovat menneet naimisiin keskenään, asuvat muita useammin maaseudulla ja käyvät vähemmän palkkatöissä. Toisaalta serkusten avioliittokiellot johtivat ihmisten muuttamiseen maatiloilta kaupunkialueille, minkä seurauksena he siirtyivät paremmin palkattuihin ammatteihin. 

Tutkijoiden saamat tulokset viittasivat myös siihen, että muutokset johtuivat vähäisempien perhesiteiden sosiaalisista ja kulttuurisista vaikutuksista eivätkä niinkään geneettisistä tekijöistä. Samalla ihmisten tuki sukulaisilleen väheni, minkä seurauksena esimerkiksi vanhukset hoidettiin sisäsiittoisia perheitä useammin laitoksissa. 

Kaiken kaikkiaan tässä käsittelemäni tutkimus vahvistaa sitä näkemystä, että maahanmuuttopolitiikassa tulisi tavoitella sukulaisavioliittoperinteen katkaisemista niissä maahanmuuttajaryhmissä, joissa se on tavallista. Eikä tätä asiaa tulisi nähdä jonkinlaisena tasa-arvo- tai ihmisoikeuskysymyksenä, vaan luonnollisena osana - ympärileikkausten tai verikoston kaltaisten - haitallisten kulttuuristen perinteiden poistamista maahanmuuttajien yhteiskunnallisen integraation ja yksilöiden menestyksen tieltä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sisäsiittoisuuden seurauksia pitäisi tutkia
Mitä serkumpi, sitä herkumpi
Sisäsiittoisuudesta on etua monikulttuurisessa yhteiskunnassa

Sisäsiittoisuuden seurauksia pitäisi tutkia

Olen oppinut sosiaalisesta mediasta sanonnan, jonka mukaan monissa kulttuureissa puoliso on "sitä herkumpi, mitä serkumpi". Se kuvaa tapaa, jonka mukaan puolisoksi valitaan tyypillisesti varsin läheinen sukulainen. 

Tällä tavalla on pitkät juuret - myös Euroopassa. Mutta onneksi länsimaissa on nykyaikana tiedostettu, että sillä on haitallisia seurauksia. 

Näin siksi, että meillä kaikilla on kromosomistossamme viallisia geenejä. Siis sellaisia, joiden seurauksena jokin elimistömme entsyymi toimii huonosti tai väärällä tavalla. Tai geenituotetta ei tuoteta lainkaan. 

Kun sukulaispari saa lapsia, on näillä paljon geenejä, jotka periytyvät vanhempien yhteisiltä esivanhemmilta ja sen seurauksena sama viallinen geeni peritään usein molemmilta vanhemmilta. Näin sisäsiittoisten lasten elinvoima jää monella tavalla heikommaksi kuin sellaisten vanhempien lapsilla, joiden vanhemmat eivät ole sukua toisilleen.

Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen. Siitä saatiin jokin aika sitten uutta tietoa, kun espanjalaiset tutkijat selvittivät erittäin vähälukuisen iberianilveksen genetiikkaa. 

Tutkimuksessa paljastui, että pienessä ryhmässä väistämättä tapahtumat sukulaispariutumiset olivat johtaneet populaatiossa haitallisten geenimuotojen katoamiseen. Kokonaan toimimattomien geenien määrä oli noin yksitoista prosenttia pienempi kuin tavallisella eurooppalaisella ilveksellä. 

Syynä tähän on ollut pienessä populaatiossa tapahtunut luonnonvalinta. Eli paljon haitallisia geenimuotoja molemmilta vanhemmiltaan saaneet yksilöt eivät ole onnistuneet tuottamaan kovin hyvin jälkeläisiä, vaan niitä ovat saaneet pikemminkin sellaiset ilvekset, joille on sattunut niitä muita vähemmän. 

Jos nyt sovellamme tätä tietoa sellaisiin kulttuureihin, joissa sukulaisavioliitot ovat yleisiä, on todennäköistä, että sellaisista suvuista - joissa on pitkään pariuduttu pelkkien sukulaisten kanssa - on iberianilvesten tapaan kadonnut haitallisia geenimuotoja. Siten voitaisiin ajatella, että mikäli herkkuserkku-perinne saataisiin poistetuksi vaikkapa tiettyjen suomalaisten maahanmuuttajaryhmien parista, olisi siihen kuuluvan väestön geenistö kaiken kaikkiaan hiukan vähemmän viallisia geenejä sisältävää kuin valtaväestöllä.

Toisaalta saattaa olla niin, että jos herkkuserkkusuvuilla sisäsiittoisuus on ollut erittäin vahvaa, on heidän efektiivinen populaatiokokonsa jäänyt niin pieneksi, että haitallisia geenimuotoja on päässyt runsastumaan pelkästään sattuman takia. Ja tämä olisi tasoittanut tällaisten sukujen sisäsiittoisuuden takia tapahtuneen haitallisten geenimuotojen katoamista heidän joukostaan. 

Tämä asia on siksi mielenkiintoinen, että sitä soisi tutkittavan nyt, kun ihmistenkin genomien määrittäminen on helppoa ja suhteellisen halpaa. Valitettavasti taitaa olla niin, että aihe on sen verran poliittisesti epäkorrekti, ettei tuollaista tutkimusta tulla näkemään ihan heti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä serkumpi, sitä herkumpi
Varhainen sukurutsa paljasti muinaisen mahtisuvun
Sisäsiittoisuudesta on etua monikulttuurisessa yhteiskunnassa

Mitä serkumpi, sitä herkumpi

Helsingin sanomat kertoi tutkimuksesta, jonka mukaan serkusten väliset avioliitot olivat menneinä aikoina harvinaisempia kuin nykyisin. Tällaisten parisuhteiden jälkeläisiä oli vain kolme prosenttia väestöstä, kun taas nykyisin niitä on maailmanlaajuisesti peräti kymmenen prosenttia. 

Arvoisa lukijani lienee tietoinen siitä, etteivät nykyiset serkusavioliitot kuitenkaan jakaudu tasaisesti maapallon eri kulttuuripiirien kesken, vaan niitä esiintyy joissakin kulttuureissa paljon ja toisissa taas ei juuri ollenkaan. Siksi HS:n kertoma uutinen herätti mielessäni kysymyksen.

Siis kysymyksen siitä, että mikähän on mahtanut mennä pieleen noissa toisissa kulttuureissa silloin, kun niissä on runsastunut perinnöllisiä haittoja esille nostava tapa naida lähisukulaisia. Wikipedian mukaan "Pohjois-Afrikassa sekä Länsi-, Keski- ja Etelä-Aasiassa uusista avioliitoista 20 prosentista yli 50 prosenttiin on pikkuserkusten tai sitä läheisempien sukulaisten välisiä. Muslimiyhteisöissä serkusavioliitot ovat tavallisia. Esimerkiksi Englannin Bradfordissa 75 % pakistanilaista alkuperää olevista menee naimisiin serkkunsa kanssa".

Oleellista on myös kysyä, että miksi sellaisesta tavasta ei ole osattu luopua viimeistään siinä vaiheessa kun on havaittu, että muu maailma kehittyy näiden kulttuureiden polkiessa paikallaan? Sekä myös, että onko Suomessa ryhdytty jo toimenpiteisiin näiden haittojen välttämiseksi maamme asujaimiston monikultturistuessa nopeasti? Ja ellei ole, niin miksi ei?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Varhainen sukurutsa paljasti muinaisen mahtisuvun
Miksi neandertalilaiset hävisivät?
Sisäsiittoisuudesta on etua monikulttuurisessa yhteiskunnassa

Varhainen sukurutsa paljasti muinaisen mahtisuvun

Ihmisen kulttuurievoluution varhaiset vaiheet ovat kiehtoneet mieltäni alakoululaisesta asti. Niinpä olen kirjoitellut aiheesta vaihtelevasti myös tässä blogissa. Tässä siis jatkoa aiheeseen.

Tällä kertaa uutta tietoa on saatu irlantilaisesta varhaishistoriasta. Tarkemmin sanottuna ihmisjäänteistä, jotka ovat löytyneet Newgrangen käytävähaudasta, joka on keinotekoiseen hautakumpuun tehty luolamainen megaliittihauta Irlannissa noin 40 kilometrin päässä Dublinista pohjoiseen.

Newgrangen käytävähauta on massiivinen 200 000 tonnia maata ja kiviä sisältävä rakennelma. Sen rakentaminen noin 5 200 vuotta sitten on siis vaatinut valtavan voimainponnistuksen. Itse rakennelman avulla on ilmeisesti määritetty talvipäivän seisauksen ajankohta.

Nature-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa tutkittiin 44 varhaisten irlantilaisen perimää. Yksi tutkittavista ihmisistä oli Newgrangen rakennelmasta löytynyt miespuolinen vainaja.

Tutkimuksessa havaittiin tämän henkilön olevan äärimmäisen sukurutsan tulos: hän oli joko vanhemman ja lapsen tai vaihtoehtoisesti sisarusten jälkeläinen. Näin siitä huolimatta, ettei muista tutkituista saman ajan ihmisistä löytynyt merkkejä tämäntapaisesta käyttäytymisestä, mikä osoittaa sukurutsan olleen sanktioitu tuonaikaisten irlantilaisten keskuudessa.

Tutkijoiden mukaan tällaista sukurutsaa ei juurikaan tavata muualla kuin jumalankaltaiseksi kohonneiden itsevaltiaiden joukossa - esimerkkinä tästä olivat muinaisen Egyptin faaraot. Tämä tarkoittaisi, että Irlannissa oli jo yli 5 000 vuotta sitten äärimmäisiä "verensä puhtautta" vaalivia johtomiehiä, toisin kuin aiemmin oli ajateltu.

Tutkimuksessa selvitettiin myös analysoimalla käytävähaudasta löytyviä jätöksiä, jotka viittasivat runsaaseen lihansyöntiin. Se poikkesi muiden tuonaikaisten irlantilaisten ruokavaliosta ja sopi käsitykseen siitä, että löydetyllä vainajalla olisi ollut erityisen merkittävä asema yhteisössään.

Tätä käsitystä vahvisti vielä se, että 150 kilometrin päässä sijaitsevasta toisesta megaliittisesta löytöpaikasta löytynyt ihminen oli Newgrangen miehen sukulainen. Kyse ei siis ollut vain yksittäisestä mahtimiehestä vaan aikansa mahtisuvusta, jonka jäsenet hallitsivat laajoja alueita.

Näyttää siis siltä, että heti kun ihmiset siirtyivät pois metsästäjä-keräilykulttuurista maanviljelyyn, muodostivat he myös äärimmäisen epätasa-arvoisia yhteisöjä. Newgrangen osalta valta on saattanut perustua kykyyn ennustaa talven kääntymiseen kevääksi - ja sitä kautta uskonnollis- tai magiatyyppiseen vallankäyttöön.

Niin tai näin. Löydös vahvistaa ihmisten epätasa-arvolla olevan hyvin vanhat juuret. Samaa osoittivat jokin aika sitten julkaistut - ja täällä välittämäni - tiedot Tonavan sivujoen yhteisöstä, jossa tietyt suvut hallitsivat maita sukupolvesta toiseen ja heitä palvelevat henkilöt vaihtuivat jokaisessa sukupolvessa.

Nähtäväksi siis jää onko nykymaailmassa kovasti kaikenlaista tasa-arvoa vaativilla poliittisilla liikkeillä voimaa muuttaa tämä monituhatvuotinen epätasa-arvon perinne. Vai käykö sittenkin niin, että lopulta vain koirat haukkuvat ja valta sekä hyvinvointi jakautuvat myös tulevaisuudessa epätasaisesti ihmisten kesken?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tuhat vuotta integroitumatonta maahanmuuttoa
Suurmiehiä maahanmuuton avulla
Viikinkien retket perustuivat teknis-taloudelliseen vallankumoukseen

Miksi neandertalilaiset hävisivät?

Aikanaan Eurooppaa asuttivat neandertalilaiset kun taas Afrikassa elelivät niin sanotut nykyihmiset, joista käytän tässä nimitystä afrikkalaiset esi-isämme. Näiden kaikkien evoluutiosta ja jopa käyttäytymisestä on viime aikoina saatu paljon uutta tietoa, joten jälleen on tullut aika päivittää ihmisen evoluutiokäsitys myös tässä blogissa.

Aloitan Kroatialaisesta Vindijan luolasta, jossa noin 50 000 vuotta sitten kuoli neandertalilaisnainen. Hänen genominsa on nyt sekvensoitu ja tulosten mukaan hänen isältään ja äidiltään perimät vastinkronosomit (ja -geenit) olivat olleet selvästi samankaltaisempia kuin useimmilla nykyisillä ihmisillä. 

Samankaltaisia havaintoja on tehty myös kaikista muista neandertalilaisista, joista on käytettävissä sekvenssitietoa. Siten näyttää ilmeiseltä, että sekä neandertalilaiset, että myös denisovalaiset, elivät pienissä ja eristyneissä ryhmissä, joissa kaikki olivat keskenään sukulaisia. Vindijan naisen genomi ei kuitenkaan ollut yhtä muuntelematon kuin aiemmin sekvensoidun Altailla eläneen neandertalilaisen, jonka vanhemmat näyttäisivät olleen yhtä läheisiä kuin puolisisarukset.

Verrattaessa Vindijan naisen genomia muihin neandertalilaisiin, nähdään hänen olevan lähimpänä niitä neandertalilaisia, jotka risteytyivät meidän afrikkalaisten esi-isiemme kanssa. Denisovalaisiin johtanut linja näyttäisi puolestaan eronneen Vindijan naiseen johtaneesta linjasta noin 400 000 vuotta hänen aikaansa ennen ja Afrikasta tulleet nykyihmiset noin 600 000 vuotta sitten. 

Uutta sekvenssitietoa hyödyntäen laskettiin myös, että Oseanian ulkopuolisista ihmisistä neandertalilaista alkuperää olevaa DNA:ta on nykyisillä itäaasialaisilla 2,3-2.6% ja eurooppalaisilla 1,8-2,4%. Samalla vahvistui aiempi käsitys siitä, että näihin geeneihin sisältyy paljon erilaisia sairausriskejä. 

Aivan toisaalla, 34 000 vuotta sitten, haudattiin Sunghirissa, Länsi-Venäjällä, yhdelle paikalle useita ihmisiä. Heistä neljältä on nyt selvitetty nukleotidijärjestykset.

Tulosten mukaan yhdessäkään neljästä tutkitusta vainajasta ei ollut merkkejä sisäsiittoisuudesta. Sen sijaan ainakin yhdessä tutkitussa vainajassa oli nykyihmiseen verrattuna ylimääräistä neanderalilaisen DNA:ta, mikä viittaa joko useisiin Afrikasta tulleiden nykyihmisten ja neandertalilaisten välisiin romansseihin tai vaihtoehtoisesti siihen, että ajan myötä luonnonvalinta on vähentänyt meihin johtaneessa evolutiivisessa linjassa esiintyvän neandertalilaisperäisen perimän määrää.

Sunghirlaisten genomit paljastivat myös, että toisin kuin neandertalilaiset, he eivät pariutuneet lähisukulaistensa kanssa vaikka elivätkin pienissä ryhmissä, vaan ryhmät olivat liikkuvia ja niiden välillä tapahtui parinvaihtoa. Mikäli tämä elämäntapa oli yleinen kaikkien meidän esi-isiemme parissa ja vahva sukusiitos neandertalilaisilla, se saattaa selittää sen, miksi Afrikasta myöhemmin saapuneet esi-isämme menestyivät neandertalilaisia (ja denisovalaisia) sukulaisiaan paremmin ja lopulta syrjäyttivät nämä.

Lopuksi pari sanaa afrikkalaisista. Tarkemmin sanottuna kolmesta parituhatta vuotta sitten eläneestä eteläafrikkalaisesta khoisanista (eli hottentotista tai bushmanista) ja neljästä muutamia satoja vuosia sitten samoilla seuduilla eläneestä bantu-maanviljelijästä. 

Heidän genomiensa sekvensoiminen ja vertailu toisiinsa ja aiemmin sekvensoituihin ihmisiin osoitti, että khoisanit erkanivat omaksi linjakseen aiemmin kuin mikään muu nykyisin elävä ihmisryhmä: peräti noin 300 000 vuotta sitten. Se on vain noin puolet siitä ajasta, kun neandertalilaisiin/denisovalaisiin johtanut linja erosi muista ihmisistä.

Vanha käsitys khoisanien linjan eroamisesta muista ihmisistä oli noin 100-160 000 vuotta sitten. Sen ero nyt saatuihin tuloksiin liittyy siihen, että nykyiset khoisanit kantavat genomissaan runsaasti (9-30%) viimeisen 2000 vuoden aikana bantuista siirtyneitä geenejä, joiden seurauksena heihin johtava evolutiivinen linja näyttää todellista nuoremmalta.

Niinpä khoisanit ovatkin nykyisistä ihmisistä kaikista monimuotoisimpia. Heille on pitkän evoluution aikana kehittynyt runsaasti aivan omia geenimuotojaan ja lisäksi viimeaikaisen risteytymisen seurauksena muuntelua ovat lisänneet bantugeenit. 

Kaiken kaikkiaan edelle kuvaamani uudet tutkimukset ovat antaneet meille entistä paremman kuvan ihmisen evoluutiosta. Eikä pelkästään evoluutiosta, vaan jopa muinaisten ihmisten elämäntavoista ja sosiaalisista suhteista.

Tämä kaikki on tietenkin jo sellaisenaan kiehtovaa. Mutta lisäksi se tarjoaa meille myös näkymiä erilaisiin nykyihmisten kulttuureihin. 

Esimerkiksi sukurutsaisten neandertalilaisten katoaminen toimii varoitusmerkkinä kulttuureille, joissa suositaan sukulaisavioliittoja. Toisaalta khoisanien monimuotoinen genetiikka osoittaa, ettei pelkällä monimuotoisuudella nousta esikuvaksi muille - siihen tarvitaan myös kulttuuriympäristö, joka kohtuullisen yksilökeskeisenä tukee luovuutta ja siten myös tieteellis-teknistä kehitystä. 

Tässä suhteessa meidän suomalaisten elämäntapa näyttäisi kohtuullisen hyvältä. Onhan meidänkin geeneillämme pitkä evoluutiohistoria, väestössämme esiintyy poikkeuksellista erilaisuutta ja kulttuuri on koulutusta, osaamista sekä tasa-arvoa arvostava.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Polveutuvatko kreikkalaiset antiikin helleeneistä?

Neandertalilainen vegaani ja muita yllätyksiä

Miksi tieteellis-taloudellinen vallankummous tapahtui Pohjois-Euroopassa?

Sisäsiittoisuudesta on etua monikulttuurisessa yhteiskunnassa

Suomessa on viime aikoina kiistelty maahanmuuton aiheuttamista kustannuksista maallemme. Olenpa ottanut siihen itsekin osaa väittämällä, etteivät asiasta tehdyt laskelmat sisällä kaikkia maahanmuuton hyötyjä ja haittoja.  

Tänään satuin huomaamaan pienen jutun, joka toi esiin yhden sellaisen maahanmuuton ja monikulttuurin hyödyn, jota varmasti kukaan ei ole osannut huomioida. Lukemani jutun mukaan brittitutkijat yrittävät nimittäin rekrytoida 100 000 pakistanilaista ja bangladeshilaista tutkimukseen, jossa yritetään löytää ihmisiä, jotka ovat terveitä, vaikka heiltä puuttuu jokin geeni.

Tutkimuksen kohderyhmiin kuuluvien joukossa on paljon erilaisia sairauksia, mutta myös terveitä ihmisä. Koska pakistanilaiset ja bangladeshilaiset naivat pääsääntöisesti sukulaisiaan, on heidän heterotsygotia-asteensa huomattavasti alhaisempi kuin muilla ihmisillä. 

Tämä tarkoittaa sitä, että heillä on geeneissään muita ihmisiä useammin samanlainen geenin muoto sekä isältä että äidiltä. Näin siksi, että sekä äiti että isä ovat perineet sen joltain yhteiseltä esivanhemmaltaan.

Alhaisen heterotsygotia-asteen seurauksena sisäsiittoisten ihmisten joukosta pitäisi löytyä normaaliväestössä äärimmäisen harvinaisia henkilöitä, joilta puuttuu kokonaan jokin geeni. Eli ihmisiä jotka ovat perineet sekä isältään että äidiltään viallisen geenin. 

Tällaisten "knock-out"-ihmisten löytyminen saattaa olla hyvinkin hyödyllistä, sillä heitä tutkimalla voisi löytyä kokonaan uusia hoitomuotoja ja lääkkeitä, mikäli he ovat terveitä siksi, että puuttuvan geenin takia he eivät sairastu johonkin tautiin. Esimerkiksi erään teksasilaisen naisen puuttuvan geenin avulla on kehitetty uudenlaisia kolesterolia alentavia lääkkeitä.

Tällä kirjoituksella ilmoitan koko maailmalle tehneeni löydön, joka osoittaa monikulttuurisen yhteiskunnan hyödyt. Näin siksi, että vain korkean teknologian länsimaisessa yhteiskunnassa on mahdollista ymmärtää ja hyödyntää rikkaampien mutta teknologisesti kehittymättömämpien kulttuurien sisäsiittoisuuden aiheuttamat geneettiset erikoisuudet. 

Niinpä sisäsiittoisuuden voi tämän esimerkin tapauksessa nähdä olevan monikultturisessa yhteiskunnassa valtava voima ja  rikkaus. Tosin samat edut olisi voinut saada ottamalla näytteet ihmisiltä, jotka elävät missä tahansa sisäsiittoisuutta harrastavassa yhteiskunnassa. Monikulttuuri liittyneekin tapaukseen vain siksi, että sisäsiittoisuuden mahdollisuudet tulivat tutkijoiden mieleen vasta kun kulttuurisesti erilaiset elelivät suoraan näiden silmien alla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Suomen Perustan laskelman puutteet vähättelevät somalien ja irakilaisten aiheuttamia kustannuksia

Eurooppa kehittää parempia kasveja muun maailman maataloudelle

Kasvipeite sitoo yhä enemmän ilmakehän hiiltä

 

Ovatko suomalaiset sisäsiittoisia?

Usein kuulee väitettävän että suomalaiset ovat sisäsiittoista kansaa. Olemme eläneet pitkään täällä pohjolan perällä, joten ensituntumalta väite tuntuu uskottavalta. Mutta onko se totta?

Suomi oli pitkään erittäin harvaanasuttu maa, jossa olosuhteiden pakosta avioliitot oli solmittava ainakin jonkinasteisen sukulaisen kanssa. Lähisukulaisia ei toki vihitty, mutta usein yhteys löytyi muutaman sukupolven takaa. Tämän seurauksena perustajanvaikutus ja/tai satunnaisajautuminen muokkasivat geenifrekvenssejä, minkä seurauksena moni resessiivinen tautigeeni yleistyi suomalaisissa populaatioissa. Tämän ja aktiivisen tutkimuksen seurauksena suomalaisista tunnetaan monia tauteja, joita ei käytännössä esiinny missään muualla. Puhutaan suomalaisesta tautiperimästä.

Perinnöllisyyden mekanismien mukaan hyvinkin sisäsiittoisten vanhempien jälkeläisten sisäsiittoisuus on kuitenkin aivan normaali, mikäli heidän vanhempansa eivät ole keskenään sukua. Tämä sisäsiittoisuuden purkautuminen tapahtui Suomessa 1900-luvun aikana, jolloin maa kaupungistui nopeasti. Tämän seurauksena eri puolilta maata saapuvat nuoret rakastuivat ventovieraisiin ihmisiin, joiden kanssa myös perhe perustettiin ja lapset hankittiin. Näin suomalaisten sisäsiittoisuus purkautui lähes yhdessä sukupolvessa - nykyisisten suurten ikäluokkien jälkeläisissä.

Ennen kuin voimme olla varmoja siitä, ettemme ole sisäsiittoisia, on meidän kuitenkin tarkasteltava asiaa myös yleisemmältä kannalta. Sisäsiittoisuuden kaltainen tila voi nimittäin syntyä myös silloin, jos erilaisten geenien määrä on pieni. Eli jos kaikkialla Suomessa asuvilla ihmisillä olisi ollut hyvin samanlaiset geenit, ei sukulaisavioliiton välttäminen olisi tuonut muutosta suomalaisten heterotsygotia-asteeseen (siis sellaisten geenilokusten suhteelliseen osuuteen, joissa isältä ja äidiltä peritty geenimuoto on erilainen). Näin on kuitenkin käynyt, sillä geneettiset erot itä- ja länsisuomalaisten välillä ovat yhtä suuret tai jopa suuremmat kuin useiden euroopan kansojen välillä.

Maaltamuuton seurauksena geenien sekoittuminen tarjosi suomalaisille siis yhtä monimuotoisen lähtökohdan kuin olisi saavutettu sekoittamalla vaikkapa englantilaiset ja hollantilaiset keskenään. Siten on selvää, ettei tämän päivän suomalaisa voi missään tapauksessa kutsua sisäsiittoisiksi, vaan pikemminkin päin vastoin.

Vielä haluan tarkastella yhtä kysymystä. Genetiikassa tunnetaan käsite heteroosi, joka tarkoittaa hyvin korkean heterotsygotia-asteen omaavien yksilöiden muita parempaa elinvoimaisuutta. Ilmiö on todettu monissa tapauksissa, ja sitä käytetään esimerkiksi maissinjalostuksessa. Näin saadaan suuria tähkiä ja elinvoimaisia kasveja.

Ihmisten osalta heteroosista ei liene näyttöä, mutta hyvin mielenkiintoinen on islantilaisiin tilastoihin perustuva tutkimus, jonka mukaan evolutiivisesti parhaita ihmisyksilöitä ovat kolmansien serkkujen lapset. He nimittäin saavat historiankirjojen mukaan eniten jälkeläisiä. Näyttäisi siis siltä, että vaikka heteroosi-ilmiö tuottaisi hyvin elinkelpoisen oloisia ihmisiä, eivät sellaiset kuitenkaan pärjäisi evolutiivisella aikavälillä. Tämä tarkoittanee sitä, että ihmiskunta on evoluutionsa kuluessa sopeutunut tilanteeseen, jossa pariutuminen tapahtuu kohtuullisen läheisten sukulaisten kanssa.

Lopuksi haluan kiinnittää huomiota suomalaisten sisäsiittoisuuden purkautumisen ja yhteiskunnan lähes vertaansa vailla olevan nousun samanaikaisuuteen. Ehkäpä sisäsiittoisuuden purkautumisella oli osuutensa maamme kehittymisellä kehistysmaasta yhdeksi maailman johtavaksi hyvinvointivaltioksi. Ja ehkäpä voimme myös luottaa siihen, että suomalaiset geenit tarjoavat hyvän lähtökohdan myös tulevaisuuteen.

Aikaisempia ajatuksia samasta aiheesta
Onko ihmisen evoluutio pysahtynyt?
Alkuperäisistä euraasialaisista juuristamme
Hottentottien genetiikkaa