Vasemmisto ja anarkistit tekivät 85 prosenttia vuoden 2022 terrori-iskuista

Tänään on Norjan tunnetuimman terroriteon vuosipäivä. Näin siksi, että 22. heinäkuuta 2011 Anders Breivik räjäytti Oslon hallintokorttelissa autopommin, joka surmasi kahdeksan ihmistä sekä tappoi Utöyan saarella peräti 69 Norjan työväenpuolueen nuorta jäsentä.

Yle innostui tuoreessa jutussaan kertomaan - ehkäpä vuosipäivän takia - Lahden uusnatsistisesta neljän hengen porukasta, jota poliisi epäilee terroristisessa tarkoituksessa tehdystä törkeästä ampuma-aserikoksesta, kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemistä varten sekä rasistisesta postilaatikon räjäyttämisestä. Joukko oli myös esittänyt tukea Kankaanpään epäillyille uusnatseille. Tämä kaikki on tietenkin ikävää.

En tiedä oliko Ylen tarkoituksena kääntää suomalaisten huomio pois muista terrorismiryhmistä vai jokin muu. Enkä tällä tahdo sanoa, etteikö niin sanottu äärioikeistolainen eli kansallissosialistinen terrorismi voisi olla äärimmäisen vaarallista. Osoittihan Utöyan tapaus, että se saattaa johtaa varsin suuren ihmismäärän hengenmenetykseen. 

Tässä yhteydessä olisi kuitenkin muistettava, ettei uusnatsismi suinkaan ole Euroopan merkittävin terrorismia motivoiva aate. Ja siksi joudun paikkaamaan Ylen juttua kertomalla aiheeseen liittyvästä tuoreesta tilastotiedosta, jonka on julkaissut Euroopan Unioni. 

Tämän raportin suomalaisesta tiivistelmästä näemme, että EU:ssa kirjattiin 28 toteutettua, epäonnistunutta tai estettyä terrorismi-iskua. Niistä toteutui 16, joista valtaosa (13) liittyi vasemmisto- ja anarkistiterrorismiin, kaksi jihadistiterrorismiin ja yksi oikeistoterrorismiin. 

Toisin sanoen poliittinen vasemmisto toteutti noin 85 prosenttia kaikista vuoden 2022 terrori-iskuista. Viime vuonna kirjattiin kuitenkin vain neljä kuolonuhria, joista kaksi johtui jihadistien terrori-iskuista ja kaksi oikeistolaisesta terrori-iskusta. Näyttää siten siltä, että innokkaimmat terroristit ovat onneksi myös näistä kaikista ääliöistä tumpeloimpia.

Mielenkiintoista kyllä, viime vuoden aikana vasemmistolaisten ja anarkististen ääritoimijoiden väkivaltaisten hyökkäysten keskeinen kohde oli poliisi. Heitä kohtaan käytiin ennalta suunnitelluin ja kohdennetuin hyökkäyksin sekä palveluksessa että vapaalla - muun muassa iskuilla yksityisajoneuvoihin ja koteihin.

Omalta osaltani totean tästä kaikesta vain sen, että suomalainen verorahoitteinen media olisi voinut totuuden nimissä uutisoida tämän raportin nyt nähdyn artikkelin sijaan, jotta suomalaiset olisivat saaneet todenmukaisen kuvan Euroopassa esiintyvästä terrorismista. Nythän se on Ylen viimeaikaisen uutistarjonnan perusteella vääristynyt pahasti - ja sen tuore artikkeli vain lisäsi tätä vääristymää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko tarkka tieto terrorismiepäillyn taustasta merkki suomalaismedioiden muutoksesta?
Erdogan on Ruotsin suhteen valitettavan oikeassa - mutta terroristeja ymmärretään myös Suomessa
Mikä on Pariisin murhaajan kansallisuus?

Suomineidoista

Yle on tehnyt ohjelman kolmesta kansallismielisestä naisesta, joista yksi kertoo olevansa etnonationalisti. Ilmeisesti juuri hänellä on yllä linkitetyllä nettisivulla päällään paita, jossa lukee "national socialist". Lisäksi hän käyttää jutun mukaan paitaa, jossa lukee "white lives matter".

En ole kyseistä ohjelmaa katsonut ja tuskin katsonkaan. Ylen nettisivujen mukaan se on kuitenkin "seurantadokumentti, eli se seuraa naisten elämää haastamatta näiden näkemyksiä". 

Ohjelman tekijän mukaan ohjelma on tehty - sinänsä aivan oikein - siksi, että "median tehtävä on kertoa yhteiskunnallisesti merkittävistä ja tärkeistä asioista". Toisin sanoen tässä tapauksessa haluttiin kertoa ohjelmassa esiintyvien naisten ajatusmaailmasta, jotta TV-katsojien käsitys suomalaisten mielipidekirjosta avartuisi. 

Ohjelma olisi luonnollisesti ollut merkityksetön, ellei siitä olisi noussut some-hässäkkää. Tässä esimerkiksi muutama satunnainen ns. suvaitsevaiston kommentti Twitteristä.

Yksi. "Jos nyt vertailee #suomineidot esim.Louis Theroux’n kanssa, niin TOIMITTAJA Theroux on läsnä koko ajan, antaa kohteidensa puhua mutta KYSYY/KYSEENALAISTAA väitteitä ja haastaa heitä. Tämä dialogi mahdollistaa mun mielestä ymmärryksen lisäämisen, jota haettiin, ei normalisoi."

Kaksi. "Ymmärrätkö @merjaya @Yleisradio tj:nä yhtään miltä vähemmistöön kuuluvilta ihmisiltä saattaa tuntua, kun @Yleisradio antaa kritiikittömästi tilaa natseille ja heidän rasistiselle vihapuheelle?!?! Ymmärrätkö, että lapset ovat alttiita #äärioikeisto'n propagandalle? #suomineidot."

Kolme. "Kiitos vaan YLE, mutta joudun jo katsomaan joka kesä kun natsit marssivat kotikaupunki kaduilla, enkä halua nähdä saman normalisointia enää TVssä. #suomineidot #turkuilmannatseja".

Kuten arvoisa lukijani huomaa, näiden ns. suvaitsevaisten ihmisten perimmäisenä motiivina näyttää olevan heidän kanssaan eri tavalla ajattelevien ihmisten sulkeminen pois näköpiiristään. Tai ainakin heidän sananvapautensa kieltäminen. Siis puhdas suvaitsemattomuus toisin ajattelevia kohtaan.

Ymmärrän toki, että kansallissosialistisia näkemyksiä ei kannata missään yhteiskunnassa suosia sen enempää kuin äärivasemmistolaisiakaan näkemyksiä. Onhan molemmilla aatteilla äärimmäisen verinen historia, mistä huolimatta jälkimmäinen ajattelutapa saa runsaasti sensuurista vapaata esitystilaa mm. Ylen kanavilla. 

Valitettava tosiasia kuitenkin on, että sekä kansallissosialistisia että internationaalisia sosialisteja esiintyy myös suomalaisessa yhteiskunnassa. Ja sellaisina ne ovat yhteiskunnallinen ilmiöitä, joiden olemassaolosta suomalaisten on hyvä olla tietoisia.

Tältä kannalta nyt nähty ns. suvaitsevaisten ihmisten tuohtuminen lienee pelkästään hyvä asia, sillä sen seurauksena ohjelma saanee katsojia paljon enemmän kuin se olisi muuten saanut. Samalla monelle ihmiselle lienee viimeistään nyt tullut selväksi, että suuri osa - elleivät kaikki - itseään ns. suvaitsevaisina pitävistä ihmisistä on äärimmäisen suvaitsemattomia. 

Enkä oikein jaksa uskoa, että kansallissosialistien aatteet houkuttelevat kovin suurta kansanjoukkoa kannattajikseen, vaikka nämä niitä saavatkin kuultavakseen yhdessä TV-ohjelmassa. Eihän vasemmistoliitonkaan kannatus ole noussut viime vuosina runsaasti näkyvyyttä (esimerkki) Ylen kanavilla saaneen järjettömän wokelluksen seurauksena.

Tämän huomasi myös Suomineidot-ohjelman tekijä, joka totesi, että "kyse on demokratiasta, suvaitsevaisuudesta ja sananvapaudesta, jotka ovat nyt kommenteissa kääntyneet päälaelleen. Kyse on siitä, kuinka suvaitsevaisia ihmiset ovat toisten ajatuksille." Niinpä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Omituista
Pitäisikö itsenäistä Suomea kehittää Taisto Sinisalon ja Oula Silvennoisen vai J.K. Paasikiven viitaoittamalla tiellä?
Henkilökohtaisesti sinulle, Renaz Ebrahimi

Älyllistä epärehellisyyttä

Wikipediassa älyllistä epärehellisyyttä kuvataan seuraavin luonnehdinnoin. Se on sellaisen näkökulman kannattamista, jonka itse tietää vääräksi tai harhaanjohtavaksi, sellaisen asian puolesta puhumista, jota puhuja ei tiedä todeksi, ja jonka todenperäisyyttä ei ole vaivautunut tarpeellisessa määrin selvittämään tai tietoista oleelliseksi tunnettujen asiaankuuluvien seikkojen kertomatta jättämistä.

Tänä aamuna saimme luettavaksemme suomalaisesta mediasta useitakin esimerkkejä tästä ilmiöstä. Ehkäpä merkittävin niistä liittyi Saksan enstiseen sosiaalidemokraattiseen voimamieheen Gerhard Schdöreriin, joka ilmoitti, ettei "usko usko, että Venäjän johtoa voisi kiinnostaa tunkeutua Ukrainaan sotilaallisesti". Tämä siis tilanteessa, jossa Venäjä jo nyt miehittää tosiasialliseti Ukrainaa ja on koonnut sen rajoille suuren sotavoiman.

Suomalaisesta näkulmasta mielenkiintoista - joskaan ei älyllisesti epärehellistä - jutussa oli myös se, että Schröder viittasi kommentissaan ukrainalaisten Saksaan kohdistamaan arvosteluun, koska Saksa ei suostu viemään Ukrainaan aseita. Tämä tosiasia rinnastuu yksiselitteisesti toisen sosialistin - kansallisen sellaisen - toimintaan talvisodassa, jolloin Hitlerin hallinto esti italialaisten aseiden viennin Suomeen. Olisi mielenkiintoista tietää, toistiko Schröder natsien toimintamallin tietäen vai tietämättään.

Huvittavin niistä on puolestaan Turkin sultt... persidentin Recep Tayyip Erdoğanin päätös erottaa maan tilastokeskuksen johtaja, koska tämän johtama laitos ei ole tuottanut hänelle mieluisia tilastoja. Erdogan ei liene kuullut Juho Kusti Paasikivestä tai totuudesta viisauden alkuna. Hinnan Erdoganin älyllisen epärehellisyydestä joutuu luonnollisesti maksamaan Turkin kansa. 

Kolmas älyllisen epärehellisyyden esimerkki liittyi juttuun Belgiassa pahoinpidellyksi joutuneesta Panu Laturista (vihr), jonka mukaan häneen kohdistunut väkivallanteko oli satunnaisen ohikulkijan satunnainen teko. Tosiasiassa Laturi joutui itse aiemmalla poliittisella urallaan kannattamansa ääriliberaalin maahanmuuttopolitiikan uhriksi, koska pahoinpitelijä "sattui" hänen kohdalleen vain siksi, että tämä politiikka oli houkutellut sudanilaismiehen Belgiaan. 

Älyllistä epärehellisyyttä jutussa oli luonnollisesti myös se, ettei siinä kerrottu satunnaisen pahoipitelijän afrikkalaisesta tai edes maahanmuuttajataustasta halaistua sanaa. Mutta siihenhän me olemmekin jo tottuneet tässä armaassa Suomessamme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttajien väkivaltarikollisuutta olisi helppo hallita
Ei ole helppoa olla vihreä ja älyllisesti rehellinen
Paskoja kulttuureita ja älyllistä epärehellisyyttä?

Antifa kehotti tappamaan ja jakoi osoitteita sekä räjähteiden valmitusohjeita

Jokin aika sitten valtakunnansyyttäjämme Raija Toiviainen määritteli, minkälaisia ihmisryhmiä vastaan saa ja minkälaisia vastaan taas ei saa kiihottaa. Ensin mainittuihin kuuluivat hänen mukaansa ilmastonmuutoksen kieltäjät ja natsit - tähän hänet johti vasemmistolaisen poliitikon Twitter-tilille ilmestyneet tappamiskehotukset. 

Minusta olisi mielenkiintoista kuulla, mitä Toiviainen mahtaa tuumia siitä, että saksalaiset Antifan toimijat ovat kehottaneet tappamaan "AfD-siat räjäyttämällä". Siis Saksassa vaikuttavan kansallismielisen ja maahanmuuttokriittisen laillisen Vaihtoehto Saksalle-puolueen jäsenet. Samalla se on helpottanut kehotuksensa noudattamista jakamalla 53 AfD-poliitikon kotiosoitteet sekä ohjeita räjähteiden valmistamisesta. 

On tietenkin selvää, etteivät AfD-poliitikot ole natseja, koska kansallissosialismi on Saksassa kielletty lailla, mutta joukossa saattaa hyvinkin olla ilmastonmuutoksen kieltäjiä. Siten on kyseenalaista katsoisiko maamme syyttäjälaitoksen johtotähti Antifan ulostulon syyttämisen arvoiseksi, mikäli sen tappokehotukset ja ohjeet olisi annettu Suomessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eikö kiihottamis­pykälän tarkoituksena ole suojata ilmaston­muutoksen kieltäjiä eikä natseja?
Vasemmistolainen sanaili vasemmistosta
Saksalainen dilemma

Hyödyllistä kommunismia

Viimeisen sadan vuoden aikana Euroopassa ja muuallakin maailmalla on vaikuttanut kaksi sellaista aatetta, joiden nimissä on tapettu erityisen paljon ihmisiä. Tarkoitan kansallissosialismia ja kommunismia. 

Kansallissosialismin uskottavuus kaatui Hitlerin kolmannen valtakunnan sortuessa, mutta kommunismin nimiin vannotaan monin paikoin edelleen. Eikä niiden ikeessä elävien ihmisten elämä ole helppoa, kuten Venezuelan ja Pohjois-Korean esimerkit osoittavat. 

Suomessa kommunismi näyttäisi edelleen olevan sosiaalisesti hyväksyttävä aate, koska se on edustettuna jopa eduskunnassa. Näin siitä huolimatta, että aatteen historia on synkkä, eikä sen varaan ole koskaan onnistuttu rakentamaan edes toimivaa yhteiskuntaa.

Siksi oli mielenkiintoista lukea tuore tutkimusartikkeli, jonka mukaan kommunismista voi olla myös hyötyä. Kuuba on nimittäin saari, jonka maantieteelliset ja biologiset piirteet ovat sellaiset, että sen pitäisi olla täynnä vieraslajeja. 

Näin ei kuitenkaan ole, vaan tutkimuksen mukaan saarella on satoja vieraslajeja vähemmän kuin ympäröivien pienempien saarten perusteella voisi ennakoida. Eron taustalla on kommunistisen Kuuban sulkeutuneisuus, minkä seurauksena vieraslajit eivät ole pääseet leviämään sinne yhtä tehokkaasti kuin vapaammin eläville naapurisaarille. 

Näin ollen kuubalainen kommunismi on ollut paikallisen lajiston kannalta hyväksi. Toki aatteen ympäristöjalanjälki on monin muin paikoin ollut karmaisevaa - kuten Neuvostoliiton kaaduttua huomattiin. 

Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, ettei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Siitä huolimatta sijoitan Marxin, Engelsin tai Leninin nimiin vannovat ihmiset samaan koriin kansallissosialistien kanssa. Enkä syyttä, sillä suosivathan Kolmannen valtakunnan johtajat kasvissyöntiä, luomutuotantoa ja eläintensuojelua, joiden puolesta kiihkoileminen kuuluu myös suomalaisen nykyvasemmiston asialistoille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
64-vuotias professori sai tuomion graffitien piirtelemisestä
Se siitä sitten, mutta entäs kommunismi?
Oravatarina

75-vuotta sitten kuolleen reppanan seuraajat

Yksi maailmanhistorian suurimmista kusipäistä teki itsemurhan tasan 75 vuotta sitten. Hän oli tällöin 56-vuotias tappion kärsinyt reppana, joka ei kestänyt katsoa totuutta silmiin, vaan päätti mieluummin päivänsä oman käden kautta.

Suomeen Adolf Hitlerin kansallissosialistinen ideologia ei oikein koskaan päässyt pesiytymään. Jo 1930-luvulla se oli meillä marginaalissa ja sosialismin äärimmäisistä haaroista vaikutusvaltaisin oli natsismin kanssa yhtä lailla veriset toimintatavat omaksunut venäläisjohtoinen kommunismi, jonka äärilaita oli sisällissodan jälkeen painettu maan alle. Toisaalta saman aatteen rauhanomaisempi versio vaikutti hallitusvallassa juuri ennen Hitlerin sytyttämää maailmanpaloa.

Innoituksen tähän kirjoitukseen sain kuitenkin pienestä uutisesta, jonka mukaan näyttäisi, että jopa omin käsin päivänsä päättäneellä saksalaisella reppanalla on seuraajia 2020-luvun Suomessa. Tähän viittaa se, että Haminassa on tehty tuhotöitä historiallisella juutalaisella hautausmaalla, jonne on myös piirretty hakaristin kuva.

Tekijöitä ei ole saatu kiinni, eikä se liene edes todennäköistä. Se on kuitenkin tässä tilanteessa toissijaista. Itse teko kertoo heistä riittävästi ja jonkinlaisena rangaistuksena voitaneen pitää pelkästään sitä ahdistusta ja sielunmaisemaa, joka heidän sisällään elää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ahdistunut kansallissosialisti
Kirjailijan helvettiin-toivotukset päätyivät lehden sivuille
Puhdistus ja väkivallan uhka

Ahdistunut kansallissosialisti

Suomessa ei saa sanoa, että nykyisin kaikki terroristit olisivat muslimeja. Tämä johtuu siitä, että osa terroristeista toimii jonkin muun aatteen kuin islamin edistämisen nimissä.

Terrorismin kannalta maassamme on juuri nyt käynnissä mielenkiintoinen oikeusprosessi, jossa syytettynä on nuori latvialaismies, jota syytetään törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen suunnittelusta. Syyttäjän mukaan miehen oli tarkoitus räjäyttää pommi reilu vuosi sitten Helsingin keskustassa paikassa, jossa olisi paljon ulkomaalaisia ja muslimeja.

Jutussa on kiistatonta, että mies on puhunut suunnitelmistaan, ladannut netistä ohjeita ja tehnyt jonkinlaisen koepommin - tosin sellaisen, jolla iskua ei olisi saatu tehdyksi. Syytetyn itsensä mukaan hänen tarkoituksenaan oli räjäyttää pommi metsässä ja ”muistella lapsuutta”.

Latvialaisella on kansallissosialistisia aatteita, mikä kertonee jonkinlaisesta mielen epävakaudesta, mikä on saattanut johtaa siihen, että Euroopan väestön kehitysmaalaistuminen on johtanut tavallista suurempaan ahdistukseen. Siten syyttäjä ei ole tulkinnut miehen suunnitelmia ja tekoja terrorismin, vaan henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen, valmisteluksi.

Toisin sanoen syyttäjä arvelee miehen toimineen pikemminkin oman ahdistuksensa kuin jonkin poliittisen aatteen motivoimana. Siten hänestä ei tule esimerkkiä ei-muslimiterroristista edes siinä tapauksessa, että oikeus näkee syytteen toteen näytetyksi. Sen sijaan rikoshistoriaan kirjoitetaan tapaus vakavasta rikoksesta, jollaisia ei toivoisi näkevänsä Suomessa lainkaan.

Oikeuden ratkaisu on kuitenkin vielä tekemättä. Mikäli latvialaismiehen suunnitelmat aikanaan todetaan todellisiksi, on meidän oltava tyytyväisiä, etteivät ne toteutuneet.

Lisäksi meidän on syytä ymmärtää, että juuri tämä tapaus osoittaa sen, ettei kehitysmaalaisten kansainvaellus tuo tullessaan pelkästään näiden tekemää rikollisuutta ja taloudellista rasitusta. Sen lisäksi se aiheuttaa osalle eurooppalaisväestöstä niin suurta ahdistusta, että he päätyvät oikeuteen syytetyksi niin vakavasta asiasta, josta lievinkin rangaistus on ehdollinen vankeus.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Terroristimyönteinen laintulkinta
Miksi rikollisella on satunnaista uhria suuremmat ihmisoikeudet?
Terrorivapaa pommi

Onnenpäiviä

Eilen meille kerrottiin, että Abu Bakr al-Baghdad -nimeä käyttänyt terroristi tappoi itsensä "kuin koira ja pelkuri" - kuten hänet tapattanut Donald Trump totesi.  Ennen itsensä räjäyttämistä hän pakeni itkien, vaikertaen ja kirkuen sekä vetäen mukanaan kolme lasta kuolemaan.

Eilen oli siis onnenpäivä. Vaikka eihän tämä kuollut koira sentään miksikään merkkimieheksi jää maailmanhistoriaan, mutta hyvä kuitenkin näin. Ehkäpä eilinen päivä on suunnilleen verrannollinen toukokuun 2. päivään vuonna 2011, jolloin Osama Bin Laden kuoli.

Historiassa paljon suurempi onnenpäivä oli 21. tammikuuta 1924 kun miljoonittain omia kansalaisiaan tapattanut Venäjän verinen vallankumousjohtaja Vladimir Lenin saapui tiensä päähän. Tosin tuota päivää varjostaa se, että tilalle astui vieläkin suurempi kansanmurhaaja Josif Stalin, joka soi ihmiskunnalle onnenpäivän vasta maaliskuun 5. päivänä 1953 henkäistessään viimeistä kertaa.

Suuri onnenpäivä koitti myös 30. huhtikuuta 1945 kun maailmanpalon ja miljoonittain omia kansalaisiaan tapattanut Adolf Hitler tappoi itsensä ja naisensa saksalaisessa bunkkerissa. Onnenpäivä oli myös 9. syyskuuta 1976 miljoonien omien kansalaistensa kuolemasta vastuussa olleen Kiinan kommunistisen puhemiehen Maon Zedongin jättäessä tämän maailman.

Suurta onnea seurasi myös huhtikuun 15. päivästä vuonna 1998. Silloin nimittäin kuoli miljoonittain omia kansalaisiaan tapattanut kommunisti Pol Pot.

Kun edelle kirjaamaani listaa katsoo, siitä voinee päätellä ainakin sen, että viimeisen sadan vuoden aikana suurimpia onnenhetkiä ovat tarjonneet kolmen eri aatteen miehet. Ylivoimaisessa johdossa kulkee Suomessa edelleenkin salonkikelpoinen kommunismi perässään syystäkin pannaan asetettu kansallissosialismi. Kolmantena tulee - ei niinkään aatteen palon kuin kykyjen puutteen takia - niitä paljon valjumpana meillä jostain käsittämättömästä syystä ikään kuin korokkeelle nostettu islam.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmistoliiton synkät juuret elävät ja voivat hyvin
Äärivasemmisto ja islamistit, kuin kaksi marjaa?
Varokaa demokratian kasvattamia diktaattoreita!

"Pikkupuolueen poliitikko": ´olen eduskunnan ainoa kansallissosialisti´"

Kuvitellaanpa, että jonkun alle 10 prosentin kannatuksen omaavan pikkupuolueen kansanedustaja kutsuisi itseään ”eduskunnan ainoaksi kansallissosialistiksi” ja jatkaisi että ”vasemmisto on yleisnimike, joka yhdistää marxilaiseen traditioon kiinnittyviä suuntauksia. Kansallissosialismi on yksi alaosa siitä".

Minkälaisen pöyristyksen tuollainen väite herättäisi eduskunnassa, lehdistössä ja kansalaisjärjestöissä? Ja ehkä myös kilpailevissa poliitikoissa sekä jopa oikeusoppineiden parissa.

Entä jos hän vielä kummeksuisi ”kansallissosialismiin kiinnittyviä ennakkoluuloja" ja väittäisi, että "ihmiset eivät tule ajatelleeksi, että he elävät koko ajan keskellä eri tavoin järjestettyjä yhteisöjä. Lähikauppa on kapitalistinen, lähikirjasto sosialistinen ja kotona ollaan kansallissosialisteja".

Riittäisikö tämä selittämään pois kaiken sen pahan, jota viime vuosisadan kansallissosialistit saivat aikaan?

Tai jos hän kertoisi tämän jälkeen, että "kaikkiin ismeihin liittyy ikkuna hyvään ja pahaan" ja kertoisi kirjoittavansa kirjaa ”pikkuporvarillisuudesta aikamme vitsauksena” ja määrittelisi sen "elämäntavaksi, jossa on tärkeämpää miltä asiat näyttävät kuin miten ne todellisuudessa ovat".

Auttaisiko tämä ymmärtämään kansallissosialismiin hurahtanutta poliitikkoa? Vai vaadittaisiinko häntä oikeuteen ties millä vihapuheväitteillä?

Entäpä jos hän vielä vastaisi kysymykseen siitä, miksei kansallissosialismi voittanut viime vuosisadan aatteellista kilpailua, että "peli on kesken, joten eipä nyt vielä julisteta voittajia". Ja ennakoivansa, ettei kapitalismin ja kansallissosialismin välinen aatteellinen kilpailu lopu "ihan pian, mutta kun päättyy, todennäköisesti kukaan ei enää muista meidän nykyisen parlamentin paikkamääriä sen kummemmin kuin me muistamme Rooman senaatin istumajärjestystä. Vain hölmö kuvittelee oman aikansa olevan historian loppu".

Herättäisikö tämä kiljuvaa raivoa, vai toteaisivatko maamme mediakenttä, kansalaisjärjestöt, kilpailevat poliitikot ja oikeusoppineet, että äänessä on yksittäinen hörhö, jolta on todellisuudentaju kadoksissa? Ja joka siksi ansaitsee korkeintaan ymmärtäväisiä katseita ja vaalikauden jälkeen putoamisen eduskunnasta? Vakavasti otettavana eli vaaliuurnilla äänen ansaitsevana poliitikkona häntä ei kai kuitenkaan juuri kukaan pitäisi?

* * *

Edelle hahmottelemaani pikkupuolueen poliitikkoa ei todellisuudessa ole. Sen sijaan viime vuosisadalla vaikuttaneen toisen brutaalin ja kansallissosialismin lailla miljoonia ihmishenkiä vaatineen, kokonaisia kansoja tuhonneen ja sotia synnyttäneen aatteen eli kommunismin kannattaja meillä on.

Vasemmistoliiton Anna Kontula nimittäin ilmoitti olevansa eduskunnan ainoa kommunisti. Ja juuri hänen kannanottojaan mukaillen kirjoitin edellä olevan tarinan (lähde ja toinen). Kysymys tässä tietenkin kuuluu, että miksi meillä hyväksytään kritiikittä eduskunnassamme toimiva kommunisti, mutta kansallissosialismia käyetään leimakirveenä jopa sellaisia poliitikkoja ja puolueita vastaan, jotka ovat yksiselitteisesti ilmoittaneet olevansa länsimaisen demokratian ja hyvinvointivaltion asialla.

Eli mikä ihme tekee kommunismista hyväksyttävän aatesuunnan - toisin kuin kansallissosialismista - jos ja kun näiden kahden aatteen nimissä tehdyt hirmuteot ovat täysin verrattavissa toisiinsa? Pelkästäänkö se, että kommunistinen Neuvostoliitto sattui olemaan toisen maailmansodan voittajien puolella ja saattoi toteuttaa ihmisiin kohdistuvaa terroriaan paljon pidempään kuin natsien johtama Saksa?

Vai onko kyse siitä, että kommunistien - toisin kuin kansallissosialistien - suosio oli Suomessa suuri ja heidän vaikutusvaltansa todellinen uhka maallemme aina 1980-luvun lopulle asti, joten aatteen vanhoja kannattajia elää joukossamme edelleen satoja tuhansia? Pelkäämmekö me heitä vieläkin niin paljon, että jopa kansanedustaja katsoo saavansa etua siitä, että ilmoittautuu marxilais-leninismin verisen perinteen jatkajaksi armon vuonna 2019?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmistonaiset upottavalla suolla
Kommunistinatsit
Veronkierto on vasemmiston mielestä hyväksyttävää

Kirjailijan helvettiin-toivotukset päätyivät lehden sivuille

Kirjailija Juha Itkonen kertoi Iltalehdelle toivottaneensa kovalla äänellä huutamalla helvettiin painumista ohitseen marssineille jo hakaristilippunsa menettäneille uusnatseille, jolloin hänen seitsenvuotias lapsensa oli säikähtänyt isänsä käytöstä. Iltalehti otsikoi tapauksesta kertovan uutisen siten, että siitä saattoi ymmärtää lapsen säikähtäneen natseja. Klikkijournalismia, mitäpä muuta.

Uutisen varsinaisesti mielenkiintoinen kohta oli kuitenkin se, kun Itkonen ihmetteli uutisen lopulla, että "mitä minun olisi pitänyt tehdä? Seistä siinä tyynen asiallisena niin kuin mitään erikoista ei olisi ollut meneillään? Ainakin pojat näkivät, ettei kaikkea tarvinnut eikä edes saanut suvaita."

En tiedä Itkosen poliittista aatemaailmaa, mutta hänen asenteensa on tyypillinen monille suomalaisille kulttuurivaikuttajille ja muille urbaaneille elitisteillemme, kuten punavihreässä kuplassa omia ajatuksiaan taannoin esiin tuonut Pirkko Saisio sai kokea. Tarkoitan sitä, ettei - Itkosen sanoin - kaikkea tarvitse eikä edes saa suvaita. "Kaikki" tarkoittaa tässä niitä, jotka eivät ajattele samoin.

Toki uusnatsit ovat vastenmielisiä otuksia. Historiasta ymmärtämättömiä ressukoita, jotka kuvittelevat saavuttavansa jotain hyvää kannattamalla aatetta, joka johti ihmisten vainoihin ja maailman suurimpaan sotaan. Siis vähän kuiin kommunistit, joiden aate johti niin ikään laajamittaisiin vainoihin sekä itseaiheutettuun nälänhätään.

Varsinaisia uusnatseja meillä on noin 60-70 kappaletta, joissa minun mielestäni on saman verran liikaa. Kommunistisia puolueita taas on kaksi ja niillä yhteensä 8 659 kannattajaa viime eduskuntavaaleissa; niitäkin on minun mielestäni saman verran liikaa.

Edellä kirjoittamastani huolimatta kannatan kaikille ihmisille sananvapautta. Ja siksi en huutele kummankaan mainitun äärilajin mielenosoittajille matkoja helvettiin tai muitakaan törkeyksiä, vaan annan heidän kulkea rauhassa nolaamassa itsensä oman aatteensa järjettömyyden takia.

Siihen heille antaa luvan yleisen suvaitsevaisuuden ja sananvapauden lisäksi myös Suomen perustuslaki. Sen 12 § mukaan "jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä."

Mutta toki samaisen perustuslain mukaisesti myös kirjailija Itkosella oli oikeus huudella kirosanoja ja toivottaa ohimarssijoille joutumista helvettiin ja samalla pelästyttää pieni tyttärensä. Meidän muiden tehtäväksi jää vain sen arviointi, että miksi kirjailijan suvaitsematon käytös joutui lehtien palstoille. Ja mitä meidän pitäisi siitä ajatella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Fanatismismi, Pirkko Saisio, HS ja sikaporsas
Väkivalta satoi maahanmuuttoklusterin kukkaroon
Toimittaja Pirkko Kotiranta: patsas ja sananvapaus

JK kello 7.58: Jutun kirjoitettuani avasin Helsingin Sanomat. Siellä silmiin pisti 97-vuotiaan sotaveteraanin kommentti, joka on syytä liittää tähän kirjoitukseen. Hänen mukaansa itsenäisyyspäivän "mielenosoittajat ovat elävä todiste siitä, että emme olleet turhaan rintamalla. Neuvosto-Venäjällä mielenosoittaminen olisi ollut aika paljon vaikeampaa." Olisi hienoa, mikäli kirjailija Itkonenkin huomaisi veteraanin kannanoton - ja ottaisi siitä opikseen.

Heikki Aittokoski, Itävalta osoittaa demokratian voiman

Tänä aamuna Helsingin Sanomien toimittaja Heikki Aittokoski vertaili muun Euroopan vaisuja reaktioita siihen dogmaatiseen vihaan ja Itävallan muun Euroopan ulkopuolelle sulkemiseen, jonka Vapauspuolueen edellinen valtaannousu aiheutti. Hän päätti juttunsa seuraaviin sanoihin: "miksi kukaan ei jaksa hämmästellä Itävallan hallitusratkaisua vuonna 2017. Kannattaisi ehkä jaksaa."

Perusteluja sille, miksi kannattaisi hän ei jutussaan antanut, ellei sellaiseksi katsota siitä huokuvaa eurooppalaisten kansojen tahdon halveksuntaa. Sen sijaan hän kirjoituksessaan tuli maininneeksi muutaman syyn sille, miksi ei kannattaisi.

Niistä keskeisin kuului yksinkertaisesti siten, että vuonna 2000 "ei ollut ääri-islamilaisen terrorismin aaltoa". Ja jatkoi mainitsemalla saman ajan muita tapahtumia: "Euroopan unioni oli riittävän yhtenäinen tehdäkseen todella isoja ratkaisuja. Yhteisvaluutta oli syntyvaiheessa, unioni laajenemassa, rajoja avattu."

Kuten lukijani tietää, johtui terrorismi-aalto tuosta viimeiseksi mainitusta seikasta. Siis rajojen avaamisesta kehitysmaalaisille, joka on johtanut valtavaan muslimi-invaasioon ja sen mukana tulleeseen radikaalin islamin nousuun maanosassamme. Samalla tavallisten ihmisten elämän edellytykset ovat muuttumassa peruuttamattomasti huonommiksi.

Aittokoski palautti lukijoidensa mieleen myös vuodelta 2000 peräisin olevan lausahduksensa. Sen mukaan "Itävallan muukalaisvastaisuus poikkeaa useimmista muista EU-maista siinä, että Itävallassa sillä on voimakas laillinen äänitorvi".

Niinpä. Jäin sen kohdalla miettimään, että olisiko lauseen kirjoittaja onnellisempi, jos meillä olisi laillisen äänitorven sijaan laiton, ulkoparlamentaarinen ja antifasistien tai uusnatsien tapaan väkivaltainen, mutta voimakas "äänitorvi". Itse en sellaista kaipaa, minulle riittää esimerkiksi kansallissosialismista yksi heikko Pohjoismainen vastarintaliike - joka ei toivottavasti kerää sympatiaa eikä kannatusta joutuessaan järjestelmän kieltämäksi.

Sitä paitsi meillä on Suomessa pitkät ja menestykselliset perinteet vallan käyttämisestä ääri-ilmiöiden hillitsemiseen. Parhaiten tunnettu esimerkki lienee sotien jälkeen maan alta nousseiden kommunistien nostaminen hallitusvastuuseen. Sen kautta äärivasemmiston vallankumoushalu hiipui ja Suomi vältti esimerkiksi Tshekkoslovakian kovan kohtalon, kun kommunistit tekivät siellä vallankumouksen ja tuhosivat maan tulevaisuuden puoleksi vuosisadaksi.

Samaa menetelmää käyttivät maamme valtapuolueet tuhotakseen Soinin johtamat ja kansan maahanmuuttotuntoihin vastanneet Perussuomalaiset. Puolue sai kyllä omia asioitaan kohtuullisesti hallitusohjelmaan, mutta niistä tärkeimpiä, kuten maahanmuuttopolitiikkaa, ei ryhdytty koskaan oikeasti toteuttamaan.

Lopulta soinilaisuus tuhottiin maastamme tarjoamalla muutaman vuoden hillotolppaa, eli ministeriauton takapenkkiä, minkä seurauksena maahamme syntyi kokonaan uusi sirpalepuolue, jonka ilmeisesti toivottiin syövän vanhan emopuolueen kannatusta. On kuitenkin helppo ennustaa, että Halla-ahon johtamien Perussuomalaisten suosio tulee pitkällä aikavälillä nousemaan, koska sen käyttövoimalle, eli maahanmuuttoon liittyville ongelmille, ei olla oikeasti tekemään yhtään mitään - pikemminkin päin vastoin.

Palatakseni takaisin itse asiaan. Itävallassa valtaa on siis jaettu jälleen maahanmuuttokriittiselle puolueelle. Se on luonnollista, koska sillä on kansan parissa enemmän kuin joka neljännen tuki takanaan.

Jatkossa näemme, johtaako tehty ratkaisu puolueen kesyyntymiseen Suomen kommunistien tai jopa romahdukseen kuten soinilaisuuden tapauksessa. Vai onnistuuko se lunastamaan lupauksensa ja tiensä lopullisesti itävaltalaisten sydämiin.

Juuri tässä on demokratian voima. Kun valta ja vastuu jaetaan vaaleissa ja hallituksissa, voittajat pääsevät testaamaan teesejään, jolloin jokainen kannatusta saanut aatesuunta joutuu osoittamaan kelpoisuutensa.

Jos kelpoisuus on olematonta, käy kuin sodanjälkeisille kommunisteille tai soinilaisille. Mutta jos jälki on laadukasta, on seurauksena uuden poliittisen voiman vakiintuminen ja sitä kautta yhteiskunnan kehittyminen kohti parempaa tulevaisuutta.

Mutta tokihan toimittaja Aittokoskella on oikeus kirjoittaa tekstinsä johtopäätös sellaiseksi kuin hän haluaa. Näin siitäkin huolimatta, että itse tekstissä tai maamme historiassa mikään ei tue tuota johtopäätöstä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsin Kokoomus Itävallan Kansanpuolueen jalanjäljillä
Itävallassa toteutui kansan tahto
Hyviä uutisia Suomen turvapaikkapolitiikasta

Kommunistinatsit

Päivän uutisen mukaan Ukraina kieltää natsi- ja kommunistipropagandan. Jatkossa niihin liittyvät symbolit, kuten liput, patsaat ja kadunnimet ovat kiellettyjä.

Sinänsä en pidä sananvapauden kahlitsemisesta, kuten varmaan kaikki blogini lukijat tietävät. En siis tässäkään tapauksessa.

Sen sijaan panen tyytyväisenä merkille, että Ukrainassa rinnastetaan natsit ja kommunistit. Näin kuuluu myös tehdä, sillä siinä missä Hitler aiheutti kokonaisen maailmanpalon ja vainosi kansanryhmiä, tuhosivat Lenin, Stalin ja heidän seuraajansa kokonaisten kansojen tulevaisuuden. Siis sen lisäksi, että he tappoivat joukoittain oman maansa kansalaisia ja jopa aatetovereitaan.

Suomessa vallitsee natsisymbolien suhteen samanlainen salliva ilmapiiri kuin työkaluilla varustetun punalipunkin kohdalla. Sen sijaan toivomista olisi median käytöksessä, jotta se jättäisi pöyristymättä vain yhdestä, mutta samalla pysyen hiljaa toisesta.

Mitään hyvää tai puolustelemisen arvoistahan ei kummassakaan noista aatteista ole - ei ainakaan historian valossa. Mutta toisaalta on tunnustettava, että myös medialla on oikeus sananvapauteen; vaikka sitten kommunistien ja heidän seuraajiensa ihailuun. Niinpä sellaiset tulevat käynnissä olevissa vaaleissakin saamaan reilun 15 prosentin kannatuksen.

Onneksi sama ei koske natseja eikä heidän seuraajiaan, sillä siinä tapauksessa yli kolmannes eduskunnasta kantaisi veristä aatehistoriaa. Sellainen ei lupaisi hyvää Suomen tulevaisuudelle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Toimittaja Pirkko Kotiranta: patsas ja sananvapaus
Vihatekojen sarja jatkuu Helsingissä
Jyväskylän dosentti ehdottaa suomalaisten aivopesua