Isänpuoleisen serkun naiminen ehkäisee naisten kokemaa parisuhdeväkivalta

Lähisukulaisten välinen avioliitto – tai pikemminkin sen seurauksena syntyvien lasten sisäsiittoisuus – on haitallista. Tämä johtuu siitä, että jälkeläiset perivät tavallista useammin saman geenimuodon molemmilta vanhemmiltaan. 

Tällöin resessiiviset geenit tulevat näkyviin lasten ilmiasussa, jolloin väistyvästi periytyvät sairaudet tulevat näkyviin. Sen seurauksena sukulaisavioliitoista syntyvillä lapsilla on korkeampi riski synnynnäisiin rakennepoikkeamiin, kehitysvammoihin, kuurouteen ja sokeuteen sekä vauva- ja lapsikuolleisuuteen. Lisäksi sisäsiittoisuus vähentää tällaisessa suhteessa syntyneiden jälkeläisten kognitiivista kyvykkyyttä, millä on negatiivinen vaikutus näiden menestykseen elämässään.

Jos sukulaisavioliittoja solmitaan samassa suvussa tai yhteisössä useammassa sukupolvessa peräkkäin, perimän monimuotoisuus vähenee ja geneettiset riskit moninkertaistuvat entisestään. Näistä syistä huolimatta serkusten välinen avioliitto on yleistä monissa kulttuureissa. 

Sellaisia solmii yli 10 prosenttia maailman väestöstä – näin tapahtuu yhä useammin myös Suomessa ja muissa länsimaissa viime vuosina lisääntyneen humanitaarisen maahanmuuton seurauksena. Siksi niihin on epäilty liittyvän jokin hyöty, jonka seurauksena tämä – sinänsä erittäin haitallinen – kulttuurinen tapa olisi pesiytynyt joihinkin kulttuureihin.

* * *

Yksi tällainen hyöty havaittiin ranskalaisen Olympia L. K. Campbellin julkaisemassa tutkimuksessa. Se liittyi sukulaisuussuhteiden vaikutukseen kotien sisäisiin konflikteihin eli perheväkivaltaan. 

Tutkimuksen taustalla oli kaksi kilpailevaa hypoteesia, joista ensimmäisen mukaan verisukulaisuus yhdenmukaistaisi puolisoiden etuja ja lisäisi sukulaisten valvontaa, mikä vähentäisi miesten kannustimia ja mahdollisuuksia käyttää pakottamista. Toisen hypoteesin mukaan tiiviit sukulaisuusverkostot asettaisivat perheen yhtenäisyyden naisten itsemääräämisoikeuden edelle, mikä tukahduttaisi avun hakemista ja helpottaisi näiden kontrollointia. 

Campbell vertaili näitä hypoteeseja Egyptistä, Jordaniasta, Pakistanista ja Turkista kerättyjen, noin 36 000–46 000 naista koskevien tietojen avulla. Tässä aineistossa avioliitto ensimmäisen serkun kanssa liittyi 2,5 prosenttiyksikköä pienempään fyysisen parisuhdeväkivallan todennäköisyyteen verrattuna avioliittoihin, joissa puolisot eivät ole verisukulaisia. 

Tämä tarkoittaa naiselle noin 11 prosenttia pienempää väkivallan suhteellista riskiä. Lisäksi tutkija havaitsi samankaltaista vähenemistä vaimoon kohdistuvassa pakottavassa kontrolloivassa käyttäytymisessä. 

Mielenkiintoista kyllä, serkusavioliitto isänpuoleisen serkun kanssa vähensi fyysisen väkivallan riskiä enemmän kuin äidinpuoleisen. Siten näyttää siltä, että suojavaikutus johtuu miehen sukulaisten auktoriteetista miehiin, eikä sinänsä puolison sukulaisuudesta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sukurutsa on nostettava pöydälle
Serkku ei ole vain herkku, vaan myös yhteiskunnallisen menestymisen este
Sisäsiittoisuuden seurauksia pitäisi tutkia

Yllättävää älykkyyttä

Me kaikki tiedämme, että ihmisten ja ihmisryhmien välillä on oleellisia eroja älykkyydessä. Lisäksi meidät on opetettu siihen, ettei etenkään jälkimmäisistä ole soveliasta puhua. Ei ainakaan julkisuudessa.

Eläinten välisistä älykkyyseroista on sen sijaan luvallista puhua eikä niiden tutkimisella ole negatiivista leimaa. Siksi tiedämme, että esimerkiksi hammasvalaat, ihmisapinat, varislinnut ja mustekalat ovat älyllisesti yllättävän kyvykkäitä. 

* * *

Siksi oli mielenkiintoista huomata tuore suomalaistutkimus (Bhambore ynnä muut), jonka mukaan myös kimalaiset ovat älykkäämpiä kuin aiemmin on ajateltu. Näin siitä huolimatta, että niiden on jo aiemmin tiedetty leikkivän palloilla sekä osaavan laskea, tunnistaa kasvoja ja jopa aistivan rytmiä.

Tutkimuksessa kimalaisille annettiin pallo, jonka avulla sen oli mahdollista päästä muuten saavuttamattomissa olleen palkinnon luokse. Kimalaiset, jotka oli aiemmin opetettu yhdistämään lattialla oleva sininen rengas (“kukka”) palkintoon siirsivät onnistuneesti palloa päästäkseen kukalle. Tämä onnistui kun kukka oli siirron ajan näkyvissä, mutta myös silloin, kun kukka oli piilossa siirtämisen aikana.

Tutkijoiden mukaan kyseessä olivat tavoitteelliset toiminnot, eivätkä pelkästään havaintopalautteen ohjaamat vahvistusoppimiseen perustuvat assosiaatiot. Toisin sanoen kimalaiset kykenivät spontaaniin ongelmanratkaisuun. 

Näin tutkimus osoitti, etteivät edistyneet kognitiiviset kyvyt ole yksinomaan tämän tekstin alussa mainitsemieni varsin suuriaivoisten eläinten ominaisuus, vaan sellaisia esiintyy myös hyönteisillä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lakiesitys armoviitosten lopettamiseksi
Korpit muistavat apajansa
Ihmisen ja simpanssin aivot