Vihapuhe on sumea termi, jonka avulla yksimieliset puolustautuvat erimielisiä vastaan. Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan se on viestintää, joka lietsoo vihaa yhtä ihmistä tai ihmisryhmää vastaan, ja sen muotona voi olla esimerkiksi puhe, kirjoitus, kuva, symboli, musiikki, piirros ja elokuva.
Euroopan neuvoston ministerikomitean määritelmän mukaan sitä ovat kaikki ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjaa suvaitsemattomuuteen.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin taas on linjannut, minkälaiset lausunnot eivät kuulu sananvapauden piiriin. Siihen joukkoon kuuluvat luonteeltaan rasistiset, naisvihamieliset, homo- ja transfobiset sekä islamofobiset ja antisemitistiset ilmaisut, koska ne loukkaavat perus- ja ihmisoikeuksia ja uhkaavat demokraattisten toimintaoikeuksien käyttöä. Toisaalta esimerkiksi maahanmuuttopolitiikan kärkeväkin arvostelu kuuluu sananvapauden piiriin.
Käytännössä suomalainen yhdenvertaisuusvaltuutettu on ottanut esimerkkiä entisestä Itä-Saksasta, jossa puolet kansasta kyttäsi toista puolta sosialistisen valtion vastaisista puheista. Tämä voidaan päätellä siitä, että kyseinen viranomainen kehottaa kansalaisia ottamaan yhteyttä poliisiin, mikäli nämä näkevät esimerkiksi jollain verkkosivustolla vihapuhetta, jonka epäilevät olevan lainvastaista.
* * *
Kirjailijatohtori Jarkko Tontti - entinen sananvapausjärjestö Suomen PENin puheenjohtaja ja PEN Internationalin hallituksen johtoryhmän jäsen - otti Ylen kulttuurivieraana kantaa vihapuheeseen. Hänen mukaansa vihapuhe on peitesana sille, että joku on eri mieltä punavihreän poliitikon, toimittajan, taiteilijan tai tutkijan kanssa.
Lisäksi hän hämmästeli sitä, että nykyisen vihapuhehysterian aikaa sanojen väitetään muuttuvan teoiksi ja lietsovan väkivaltaa. Sekä mainitsi wokeltajien edustavan maagista ajattelua, jossa historiallinen todellisuus voitaisiin peruuttaa poistamalla se näkyvistä - siis toimimalla aivan kuin Stalinin ajan Neuvostoliitossa retusoitiin kuvia sitä mukaa kun generalissimuksen vainoharhaisuus poisti elävien kirjoista politbyroon jäseniä.
Ylen kulttuurivieras mainitsi pari muutakin mielenkiintoista asiaa. Niistä ehdottomasti mielenkiintoisin liittyi siihen, että hän kertoi kustantajilla olevan nykyisin palkattuna "sensitiivisyyslukijoita", jotka lukevat kirjojen käsikirjoituksia kuin piru raamattua löytääkseen niistä vihapuhetta. Tämän toiminnan hän totesi yksinkertaisesti poliittiseksi ennakkosensuuriksi.
Nyt pyydän arvoisaa lukijaani pysähtymään ja miettimään hetken. Ja huomaavan, että 2020-luvun Suomessa on käytössä poliittista ennakkosensuuria. Ei tosin - ainakaan vielä - valtion palkkaamana, mutta kuitenkin itsesensuurin tavoin rajaamassa kirjallisuudeksi kutsumaamme taidelajia.
Tähän liittyen Tontti teki myös toisen merkittävän havainnon: suomalainen kirjallisuus on nykyisin lähinnä Helsingin punavihreän kuplan tuotantoa ja sen seurauksena se ei edusta koko suomalaista yhteiskuntaa. Tämän seurauksena meiltä on Tontin mukaan kadonnut pojille suunnattu vauhdikas seikkailukirjallisuus.
Lieneekö tämä yhtenä syynä sille, etteivät suomalaispojat enää juurikaan lue kirjoja, eikä heidän lukutaitonsa siksi kehitys sellaisella tasolle kuin kirjoja edelleen lukevien tyttöjen. Eli johtuuko poikien poikien koulumenestyksen laskeminen lehmän hännän lailla tästä?
Kaikki edelle kirjoittamani seikat ovat todellisuudessa suuria yhteiskunnallisia kysymyksiä, joista media ei juurikaan puhu. Ehkäpä juuri siksi, että nykyajan journalistit jakavat Kallion punavihreän kuplan ideologian.
Tosiasiat eivät kuitenkaan muutu mihinkään sillä, että niistä vaietaan julkisuudessa. Eivätkä yhteiskunnalliset ongelmat katoa sillä, että niistä puhuminen kielletään Kallion punavihreässä kuplassa - sen sijaan ne kasvavat vuosi vuodelta puhjetakseen lopulta ennalta arvaamattomalla tavalla.
Tekstit
