Suomen ja Amerikan lihansyöjät

Suomessa on jokin aika sitten annettu uuden ravintosuositukset. Niiden mukaan ruokamme tulisi sisältää runsaasti kasviksia, marjoja ja hedelmiä, täysjyväviljavalmisteita, kalaa ja tyydyttymättömiä rasvoja sekä kohtuullisesti rasvattomia ja vähärasvaisia maitovalmisteita, pähkinöitä, siemeniä sekä palkokasveja. 

Lihavalmisteita, sokerilla makeutettuja juomia, runsassokerisia ja -suolaisia ruokia ja vähäkuituisia viljavalmisteita taas pitäisi syödä mahdollisimman vähän. Niinpä minunkin pitäisi jatkossa viedä puolisoni juhlapäivinä syömään ravintolaan soijaa, pähkinöitä ja siemeniä tai korkeintaan kalaruokaa tähän asti tapana olleen puolikypsän naudan sisäfilepihvin sijaan. 

Mahtaisikohan hän kiittää?

* * *

Tämä juolahti mieleeni lukiessani tuoretta tutkimusta varhaisista Amerikan mantereen ihmisistä, joiden kulttuuria kutsutaan Clovis-nimellä. He olivat intiaaneja, jotka elivät Pohjois-Amerikassa noin 13 500–12 800 vuotta sitten. 

Tuoreessa James Chattersin ja kumppaneiden julkaisemassa tutkimuksessa oli tutkittu tässä kulttuurissa syntynyttä puolitoistavuotiaan lapsen fossiilia, josta otetuista näytteistä voitiin päätellä isotooppianalyysin perusteella tämän äidin ruokavalion proteiininlähde. 

Tutkimus osoitti, että äidin ruokavalion tärkein komponentti oli mammutti, jota seurasivat hirvi ja biisoni. Sen sijaan pikkunisäkkäiden osuus oli merkityksetön. 

Näin ollen Clovis-kulttuurissa eläneiden ihmisten ruokavalio muistutti eniten mammutteihin erikoistuneen Homotherium-sukuun kuuluneen sapelihammaskissan ruokavaliota ja poikkesi oleellisesti esimerkiksi susien tai karhujen ruokailutavoista. Toisin sanoen he olivat suurriistaan erikoistunutta kansaa, joka käytti hienostunutta kivikautista teknologiaa ja liikkui laajalti hyödyntääkseen korkeimman tuoton antavaa saalista. 

Tämän seurauksena kulttuuri levisi Amerikan mantereella nopeasti  Alaskasta ainakin Venezuelaan saakka. Ja katosi aikanaan samoihin aikoihin kun mantereella koettiin voimakkaita ilmastonvaihteluita ja myös suurriista katosi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Historiallista tuontitavaraa
Solulihamarkkinat
Mammutin elämä

Ympäristöjärjestöille veto-oikeus?

Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on tietenkin tärkeä asia myös Suomessa. Ja siksi maassamme on suojeltuja metsiä kaikkiaan 2,9 miljoonaa hehtaaria, josta metsämaata 1,7 miljoonaa hehtaaria, eli 12,6 prosenttia koko metsä- ja kitumaan alasta ja 8,2 prosenttia metsämaan alasta. Lisäksi suojelun ulkopuolelle jääneissä metsissä tehdään monimuotoisuuden suojelun nimissä monenlaisia toimenpiteitä kuten riistatiheikköjen ja säästöpuiden jättämistä pystyyn. 

Näihin tosiasioiden valossa on Kolarin Aalistunturin talousmetsissä käynnissä peräti erikoinen mielenosoitus, jossa luonnonsuojeluaktivistit ovat valmiita aiheuttamaan Metsähallitukselle eli valtiolle mittavia taloudellisia tappioita ja jopa vastustamaan virkavaltaa mitä mielikuvituksellisimmin keinoin. Kysymys kuuluu, että miksi näin kovia toimia tehdään metsässä, joka on ollut jo pitkään talouskäytössä eikä sisällä juuri lainkaan poikkeuksellisia luontoarvoja. Selitys on yksinkertainen. 

Kyse ei nimittäin ole itse Aalistunturin metsistä vaan luonnonsuojelujärjestöjen uudenlaisesta strategiasta asiansa ajamiseen. Aktivistit nimittäin yrittävät keskeyttää laillisia hakkuita vedoten siihen, että kyseisestä alueesta on tehty suojeluesitys, joka läpi mennessään johtaisi ennakkotapaukseen.

 

Ja ennakkotapaus puolestaan tarkoittaisi sitä, että suojelijat voisivat jatkossa keskeyttää lailliset hakkuut aina niin halutessaan tekemällä kyseisestä alueesta yksinkertaisesti suojeluesityksen ympäristöministeriölle. Toisin sanoen suojelijat haluavat saada veto-oikeuden metsätalouden toimenpiteisiin - mukaan luettuna yksityiset omistukset. 

Keino ei liene keksitty sattumalta. Vastaavaa menetelmää on käytetty aiemmin menestyksellä petoeläinten metsästyksen keskeyttämiseksi. Niinpä karhujen metsästystä on onnistuttu vaikeuttamaan kuluneenakin vuonna oleellisesti ja onpa jopa vaarannettu haitallisena vieraslajina pidetyn koirasuden poistaminen luontomme eläimistöstä. 

Aalistunturilla on nähdäkseni osin kyse myös siitä, että luonnonsuojelijat voivat luottaa siihen, ettei nykyinen hallitus ryhdy toimimaan aktiivisesti varmistaakseen lainmukaisten hakkuiden toteuttamisen. Ja että he arvelevat - todennäköisesti aivan oikein - etteivät saa vaalien jälkeen tuekseen omien totalitaristisluonteisten aatteidensa suhteen yhtä myönteistä hallitusta. Eivätkä saa sellaista koko nähtävissä olevassa tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ympäristöahdistus estää elokapinallista erottamasta faktaa fiktiosta
Vihreää liharuokaa
Ympäristöväki asettaa monimuotoisuuden suojelun ilmastonmuutoksen torjunnan edelle

Kokoomuksen Markku Eestilältä kovia väitteitä

Korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus ovat Suomen ylimpiä tuomioistuimia. Siksi niillä on ns. viimeinen sana tulkittaessa Suomen lakia. Tästä syystä on äärimmäisen tärkeää, että niiden toiminta nojaa ainoastaan yleisiin oikeusperiaatteisiin ja - aivan erityisesti - on poliittisesti täysin riippumatonta.

Näiden tuomioistuinten jäsenet nimitetään asianomaisen tuomioistuimen esityksestä. Toisin sanoen ne ovat käytännössä itse itseään täydentäviä. 

Tähän seikkaan puuttui eilisessä Maaseudun tulevaisuudessa kansanedustaja Markku Eestilä (kok), jonka oli saanut aktiiviseksi KHO:n viimekeväinen päätös kieltää ilveksen metsästys kansallisen hoitosuunnitelman perusteella. Sen seurauksena ympäristöväki onnistui tänä vuonna estämään karhujen kannanhoidollisen metsästyksen perustamalla pääkaupunkiseudulta käsin maakuntiin Tapiola-nimen alla toimivia näennäisjärjestöjä valittamaan päätöksistä. Näin siksi, että kunkin valituksen tekijän pitää aina olla paikallinen järjestö. 

Kansanedustaja Eestilän kritiikki oli poliittisen päätöksentekijän suusta poikkeuksellisen kovasanainen. Hänen mukaansa "valitettavasti näyttää siltä, että KHO on politisoitunut. Johtuuko ongelma siitä, että korkeimmat oikeudet täydentävät itse itseään? Samanmieliset ovat yleensä taipuvaisia tekemään vinoja päätöksiä."

Nämä ovat hyviä kysymyksiä, jotka ansaitsevat näkyvyyttä siitä huolimatta, ettei poliitikkojen kannanottoja oikeuslaitoksen toimintaan ole Suomessa katsottu hyvällä - noudatetaanhan meillä vallanjaon kolmijako-oppia. Siksi Eestilän kommenttia ei pidä käsitellä suurpetojen metsästysasioiden kantilta, vaan tutkia, onko hänen väitteensä korkeimpien oikeusasteiden politisoitumisesta perusteltu. 

Jos näin havaitaan tapahtuneen, on poliittisen päätöksentekijän eli eduskunnan asia tehdä päätös nykyistä paremmasta järjestelmästä korkeimpien oikeuksien jäsenten valitsemiseksi. Tähän on maailmalta löydettävissä erilaisia malleja, joista Suomessa tunnettaneen parhaiten USA:n korkeimman oikeuden nimitysprosessi. 

Se edustaa Suomeen nähden kutakuinkin toista ääripäätä, sillä nimitysprosessi on puhtaasti poliittinen, mutta tuomareiden asema sen jälkeen täysin koskematon. Kuten hyvin tiedämme, on tässäkin mallissa omat ongelmansa erityisesti silloin, kun jompikumpi USA:n suurpuolueista pääsee kerralla nimittämään useampia jäseniä - ja sitä kautta muokkaamaan oikeustulkintojen poliittista väriä pitkälle tulevaisuuteen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Politiikan suhde oikeusvaltioon on selvitettävä puolin ja toisin
Eikö Suomessa ole oikeutta eikä kohtuutta?
Valtapolitiikkaa