Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eutanasia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eutanasia. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. joulukuuta 2025

Suomeen tarvitaan laadukas eutanasialainsäädäntö

Eduskunnan  sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenien enemmistö näyttäisi kannattavan armokuoleman eli eutanasian sallimista myös Suomessa. Tämä on ehdottomasti hyvä asia, vaikka toki tarkoitukselliseen ihmisten surmaamiseen liittyy myös ongelmia. 

Oman elämäni aikana olen joutunut pohtimaan asiaa useammankin sellaisen ihmiskohtalon valossa, joissa elossa pysyminen ei ole ollut arvokasta tai edes henkilön itsensä mielestä toivottavaa. Enkä näe, että haluaisin missään tilanteessa joutua sellaiseen tilanteeseen. 

Toisaalta ymmärrän hyvin, että eutanasiaan saattaa liittyä monenlaisia väärinkäytöksiä. Samoin tiedostan sen, ettei lääkärin tai sairaanhoitajan ensisijainen tehtävä – saati kutsumus – ole ihmisten surmaaminen vaan heidän parantamisensa. 

* * *

Näistä syistä Suomeen mahdollisesti – toivottavasti – säädettävää eutanasilakia ei saa tehdä hutiloiden eikä juuttuen kylläpäs/eipäs-tyyppiseen väittelyyn. Eli ensin on päätettävä eutanasian sallimisesta, ja mikäli vastaus on kyllä, paneuduttava sen jälkeen huolehtimaan siihen liittyvän lainsäädännön mahdollisimman korkeasta laadusta.

Tässä prosessissa ensiarvoisen tärkeää on ottaa oppia niistä valtioista, joissa eutanasia on jo nyt sallittu. Ja tuoda niistä hyvät puolet suomalaiseen eutanasiaan ja samalla ehkäistä ilmenneet ongelmat.

Lopputulokseksi ei tule hyväksyä kuin sellainen laki, joka jättää päätösvallan yksiselitteisesti ja ainoastaan täydessä ymmärryksessä olevan ihmisen oman tahdon varaan. Eikä pakota yhtäkään terveydenhuollon työntekijää osallistumaan eutanasian täytäntöönpanoon vastoin hänen omaa – ilman painostusta annettua – suostumustaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mikseivät suomalaiset saa eutanasiaa kotimaassaan?
Helsingin Sanomat Vihreiden ja Vasemmistoliiton asialla
Kuinka haluaisit kuolla?

lauantai 19. heinäkuuta 2025

Mikseivät suomalaiset saa eutanasiaa kotimaassaan?

Ikääntymisen aiheuttaman hitaasti etenevän raihnaistumisen - eli suorituskyvyn alenemisen ja erilaisten pienten ja vähän suurempienkin vaivojen - myötä on elämän rajallisuus käynyt yhä useammin omassa mielessäni. Erityisesti olen pohtinut sitä mahdollisuutta, että kuolema ei saavukaan äkkiä ja pyytämättä vaan hitaasti ja kiduttaen?

Tämän asia on itselleni hyvinkin konkreettinen, sillä olen elämäni aikana kuullut muistiansa menettämässä olevan itselleni rakkaan vanhuksen sanovan ja rukoilevan useamman kerran, että "ottaisi Jumala jo tykönsä". Ja seurannut toisen aiemmin äärimmäisen toimeliaan - mutta vakavan sairauden murtaman - sukulaiseni viimeisiä surun täyttämiä elinvuosia. Sekä hänen epäonnistuneita yrityksiään elämän päättämiseksi ennen kuin sairaskohtaus lopulta teki sen hänen puolestaan.

Olen myös nähnyt Alzheimerin sairauden tekevän ihanasta ja valoisasta ihmisestä lähes tuntemattoman ja äksyn, kunnes hän vaipui apatiaan ja kituutti siinä tilassa useita vuosia. Ilman että kukaan olisi antanut hänelle vapautusta siitä kärsimyksestä.

Siksi olen kysynyt itseltäni, että mitä haluaisin itse, jos tietäisin, ettei elämällä ole minulle enää mitään annettavaa. Ja vastannut siihen yhdellä sanalla: armokuolemaa.

Tämä tuli mieleeni lukiessani pikku-uutista, jonka mukaan Slovenia on laillistanut eutanasian selväjärkisille, parantumattomasti sairaille sekä kovista kivuista kärsiville ihmisille, joiden tilanteen korjaamiseksi on jo kokeiltu kaikki mahdolliset parannuskeinot. Ja päädyin sitä lukiessani ihmettelemään jälleen kerran, miksei tätä mahdollisuutta suoda meille suomalaisille. 

Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi vuonna 2015 tehdyn kyselyn mukaan peräti 75 prosenttia suomalaisista hyväksyisi eutanasian. Eli asian pitäisi olla demokraattisessa - eli kansanvaltaisessa - yhteiskunnassa läpihuutojuttu. Mutta miksi se ei ole, vaan vielä tänä armon vuotta 2025 on eutanasiaa varten edelleen matkustettava ulkomaille?

maanantai 23. tammikuuta 2017

Helsingin Sanomat Vihreiden ja Vasemmistoliiton asialla

Tänä aamuna Helsingin Sanomat sortui jälleen politiikan tekemiseen. Aiheena oli eutanasian kannatus eduskunnassa.

Jutun otsikko kuului: "Eutanasia saa eniten kannatusta vihreiltä ja vasemmistoliitolta – selvä enemmistö HS:lle vastanneista kansanedustajista puoltaa aloitetta".

Politiikan tekemiseksi otsikon teki se, että eutanasia saa erittäin korkean kannatuksen kansalaisten parissa. Siten sen liittäminen johonkin puolueeseen antaa poliittista nostetta.

Sekä tietenkin se, että kymmenen yhdestätoista kokoomuslaisesta ja yksitoista viidestätoista demarista kannatti eutanasiaa. Myös perussuomalaisista kahdeksan kolmestatoista ilmoitti kannattavansa sitä.

Sekä Vihreistä että vasemmistoliittolaisista eutanasiaa ilmoitti kannattavansa kahdeksan kahdeksasta kansanedustajasta. Näistä puolueista ei kyselyssä siis löytynyt asian vastustajia.

Nyt nähdyllä otsikoinnilla HS ei siis varsinaisesti valehdellut, mutta antoi ymmärtää, että mikäli kansalainen kannattaa eutanasiaa, hänen kannattaisi äänestää seuraavissa vaaleissa Vihreitä tai Vasemmistoliittoa. Näin siitä huolimatta, että myös Kokoomuksessa eutanasian kannatus oli lähes yksimielistä ja itse asiassa eutanasiaa kannattaneita oli määrällisesti enemmän kuin otsikossa mainituissa puolueissa.

Määrällisesti Vihreitä ja Vasemmistoliittoa enemmän eutanasian kannattajiksi ilmoittautuneita oli myös demareissa. Perussuomalaisissakin yhtä monta.

Käytännössä lienee niin, että eutanasiaa vastustavat ainoastaan erittäin uskonnolliset kansanedustajat. Niitä ei luonnollisesti löydy Vihreistä tai Vasemmistoliitosta, mutta muista puolueista kyllä. Äänestäjän kannalta eutanasiaa voi edistää äänestämällä minkä tahansa puolueen sellaista ehdokasta, joka ei ole syvässä uskossa.

Poliittisesti neutraali otsikko olisi voinut olla esimerkiksi tällainen: "eutanasiaa kannattavat lähes kaikkien puolueiden kansanedustajat – vain kristillisdemokraattien ja keskustan enemmistö vastustaa sitä". Sellainen vain ei olisi tukenut HS:n toimittajan suosikkipuolueita.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin Sanomat vasemmiston puolesta
Kuinka haluaisit kuolla?
Armokuolema ja kansanvalta

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Kuinka haluaisit kuolla?

Helsingin Sanomien välittämän tutkimustiedon mukaan suurin osa suomalaisista suhtautuu eutanasiaan myönteisesti. Käytännössä se tarkoittaa ihmisten haluavan päättää omasta kuolemastaan ainakin parantumattoman sairauden yhteydessä.

Eutanasia on herkkä asia. Mutta koska olen kirjoittanut aiheesta jo aiemmin, en tällä kertaa lähtenyt puimaan sitä. Sen sijaan tartuin HS:n jutussa olevaan kyselyyn.

Se koostui kysymyksestä ja niihin liitetyistä vaihtoehtoisista vastauksista. Tätä mallia käytettäneen yleisesti siksi, että sellaisen analysointi on helppoa ja nopeaa.

Sallittakoon kuitenkin muutama kommentti osoittamaan kyselytutkimusten ongelmia. Ensin HS:n jutussa tehty kysymys ja sen vaihtoehdot, sitten  oma kommenttini eri kappaleessa.

1. Miten haluaisit kuolla? Äkillisesti ja ennalta arvaamatta, Vanhuuteen hiipumalla ja pois uinumalla. Tietoisena kuoleman tulosta ja läheisten kanssa viimeiset keskustelut käyden.

Tähän lienee kaikille mahdollista vastata asiallisesti, vaikka varsin yleinen realismi eli kitumalla riutuen puuttuukin vaihtoehdoista - kukaan tuskin kuitenkaan toivoo sellaista.

2. Jos saisit valita, mihin näistä kuolisit mieluiten? Sydänkohtaukseen. Liikenneonnettomuudessa. Syöpään.

Tähänkin kaikki pystyisivät vastaamaan, mutta vastaus olisi monen kohdalla erilainen kuin kysyttäessä mihin hän kuolisi mieluiten ja vastaus annettaisiin vapaamuotoisena tekstinä ilman ennalta määritettyä valikkoa.

3. Missä haluaisit kuolla? Kotona. Sairaalassa. Hoivakodissa.

Tässäkin vaihtoehdot ovat vajaita ja lisäksi ristiriidassa edellisten kanssa. Jos haluaisin esimerkiksi kuolla toisen kysymyksen yhden vaihtoehdon mukaisesti liikenneonnettomuudessa, se tuskin tapahtuisi sen enempää kotona, sairaalassa kuin hoivakodissakaan.

4. Minkä ikäisenä haluaisit kuolla? 50-70-vuotiaana. 71-80-vuotiaana. 81-90-vuotiaana. 91-100-vuotiaana. Yli satavuotiaana.

Ensinnäkin kysymys lienee suurimmalle osalle väestöä irrelevantti. Ainakin itselleni toivottu kuolinikä riippuu terveydentilasta. Kuolen paljon mieluummin 70-vuotiaana ja siihen asti terveenä kuin 100-vuotiaana ja 30 vuotta toimintakyvyn vieneestä sairaudesta kärsineenä.

Toiseksi itsemurhatilastojen valossa näyttää joukossamme olevan ihmisiä, jotka haluavat kuolla jo alle 50-vuotiaina. Miksei tätä vaihtoehtoa ole mukana? Ei kai vain tarkoituksena ole tuottaa poliittisesti korrekteja tuloksia?

5. Kenen ensisijaisesti haluaisit olevan vierelläsi, kun kuolet? Puolison tai rakastetun. Lapsen tai lasten. Vanhempien. Hoitajan. Papin. En kenenkään.

Tähän kysymykseen suurin osa ihmisistä pystynee vastaamaan, vaikka valikosta puuttuukin joitain mahdollisia vaihtoehtoja. Mieleen tulee ainakin hyvä ystävä (lapsettoman yksineläjän kohdalla hyvinkin relevantti vaihtoehto) sekä lemmikki (kotieläimet tuntuvat nykyisin olevan monille ihmisiä rakkaampia).

Kaikkiaan HS:n "selvitys" tuottaa siis yli puolessa kysymyksistä vajavaista ja osin jopa harhaanjohtavaa tietoa ihmisten kuolemiseen liittyvistä toiveista. Toki juuri tällä kyselyllä lienee vain viihdearvo, mutta sellainenkin vaikuttaa ihmisten maailmankuvaan. Etenkin jos lehti tekee sen perusteella jutun ihmisten kuolemiseen liittyvistä toiveista.

Vakavampaa on kuitenkin se, että myös vakavasti tehdyt kyselytutkimukset sekä työpaikkojen erilaiset asenne- yms. kartoitukset ovat pullollaan samalla tavalla vajavaisia vaihtoehtokyselyjä. Ja niillä on suora vaikutus ihmisten elämään.

Lisäksi, kuten ilmaisin kysymyksen numero 4 kohdalla mahdollisesti tapahtuneen, voidaan vaihtoehdt sopivasti valitsemalla saada tukea ennakkoon päätetyille näkemyksille. Sellaiseen voi olla motiivi monellakin kyselytutkijan tekijällä/tilaajalla.

Edellä mainituista syistä kysymysten laadinnassa tehdyt vaihtoehtojen rajaukset eivät ole merkityksetön asia, vaan ne saattavat pahimmillaan johtaa disinformaatioon perustuviin virheellisiin ratkaisuihin niin yksittäisten ihmisten, yritysten kuin koko yhteiskunnan tasolla. Tämä seikka on kaikkien suomalaisten hyvä tiedostaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansalaiset haluavat ensisijaisesti metsien monimuotoisuutta - entä sitten?
800 euron jokavuotinen tulonsiirto lapsiperheiltä kehitysapu-apparaatille tyydyttää suomalaisia
Armokuolema ja kansanvalta



maanantai 21. toukokuuta 2012

Armokuolema ja kansanvalta

Suomalaisista ylivoimaisesti suurin osa eli 77% olisi valmis hyväksymään eutanasian eli armokuoleman. Tästä huolimatta eduskuntapuolueista ainoastaan vihreät ovat asettuneet selvästi tukemaan ihmisen oikeutta päättää elämänsä lopettamisesta lääkärin avustuksella.

Suomalaisten selvää enemmistöä ovat puolestaan asettuneet näkyvästi vastustamaan kristillisdemokraattien puheenjohtaja ja ministeri Päivi Räsänen sekä perussuomalaisten katolisesta uskosta kantansa ammentava puheenjohtaja Timo Soini. Muiden puolueiden kanta on enemmän tai vähemmän epäselvä, mutta varmasti jokaista puoluetta, ehkä kristillisä lukuun ottamatta, halkoo rajalinja tämän kysymyksen osalta.

Itse kannatan oikeutta eutanasiaan. Tämän kantani saattoi vakaaksi viimeistään se, kun takavuosina jouduin seuraamaan lähiomaiseni kärsimystä ennen tämän kuolemaa. Ajattelin etten ikinä haluaisi olla vastaavassa tilanteessa, vaan tuskaisesta elämästä ilman toivoa elävän ihmisen täytyy inhimillisessä maailmassa saada halutessaan kivuton loppu kärsimyksilleen.

Sekä Räsäsen että Soinin perustelut eutanasian vastustamiseksi ovat oman näkemykseni mukaan kestämättömät. En aio tässä puuttua perusteluihin, koska niitä on jo ruodittu muiden toimesta (esimerkiksi täällä). Sen sijaan totean, että ihmisen mahdollisuus eutanasiaan saattaa tuottaa ylipääsemättömän eettisen ongelman sille, joka on pyhittänyt eämänsä sairaiden auttamiseen. Siis eutanasiapyynnön saavalle lääkärille.

Tässä ja muissa käytännön asioissa kaivataankin avointa keskustelua pelisäännöistä ja ja käytännöistä. Tähän suuntaan näyttäisi ajattelevan myös arkkiatri Risto Pelkonen, joka avasi aiheesta metakeskustelun. Se ei kuitenkaan riitä, vaan metakeskustelusta olisi mitä pikimmin edettävä asiakysymysten ratkaisemiseen.

Onko lääkärillä oikeus kieltäytyä toimenpiteestä vedoten omantunnon syihin? Miten voidaan varmistua siitä, että eutanasiapäätös on varmasti potilaan oma? Miten vakavasti sairaan ihmisen pyyntö toteutetaan, eli minkälaisessa tilanteessa olevan ihmisen päätöstä ei pyynnöstä huolimatta toteuteta? Miten voidaan ratkoa omaisten mahdollisest ristiriitaiset näkemykset ja heidän aiheuttamansa paineet terveydenhuoltojärjestelmälle tai eutanasiaa toivoneelle itselleen?

Oikeita vastauksia edelle kirjaamiini ja moniin muihin kysymyksiin ei varmasti ole, mutta sen sijaan yhteinen konsensus on varmasti löydettävissä jos vain aiheesta uskalletaan käydä avoin ja julkinen keskustelu. Ja se on niin ammattilääkäreiden, poliitikkojen, juristien kuin tavallisten kansalaistenkin oikeus ja velvollisuus.

Kun periaatteista ja käytänteistä aikanaan päästään yhteiseen konsensukseen, mikä se sitten onkaan, on poliittisen järjestelmän aika ottaa jälleen aloite käsiinsä ja tehdä demokratian pelisääntöjen mukaisesti kansan enemmistön tahdon mukainen päätös. Ja hyväksyä ihmiselle oikeus päättää oman elämänsä loppumisesta. Kaikki muu olisi kansan ja demokraattisten periaatteiden halventamista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suora demokratia - suorat kansanäänestykset
Kuoleman kosketus
Kenen tauti hoidetaan?

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!