sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Haiti on köyhä ja siksi jää

Muistamme Haitin maana, jonka toipuminen maanjäristyksestä ei ottanut onnistuakseen. Tai siitä, että siellä toteutettiin heti itsenäistymisen jälkeen yksi kaikkien aikojen "onnistuneimmista" kansanmurhista, jolla maan valkoinen vähemmistö tuhottiin, mutta jota ainakaan jotkut suomalaiset journalistit eivät muista tai eivät halua muistaa.

Nyt kuulimme, että maan pääministeri on ilmoittanut eroavansa maata ravistelleiden mielenosoitusten takia. Ilta-Sanomien ja MTV3:n mukaan mielenosoitukset johtuivat polttoaineiden hinnankorostuksista.

Mutta mistä Haitissa on perimmältään kysymys? Siitä eivät suomalaismediat kerro.

BBC kuitenkin kertoo. Sen mukaan Haiti on helmikuussa allekirjoittanut Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) kanssa sopimuksen, jonka mukaan maan talouteen tehtiin rakenteellisia muutoksia, jotta sen talouskasvu lähtisi käyntiin ja maan köyhyys saataisiin lopultakin helpottamaan.

IMF:n mukaan polttoaineiden hinnat alhaisina pitävien tukiaisrahojen käyttäminen koulutukseen, terveydenhuoltoon ja työpaikkojen luomiseen olisi järkevää. Tuntuu järkevältä.

Mutta tämä ei siis kelpaa haitilaisille, jotka ajelevat mieluummin halvalla polttoaineella kuin kouluttavat jälkeläisensä, pysyvät terveinä ja pääsevät töihin.

Tilannetta ei ainakaan parantanut se, että maan opposition kansanedustajat julistivat katujen väkivallan ja protestien jatkuvan, mikäli korotuksia ei peruta. Tämä siis tilanteessa, jossa 14 prosenttia työvoimasta on työttöminäbruttokansantuote on 1300 dollaria vuodessa kansalaista kohti ja 40 prosenttia väestöstä on ilman perusterveydenhoitoa.

"Pakollista" alakoulua käy noin kaksi kolmesta lapsesta, mutta loppuun heistä jaksaa vain noin puolet. Voodoo on ollut virallinen uskonto vuodesta 2003 ja sitä harjoitetaan rinnan kristinuskon kanssa.

Mutta ehkäpä haitilaisten asenteita kuvaa parhaiten se, että maassa oli reilu vuosi sitten myös mellakoita. Niiden syynä oli alkoholin, tupakan ja passien verotuksen nostaminen. Ja ehkäpä se kertoo jotain myös sitä, miksi Haiti on ja pysyy köyhänä. Ja miksi maa etsii uutta pääministeriä, joka miellyttäisi edellistä paremmin kansan tahtoa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jaakko Lehmusvesi: valkoista ihmistä ei sorreta maailmassa
Maksamme valkoisen rodun kollektiivista velkaa
Katastrofi tarjoaa perversseille sairaan taivaan ja uhreille helvetin

13 kommenttia:

  1. "
    Mutta tämä ei siis kelpaa haitilaisille, jotka ajelevat mieluummin halvalla polttoaineella kuin kouluttavat jälkeläisensä, pysyvät terveinä ja pääsevät töihin.
    "

    Niinpä. Tuossa olisi ehkä miettimistä meille Suomalisillekin jotka jaksamme valittaa veroista ja polttoaineen hinnasta.
    Samaan hengenvetoon vaaditaan ilmaista terveydenhuoltoa, tukea lapsiperheille, kulttuurille ja tietenkin urheilulle.

    Kun työssäni katselen kehätien liikennettä. Tulee mieleeni, että polttoaine ja autot eivät ole ollenkaan kalliita.

    Helsingissä kuulemma nuoret eivät edes hanki ajokortteja, varmasti ihan järkevää.
    Kiintoisaa olisi tietää mikä vastaava tilanne on Vantaan ja Espoon osalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veronkeruu ja -maksu ovat oikeutettuja silloin, kuin niiden käyttötarkoitus on yleisesti ja etenkin maksumiesten hyväksymä. Haitin tapauksessa tuo hyväksyntä ei ole pitkällä tähtäimellä järkevää.

      Toki samaan hengenvetoon on todettava, ettei Suomessakaan kansan kouluttaminen ja sivistäminen ollut laajojen kansankerrosten hyväksymää 1800-luvulla. Siitä huolimatta niin päätettiin tehdä, kiitos niiden, jotka kykenivät näkemään muita pidemmälle tulevaisuuteen.

      Poista
    2. "
      Suomessakaan kansan kouluttaminen ja sivistäminen ollut laajojen kansankerrosten hyväksymää 1800-luvulla.
      "
      Ei tainnut ei. Nykyään vain tuo ideologia on ehkä edennyt liian pitkälle. Ilmenee siinä, että akateemiset halveksuu meitä suorittavan työn tekijöitä.

      Asiahan on niin, että kaikista ei ole akateemisiksi. Voi tietysti ajatella niinkin, että jos kansalaisesta ei ole akateemiseksi, on ihan OK, että EU aikana hänen työnsä tekee joku halvempi. Eli elintaso määrittyy halvimman EU maan mukaiseksi. Tai alemmaksi koska Suomi on kalliimpi maa elää kuin vaikkapa Puola.

      Tällainen kehitys johtaa tuloerojen ja elintaso erojen kasvuun. Lienee pitkälti maailmankatsomuksesta kiinni onko tällainen kehitys hyvä vai huono asia.

      Poista
    3. Niin, 1800-luvun Suomi oli agraariyhteiskunta, jossa suurimmalle osalle kansalaisista riitti koulusivistykseksi osata lukea, kirjoittaa, laskea yhteen, vähentää, kertoa ja jakaa.
      Edellisvuosisadalla sillä oppimäärällä olisikin saanut jo kirjurin viran.

      Lapset olivat talonpojalle arvokas lisä työvoimaa, mutta taustalla painoi ahdistus talon tulevaisuudesta:
      mitä jos kaikki poikani opittuaan lukemaan, kirjoittamaan, laskemaan yhteen, vähentämään, kertomaan ja jakamaan...
      haluavatkin sen kirjurin viran...

      Tätä taustaa vasten oli ymmärrettävää, että kansakoulujärjestelmää vastustettiin paljolti tunneperäisesti. Asenteet muuttuivatkin isäntien pikkuhiljaa oppiessa, ettei se minimioppimäärä onneksi enää riitäkään "herran virkaan", mutta sen sijaan siitä on talon isännällekin melkoista hyötyä.

      Vielä 1900-luvun alussa ylioppilaaksi kirjoittaminen tiesi myös paikkaa maan ainoassa yliopistossa. 1960-luvulta lähtien pitikin sitten perustaa yliopisto jokaiseen maakuntaan. 1990-luvun iloisena innovaationa oli lakkauttaa opistot ja tehdä niistäkin "ammattikorkeakouluja".

      Tarvitaanko 5,5 miljoonan asukkaan maassa oikeasti 20 yliopistoa, joista valmistuu julistavien yhteiskuntataiteiden maistereita ja tohtoreita?
      Onko tämän kokoisessa maassa todellakin perusteltua romuttaa hyvin toiminut ammattiopistojärjestelmä tehden niistä "korkeakouluja", joissa opiskelijat ylikoulutetaan entisiin opistotasoisiin työtehtäviin mutta alikoulutetaan korkeakoulutasoisiin?

      Poista
    4. Ei.
      6 riittää: 5 ihmisille ja 1 ruotsinkielisille (kun kuitenkin sitä vaativat).

      Poista
  2. Kas kunnei Haitista vielä ole avattu ilmasiltaa Suomeen? Kai heillekin nyt joku tekosyy keksitään, että ovat "oikeutettuja" turvapaikkaa hakemaan. Edustavathan sentään Professorin kirjoituksen mukaan Voodoo-uskontoa! Kai se nyt on hieno uskonto kuin "rauhanuskontokin" on?

    VastaaPoista
  3. Sinänsä jännä juttu, että viereinen maa Dominikaaninen Tasavalta menestyy ihan hyvin ja takoo turismilla rahaa. Oisko taas mitään tekemistä sillä asialla, että nekrut eivät osaa muuta kuin paskoa omaan puuroonsa?
    Ihan samanlaiset mahdolkisuudet Haitillakin olisi kehittää turismia mutta kun ei vaan kiinnosta.
    Se ilmasilta pitää saada oitis aikaiseksi tänne härmään niin saadaan taas roppakaupalla raketti-insinöörejä työvoimapulaa paikkaamaan.

    VastaaPoista
  4. Jotkut selittävät Afrikan oloja sillä, että eurooppalaiset pilasivat kaiken. Ihmislajin on nykytiedon mukaan kotoisin Afrikasta. Me kaikki siis olemme afrikkalaisia pohjimmiltaan.

    Eurooppalaiset purjehtivat Afrikan ympäri 1500-luvulla, mutta laajemmin sotkivat Afrikkaa vasta 1800-luvulla.

    Nyt seuraa tyhmä kysymys: afrikkalaisilla oli tuhansia vuosia aikaa rakentaa Wakandaansa ihan keskenään rauhassa meiltä pahoilta eurooppalaisilta. Mikseivät rakentaneet? Meillä Euroopassa oli tuhansia vuosia pieniä ongelmia jääkauden aikana, joten afrikkalaisilla oli reilusti etumatkaakin leppeämmässä ilmastossa. Ei ymmärrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ymmärrä sitäkään, miten eurooppalaiset pilasivat Afrikan rakentamalla sinne maanteitä, rautateitä, satamia, lentoasemia, voimalaitoksia, kaivoksia, kouluja, sairaaloita ja kaikea muuta, mitä afrikkalaisilla ei todellakaan nyt olisi, elleivät eurooppalaiset olisi käyneet niitä sinne rakentamassa.
      Tai kiinalaiset...

      Poista
  5. Saksalainen historioitsija: "“Pelastaminen ei velvoita maahanmuuton sallimiseen”
    Saksalainen historioitsija kehottaa Euroopan unionia erottamaan maahanmuuton ja pakolaiset toisistaan. Hänen mukaansa ihmisten pelastaminen ei edellytä pelastettujen asuttamista EU:n alueelle.

    Otsikon lauseen sanoi Deutschland Funk:ille kuuluisa historioitsija Heinrich August Winkler. Hän kehottaa Euroopan unionia erottamaan maahanmuuton ja pakolaiset toisistaan. Ihmisten pelastaminen ei edellytä heidän asuttamistaan EU:n alueelle.

    – Meidän ei tule luoda kuvitelmaa, että on olemassa yleinen ihmisoikeus, jonka sanoma on: me vaellamme sisään teidän maahanne, sanoo Winkler.

    – Ihmisten pelastaminen ei velvoita pelastajaa päästämään pelastettuja muutamaan maahan ja ne, jotka lähettävät tällaisiä viestejä Afrikan suuntaan, toimivat vastuuttomasti, sanoo historioitsija.

    – On itsensä yliarvoimista uskoa, että Euroopalla olisi mahdollisuus ihmisoikeuksiin vedoten pelastaa koko maailma, toteaa Winkler.

    Winkler katsoo, että erityisesti Saksan liittotasavalta näkee itsensä ”Euroopan moraalisena syntipukkina” raskauttavan historiansa takia. Muiden maiden käyttäytymisessä hän ei löydä samaa uhrautumista.

    Historioitsija varoittaa vähättelemästä ihmisiä huolestuttavia asioita, joita maahanmuutto tuo mukanaan."

    https://www.kansalainen.fi/saksalainen-historioitsija-pelastaminen-ei-velvoita-maahanmuuton-sallimiseen/

    VastaaPoista
  6. Tähänkö meidänkin Brysseliä kumartavat vallanpitäjämme pyrkivät?

    "Ruotsissa radikaalien islamistien määrä kasvanut 900% – lapset opetetaan vihaamaan länttä!
    Muslimilapset ovat kieltäytyneet pesemästä itseään "kristittyjen vedellä", ja ovat suostuneet peseytymään ainoastaan moskeijassa oltuaan päivän kosketuksissa ei-muslimien kanssa.

    18.07.2018 08:03, 2534 lukukertaa

    Ruotsin viranomaiset julkaisivat tutkimuksen, jonka mukaan islamististen taistelijoiden määrä maassa oli kasvanut kahdestasadasta yli kahteen tuhanteen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Nyt julkaistussa 265-sivuisessa tutkimuksessa tarkastellaan erityisesti islamin yhtä sivuhaaraa nimeltä salafismi, joka saarnaa erityisesti paluusta ”puhtaan” islamin pariin. Tutkimus, joka on suurin laatuaan koskaan, näyttää, että salafismin kannatus on selkeässä kasvussa Ruotsissa.

    Tutkimuksessa, joka on Ruotsin hallituksen tekemä, sanotaan, että ”Kaikki salafistit eivät ole jihadisteja, mutta kaikki jihadistit ovat salafisteja.” Tutkimus osoittaa, että kaikki salafismin saarnaajat Ruotsissa tekevät yhteistyötä sen eteen, että heidän viestinsä kulkisi muslimiyhteisössä ja aiheuttaisi mahdollisimman paljon häiriökäyttäytymistä ruotsalaisessa yhteiskunnassa. Tämänlainen toiminta on yleistä jopa lasten keskuudessa..."

    Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2018/07/18/ruotsissa-radikaalien-islamistien-maara-kasvanut-900-lapset-opetetaan-vihaamaan-lantta/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  7. "Kova fakta – Sääase toimi jo 1940-luvulla? (Dokumenttivideo)
    Kiinteistönomistajat vaativat korvauksia oikeudessa, kun hurrikaani suunnattiin rannikolle vuonna 1947."

    https://mvlehti.net/2018/07/17/kova-fakta-saaase-toimi-jo-1940-luvulla-dokumenttivideo/

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!