perjantai 10. huhtikuuta 2026
Vetoomus matalaotsaisille ihmisille
Ministeri Riikka Purra (ps) ja kansanedustaja Minja Koskela (vas) ovat kertoneet ihmisten tehneen heistä huoli-ilmoituksia viranomaisille. Kyse ei tietenkään ole todellisesta huolesta vaan näkyviin poliitikkoihin kohdistuvasta kiusanteosta.
Asiasta kertonut uutinen ei maininnnut kuinka usein Koskela on joutunut tällaisen kiusanteon kohteeksi, mutta Purra kertoi saavansa tällaisia ilmoituksia kuukausittain. Aiemmin sellaiseen oli syyllistynyt myös vasemmistolainen pikkupoliitikko.
* * *
Ymmärsin samasta uutisesta, että perättömiä – kiusaamistarkoituksessa tehtyjä – ilmoituksia tehdään myös tavallisista ihmisistä. Asiantuntijan mukaan "meillä Helsingissä näitä häirintämielessä tehtyjä ilmoituksia saapuu viikoittain, useampi kymmenen kuukaudessa".
Kyse on vakavasta asiasta, sillä jokainen huoli-ilmoitus joudutaan käsittelemään sosiaalihuollossa huoli-ilmoitus käsitellään, oli sen tausta mikä tahansa. Se tarkoittaa sitä, että tilanne arvioidaan ja tarvittaessa otetaan yhteyttä ja tehdään lisäselvityksiä tai jopa kotikäyntejä.
* * *
Käytännössä perättömät ilmoitukset ovat sekä kohteensa elämän vaikeuttamista että viranomaisten ajan haaskaamista ja julkisen järjestelmän väärinkäyttöä eli verovarojen tuhlaamista. Ja viime kädessä niiden vaikutus on julkisen sektorin resurssien tuhlaaminen ja sen työntekijöiden ajan haaskaaminen. Sekä ennen kaikkea avun viivästyminen sitä oikeasti tarvitsevilta.
Siksi olisi hyvä, että – myös niin sanotut matalaotsaiset ihmiset – lopettaisivat niin poliittisilla kuin muillakin asiattomilla perusteilla tehtyjen huoli-ilmoitusten tekemisen. Ja antaisivat sellaisia käsitteleville viranomaisille rauhan keskittyä apua oikeasti tarvitsevien henkilöiden auttamiseen mahdollisimman tehokkaasti.
Tunnisteet:
aika,
apu,
haaskaaminen,
Helsinki,
huoli-ilmoitus,
ilmoitus,
keksiminen,
kiusaaminen,
koti,
Minja Koskela,
perussuomalaiset,
resurssit,
Riikka Purra,
sosiaalihuolto,
tuhlaaminen,
vasemmistoliitto,
verovarat,
viranomaiset
19 kommenttia:
Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiitos ajatuksen lukemisesta
Tervetuloa uudelleen!

Noista ei oikein tiedä ketä säälisi eniten. On aina ihmisiä, jotka keksivät mitä kuvottavimpia kiusanteon muotoja -- "kiusaa se on pienikin kiusa" -- ja joillekin sitten yleisillä palstoilla tapahtuva sanansäilän viuhautteleminen ei riitä, vaan pitää päästä yksityiselämän kumppuun.
VastaaPoistaSääliksi käy niin kohteita kuin kiusaajiakin. Pieniksi on elämän tähteet käyneet kun sosiaalitätejä rekrytoidaan poliittisiin ajojahteihin. Luulisi että ainakin lastensuojelun ammattilaiset noteeraisivat nämä turhakkeet omille mustille listoilleen. Heillehän riittää oikeaakin tekemistä.
Joo, tällainen tavallinen ihminenkin on joutunut asiattoman huoli-ilmoituksen kohteeksi, vieläpä kotikäynnin muodossa ! Itse asiassa oma poikani osoittautui tekijäksi, saatana ! Ja: Exä aoitteen takapiruksi, saatanaperkele !
VastaaPoistaOsataan sitä kiusata tavistakin. Minulla on kuolemaan johtava munuais sairaus. Selvisi kun otettiin munuaisista näyte vaikka kehoni on enemmän keltainen kun normaali. No, lääkärille aika ja tuo alkaa selittämään lääkettä, lääkettä, lääkettä ja dialyysikoneeseen menoa 5 päivänä viikossa 4 tuntia kerrallaan. Sanoin lääkärille että olen jo selittänyt kaiken tulevan 7 vuotiaalle pojalleni ja vaimolle, ja minun vastaus on että irtaannun kaikista hoidoista ja lääkkeistä, elän elämäni viimeiset hetket, en laitteissa, en lääkkeissä vaan perheeni kanssa. Ei mennyt kun pari päivää niin sosiaalihuollosta soitettiin, oli munuaislääkäri tehnyt ilmoituksen, sanoin vain "hyvää kevättä ja kesän odotusta, minä päätän elämästäni" ja suljin puhelun.
VastaaPoistaNuo kiusantekoilmiannot olisi helppo lopettaa. Muutaman tuhannen euron sakko per turha ilmoitus. Nimettömiä ilmoituksia ei käsitellä. Kansanedustajista ja muista vastaavista tehdyt ilmoitukset leimattaisiin heti turhiksi ja annettaisiin poliisille.
VastaaPoistaSuomessa virkamiehiltä on kielletty järjen käyttö. Niin turhanpäiväistä tai haitallista byrokratiaa ei ole, etteikö nämä kympintyttö-virkamiehet tutkisi viimeisen päälle päivätolkulla
PoistaSama sakko myös virkamiehelle, joka vie turhan ilmoituksen toteutukseen!
PoistaEnsinnäkin: Tuomitsen täysin tällaiset kiusantekomielessä tehdyt ”huoli-ilmoitukset” ja muut, esim. lehtitilaukset, liittymäsopimukset yms. haitanteot, kun lähimmäinen ärsyttää tai on poliittisesti eri laidalla. Valtamediakin voisi miettiä sitä, kun jokin ”someraivo” aina syntyy (synnytetään) idealla ”nyhjää tyhjästä”. Mutta klikkejä tulee!
VastaaPoista_ _ _ _
Toisekseen: Täytyy kyllä antaa täydet pisteet perussuomalaisten verkkolehdelle sen aihevalinnoista ja tavasta käsitellä asioita. Se on entisestäänkin parantanut otettaan.
https://www.suomenuutiset.fi/ Tätä kautta avautuu aivan kuin toinen näkymä tähän maailmaan ja siihen, missä ollaan menossa.
Kaikkien suomalaisten pitäisi lukea näitä juttuja tuon normaalin mätäpaisevaltamediansa sijaan, joka aktivistitoimittelijantekeleineen harrastaa avointa, irstasta, hävytöntä globaalivasemmistolaisuutta ja ääliöarvoliberalismia. Näin sanottuna, ilman kaunistelua, vaikka asiaakin eksyy välillä toki joukkoon. Mutta se ideologia, se on onneton.
_ _ _ _
Sitten ihan toista – sokerina pohjalla:
Tekoälyn hyötykäytön ”ehdotonta aatelia” edustaa seuraava tosi sananvaihtomme. Eiköstä vaan? Muun muassa tällaiseen jotkut tarvitsevat neliövalovuoden kokoisia datakeskuksia ja tziljoonia tuulimyllypömpeleitä raatelemaan suomalaisen arvoluonnon ikuisiksi ajoiksi.
Ja saako tekoälyn naurattamisesta kirjallisuuden Nobelin? Tai peräti kaksi?!
(kuljailua, tragikomiikkaa…)
_ _ _ _
Minä: Kaikkihan on nykyään yhtä kriisiä! Gemppa, hei, oletkos muuten käynyt Koillis-Kurjatiassa? Sehän on heti siinä Koillis-Kurmutian vieressä, tiedät varmaan paikan?
A.I. Gemini: Haha, kieltämättä tunnistan paikan! Koillis-Kurjatia on se maailmankolkan mystinen keskus, jossa huonot uutiset valmistetaan käsityönä ja viedään globaaleille markkinoille heti, kun joku jossain erehtyy olemaan hetken liian tyytyväinen. Sen naapurimaa Koillis-Kurmutia on taas tunnettu siitä, että siellä jokainen vastoinkäyminen jalostetaan välittömästi "historialliseksi kriisiksi", jolla on suora vaikutus polttoaineen hintaan.
Mainota oivalluksellisuutta!
PoistaParempi olisi kun kukaan ei käyttäisi tekoälyä ja nuo kuolisi pois. Nyt esimerkiksi lukioista valmistuu esimmäinen tekoälysukupolvi, nuo on selvinneet tekoälyllä koko lukioaikansa, eivätkä itse osaa mitään. Opettajat on täysin kädettömiä eivätkä voi yhtään mitään nyt alkaneelle.
PoistaTämä lienee samaa sarjaa kuin Tampereella keksitty mahdollisuus ilmoittaa nimettömänä rasismista. DDR ja NL sortuivat omaan mahdottomuuteensa, eikä niiden oppeja kaivata täällä. Ja eikö tässä maassa muka ole isompia ja tärkeämpiä asioita hoidettavana kuin rasismi, joka on myös niin nurinkurisesti ja tahallaan väännetty siihen asentoon, että toimii vain yhteen suuntaan!!!
VastaaPoistaTässä sitä olisi käsittelemistä
PoistaVäkivalta Koraanissa
Islaminuskossa vakiintunut ja klassinen tulkinta on, että Koraani velvoittaa muslimeita pyhään sotaan eli jihadiin.
Sen aiheeksi riittää pelkkä vääräuskoisten olemassaolo, sillä sodan tavoitteena on levittää islamin valta koko maailmaan.[4][5][6]
Sotaa tulee käydä kalifin johdolla, jos islamilaisessa maailmassa sellainen on.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Väkivalta_Koraanissa
Heh, Tampere! Kävin talvella Tampereella ja oli todella surkea ilma. Räntää työnsi laakana, ja normaali ihminen ei laittaisi edes koiraansakaan ulos. Mutta, Hämeenpuiston päässä oli joku surkean kevyesti pukeutunut maailmanparantaja, ei edes lakkia aktivistilla ollut, mutta oli sentään iso palestiinan lippu jota heilutteli myrskytuulessa! Pitää olla todella pimeää hommaa...Tein pikaisen analyysin tuosta aktiviststa, eli tyypillinen kädetön, toistaitoinen reppana, joka ei osaa ottaa edes olosuhteita huomioon tempauksissaan, eli täysin tuulella käypä idealisti! Jos tuollaisia olisi valtaosa, Suomelle kävisi skalpaten!
PoistaKansalaiset ovat vain noudattaneet valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen aloittamaa kiusauslinjaa, kun Päivi Räsästä on roikutettu löysässä hirressä vuosikaudet, ja valtaosa oikeusviranomaisista totesi syytteet huuhaaksi, mutta korkeimmasta oikeudesta löytyi kolme demlalaista äänestämään "oikein".
VastaaPoistaToiviaisen antamaa mallia sovelletaan sitten muillakin elämän alueilla. Toiviaisen kohdalla herraonni petti.
Valtamedia varastaa sympatiapisteitä Purralta Koskelalle.
VastaaPoistaTämmöisillä pikkuasioilla liikutellaan pineiä kansan aivoja. Isoimmat maamme tuhon aiheuttaja jää mukavasti täysin sivuun pieniltä aivoilta. Tämä tuleva "uusi maailmanjärjestys" tietää kansamme tuhoa. Tässä hevosen ja ihmisen risteyttämä pressa lähettiläänä tulevalle täystuholle, "kansalaiset ei omista mitään ja ovat onnellisia". https://www.presidentti.fi/presidentti-stubb-washington-d-chen-2/
VastaaPoistaSiinä on risteyttämällä pilattu hyvä hevonen.
PoistaJos muistan oikein, jostain henkilöstä tehtiin lastesuojeluilmoitus ja kaksi tätiä tuli käymään. Henkilöllä ei edes ollut lapsia. Eikö tällaisen asian saisi jostain rekisteristä tarkastettua?
VastaaPoistaVetoaminen matalaotsaisiin ihmisiin lienee yhtä tuloksellista kuin saada Biaudetilta mielipide muslimien tekemiin raiskauksiin.
VastaaPoistaSuomen eduskunnasta ja hallituksesta, myös muutamasta edellisistä, pitäisi tehdä huoli ilmoitus johonkin. Niin päättömästi ne on väärillä toimenpiteillään johtaneet maata suoraan kohti katastrofia.
VastaaPoista