Vielä pari sanaa Milano-Cortinan talviolympialaisista

Suomen mieshiihtäjät jäivät Milano-Cortinan olympialaisissa ilman mitaleita, mutta naiset sentään saivat yhden viestimitalin joukkueella Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen, Vilma Ryytty ja Jasmi Joensuu. 

Miesten mitalittomuuden varmisti se, että Iivo Niskasella todettiin viisi päivää ennen hänen päämatkaansa – 50 km yhteislähtöä – virusinfektio. Toisin sanoen joukkueen suurin mitalitoivo oli mitä todennäköisimmin saanut tartunnan kisapaikalla. 

Tilanne oli sikäli äärimmäisen karu, että Niskaselta menivät ohi myös viime vuoden MM-hiihdot. Miehen pettymys oli kaikkien suomalaisten nähtävänä ja koettavana kilpailun jälkeisessä haastattelussa, sillä olihan hän uhrannut koko oman ja perheensä elämän vuoden ajan menestyksen eteen, mutta jäi vaille sen tuottamaa palkintoa. 

Toki Suomen joukkue kärsi muutenkin viruksista. Ne estivät Vilma-parin osallistumisen tänään hiihdettyyn viiden peninkulman kilpailuun, eikä myöskään Ristomatti Hakola välttynyt tartunnalta. 

Tätä taustaa vastaan on käsittämätöntä, että Ylen urheilutoimittaja Petra Manner kertoi Suomen hiihtojoukkueen valmentajan käyneen oman lajin välipäivänä Milanon täpötäydessä jäähallissa. Siis ottamassa valtavan riskiä virustartunnasta.  

On tietenkin sanomattakin selvää, ettei tällaisen valmentajan ymmärrys ole sellainen, että häntä voitaisiin edes ajatella tuleviin olympialaisiin tai ylipäänsä Suomen maajoukkueen valmennukseen. Toivottavasti tämä ymmärretään myös Olympiakomiteassa ja Suomen hiihtoliitossa. 

Noin muuten minusta tuntuu, ettei tämänkertainen olympiahuuma kaipaa sen enempää kommentteja suomalaisten suhteen. Sen sijaan on pantava merkille Johannes Kläbo, joka viimeistään näissä kisoissa osoitti olevansa maailman kaikkien aikojen paras maastohiihtäjä. Näin siitä huolimatta, että näin suomalaisena sen tunnustaminen on varsin katkera pala.  

Tulevaisuus ei lupaa paljon parempaa, sillä juniorihiihtäjien määrä on maassamme romahtanut. Vielä vuonna 2005 maassamme oli noin 8 000 kilpahiihtoa harrastavaa nuorta kun nyt heitä on reilusti alle 3 000. Tämä tarkoittaa sitä, että joukkoon sattuu yhä harvemmin sellaisia lahjakkuuksia, jotka voisivat kilpailla tasavertaisesti muun maailman parhaiden hiihtäjien kanssa.

Lopuksi on todettava positiivisena asiana, että veikkaukseni suomalaisten menestyksestä osui suhteellisen hyvin kohdalleen. Sehän kuului näin: "veikkaan, ettei Milano-Cortina jää aikakirjoihin suurena suomalaisena menestystarinana. On jopa mahdollista, että jäämme kokonaan ilman hiihtomitalia, mikäli Niskaset epäonnistuvat eikä suksihuolto ole parhaiden joukossa."

 

Päivän aiempi merkintä:
Yahuan Bablees ja Mahmoud Mahmoud maahanmuuton mannekiineina

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Milano-Cortinan olympialaiset – kisaennakko
Pari poikkeuksellisen tärkeätä asiaa
Taktinen osaaminen toi Lauri Vuoriselle MM-hiihtojen pronssimitalin

Milano-Cortinan olympialaiset – kisaennakko

Milanossa ja Cortinassa järjestetään olympialaiset 6.-22.2. – ellei lasketa tätä ja huomista kisapäivää. Itseäni eniten kiinnostavan maastohiihdon osalta kisatapahtumat alkavat lauantaina, jolloin kilpaillaan naisten 20 kilometrin yhdistelmähiihdossa. 

Toisin sanoen nyt on tullut – aiempien arvokisavuosien tapaan – aika spekuloida suomalaisten mahdollisella menestyksellä. Aloitettakoon siis kauniimmasta sukupuolesta. 

* * *

Suomalaisnaisten ykköstoivo on ilman muuta alkukaudesta vaikeuksissa ollut, mutta sen jälkeen nousukuntoa osoittanut Kerttu Niskanen, joka on maailman valioita erityisesti perinteisellä hiihtotavalla, mutta parhaimmillaan myös vahva luisteluhiihtäjä. Suurimmat odotukset liittyvät hänen kohdallaan viiden peninkulman kilpailuun. Toivoa siis sopii, että Kerttu onnistuu silloin ja tuo tullessaan mitalin – ehkä jopa kultaisen – pitkän uransa viimeisistä olympialaisista.

Jos Kerttu on vahvin edustajamme pidemmillä matkoilla, on Jasmi Joensuu joukkueemme valttikortti sprintissä, joka käydään perinteisellä hiihtotavalla. Taustalla on – Tour de Skin yhteydessä – olympialaduilla hiihdetyn maailmancupin sprintin voitto, joten Jasmilla itsellään ja penkkiurheilijoilla on varmasti suuret odotukset menestyksestä. 

Olisi mukava olla samaa mieltä, mutta joudun siitä huolimatta olemaan pessimistisempi. Näin siksi, että Jasmille voittoisasta kilpailusta puuttuivat kovimmat ruotsalaiset ja myös useita muita vahvoja sprinttihiihtäjiä. Siksi olisin tyytyväinen jo finaaliin pääsystä. Tästä syystä veikkaan Joensuulle parhaimmillaankin vain finaaliin pääsyä, mutta mitalisijoilta putoamista. 

Sprinttinaisista puhuttaessa ei sovi unohtaa myöskään juuri uransa ensimmäisen maailmancupin voiton saavuttanutta Johanna Matintaloa, ei etenkään silloin, kun hiihdetään perinteisellä hiihtotavalla. Hänenkin tapauksessaan pahimpana esteenä ovat samat kovat ruotsalaiset kuin Jasmilla, joten jo finaalipaikka olisi myös hänen kohdallaan positiivinen yllätys.

Matintalo on huomioitava myös – ja aivan erityisesti – perinteisellä hiihtotavalla käytävässä 50 kilometrin hiihdossa. Hän on tämän hiihtotavan taitaja – kuten tällä kaudella Gomsissa saavutettu 20 kilometrin yhteislähdön voitto osoitti – ja sellaisena Johanna saattaa hyvinkin taistella jopa mitaleista. Sen edellytyksenä on luonnollisesti suksihuollon täydellinen onnistuminen.

* * *

Suomalaisnaisilla on mitalisaumoja edellä mainittujen hiihtäjien lisäksi myös vapaalla hiihtotavalla käytävässä pariviestissä. Siinä karsinnan muuttuminen aika-ajoksi tarkoittaa käytännössä sitä, että sprinttihiihtäjät ovat lajissa kilpailukykyisempiä kuin silloin, kun Suomi kahmi sitä mitaleita. Siksi joukkueessamme hiihtänevät Jasmi Joensuu ja – Matintaloa paremmin vapaan hiihtotavan hallitseva – Jasmin Kähärä, mutta en usko heidän yltävän mitaleihin, vaikkakin kuuden parhaan joukkoon. 

Suomi kuuluu mitalisuosikkeihin myös pitkässä viestissä. Sen aloitusosuuden hoitaa kärjen mukana Johanna Matintalo. Toiselle osuudelle laittaisin Kerttu Niskasen pudottamaan matkasta mahdollisimman monta muuta joukkuetta. 

Kolmannen hiihtäjän paikalle sijoittaisin kolmikosta Krista Pärmäkoski, Vilma Nissinen ja Vilma Ryytty sen, joka sijoittuu parhaiten kisojen avausmatkalla. Ankkuriksi tarvitaan Jasmi Joensuu, joka pääsee toivottavasti taistemaan – kaukana Ruotsin takana – hopea- ja pronssimitaleista Saksan ja Norjan kanssa. 

Minulla ei ole mitaliodotuksia Krista Pärmäkosken,Vilma Nissisen, Vilma Ryytyn, Jasmin Kähärän tai Amanda Saaren kisamatkasta – heidän kohdallaan jo sijoittuminen kymmenen joukkoon olisi iloinen yllätys. Positiivista on kuitenkin se, että – ensin mainittua lukuun ottamatta – nämä hiihtäjät ovat nuoria ja saavat arvokisoista arvokasta kokemusta, joka toivottavasti auttaa heitä nousemaan jatkossa kohti maailman huippua. 

* * *

Miesten osalta mahdolliset mitaliodotukset koskevat käytännössä vain viime aikoina nousukuntoa osoittanutta Iivo Niskasta sekä molempia viestejä. Iivo lähtee – terveenä ollessaan – ennakkosuosikkina perinteisellä hiihtotavalla ja yhteislähtönä käytävälle kuninkuusmatkalle, mutta hänen voittoansa uhkaa  – huippukuntoon pääsyn lisäksi – erityisesti Johannes Kläbo, joka Niskasen on kyettävä pudottamaan matkan aikana. 

Siinä auttaa mahdollisesti Itävallan Mika Vermeulen, joka Iivon tapaan saattaa perustaa taktiikkansa kovaan matkavauhtiin ja lähteä siksi yhteistyöhön tämän kanssa. Lisäksi on huomioitava, että viisikymppinen on vuorossa vasta kisojen lopulla, jolloin Kläbo ei enää ole terävimmillään. Eivätkä toivottavasti muutkaan norjalaiset, joista erityisesti Martin Löwström Nyenget on osoittanut olevansa vaarallinen.

* * *

Parisprintissä parimme Lauri Vuorinen ja Joni Mäki olisi lähtökohtaisesti kilpailukykyinen, mutta ensin mainitun kunto ei ole tänä vuonna ollut odotetun kaltainen. Joni sen sijaan on osoittanut nousukuntoa, mutta parisprinttimitali vaatisi molemmilta huippusuoritusta, joten se jää todennäköisesti saamatta – ellei sitten Lauri Vuorisessa tapahdu täydellistä metamorfoosia suhteessa kauden aiempiin tapahtumiin.  

Pitkän viestin menestysmahdollisuudet riippuvat Ristomatti Hakolan päivän kunnosta, joka Tampereen Suomen cupin perusteella on lievästi sanottuna surkea. Hänen kohdallaan asiaa ei varmaankaan auta myöskään se, että hänen valinnastaan kisoihin seurasi melkoista parranpärinää.

Siksi saattaa olla, ettei toiselle osuudelle lähtevä Iivo Niskanen saa tilaisuutta pudottaa matkasta muita joukkueita, vaan joutuu tuhlaamaan voimansa takaa-ajajana. Tämä tarkoittaisi mitalitaistelusta putoamista, koska vapaan osuuksilla luultavasti hiihtävillä Arsi Ruuskasella ja Niko Anttolalla ei ole eväitä loppukirissä. 

Lisäksi juuri pitkää viestiä ajatellen oli käsittämätöntä, että Suomi otti kahdeksan miehen joukkueeseensa jostain syystä neljä sprinttimiestä. Samalla uhrattiin pitkän viestin joukkueesta rikkoontumisvara. 

Ellei valmennusjohto sitten ajatellut, että Joni Mäen viimeisissä kilpailuissa nähty nousukunto tarkoittaa myös sitä, että hän pystyisi toimimaan pitkän viestin ankkurina, jolloin loppuratkaisuihin saataisiin myös kirivoimaa. Valitettavasti Joni ei kuitenkaan ole tällä kaudella loistanut pidemmillä vapaalla hiihtotavalla hiihdetyillä matkoilla.

* * *

Kuninkuusmatkan ja viestien lisäksi olympialaisissa hiihdetään myös muita kilpailuja. Niistä sprintissä ei Niilo Moilasella tai Emil Liekarilla ole kaikkien parhaiden ollessa mukana mahdollisuutta päästä pidemmälle kuin välieriin, eikä nykykuntoiselta Lauri Vuoriseltakaan ole realistista odottaa finaalipaikkaa. Sen sijaan Joni Mäeltä kuuden parhaan joukkoon nouseminen – ja jopa mitalin nappaaminen – saattaisi onnistua, mikäli kunnon kehittyminen on jatkunut edelleen. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa se, että mies on onnistunut usein aiemminkin kuntohuippunsa ajoittamisessa.

Yhdistelmähiihdossa Iivo Niskanen – mikäli osallistuu – hiihtänee kärjen kanssa perinteisen osuuden, mutta putoaa mitaleilta vapaalla hiihtotavalla. Muille miehille ei voi siinä eikä muissa normaalimatkan kilpailuissa asettaa suuria odotuksia, vaikka Arsi Ruuskasen voi odottaa sijoittuvan kymmenen parhaan joukkoon kummalla tahansa hiihtotavalla. Anttolalle tai etenkään Hakolalle minulla ei ole sanottavia menestysodotuksia.

* * *

Yhteenvetona kaikesta edelle kirjoittamastani veikkaan, ettei Milano-Cortina jää aikakirjoihin suurena suomalaisena menestystarinana. On jopa mahdollista, että jäämme kokonaan ilman hiihtomitalia, mikäli Niskaset epäonnistuvat eikä suksihuolto ole parhaiden joukossa. 

Olen kuitenkin optimisti ja veikkaan, että joku edelle kirjaamistani useista mitalimahdollisuuksista myös toteutuu sekä naisten että miesten puolella. Ja siten Suomen mitalisaldo koostuisi kahdesta mitalista, joista toinen saattaisi olla jopa kultainen, mikäli sen saavuttaisi Niskanen – siihen en kuitenkaan ota kantaa, olisiko etunimen ensimmäinen kirjain K vai I. 

Päätän kirjoitukseni muistuttamalla vielä siitä, että tällä kertaa kisoihin vaikuttaa myös tuntematon tekijä, jonka merkitystä ei voi tietää. Se on kohuttu suomalainen suksikeksintö, joka sattaa olla hyvinkin merkittävä ja nostaa joukkueen menestysmahdollisuksia oleellisesti. Tai sitten ei. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Trondheimin MM-hiihtojen kisaennakko
Planican MM-hiihtojen kisaennakko
Pekingin kisaennakko

Hakunila on Suomen Mogadishu

Tämän vuoden maastohiihdon Tour de Ski on ollut kuin varjo entisestään, sillä koko kilpailusarjassa hiihdettävä matka on alle 50 kilometriä. Koska ohjelma on näin painottunut lyhyisiin matkoihin ja erilaisiin yhteislähtöihin, joissa hiihtäjien välille ei muodostu kovin suurta eroa, on miesten kilpailu käytännössä ratkaistu sprinteissä, joista saa entiseen tapaan muhkeat bonussekunnit. 

En kuitenkaan tarttunut tähän aiheeseen siksi, että kyseinen hiihtokilpailuformaatti on epäonnistunut, tai että monet suomalaiset Iivo Niskasesta lähtien ovat jättäneet tai jättämässä kisojen viimeiset startit väliin. Sen sijaan kiinnitin huomioni suomalaisen nuoremman polven hiihtäjättären – Vilma Nissisen – kommenttiin, jossa hän ilmoitti hiihtävänsä "sata kertaa mieluummin" Keski-Euroopassa "kuin Suomen Mogadishussa".

Tällä hän viittasi Vantaan Hakunilassa tänään ja huomenna käytäviin FIS Skandinavian Cupin kilpailuihin, joiden lähtölistalta löytyy monia tuttuja – kovia – nimiä Northugista Ruuskaseen ja Stensethistä Saareen. Siellä suksitaan tänään sprintit, huomenna itse pääherkku eli 20 kilometrin väliaikalähtö perinteisellä hiihtotavalla – jollaista olisin itsekin kaivannut Tourille – ja ylihuomenna väliaikalähtöinen kymppi vapaalla.

Olisi siis hienoa, jos vantaalaiset ja muutkin suomalaiset menisivät tänään ja etenkin huomenna Hakunilan hiihtostadionille sankoin joukoin osoittaakseen, että maastohiihto väliaikalähdöllä kiinnostaa edelleen. Onhan juuri se lajin kilpailumuodoista raa'in vaatiessaan urheilijalta koko matkan ajalta mahdollisimman nopeaa etenemistä ladulla. 

* * *

Palaan kuitenkin tuohon Vilma Nissisen kommenttiin. Hänen mukaansa "se on kyllä Mogadishu. Ollut jo 90-luvulta lähtien." Ja arvata saattaa – vai saattaako (?) – että hän joutuu vielä tikun nokkaan sanomisistaan.

Näin siitä huolimatta, että nuoren naisen puheissa on perää. Olihan vuoden 2020 lopussa Hakunilan alle 16-vuotiaista vain 37,5 prosenttia suomalaista kantaväestöä. Toisin sanoen heidän osuutensa oli vain hiukan suurempi kuin Lähi-idästä ja muista suurista pakolaismaista tulleiden lasten ja nuorten osuus – 25,4 prosenttia. Länsimaista tulleita oli vaivaiset 1,4 prosenttia.

Ei siis liene kenellekään suuri yllätys, että Hakunilan suuralueen työttömyysaste on jo pitkään ollut Vantaan korkein. Toisaalta on myös niin, ettei alueen työttömyysasteen kehitys ole myöskään karannut aivan toivottomaksi.

Nähtäväksi tietenkin jää, miten eteläisimmän Suomen "maastohiihto-Mekan" kehitys etenee tulevina vuosina. Ainakin sinne on investoitu, sillä esimerkiksi kalliiksi tuleva Vantaan ratikka kulkee Hakunilan kautta. Sillä kelpaa sitten kaikkien kaupunginosan asukkaiden – etniseen taustaan katsomatta – liikkua töihin ja takaisin, ja luoda sitä kautta alueelle hyvinvointia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pari poikkeuksellisen tärkeätä asiaa
Koulujen ja huippu-urheilijoiden ongelmat
Vantaa on Suomen vaarallisin, mutta Ylöjärveltä kuuluu kummia

Pari poikkeuksellisen tärkeätä asiaa

Hyvää huomenta, arvoisat lukijani. Minulla on tänään kerrottavana kaksi äärimmäisen tärkeätä asiaa. 

Ensimmäinen niistä on tiedotusluontoinen. Kuten tiedätte, olen jo jonkin aikaa kirjoittanut englanninkielistä rinnakkaisblogia, jonka sisältö on ollut samankaltainen kuin tämän suomenkielisenkin, joskin kirjoitukset ovat olleet pääosin erillisiä.

Nyt olen kuitenkin ajatellut, että pyrin jatkossa kirjoittamaan kotimaahan liittyvistä aiheista lähinnä suomenkielellä ja kansainvälisistä asioista englanniksi. Toki saatan hyvästä syystä edelleen julkaista samoja juttuja molemmilla kielillä tai vaikkapa maailmanpolitiikkaa suomeksi, mutta päälinjana tulee kuitenkin olemaan edellä kuvaamani käytäntö.

* * * 

Toinen tärkeä asiani liittyy norjalaisten mäkimiesten ilmi tulleeseen huijaamiseen. Se on tärkeää siitä syystä, että vuonomaa on ollut sekä todellinen talviurheilun supervalta että myös vilpittömän puhtoinen maineeltaan. Etenkin näin oli Suomen joukkueen kärähdettyä dopingista pari vuosikymmentä sitten. 

Nyt ilmi tullut mäkihyppupukuhuijaus kuitenkin osoittaa, etteivät norjalaiset ole lähtökohtaisesti sen puhtoisempia kuin kukaan muukaan. Ja vahvistaa osaltaan sitä käsitystäni, että myös heidän maastohiihtäjänsä käyttivät vuosituhannen alussa kiellettyjä aineita suorituskykynsä parantamiseen siinä missä muutkin.  

Tämä ei tarkoita, etteivätkö norjalaiset olisi ansainneet sitä mitalisadetta, jonka heidän mieshiihtäjänsä saalistivat eilen päättyneissä Trondheimin MM-hiihdoissa. Tai himmentänyt tämän aikakauden ykköshiihtäjän eli Johannes Kläbon saavutuksia. 

Tosin aina voidaan spekuloida sillä, että kisojen perinteisellä hiihtotavalla hiihdetyn väliaikalähdön voittaja olisi todennäköisesti ollut Iivo Niskanen, mikäli olisi voinut osallistua MM-hiihtoihin. Valitettavasti meidän suomalaisten kannalta on kuitenkin niin, että arvokisojen mitalit jaetaan osallistujien kesken - ja siinä joukossa Kläbo oli joka kerralla kaikkia muita etevämpi. Se oli kerrassaan upea saavutus!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
"Täysin riippumattoman tahon" analyysi
Tiedote - Announcement
Poikkeuksellinen ylivoima

Kertulle pronssi ja jääkiekkojoukkueelle historiallinen ensimmäinen olympiavoitto!

Tämä aamupäivä meni TV:n katselussa eli seuratessa ensin Kerttu Niskasen taistelua maastohiihdon 30 km matkalla, joka päättyi uskomattomalla tavalla pronssimitaliin. Ja sen jälkeen jääkiekkojoukkueen näytösluonteista olympiavoittoa. 

Näillä kahdella saavutuksella on tosin aivan oleellinen ero. Kertun saavutushan tarkoitti sitä, että hän oli tänään maailman kolmanneksi paras naishiihtäjä. Se on kova saavutus, vaikka toki Therese Johaug ja Jessi Diggins olivat vielä parempia.

Jääkiekkojoukkueen mestaruus taas oli ensimmäinen Suomen saavuttama ja siksi todellista olympiahistoriaa. Ja siksi joukkueen mestaruutta tullaan epäilemättä juhlimaan paljon riehakkaammin kuin Kertun saavutusta. 

Pienen varjon joukkueen saavutuksen ylle luo kuitenkin se, että - kuten Jaskan pauhantaa-blogissa toissapäivänä todettiin - puuttui olympiajääkiekkoturnauksesta 1 045 maailman parasta kiekkoilijaa. Tai no, ehkäpä KHL:stä löytyy jonkin verran sellaisia, jotka ovat parempia kuin NHL:n huonoimmat pelaajat, mutta joka tapauksessa on selvää, ettei näissä kisoissa voittanutta joukkuetta voi sanoa sellaiseksi, etteikö NHL-pelaajista olisi löytynyt paljonkin parempia joukkueita. 

* * *

Edelle kirjoittamallani ei kuitenkaan ole sen suurempaa väliä, koska mestaruudet ratkaistaan niiden kesken, jotka ovat paikalla. Erityismausteen tähän toi itselleni latvialaisen kollegani tämänpäiväinen puhelu, jossa hän onnitteli minua Suomea voitosta. 

Puhelun aikana hän kertoi, että neuvostoaikana hän ja muut latvialaiset olivat aina Tshekkoslovakian puolella kun se pelasi Neuvostoliittoa vastaan. Sellainen kun tuntui jonkinlaiselta protestilta miehittäjää vastaan.

Lisäksi hän mainitsii lukeneensa jostain venäläislehdestä Putinin sanoneen, että ellei hänen joukkueensa voita Pekingissä jääkiekon kultamitalia, on koko olympialaiset hävitty. Mikäli kollegani kertoma pitää paikkansa, mahtaa Putinin asenne harmittaa aivan loistavat olympiakisat hiihtänyttä Alexander Bolshunovia. 

* * *

Tähän kaikkeen liittyen kirjoitin Jaskan blogiin jo eilen seuraavan kommentin. 

"Tässä näemme eron yksilöurheilun ja joukkuepelaamisen välillä. Ensin mainitussa kilpaillaan konkreettisesti siitä, kuka on lajissaan maailman paras ja jälkimmäistä seurataan lähinnä sen tarjoaman urheiluviihteen vuoksi. Niinpä yksilölajissa maailman parhaiden puuttuminen lässäyttäisi koko tapahtuman mielenkiinnon, mutta viihdemielessä ei ole kovin suurta väliä ovatko paikalla maailman parhaat vai ei, kunhan joukkueet pelaavat ja niillä on kannettavanaan kotimaansa edustusasu.

Sivumennen sanoen: nyt nähdyt olympialaiset mittaavat huippumaiden osalta tarkalleen ottaen sitä, millä niistä on maailman (lue NHL:n) vähiten arvostetut jääkiekkoilijat. Eli mitä heikompi arvostus, sitä parempia pelaajia kullakin maalla on ollut käytössään joukkuetta muodostettaessa. 

Nähtäväksi siis jää, ovatko suomalaiset kiekkoilijat maailman vähiten arvostettuja vai vasta toisiksi vähiten arvostettuja. Sen tiedämme huomenna, mutta epäilen, ettei yksikään lehti nosta tätä näkökulmaa esille sen enempää Suomen voittaessa kuin hävitessäkään."

Se siitä lainauksesta, mutta kuten tänään huomasimme, olivat suomalaiset jääkiekkoilijat jopa ylivoimaisesti maailman vähiten arvostettuja, sillä siksi ylivoimainen oli Jukka Jalosen luotsaaman joukkueen näytös venäläisiä vastaan. Eikä ole Jukka Jalosen tai voittoisan joukkueemme vika, ettei NHL päästänyt pelaajiaan mukaan. 

Siksi on syytä onnitella aivan yhtä lailla Suomen jääkiekkojoukkuetta, Kerttu Niskasta ja kaikkia muitakin mitalistejamme Pekingin olympiakisoista. Ja jäädä odottamaan, että suurhiihtäjäksi viimeistään näissä kisoissa noussut Iivo Niskanen valitaan vuodenvaihteen jälkeen jälleen kerran valtakunnan parhaaksi urheilijaksi ja voittoisat leijonat parhaaksi joukkueeksi.

* * *

Tämän merkinnän lopuksi vielä kaksi asiaa. 

Yksi: Pekingin kisojen ennakossa veikkasin Suomen saavan maastohiihdoista neljä mitalia, joista yksi kultainen. Kultamitalien määrä osui oikeaan, mutta muilta osin aliarvoin hiihtäjiemme kyvyt. Hyvä kuitenkin, että tällä kertaa kävi näin päin.  

Kaksi: Maastohiihdon lisäksi Suomi saavutti mitaleita vain jääkiekosta, jossa miehet olivat parhaita ja naisetkin Euroopan parhaita sijoittumalla kolmanneksi. Siksi kaikissa muissa lajeissa alppihiihdosta ja lumilautailusta ampumahiihtoon ja curlingiin on tullut aika miettiä, olisiko asialle tehtävissä jotain. Näin ainakin siinä tapauksessa, että ihmisten kiinnostusta näihin lajeihin halutaan ylläpitää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pekingin kisaennakko
Viikonlopun pilkkeitä
Onnea Venäjälle tuplahopeasta olympialaisten pariviestissä ja jääkiekossa!

Iivo Niskanen: suomalainen suurhiihtäjä

Kuten kaikki suomalaiset tietävät, Iivo Niskanen toteutti tänään ennustukseni osoittaessaan kuka on maailman paras perinteisen hiihtäjä. Ehkäpä Iivo ajatteli selvän voiton tuoneen armottoman suorituksensa aikana samoin kuin toinen suomalainen olympiavoittaja - purjehtija Thomas Johansson - totesi Sydneyssä vuonna 2000, että "parasta ei ole voitto, vaan ylivoimainen voitto", sillä juuri sellaisen Iivo otti Pekingissä.

Iivosta on epäilemättä ehditty sanoa jo kaikki tarvittava - maailman paras perinteisen hiihtotekniikka, poikkeuksellinen hapenottokyky ja maaginen kyky olla parhaassa kunnossaan juuri oikealla hetkellä. Ja olenhan itsekin kommentoinut hänen voittoaan Sotshin parisprintissä, Lahden MM-hiihdoissa ja Pyeongchangin olympialaisissa, joten aika lailla kaikki tarvittava on jo tullut tässäkin blogissa sanottua. 

Pekingin kisat ovat nyt suunnilleen puolivälissä ja Suomi on saavuttanut maastohiihdossa jo neljä mitalia: Iivon kullan lisäksi hänen pronssimitalinsa yhdistelmähiihdosta sekä Kerttu Niskasen hopea- ja Krista Pärmäkosken pronssimitalit naisten kympiltä. Jäljellä ovat kuitenkin edelleen kaikki viestit, joista kaikista mitali näyttää tähän mennessä nähdyn perusteella jopa kisaennakkoon kirjoittamaani realistisemmalta tavoitteelta. 

Mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, vaan nautitaan siitä tiedosta, että messias Iivo Niskanen on tuoreimman voittonsa jälkeen kolminkertainen olympiavoittaja ja lisäksi maailmanmestari sekä olympialaisten yksinkertainen ja MM-hiihtojen kaksinkertainen pronssimitalisti. 

Siksi on nöyränä kiitettävä Vieremän hiihtohirmua niistä ikimuistoisista hetkistä, jotka hän on tarjonnut meille suomalaisille penkkiurheilijoille. Ja pantava nöyränä merkille, mitä se on vaatinut: lupauksensa lunastanut hiihtomme messias on harjoitellut vuosikausia enemmän ja laadukkaammin kuin kukaan muu suomalainen mieshiihtäjä - tai luultavasti kukaan muukaan urheilija - elänyt pari vuotta käytännössä neljän seinän sisällä välttääkseen elimistöön ylimääräisiä ongelmia aiheuttavat virukset sekä testannut määrättömän määrän suksipareja löytääkseen jokaiselle kelille mahdollisimman kilpailukykyisen kaluston. Sekä kestänyt ne paineet, jotka Suomen kansa on häneen asettanut.

Onnea moninkertaiselle olympiavoittajalle! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mytologisia tapahtumia
Iivo Niskanen, maailmanmestari
Onnea Venäjälle tuplahopeasta olympialaisten pariviestissä ja jääkiekossa!

Pekingin kisaennakko

Iivo Niskanen. Messias, maailmanmestari ja olympiavoittaja sekä Suomen kultamitalitoivo Pekingin olympialaisten 15 km matkalla ja parisprintissä. 

Tästä siis alkaa eilen käynnistyneiden olympialaisten maastohiihtojen kisaennakko, joka seuraa aiemmin sinivalkoisin lasein muistiin merkitsemiäni vastaavia ajatuksia. Koska messias on nyt käsitelty, voitaisiin kultamitaleiden osalta melkein lopettaa tähän, mutta mennään nyt kuitenkin kilpailu kerrallaan. 

Eli aloitetaan kisojen ensimmäisestä lauantaista, jolloin käydään naisten takaa-ajo eli yhdistelmähiihto. Se ei ole hiihtäjien suosikkilajeja, mutta kahden hiihtotavan taitajana Krista Pärmäkoski saattaa ottaa jopa mitalin. 

Voimahiihtäjänä tunnettu, mutta Pekingiä varten painoaan muutaman kilon pudottaneen Pärmäkosken mahdollisuuksia paransi selvästi Heidi Wengin lähtöviivalta poistanut norjalaisten koronatilanne. Todennäköisempää on kuitenkin, että hän yhdessä Kerttu Niskasen kanssa kilpailee sijoituksesta viiden parhaan joukkoon. Anne Kyllönen saattaa sijoittua kymmenennen sijan paikkeille, mutta neljäs hiihtäjä täytynee määrätä matkalle ilman ennakko-odotuksia.

Sunnuntaina on vuorossa miesten yhdistelmähiihto. Siinä en odota suomalaisille mitaleita, vaikka kovan hapenottokyvyn, mutta heikomman luisteluhiihtotaidon varassa kilpaileva Iivo Niskanen onkin ilmoittanut matkan itselleen hyväksi lajiksi ja sijoittunee minimissäänkin kahdeksan parhaan joukkoon. 

Myös mitali on mahdollisuuksien rajoissa, mikäli maastot sisältävät riittävästi Iivoa suosivia wassberg-tekniikalla hiihdettäviä mäkiä. Lisäksi norjalaisten COVID-19-tilanne auttaa, koska se poisti lähtöviivalta etukäteen matkan suurimpiin ennakkosuosikkeihin kuuluneen Simen Hegstad Krügerin. 

Perttu Hyvärinen ja Remi Lindholm osallistunevat myös vapaaehtoisesti yhdistelmähiihtoon ja taistelevat hyvänä päivänä 20 tai Perttu jopa 10 parhaan joukkoon pääsemisestä. Neljäs edustaja on määrättävä samaan tapaan kuin naistenkin kilpailussa - ja ilman sen suurempia sijoitusodotuksia. Tai saattaa olla, että valmennusjohto päättää hiihdättää suomalaiset vajaalla joukkueella.

Tiistaina on vuorossa sprinttipäivä vapaalla hiihtotavalla. Suomalaiset eivät lukeudu ennakkosuosikkeihin, mutta tämä on Jasmi Joensuun, Katri Lylynperän ja Jasmin Kähärän pääkilpailu. Heistä jokaisella on mahdollisuus kymmenen parhaan joukkoon, mutta tuskin mitaleille. 

Neljännelle paikalle määrätään joko Pärmäkoski tai Matintalo, joista kummallakaan ei ole mitalimahdollisuuksia. Tai sitten hiihdetään vajaalla joukkueella, mikä minun nähdäkseni olisi järkevää.

Miehistä sprintti on Joni Mäen ja Lauri Vuorisen pääkilpailu näissä kisoissa. Heistä molemmilla on periaatteessa mahdollisuus finaaliin, mutta tuskin siellä menestymiseen. Ristomatti Hakola ei pysty eikä halua hiihtää sprinttiä, vaikka onkin aiemmin ollut vahva näillä matkoilla. 

Kolmannen ja neljännen sprinttimiehen paikan saavat ne, jotka haluavat lähteä hiihtämään. Muuten matka jää vajaamiehitykselle, koska pientä eli kuusimiehistä joukkuetta ei kannata rasittaa matkoilla, joissa he eivät missään tapauksessa sijoittuisi kahdenkymmenen parhaan joukkoon. 

Torstaina on naisten maastohiihtojen suomalaispäivä eli perinteisen kymppi. Silloin on siis sekä Krista Pärmäkosken, Kerttu Niskasen että Johanna Matintalon bravuurimatka, jolta odotetaan myös menestystä. Jopa mitalia, jota lähimpänä näin etukäteen ajatellen ovat Pärmäkoski ja Niskanen. Neljännelle paikalle haluavat ainakin Joensuu ja Kyllönen. Nähtäväksi jää, kumpi sitä pääsee hiihtämään - mitalia ei kannata kuitenkaan odottaa kummaltakaan. 

Perjantaina on sitten alussa mainittu Iivon kultamitalimetsästys eli miesten pikamatka käyttääkseni aiemmin käytettyä nimitystä. Hopea tältä matkalta olisi pettymys niin Iivolle itselleen kuin kilpailua TV:n ääreen asettuville puolelletoista tai kahdelle miljoonalle katsojallekin. 

Totuus kuitenkin on, ettei olympialainen kultamitali ole koskaan etukäteen varmaa, eikä siis tälläkään kertaa. Iivolle itselleen voi sattua huono päivä, joku muu voi törttöillä ladulla, kulkuvälineeksi tulee valituksi keskinkertainen suksi tai voitelu- ja kuviohommat menevät pieleen. Itseäni tämä kaikki alkoi hirvittää jo tätä kirjoitettaessa. 

Viidelletoista kilometrille tähtää myös Ristomatti Hakola. Jos mies on palautunut täyteen kuntoon, on hänkin tällä matkalla ilman muuta kymmenen joukossa. Ja ehkä jopa viiden. Mutta mitali vaatisi kyllä suomen voiteluryhmän ylivoimasta voittoa norjalaisista ja venäläisistä. 

Muista hiihtäjistä Perttu Hyvärinen hiihtää tämän matkan ja epäilemättä myös Remi Lindholm sekä sprinttimiehet Joni Mäki ja Lauri Vuorinen haluavat matkalle. Itse valitsisin Lindholmin, koska Mäkeä tarvitaan viestijoukkueen ankkuriksi levänneenä, eivätkä Vuorisen näytöt ole viime aikoina vakuuttaneet.

Lauantaina hiihdetään jälleen suomalaisittain mielenkiintoinen matka eli naisten viesti. Siihen asettuu vahva joukkue, johon itse valitsisin Matintalon aloittajaksi, Niskasen jatkajaksi, Pärmäkosken ensimmäiselle vapaan osuudelle ja Joensuun ankkuriksi. 

Kyllönen on vahva varanainen mille tahansa osuudelle ja mikäli Joensuu ei vakuuta sprintissä hänen tulee hiihtää kolmantena Pärmäkosken siirtyessä ankkuriksi. Kummassakin tapauksessa Suomi taistelee himmeimmästä mitalista tasapäisesti Ruotsin, Norjan ja USA:n kanssa - ja siksi ankkuriksi tarvitaan kirikykyinen nainen.  

Sunnuntaina viestittelevät puolestaan miehet. Myös heillä on vahva joukkue, josta Hakola tuo joukkueen kärjen mukana ensimmäiseen vaihtoon, Niskanen repii eroa muihin, Hyvärinen yrittää parhaansa säilyttääkseen johtoaseman ja Mäki taistelee loppusuoralla mitalista Norjan ja Venäjän kanssa. Lindholm on hyvä varamies kaikille muille osuuksille paitsi ankkuriksi, mutta mitalimahdollisuutta hän ei vielä pysty ylläpitämään kuin siinä tapauksessa, että sijaistettavaksi osuu Hyvärinen. 

Viestien yhteydessä on muistettava, että joukkue valitaan paljolti kisanäyttöjen varassa. Siksi esimerkiksi Kyllösen huippuonnistuminen tai Matintalon epäonnistuminen 15 kilometrillä muuttaisi naisten joukkuetta. Miesten puolella vastaava tilanne on Lindholmin ja Hakolan välillä - jälkimmäisen kuntohan on rikkonaisen kauden takia ainakin jossain määrin arvoitus.

Keskiviikkona hiihdot palaavat sprinttimatkoille eli pariviestiin perinteisellä hiihtotavalla. Siinä naisten joukkue määräytyy aikaisempien kisatapahtumien mukaan, mutta todennäköisimmin joukkueessa hiihtävät Pärmäkoski ja Niskanen, mutta valintaan vaikuttavat aiemmat kisatapahtumat. Siten myös ainakin Matintalo ja Joensuu haaveilevat pääsystä etukäteen varsin todennäköiseen mitalijoukkueeseen. Kultamitaliin en kuitenkaan usko, mutta ainakin pronssinen lätkä Norjan ja Ruotsin perässä on ilman muuta mahdollinen.

Miesten puolella joukkueeksi on kaavailtu kaksikkoa Niskanen ja Hakola. Lisäksi mukaan haluaisivat varmuudella myös Joni Mäki ja Lauri Vuorinen. Heille paikka avautuu kuitenkin vain, mikäli Hakola epäonnistuu 15 kilometrillä ja jompikumpi ottaa sprintistä mitalin. Itse kilpailussa Suomi on ilman muuta yksi voittajasuosikeista, ellei jopa suurin sellainen. Odotetaan siis kultaa.

Seuraavan lauantain ohjelmassa on sitten miesten viiden peninkulman matka. Siihen suomalaisista osallistunevat Niskanen, Hyvärinen, Lindholm ja todennäköisesti Vuorinen. Heistä Niskanen hiihtänee heikommallakin hiihtotavallaan sijoille viidestä kymmeneen, sillä onhan kysymys kuitenkin raa´asta kestävyysmatkasta. 

Suurista harjoitusmääristään tunnettu Lindholm saattaa yllättää ja voittaa Hyvärisen sijoittuen 15 parhaan joukkoon jälkimmäisen sijoittuessa viisi sijaa alemmaksi. Vuorinen on kaukana takana. 

Sunnuntaina maastohiihdot päättää naisten 30 km hiihto. Suomalaisista Pärmäkoski hiihtänee parhaiten, mutta ei mitaleille. Niskanen tulee maaliin pari sijaa myöhemmin ja Kyllönen sijan 15 paikkeilla. Neljäs hiihtäjä jouduttaneen määräämään, ellei joukkueesta löydy vapaaehtoisia.  

Kaiken kaikkiaan edelle kirjoittamani mukaan suomalaisilla olisi etukäteen ajatellen mahdollisuus yhteensä kahdeksaan maastohiihtomitaliin, joista kaksi kirkkaimpia. Tosiasia kuitenkin on, että yleensä noin puolet odotuksista toteutuu, joten meidän penkkiurheilijoiden on realistista odottaa neljää mitalisijaa, joista yksi kultainen. 

Lopuksi haluan muistuttaa siitä, että edelle kirjoittamani veikkaukset ovat vain veikkauksia. Eli paraskaan asiantuntija ei pysty ennakoimaan maastohiihdon arvokisojen lopputuloksia, vaikka jotkut asiat - vaikkapa norjalaisen hiihtohirmun Johannes Kläbon sprinttikulta - vaikuttavatkin lähes kaikkien mielestä varmalta jo etukäteen. Ja juuri siksi seuraavat kaksi viikkoa ovat suomalaisen penkkiurheilijan suurta juhlaa, joka tuottaa sekä onnen että pettymyksen kyyneleitä. Siis suuria tunteita ja alkukantaista nautintoa! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mytologisia tapahtumia
Pjongchangin kisaennakko
Hiihtäjät on valittu Sotshiin - vaan miten käy itse kisoissa

Vuokatin kulta

Vuokatissa käytävät nuorten MM-hiihdot alkoivat suomalaisittain loistavasti. Alle 20-vuotiaiden sprinttimitali jäi nimittäin Suomeen, kun 19-vuotias Niilo Moilanen jätti taakseen muun maailman parhaat ikätoverinsa. 

Kotimaassa Moilanen hiihtää keskipohjalaisia hiihtäjiä koonneen Pyhäjärven Pohdin riveissä ja on mahdollisesti saanut siinä vetoapua itseään vanhemmista ja paremmista hiihtäjistä - sellaisista kuin Joni Mäki - hyvää vetoapua omalle kehitykselleen. Siinä mielessä nuoren miehen kehityskaaren apuna on ollut samantapainen tilanne kuin Norjassa, jossa jokaisesta vähänkään itseään kunnioittavasta kylästä löytyy useampia kovan tason suksijoita.

Maailman huipulle pyrittäessä nuoria lahjakkuuksia kovemmat verrokit käyvät kuitenkin Suomessa vähiin toisin kuin itäisessä tai pohjoisessa naapurissamme. Ja se on mahdollisesti perimmäinen syy siihen, etteivät suomalaiset nuorisotähdet nouse kuin poikkeustapauksissa nopeasti maailman huipulle. 

Tässä suhteessa on hyvä katsoa esimerkiksi Moilasen seurakaverin Joni Mäen kehitystä. Hänkin on nuorten MM-mitalisti, mutta vasta viime vuonna - 24-vuotiaana - alkoi hiihtää maailmancupissa kymmenen joukkoon, eikä ole päässyt maailmancupin mitalikantaan tänäkään vuonna ilmeisestä lahjakkuudestaan huolimatta. 

Vertailuksi voidaan ottaa vaikka jo pitkään maailman huipulla hiihtänyt Alexander Bolshunov, joka on - uskokaa tai älkää - vuoden Joni Mäkeä nuorempi. Tai muutaman vuoden sprinttihiihtoa hallinnut norjalainen Johannes Klæbo, joka on Bolshunovin kanssa saman ikäinen. 

Näiden tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku myös hiihtourheilussa. Kun se on tehty, voidaan siirtyä seuraavaan vaiheeseen eli tilanteen korjaamiseen. 

Siihen tarjoaa hyvän pohjan se, että Suomen cupin myötä muutamat seurat - Pohti Ski Team mukaan luettuna - ovat keränneet siipiensä alle eturivin hiihtäjiä. He voivat tarjota harjoituksissa sparrausta ja mikä ehkä vieläkin tärkeämpää, näyttää nuoremmille mallia siinä, millä tavalla harjoittelemalla ja elämällä voidaan saavuttaa heidän oma tasonsa maailman valioiden joukossa. 

Sitä en kuitenkaan tiedä, kuinka paljon näissä suurseuroissa harjoitellaan yhdessä - käsittääkseni näin ei tehty ainakaan Vantaan hiihtoseurassa, joka joitain vuosia sitten voitti Matti Heikkisen johdolla jopa viestinhiihdon Suomen mestaruuden. Toivottavasti Pohdin tai vaikkapa Iivo Niskasen ja Perttu Hyvärisen riveihinsä saaneen Puijon hiihtoseuran piirissä tällaista yhteisharjoittelua harrastetaan enemmän nimenomaan siten, että seurojen nuoret lahjakkuudet - Puijolla esimerkiksi Petteri Koivisto - saavat harjoitella uransa huipulla olevien esikuviensa kanssa.

Edelle kirjoitettu koskee tulevaisuutta. Juuri nyt on kuitenkin iloittava Moilasen eilisestä hiihdosta ja keskityttävä tekemään tulosta Vuokatissa. Kotiladuilla siihen on hyvät mahdollisuudet, koska huolto saa toimia tutuilla lumilla ja tarjoaa siten pienen edun kotimaan tuleville tähdille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rukan saldo
Mytologisia tapahtumia
Iivo Niskanen, maailmanmestari

Viikonlopun pilkkeitä

Iltalehti kertoi pakolaisneuvonnan lakimiehen todenneen Irakissa kadulle ammutun turvapaikanhakijan tapauksesta, ettei ketään pitäisi poistaa maasta. Kysymys kuuluu että miksi?

Siis miksi IL kertoi juuri nyt lakimiehen näkemyksestä, johon irakilaismiehen kuolema ei liittynyt mitenkään. Olihan hän ollut samaa mieltä jo aiemminkin - tai ei ainakaan julkisuudessa ollut hyväksynyt kenenkään poistamista. Sitä paitsi kyseinen irakilainen palasi kotimaahansa vapaehtoisesti rahatukku kainalossa - eikä siis väkisin vietynä.

* * *

Samaan asiaan - siis irakilaisen kuolemaan liittyen kuultiin eduskunnassa mielenkiintoinen kommentti. Sen lausahti Jussi Halla-aho (ps), joka totesi, että ministerin "ilmoitus siitä, että kaikki saavat jäädä, on muuten verrattavissa Sipilän talolupaukseen 2015, mutta Ohisalon tapauksessa takana ei ole sinisilmäisyys vaan kiilusilmäinen ideologia".

Tämä on varmaankin totta, mutta nähtäväksi jää, seuraako siitä samanlainen irakilaisryntäys kuin Sipilän lupauksesta. Joka tapauksessa "viesti leviää reaaliajassa Irakiin". Tai on siis jo levinnyt.

* * *

Espoosta on löytynyt pullopommeja ja niitä tehneitä nuoria. Lienee syytä tähdentää, että Ruotsin meilläkin julkisuutta viime aikoina saaneet pommit ovat olleet erilaisia. Siis käsikranaatteja ja muita sotatarkoituksiin käytettävään välineistöön verrattavissa olevia tuhovälineitä.

Pohjanlahden pohjoispuolella pommien takana ovat ns. etnisesti edistykselliset ruotsalaiset. Nyt löytyneistä suomalaisista pommintekijöistä sen sijaan ei ole annettu tietoa, mutta he saattavat hyvinkin olla myös impiwaaralaisia nuorukaisia. Tai sitten ei. 

* * *

Jalkapallofanit ja media villiintyivät kun Suomi pääsi 23 muun eurooppalaismaan kanssa lajin EM-kisoihin. Yle teki laskujeni mukaan viikonlopun aikana 35 juttua aiheesta. Siis kolmekymmentäviisi juttua siitä, että Suomi saavutti jalkapallossa ensimmäistä kertaa sijoituksen puolivälin yläpuolella.

Keskuskauppakamarin johtaja Juho Romakkaniemi totesikin sattuvasti Twitterissä, että "no no... nämä Huuhkajathan ovat vasta EUROOPAN 24 parhaan joukossa. Lassi Etelätalo oli kuitenkin MAAILMAN 4. paras keijäänheitossa".

Kieltämättä komea saavutus.

* * *

Hiihtäjämessias Iivo Niskanen osoitti näin maailmancupin kynnyksellä, että hän on valmis taistelemaan maailmancupin voitosta. Siitä kertovat vakuuttavaa kieltä Olostunturilla hiihdetyt kilpailut, joissa oli mukana Venäjän nykyisen maajoukkueen parhaimmisto Aleksander Bolsunovia ja Denis Spitsovia myöden.

Seitsenkertainen MM- ja olympiahopeamitalisti Bolsunov hävisi Niskaselle perinteisen kympillä lähes 40 sekuntia, jota voinee pitää rökäletappiona. Vastaavasti luisteluhiihdon erikoismies ja viime vuoden pronssimitalisti Spitsov otti takkiinsa Niskaselle aiemmin ongelmia tuottaneella vapaalla hiihtotavalla yli 20 sekuntia 15 kilometrin matkalla.

Odotettavissa on siis mielenkiintoinen hiihtokausi, vaikka siihen ei sisällykään arvokisoja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EIT:n päätös ajoi Maria Ohisalon paniikkiin
Viikonlopun pilkkeitä
Iivo Niskanen, maailmanmestari

Mytologisia tapahtumia

Katselin televisiosta 50 kilometrin hiihtokilpailua. Suomalainen kulki edellä, mutta venäläinen saavutti häntä kilometri kilometriltä. Lopulta tämä tuli suomalaisen kannoille kuin huuhkaja ja meni jopa ohi. Ero suomalaiseen oli selvä ja näytti siltä, että Suomelta karkaisi arvokisojen kultamitali jälleen kerran.

Peli ei ollut kuitenkaan vielä pelattu, sillä suomalainen lisäsi vauhtia ja meni uudelleen venäläisen ohi. Tahti tiivistyi tiivistymistään ja ladulta kuului venäjänkielistä pulinaa. Lopulta suomalainen karkasi ja venäläinen jäi sekunti sekunnilta. Suomeen tuli maailmanmestaruus.

Niin. Edellä oleva kuvaus on Ylä-Tatran MM-hiihtojen kuninkuusmatkalta vuodelta 1970. Neuvostoliiton Vjatseslav Vedenin oli jo voittanut kisoissa kultaa ja hiihti minuutin lähtöeron Kalevi Oikaraiseen kiinni. Kyse oli siis väliaikalähdöstä eli suomalainen oli enimmillään yli minuutin venäläisen perässä.

Kuten kaikki muistamme, voitti Iivo Niskanen viime sunnuntaina 50 kilometrin hiidon olympiakultaa kilpailussa, jonka tapahtumat voisi kirjoittaa lähes identtisillä sanoilla kuin Oikaraisen voiton 48 vuotta sitten. Yhteistä miehille oli myös susi.

Niskanen nimittäin kuvattiin voiton jälkeen susiturkissa, jollainen liittyy hiihtokansan mytologiaan. Se puolestaan lienee saanut alkunsa siitä, kun "Susi-Kalle" Oikarainen hiihti iltahämärissä suden väsyksiin ja ampui sen kuolleeksi.

1960-luvulla suden ampuminen oli vielä uroteko, eikä kukaan tiettävästi moittinut Oikaraista pedon kellistämisestä - päin vastoin. Niskanen sen sijaan sai someloukkaantujien ryöpyn niskaansa käyttäessään vanhaa turkkia, jonka alkuperäinen kantaja ei palaisi henkiin vaikka karvavaatteelle antaisi tekohengitystä.

Siksi someloukkaantuminen oli sekä tekopyhää että perinteitä halveksivaa. Susiahan kaadetaan Suomessa sekä laillisesti että laittomasti. Niskasen turkki on kuitenkin nyljetty venäläisen suden päältä jo vuosikymmeniä sitten.

Eikä Suomessa liene muutenkaan sellaisia markkinoita uusille susiturkeille, että se vaikuttaisi susien laittomaan kaatamiseen. Sille on aivan muut - sinänsä yhtä mytologiset syyt.

Tosiasia kuitenkin on, että 50 kilometrin hiihdon suomalainen olympiakulta on paljon yleisempi tapahtuma kuin suden aiheuttamat ihmisvahingot: kultaa on tullut vuoden 1900 jälkeen neljästi kun suden tappamia ihmisiä ei ole ollut ainuttakaan. Siksi tappamiseen johtavat mytologiset syyt eivät ole hyväksyttäviä, vaikka toimivatkin hyvänä perusteena petokannan lailliselle säätelylle.

Annetaan siis hiihtäjien pitää mytologinen turkkinsa. Ja huolehditaan samalla siitä, ettei susiin kohdistu laitonta vainoa vaan kanta pidetään kurissa luvallisella metsästyksellä.

Näin voittavat sekä suomalainen kulttuuri että maamme ainoa peto, jolla on merkitystä ylisuuren hirvikannan aiheuttamien vahinkojen säätelyssä. Sillä on nimittäin varsin suuri merkitys myös ihmishenkien menetyksen kannalta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä.
Iivo Niskanen, maailmanmestari
Sundby vaatii väliaikalähtöä arvokisojen kuninkuusmatkalle
Sus siunatkoon

Iivo Niskanen, maailmanmestari

Kuten luultavasti kaikki suomalaiset jo tietävät, otti olympiavoittaja Iivo Niskanen eilen maailmanmestaruuden ylivoimaisen esityksen jälkeen. Sen seurauksena reilu kuukausi sitten 25 vuotta täyttänyt nuorukainen nousi suomalaisten suurhiihtäjien kaartiin, sillä hänen saldonaan on nyt yksi olympiakulta, yksi maailmanmestaruus ja yksi MM-pronssi.

Lisäksi miehellä on vyöllään alle 23-vuotiaiden maailmanmestaruus - mistäpä muusta kuin 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailusta. Sekä pronssimitali alle 20-vuotiaiden kympiltä.

* * *

Kuten kaikkien suurhiihtäjien, myös Iivo Niskasen menestys perustuu kolmeen asiaan. Ensimmäinen niistä on luontainen lahjakkuus, toinen hyvä hiihtotekniikka ja kolmas henkinen kyvykkyys.

Henkisellä kyvykkyydellä tarkoitan kahta asiaa: paineiden sietokykyä sekä kovan harjoittelun mahdollistavaa itsekuria. Jälkimmäisen seurauksena tuli vuodesta 2015 kuitenkin mahalasku, sillä nuori mies harjoitteli edellisen vuoden olympiakullastaan innostuneena itsensä sairauskierteeseen.

Vaikka kausi menikin pieleen, ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Oman elimistön rajat tulivat tutuiksi ja niiden tunteminen kuuluu jokaisen maailman huipulle pyrkivän hiihtäjän välttämättömiin osaamisalueisiin. Ilman niitä ei kukaan voi optimoida harjoitteluaan eikä siten myöskään saavuttaa omaa henkilökohtaista huippuaan.

Henkisestä lahjakkuudesta kertoo myös se, että Niskanen vietti kotonaan MM-Lahtea edeltäneen kuukauden harjoitusleireiltä helposti tarttuvia viruksia vältellen. Tämä oli järkevää, sillä huippukunnossa olevat urheilijat sairastuvat helposti.

Samalla Niskanen kuitenkin menetti tilaisuuden vertailla tilannetta muihin maailman huippuihin: tilanne selvisi vasta Otepään maailmancupissa puolitoista viikkoa sitten. Henkisesti vahvalle hiihtäjälle epätietoisuus ei näytä muodostaneen sen suurempaa ongelmaa. Sitä eivät aiheuttaneet myöskään koko Suomen penkkiurheilevan kansan tai miehen itsensä asettamat paineet.

Hiihtotekniikan osalta maailmanmestarilla on vielä paljon opittavaa. Näin etenkin luisteluhiihdossa, mutta myös esimerkiksi perinteisen tasatyönnössä.

Samalla on kuitenkin todettava, että mestarin vuorohiihto ns. hiihdettävään ylämäkeen on äärettömän lähellä täydellistä - tämä on vahvuus, jota hän saattoi hyödyntää eilen Lahden laduilla. Sama koskee myös ensi talven olympialatuja Etelä-Koreassa, missä perinteisellä tulee hiihdettäväksi 50 kilometrin yhteislähtö.

Luontainen lahjakkuus tarkoittaa sekä motorista kyvykkyyttä, että myös hapenottokykyä. Niistä jälkimmäinen on ehdottomasti hiihtäjän tärkein ominaisuus, kun taas ensimmäinen mahdollistaa teknisesti vaativassa kestävyyslajissa taloudellisen - mutta tehokkaan - etenemistavan oppimisen.

Tämän kauden alla Iivo Niskanen teki ennätyksensä mattotestissä, jossa mitataan kontrolloiduissa olosuhteissa elimistön kykyä hyödyntää happea. Niskasen tarkkaa tulosta ei ole tiedossani, mutta eilisen hiihdon perusteella se on huippuluokkaa.

Sivumennen sanoen, hiihtäjät ovat maksimaalisella hapenottokyvyllä mitattuna maailman parhaita urheilijoita - kaikkien aikojen ennätyksen on tehnyt Björn Dählie ja kakkosena tulee Suomen Mika Myllylä. Molempien saavutusten taustalla lienee ollut kemiallista valmennusta, joten vastaavia saavutuksia tuskin nähdään lähitulevaisuudessa.

Maksimaaliseen hapenottokykyyn voi vaikuttaa kemiallisten keinojen lisäksi harjoittelulla. Siinä avainasemassa on peruskestävyysharjoittelu, jonka päälle voi rakentaa maksimin monipuolisella tehoharjoittelulla. Näiden optimaalinen suhde lienee urheilijakohtainen ja lisäksi harjoitustilan mukaan muuttuva. Edellä mainittu oman elimistön tunteminen on tästäkin syystä välttämätön pyrittäessä maailman absoluuttiselle huipulle.

* * *

Kuten jo alussa totesin, on Iivo Niskanen vasta 25-vuotias. Se on kestävyysurheilijalle vasta uran alkuvaihetta.

Jos miehen harjoittelu sujuu jatkossakin yhtä hyvin kuin tälle vuodelle, on maailmanmestari parhaimmillaan noin 3-5 vuoden kuluttua. Se lataa suomalaisen maastohiihdon ja kestävyysurheilun messiaalle myös tulevaisuutta ajatellen iso odotukset ja onnistuessaan nostaa hänet yhdeksi historian suurimmista maastohiihtäjistä.

Näin etenkin silloin, jos myös miehen vapaan hiihtotavan tekniikka kehittyy samalla tasolle perinteisen kanssa. Sen ei pitäisi olla mitenkään mahdotonta, sillä maailmanmestari on jo nyt varsin hyvä luisteluhiihtäjä. Viimeinen askel tämän hiihtotavan hallinnassa on kuitenkin vielä otettava - ja mitä ilmeisimmin myös otettavissa.

Mutta ei mennä asioiden edelle. Tänään on maailmanmestaruuden jälkeinen päivä, joten Niskasella ja meillä kaikilla hänen kannattajillaan on juhlamieli. Siksi myös tämän blogin sivuilla on syytä toivottaa onnittelut maailmanmestarille.

Kiitos Iivo, hienosti tehty!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lahden kisaennakko
Happo palaa - ja Messias myös
Onnea Venäjälle tuplahopeasta olympialaisten pariviestissä ja jääkiekossa!
Hiihtäjät on valittu Sotshiin - vaan miten käy itse kisoissa

Happo palaa - ja Messias myös

Iivo Niskanen voitti Sotshissa olympiakultaa yhdessä Sami Jauhojärven kanssa. Seuraavana syksynä hän voitti heti maailmancupin avauksessa maailmancupin osakilpailun.

Siitä syntyi hänen kohdalleen käsite "Messias". Siis suomalaisen hiihdon messias. Hän, joka nostaa suomalaiset miehet jälleen siihen menestykseen ja kunniaan, joka meille olosuhteiden ja mahtavien perinteiden takia kuuluukin.

Odotukset olivat kauden alkaessa siis korkealla. Mutta vastoin kaikkia odotuksia suomalainen miesten hiihto onkin ottanut pitkän askelen taaksepäin ja rämpinyt toden teolla. Esimerkiksi viime viikonloppuna miesten yhdistelmähiihdossa paras miehemme oli Sami Jauhojärvi sijalla 38 ja muut suomalaiset sijoilla 59 ja 69.

Suomalaisen mieshiihdon Lillehammerin mahalaskun täydensi viesti. Siinä Suomi sijoittui 14:ksi muun muassa neljän norjalaisjoukkueen ja kahden venäläisjoukkueen jälkeen. Edellä olivat myös esimerkiksi Kanada ja USA.

Toki miehemme pärjäsivät Rukalla omassa maailmancupin osalkilpailussamme vähän paremmin, mutta kokonaisuus on silti yhtä heikko kuin heti Lahden käryjen jälkeen, jolloin suomalaisesta hiihdosta katosivat lähes kaikki sen aikaiset huiput. Messiasta siis tarvitaan.

Tämän päivän uutinen raottaa onneksi ovea valoisammalle tulevaisuudelle. Kaksinkertainen MM-hiihtojen mitalisti Matti "Happo" Heikkinen nimittäin palaa maailmancup-sirkukseen loukkaantumisensa jälkeen ensi viikolla Davosissa.

Vielä ei kuitenkaan ole aika olettaa yönmustan tilanteen muuttumista auringonpaisteeksi. Heikkisen toipuminen vaatii aikansa, mutta siitä huolimatta häneltä voi jo nyt odottaa Davosista parempaa suoritusta kuin muilta suomalaisilta - onhan hän ainoa huippuhiihtäjistämme, joka kykenee vapaalla hiihtotavalla kansainväliseen vauhtiin.

Davosiin lienee matkalla myös Messias-Niskanen. Vaikka hänen vahvuutensa ovatkin enemmän perinteisen hiihdossa kuin vapaalla, näytti Rukan kilpailu myös Iivon luistelutekniikan kehittyneen mikäli mies vain pysyy ladulla.

Kaikkiaan Davosista lienee odotettavissa siis kaksi suomalaissijoitusta maailmacupin pisteille. Norjalaiset tullevat 30 kilometrin matkalla olemaan kuitenkin minuuttikaupalla suomalaisten edellä - tosin myös kaikkien muiden.

Voisi ajatella, ettei tätä etumatkaa onnistuta mitenkään kuromaan umpeen yhden talven aikana. Ehkä meidän on siis oltava tyytyväisiä siitä, että kyseessä on hiihdon välivuosi, jonka panoksena ovat "vain" maailmancupin voitto ja yksittäiset kilpailut sekä tärkeimpänä yksittäisenä tapahtumana Tour de Skin kokonaiskilpailu.

Mutta toisaalta urheilu ei olisi urheilua, eikä kukaan seuraisi sitä, mikäli voimasuhteissa ei tapahtuisi muutoksia ja jopa yllätyksiä. Ehkäpä suomalaiset vain ovat olleet alkukauden harjoittelusta jäykkinä ja suksihuolto retuperällä. Ja norjalaiset vastaavasti kovan keskinäisen kilpailunsa takia hakeneet iskukyvyn jo alkukaudesta, jotta he ylipäänsä voisivat varmistaa paikkansa maailmancup-sirkuksessa.

Varmaa tässä vaiheessa on ainoastaan se, että Tour de Ski antaa vastauksia loppukauden voimasuhteista. Se on kauden päätapahtuma, ja siihen lienevät kaikki kynnelle kykenevät tähdänneet myös kuntonsa. Samalla näemme sen, mikä on suomalaisten miesten valmius kohdata Lahden MM-hiihdot seuraavana talvena 2017.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sprinttihiihtäjät hyödyntävät valintamahdollisuutta
Amatöörien puuhastelua
Miksi norjalaiset ovat niin ylivoimaisia?
Hiihtäjän harjoittelu on veitsenterällä taiteilemista

Pelimiehiä ja maksumiehiä

Iltalehti julkaisi eilen uutisen otsikolla "Mainosriitelyä ja olympiakulta - Iivo Niskasen tuloissa räjähdysmäinen kasvu". Otsikko lienee onnistunut, koska myös minä tartuin siihen.

Kyse on tietenkin uteliaisuudesta ellei suorastaan tirkistelystä. Kaikkihan me haluamme tietää, ehkä vähän kateellisina, kuinka suuria summia julkkikset tienaavat. Ja olympiavoittaja kansallisurheilussa, jos kuka, on tietenkin julkkis.

No paljonko tuo räjähdysmäisyys sitten oli? Kokonaista 39 358 euroa, jonka päälle tuli veroton urheilijapuraha 20 000 euroa. Olemalla maailman paras hiihtäjä ei siis pääse rikastumaan ainakaan nuorella iällä. 

Vaikka samaan hengenvetoon on kyllä todettava, ettei verotiedoissa välttämättä näy koko olympiavoittajan arvo, sillä Niskasen rahaa voi olla paljonkin urheilijatilillä, josta sitä voi käyttää joko kuitteja vastaan tai nostaa verollisena tulona elämiseen. Käytännössä urheilijat pyrkivät tasapainoilemaan tämän tilinsä kanssa niin, että urheilu-uran aikana saaduista tuloista joutuisi maksamaan mahdollisimman vähän veroja. 

Se tarkoittaa varojen nostamista omaan käyttöön mahdollisimman tasaisina erinä. Kyseessä ei siis ole missään tapauksessa minkäänlainen laittomuus, vaan verottajan hyväksymä menettely huippu-urheilijan elämänaikaisen tulonmuodostuksen verotuksen oikeudenmukaiseksi tasaamiseksi. 

Muussa tapauksessahan urheilija joutuisi maksamaan leijonanosan huippuvuosiensa tuloista veroina, ja elää kituuttamaan loppuelämänsä (ellei sitten löydä uutta leipäpuuta). Sivumennen sanoen tämä on yksi niistä syistä, miksi monet urheilijat jatkavat huippuvuosiensa jälkeen kansallisella tasolla - tiliä voi nimittäin hyödyntää vain urheilu-uran aikana.

* * *

Verotietojen julkistaminen johti toki mielenkiintoisempiinkin havaintoihin. Laillista verosuunnittelua harrastavat nimittäin monet isotuloisemmatkin - ja etenkin he. Esimerkiksi Suomen rikkaimman miehen eli Antti Herlinin nimeä ei näy tulotilastojen kärjessä. 

Syynä on monimutkainen järjestelmä, jonka kautta miehen verorasitus on voitu minimoida. Toki Herlin maksaa veroja 2,5 miljoonan euron tuloista suunnittelusta huolimatta, mitä ei voi mitenkään pitää pienenä kontribuutiona isänmaalle. Ilman tuota summaa kaikkien suomalaisten vauvasta vaariin tulisi maksaa valtiolle noin 20-30 senttiä enemmän veroja kuin tulimme tehneeksi.

Virkistävän poikkeuksen vauraiden ja menestyvien verosuunnitteluun tarjoaa peliyhtiö Supercell. Sen työntekijät loistivat ansiotulolistan kärjessä lähinnä optiotulojensa ansiosta. Supercell on myös eniten yhteisöveroja maksanut yksittäinen yritys: se kartutti valtion kassaa peräti 174 miljoonalla eurolla eli noin 31 eurolla jokaista suomalaista kohti. 

Supercellin asema veronmaksajana kertoo kahdesta asiasta. Ensinnäkin se on hyvin menestyvä ja toiseksi se haluaa maksaa veronsa kotimaahansa. Vastineeksi se epäilemättä toivoo saavansa Suomelta mahdollisimman edullisen toimintaympäristön. 

Se tarkoittaa yhteiskuntarauhaa, koulutettua työvoimaa ja toimivaa yrittämiseen liittyvää lainsäädäntöä. Kuten verokertymästä havaitaan, on niiden tarjoaminen myös meidän tavallisten veronmaksajien edun mukaista. 

Kannattaa siis katsoa, minkälaista tutkimus-, koulutus-, talous-, yhteiskunta-, väestö- ja muuta politiikkaa maamme hallitus harrastaa. Väärät päätökset kun voivat näkyä omassa verorasituksessamme ja viime kädessä koko palvelu- ja tulotasossamme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Lehmän hännän alta yhteiskuntavakautta

Suomalaisten usko jakopolitiikkaan on nousussa

Menestyksen rakennuspalikoita

.

Hiihtäjän harjoittelu on veitsenterällä taiteilemista

Haluan nostaa tässä kirjoituksessa esiin Sami Jauhojärven ja Aino-Kaisa Saarisen olympiamitaleille valmentaneen Reijo Jylhän harvinaisen kirjoituksen, jossa hän valottaa menestyksen taustoja. Molemmat hiihtäjäthän lähtivät tälle kaudelle huonosti sujuneen kauden jälkeen, enkä usko monenkaan odottaneen heiltä Sotshissa nähtyjä urotekoja.

Ensimmäinen Jylhän mainitsema tieto on ravitsemusneuvonta. Tästä hän on kertonut aiemminkin, mutta huomionarvoiseksi näkökulmaksi muodostuu se, että näin hiihtäjän tekeminen saatiin fokusoiduksi olennaiseen.

Toiseksi ja mielenkiintoisemmaksi selitykseksi mestarivalmentaja nimeää erittäin tarkan urheilijan fyysisen tilan seurannan. Jatkuvan seurannan avulla on harjoittelun laatu ja määrä voitu asettaa optimaaliselle tasolle.

Mutta samalla on palanut rahaa, jota ei ole tiedossa tuleville vuosille. Toivottavasti ongelman ratkaisemiseksi löytyy sponsoreita, sillä arvokisamitaleita ei enää 2010-luvulla saavuteta ilmaiseksi.

Jylhän avautuminen on kahdesta syystä erityisen valaiseva.

Ensinnäkin se kertoo kuinka tarkkaa on olympiahiihtäjän harjoittelu. Hän harjoittelee jatkuvasti elimistönsä äärirajalla, jonka ylittäminen johtaa epäonnistumiseen. Toisaalta varovainen harjoittelu ei johda huipputuloksiin, joten kunnianhimoisen hiihtäjän on menestyäkseen haettava joka päivä tuota rajaa.

Tämän inhimillisen kestokyvyn rajan yli on aikanaan mennyt esimerkiksi Matti Heikkinen, jonka nousu Iivo Niskasen vertaisena lupaavana hiihtäjänä (saamani sisäpiiritiedon mukaan) katkesi tämän takia muutamaksi vuodeksi ennen kuin hän lopulta nousi huipulle ja maailmanmestariksi.

Toiseksi Jylhän avautuminen kertoo suurimman peikon, joka vaarallisimpana uhkaa Sotshissa superlahjakkuutensa osoittaneen Iivo Niskasen nousua seuraavan vuosikymmenen kansainvälisesti menestyneimmäksi maastohiihtäjäksi. Se on tuon edellä mainitsemani kestokyvyn rajan ylittäminen.

Huippu-urheilija on siitä erikoinen otus, että hänellä on tahto ja kyky harjoitella liikaa. Juuri siitä syystä elimistön todellisen tilan tarkka testaus on välttämätöntä.

Nyt onkin siis toivottava, että Niskasen valmentaja Olli Ohtonen osaa ohjelmoida suojattinsa harjoittelun täsmälleen sille tasolle ja laadulle, joka kehittää maksimaalisesti suorituskykyä, mutta ei aja ylirasitustilaan.

Mikäli Ohtonen onnistuu harjoitusohjelmien laadinnassa me penkkiurheiljat voimme seuraavien vuosien aikana seurata suomalaisen hiihtäjän ylivertaista lentoa ohi vuonojen maasta ja muualta tulevien kilpakumppaniensa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nicklas Bäckström - doping-valvonnan viaton uhri
Kansa kaipaa leipää ja sirkushuveja
Onnea Venäjälle tuplahopeasta olympialaisten pariviestissä ja jääkiekossa!

Onnea Venäjälle tuplahopeasta olympialaisten pariviestissä ja jääkiekossa!

Venäjällä oli tänään hieno päivä Sotshin olympialaisissa. He saivat nimittäin hopeaa miesten pariviestissä heti Suomen jälkeen. Lisäksi he sijoittuivat toiseksi jääkiekko-ottelussa häviten ainoastaan Suomelle.

Ei vaan. Onnea Sami ja Iivo - te teitte tänään miehen työn ja palautitte Suomen hiihdon talviolympialaisten kultakantaan kuudentoista pitkän vuoden jälkeen! Mutta mitäpä muuta voikaan odottaa joukkueelta, jonka molemmat jäsenet Niskanen ja Jauhojärvi ovat nuorten maailmanmestareita.

Onnea myös isosiskolle ja Aikulle hopeasta. Luulen sen maistuneen aika paljon paremmalta kuin venäläisten hopeiden.

Seuraavaksi toivotan onnea Suomen jääkiekkomaajoukkueelle taistelussa olympialaisista mitaleista. Enteet ovat nyt poikkeuksellisen hyvät!

Enkä vielä heitä kirvestä kaivoon viikonlopun pitkiltä hiihtomatkoiltakaan. Veikkausenihan oli neljä maastohiihtomitalia näistä kisoista - eikä plakkarissa ole "vasta" kuin kolme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sprintti, Sotshi 2014
Naisten takaa-ajo, joka miehen suosikkilaji (tätä en olisi voinut kirjoittaa tänään....)
Hiihtäjät on valittu Sotshiin - vaan miten käy itse kisoissa