Erityisoperaation henki ja ihme

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan vuoden 2022 helmikuussa. Kuten kaikki tiedämme, ei sen menestys ole ollut sellaista, kuin presidentti Vladimir Putin ja hänen kenraalinsa olisivat toivoneet. 

MTV3 julkaisi uutisen, jonka mukaan tiedustelupalvelu GCHQ:n on arvioinut lähes puolen miljoonan venäläissotilaan kuolleen Ukrainassa kuluneiden reilun neljän vuoden eli noin 50 kuukauden aikana. Tämä tarkoittaa venäläisten menettäneen keskimäärin lähes 9 800 sotilasta kuukaudessa. 

* * *

Suomessa muistetaan edelleen talvisodan ihme. Tuo sota kesti noin 3,5 kuukautta ja siksi on mielenkiintoista verrata venäläisten menetyksiä puna-armeijan kokemiin tappioihin talvella 1939-40. 

Wikipedia-sivuston lainaamien venäläislähteiden perusteella silloin kuoli tai katosi joko 126 875 tai 167 976 puna-armeijan sotilasta. Nämä luvut tarkoittavat noin 36 000 tai 48 000 kuollutta tai kadonnutta kuukautta kohden.

Tästä voidaan päätellä, että päättäväisesti puolustautuneet talvisodan suomalaiset olivat noin 3,6 tai 4,8 kertaa nykypäivän ukrainalaisia tehokkaampia taistelussaan Moskovasta johdettua hyökkäystä vastaan. Näin siitä huolimatta, että ukrainalaiset ovat nykyisessä Ukrainan sodassa listineet noin 2,5 kertaisen määrän venäläissotilaita verrattuna omiin tappioihinsa.

* * *

Edelle kirjoitettua tekstiäni voidaan tietenkin kritisoida siitä, että talvisota oli poikkeuksellinen kerätessään lähes kaikki suomalaiset yksituumaisesti puolustamaan maatamme. Siksi on hyvä laskea edellä käyttämäni vertailuluvut myös jatkosodalle eli vuosille 1941-44. 

Wikipedian mukaan siinä kuoli 39 kuukauden aikana noin 63 204 suomalaista ja 201 000 venäläistä sotilasta. Laskutoimitusten jälkeen nähdään, että suomalaiset onnistuivat listimään kuukautta kohden "vain" reilut 5 000 puna-armeijan sotilasta. Selitys lienee tähän sotaan liittynyt pitkä asemasotavaihe, jonka aikana taistelut olivat vain pieniä kahakoita. 

* * *

Siksi on hyvä laskea vielä vertailuluvut nykyisen sodan ukrainalaisille, sekä talvi- ja jatkosodan suomalaisille jakaen heidän tappioidensa suuruus kuolleiden venäläisten/puna-armeijalaisten määrillä. Siihen tarvitaan tiedot ensin mainituista: ne olivat Wikipedia-artikkeleiden mukaan Ukrainassa vajaat 200 000, talvisodassa noin 26 000 ja jatkosodassa hiukan yli 63 000.

Kun nyt jaetaan moskoviittien tappioluvut ukrainalaisten tai suomalaisten tappiolukuihin, päästään seuraaviin vertailulukuihin. Ukrainan sodassa venäläisiä on kuollut noin 2,5 jokaista ukrainalaista kaatunutta kohti. Talvisodassa puolestaan kaatui tai katosi noin 5-6,5 ja jatkosodassa noin 3,2 puna-armeijan taistelijaa jokaista kuollutta suomalaista kohti. 

* * *

Näistä luvuista näemme, että talvisota poikkeaa kahdesta muusta puheena olevasta sodasta aivan oleellisesti. Tämä viittaa siihen, ettei talvisodan henki pelkästään kannustanut suomalaissotilaita tekemään päättäväistä vastarintaa, vaan johti myös aivan oleellisesti heidän tehokkuutensa kasvuun verrattuna jatkosodan heikommin motivoituneeseen suomalaisarmeijaan.

Siksi on syytä kysyä – olettaen että venäläiset ja ukrainalaiset ovat lähtökohtaisesti suunnilleen samanarvoisia taistelijoita – että selittyvätkö Putinin armeijan oleellisesti ukrainalaisia suuremmat tappioluvut nykyisessä sodassa heidän sotilaidensa heikolla motivaatiotasolla? Ja onko tämä ilmiö luomassa talvisodan henkeä ja ihmettä vastaavat ukrainalaiset "erityisoperaation hengen" ja "erityisoperaation ihmeen"? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putin ja taisteleva leijona
Kestääkö Venäjä oman hyökkäyksensä?
Erilainen joulu

Kuusitoista vuotta

Talvella 2010 lueskelin silloin tällöin sen aikaisia poliittisia blogeja, minkä seurauksena minulle syntyi vähitellen ajatus, että miksen voisi itsekin kirjoittaa ajatuksiani tähän muotoon. Lopulta päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja perustin tämän blogin. 

Blogiin tarvittiin oma esittely, joten muotoilin sellaisen. Kirjasin siihen myös perustelun bloggaamiselleni: tein sen "voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole 'oikeaoppisia' tai vallitsevan politiikan mukaisia". Tämä osoittautui hyväksi linjaukseksi, koska blogini lukijamäärä kasvoi muutamassa vuodessa merkittäväksi ja on sen jälkeen pysynyt sellaisena. 

Blogin lukijamäärä on tärkeä – tai oikeammin aivan keskeinen – tekijä sen jatkuvuudelle. Onhan selvää, ettei kukaan jaksaisi päivästä toiseen kirjoittaa ajatuksiaan näkyville, ellei niille löytyisi vastaanottajia. Ja päinvastoin, mitä useampia lukijoita blogitekstit saavuttavat, sitä suurempi on myös niiden kirjoittajan motivaatio.

On myös mukava lukea teidän ajatuksianne – arvoisat lukijani – tekstien kommenttiosastossa. Keskustelu on ollut valtaosin mielenkiintoista ja usein myös ajatuksia herättävää. Toivon mukaan näin on myös jatkossa.

* * *

"Professorin ajatuksia" täyttää tänään – 23. helmikuuta 2026 – 16 vuotta. Tämän aikana olen kirjoittanut lähes 4700 blogimerkintää, joista jokaiseen on kulunut keskimäärin ainakin puoli tuntia, joskus paljonkin pidempään. Siten olen käyttänyt tähän blogiin vuosien kuluessa vähintäänkin 2 300 tuntia. Siis 97 vuorokautta. Tai 14 viikkoa eli yli kolme kuukautta. 

Toisin sanoen "Professorin ajatuksia" on vienyt enemmän kuin neljännesvuoden mittaisen ajan elämästäni. Toivon mukaan tämä aika ei ole mennyt hukkaan, vaan siitä on ollut iloa muillekin kuin itselleni.

 

Siihen viittaa ainakin se, että puolitoista vuotta sitten tekoäly kertoi "Professorin ajatuksien" edustavan "tärkeää puolta suomalaisessa blogiskenessä, jossa käsitellään kriittisesti yhteiskunnallisia kysymyksiä. Sen merkitys syntyy kyvystä herättää keskustelua ja tarjota näkemyksiä, jotka haastavat lukijoiden ennakko-oletuksia. Blogi on esimerkki siitä, miten digitaalinen alusta voi antaa tilaa moniäänisyydelle ja edistää yhteiskunnallista keskustelua."

Lopuksi kiitokset teille, arvoisat lukijani. Kuten alussa totesin, en olisi näitä ajatuksiani pannut näytteille enää pitkään aikaan, ellei niille olisi löytynyt lukijoita! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
"Täysin riippumattoman tahon" analyysi

Neljätoista vuotta ajatuksia maahanmuutosta, rikollisuudesta, ilmastosta, politiikasta, historiasta, urheilusta ja tieteestä
Kymmenen vuotta Professorin ajatuksia

Afrikan sarven väkivallasta työperäiseen maahanmuuttoon

Helsingin sanomat kirjoitti Etiopian ja Eritrean sotilaiden vuosina 2020-22 tekemästä seksuaalisesta väkivallasta. Jutun mukaan – tavallisten ja joukkoraiskausten lisäksi – "sotilaat pyrkivät tuhoamaan naisten hedelmällisyyden lopullisesti" muun muassa työntämällä naisten kohtuihin teräviä esineitä tai paperilappuja.

Artikkeli oli vastenmielistä luettavaa ja kertoi omaa – varsin ikävää – kieltään siitä, minkälaisia ihmisiä asuu Afrikan sarven alueella. Kauniisti sanottuna sellaisia, joita ei toivoisi edes olevan olemassa. 

* * *

Maahanmuuttovirastomme eli Migri puolestaan on peruuttanut tänä vuonna jo 468 työperusteista oleskelulupaa automaattisen jälkivalvonnan seurauksena. Näin siksi, että erityisesti siivous-, rakennus- ja kuljetusalalla on ollut aikaisempaa vähäisempi työvoiman tarve. Tämän seurauksena osa näille aloille hakeutuneista ulkomaisista työntekijöistä on jäänyt työttömäksi, eikä heillä ole siten oikeutta Suomessa oleskeluun. 

Toisin sanoen näyttää siltä, että suomalainen työperusteinen maahanmuutto alkaa vähitellen toimia – ainakin osin – siten kuin sen pitäisikin toimia. Eli työntekijät ovat sinänsä tervetulleita, mutta heitä ei haluta tänne elämään sosiaaliturvan varassa. 

Nähtäväksi jää, onko nyt tehdyillä oleskelulupien peruuttamisilla jatkossa – kun talous alkaa vetää ja maahan syntyy uusia työpaikkoja –  vaikutusta siihen, minkä verran ulkomaalaisia ihmisiä haluaa tulla Suomeen tekemään työtä. Oma käsitykseni on, ettei sillä ole juurikaan vaikutusta, eikä etenkään sellaisiin ulkomaalaisiin, joiden työmotivaatio ja usko omaan tekemiseensä ovat kunnossa.

Päivän aiempi merkintä:
Onko Trumpilla ässäkortteja hihassaan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ohjeita maahanmuuttajille, jotka haluavat työllistyä

Itä-Afrikassa miljoonat lapset menehtyisivät ilman hätäapua

Onko kestävä kehitys mahdollista mustassa Afrikassa?

Luokalle jättäminen lisää motivaatiota, mutta ylikulutuspäivä johtaa harhaan

Ilta-Sanomien toimittaja oli haastatellut miestä, joka oli vaatinut poikansa jättämistä luokalle. Opettaja ei olisi suostunut tähän, mutta lausunnon hakeminen koulupsykologilta ratkaisi asian, poika sai uuden alun ja pärjäilee nykyisin hyvin.

Toimittaja haastatteli myös naista, jonka puheenkehityksessä jälkeen jäänyt lapsi oli jätetty luokalle. Äidin mukaan jälkeläiselle aiheutui asiasta sosiaalisia ongelmia. 

Siksi nainen arveli, että olisi ollut parempi, mikäli lapsi olisi saanut koulusta muunlaista tukea, kuten yksilöllisestä opetusta. Tämä saattaa tietenkin pitää paikkansa, mutta kuinka monelle lapselle ylivelkaantunut suomalainen yhteiskunta - johon maahanmuuttopolitiikka tuottaa yhä enemmän vaillinnaisesti suomen- tai ruotsinkieltä osaavia koululaisia - pystyy kustantamaan kallista yksilöllistä opetusta? 

* * *

Jutun mukaan monet vanhemmat ovat kuitenkin tiukasti lastensa luokalle jättämistä vastaan. Jotkut jopa uhkailevat opettajia, mikäli näin on käymässä.  

Tosiasia kuitenkin on, ettei luokalta seuraavalle siirtyminen ole oikea ratkaisu koskaan, sillä uuden oppiminen edellyttää aiemmin opetetun kohtuullista osaamista. Ja siksi on selvää, että säälivitosten antaminen on valtava karhunpalvelus lapselle itselleen. 

Tämä on asia, johon pitäisi kiinnittää suomalaisissa kouluissa enemmän huomiota. Näin siksi, että jopa yläkoulussa on lapsia, jotka eivät osaa lukea kunnolla. Ja joilla ei ole edes motivaatiota siihen. 

Minusta juuri motivaatio onkin se asia, johon pitäisi kiinnittää huomiota. Ja sen ymmärtäminen, että juuri luokalle jääminen lisää sitä enemmän kuin mikään muu toimenpide - ja on siitä syystä juuri lapsen itsensä kannalta äärimmäisen hyödyllistä. 

Näin on vieläpä täysin riippumatta siitä, onko kyseessä suomalais- vai maahanmuuttajataustainen piltti. Ja silloinkin, kun jälkimmäinen on omalle kulttuurilleen tyypillisesti sukurutsaisen yhdynnän hedelmä. 

* * *

Tänään on jälleen uskomuspoliitikkojen ja viherpiipertäjien lanseeraama ylikulutuspäivä. Olen kirjoittanut pariinkin otteeseen, miksi tämä käsite on harhaanjohtava, joten en jaksa toistaa samaa asiaa joka vuosi. Mikäli asia kuitenkin kiinnostaa, voi lukaista tämän, tämän ja tämän blogimerkinnän. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Askelia Suomen kehitysmaalaistumisessa
Koulujen ja huippu-urheilijoiden ongelmat
Pukinmäen koulusta ja väestön vaihtumisesta

Venäjän erikoisoperaation erikoisin vaihe on alkamassa

Ukrainan puolustustaistelu Venäjän erikoisoperaatiota vastaan näyttäisi siirtyneen uuteen vaiheeseen, sillä ainakin Bahmutin luoteispuolella Venäläisiä on työnnetty takaisin niiden raskain tappioin valtaamilta alueilta. Tosin ukrainalaiset itse sanovat, etteivät he ole vielä aloittaneet paljon puhuttua vastahyökkäystään. 

Nähtäväksi siis jää, onko nyt käynnissä ensinäytös siirtymisestä sodan ratkaisutaisteluihin vai sittenkin vain yksi pieni vaihe sodan kulussa. Selvää kuitenkin on, että ukrainalaisten talven mittaan saama moderni aseistus (esimerkki, toinen ja kolmas) on tehnyt heistä viime kesää selvästi vahvemman sotilaallisen toimijan. Ja samaan aikaan parasta aseistustaan vanhalla raudalla korvannut Venäjä on heikentynyt.

Ukrainan vapauttaminen on lähtökohtaisesti äärimmäisen hankala tehtävä, sillä Putin ei luovu saavutuksistaan helposti. Siihen viittaavat myös mittavat puolustusjärjestelyt, joiden kukistaminen on ainakin periaatteessa lähes mahdotonta. 

Siksi onkin jännittävä nähdä kuinka taistelut edistyvät itäisessä ja eteläisessä Ukrainassa. Pahimmassa tapauksessa kesän aikana nähdään ensimmäisestä maailmansodasta tuttua kulutustaistelua, jossa sotilaita kuolee kuin kärpäsiä, mutta linjat liikkuvat vain vähän.

Parhaassa tapauksessa taas jo aiemmin motivaatiovaikeuksista kärsineiden venäläisten sotilaiden moraali pettää lopullisesti ja taisteluosastot antautuvat joukoittain tai syöksyvät paniikissa ukrainalaisia karkuun. Jotenkin minusta tuntuu juuri nyt, että tämä on se skenaario, jonka toteutumisen tulemme näkemään alkaneen kesän aikana - ei ehkä heti hyökkäyksen alettua, mutta viimeistään keskikesän helteillä. 

Jos olen oikeassa, olisi kyseessä Venäjän erikoisoperaation erikoisin vaihe. Ja ehdottomasti myös positiivisin.

JK kello 13:03: Näyttää siltä, että erikoisoperaation erikoisvaihe käynnistyi saman tien: Britti­tiedustelu: Venäläiset vetäytyneet seka­sortoisessa tilassa Bahmutissa – pulaa uskottavista taistelu­yksiköistä

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kiina osoittaa Putinin Venäjälle paikan
Venäläisten stressi kasvaa kunnes Ukraina iskee
Vuosi sotaa on takana, mutta muistettakoon kuitenkin tosiasiat

Erittäin valaiseva maahanmuuttaja

Moni tähän blogiin satunnaisesti tutustuva henkilö saattaa pitää minua maahanmuuttajavastaisena. Sitä en kuitenkaan ole, kuten tämäkin kirjoitus tulee osoittamaan. Tästä asiasta kertovat minulle itselleni ne monet ulkomailta tulleet eri vaiheiden opiskelijat ja harjoittelijat - ammattiopistolaisista tutkijatohtoreihin - joita olen urani aikana ohjannut. 

Eivätkä nämä ohjattavat suinkaan rajoitu länsimaisiin tai itäaasialaisiin, vaan joukossa on niin eteläaasialaisia ja afrikkalaisia kuin muslimejakin. Enkä usko yhdenkään heistä ajattelevan minua jonain rasistipiruna. Päinvastoin - minua on esimerkiksi oikein erikseen kiittänyt eräs Afrikan sarvesta peräisin ollut opinnäytetekijä, joka pääsi opiskelujensa jälkeen koulutustaan vastaaviin töihin yksityiselle sektorille. 

* * *

Tämän itsearvioinnin jälkeen menen itse sunnuntai-aamun asiaan. 

Yle nimittäin julkaisi varsin valaisevan kirjoituksen ranskalaisesta maahanmuuttajaperheestä, joka saapui Suomeen rakentamaan ydinvoimalaa. Perheellä on tytär, jota monet muut ranskalaiset pitävät nykyään jopa "liian suomalaisena". Siksi tämän Ylen artikkelin pitäisi kuulua jokaisen tulevan hallituksemme ministerin lukemistoon, ennen kuin he ryhtyvät työhönsä, jonka agendaan kuuluvat myös talous- ja maahanmuuttoasiat. 

Ylen jutun keskiössä olleen perheen lapset menivät Arevan ylläpitämän ranskalaisen opinahjon sijaan tavalliseen suomalaiseen päiväkotiin ja kouluun. Se ei käynyt ongelmitta, mutta joka tapauksessa lapset oppivat sitä kautta suomenkielen ja suomalaisen kulttuurin - ja sopeutuivat maahamme loppujen lopuksi varsin nopeasti. Niinpä perhe tykästyi Suomeen ja päätti jäädä tänne asumaan.

Toisin kävin niille ranskalaislapsille, jotka kävivät Arevan koulua. He ovat kokeneet elämänsä maassamme epämieluisaksi, ja kaipaavat kotimaataan - sikäli kun eivät ole sinne jo palanneet.

Se oppi, joka maamme tulevan hallituksen ministereiden tulisi tästä omaksua on, ettei erityispalveluiden tarjoaminen maahanmuuttajille ole tehokas keino tuottaa perheistä ja heidän jälkeläisistään maatamme rakastavia ja sille lisäarvoa tuovia kansalaisia, vaan siihen johtaa ainoastaan heidän kohtelemisensa samalla tavalla kuin suomalaisia. 

Ja siksi kuuden miljardin taloudellisen sopeuttamisen voi aloittaa karsimalla pois suurimman osan niistä erityispalveluista, joita suomalaiset tarjoavat tänne saapuville maahanmuuttajille. Ja järjestämällä pysyvän kotiinpaluun niille, joita Suomeen sopeutuminen ei kiinnosta.

 * * *

Ylen artikkelissa haastateltu lasten isä kertoi myös tietävänsä, miksi Olkiluodon ydinvoimala viivästyi niin paljon. Se johtui osin siitä, että kyseessä oli uudenlainen laitos erityisesti sitä myyvälle yhtiölle eli Arevalle, eikä uuden tekeminen ole koskaan helppoa - ei ainakaan kun kyseessä on jättimäinen ydinvoimala. 

Tämä ei kuitenkaan ollut pääsyy, vaan rankalaisinsinöörin mukaan viivästyminen johtui ennen muuta siitä, ettei yrityksen kansainvälisesti rekrytoitu työntekijäjoukko ollut työhönsä sitoutunutta väkeä. Hän kuvasi tätä ihmisjoukkoa sanomalla, että "ne tyypit eivät olleet motivoituneita. He tekivät töitä vain hyvien ulkomaanlisien takia, eivätkä kantaneet vastuuta. Se on suurin syy, miksi projekti oli niin hidas."

Rankalaisinsinööri hakeutuikin Arevan jälkeen suomalaisen Teollisuuden voiman palvelukseen ja oli tyytyväinen. Näin siksi, että "TVO:lla kaikki on yhtä tarkkaa ja kurinalaista" kuin ydinsukellusveneessä, jossa kenelläkään ei ole varaa tehdä ainuttakaan virhettä. 

Se oppi, joka tulevien ministereidemme tulisi tästä omaksua on, ettei hyvää työvoimaa saa rekrytoimalla ympäri maailmaan rahalla saatavissa olevia suhareita, vaan etsimällä käsiinsä itseään ja työtänsä kunnioittavia työntekijöitä. Tämä oppihan tarjottiin aikanaan myös eräälle Nokia-nimiselle kännykkäfirmalle - valitettavasti vain niin sanotulla yritys- ja erehdysmenetelmällä, joka maksoi sille alallaan maailman johtavan toimijan aseman. 

* * *

Lopuksi tahdon sanoa, että tulevan hallituksen tulisi itse toimia yhtä vastuullisesti toimissaan kuin tässä puheena ollut Arevan ja TVO:n ranskalaisinsinööri. Ja perustaa oma hallitusohjelmansa ja sen toteuttaminen käytössä olevaan tieteelliseen ja kokemusperäiseen tietoon. Tämä - tai oikeammin Ylen - kirjoitus tarjoaa siihen yhden erittäin käyttökelpoisen osan. 

Toivottavasti hallitusneuvotteluissa löydetään myös muita yhtä käyttökelpoisia osia, joilla Suomen talouselämä saadaan nousuun ja julkisen sektorin velkaantuminen laskuun. Ja samalla myös ympäristön tila ja yhteiskunnan turvallisuusasiat aiempaa paremmalle tolalle. 

Tehtävä ei ole lainkaan mahdoton, mikäli hallituksella ja eduskunnalla on halu hoitaa se vastuullisesti ilman edeltäjänsä tapaista omien fanaattisten poliittisten intohimojen luomaa taakkaa - tämä siis riippumatta näiden intohimojen poliittisesta väristä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jari Taposen teesit peittävät kasvavia ongelmia
Kouluvalintojen syistä
Voisikohan olla...

Veroista vapautettu mielipidekirjoittaja haluaisi maksaa vapaaehtoisia veroja

Helsingin sanomat julkaisi nimimerkillä kirjoitetun mielipidekirjoituksen, jossa osa-aikaista työtä nollaverolla tekevä henkilö ilmoitti haluavansa maksaa nykyistä enemmän veroja. Kirjoittajan mukaan "olen huolissani yhteiskunnan tilasta. En toivo leikkauksia tärkeisiin palveluihin enkä lisävelkaa valtiolle. En kannata tehostamista uupuvien työntekijöiden kustannuksella enkä talouskasvun lisäämistä ympäristön kustannuksella."

Tätä ajatusta on silloin tällöin väläytelty julkisessa keskustelussa, mutta aihe on torpattu kerta toisensa jälkeen sillä, että itse kukin voi jo nyt lahjoittaa halutessaan rahaa valtiolle. Tähän mielipidekirjoittaja lisäsi sen, että lahjoitukset tulisi voida tehdä anonyymisti ja saada mielellään suunnata niihin menoihin, joihin itse haluaa. 

Tällaisten ehdotusten tekijät eivät ymmärrä, ettei verotuksen ongelma liity ihmisten tuloista suoraan valtiolle sosialisoitaviin rahoihin, vaan niiden vaikutukseen maamme talouteen. Näin siksi, että rahan saaminen omaan käyttöön on suurimmalle osalle ihmisistä yksi tärkeimmistä työhön panostamisen motivaatiotekijöistä. Siten vapaehtoisen veronmaksun kautta tuskin saataisiin kovin merkittäviä tuloja. 

Sellaisia ei pystyisi maksamaan myöskään nollaverolla osa-aikaista työtä tekevä henkilö. Ja koska vapaaehtoisia veroja varten pitäisi rakentaa jonkinlainen järjestelmä, voisi pahimmillaan käydä jopa niin, että mielipidekirjoittajan kaipaama - vapaaehtoisia veroja keräävä - byrokratia nielisi tuloista leijonanosan - ellei vaatisi suorastaan lisärahoitusta pakolla kerättävistä veroista. 

Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa myös verovarojen vastuullisesta käytöstä. Koska verotuksessa on aina kyse ihmisten omaisuuden pakkososialisoimisesta, olisi poliittisten päättäjien käytettävä sen kautta kerättäviä varoja vastuullisesti. 

Se tarkoittaa, että niiden käyttötarkoituksille olisi oltava sekä kansalaisten että erityisesti suurimpien maksajien yleinen hyväksyntä - eikä verovaroja tulisi käyttää suuressa mitassa etenkään pienten ihmisryhmien kiistoja herättävien erityisintressien tyydyttämiseen. Lisäksi kaikkien ihmisten pitäisi ymmärtää, ettei verotuksen tasoa tai progressiota tulisi nostaa niin korkeaksi, että se syö ihmisten halun panostaa yrittämisen tai työn kautta omien elämänedellytystensä parantamiseen - ja samalla panostamisen maamme talouden vauhdittamiseen työtään tehokkaasti tekemällä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Marinin hallituksen hinta
Kirjoitus uppoavasta Suomesta
Yrittäminen ja yrittämisen kannusteet

Toivottavasti Milan Jaffin pahoinpitely motivoi häntä

Kyseenalaista kuuluisuutta saanut ja nyttemmin vankilaan joutunut Milan Jaff joutui MTV3:n mukaan pahoinpitelyn uhriksi. Työ oli jutun mukaan Jaffin jengin kanssa kilpailevan rikollisporukan tilaama. 

On tietenkin lähtökohtaisesti ikävää, ettei rikollisilla ole turvallista olla suomalaisessa vankilassa. Ovathan sinne joutuneet ihmiset yhteiskunnan vastuulla. 

Ei kuitenkaan niin pahaa, ettei jotain hyvää. Ehkäpä vankilassa - ja jo aiemmin tutkintavankeudessa - tapahtunut pahoinpitely motivoi Jaffia pysymään poissa Suomesta sen jälkeen, kun hän aikanaan vapautuu vankilasta ja tulee toivottavasti karkotetuksi esi-isiensä maille. 

Jos ja kun näin tapahtuu, niin ainakaan minä en jää häntä kaipaamaan. Mieshän tuli maahamme kuusi vuotta sitten hakemaan turvaa - jota hänelle annettiin - ja ryhtyi sen jälkeen kylvämään turvattomuutta ympärilleen. 

Erityisesti Jaffin edesottamuksista ovat kärsineet ne kehitysmaista tulleet turvapaikanhakijat, jotka ovat pyrkineet sopeutumaan rakentavaksi osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Näin siksi, että Milan Jaff ja hänen kaltaisensa ovat toimillaan aiheuttaneet sen, että myös heihin suhtaudutaan ennakkoluuloisesti.

Siksi Jaffin karkottaminen olisi etu niin kantasuomalaisille kuin maamme maahanmuuttajaväestöllekin. Tosin iso vahinko on jo ehtinyt tapahtua, eikä Jaff ole lajissaan mitenkään ainoa, vaan hänen viiteryhmäänsä kuuluu aivan liian monia, joiden nettovaikutus yhteiskuntaamme on äärimmäisen negatiivinen.

Ja siksi meidän suomalaisten tulee jatkossa harkita entistä tarkemmin kenelle maamme myöntää turvapaikan ja kenelle ei. Ja erityisesti olla valmis korjaamaan Jaffin kaltaiset virheelliset turvapaikkaratkaisut maasta karkotuksella merkittävästi nykyistä herkemmällä otteella. 

Lähtökohtaisestihan pitäisi olla selvää, ettei ihminen, joka syyllistyy turvapaikassaan vakavaan rikollisuuteen, tarvitse itse sellaista. Ja joutaa siksi tulla palautetuksi esi-isiensä maille.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Turun hovioikeus siunasi Miljan Jaffin rikoksen
Maahanmuuttajajengien väkivalta ei loppunut Milan Jaffin tuomioon
Uskomaton ja iljettävä saaga jatkuu, vaikka valopilkkujakin on

Miksei meillä ole urheiluseuroja, jotka liikuttavat lapsia ja nuoria ilman kilpailullisia tavoitteita?

Mokkapalaäidiksi itseään kutsuva henkilö kirjoitti mielipiteensä suomalaisista urheiluseuroista. Sen mukaan "urheiluseura kasvattaa järjestelmällisesti parhaita yksilöitä kohti aikuisuuden kynnyksellä häämöttävää edustusjoukkuepaikkaa. Muiden lasten tehtävänä on tukea tätä tavoitetta."

Tämä henkilö esitti kirjoitukssaan vaatimuksen, jonka mukaan "tarvitsemme kunnollista arvopohjan muutosta ja urheiluseuroja, jotka palaavat juurilleen: liikuttamaan laajasti lapsia, nuoria ja aikuisia. Erityisenä kohderyhmänä pitäisi olla 13–20-vuotiaat nuoret, joista vain murto-osalle on paikka nykyisten urheiluseurojen joukkueissa... Veronmaksajien ei tulisi rahoittaa nykyistä huippu-urheilijoiden tehotuotantoa lasten ja nuorten urheiluseuroissa. Käytettäköön veroeurot mieluummin kaikille saavutettavaan ja kansanterveyttä edistävään liikuntaan."

Mokkapalaäidin vaatimus on sinänsä sekä ymmärrettävä että oikeaan asiaan suuntautuva. Ensimmäinen sikäli, etteivät kaikki lapset ja nuoret ole kilpailullisia saati urheilullisesti lahjakkaita. Ja toinen siksi, että näiden nuorten vähäinen liikuntaharrastus on todellinen yhteiskunnallinen ongelma. 

On kuitenkin niin, etteivät - toisin kuin kirjoittaja vihjaisi - suomalaiset urheiluseurat juurikaan toimi veronmaksajien piikin varassa. Sen sijaan niiden nuorisotoiminta perustuu lähes kokonaan vapaaehtoisuuteen, mikä edellyttää tekijöitä. Eikä sellaisia löydy ilman motivaatiota. 

Käytännössä urheiluseurojen toimintaan osallistuvilla ihmisillä on kaksi intressiä eli motiivia. Niistä suurin on oman lapsen harrastus ja toiseksi suurin oman lapsen kilpailumenestys. Monen kohdalla jopa päinvastoin.

Näiden motivaatiotekijöiden tyydyttämiseksi nämä ihmiset uhraavat omaa vapaa-aikaansa omalla kustannuksellaan - siis ohjaavat nuorisoryhmiä, kuljettavat lapsia ja nuoria tapahtumiin, osallistuvat kilpailutapahtumien järjestämiseen ja keräävät samoja tarkoituksia varten yrityksiltä sponsorirahoja seuran toiminnan mahdollistamiseksi. Näihin resursseihin verrattuna mokkapalaäidin mainitsemat veronmaksajien tukirahat urheiluseuroille ovat merkitykseltään kuin pieru Saharassa. 

Niinpä käytännössä jokaisen lapsia ja nuoria liikuttavan urheiluseuran kohtalon kysymys on se, millä tavalla toimintaan saadaan mukaan aikuisia. Ja tosiasia on, että sellaisia näyttää löytyvän parhaiten niistä, joiden lapset ovat kilpailuhenkisimpiä ja menestyvät lajissaan. 

Jos mokkapalaäiti siis haluaa urheiluseurojen keskittyvän liikuttamaan laajasti lapsia, nuoria ja aikuisia ilman kilpailuhenkisyyttä, on hänen löydettävä tällaiselle toiminnalle talkootyöläisiä ja kustannusten vapaaehtoisia maksajia. Yksi hyvä keino on ilmoittaa itsensä seurajohdolle vetämään harrastusliikuntaryhmää ja kerätä muista samanhenkisistä kokonainen tiimi, joka huolehtii ympäri vuoden toiminnan keskeytyksettömästä jatkumisesta. En tosin osaa neuvoa, minkälaisen motivaatiotekijän avulla se onnistuisi. 

Tässä on hyvä huomata vielä sekin, että urheilu on yhteiskunnassamme tavallaan lapsipuolen asemassa. Nuorten musiikkiharrastusta ohjaavat veronmaksajien varoilla palkatut soitonopettajat. Samoin nuorten kuvataideharrastukset ovat kuntien järjestämiä. 

Mutta nuorten liikuntaharrastus - kuten edelle kirjoitin - perustuu vapaaehtoistyöntekijöiden panostukseen ja sellaisena korostaa niiden tahojen motiiveja ja intressejä, jotka sen pyörittämiseen osallistuvat. Eikä se voi olla näkymättä lopputuloksessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kehopositiivisuus on kaksiteräinen miekka
Huippu-urheilun ja kansanliikunnan välinen yhteys
Lapsille voidaan tarjotaa vain kilpailemisen sisältävää liikuntaa tai ei liikuntaa lainkaan

Jussi Halla-aho: vihervasemmisto panee köyhät kyykkyyn

Jussi Halla-aho (ps) kertoi sosiaalisessa mediassa sen itsestäänselvyyden, että Sanna Marinin (sd) vihervasemmistolaisen hallituksen politiikasta kärsivät eniten vasemmiston kannattajat. Siis juuri ne samat ihmiset, jotka ovat äänestäneet hallituspuolueet valtaan. 

Halla-ahon logiikka on virheetön. Sen mukaan liberaalin maahanmuuttopolitiikan seurauksena terveydenhoito- ja koulutuspalveluiden laatu heikkenee vauraampien ihmisten maksaessa omat palvelunsa, jolloin julkisten palveluiden varaan jäävät vain ongelmalliset maahanmuuttajat sekä kantaväestön köyhin osa. 

Halla-aholle tämäntyyppinen logiikka ei ole uutta, vaan hän ihmetteli jo vuosia sitten Vieraskirjassaan (en aamukiireessä löytänyt kyseistä tekstiä) sitä, kuinka liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa puolustavat kiivaimmin juuri ne, jotka kärsivät siitä eniten. Siis naiset ja seksuaalivähemmistöt. 

Olen kuitenkin sitä mieltä, että huolimatta näiden kahden Halla-ahon kannanoton ajallisesta etäisyydestä - tai ehkä juuri siksi - niistä löytyy totuus. Mutta samalla tuo totuus kertoo jotain oleellista siitä, miksi ihmiset kannattavat poliittista vasemmistoa. 

Kyse ei ole siitä, etteivätkö nämä ihmiset olisi nähneet poliittisen vasemmiston vallan johtaneen kaikkialla taloudellisiin vaikeuksiin, hirmuvaltaan ja/tai poliittisen establishmentin erioikeuksiin. Ei, vaan se johtuu lähinnä tosiasioiden kiertämisestä vaihtoehtoisen totuuden eli älyllisen epärehellisyyden nimissä, koska vasemmiston agenda kuulostaa hyvältä ja reilulta. 

Onhan kai jokainen lukijani kuullut siitä, kuinka sosialistinen suunnitelmatalous on hyvä järjestelmä, mutta toistaiseksi mikään valtio ei vain ole vielä tullut kokeilleeksi oikeaa sosialismia eikä ainakaan kommunismia? On ilmeisen harmillista, että huolimatta Leninin Neuvostoliitosta, Maon Kiinasta, Pol Potin Kamputseasta, Kimien Pohjois-Koreasta tai Chávezin Venezuelasta tuo kokeilu on jäänyt tekemättä. Vai olisiko kyseessä sittenkin mission impossible, kuten edelliseen virkkeeseen kirjaamastani todistusaineistosta voisi päätellä? 

* * *

Älyllinen epärehellisyys ei kuitenkaan rajoitu pelkästään poliittiseen vasemmistoon. Tämä nähtiin äskettäisissä aluevaaleissa, joissa vasemmisto ja Kokoomus sekä yllättäen myös ennen vaaleja kannatussyöksyssä ollut Keskusta menestyivät lupaamalla täysin epärealistisia palveluita kaikille hyvinvointialueille. Sen sijaan noiden julkisin varoin maksettavien palveluiden kustannuksista ja niiden seurauksista puhumaan pyrkinyt Riikka Purran (ps) puolue koki veret seisauttavan romahduksen. 

Niinpä etenkin Keskustaa innokkaasti äänestäneet maaseudun ihmiset joutuvat tulevina vuosina joko pettymään saamatta jäävistä palveluistaan tai maksamaan äänestyskäyttäytymisensä seuraukset kohonneina matkakustannuksina, kiristyneinä veroina ja maaseutuelinkeinojen edellytysten katoamisena. Eivätkä myöskään maaseudun pienissä kuntakeskuksissa Kokoomusta tai Vasemmistopuolueita äänestäneet tule saamaan heille luvattuja palveluita siinä mitassa kuin ovat odottaneet.

Tämä kaikki on nähdäkseni mahdollista siksi, että ihmisten mielestä olisi mukavaa saada kaikenlaisia palveluita ilmaiseksi. Etenkin keskitasoa köyhempien ihmisten, koska he eivät juurikaan maksa tulo- ja muita välittömiä veroja - rikkain viideskymmenesosahan maksaa 20 prosenttia kaikista välittömistä veroista. 

Mutta he eivät huomaa, että välilliset verot koskevat heitä aivan samalla tavalla kuin vauraampiakin. Tai vielä raskaamminkin, koska valtaosa verokertymästä koostuu niistä ja heidän tulotasollaan ne kirpaisevat monin verroin enemmän kuin suuripalkkaisimmilla ihmisillä. Ja siksi näiden ihmisten vapausasteet oman työnsä hedelmien eli palkan käyttämisestä pienenevät entisestään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ei ole helppoa olla vihreä ja älyllisesti rehellinen
Kouluvalintojen syistä
Halla-aho esitti loogisesti pätevät ja älyllisesti rehelliset perustelut

Miksi Amnesty on väärässä moittiessaan kolmatta rokotekierrosta?

Amnesty international on esittänyt väitteen, jonka mukaan "se, että Suomen hallitus varaa kolmannet rokotteet kaikille yli 12-vuotiaille, ei ole vastuullista toimintaa". Syynä näkemykseen on järjestön tahto rokotuttaa kehitysmaalaiset, eikä siis minkäänlainen rokotekriittisyys, päinvastoin. 

Amnestyn raportin mukaan suurimmat rokotevalmistajat ovat priorisoineet vauraita valtioita, vaikka rokotteita olisi tarvittu myös matalan tulotason maihin. Ne ovat sen mukaan myös kieltäytyneet jakamasta valmistukseen tarvittavaa dataa ja teknologiaa sekä pitäneet kiinni rokotepatenteistaan.

Näin ollen Amnesty syyttää korkean tulotason maita ja lääkeyhtiöitä pandemian pitkittämisestä.

* * *

Koronapandemia päättyy joka tapauksessa sitten, kun kaikki maapallon ihmiset ovat saaneet rokotesuojan tai sairastaneet itse taudin (olettaen ettei viruksesta evolvoidu immuniteetin kiertämään pystyviä muotoja). Valitettavasti viruksen leviämistä kehitysmaissa on kuitenkin vaikea seurata, koska niistä ei ole luotettavia tilastoja. 

Jotain tästä vaikeudesta kertonee esimerkiksi se, että virallisten tilastojen mukaan suhteellisen kehittyneessä 48 miljoonan asukkaan Etelä-Afrikassa on tautiin kuollut yli 86 000 ihmistä, mutta sen kaaosmaisessa todellisuudessa elävässä 13 miljoonan asukkaan naapurissa Zimbabwessa vain neljä ja puoli tuhatta. Ero tuskin selittyy koronakuolemien yleisyydellä vaan tilastojen puutteellisuudella.

* * *

Amnesty on tunnetusti vasemmistoliberaali järjestö, jossa toimivat ihmiset eivät ymmärrä sitä, että meillä on käytössämme rokotteita ainoastaan siitä syystä, että länsimaisilla ihmisillä on taito ja yrityksillä motivaatio kehittää sellaisia. Siksi rokotteiden ilmainen jakaminen ja/tai patenttisuojan murtaminen heikentäisi yhteiskuntiemme kykyä reagoida tuleviin pandemioihin.

Tällaisesta kehityksestä meillä on olemassa erinomainen esimerkki eli uusien antibioottien kehittämisen loppuminen. Niitähän tehtiin innokkaasti kymmeniä vuosia sitten, mutta samalla kun tuotteista saatavat voitot pienenivät, siirsivät lääkeyhtiöt tuotekehityksensä muihin tuotteisiin. Ja nyt meitä uhkaa sen seurauksena antibioottiresistenttien bakteereiden kehittyminen. 

On kuitenkin selvää, että siinä vaiheessa, kun länsimaiden ihmiset ovat saaneet omat väestönsä turvaan, jäävät jäljelle ainoastaan halpahintamarkkinat kehitysmaihin. Ja parempien liiketoimintamahdollisuuksien puuttuessa rokoteyhtiöt siirtyvät niille - toki tämä kaikki olettaen, etteivät rokotetta vaille jääneet ole sitten jo sairastaneet tautia.

Joka tapauksessa Suomi muiden EU-maiden kanssa on jo nyt lahjoittanut 100 miljoonaa Astra Zenecan rokotetta kehitysmaihin. Ja ainakin Suomi aikoo lahjoittaa niitä myös lisää.

Olisikin reilua, jos Amnesty sen sijaan, että se moittii länsimaita ja rokotevalmistajia niiden oman väestön suojelemisesta ja rokotteiden kehittämisestä ja tuottamisesta ansaitusta liikevoitosta, kiittäisi niitä. Mutta taitaa olla niin, että kiittämättömyys on tässäkin asiassa maailman palkka. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Niin makaa kuin petaa - myös Intiassa
Pitäisikö koronavirusrokotteet sosialisoida?
Tuotekehityksen hinta ja suomalaiset päättäjät

Uutta Nokiaa odotellessa

Sanna Marinin (sd) hallitus on ottanut suruttomasti lainaa COVID-19-pandemian aikana. Niinpä Hypon pääekonomisti Juhana Brotheruksen mukaan Suomi tarvitsisi jonkinlaisen uuden Nokian selvitäkseen koronaviruksen jälkeisestä ajasta. 

Hän lienee tässä näkemyksessään oikeassa sekä siinä, että käytettävissä oleva raha olisi hyvä käyttää uusiin investointeihin, ei vanhan ylläpitoon. Toisaalta mikäli ns. vanha katoaa kokonaan, on varmaa, ettei maasta löydy rahaa minkäänlaisiin investointeihin. 

Suomessa ns. EU:n elvytysrahoilla tuetaan investointeja, jotka edistävät siirtymistä vähemmän hiilipäästöjä tuottavaan yhteiskuntaan. Samoin niillä pyritään parantamaan yhteiskuntamme kilpailukykyä. 

Elvytysrahasto on kuitenkin vain pieni puronen verrattuna siihen velkaantumisen valtavirtaan, jonka Marinin hallitus toteutti viime vuonna. Rahaa roiskittiin sinne sun tänne ja lisäksi harrastettiin kaikenlaista lahjoitustoimintaa. Lisäksi on pyritty aktiivisesti vaikeuttamaan teollisuutemme sopeutumista muuttuviin markkinatilanteisiin. 

Näin osa pelimerkeistämme on joko käytetty tai suorastaan kaadettu maahan ilman, että niillä olisi tuotettu uusia innovaatioita tai investointeja. Jatkossa on siten odotettavissa edelleen vyönkiristyksiä ja suoranainen romahdus, mikäli inflaatio lähtee yllättäen liikkeelle. 

Ongelmaa vaikeuttaa vielä sekin, että tieteellisesti keksinnöstä kestää jopa yli kymmenen vuotta ennen kuin perustuvat tuotteet ovat markkinoilla. Siten sinänsä pitkällä aikavälillä osaamisen kannalta oikeasuuntainen tutkimuksen tukeminen verovaroista ei ole nopea ratkaisu akuuttiin kriisiin, vaan se on ratkaistava käytettävissä olevilla pelimerkeillä. 

Tämä tarkoittaa sijoittajien motivoimista investointeihin, yrittäjien innostamista yrittämiseen ja työntekijöiden aktivointia entistä ahkerampaan työntekoon. Valitettavasti en ole havainnut hallituksen juurikaan edistävän yhtäkään näistä asioista. Siten edessämme saattaa olla pitkä korpivaellus vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. 

Mikäli se jotakuta lohduttaa, saattaa vielä pahempi korpivaellus olla edessä niissä maissa, joiden taloustilanne oli ennen pandemiaa vielä Suomeakin surkeampi. Mutta ainahan voimme toivoa, että jostain - kuin ihmeen kaupalla - ilmaantuisi lippu liehuen uusi Nokia, joka pelastaisi taloutemme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU:n jakopolitiikka vs. suomalainen oikeusvaltio
Sanna Marin: luokkataistelija ja harhaanjohtaja
Yhteiskuntavastuu ja verokiila

Sanna Marin: luokkataistelija ja harhaanjohtaja

Helsingin Sanomien pääkirjoittaja nosti vielä kerran esiin pääministeri Sanna Marinin (sd) korukuvan. Siis sen, joka on herättänyt viime päivinä kovasti keskustelua. 

Tämän lehti teki kehumalla pääministeriä siitä, että hän osasi hakea spontaania sympatiaa niiltä, joiden mielestä naisten ulkoisen olemuksen arvostelu on tunkkaista puuhaa. Eli antoi ymmärtää Marinin esitelleen korua paljaalla ihollaan herättääkseen tietoisesti kritiikkiä ja saisi sitä kautta positiivista huomiota feministisesti suuntatutuneessa kansanosassa. 

Samassa kirjoituksessa lehti kehui pääministeriä siitä, että tämä onnistui hakemaan ymmärrystä niiltä potentiaalisilta vasemmiston tukijoilta, joiden maailmankuvaa hallitsee pääoman ja työn välinen ristiriita. Eli antoi ymmärtää Marinin vaatineen UPM:ltä yhteiskuntavastuuta hakeakseen tietoisesti kannatusta edelleen sadan tai ainakin viidenkymmenen vuoden takaisissa poteroissa eläviltä äänestäjiltä. 

Jos lehti on oikeassa, niin mitä vaalikarjan pitäisi ajatella pääministerimme toiminnasta. Onko se ihailtavan taitavaa kuten HS:n pääkirjoittaja näyttäisi ajattelevan. Vai onko se poliittista röyhkeyttä, jossa kansan eri fraktioiden välistä polarisaatiota vahvistamalla haetaan irtopisteitä?

Itse olen taipuvainen ajattelemaan, ettei kyse ole kummastakaan, vaikka näenkin pääkirjoittajan tavoin Marinin toimivan tietoisesti. UPM:n osalta siksi, että hän istuu itse syvällä siinä luokkataistelumaailmassa, jonka me muut luulimme jo ajat sitten jääneen mustaksi luvuksi historiankirjoihin. 

Ja korukuvan suhteen siksi, että huomion siirtäminen epäoleellisuuksiin jättää hallituksen katastrofaalisen talouspolitiikan vähemmälle huomiolle. Siis sen politiikan, jossa kyllä pyritään hoitamaan nyt käynnissä olevaa koronakriisiä, mutta jätetään samalla tekemättä ne omille kannattajille vastenmieliset ratkaisut, jotka olisivat välttämättömiä ajatellen talouden tervehdyttämistä koronakriisin jälkeen. 

Ja joiden seurauksena Marin tulee jättämään tuleville sukupolvelle maksettavaksi tolkuttomat velat tilanteessa, jossa maamme houkutusvoima yksityisiin investointeihin on romahdutettu.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marin vahvisti uskonsa sosialistiseen Suomeen
Totisesti on Sanna Marin nyt karvansa näyttänyt
Sanna Marin oikeusvaltiota murtamassa

Viisi kysymystä irakilaismiehen ylösnousemuksesta Ohisalon tulevaisuuteen

Kirjoitin eilen kuolleeksi väitetyn irakilaismiehen tapauksesta. Kuluneen vuokauden aikana hänestä on saatu lisätietoa, joten minukin oli syytä palata asiaan vielä tänä aamuna.

Yle nimittäin kertoi, että irakilaiset viranomaiset ovat vahvistaneet kuolleeksi väitetyn irakilaismiehen kuolintodistuksen väärennetyksi, joten on yhä todennäköisempää, että hän on "ylösnoussut kuolleista". Samalla uutisessa kerrottiin myös, että aiemmin kerrottu pidätys on tapahtunut Suomessa. Ja  mikä mielenkiintoisinta, poliisi arveli, että pidätyksiä on todennäköisesti tulossa lisää.

Tämä kaikki herätti mielessäni joukon kysymyksiä.

Niistä ensimmäinen koskee pidätetyn henkilön henkilöllisyyttä: onko kyseessä kuolleeksi väitetyn irakilaismiehen tytär, joka oli tehnyt valituksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen? Poliisi ei ole lausunut tästä asiasta juuta eikä jaata, mutta jos näin oli, oliko hänen motiivinaan turvapaikan saaminen Suomesta vai pelkästään rahallisen korvauksen saaminen? Joka tapauksessa on hyvä, ettei EIT:n määrämiä korvausrahoja ole ehditty maksaa, joten takaisinperintäänkään ei tule aihetta.

Toinen ja vielä mielenkiintoisempi kysymys on se, keitä ovat mahdolliset muut pidätettävät henkilöt. Ovatko hekin irakilaisia, vai voisiko olla mahdollista, että operaatiossa on ollut mukana suomalaisia turvapaikka-aktivisteja tai oikeudellisia neuvonantajia?

Kolmantena kysymyksenä mieleeni nousi se, että myöntääkö sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) jossain vaiheessa, että hän on ollut turhan sinisilmäinen turvapaikanhakijoiden suhteen. Ainakin oppositiojohtaja Jussi Halla-aho (ps) on kysellyt tätä asiaa häneltä saamatta vastausta. Toistaiseksi sisäministeri on kuitenkin esiintynyt julkisuudessa uhmakkaasti vedoten maahanmuuttoviraston kelvottomiin prosesseihin, joista ei kuitenkaan juuri tässä puheena olevassa tapauksessa ole osoitettu virheitä.

Neljäntenä kysymyksenä haluan nostaa esiin sen, että vaikuttaako nyt nähty farssi Maria Ohisalon ja hänen puolueensa kannatukseen lyhyellä aikavälillä. Tosin ainakin Vihreiden kannatus on mielipidekyselyjen valossa ollut joka tapauksessa murenemassa, joten mahdollisen laskutrendin syytä voi olla vaikea päätellä, ellei joku sitten innostu tutkimaan asiaa erillisellä selvityksellä.

Lienee kuitenkin selvää, että jos Vihreiden kannatuksen laskutrendi jatkuu kovin pitkään, alkaa Ohisalon asema puolueensa johdossa horjua. Olkoon viides kysymys siten se, että missä vaiheessa spekulaatiot hänen asemastaan nousevat päivälehtien sivuille?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Veikö irakilainen Suomen hallitusta ja EIT:tä kuin pässiä narussa?
EIT:n päätös ajoi Maria Ohisalon paniikkiin
Miksi media pallottelee irakilaisen murhalla?

Miksi sota-aikana tarvittiin tanssikielto?

Yle julkaisi eilen kulttuuriuutisen, jossa kerrottiin Tampereen yliopiston tutkijoiden Marko Tikan ja Seija-Leena Nevalan kirjoittamasta "Kielletyt leikit" -kirjasta. Sitä en ole lukenut, enkä siksi ota kantaa itse kirjaan, vaan Ylen uutiseen.

Uutisessa väitettiin, että toisen maailmansodan aikaisen tanssikiellon syynä olisi ollut "virallisen Suomen mukaan selvä. Kun toiset taistelevat rintamalla hengestään, on väärin hyppiä ja riekkua tanssilavoilla."

Tämä perustelu lienee kyllä ollut se, jolla kieltoa perusteltiin, mutta se tuskin on ollut sen todellinen - tai ainakaan ainoa tai edes tärkein - motiivi. Sen on nimittäin täytynyt olla rintamasotilaiden taistelumoraalin ylläpitäminen.

Sodan aikanahan miehet olivat erityksissä vaimoistaan ja tyttöystävistään, mikä jo itsessään loi heidän mieliinsä pelkoja siitä, mitä kotirintamalla tapahtui. Asiaa ei myöskään helpottanut se, että vihollinen pyrki mahdollisuuksien mukaan lietsomaan näitä epäilyksiä etenkin jatkosodan aikana, kun maassa oli suomalaisten lisäksi myös saksalaisia joukkoja.

Siksi oli tärkeää minimoida niitä tekijöitä, jotka saattoivat vaikuttaa miehistön mielentilaan ja sitä kautta heidän sotilaalliseen kykyynsä vihollista vastaan. Tähän tarkoitukseen tanssikielto sopi erinomaisesti - kunhan sitä vain ei ryhdytty perustelemaan muistuttamalla sotilaita kotiin jääneiden naisten mahdollisesta uskottomuudesta kertomalla kiellon todellinen syy.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Martti Häikiö ja punainen vallankumous
Miksi Yle syyllisti suomalaisia, vaikka olisi pitänyt kehua?
Vanha elokuva HS:n propagandatyökaluna

Raha ratkaisee myös ihmisoikeusjärjestöjen toiminnassa

Kreikassa on säädetty turvapaikkahakemusten käsittelyn ja kielteisen päätöksen saaneiden ihmisten karkottamista nopeuttava laki. Maan pääministerin mukaan "tämä laki lähettää selvän viestin: jo riittää niiden kanssa, jotka yrittävät tulla maahamme ja jäädä tänne, vaikka he tietävät, ettei heillä ole oikeutta turvapaikkaan".

Taustalla on nopeasti kiihtynyt Turkista kreikkalaisten saaristoon suuntautuva kansainvaellus, joka uhkaa jälleen kerran panna koko maan sekaisin. On siis syytä toivoa, että uusi laki johtaa toivottuihin seurauksiin ja parempaa elintasoa hakevien ihmisten virta loppuu - sillä mistäpä muusta on kyse silloin, kun tulijoita virtaa yhdestä turvallisesta maasta (Turkki) toiseen (Kreikka).

Vähemmän yllättävästi edelle linkittämässäni uutisessa kerrottiin myös erilaisten ns. ihmisoikeus- ja avustusjärjestöjen pyrkivän sotkeutumaan Kreikan asioihin julistamalla, että laki heikentäisi pakolaisille kuuluvaa kansainvälistä suojaa. Näin siis siitä huolimatta, ettei Turkista ole tulossa pakolaisia - ei ainakaan muita kuin mahdollisia Turkin kurdeja, joita toki kohdellaan kotimaassaan kurjasti.

Jos ihmisoikeus- ja avustusjärjestöt olisivat oikeasti huolissaan pakolaisten asemasta, suuntaisivat ne sanomansa kansainvaellusten lähtömaihin kertoen, ettei nyt kannata lähteä liikkeelle. Näin ihmiset eivät hakeutuisi ongelmiin, vaan pysyisivät kotonaan.

Valitettavasti ne eivät tätä tee, vaan pyrkivät syyllistämään asiasta meitä eurooppalaisia. Syitä voi itse kukin pohtia. Itse ole varma siitä, että järjestöjen perimmäisenä motiivina on niissä toimivien henkilöiden henkilökohtainen tulonmuodostus.

Vanha, alkujaan ilmeisesti amerikkalaisen juristin suusta lähtenyt, sanontahan kuuluu, että jos haluat etsiä jollekin ilmiölle syytä, selvitä kuka siitä hyötyy eli follow the money. Tätä ei muuta miksikään se, että järjestöt yleensä sanovat olevansa voittoa tuottamattomia, mitä en sinänsä epäile.

Sen sijaan on selvää, etteivät niissä päätoimisesti työtä tekevät ihmiset elä pelkällä pyhällä hengellä, vaan nostavat järjestöiltään palkkaa ja muita etuja. Internet on tästä asiasta pullollaan tietoa (esimerkki).

Mikäli järjestöt siis pyrkisivät hillitsemään ihmisvirtoja, muuttuisivat ne samalla tarpeettomiksi ja niissä toimivat ihmiset jäisivät leivättä ja sirkushuveitta. Siksi jokaiselle ihmisoikeus- ja avustusjärjestössä päätoimisesti puuhastelevalle on äärimmäisen tärkeää, että maailmassa on hädänalaisia ja kaltoin kohdeltuja - tai ainakin sellaisia, joista näin voidaan sanoa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
YK, Lesboksen pormestari ja Oxfam EU:ta vastaan
Moraalittomat ja edesvastuuttomat avustusjärjestöt jälleen otsikoissa
EU:n Afrikanpolitiikka uusille urille - kehitysapurälssi kauhistui

Eteläpohjalainen ratkaisu maahanmuuttajille

Suomessa alkaa monin paikoin olla työvoimapula. Mutta monilla maahanmuuttajaryhmillä on kuitenkin edelleen vaikeuksia työllistyä. Kysymys kuuluukin, että miksi asia on näin.

Yksi vinkki löytyi tämän päivän Helsingin Sanomista.  Siinä kerrottiin eteläpohjalaisesta ratkaisusta sikäläiseen työvoimapulaan.

Etelä-Pohjanmaalle on nimittäin haettu apua Venäjän Karjalasta rekrytoiduista opiskelijoista, joita Järviseudun ammatti-opisto ohjaa työvoimapulasta kärsivien alojen opintolinjoille. Rehtorin mukaan "he työllistyvät 90–100-prosenttisesti ja paljolti lähialueille".

Siis jotain aivan muuta kuin maassamme vuodesta 1990 alkaen enimmäkseen veronmaksajien varoilla eläneillä somaleilla. Tai vuoden 2015 muuttoaallossa saapuneilla irakilaisilla, joista työllistyneelle pienelle joukolle ministeri Kai Mykkänen (kok) on hankkimassa passeja, jotta he voisivat jäädä Suomeen työperäisinä maahanmuuttajina.

On siis syytä katsoa, mitä mieltä eteläpohjalaiset ovat onnistumisensa syistä, joten keräsin HS:n artikkelista seuraavan listan mahdollisista selityksistä.

1. Venäläisopiskelijat ovat motivoituneita.
2. Heillä on hyvä pohjakoulutus kotimaastaan.
3. He osaavat Suomea.
4. Ammattiopinnot ovat suomeksi.
5. Heidän tavoitteenaan on parempi elintaso kuin kotimaassa.
6. He rahoittavat opiskelunsa tekemällä töitä iltaisin ja lomillaan.
7. He ovat kiitollisia koulutuksesta.
8. He kunnioittavat opettajia.
9. He ovat tunnollisia.

Seuraavaksi pitäisi siis miettiä, minkälaisen listan voisi tehdä somali- tai irakilaisopiskelijoista. Sekä niistä, jotka eivät edes opiskele.

Yllä olevaa listaa kannattaisi lukea erityisesti niiden, jotka päättävät maahanmuuttajien kotouttamisesta ja miksei myös niiden, jotka vastaavat yleisesti suomalaisen työjärjestelmän toimivuudesta. Venäläisiä työllistävä pohjalaisyrittäjä nimittäin totesi jutussa, että "tällä alueella ei ole ollut sopivaa työvoimaa tarjolla. Kysyntä ja tarjonta eivät aina kohtaa. Muualta Suomesta on vaikea saada työntekijöitä muuttamaan tänne."

Ja lukemisen jälkeen he voisivat tehdä johtopäätökset ja toimintasuunnitelman, jonka seurauksena humanitaarisestakin maahanmuutosta tulisi meille suomalaisille rikkaus ja voimavara sen sijaan, että se on nykyisin lähinnä kustannus ja turvallisuusuhka.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Grahn-Laasonen antaisi samaa lääkettä sekä sitä tarvitseville että meille muille?
Afrikkalaista koneinsinööriä odotellessa
Haiti on köyhä ja siksi jää

Älykäs vai kiinnostunut - kas siinäpä vasta kysymys!

Nyt on tutkimuksen keinoin saatu uutta mielenkiintoista tietoa oppimisesta. Kou Murayama ja kumppanit tutkivat eri tekijöiden merkitystä koululaisten oppimiselle viiden vuoden aikana.

Tutkimuksen aineisto on vain korrelatiivinen, mutta silti ajatuksia herättävä. Tutkijat nimittäin selvittivät erilaisten motivaatiotekijöiden, opiskelumenetelmien ja älykkyyden merkitystä matematiikan oppimisessa. Tutkimusaineistona oli yli 2000 saksalaista koululaista.

Tutkimuksen alussa viidesluokkalaisten keskuudessa tehty analyysi osoitti matematiikan osaamisen korreloivan hyvin oppilaiden älykkyyden kanssa. Seuraavien vuosien kuluessa oppilaiden matemaattisen kehityksen parhaaksi selittäjäksi nousivat kuitenkin älykkyyden sijaan oppilaiden oma sisäinen motivoituneisuus ja oikein valitut opiskelumenetelmät. Viimeksi mainituista erityisesti opittujen asioiden asettaminen oikeaan asiayhteyteen (deep learning strategy) osoittautui merkittäväksi.

Edelle lyhyesti kuvaamani tutkimus kertoo vain matematiikasta, joten sen yleistettävyys on varmistettava lisätutkimuksin. Nostin saadut tulokset kuitenkin tämän tekstin aiheeksi, koska ne tuovat esille oikean asenteen merkitys erilaisten ihmisten oppimiselle ja muutenkin yhteiskunnassa menestymiselle. Kannettu vesi sen sijaan ei pysy kaivossa kovin hyvin, sillä hyvien arvosanojen tavoittelu (ulkopuolinen motivointi) tai asioiden ulkoa opettelu tuottivat merkittävästi vaatimattomampia tuloksia.

* * *

Mielestäni edelle referoimani tutkimuksen tärkein sanoma on siinä, ettei ihminen ole predestionoitu synnynnäisen älykkyytensä mukaiseen asemaan yhteiskunnassa. Jos omaa halua on, voi omalla kiinnostuneisuudella ja syvälliseen ymmärrykseen pyrkivällä opiskelutavalla saavuttaa paljon. Ongelmana vain on, miten nuoren sisäinen kiinnostus opiskeluun saataisiin syttymään?

Tätä tekstiä lukeva vanhempi voi vaikuttaa omiin lapsiinsa tukemalla heidän motivoituneisuuttaan pyrkiä elämässä sinne, mikä muutenkin kiinnostaa. On parempi pyrkiä ruokkimaan lapsen luontaista kiinnostusta eri oppiaineisiin kuin painostaa häntä hoitamaan läksynsä. Näin voi parhaiten auttaa lapsiaan tulevaisuuden löytämisessä.

Laajemmin nähtynä yhteiskunnan kannattaa pohtia, miten nuoret saataisiin kiinnostumaan yhteiskunnan kannalta tärkeistä asioista, kuten vaikka matemaattisista kyvyistä tai kielitaidosta. Vaikka on selvää, ettei tämä tule onnistumaan kaikkien nuorten kohdalta, voitaneen asiaan vaikuttaa jo esikouluikäisten kasvatuksen yhteydessä. Ja ehkäpä kunkin aineen opetusmenetelmiäkin kannattaisi joskus pysähtyä pohtimaan myös tältä kantilta.

Lopuksi haluan todeta, että tutkimus toi mieleeni Ruotsin mellakoiden esille nostaman pelon syrjäytyneiden ihmisten kerääntymisestä samoihin lähiöihin. Ehkäpä maahanmuuttajia runsaasti sisältävien koulujen opetuksessa kannattaisi miettiä millä tavoin nämä syrjäytymisvaarassa olevat nuoret saataisiin itse kiinnostumaan koulunkäynnistään. Jos sitä kautta syntyisi edistystä, saattaisi se ainakin osalle näistä nuorista olla tie kohti parempaa tulevaisuutta - riippumatta heidän etnisestä taustastaan kantasuomalaisena tai maahanmuuttajana.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Erotetun opettajan tapaus
Tappaako analyyttinen ajattelu uskonnollisuuden?
Koejännityksestä eroon helposti