perjantai 20. tammikuuta 2023

Turun hovioikeus siunasi Miljan Jaffin rikoksen

Rikollisen kurdiräppäri Milan Jaffin tekemän pahoinpitelyn käsittely Turun hovioikeudessa sai tuomion, joka nostattaa kulmakarvoja. Hovioikeuden mukaan rangaistus ei ollut tarpeen Jaffille, vaikka hän olikin syyllinen rikokseen. Toisin sanoen korkea oikeusistuin otti ja antoi suopean siunauksensa törkeälle väkivaltarikokselle.

Jaffin tekemä pahoinpitely tapahtui siten, että ensin toinen henkilö kaatoi uhrin maahan, minkä jälkeen Jaff ryhtyi potkimaan tätä. Sen seurauksena väkivallan kohteeksi joutunut mies sai päähänsä kohdistuneista potkuista mustelmia ja otsaansa verinaarmun sekä kärsi noin parin viikon ajan kivuista ja päänsärystä. Lisäksi Jaffin hallussa oli tapahtumien jälkeen myös uhrin lompakko, jota hän oli esitellyt myöhemmin sosiaalisessa mediassa.

Syyksi Jaffin jättämiselle ilman rangaistusta Turun hovioikeus kertoi sen, että pahoinpitely olisi voitu käsitellä samalla kertaa kuin kaksi muuta rikosta ja määrätä niistä yhteinen rangaistus ilman, että tuomio olisi koventunut. Niinpä Jaff pääsi edellä kuvatusta tapahtumasta kuin koira veräjästä. Mahtaakohan häntä naurattaa?

Tapaus ei ole suomalaisessa oikeusjärjestelmässä mitenkään erikoinen. Meillähän on jo pitkään ollut tapana, että paatuneimmille - eli useita rikoksia tekeville - konnille annetaan paljousalennuksia. Perusteluna tälle on käytetty esimerkiksi sitä, että jos tuomiot kahdesta rikoksesta olisivat erikseen annettuna kaksi ja kaksi eli yhteensä neljä vuotta, mutta yhdessä käsiteltynä kolme vuotta, kohdeltaisiin rikollista eri tavoin riippuen siitä, miten asiat käsitellään tuomioistuimessa.

Hyväksyn toki sen, että samanlaisesta rikollisuudesta on oltava samanlainen seuraus. Mutta huomautan samalla, että asiaan olisi yleistä oikeustajua paremminkin vastaava ratkaisu kuin rikosten paljoushalpuutus. Sen mukaan kaksi plus kaksi olisi neljä myös silloin, kun rikokset käsitellään samaan aikaan. 

Milan Jaffin rangaistuksetta jättäminen on sikäli merkittävä asia, että Perussuomalaiset on nostanut rikollisten paljousalennukset yhdeksi poliittiseksi teemakseen. Juristikansanedustaja Leena Meren (ps) mukaan "useamman rikoksen pitäisi olla rangaistuksen koventamisperuste eikä nykyisenkaltainen ´tee kolme, kärsi yksi´-alennusautomaatti".

Käytännössä tämä tarkoittaisi, että tekijä tuomittaisiin erikseen jokaisesta rikoksesta ja lopputulokseksi tulisi annettujen rangaistuksen summa. Jotta tällainen järjestelmä toimisi, tulisi Meren mukaan "pidentää yhteisen rangaistuksen enimmäiskestoa, joka on nykyisellään 15 vuotta. Näin suunnitelmallisesti ja toistuvasti lakia rikkovien rangaistukset kovenisivat oikeudenmukaisella tavalla."

En tiedä parantaisivatko pidemmät tuomiot vakavia rikoksia tekevien ihmisten - kuten Milan Jaffin - tapoja tai ehkäisisikö se uusien milanjaffien syntymistä. Tavallisten suomalaisten kannalta positiivista olisi kuitenkin se, että hän ja hänen kaltaisensa pysyisivät pidempään poissa kaduilta, mikä jo sellaisenaan lisäisi tavallisten ihmisten yleistä turvallisuutta.

14 kommenttia:

  1. TV:stä katsoin jotain Ameriikan dokumenttia. Siellä annettu tuomio oli elinkautinen + 150 vuotta päälle. On siinä istumista?

    Ja jenkkilässä eliinkautinen on elinkautinen,eikä mikään Suomen 12 vuotta josta kahdeksannen pyttyvuoden jälkeen pääsee koevapauteeen opettelemaan siviilivenkulointeja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole. On elinkautinen mistä ei voi vapautua, ja elinkautinen, joka voidaan muuttaa ehdolliseksi.

      Poista
    2. Ei voida.
      Vankeusrangaistus voidaan antaa varoituksenomaisesti ehdollisena, joka voidaan muuttaa varsinaiseksi vankeudeksi.
      Elinkautisesta vankeudesta puolestaan voi päästä ehdonalaiseen vapauteen.

      Poista
  2. Huomionarvoista on myös, että punavihreät ovat muokanneet kieltä niin, että monesti raiskaukset, ryöstöt ja pahoinpitelyt eivät ole rikollista toimintaa vaan oirehtimista. Varsinkin kun kyse on muslimeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun 'siirtolainen' leikkasi Ranskassa opettajan pään irti, Ohisalo -tuo ajatusten lokakaivo- oli sitä mieltä, että meidän pitää korjata tapojamme, ettei kullannuppujen tarvitsisi turvautua tuollaisiin keinoihin. Antaa kuvan siitä, miten täydellisen sekopäistä punavihreä ajattelu on.

      Poista
  3. Tällaiset tyypit pitäisi poistaa maasta, eikä makuuttaa suomalaisissa vankiloissa, joista käsin voi vielä jatkaa rikollista toimintaa. Suomen lepsu lainsäädäntö antaa siihenkin mahdollisuuden ja sitä käytetään ahkerasti. Huumeet ovat myös vankiloiden arkipäivää ja
    kauppa käy vaikka istuisi ns. kiven sisällä. Vartijat ovat kuin opettajat kouluissa, vailla kurinpito-oikeuksia.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä jenkeissäkin osataan lyhentää vankilassa istuttavaa aikaa. Petoksista tuomittu saarnamies Bakker sai 45 vuoden tuomion, joka myöhemmin lyhennettiin kahdeksaan vuoteen. Siitä hän istui viisi vuotta eli 1989-1994.

      Poista
  4. "Ensikertalaisena" ja nuorena henkilönä Jaff kärsii kolmanneksen tuomiostaan, joka muuttuu ehdonalaiseksi ensi marraskuussa.

    VastaaPoista
  5. Taas yksi hyvä lisäsyy äänestää Perussuomalaisia.
    Tulisi tolkkua tähänkin touhuun.

    VastaaPoista
  6. Useinhan vihervasemmisto puolustaa suu vaahdossa pienempiä tuomioita, koska isommat tuomiot eivät muka vaikuta "tutkitusti" rikollisen paranemiseen. Eikös tämä johda sellaiseen ajatustapaan, että ei annettaisi mitään tuomiota, koska sillä ei tunnu olevan mitään vaikutusta. Kyllähän se on jo ajatuksenakin selvää, kuinka hölmöläisen hommaa ovat nämä paljousalennukset.

    VastaaPoista
  7. Nämä "ei vaikuta rikollisen parantumiseen" selitykset ovat äärimmäisen typeriä. On olemassa käsite yleisestävyys, eli kun istuu vankilassa, ei ole kadulla puukottelemassa ihmisiä, estää väkivallanteot. Se näiden osalta pitää olla tavoitteena eikä mikään "parantuminen", koska ei nuo koskaan mihinkään parane.

    VastaaPoista
  8. Sosialidemokratia on tuhonnut suomen yhteiskunnan. Kun lait on tehty "palvelemaan" rikollisia, niin yhteiskuntamme menee kohti tuhoa. lakeja tehtäessä vain rikolillisen oikeudet on tärkeitä, uhria tai tulevia uusia uhreja ei ole ajateltu. Hovioikeus juuri hyväksyi, että maassa makaavaa henkilöä saa potkia ilman mitään seuraamusta, kunhan olet tarpeeksi kova rikollinen.

    VastaaPoista
  9. Sillä ei ole väliä "paraneeko" Jaffin kaltainen rikollinen. Mutta sillä että hän poissa kuven sisässä jokaisesta tehdystä rikoksesta, on valtava merkitys yhteiskunnalle ja ainakin uhrit voivat kokea olevansa turvassa. Jaff joutaa olla kiven sisällä seuraavat sata vuotta.

    VastaaPoista
  10. Nuoret ja rikollisuus

    Tietoa rikoksista lapsille ja nuorille. Apua ja ohjeita miten toimia jos on kohdannut rikoksen.

    https://www.nuoretjarikollisuus.fi/

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!