keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Miksi media pallottelee irakilaisen murhalla?

Helsingin Sanomat kirjoitti lapsellisen pääkirjoituksen siitä, kuinka viranoamiset ja poliitikot vain pallottelevat vastuuta irakilaismiehen kuolemasta Irakissa. Lapsellisen siksi, ettei asiassa ole mitään pallottelemista, koska viranomaisilla ei ole lain perusteella mahdollisuutta repostella yksittäisiä tapauksia julkisuudessa.

Asian nosti esille pari päivää sitten verorahoitteinen media. Sen mukaan ammuttu henkilö oli ollut Suomessa hakemassa turvapaikkaa ilman perusteita. Kuolinsyynä oli kolme ampumahaavaa päässä ja vartalossa, jotka oli ammuttu rekisterikilvettömästä Nissan Navara -lava-autosta Palestiina-kadulla Bagdadissa.

Tavallisen kansalaisen tai median tiedossa eivät ole ainakaan seuraavat asiat. Millä perusteilla ammuttu haki turvapaikkaa Suomesta? Miksi Maahanmuuttovirasto ei nähnyt sille tarvetta? Mitä kuollut teki palattuaan Irakiin? Mistä ampuminen johtui eli olivatko syynä ampujan turvapaikanhakua edeltäneet vai sitä seuranneet tapahtumat?

Koska lehdistö ei tiedä vastauksia edellä esittämiini kysymyksiin - etenkään noihin kahteen viimeiseen - eikä Maahanmuuttovirastolla ole oikeutta kertoa näkemyksiään kahdesta ensimmäisestä, on kuolemalla elämöinti maassamme turhaa. Samoin on tarpeetonta viranomaisten ja poliitikkojen syyttely - lukuun ottamatta sitä, että maahamme on luotu vetovoimatekijöitä, jotka saivat nyt ammutun ja monet muut parempaa elintasoa tavoittelevat irakilaiset hakeutumaan Suomeen turvapaikan toivossa.

Käytännössä oma veikkaukseni on se, että turvapaikan evääminen perustui hakijan valheelliseen kertomukseen. Ja hänen toimintansa Irakissa oli juuri ennen kuolemaa sellaista, että se aiheutti ampumisen.

Kyseessä on siis veikkaus eli arvaus. Mutta sen puolesta puhuvat seuraavat tiedossa olevat asiat. 1) Turvapaikkoja haetaan yleisesti keksityillä tarinoilla ja 2) Maahanmuuttoviraston päätös oli vahvistettu oikeudessa - eikä kyse ollut mistään rajatapauksesta, koska 3) korkein hallinto-oikeus ei antanut miehelle edes valituslupaa. Sekä se, että 4) Bagdadin kokoisessa lähes seitsemän miljoonan asukkaan suurkaupungissa voi halutessaan pysyä piilossa mahdollisilta vihamiehiltä, vaikka 5) ammuttu ei kohtalostaan päätellen ollutkaan nähnyt siihen syytä.

Jos ja kun edellä esittämäni näkemykset pitävät paikkansa, ei Suomella ole minkäänlaista vastuuta irakilaismiehen kuolemasta. Ei sen enempää viranomaisilla kuin poliitikoilla. Sen sijaan voidaan kysyä, miksi ihmeessä maamme lehdistö haluaa pallotella asialla useiden päivien ajan, vaikkei sillä ole mitään tietoa turvapaikan eväämisen tai ampumisen syistä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Irakilaiset kaipaavat takaisin kotiin - mutta minne katosivat vaino ja hätä?
Onko Suomen turvapaikkapolitiikka kaikessa hiljaisuudessa löperöitymässä?
Irakilaisten paluumuuttajien karuja kohtaloita

11 kommenttia:

  1. ...#metoo on kaluttu loppuun joten täytyy löytää uusi aihe jolla syyllistää suomalaisia..ja taas ministeriä myöten annetaan kyytiä...(UNCHR)

    VastaaPoista
  2. Media tekee kaikkensa painostaakseen viranomaisia ja yleistä mielipidettä, jotta Suomessa oleva tytär saisi oleskeluluvan.
    Sen jälkeen voi alkaa hakea perheen yhdistämistä jäljellä olevan suvun saamiseksi Suomeen ilmaiseen elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ValtaVALEmediassa on viherpunikki-toimittajilla lukumääräisestikin dominoiva asema ja teksti on sen mukaista.

      Poista
  3. Eikös me Suomalaisina olla maailmantappiin asti vastuussa kaikista Suomessa käyneistä turisteista? Siltä touhu ainakin uutisoinnin valossa vaikuttaa. Nyt YLE:n pitää alkaa seuraamaan kaikkia maastamme poistuneita turisteja samalla innolla ja alkaa vuodattaa nyyhkytarinoita heidän myöhemmistä kohtaloistaan.
    En muuten ihmettelisi vaikka kyseinen ukko pomppaisi kuolleista siinä vaiheessa kun oletetun sukulaisnaisen juhlapaikka on propagandan myötä myönnetty ja suvunyhdistäminen Suomeen alkaa.

    VastaaPoista
  4. Yle ja Hesari eivät petä koskaan, propaganda on aina vaan paksumpaa. Mitään tosiasioita ei tiedetä, mutta silti ollaan valmiita syyllistämään Suomen viranomaisia. Objektiivisuudesta viis veisataan, ja Bagdadiin lähetetään fanaattisesti maahanmuuttomyönteinen toimittaja. A-studiossa asiasta keskustelevat Pakolaisavun itkijänainen ja ministeri Mykkänen, joka on juuri vaatinut kiintiöpakolaisten määrän kymmenkertaistamista.
    Ylen ja Hesarin laatujournalismi horjuu säälittävän ja naurettavan välimaastossa.

    VastaaPoista
  5. Joku on varmasti ammuttu Bagdadissa ja kuolintodistus kirjoitettu, mutta emme tiedä, oliko tapettu mies "se Ali" vai joku muu.

    VastaaPoista
  6. Jukka Hankamäki:

    "Ylen puolueellista pakolaisjournalismia",
    http://jukkahankamaki.blogspot.fi/2018/02/ylen-puolueellista-pakolaisjournalismia.html

    VastaaPoista
  7. Kun on valheella tänne yritetty, niin mikä tai kuka takaa, että edes kuolinilmoitus on aito? Ovat niin samannäköisiä, että heppu voisi tyttären saatua turvapaikan, yrittää keplotella maahamme vaikka veljenä. Irakissa on turvallisia alueita, joten yhdenkään irakilaisen ei tarvitse tänne jäädä. Todellisten vainottujen määrä voidaan laskea kymmenissä. Muuten hakevat vain helppoa rahaa Suomen sosiaaliturvasta ja kun täällä, toistaiseksi, saa ilmaisen koulutuksen (minkä moni on maininnut yhdeksi tekijäksi) ja toistaiseksi on aika helppo sumuttaa sossutätejä.

    VastaaPoista
  8. Onko kukaan nähnyt/kuullut oletetun tyttären henkilöllisyyden varmistavista dokumenteistä? Onko kukaan nähnyt/tunnistanut tytäroletetun lasten isää? Jospa tämä tytäroletettu olikin tämän alialialin lapsivaimo eikä tytär ja hänen lapsiensa oikea isä olikin tämä tapetuksi oletettu alialiali?
    Kummastelee Huru-ukko

    VastaaPoista
  9. Kuinka miehen oikea henkilöllisyys Suomessa ja edelleen Irakissa on todettu, jos Suomeenkin on tullut Ilman papereita? Epämääräistä ja tarkoituksenmukaista touhua median taholta, jälleen kerran. Ei jatkoon.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!