tiistai 10. huhtikuuta 2018

Mellunmän päiväkodin tapahtumat on tutkittava ja niistä on opittava

Helsingin Sanomat ja Helsingin Uutiset kertoi Mellunmäessä sijaitsevan päiväkodin kuusivuotiaiden lasten äärettömän huonosta käyttäytymisestä. Jutuissa mainittiin lisäksi opettajakunnan välinpitämättömyydestä ja erittäin omituisista kasvatuskeinoista. Asia oli alun alkaen noussut esiin vanhempien blogikirjoituksesta.

Kovin hurjalta tuntui niin lasten kuin henkilökunnankin käytös. Vanhempien blogikirjoituksessa kerrotaan muun muassa, että "olen välillä jäänyt seuraamaan tilanteita syrjemmälle ja on todella surullista katsottavaa, kun ´ammattilaiset´  kääntävät katseensa, kun 6-vuotiaat käyvät toistensa päälle ja huutelevat kirosanoja niin, että koko Mellunmäki raikaa."

Täysin avoimeksi on kuitenkin jäänyt, mistä tilanteen eskaloituminen johtuu. Onko selän kääntämisen ja muiden ongelmien taustalla henkilökunnan ammattitaidottomuus, jonkinlainen häiriköiviin lapsiin liittyvä erityispiirre vai jokin ihan muu? Toivottavasti ei ainakaan mikään sellainen, joka Englannissa johti äärimmäisen surullisiin seurauksiin.

Aika antaa kyllä vastauksen, sillä asioilla on taipumus tulla esiin.  Joka tapauksessa tässä tilanteessa tärkeintä on, että tapahtumat tutkitaan perinpohjaisesti ja niistä osataan tehdä oikeat johtopäätökset ja riittävät korjausliikkeet, jotta tilanne päiväkodissa normalisoituu eikä toistu muualla.

Loppujen lopuksihan lasten ja nuorten kasvatus on yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta äärimmäisen tärkeää, eikä siinä ole varaa epäonnistua. Ei etenkään nyt, kun väestörakenteemme on muutenkin nopeassa muutoksen tilassa.

Tarvitaan siis rehellisyyttä ongelman syiden tutkimisessa ja niiden loogisessa tulkinnassa. Toivottavasti tämä on ymmärretty niin päiväkodin henkilökunnan, lasten kasvatuksesta vastaavien kunnallisten ja valtiotason virkamiesten kuin myös poliitikkojen tasolla, sillä kestävä ratkaisu voidaan löytää ainoastaan tosiasiat tunnustamalla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rasistileiman julma seuraus?
HS:n toimittaja kasvatti lapsia Rautatientorin mielenosoitusten välimaastossa
Yle: väestöryhmien polarisaatio otti uuden askeleen Ruotsissa

14 kommenttia:

  1. Minkähän värisiä huonosti ja väkivaltaisesti käyttäytyvät lapset ja heidän vanhempansa ovat?
    Oman lapseni luokalla on yksi tyttö ja poika hyvin päivettyneitä.
    Kun olin koulussa seuraamassa kaksoistuntia, em. poika jostain syystä halusi häiritä tuntia - puolet luokasta oli sekaisin ja loput kärsi. Yhdestä pojasta!
    Huomasi hyvin ettei ko. pojalla ollut mitään kunnioitusta naisopettajaa kohtaan.
    Tällainen tapaus kun on porukassa, voi naisten keinot valitettavasti olla vähissa, varsinkin jos vanhemmat ei välitä.

    HU artikkelista poimittu:
    "Päiväkodin eskariryhmässä erityisesti muutaman pojan käytös on puhuttanut vanhempia. Muihin lapsiin kohdistunut kiusaaminen on ollut sekä henkistä että fyysistä. Lapsia on potkittu, lyöty, tönitty maahan ja käyty käsiksi. Osalla lapsista kielenkäyttö on ollut rajua ja on puhuttu jopa tappamisesta."

    Jos yllä oleva on totta, eikä edes väkivaltaan eskarin naisopettaja (oletettavasti) puutu, syynä voi olla pelko tai voimattomuus?
    Pelkääkö hän "esimiestään", lapsen vanhempia vai muita sukulaisia?
    Vai onko resursseja liian vähän ja henkilökunta on uupunut?

    Eskarin osalta omille lapsilleni on ilmeisesti käynyt hyvä tuuri. Tosin emme olekaan Helsingissä.

    Professori vaatii kirjoituksessaan, että tosiasiat on tunnustettava. Rahahanojen vartioilta, Orpon ja Sipilän, osalta turha toivo :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on nyt jo päiväkodissa tämä lapsiterroristien toimintaa puuttumattomuus. Kunhan jaksan, niin kohtahan se lähtee pois...
      Näin on koulusta laskettu läpi vuosikausia lukemaan oppimattomat häiriköt. Häiriköt ovat heitteille jätettyjä. Valtakunta täynnä vaikka minkä sortin lapsipsykiatria. Ja opettajat jätetty heitteille.

      Poista
  2. Tosiasaioiden tunnustaminen on viisauden alku. Useimmiten tosiasioita ei tunnusteta, koska pelätään rasistiksi leimautumista. Ihmisen henki ja terveys, varsinkaan lasten, ei merkitse mitään kuten Ruotsissa ja
    Englannissa on nähty.

    VastaaPoista
  3. Nimenomaan tosiasioiden tunnustamista on turha odottaa. Virtahevot olohuoneessa aiheuttavat vain sijaistoimintaa. Ääriesimerkkeinä ovat Britanniassa tuhansien lasten hyväksikäyttöringit, joita vetävät ruskeat miehet. Sosiaali-, oikeus- ja poliisipäättäjät vain viheltelevät ja katselevat kattoon. Myös tuhansien autonpolttojen ja raiskausennätysten maassa Ruotsissa kaikki on vastuumedian mukaan hyvin, paitsi mitä nyt kantaväestön miehet erehtyvät katselemaan naisiin päin meetoon arvoisesti. Sama juttu kuin koulukiusaamisenkin kanssa: Kiusaamistapausten ainoa seuraus on rehtorin ylpeä julistus kevätjuhlassa: "Meidän koulussa ei esiinny kiusaamista".

    Tässäkin tapauksessa todellisia syitä kierretään kuin kissa kuumaa puuroa, eikä uhriperheille jää muuta keinoa kuin vaihtaaa maisemaa ja edistää siten segretoitumista. Minkäs teet, kun EU-uskolliset päättäjämme eivät jätä äänestäjilleen toivoakaan muista vaihtoehdoista. Mykkäset julistavat vain: "Lisää tällaista!".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Minkäs teet, kun EU-uskolliset päättäjämme eivät jätä äänestäjilleen toivoakaan muista vaihtoehdoista. Mykkäset julistavat vain: "Lisää tällaista!"."

      Vanhaan hyvään aikaan, kun asioista puhuttiin oikeilla nimillä, niin maanpettureita sanottiin MAANPETTUREIKSI ja ne "talutettiin saunan taakse"!

      Poista
    2. Saunan taakse taluttaminen tuskin auttaa, mutta kyllä ikävätkin asiat olisi pystyttävä nostamaan julkiseen keskusteluun, poliittiseen päätöksentekoon ja korjaavien toimien piiriin. Pahinta on, kun niiltä vain suljetaan silmät. Ja yritetään sulkea ne vielä muiltakin.

      Poista
  4. Mitä sitten jos lapsista ei pidetä huolta?

    "Lontoolaisnuoret jengiytyvät ja tästä vuodesta uhkaa tulla väkivaltaisin vuosikymmeneen – murhien ja puukkoiskujen lisäksi käytettiin syövyttäviä happoja"

    "Tänä vuonna on tapettu jo yli 50. Puukotusten ja ampumisten takaa löytyvät usein huumeet ja jengit. Poliisien määrää Englannissa ja Walesissa on leikattu 20 000:lla sitten vuoden 2010."

    "Ruddin mukaan yli puolessa henkirikoksista joko uhri tai tekijä on huumeiden käyttäjä tai välittäjä. Asetelma on yleistynyt viime vuosina."

    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005636156.html

    VastaaPoista
  5. Yle tänään:

    "Reima sai metamfetamiinista kuningasolon, mutta oli vähällä menettää henkensä: "Maksani oli niin täynnä arpikudosta, että tuli kylmiä väreitä"

    "A-Klinikalla uskotaan, että metamfetamiini koukuttaa lähivuosina yhä useampia ihmisiä."

    "Reima aloitti päihteidenkäytön jo 14-vuotiaana, kun kalja ja kannabis alkoivat kiinnostaa...

    https://yle.fi/uutiset/3-10151715

    VastaaPoista
  6. "Oikeauskoisten" kakaratko siellä hilluvat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä ei ole uutisoitu tietääkseni missään. Mutta olivat ketä tahansa, se ei oikeuta silmien sulkemista.

      Poista
  7. https://www.youtube.com/watch?v=OMfzb1qX0ZA
    Tässä mielenkiintoinen video naapurimaasta!

    VastaaPoista
  8. Kyllä se täytyy sanoa että kantasuomalaisetkin osaavat kiusata (terrorisoida muita). Usein uhri on muita älykkäämpi ja/tai herkempi. Onko Suomen kaltaisella pienellä kansalla tuhota mentaalista ja sitä kautta potentiaalista osaamispääomaa siihen malliin kuin on tähän asti tehty?
    Tasokurssit vähintäänkin takaisin peruskouluihin, mieluiten luopuminen koko peruskoulusysteemistä ja siirtyminen esim. saksan malliseen systeemiin. Siitä löytyy kyllä esim hakusanalla Saksan koulutusjärjestelmä!

    VastaaPoista
  9. Yle 12.4.2018:

    "Päiväkodissa kiusaaminen kielletään lailla"
    "Kiusaaminen on kielletty jo aiemmin koulussa, ammattikoulussa ja lukiossa."

    "Kiusaaminen päiväkodissa on syksystä alkaen kiellettyä myös lain mukaan. Hallituksen tuore lakiesitys velvoittaa henkilöstöä puuttumaan kiusaamiseen."

    https://yle.fi/uutiset/3-10157405

    VastaaPoista
  10. Toinen Ano: Pahoin pelkään että jää tyhjäksi pykäläksi. Onhan peruskoulussa ja toisella asteella kiusaaminen lailla kiellettyä ollut jo aiemmin, kuten jutusta ilmenee. Silti kiusaaminen jatkuu. Olisikohan rikosoikeudellisen vastuuikärajan alentamista vaikkapa 13 vuoteen mitään iloa? Eli vaikka hakkaa jonkun, varastaa tai rikkoo tavaraa tai kunniaa loukkaa, ja onkin syytteessä ja käräjillä!

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!