Kaupunkilaisnaiset ja maalaismiehet

Helsingissä on enemmän nuoria naisia kuin miehiä. Niinpä paikallinen sanomalehti kertoi, että lajimme synnyttävään sukupuoleen kuuluvilla henkilöillä on vaikeuksia löytää siittävään sukupuoleen kuuluvia ihmisiä. 

Ongelma on syntynyt muuttoliikkeestä, jonka seurauksena jo aiemmin on tunnistettu, että maaseudun miehillä on vaikeuksia löytää itselleen vaimoja. Nyt lukemani juttu oli ensimmäinen, jossa huomasin puhuttavan ilmiön loogisesta kääntöpuolesta. 

Toki siihen olisi olemassa yksinkertainen ratkaisu eli muuttaminen. Naiset maalle ja miehet kaupunkeihin. Valitettavasti ainakin leivän hankkiminen aiheuttaa kuitenkin vaikeuksia, sillä naiset kouluttautuvat usein ammatteihin, joita voi käytännössä harjoittaa vain kaupungeissa, koska erityisesti julkiset palvelut ovat keskittyneet niihin. Monet miehet taas ovat kiinni maaseudun taloudellisissa ja harrastuksellisissa perinnöissään. 

* * *

Pariutumisongelma ei ole vain henkilökohtainen asia, vaan myös yhteiskunnallinen ongelma. Suomalaisten lapsiluku on aivan liian pieni, jotta väestö uusiutuisi. Viime vuonna maassamme syntyi vain 1,3 lasta naista kohden.

Tämän seurauksena väestön huoltosuhde on nopeasti muuttumassa yhä heikommaksi. Ja sen myötä entistä pienempi joukko työtä tekeviä joutuu elättämään työvoiman ulkopuolella olevia – eikä ongelmaa paranna eliniän kasvu, joka lisää eläkeläisten määrää. 

Tosin suomalaisten eläkkeelle jäämisen iän nousu on osittain lieventänyt ongelmaa. Ja vastaavasti kehitysmaalaistaustaisen väestön jääminen työelämän ulkopuolelle vaikeuttanut sitä – samoin kuin maamme pitkään jatkunut heikko talouskasvu. 

Nähtäväksi siis jää, millaiseksi Suomen tulevaisuus muodostuu. Erityisen tärkeää olisi, että – jos ja kun maamme talous on lopultakin lähtenyt nousuun – se näkyisi heteroparien määrän lisääntymisenä ja suomalaisten lapsiluvun kasvuna huolimatta sukupuolten alueellisesta eriytymisestä. 

* * *

Viime kädessä ratkaisu löytyy yksittäisten naisten ja miesten valinnoista. Onnistuvatko he löytämään ratkaisuja kohtaanto-ongelmaan vai jäävätkö nykyisille sijoilleen akattomina ukkoina ja valittavina vanhapiikoina? 

Onni onnettomuudessa on se, että työelämän digitalisoituminen tarjoaa aiempaa enemmän mahdollisuuksia. Mahdollisuuksia, joista ihmisten olisi osattava valita oikea tie oman elämänsä – ja suomalaisen yhteiskunnan – onnen rakentamiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talouskasvun vaikutukset

Seksi ei jakaudu tasaisesti - eikä siitä seuraa lapsia
Anna Rotkirchin selitykset suomalaisten parisuhde- ja naisten mielenterveysongelmille

Andy Burnhamin edellytykset astua Keir Starmerin saappaisiin

Iso-Britannian pääministeri Keir Starmer erosi eilen. Taustalla oli monenlaista tyytymättömyyttä häneen, mutta perimmäinen ongelma lienee ollut työväenpuolueen kannatuksen romahtaminen. Eikä asiaa auta se, että samaan aikaan maahanmuuton ongelmista kannatuksensa ammentava Reform UK on noussut maan suosituimmaksi poliittiseksi liikkeeksi. 

Länsimaiset mediat (esimerkiksi BBC, CNN, MTV3, Yleisradio) ovat esittäneet Starmerin eron syiksi ainakin eläkeläisten elinkustannusten nousua, suunnitelmia vammaisille maksettavien etujen karsimisesta, ilmaislahjojen vastaanottamista, työväenpuolueen heikkoa menestystä taannoisissa paikallisvaaleissa, uskottavan kilpailijan ilmaantumista oman puolueen sisältä, maan velkaantumista, talouskasvun kituliaisuutta, Epstein-kohussa ryvettyneen Peter Mandelsonin nimitysaikomusta, laajempia rakenteellisia kysymyksiä maan terveydenhuollosta ja asumisjärjestelyjen uudistamisesta sekä hänen värittömyyttään poliitikkona.

Nähtäväksi siis jää, miten Iso-Britannian politiikka jatkuu pääministerin vaihtuessa. Onnistuuko seuraava pääministeri – todennäköisesti työväenpuolueen Andy Burnham – kääntämään puolueensa suosion, vai jääkö hän historiaan vanhan valtapuolueen viimeisenä pääministerinä. 

* * *

Wikipedian mukaan Burnham määritteli vuonna 2010 itsensä sosialistiksi ja korosti filosofiaansa, jota hän kutsui nimellä tavoitteellinen sosialismi, jota kuvaa uudelleenjako, kollektivismi ja kansainvälisyys.

Burnham vastustaa voimakkaasti nationalismia, jota hän on kuvaillut "rumaksi politiikan muodoksi". Suur-Manchesterin pormestarina Burnham on kuitenkin sitoutunut olemaan "kova rikollisuutta kohtaan ja kova rikollisuuden syitä kohtaan".

Poliittisesti Burnham sijoittaa itsensä nykyisin – edelleen Wikipedian mukaan – työväenpuolueen maltilliseen vasemmistoon. Tätä näkemystä kuvaavat myös useat tiedotusvälineet, kuten Financial Times, New Statesman ja LabourList.

Omalta osaltani uskon, että avain Burhamin menestykseen on saarivaltion maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin liittyvien ongelmien ratkaiseminen. Mikäli se ei onnistu, myös hänen uransa brittipolitiikan huipulla tulee jäämään varsin lyhyeksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Belfastin mielenosoitukset ovat varoitus suomalaisille
Onko Yleisradion toimituksella juttupula?
Demokratia toimii Britanniassa, vaikka etujaan menetettävät järjestöt kitisevät