Selitys pohjoisen merijään sulamisen pysähtymiselle

Olen tässä blogissa raportoinut säännöllisen epäsäännöllisesti arktisen merijään laajuutta ja sen vaihteluita. Merkittävin vaihe on sen vuotuinen minimikoko, joka saavutetaan syyskuun aikana eli olemme saavuttamassa jälleen tämän käännekohdan, jonka jälkeen pohjoiset jääkentät alkavat jälleen laajentua. 

Tilastoa julkaisevan NSIDC internetsivulta näkyy, että jään laajuuden vuotuisen minimikoon supistuminen loppui vuonna 2007. Sen jälkeen se on ollut pienimmillään vuonna 2012 ja suurimmillaan 2009. Kuluvana vuonna jää supistunee tilastohistorian kuudenneksi pienimmäksi.

Itse asiassa pohjoisen merijään pinta-ala on ollut vuosien varrella varsin hyvä indikaattori koko maapallon ilmakehän kehityksessä, koska siihen liittyviä tilastoja ei ole tarvinnut korjailla jälkikäteen. Ja satelliittimittauksiin perustuvat maapallon keskilämpötilaestimaatit selittävät sen koon vaihteluista peräti 56 prosenttia. 

Tämän kirjoituksen syynä ei kuitenkaan ole pohjoisen napajään tämän vuoden laajuus tai pinta-ala, vaan tutkimus, jossa esitetään mahdollinen syy sille, miksi jään laajuudessa tapahtui vuonna 2007 niin selkeä muutos. Se lähtee siitä, että Atlantilta kulkeutuu vuosi vuodelta enemmän lämmintä vettä pohjoiselle jäämerelle prosessissa, jota kutsutaan "atlantistumiseksi". Ja sen seurauksena arktinen merijää supistuu ja tulee vähitellen häviämään. 

Tutkimuksen mukaan arktiseksi dipoliksi kutsuttu ilmiö on kuitenkin aiemmin oletettua merkittävämpi Pohjois-Atlantilta tulevien virtausten säätelijä aiheuttaen jopa useiden vuosien vaihteluita Jäämeren kierrossa, makeaveden virtauksissa Amerasian altaaseen sekä meriveden kerrostuneisuudessa ja lämpövirtauksissa. Ja nämä sitten vaikuttavat siihen, kuinka paljon Atlantista virtaa lämmintä vettä Jäämereen.

Tutkijoiden mukaan juuri tämä ilmiö selittää nykyisen merijään koon supistumisen pysähtymisen, vaikka maapallon ilmakehä lämpeneekin. Samalla he varoittavat, että tällä hetkellä on kuitenkin merkkejä siitä, että arktinen dipoli olisi jälleen vaihtumassa ja pohjoisen merijään sulaminen jatkuisi maapallon lämpenemisen mukaisesti jo lähivuosina. 

Panin tämän selityksen tyytyväisenä merkille, sillä olen tutkijana ollut huolissani siitä, että koko tieteen arvovallalla dogmiksi nostettu ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos ei ole näkynyt pohjoisen jäämeren jäätikössä. Onpa mieleeni noussut ikävästi jopa ajatus siitä, etteivät ilmastotutkijat noudattaisi aivan kaikkia tieteellisen tautkimuksen eettisiä sääntöjä.

Mutta nyt meillä on siis selitys pohjoisen merijään odotusten vastaiselle käyttäytymiselle sekä myös testattavissa oleva hypoteesi, jonka mukaan sen pitäisi alkaa sulaa heti, kun arktinen dipoli jälleen muuttuu. Niinpä jatkan omalta osaltani arktisen merijään pinta-alan seuraamista entistäkin innokkaammin! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uusi ennuste: pohjoinen merijää sulaa jo 2030-luvulla
Uutta tietoa ilmastomalleista
Uusi malli pohjoisen napajään kehityksestä

Uusi malli pohjoisen napajään kehityksestä

Olen jo pitkään seurannut arktisen merijään pinta-alan kehitystä globaalin ilmastonmuutoksen ilmentäjänä ja samalla ilmastomallien ennakoiman kehityksen mittarina. Näin siksi, että 1) ilmastotieteen mukaan globaali lämpeneminen on nopeinta juuri maapallon pohjoisimmissa kolkissa ja 2) napajään pinta-alan mittaukset perustuvat julkaistuihin kuviin, joten niihin liittyvien tilastojen jälkikäteen muokkaaminen on mahdotonta tai ainakin erittäin vaikeaa ilman, että siitä jäisi kiinni. 

Tärkein tähän liittyvä analyysini on ollut syy-seuraussuhteen testaaminen ilmastoa lämmittävien kasvihuonekaasujen - tai tarkemmin sen hiilidioksidipitoisuuden - määrän lisääntyessä ilmakehässä. Testattavan hypoteesini mukaan ilmakehän hiilidioksidin ja pohjoisen merijään välisen riippuvuuden tulisi saavuttaa tilastollinen merkitsevyys ajan myötä yhä nopeammin, koska ilmastotieteen mukaan maapallon lämpeneminen tapahtuu kiihtyvästi.

Kuten blogiani säännöllisesti lukevat ovat havainnet, ei tämä hypoteesi ole saanut tukea käytettävissä olevan tiedon perusteella, vaan hiilidioksidin ja merijään koon välinen tilastollisesti merkitsevä yhteys on kadonnut kokonaan tällä vuosituhannella. Tälle havainnolle en kuitenkaan ole aiemmin havainnut selitystä tai edes sen yritystä ilmastotieteellisistä tutkimuksista.

Siksi oli mielenkiintoista havaita, että Nature-lehdessä julkaistiin tutkimus, jonka mukaan arktisen merijään tila muuttui vuoden 2007 kieppeillä paksusta ja epämuodostuneesta ohuemmaksi ja yhtenäisemmäksi jääpeitteeksi, minkä seurauksena paksun ja epämuodostuneen jään osuus laski puoleen, eikä ole sen jälkeen palautunut. 

Tämä johtopäätös saavutettiin analysoimalla merijään kehitystä Pohjoisen jäämeren ja Pohjois-Atlantin yhdistävässä salmessa Huippuvuorten ja Grönlannin välissä. Havaintojen pohjalta tutkijat kehittivät yksinkertaisen mallin, joka kuvaa dynaamisen merijään paksuuntumisen prosessia ja selittää havaitut jääpaksuuden muutokset jäiden lisääntyneen liikkuvuuden seurauksena. 

Mallin tehneiden tutkijoiden mukaan heidän havaintonsa korostavat ilmastonmuutoksen pitkäaikaista vaikutusta Arktisen merijään eliniän vähenemiseen sekä sen yhteyttä pohjoisen napajään kehitykseen Arktisen valtameren ympäristössä. Artikkelin luettuani arvelin, että siinä esitetty muutos jään käyttäytymisessä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä saattaisi selittää myös oman havaintoni siitä, ettei ilmakehän hiilidioksidin ja pohjoisen napajään pinta-alan välillä ole enää ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. 

Niinpä päätin verrata omissa analyyseissäni käyttämäni pohjoisen napajään vuosittaisen minimikoon (syyskuun keskiarvo) sekä satelliittiperusteisen RSS-aikasarjan (kuukausien keskiarvo) välistä yhteyttä vuosille 1979-2022. Näiden tilastojen välinen regressiokerroin oli 0,75. Sen mukaan RSS-aikasarjan mukainen vuoden keskilämpötila selitti peräti 56 prosenttia pohjoisen merijään syyskuisen minimipinta-alan vaihtelusta. Tulos oli tilastollisesti erittäin merkitsevä. 

Laskin sitten vielä kuinka hyvin RSS-aikasarja selitti pohjoisen merijään vaihtelun edellä linkittämäni tutkimuksen kannalta merkittävän 2000-luvun aikana eli vuosina 2001-2022 (yhteensä 22 vuotta). Sen regressiokerroin oli 0,59 ja tulos oli tilastollisesti merkitsevä. Toisin sanoen ilmakehän lämpötila selitti pohjoisen napajään pinta-alan minimikoon vaihtelusta lähes kolmanneksen myös tällä vuosituhannella.

Lopuksi laskin vielä saman asian viime vuosituhannen viimeisenä vuosina eli vuosina 1979-2000 (myös 22 vuotta). Yllätykseni oli suuri, sillä tuona aikana RSS-sarjan mukainen globaali ilmakehän lämpötila ei selittänytkään tilastollisesti merkitsevästi pohjoisen napajään pinta-alaa. 

Asiaa paremmin ymmärtääkseni piirsin kuvan, johon olin normalisoinut RSS-sarjan ja pohjoisen merijään koon vaihtelut keskimäärin samankokoiseksi ja kääntänyt merijään sulamiskäyrän kasvavaksi eli samansuuntaisiksi RSS-muutosten kanssa. Lopputulos näkyy alla olevassa kuvassa, johon on punaisella merkitty pohjoisen merijään pinta-alan vuotuisen minimikuukauden pinta-ala ja sinisellä RSS-aikasarjan vuotuinen kehitys skaalattuna suunnilleen samanlaiselle erotuskyvylle.

 

Kuvasta nähdään, että napajään kehityksessä on tosiaan tapahtunut merkittävä "hyppäys" (todellisuudessa siis pudotus) uudelle tasolle juuri tämän vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä, mutta globaalissa lämpötilassa vastaava hypähdys on tapahtunut jo 1990-luvun puolivälistä lähtien. Mielenkiintoista on myös se, että molemmissa aikasarjoissa käyrien nousu (eli globaalin lämpötilan kasvu ja napajään pieneneminen) näyttävät tasaantuneen aivan kuvatun ajanjakson lopussa. 

Tästä voimme päätellä, että edellä laskemani aikasarjojen välisen tilastollisen merkitsevyyden puuttuminen 1900-luvun lopun aineistosta johtuu globaalin lämpötilan kasvuun lähdön ja jääpeitteen pienenemisen liikkeellelähdön kymmenen vuoden erosta. Ja jääpeitteen pieneneminen 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälin jälkeen liittynee juuri siihen pohjoisen merijään laadun muutokseen, josta edellä linkittämässäni artikkelissa puhuttiin.

Kuvaajan loppupuoli puolestaan kertoo syyn sille, miksei oman kasvihuonekaasujen määrän ja napajään koon välisen suhteen seurantani ole ollut pitkään aikaan tilastollisesti merkitsevä: merijään koossahan ei ole havaittavissa oleellista muutosta 2010-luvulta lähtien. Ja lisäksi napajään minimikoon vuotuinen vaihtelu on muuttunut oleellisesti aikaisempaa suuremmaksi jo 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälistä lähtien, mikä vähentää tilastotestien merkitsevyyksiä, vaikka jään mitattu pinta-ala kasvoikin aina 2010-luvulle asti.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Etelämannerta ympäröivä jääpeite on pienin 44 vuoteen - entä sitten?
Pohjoisen merijään pinta-ala ei ole supistunut sitten vuoden 2001, mutta onko nyt alkanut muutos?
Onko arktinen alue lämmennyt neljä kertaa nopeammin kuin muu maailma?

Onko arktinen alue lämmennyt neljä kertaa nopeammin kuin muu maailma?

Ilmatieteen laitoksen tutkijat saivat Yleltä palstatilaa uudella tutkimuksellaan, jonka mukaan arktisen alueen ilmasto on lämmennyt neljä kertaa nopeammin kuin muu maailma. Siis tuplasti nopeammin kuin aiemmin on ajateltu. 

Julkaisun keskeinen kuva - jossa näkyvät käytetyt tietolähteet ja niiden sisältämä data - on kopioitu tähän.

Kuvasta nähdään, että artikkelissa käytetyn 40 vuoden ajanjakso on poikkeuksellinen ja tulkinta pohjoisen ilmaston poikkeuksellisen nopeasta lämpenemisestä perustuu suurelta osin arktisen alueen viilenemiseen tarkasteltavaa jaksoa edeltävällä 40 vuoden jaksolla. Ylen haastatteleman julkaisun tekijän mukaan tutkimuksen ajanjakso valikoitui siksi, että "satelliittien tuottama tieto on arktisella alueella erityisen tärkeää, koska alueella on vain vähän havainnointiasemia. Vuodesta 1979 eteenpäin saatavilla oleva tieto on tarkempaa."

Kuten vain neljä päivää sitten kirjoitin, sekä pohjoisen napajään laajuus, RSS-satelliittidata että Sodankylän mittausaseman tilastot viittaavat siihen, että arktisen ilmaston lämpeneminen olisi taittunut viimeisten vuosien aikana. Tähän viittasi myös IL:n tutkijan Ylelle antama kommentti, jonka mukaan "on nähtävissä, että lämpeneminen on hieman tasoittunut Arktiksella".

Tutkijan kommentti on sikäli vähän hassu, että yllä olevassa kuvassa tutkimukseen valittujen datojen perusteella arktisen alueen lämpötilojen tasoittuminen ei ole kovinkaan merkittävää. Eikä ainakaan likimainkaan niin selvää kuin neljä päivää sitten kirjoittamassani blogimerkinnässä mainitsemissani lähteissä, joista kopioin tutkijan erityisen tärkeäksi mainitseman satelliittidatan (RSS) mukaisen arktisen alueen lämpötilakehitystä esittävän kuvan tähän alle. 

Ja piirrettäköön tähän myös pohjoisen napajään vuosittaisen keskipinta-alan kehitys vuosina 1979-2021 (alkuvuoden 2022 perusteella kuluvan vuoden jäätilanteesta olisi tulossa suunnilleen vuosien 2008, 2009 ja 2013 kaltainen, mutta ei mennä tässä asioiden edelle). 

Minun nähdäkseni nämä aikasarjat ovat melkoisessa ristiriidassa sen kuvan kanssa, jonka kopioin IL:n julkaisusta tämän blogimerkinnän ensimmäiseksi kuvaksi. 

Toivottavasti tämä ei tarkoita kirsikanpoimintaa eli sitä, että tutkijat olisivat päättäneet tuloksensa etukäteen ja valinneet analysoitavat datat sen perusteella. Omalta osaltani datavalinnat perustuvat maanpinnan tason mittauksissa havaitsemiini omituisuuksiin (raflaavin esimerkki, muita omituisia havaintoja ja vähän laajempi analyysi). 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Presidentti Sauli Niinistön huolet
Vaativatko poikkeukselliset helteet puuenergiasta luopumista?
Kirsikanpoiminta-ennusteita

Presidentti Sauli Niinistön huolet

Presidentti Sauli Niinistö kertoi suomalaisille sen yksinkertaisen totuuden, että "nälkä taitaa vaikuttaa vähän nopeammin kuin ilmastonmuutos". Näin siitä huolimatta, että hänen mukaansa "ilmastonmuutos ei häviä mihinkään". 

Niinistön tarkoituksena oli muistuttaa kansalaisia ruokaomavaraisuuden tärkeydestä ja tässä hän on luonnollisesti oikeassa. Varoittava esimerkki löytyy muun muassa Sri Lankasta, jossa omavaraisuus heitettiin maailmanparantamisen alttarille karmaisevin seurauksin. 

Kaikeksi onneksi suomalainen maatalous on edelleen kohtuullisen hyvässä kunnossa, joskin riippuvainen tuontilannoitteista. Akuutista ruokapulasta meillä ei siten ole pelkoa. 

Ilmastonmuutoksenkin kanssa voimme olla suhteellisen huolettomia, ainakin mitä tulee pelättyyn pohjoisten alueiden muuta maailmaa nopeampaan lämpenemiseen. Juuri nyt esimerkiksi arktisen alueen merijään laajuus on vuodenaikaan nähden suurimmillaan sitten vuoden 2014 eli sen pieneneminen on pysähtynyt ainakin väliaikaisesti. 

Eikä Pohjois-Suomenkaan vuosilämpötilastoissa näytä olevan merkkejä kuumien vuosien lisääntymisestä, sillä Sodankylän mittausaseman vuosilämpötilaennätys on edelleen vuodelta 1938. Sen sijaan näyttäisi siltä, että maatalouden katojen kannalta kriittiset kylmät vuodet näyttäisivät puuttuvan alkaneen vuosituhannen tilastoista. 

Samasta trendistä kertoo pohjoisten alueiden RSS-satelliittimittaus (North polar), jonka vuodesta 1979 alkanut kuukausittainen lämpötilasarja näyttää seuraavalta (Y-akselin yksiköt ovat lämpötila-anomalioita asteina). 

Kuten siitä näkyy, on ilmastonmuutoskauhun nostattanut lämpötilojen 1900-luvun loppuvuosikymmenien nopea nousu taittunut, eikä pohjoisten alueiden lämpötila ole noussut yli kymmeneen vuoteen tämänkään datan perusteella. Siksi tulevaisuuteen on syytä suhtautua luottavaisesti sekä ilmaston että maatalouden suhteen, kunhan poliittiset päätöksemme huolehtivat jälkimmäisen toimintaedellytyksistä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luomutuotantoon siirtyminen johti nälänhätään ja valuuttatulojen loppumiseen
Keväisiä ajatuksia vihreistä ja muista siirtymistä
Tekeekö vesi Professorista sosialistin?

Satelliittimittausten mukaan arktisen merijään tilavuus pienee dramaattisesti

Luin äskettäin tuoreen tutkimuksen, jossa oli satelliittikuvien pohjalta laskettu, että arktisen merijään ja sitä peittävän lumen paksuus ja siten myös kokonaistilavuus ovat lokakuun 2018 ja huhtikuun 2021 välillä pienentyneet merkittävästi. Julkaisussa näitä tuloksia oli verrattu myös vanhempaan satelliittikuviin perustuvaan arvioon lopputalvisista ja syksyisistä jään tilavuuksista. 

Aikasarjojen tulokset yhdistämällä oli esitetty myös trendiviivat, jotka näyttävät jään tilavuuden nopeaa laskua. Tämä näkyy seuraavassa kuvassa sekä punaisella merkityissä lopputalvisissa että sinisellä merkityissä syksyisissä mittaustuloksissa.

Kuvasta näkyy hyvin, että aiemman eli vuodesta 2011 alkaneen pisimmän yhtenäisen satelliittimittaussarjan loppupää vastaa sekä syksyisen että lopputalvisen mittaussarjan trendiltään erinomaisesti nyt uudella tavalla laskettujen kolmen vuoden tuloksia, vaikka absoluuttiset jään tilavuusarviot poikkeavatkin. Voitaneen siis katsoa, että nämä aikasarjat tukevat toisiaan puhuttaessa jään tilavuuden trendeistä, joskin absoluuttisten lukuarvojen määrittämisessä on huomattava ero. 

Mielenkiintoiseksi asian tekee kuitenkin se, ettei tuossa pisimmässä aikasarjassa ole tosiasiallisesti minkäänlaista trendiä (vaikka kuvassa on siis esitetty voimakkaasti alenevat trendiviivat yhdistämällä kaikkien kolmen sarjan estimaatit). Toki tämän sarjan keskivaiheilla jään tilavuusarvio on suurempi kuin vuosina 2020 ja 2021, mutta sen alkupäässä eli vuosille 2011-2013 arvioitu tilavuus on kuitenkin varsin samanlainen kuin lopussa. Toisin sanoen jään tilavuuden vaihtelu näyttäisi vuodesta 2010 alkaen olleen lähinnä satunnaista, mikä vastaa NSIDC:n julkaisemien jään pinta-alatietojen perusteella aiemmin tekemiäni havaintoja. 

Tässä esittelemässäni julkaisussa kerrottiin kuitenkin lopuksi, että vuodesta 2003 alkaneiden satelliittimittausten mukaan pohjoisen napajään talvinen tilavuus on laskenut noin yhdellä kolmanneksella eli 6 000 kuutiokilometrillä. Näin siksi, että jääpeitteen monivuotinen vanha jää on muuttunut pääasiassa kesäaikana helposti sulavaksi yksivuotiseksi jääpeitteeksi. 

Tämän mukaan pohjoisen merijään pitäisi sulaa vuosi vuodelta yhä nopeammin, mikäli napa-alueiden lämpötila nousee. Tämän pitäisi luonnollisesti näkyä myös jääpeitteen pinta-alamittauksissa, joita olen seurannut jo vuosien ajan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kirsikanpoiminta-ennusteita
IPCC:n raportoima uhkaava kehitys ei näy arktiksessa ilmastossa
Arktiset salamat lisääntyvät, mutta pitäisikö meidän olla huolissamme?

Komission metsästrategia

Komissio julkaisi metsästrategiansa eilen. Lopputulos oli kelvollinen sekä metsänomistajien etujärjestölle MTK:lle ja metsäteollisuudelle että ympäristöväelle. Tosin samalla tuli esiin se, että vähän aiemmin julkaistu ilmastopaketti vaikeuttaa sahoille kertyvän sahanpurun hyödyntämistä eli saattaa ehkäistä Suomeen syntyviä biotalousinvestointeja.

On myös huomattava, että komissio puuttui metsänhoitoon kirjaamalla avohakkuiden käytön erikseen perusteltavaksi. Mikäli tämä tulkitaan tiukasti - kuten MTV3:n haastattelema tutkija teki - se tarkoittaisi siirtymistä jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen, jonka puuntuotos on vain noin 80 prosenttia avohakkuutalouden tuottamasta. 

Tällä olisi Suomen kannalta dramaattiset seuraukset, koska metsätaloudessa 90 % tuloksesta syntyy vasta hakkuiden jälkeen. Siten esimerkiksi Suomen verottaja saisi tulevaisuudessa vuotuisen 4 miljardin euron sijaan "vain" 3,2 miljardin euron potin.

Tässä yhteydessä kiinnitin itse huomioni erityisesti siihen, että EU:n komissio aikoo antaa vuonna 2023 esityksen metsien kartoittamisesta satelliittien avulla. Näin siksi, että tärkeimpien metsämaiden - kuten Suomen tai Ruotsin - metsävarat ja niiden kehitys tunnetaan erittäin tarkasti valtakunnallisten metsien inventointien kautta. 

Erityisen huolestuttavaa asiassa on se, että Euroopan komission tutkimuskeskuksessa jokin aika sitten satelliittidatan pohjalta tehdyn tutkimuksen tulokset olivat rankalla tavalla harhaisia. Niissä väitettiin, että Euroopan metsähakkuut - etenkin Pohjoismaissa, Baltiassa ja Iberian niemimaalla olisivat lisääntyneet äkillisesti 69 prosentilla, vaikka muutokset olivat todellisuudessa pieniä eli selittyivät suhdannevaihteluilla. 

Jos EU aikoo siis tulevaisuudessa perustaa metsäpolitiikkansa satelliittidataan, on siihen perustuvia menetelmiä kehitettävä todella paljon, jotta vältytään harhaisen tiedon käyttämistä poliittisen päätöksenteon perusteena. Tämä on erityisen tärkeää pyrittäessä taloudellisesti, ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävään metsien käyttöön. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreän suunnitelmatalouden kukkasia
Komissio hamuaa määräysvallan suomalaisiin metsiin
Mahtavatkohan vihreät ymmärtää politiikkansa seurauksia?

Pohjoisen napajään helmikuinen koko oli pienempi kuin kertaakaan vuoden 1978 jälkeen

Koska olen tässä blogissa tarkastellut usein ilmaston muuttumista ja siihen liittyvää uutisointia, on tänä aamuna syytä julkaista myös tieto siitä, että pohjoisen napajään keskimääräinen laajuus oli juuri päättyneen helmikuun aikana pienempi kuin yhtenäkään helmikuuna tilaston alkamisen eli vuoden 1979 jälkeen. Asia näkyy alla olevasta kuvasta.

Ero viime vuoteen oli hiuksen hieno, vain 0,03 miljoonaa neliökilometriä - eli noin 2,5 promillea, mutta ero kuitenkin. Vielä tammikuussa jää oli noin kolme prosenttia eli 30 promillea suurempi kuin viime vuonna.

Olen aiemmin todennut napa-alueiden jään pinta-alan erinomaiseksi maapallon globaalin ilmaston kehityksen indikaattoriksi, joten edelle kirjaamani havainto on äärimmäisen mielenkiintoinen. Keskeinen kysymys luonnollisesti kuuluu, että osoittaako nyt nähty helmikuun pinta-alaminimi pohjoisen napajään koossa ilmaston lämpenemisen jatkuneen myös sen valossa - toisin kuin aiemmin on nähty.

Nähdäkseni se ei kuitenkaan tee sitä, sillä tässä käsitelty minimi selittynee parhaiten paikallisesti poikkeavalla säällä. Arktisella napa-alueellahan oli helmikuussa poikkeuksellisen lämmintä kylmien ilmamassojen siirryttyä etelämmäs. Asiasta kerrottiin myös suomalaisessa lehdistössä.

Tätä näkemystä tukee myös se, että tuoreen RSS-satelliittidatan mukaan kuluneen helmikuun globaali keskilämpö ei ollut erityisen korkea. Päin vastoin, se oli vuosien 2016-16 El Niño-piikin jälkeisen ajan keskitasolla, kuten alla olevasta kuvasta näkyy.

 

Paikallisuuteen perustuvaa selitystä tukee vielä sekin, että napajään koko romahti myös helmikuussa 1984 (kuten ylemmästä kuvasta näkyy), jolloin se oli vain 3,2 promillea nykyistä suurempi. Tuolloin syynä ei ole voinut olla ilmaston globaali lämpötila, koska sen nousun merkittävin vaihe osui vasta 1980-luvun lopulle ja 1990-luvulle.

Edellä esittämästäni varauksista huolimatta on nyt nähty napajään pinta-alan ennätyspieni koko tärkeä huomio. Ensinnäkin se osoittaa, ettei napajää ole lyhyiden aikajaksojen luotettava mittari globaalille keskilämmölle, vaan pitkien ajanjaksojen kehityksen indikaattori.

Toiseksi havainto on tärkeä, sillä ilmeisen oikeista paikallisiin olosuhteisiin perustuvista selityksistä huolimatta se saattaa kuitenkin olla merkki ilmaston uuden lämpenemisen alkamisesta. Siksi on erityisen mielenkiintoista seurata napajään pinta-alan kehitystä seuraavina kuukausina, jolloin paikallisten olosuhteiden luoma mittaustarkkuuden satunnaisvaihtelun merkitys katoaa kokonaiskuvasta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Heli Saavalaisen juttu vaatii oikaisun
Havaintoja globaaleista ilmastoestimaateista ja arktisista jäätilastoista
Kuinka ilmastonmuutos näkyy arktisessa jääpeitteessä?

Myös RSS:n globaalit lämpötilaestimaatit ovat jälkikäteisen muokkauksen kohteena

Katselin eilen illalla satelliittimittauksiin perustuvan RSS-sarjan uusimpia globaaleja alailmakehän lämpötilaestimaatteja. Tietokoneeni kuvaruudulle aukesi tällainen näkymä.

Kuvasta erottuvat kauniisti viimeisimmän kahden suuren El Niñon aiheuttamat piikit (noin vuosina 1998 ja 2016) sekä nouseva trendiviiva. Tämä ei kuitenkaan herättänyt mielessäni sen kummempaa ajatusta, koska vuoden 2016 lämpöpiikki on tehnyt tilaston yleisilmeestä vaikeasti hahmotettavan.

* * *

Käytössäni on Excel-tiedosto, johon olen kopioinut RSS-aikasarjan tietoja jo vuosien ajan. Käytännössä olen pääsääntöisesti kopioinut viimeisimmän aikasarjan edellisen kuukauden päälle.

Koska olin ilmastonmuutosta seuratessani aiemmin havainnut joidenkin lämpötiloja kuvaavien aikasarjojen muuttuvan radikaalisti ajan kuluessa, siirsin kaksi ja puoli vuotta sitten vuoden 2014 syyskuuhun ulottuvan RSS:n lämpötilasarjan tulevia vertailuja varten talteen omaan pysyvään sarakkeeseensa. Samoin tein myöhemmin kesäkuuhun 2016 ulottuvalle aikasarjalle.

Eilen illalla kopioin jälleen uuden, helmikuuhun 2017 ulottuvan, aikasarjan taulukkooni (tammikuun aikasarjan päälle). Koska ei ollut muutakaan tekemistä, päätin piirtää myös kuvan lämpötilaestimaateissa tapahtuneista muutoksista suhteessa kesäkuussa 2016 tallentamiini lukemiin. Silloin sain katsellakseni seuraavan kuvan; tai oikeastaan siinä olevan sinistä käyrän - punaisen piirsin vasta myöhemmin.

Kuvassa "uusi" tarkoittaa eilen RSS:n sivuilta kopioimaani helmikuuhun ulottuvaa aikasarjaa. Ja sininen käyrä sen ja kesäkuun 2016 kullekin kuukaudelle ilmoittaman lämpötilan erotusta.

Sinisestä käyrästä nähdään, että kahden tutkimani aikasarjan lukemiin on tehty paljonkin muutoksia, joista ensimmäinen ajoittuu tammikuulle 1999. Sen jälkeen melkein jokaisen kuukauden lämpötilaestimaatteja on muutettu joskus kesäkuun 2016 ja eilisen välillä. Ja vieläpä niin, että mitä uudemmista mittaustuloksista on kyse, sitä suurempia nuo jälkikäteen tehdyt muutokset ovat keskimäärin olleet.

Tämän havainnon tehtyäni katsoin minkälaisia korjauksia globaaleihin lämpötilaestimaatteihin oli tehty keskäkuun 2016 ja syyskuun 2014 välisenä aikana (eli kuinka paljon noina ajankohtina tallennetut lämpötilaestimaatit poikkeavat toisistaan). Se näkyy punaisena käyränä, joka niin ikään osoittaa muutoksia tehdyn, mutta ne ovat paljon pienempiä, eikä niihin sisälly samanlaista trendiä kuin viimeisen yhdeksän kuukauden aikana tehtyihin muokkauksiin.

Edelle piirtämäni kuvat osoittavat, että RSS-aikasarjoja on kesäkuun 2016 jälkeen muokattu uudella tavalla ja sitä enemmän mitä lähemmäs nykypäivää tullaan. En tiedä mihin muokkaus perustuu, mutta samanlaista datan muokkausta ei tehty syyskuun 2014 ja kesäkuun 2016 välisenä aikana.

Pyydän arvoisaa lukijaan huomaamaan myös, että jos kyseessä olisi jonkinlainen algoritmimuutos satelliittidatan kääntämisessä lämpötiloiksi, pitäisi muutosten näkyä kaikissa lämpötilaestimaateissa. Näin ei kuitenkaan ole, koska muutokset alkavat vasta vuoden 1999 alusta.

Tässä vaiheessa haluan painottaa, että eilen havaitsemani lämpötilaestimaattien jälkikäteiset muokkaukset eivät vielä muuta RSS-aikasarjan antamaa kokonaiskuvaa viimeisten vuosikymmenten globaaleista lämpötiloista kovin oleellisesti, mutta eivät ne ole aivan mitättömiäkään. Helmikuun 2017 lämpötilapoikkeama on RSS-sarjan mukaan 0,4405 °C ja suurin havaitsemani kesäkuun 2016 jälkeen tehty muokkaus 0,0428 °C. Muokkauksen mittakaava on siis suurimmillaan noin kymmenyksen RSS-aikasarjan mukaisesta ilmaston lämpenemisestä (suhteessa RSS:n käyttämään vertailujaksoon).

* * *

Olen useaan kertaan (esimerkiksi täällä) ilmaissut pitäväni satelliittidataan perustuvaa aikasarjaa maan pinnalla tehtyihin mittauksiin perustuvia aikasarjoja luotettavampana, koska niihin ei ole juurikaan tehty jälkikäteisiä muutoksia. Tämä näkemykseni osoittautui eilen illalla jossain määrin vääräksi.

En kuitenkaan tiedä liittyvätkö edelle kirjatut havaintoni globaalien lämpötilaestimaattien väärentämiseen sellaisiksi, että ne tukisivat alkuperäistä dataa paremmin väitettä ilmaston lämpenemisestä ihmisen toiminnan vaikutuksesta. Vai onko kyse vain jostain viattomasta ja perustellusta korjauksesta aiemmin tallennettuun mittausdataan.

Jään kuitenkin seuraamaan tilannetta. Ja raportoin tässä blogissa mahdollisista havainnoistani, mikäli havaitsen uusia oleellisia muutoksia.

Lopuksi minun on todettava, ettei käytössäni ole kuvakaappauksia RSS-sarjan aiemmista globaaleiden lämpötilojen estimaateista. Siitä syystä tallensin tämän kirjoituksen alkuun tämänhetkisen aikasarjan kuvan, jotta myöhempiä muutoksia voitaisiin tarkastella sitä vastaan. Jätin myös siihen liittyvän numeerisen datan talteen Excel-tiedostooni.

Vakuutan myös, huolimatta aiempien kuvakaappausten puutteesta, että se mitä edellä kerroin tämän kirjoituksen pohjana olevan Excel-tiedostoni sisällöstä ja syntymätavasta pitää paikkansa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kasvihuonekaasut ja huippulämmin vuosi 2016
Ilmastotilastoon ilmaantui piikki
Ylen ilmastouutinen tilastotiedon valossa