Lukashenko joutui venäläisten sotabloggareiden hampaisiin

Valko-Venäjä on Euroopan viimeisiä diktatuureja. Siellä valtaa pitää presidentti Aleksandr Lukashenko, jonka vallassa pysymisen tukena on Putinin Venäjä.

Toisaalta Lukashenko pyrkii välttämään sotkeutumista Putinin onnettomaan sotaretkeen Ukrainassa, etenkin nyt, kun on selvää, ettei sieltä ole tulossa nopeaa voittoa. Ja ilmeisesti siksi – epäilemättä tarkkaan harkittuaan asiaa – hän onnitteli Ukrainaa maan 35. itsenäisyyspäivän johdosta.

* * *

Tämä teko näyttää ainakin asiasta kertoneen Verkkouutisten mukaan olleen liikaa monille venäläisille niin sanotuille sotabloggareille. Näiden mukaan kun Venäjän pääongelmana eivät ole sen viholliset vaan liittolaiset – jotka eivät suostu kaikkiin Putinin typeryyksiin. 

Näin on toiminut myös Lukashenko, joka ymmärsi vuonna 2022 olla lähtemättä täysin rinnoin mukaan Putinin kolmen päivän erityisoperaatioon. Lieneekö syy siihen ollut saamattomuudessa, sen ymmärtämisessä, ettei Venäjän hyökkäyksessä käy hyvin, vai jossain muussa, mutta heti sodan ensimmäisinä päivinä epäonnistunut Kiovan valtausyritys osoitti, että ratkaisu oli onneksi Valko-Venäjälle. 

* * *

Itse sodassa ei sen jälkeenkään ole nähty ratkaisuja. Toki molemmat osapuolet ovat saavuttaneet pieniä voittoja ja kärsineet vähäisiä tappioita. Yksi sellainen on juuri kehittymässä Lymanin kaupungin pohjoispuolelle, missä tuhansia venäläisiä on jäämässä mottiin. 

Se on tietenkin melkoinen katastrofi Venäjän armeijalle, mutta ei yksinään ratkaise sotaa Ukrainan hyväksi sen enempää kuin puna-armeijalle vielä paljon tuhoisampi Raatteen tien taistelu ratkaisi talvisotaa Suomen eduksi. Lukashenkon kaltaisille diktaattoreille se on kuitenkin selvä merkki siitä, ettei heidän kannata upota liian syvälle Putinin taskuun, vaan pyrkiä pitämään mahdollisuuksien mukaan etäisyyttä tärkeimpään tukijaansa.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin järjetön sota

Putinin harhautus, eskalaatio vai kuolema?

Erityisoperaation henki ja ihme

Höpöpuhetta ja moraaliposeerausta

Avasin tänä aamuna tavalliseen tapaani Yleisradion nettisivut. Niissä pisti silmääni otsikko, jonka mukaan Putin on sanonut, että Venäjä heikentää tietoisesti talouskasvuaan. Juttua lukiessani selvisi, että tarkoituksena on hidastaa maan kasvavaa inflaatiota. 

Olisi mielenkiintoista nähdä, kuinka moni venäläinen ottaa Vladimir Vladimirinpojan höpötykset tosissaan. Ja kuinka moni ymmärtää, että Ukrainan jatkuvat iskut maan energiateollisuutta ja liikenneyhteyksiä vastaan alkavat tuottaa tulosta, jonka lopputuloksena on mitä todennäköisimmin olojen kurjistuminen kautta laajan Venäjänmaan.

* * *

Samaan aikaan ukrainalaiset ovat – ensitietojen mukaan – saavuttaneet merkittävän voiton Dobropillian alueella, jonne venäläiset tunkeutuivat loppukesästä. Myöhemmin kävi kuin Suomussalmella 1940 eli syvälle rintamalinjan taakse tunkeutuneet venäläiset motitettiin. Ja nyt he ovat siis ryhtyneet antautumaan ja luovuttamaan aseitaan suurina joukkoina.

Nähtäväksi jää, miten Vladimir leningradilainen selittää tämän hallintoalamaisilleen. Eli vaikeneeko tsaarintekele, vai kehitteleekö tavalla tai toisella tarinan, kuinka mukaan Dobropillianinkin taistelu meni juuri niin kuin on suunniteltu. Ja että kolmen päivän erityisoperaatio etenee siten täsmälleen vuonna 2022 laaditun strategian mukaisesti. 

 * * *

Ukrainan sota tullaan tulevaisuudessa muistamaan parhaiten siitä, että se toi sotakentille mukaan miehittämättömien aseiden laajamittaisen käytön. Eli muutti sotakentät sellaisiksi, että niitä hallitsevat erilaiset ilmassa, maalla ja vedessä liikkuvat droonit ja robotit. 

Tässä mielessä oli ilo lukea uutista siitä, että Suomessa on hyvät valmiudet osallistua droonisotaan. Ja samalla huomata, että Israel on kehittänyt laseraseen, jonka avulla drooneja voidaan tuhota kustannustehokkasti. 

Siksi on hyvä, että suomalaispoliitikot ovat pitäneet järjen päässään ja nähneet tarpeelliseksi käyttää puolustusmenoja – poliittisen hyvesignaloinnin sijaan – sellaisiin aseisiin, jotka ovat parhaita saatavilla olevia. Ja siksi en ihmettelisi, vaikka Suomi hyvinkin nopeasti ilmoittautuisi israelilaisaseiden hankintajonoon – jonka pituutta onneksi lyhentää se, että eräissä muissa valtioissa moraaliposeerauksen tarve näyttää olevan Suomea suurempi.

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjän haasteisiin vastaaminen on tärkeää
Ukrainan rintamilta ei mitään uutta, mutta taustalla tapahtuu
Moraaliposeerauksen sijaan rautaa rajalle

Venäjän hyökkäyskiilan tuhoutuminen edistäisi rauhaa Ukrainassa

Toisen maailmansodan aikana suomalaiset tekivät vastustajan armeijan yksiköiden saartamisesta motista suoranaista taidetta. Sen tunnetuin esimerkki lienee Raatteen tien taistelu, jossa suomalaiset estivät vastustajan huollon ja avun saamisen sekä paloittelivat puna-armeijan hyökkäyskiilan osiin, jotka tuhottiin yksi kerrallaan.

Tämä tulee kieltämättä mieleen eilisestä uutisesta, jonka mukaan Venäjän nopeasti kapealla sektorilla Ukrainan Pokrovskin suunnalla edelleiden joukkojen kärki on saarrettu eli eristetty Venäjän pääarmeijasta. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole tiedossa, pystyvätkö ukrainalaisjoukot pitämään näin syntyneen motin suljettuna. 

Tatarigami_UA:n sosiaalisessa mediassa julkaiseman uutisen mukana olevan kartan mukaan ukrainalaiset pyrkisivät katkaisemaan hyökkäyskiilaa myös sen tyveltä - siis aivan Raatteen tien taistelun tavoin - ja siten paloittelemaan sen pienempiin osiin. Mikäli tämä onnistuu, muuttuu venäläisten asema entistä tukalammaksi. 

Jostain syystä suomalaiset mediat eivät  ole uutisoineet Pokrovskin suunnan tapahtumista, vaan ovat keskittyneet (esimerkki, toinen) siihen kansainvälispoliittiseen kehitykseen, jonka pyrkimyksenä on lopettaa Ukrainan sota. Omalta osaltani epäilen, ettei sillä rintamalla saada tulosta ennen kuin Venäjän armeijan asema käy tukalaksi. 

Tässä suhteessa Pokrovskin tilanteen kehittyminen on aivan oleellinen tekijä, ja ukrainalaisten onnistuminen siellä mitä todennäköisimmin lisäisi aivan huomattavasti Vladimir Putiniin kohdistuvaa painetta sodan lopettamiseen eli rauhan tekemiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Donald Trumpin suhde Vladimir Putiniin
Suomen oiva päätös kantaa hedelmää
Ajatus talvisodan ihmeestä ja Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan

Toistaako ranskalainen sotahistoria itseään Ukrainassa?

Eilisten uutisten perusteella Ukraina on onnistunut murtamaan Venäjän vahvimman puolustuslinjan Zaporižžjan alueella. Tämä uutinen lämmittänee suurinta osaa länsimaisista ihmisistä, mutta samalla monen mieltä kaivaa pelko siitä, että onko venäläisten puolustuslinja sittenkin liian pitkä ja vahvasti varusteltu ukrainalaisille. 

Tästä esimerkkinä taitelutilannekartoistaan tunnetuksi tullut Emil Kastehelmi mainitsi eilen oman huolensa tilanteen kehityksestä. Hänen mukaansa "Ukraina pystyy vielä puskemaan jonkun kylän eteenpäin, mutta liian kapea hyökkäysränni voi asettaa sivustat vaikeaan ja uhkaavaan tilanteeseen".

Itse en tietenkään tiedä täältä kotisohvaltani sen enempää sotatilanteesta, eikä minulla ole myöskään kristallipalloa, joka näyttäisi tulevaisuuden. Mutta menneisyydestä tiedän kuitenkin aika paljon ja siksi päätin jakaa yhden tiedonpalasen teille, arvoisat lukijani. 

Palaan tässä asiassa vuoden 1940 Ranskaan. Se luotti kuin pukki sarviinsa ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksan rajalle rakentamaansa Maginot-linjana tunnettuun linnoitusketjuun. Gallialaisten harmiksi saksalaiset kuitenkin kiersivät linjan pohjoisesta, eivätkä jääneet taistelemaan sen hallinnasta, vaan etenivät suoraan Pariisiin. 

Näin koko vahvasti varustelu Maginot-linja osoittautui lopulta varsin hyödyttömäksi. Tai pikemminkin suorastaan haitalliseksi sitoessaan ranskalaisjoukot asemiinsa - eli pois vuoden 1940 länsirintaman ratkaisutaisteluista.

Niinpä kysyn tässä kirjoituksessani, että mikä estää ukrainalaisia toistamasta saksalaisten vuonna 1940 tekemää temppua? Nyt syntyneessä tilanteessahan he voivat heittää reservinsä syntymässä olevaan aukkoon ja ohittaen venäläisten linnoitteet edetä suoraan syvälle venäläislinjojen taakse ja lopulta Mustanmeren rannikolle katkaisten rannikkoa pitkin kulkevan venäläisten pohjoisen huoltoreitin. 

Jos ukrainalaiset vielä samaan aikaan onnistuvat pitämään Kertšinsalmen sillan ohjuksin ja drooni-iskujen avulla ainakin osittain kulkukelvottomana, syntyy Etelä-Ukrainaan jättimäinen motti, jonka purkamiseen venäläisten voimat - tai ainakaan joukkojen motivaatio - tuskin riittävät. Päinvastoin, huollon kadotessa saattaa antautuminen käydä useammankin venäläissotilaan ja -joukon mielessä.

Alkuperäinen englanninkielinen blogiteksti: Is French military history repeating itself in Ukraine? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Puolustuskyvytön
Ukrainan vastahyökkäys näyttää etenevän heikosti - vai eteneekö?
Viikon jännitysnäytelmä vaatii paljon poppareita