Pekka Poudan ennuste ja pohjoinen merijää

MTV3:n käyttämä meteorologi Pekka Pouta kertoi, että Suomessa jatkuu edelleen joissakin paikoissa niin sanottu terminen kesä. Se tarkoittaa, että vuorokauden keskimääräinen lämpötila pysyttelee pääosin kymmenen asteen yläpuolella. 

Tämä on poikkeuksellista, sillä elämme jo lokakuuta eli olemme keskellä kalenterin mukaista syksyä. Lisäksi Suomeen saapuu – Poudan ennusteen mukaan – myös lähipäivinä lämpimiä ilmavirtauksia, joten suviset säät sen kuin jatkuvat. 

* * *

Tämän perusteella voisi kuvitella, että pohjoisen jäämereen jääkenttien sulaminen jatkuisi niin ikään nopealla vauhdilla. Näin ei kuitenkaan ole, vaan viimeisten päivien aikana arktinen merijää on laajentunut nopealla vauhdilla siten, että sen laajuus oli tuoreimman tiedon (toissapäivänä) mukaan ajankohtaan nähden suurempi kuin kertaakaan vuoden 2014 jälkeen. 

Itse asiassa pohjoinen napajää alkaa vuosittain – myös kuluvana vuonna – kasvaa syyskuussa. National Snow and Ice Data Centerin mukaan pohjoisen merijään syyskuinen keskipinta-ala oli suurin sitten vuoden 2022, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. 

Kuvasta näkee myös sen, ettei arktisen merijään syyskuinen keskipinta-ala ole käytännössä sen enempää kasvanut kuin supistunutkaan sitten vuoden 2007. Ja siten – etenkin venäläisten – into käyttää koillisväylää tavarakuljetuksille ei näyttäisi olevan helpottumassa, ellei merijään laajuuden kehitys palaa vuosina 1995-2007 nähdylle lasku-uralle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rahat vedonlyöntitoimistoon vaiko ei – kas siinäpä vasta pulma
Maailman valtameret ovat kuin Riku Illukka tai Pekka Haavisto
Luvassa on pitkä ja kuuma kesä

Putinin järjetön sota

Ainakin minulle on ollut vaikeaa ymmärtää, mitä Ukrainan ja Venäjän välisessä sodassa on tarkalleen ottaen tapahtunut kuluvana vuonna. Toki on selvää, että ukrainalaiset ovat tuhonneet venäläistä infrastruktuuria droonihyökkäyksillä ja venäläiset ovat jatkaneet ukrainalaissiviilien tuhoamista Kiovassa ja muissa suurissa kaupungeissa. 

Sen sijaan silmiini on osunut vähemmän tietoa rintamatilanteen kehityksestä. Tänä aamuna huomasin kuitenkin sosiaalisessa mediassa Volodymyr Zelenskyin kertoneen, että "tällä hetkellä vihollinen on vallannut 990 neliökilometriä vuoden alusta lähtien, kun taas me olemme saaneet takaisin hallintaamme 820 neliökilometriä. Vuoden 2026 loppuun mennessä saavutamme kuitenkin tasapainon näiden pinta-alojen suhteen."

* * *

Näyttää siis siltä, että taistelevien armeijoiden menestys vaihtelee eri rintamanosilla. Kokonaisuuden suhteen muutokset ovat kuitenkin pieniä, elleivät suorastaan minimaalisia, sillä Ukrainan koko pinta-ala on 603 628 km². Toisin sanoen venäläiset ovat onnistuneet valloittamaan vajaan kahdeksan kuukauden aikana kokonaista 0,213 prosenttia uhrinsa pinta-alasta, mutta ukrainalaiset ovat ottaneet toisaalla takaisin 0,177 prosenttia. 

Siten venäläisten etenemisen nettomäärä tänä aikana on 0,037 prosenttia Ukrainan pinta-alasta. Tai toisin ilmaistuna: näillä luvuilla venäläiset saisivat koko Ukrainan haltuunsa 2731 vuoden kuluttua eli vuonna 3757. Toki se tapahtuisi "jo" vuonna 2495, mikäli Putinin armeija onnistuisi estämään Zelenskyin joukkojen tekemät takaisinvaltaukset. 

* * *

Minun nähdäkseni tämä kaikki alleviivaa Euroopassa vuosikausia käydyn sodan järjettömyyttä. Yhtä lailla sitä todistavat sotaan osallistuvien armeijoiden tappioluvut: Wikipedian mukaan venäläisiä on kuollut tai haavoittunut lähes 1,5 miljoonaa ja ukrainalaisiakin lähes puoli miljoonaa.  

Se tarkoittaa, että yli prosentti sekä Venäjän kansalaisista että ukrainalaisista on kuollut Putinin erityisoperaation seurauksena. Ensin mainitut vieraalle maalle tehdyllä ryöstöretkellä ja jälkimmäiset kotiaan ja perhettään puolustaakseen.

Siksi on kysyttävä, että millä ihmeellä Vladimir Putinin saisi ymmärtämään kaiken tämän hirveyden, kun kukaan tuskin uskaltaa – ainakaan Venäjällä – edes esittää tähän kirjaamiani lukuja hänelle? Riittäisikö edes se, jos Zelenskyin tämän kirjoituksen alussa kertomani lupaus tilanteen tasoittumisesta vuoden loppuun mennessä toteutuisi?

* * *

Ihan toivoton tilanne ei kuitenkaan ole. Ehkäpä ukrainalaisten iskut venäläiseen infrastruktuuriin johtavat lopulta – niiden takia lisääntyvän ihmisten jokapäiväisen kurjuuden seurauksena – vallankumoukseen Venäjällä. Eikä kai olisi mahdotonta, että Ukrainassa kuolleiden venäläissotilaiden omaiset saisivat jossain vaiheessa tarpeekseen jälkeläistensä tapattamisesta. 

Valitettavasti muistan tässä yhteydessä aina vanhemman virolaisen kollegani näkemyksen, jonka mukaan venäläiset eivät koskaan nouse kapinaan. Näin siksi, että he ovat aivan liian tottuneita kehnoon elämäänsä ja lisäksi heillä on perunapalstat turvaamassa välttämättömän ravinnonsaannin. Niinpä Putinkin voi – kollegani mukaan – luottaa kansansa tukeen myös järjettömän sotaretkensä aikana, vaikka se kestäisikin kymmeniä, satoja tai jopa tuhansia vuosia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen on valmistauduttava Kiinan vaikutusvallan kasvuun itärajan takana
Putinin harhautus, eskalaatio vai kuolema?
Venäjän ahdinko herätti trollit ja lisäsi ydinsodan vaaraa

Pohjoinen merijää sulaa sittenkin

On tullut aika palata ilmakehän hiilidioksidin ja pohjoisen napajään viime vuoden syyskuun keskimäärisen pinta-alan väliseen riippuvuussuhteeseen. Tein siksi jälleen kerran regressioanalyysin näiden kahden välisestä suhteesta – vuosien 1979 ja 2025 välillä – käyttäen hiilidioksipitoisuutena Mauna Loan mittauksia ja jään pinta-alan NSIDC:n datoja. 

Vuodesta 2018 (vuoden 2017 data) alkaen vuosittain tekemäni analyysin perusajatus on johdettu seuraavista premisseistä: 1. ilmastomuutos on ilmastonmuutoshypoteesin mukaan kiihtyvä prosessi, 2. mallit ennustavat lämpötilan nousun olevan arktisella alueella muuta maapalloa nopeampaa ja 3. napajään pinta-alan muutokset toimivat hyvänä proxynä maapallon pohjoisimpien osien lämpötilamuutoksille. 

Alla olevassa kuvassa on sinisellä värillä merkitty ne vuodet, joista alkavat vuosittaiset mittaukset ovat osoittaneet tällaisen riippuvuussuhteen olemassaolon käyttämälläni kriteerillä (kahtena peräkkäisenä vuonna P<0,01). Pylväiden korkeus puolestaan osoittaa kuinka monen kyseistä ajankohtaa seuraavan vuoden jälkeen tämä tilastollinen merkitys on saavutettu. 

Punaisella on merkitty ne vuodet, joissa tällaista tilastollista merkitystä ei ole. Tällöin pylväiden korkeus osoittaa mittaukseen käytettävissä olleiden vuosien määrä. 

Kuten arvoisa lukijani huomaa, napajään minimikoko supistui aikasarjan alkuvuosina siten, että sillä oli – regressio-analyysiin mukaan – selkeä tilastollinen syy-seuraussuhde ilmakehän hiilidioksidipitoisuuteen. Lisäksi tämä suhde tiivistyi lähes vuosi vuodelta aina vuodesta 2001 alkaneeseen aikasarjaan asti. 

Sen jälkeen tapahtui kuitenkin muutos, sillä vaikka ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kasvoi edelleen tasaisesti, ei jään pinta-alan muutos saavuttanut tilastollista merkitystä ennen kuin viime vuonna. Silloin myös vuodesta 2002 alkanut havaintosarja oli tilastollisesti merkitsevä, mutta vasta kaksi kertaa pidemmän havaintosarjan perusteella kuin edellisestä vuodesta alkanut sarja. 

Tänä vuonna uutta oli se, että nyt myös vuodesta 2003 alkanut aikasarja saavutti tilastollisen merkitsevyyden. Näin ollen voidaan todeta, että pohjoinen merijää on kyllä sulanut tilastollisesti merkitsevästi myös viime vuosina, mutta prosessi ei ainakaan sen vuotuisen minimikoon perusteella ole ollut kiihtyvä, kuten ilmastomallit ovat ennustaneet.

* * *

Tässä suhteessa on mielenkiintoista myös se, että vaikka arktinen napajää jäikin tänä vuonna pienimmillään suuremmaksi kuin kuutena muuna vuonna (2007, 2012, 2016, 2020, 2003 ja 2024), suli se loka-, marras- ja joulukuussa nopeasti ja sen pinta-ala saavutti viime kuussa mittaussarjan pienimmän joulukuisen keskikokonsa. Tämä näkyy alla olevassa kuvassa (jonka alkupää on kieltämättä kysymyksiä herättävä, mutta en osaa antaa sille selitystä). 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pohjoisen merijään pinta-ala kasvoi lokakuussa suhteessa viime vuoteen
Ennuste: 2040-2050-luvulla syntyy ilmasto- ja ympäristökriisien sarja
Ylen juttu Kalifornian metsäpaloista sisälsi virheellisen väitteen

Pohjoisen merijään pinta-ala kasvoi lokakuussa suhteessa viime vuoteen

Kuukausi vaihtui ja jälleen on aika ottaa esille pohjoisen napajään kehitys. Tällä kertaa siis sen lokakuisen keskipinta-alan osalta. Se on esitetty alla olevassa kuvassa.

Lokakuu on kaikista kuukausista sikäli mielenkiintoisin juuri nyt, että silloin jään pinta-ala on näyttänyt sulaneen suoraviivaisimmin, koska kaikkien muiden kuukausien tilastoissa vuosi 2007 muodostaa paljon lokakuuta selkeämmän vedenjakajan jään sulamisen nopeudessa. Kuluva vuosi ei ehkä muuta tätä tilannetta kovin paljon, mutta totuus on, ettei jään lokakuinen pinta-ala ole tänä vuonna aivan tilastohistorian pienimpiä. 

Se sijoittuu vuosittaisessa vertailussa vuosien 2020, 2007, 2016, 2024, 2012, 2019 ja 2018 jälkeen kahdeksanneksi, joten ei sen pinta-alan kasvukaan toki ole erityisen merkittävää. Siitä huolimatta merijään lokakuista pinta-alaa kuvaavan tilaston antama tuki käsitykselle ennustetusta pohjoisen napajään pikaisesta sulamisesta heikkenee jonkin verran aiemmasta. 

Päivän aiempi merkintä:
Onnea Keski-Suomen poliisille konnajahdissa!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ennuste: 2040-2050-luvulla syntyy ilmasto- ja ympäristökriisien sarja
Päättyykö korvaamaton aikasarja?
Kun jäät lähtivät järvistä jo helmikuussa ja teinit joutuivat töihin