Donald Trumpin ulkopoliittiset haasteet

USA:n presidentti Donald Trump on monella tavalla poikkeuksellinen poliitikko. Eniten julkisuutta ovat saaneet hänen monet oudolta kuulostaneet puheensa – jopa höpötyksensä (esimerkki). 

Yksi asia näyttää kuitenkin onnistuneen hienosti. Tarkoitan sitä, kun Yhdysvaltain joukot poistivat Venezuelan diktaattorin Nicholas Maduron lähes kirurgisella operaatiolla vallasta, minkä jälkeen Trump on painostanut tämän sijaisen Delcy Rodríguezin lupaamaan maahan vapaat vaalit ja tuoreimman tiedon mukaan myös vapauttamaan edeltäjänsä vangitsemat poliittiset vangit. 

Toisin sanoen näyttäisi siltä, että Trump onnistui operaatiollaan ja sitä seurannella painostuksella pakottamaan Venezuelan hallinnon demokratiaan. Ja jos näin todella tapahtuu, on maan tulevaisuus jälleen sen kansan käsissä – kuten olla pitääkin.

* * *

Presidentti Trumpilla on kuitenkin edessään jatkuvia haasteita. Yksi niistä liittyy Iraniin, jonka liepeille hän on komentanut huomattavan määrän amerikkalaista sotavoimaa. 

Mahdollisen Iran-USA-sodan lopputuloksesta ei ole epäselvyyttä, sillä jo Yhdysvaltain ja Israelin aiempi isku osoitti, ettei islamistivaltiolla ole tehokkaita puolustautumiskeinoja. Sen sijaan me emme tiedä, aikooko Trump "vain" tuhota iranilaisten ydinohjelmaan liittyvää infrastruktuuria, vai tähtääkö hän myös Iranin pappisvallan syrjäyttämiseen ja sitä kautta iranilaisten – etenkin naisten – vapauttamiseen uskonnollisesta helvetistään. 

Jos Khamenei ja kumppanit syrjäytettäisiin Iranin johdosta, olisi koko maailman syytä huokaista helpotuksesta. Samalla nimittäin poistuisi islamilaisten terroristijärjestöjen – Hamas, Hizbollah, Huthit – voimakkain ja tärkein tukija.  

Joidenkin arveluiden mukaan Yhdysvallat iskisi tulevan viikonlopun aikana. Toisaalta Trumpin on kerrottu puhuneen kymmenestä päivästä, joiden aikana nähdään, syntyykö Iranin kanssa sopimus – mutta minkälainen, se on suuri arvoitus. 

* * *

Tosiasia kuitenkin on, että ainakin täällä Euroopassa Trumpin historiallinen arvo määritellään Ukrainan sodan rauhanprosessissa. Onhan eurooppalaisille demokraattisille voimille selvää, ettei Venäjän voi antaa hyötyä hyökkäyksestään. Eikä edes antaa sen diktaattorille Vladimir Putinille mahdollisuutta väittää sotaretkensä lopputulosta menestykseksi. 

Siksi Trumpin rauhanprosessi Ukraina-painostuksineen ja Venäjä-myötäilyineen on kuulostanut oudolta. Syitä siihen voimme vain arvailla, mutta itse epäilen erittäin vahvasti, että Putin kiristää USA:n presidenttiä tavalla tai toisella – todennäköisesti salaa kuvatulla arkaluontaisella kuvamateriaalilla. 

Siksi pidän todennäköisenä, etä Ukrainan rauhanneuvottelut eivät tuota tulosta ennen kuin hyökkääjän armeija on työnnetty pois Ukrainasta. Aivan viime aikoina tällaisesta on saatu myös viitteitä, sillä Starlink-yhteyden poistaminen venäläisiltä on johtanut aloitteen siirtymiseen ukrainalaisille, jotka ovat monin paikoin valloittaneet takaisin menettämiään alueita (esimerkki, toinen). 

Tosiasia kuitenkin on, etteivät muutokset ole olleet kovin suuria, joten ainakaan toistaiseksi Putinilla ei ole voittamisen pakkoa. Sitä paitsi, hänelle saattaa riittää sodan jatkuminen koko hänen loppuikänsä ajan, koska näin hän välttyy niiltä seurauksilta, joihin satojen tuhansien sodassa raaistuneiden miesten palaaminen siviiliyhteiskuntaan johtaisi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Taiwanin kysymys uuteen vaiheeseen?
Kansainvälinen laki kaipaa uudistamista
Maduron kausi loppu, eikä sen perään jäänyt haikailemaan kuin YK:n Antonio Guterrez

Nyt nähdään, onko EU maailmanpolitiikan toimija vai paperitiikeri?

Tuoreiden uutisten perusteella juuri nyt näyttää siltä, että EU joutuu päättämään onko se merkittävä toimija vai paperitiikeri maailmanpolitiikassa. Tarkoitan sitä, että Yhdysvallat on painostanut Ukrainaa hyväksymään Venäjän saneleman – tai ainakin siltä näyttävän – Donald Trumpin nimissä kulkevan rauhansuunnitelman. 

Painostus on mediatietojen mukaan tapahtunut uhkaamalla ukrainalaisia amerikkalaisen aseavun ja tiedustelutietojen vähentämisellä, mikäli suunnitelmaa ei hyväksytä. Tämä on vakava paikka, sillä – ainakin minun käsittääkseni – on täysin selvää, ettei Ukraina pysty etenkään ilman amerikkalaisten tiedusteluapua jatkamaan sotaa nykyisessä tilanteessa, jossa vihollisesta selviäminen on muutenkin niin sanotusti hiuskarvan varassa.

Mikäli Donald Trump on tosissaan, jää Ukrainalle kaksi vaihtoehtoa: joko paljolti Suomelle vuonna 1944 pakkosyötetyn kaltaisen rauhansopimuksen hyväksyminen tai eurooppalaisten puuttuminen peliin korvaamalla täysimääräisesti amerikkalaisten tuki. 

Se ei tarkoita sitä, että Saksan Merz, Ranskan Macron ja Iso-Britannian Starmer tyytyvät vakuuttelemaan edelleen tukeaan, vaan nyt on suurten EU-maiden sitouduttava tosissaan Ukrainan laajamittaiseen auttamiseen, sillä pelkästään Baltian ja Pohjoismaiden hartian eivät missään tapauksessa riitä pysäyttämään Venäjää. Tai sitten lahjoitettava Ukraina venäläisille.

Nykytiedon valossa ratkaisu tapahtuu ensi torstaihin mennessä, sillä Trump odottaa siihen asti Zelenskyin vastausta. Sen jälkeen hän – mahdollisesti jonkinlaisen menneisiin Moskovan-matkoihinsa perustuvan kiristyksen takia – hylkää ukrainalaiset oman onnensa nojaan. 

Päivän aiempi merkintä:
SS-ryhmä

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainalainen ja suomalainen rintamakarkuruus
Presidentti Zelenskyin virhe vaatii toimia
Onko Trumpilla ässäkortteja hihassaan?

Palestiinalaisvaltion syntymisen edellytykset ovat katoamassa

Israel aloitti eilen uuden hyökkäyksen Gazan alueella sen jälkeen, kun maan asevoimat oli ottanut yhteen terroristijärjestö Hamasin taistelijoiden kanssa. Operaation tavoitteena on Gazan kaupungin valtaaminen.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei Egyptin ja Qatarin ehdottama aselepo - jonka Hamas ehti jo hyväksyä - tule toteutumaan. Israelin mukaan se johtuu siitä, että maan armeija laskee aseensa vasta sitten, kun Hamas on vapauttanut kaikki panttivankinsa. 

Jos ja kun näin on, voivat gazalaiset syyttää uusista kärsimyksistään edelleen ensisijaisesti Hamasia, jolle Israelin kiristäminen panttivankien avulla näyttäisi olevan tärkeämpää kuin rauhan aikaansaaminen. Ja sen hintana gazalaisten kurjuus tulee jatkumaan myös seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana. 

* * *

Pyhän maan alueella nähtiin tällä viikolla myös toinen päätös, jolla saattaa olla vielä Gazan tapahtumiakin suurempi merkitys. Israel nimittäin päätti uuden siirtokunnan rakentamisesta Jerusalemin itäpuolelle. 

Mikäli päätös toteutetaan, katkeaa yhteys Jerusalemin ja Länsirannan välillä. Tämän seurauksena - etenkin huomioiden Gazan tilanne - näyttää itsenäisen palestiinalaisvaltion syntyminen entistäkin kaukaisemmalta. Tai oikeastaan mahdottomalta. 

* * *

Näin ollen historiallisen Palestiinan alueella 1900-luvun alussa lordi Arthur Balfourin julistuksesta alkanut kehitys saavuttaisi päätepisteensä, jossa koko Palestiina siirtyisi yksiselitteisesti juutalaisten hallintaan. Ja palestiinalaisten tulisi - toisin kuin Balfourin julistuksessa edellytettiin - tyytyä osaansa toisen luokan ihmisinä tai löytää uusi kotimaa jostain muualta. 

Kuten olen aiemminkin todennut, olisi tässä asiassa voinut käydä toisinkin. Tarjottiinhan palestiinalaisille vuonna 1947 noin puolta koko Palestiinan alueesta, mutta ympäröivät arabimaat päättivät toisin. Ja vielä vuonna 2000 heille tarjottiin Länsirannan ja Gazan aluetta, mutta silloinen palestiinalaisjohtaja Jasser Arafat halusi enemmän. 

Kaiken tämän lopputuloksena on nyt siis tultu Hamasin lokakuussa 2023 tekemän terrori-iskun kautta tilanteeseen, jossa palestiinalaisten oman valtion syntymisen edellytykset ovat lopullisesti katoamassa heidän käsistään. Jos olisin ilkeä, kysyisin palestiinalaisilta, että miten meni noin niinkuin omasta mielestä? 

* * *

Koska en kuitenkaan ole, teen rakentavan ehdotuksen. Se kuuluu näin: miten olisi, jos Hamas laskisi aseensa, vapauttaisi panttivankinsa ja lähettäisi johtajansa tuomittavaksi rikoksistaan Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen. 

Ehdotan myös, että tämän jälkeen terroristeista riippumattomat palestiinalaisjohtajat tarjoutuisivat neuvottelemaan Israelin hallituksen kanssa Länsirannan - ja mahdollisesti myös Gazan - alueelle perustettavasta demilitarisoidusta valtiosta, jonka turvallisuudesta vastaisi Israel. Ja huolehtisin siitä, että arabimilitarismin reinkarnaatio tässä uudessa valtiossa estettäisiin - tarvittaessa vaikka Israelin asevoimien intervention avulla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ville Vedenpään raportti Flow-festivaaleista oli kuin Hamasin propagandalehtisestä
Israel haluaa Gazaan uuden arabihallinnon
Pelihimo ja takapiru

Median tulisi tarkkailla erityisesti konfliktiteollisuustaustaisia päättäjiä

Ylen muutaman päivän takaisen uutisen mukaan suomalainen europarlamentaarikko Elsi Katainen (kepu) kertoi EU:n edellisen komission Greenpeace-aktivistin Frans Timmermansin panneen kabinettipäällikkönsä Diederik Samsomin kiristämään häntä. Tämä oli sen seurauksena uhannut, ettei komissio anna esitystä uusista kasvinjalostustekniikoista, ellei Katainen puolla komission esitystä ennallistamisasetukseksi.

Katainen oli kysynyt kabinettopäälliköltä, että ymmärsikö hän oikein, että tämä uhkailee häntä - eikä tämä kieltänyt. Lisäksi kabinettipäällikkö oli käynyt hyvin uhkaavaan sävyyn painostamassa muitakin europarlamentaarikkoja.

Toki Samsom nyt kiistää kaiken, mutta on vaikea keksiä syytä, miksi Katainen olisi valehdellut menneistä tapahtumista. Lisäksi Timmermansin epädemokraattiisista tavoista on valitettu aiemminkin. Näistä syistä uskon Kataisen puhuvan totta. 

* * *

Ylen uutinen oli syytä nostaa uudelleen esille siksi, ettei se ole nostattanut sen kummempaa yhteiskunnallista keskustelua, vaikka Timmermans toimi vanhana Greenpeacen aktivistina erittäin tehokkaasti ja pyöritteli komission heikkoa puheenjohtajaa Ursula von der Leyeniä miten tahtoi. Ilmeisesti jopa turvautuen samankaltaiseen retoriikkaan kuin hänen avustajansa kohdisti Kataista kohtaan. 

Oppi tästä kaikesta on luonnollisesti se, että yksisilmäisiin poliittisiin kansalaisjärjestöihin sitoutuneiden henkilöiden nostaminen EU:n hallintoon ei suinkaan - ainakaan aina - johda heidän toimintatapojensa demokratisoitumiseen, vaan - ainakin toisinaan - niin sanotun konfliktiteollisuuden menetelmien leviämiseen myös poliittiseen päätöksentekoon. Ja siksi tällaisten henkilöiden toimintaa tulisi eri medioissa seurata ja arvioida tavallista tarkemmin - eikä vasta jälkijunassa, kuten tämän kirjoituksen kirvoittaneessa Ylen artikkelissa. 

Päivän edellinen:
Adrenaliinia ja palstamillimetrejä Euroviisuissa

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Europarlamentin tulisi kaataa von der Leyenin komissio
Komission Greenpeace-siiveltä tuli jälleen järjetön esitys
Komissio hamuaa määräysvallan suomalaisiin metsiin

Putinin taskussa ja sveitsiläisellä pankkitilillä

Olen pitänyt mahdollisena, että Venäjän diktaattorilla Vladimir Putinilla on jokin keino ohjailla USA:n presidenttiä Donald Trumpia. Tämä johtuu kahdesta syystä: ensinnäkin tällaisesta on esitetty väitteitä jo kauan sitten ja toiseksi Trumpin toiminta Ukrainan sodassa viittaa päivästä toiseen Venäjän pussiin pelaamiseen juuri sillä tavalla kuin Putin haluaa.

Siksi oli mielenkiintoista kuulla, kun eilisillan uutiset kertoivat Iso-Britannian ulkopoliittisen instituutin arvostetun tutkijan Keir Gilesin näkemyksen asiasta. Hänen mukaaansa "hänen toimintapansa on niin selvä, että meidän pitää olettaa Donald Trumpin työskentelevän Moskovalle, ellei toisin todisteta".

Myös Euroopan suhteen Giles on varsin pessimistinen. Hänen - ja myös minun näkemykseni - mukaan Euroopan pitäisi kohentaa omaa sotilaallista kykyään ja saada rintama pitämään Ukrainassa sen sijaan, että päätyisimme myöhemmin sotimaan lähempänä kotinurkkia. 

Giles ei kuitenkaan pidä tätä todennäköisenä, vaan uskoo, että "Euroopan valtiot jatkavat puhumista, kokouksia ja jahkailua, kunnes tulevaisuudestamme päätetään ilman meitä". Pelkään pahoin, että hän on oikeassa myös tässä asiassa.

* * *

Kysyin neljätoista vuotta sitten, että onko silloin itsenäistymässä olleella Etelä-Sudanilla malttia kehittyä. Näin siksi, että maa on luonnonvaroiltaan erittäin rikas ja omaa siitä syystä erinomaiset mahdollisuudet nousta taloudellisesti riippumattomaksi ja vauraaksi kansakunnaksi. 

Tänään saimme sitten yhden vastauksen. Siitä kertoneen artikkelin otsikon mukaan "Maailman nuorin valtio vajoamassa pikavauhtia sotaan – YK: ”Tänä iltana kuilun partaalla".

Itse jutussa kerrottiin, että Etelä-Sudanissa käytiin vuosina 2013–2018 sisällissota, jossa kuoli noin 400 000 ihmistä. Eikä Etelä-Sudan ole toiminut sen jälkeen kansakuntaa eheyttäen kuten Suomi vuoden 1918 tapahtumien jälkeen, vaan maa on jälleen ajautumassa kohti uutta konfliktia presidentti Kiirin ja varapresidentti Macharin välillä. 

Ensin mainittu nimittäin otti ja pidätytti jälkimmäisen - ja oli tehnyt samaa jo aiemmin tämän poliittisille ja sotilaallisille liittolaisille, joten odotettavissa on jälleen maan sisäisen sotimisen kiihtyminen. Tässä ei sinänsä ole mitään outoa puhuttaessa afrikkalaisista, kuten ei siinäkään, että Etelä-Sudanin talouden tuottoja on alusta asti ohjailtu sen johtajien salaisille pankkitileille. 

Niinpä lienee selvää, että eteläsudanilaiset jatkavat elämäänsä köyhyydessä ja kärttävät YK:n tukemana meitä maksamaan omaa elämänsä. Tai ainakin kartuttamaan kulloisenkin johtajansa sveitsiläistä pankkitiliä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Volodymyr Zelenskyin vierailu USA:ssa herätti ajatuksia
Se mikä ei ole ihmisoikeuksia, maahanmuuttoa tai sisäistä turvallisuutta on aseriisuntaa ja hyödyllisiä idiootteja
Varoittavia esimerkkejä monikulttuurisuuden riskeistä

Kepposia ja pukeutumisohjeita

Eilen illalla tympäännyin perusteellisesti. Oli nimittäin jo kolmas ilta, jolloin ovikello soi ja sen avattuani kuulin kiristykseltä vaikuttavat sanat "karkki tai kepponen".  

Kyse on amerikkalaisen perinteen rantautumisesta Suomeen, mikä ei tietenkään ole tapahtunut ilman, että sitä olisi jollain taholla kannustettu. Valitettavasti kyse on ikävästä tavasta, koska kyseessä on periaatteessa kiristys, jossa uhataan ilkivallalla. Sen merkkinä yksi mainitsemistani kolmesta tapauksesta päätyi siihen, että ikkunaan lensi lumipallo - onneksi se ei mennyt rikki.

Toisin sanoen kiristys tosiaankin johti ikävään kepposeen, josta olisi huonolla tuurilla voinut aiheutua merkittävä omaisuusvahinko. Ja siitä syystä päätin kertoa tässä blogissa kansalaisaloitteesta halloweenin viettämisen lopettamiseksi peruskoulussa ja varhaiskasvatuksessa. 

Samalla huomasin, että noiden aloitteiden joukossa oli ainakin yksi muukin sellainen, joka saattaa kiinnostaa jopa suurinta osaa teistä, arvoisat lukijani. Ja siksi kannustan teitä vilkaisemaan kyseistä nettisivua. 

* * *

Erilaisiin tapoihin liittyen palautan teidän mieleenne vielä jopa vihreiden poliitikkojen huomiota herättäneen naisten pukeutumisohjeen. Ja jatkan muutaman päivän ikäisellä uutisella, jossa muslimipoliitikot kertovat omista ajatuksistaan. 

Niistä espoolaisen kaupunginvaltuutetun Ali Abdirahman (sd) näkemys oli mielenkiintoinen, sillä hänellä oli suomalaiseen kulttuuriin huonosti istuva näkemys musliminaisten vaatetuksesta: "jos kasvot ja kädet näkyvät, se on ok. Jalat saavat näkyä normaalisti, mutta polvien yläpuolelle hame ei saa nousta."

Miespuolisen demarivaltuutetun kannanotto on herättänyt huomiota sosiaalisessa mediassa, sillä Seida Sohrabi (kok) ihmetteli, että "tässäkö sitä islamin ja muslimin pehmeämpää tulkintaa naisten oikeuksista?" Sen sijaan naisasia- tai ihmisoikeusjärjestöjen en ole huomannut kommentoineen asiaa, vaikka elämmekin maassa, joka sosiaali- ja terveysministeriön mukaan on "sukupuolten tasa-arvon edelläkävijä". 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreiden punainen raja ylittyi - vai ylittyikö?
Poliittinen värityskirja
Hyväksyttävää rasismia ja sovinismia?

Humanitaarinen maahanmuutto on taakka ja rikollisuuden lähde

Olin eilisen kiireisen päivän jälkeen Ylen uutisia Areenasta katsellessani perin hämmästynyt siitä asenteesta, jolla kunnissa on otettu vastaan hallituksen päätös maahanmuuton kustannusten leikkaamisesta valtion budjetissa. Ja samalla tulijoiden kotouttamisvastuun siirtämisestä kunnille. 

Kyse on siitä, että valtion kunnille ja hyvinvointialueille maksamia kotoutumiskorvauksia vähennetään suoraan 58 miljoonalla eurolla ja lisäksi supistetaan myös joitakin muita palveluita, jotka koskevat maahanmuuttajia. Sellainen on esimerkiksi tulkkauskustannukset, joista valtio aikoo säästää hieman yli kolme miljoonaa euroa.

Samalla nykyinen kiintiöpakolaisista kunnille maksettava neljän vuoden korvausaika lyhenee kolmeen ja muista pakolaistaustaisista käytössä oleva kolmen vuoden korvausaika kahteen vuoteen. Toisin sanoen näitä toimintoja on syytä tehostaa nykyisestä. 

Ylen uutisissa Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä kuitenkin valitti, "että me ei pystyttäis niitä velvotteita mitä uusi laki meille asettaa.. ei pystyttäis toteuttamaan sitä sillä tavalla kuin laki vaatii". Tämä ei voi pitää paikkaansa, sillä kunnilla on verotusoikeus eli tarvittaessa jokainen kunta saa rahaa nostamalla asukkaidensa äyritaakkaa. 

Jos ja kun tilanne kuitenkin on kunnille vaikea, eikä niillä ole halua nostaa kuntaveroa, kannattaisi paikallispoliitikkojen puolueeseen katsomatta ryhtyä vaatimaan kiintiöpakolaisten määrän laskemista sellaiseksi, että heidän kotouttamisestaan selvitään ilman kuntalaisten kukkarolla käymistä. Lisäksi heille ja yhtä lailla omasta tahdostaan maahan saapuville tulisi myös asettaa nykyistä parempia kannusteita kotoutumiselle, kuten esimerkiksi tarjottavien palveluiden - kuten ruuan, asumisen, taskurahan ja vaatteiden - laadun ja määrän porrastaminen edistymisen mukaan.

Jos sitten kävisi niin, että tämä olisi luku- ja kirjoitustaidottomille maahanmuuttajille liian vaativaa, kannattaisi kannustaa heitä viestittämään lähtömaihinsa siitä, ettei Suomeen enää kannata tulla. Ja ehdottaa, että he itsekin tekisivät päätöksen kotiin paluusta.

Itse asiassa Suomen ja koko Euroopan Unionin houkuttelevuuden vähentäminen afrikkalaisten parissa olisi - tuoreen Ylen uutisen mukaan - suuri humanitaarinen palvelus kehitysmaiden ihmisille, sillä heitä kuolee kuin kärpäsiä Välimeren lisäksi matkalla Kanarian saarille sekä etenkin Saharan autiomaahan. Lisäksi heitä raiskataan, orjuutetaan ja pidätetään laittomasti viimeksi mainitulla seudulla. 

Suurin tappaja Saharassa on kuitenkin liikenne, sillä ihmisiä - edelleen saman Ylen uutisen mukaan - kuolee suorastaan kuorma-autolasteittain. Ja ovatpa aavikon asukkaat keksineet myös siepata Eurooppaan matkaajia ja vaatia heidän sukulaisiltaan lunnasrahoja vapauttamisen ehdoksi. Viimeksi mainittua tuskin tapahtuisi ilman, että siepattujen sukulaisilta löytyisi myös maksuhalua ja -varoja.

Edelle lyhyesti referoimani uutiset vahvistivat omaa käsitystäni siitä, että EU:ssa tulisi suhtautua kielteisesti koko humanitaariseen maahanmuuttoon. Se on pelkkä taakka vastaanottajille - kuten vaikkapa oululaisen sivistys- ja kulttuurijohtajan lausunto osoitti - sekä on - maan luotettavimman uutiskanavan mukaan - johtanut suunnattomaan inhimilliseen kärsimykseen ja omaperäiseen rikollisuuteen pohjoisessa Afrikassa. 

Lisäksi - kuten olen monissa yhteyksissä todennut - se johtaa rikollisuuteen (esimerkki ja toinen) myös tulijoita vastaanottavissa maissa. Myös Suomessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rasismia vai ei, kas siinäpä vasta vihreä kysymys!
Amnesty tai uusi puukkoisku tuskin vaikuttavat Saksan uuteen maahanmuuttopolitiikkaan
Huolestuttavaa maahanmuuttokeskustelua