maanantai 27. toukokuuta 2024

Sitä saa, mitä tilaa

Tuoreen tiedon mukaan Malmö on Pohjoismaiden vaarallisin kaupunki. Tämä - tai sen syyt - ei liene arvoisalle lukijalleni mikään yllätys. 

Sen sijaan yllätyksenä voidaan pitää sitä, että asiasta ylipäänsä uutisoitiin. Tosin ilman viittausta varsinaisiin syihin. 

Noista syistä voi saada jonkinlaisen käsityksen kun lukee listaa Euroopan vaarallisimmista kaupungeista. Ykkösenä majailee Marseille, joka on koko maailman tilastoissa sijalla 40. Kärki on sosialistisen Venezuelan Caracasilla ja sijat 2-4 eteläafrikkalaiskaupungeilla. Sen sijaan Helsinki ja etenkin Tallinna ovat jääneet listan häntäpäähän.

Näin ainakin toistaiseksi. Nähtäväksi jää, säilyykö Helsinki jatkossakin suhteellisen turvallisena kaupunkina. Vai eroaako sen tie sukulaiskansamme pääkaupungista tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. 

Tämän asian ratkaisevat käytännössä suomalaiset poliitikot, jotka nauttivat kansalaisten vaaleissa ilmaisemaa luottamusta. Toisin sanoen suomalaiset - ja siten myös helsinkiläiset - voivat luottaa siihen, että "sitä saa, mitä tilaa" äänestyskopissa. 

Näin siitäkin huolimatta, että suomalaismedioilla on tapana piilotella turvallisuuteen liittyviä asioita. Tämän aamun esimerkin saimme MTV3:lta, joka kertoi Ranskan Lyonissa tapahtuneesta veitsi-iskusta mainitsematta siihen syyllistyneen mielisairaan marokkolaisen etnistä taustaa. 

Toki myös etnisesti suomalaiset kykenevät hirmutekoihin, kuten Valkeakoskella tapahtunut hirvittävä henkirikos osoitti. Tapauksen uutisointi oli kuitenkin sikäli mielenkiintoista, että poliisi katsoi siitä uutisoidessaan tarpeelliseksi ilmoittaa erikseen, ettei epäillyllä ole ulkomaalaistaustaa, vaikka virkavallalla ja medioilla on yleensä tapana vaieta epäiltyjen etnisestä taustasta. 

Tämä viittaa siihen, että ainakin seksuaali- ja henkirikosten uutisoinnin osalta maahanmuuttajatausta näyttää muuttuneen eräänlaiseksi vakioasetukseksi. Siksi on kysyttävä, että antaako tämä meille medioiden kuluttajille oikeuden tehdä jatkossa sen mukaisen johtopäätöksen jokaisesta tapauksesta, joissa ei erikseen mainita syyllisen tai sellaiseksi epäillyn etnistä taustaa?

31 kommenttia:

  1. Ehkä noin. Mutta kuitenkin häntä voitaisiin kutsua toisen polven maahanmuuttajaksi. Ei pantteri täplistään eroon pääse.

    VastaaPoista
  2. Kerran päivä tukholmassa-risteilyllä kävin Mäkkärissä. Tilasin mulattitytöltä "one big mac only". (pakkoruotsia en siis käyttäny edes silloin, vaikka yhteensä 8 vuotena sitä tuli "opiskeltua", kun kerrankin sille olisi ollut käyttöä, mut uitut)

    Noh, sieltä tuli sit koko Big Mac ateria. En ruvennu jankkaamaan vaan maksoin koko aterian ja tyydyin kohtalooni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon syynä ei tainut olla että oli mulattityttö, aivan samanlailla kalpeanaamaset myyjät tekee samaa ..

      Poista
  3. Ei ole mitenkään 100 pros varmaa, että tappaja olisi rodultaan suomalainen, koska olen nähnyt lehdistössä ilmoituksia, että "tekijä oli kantasuomalainen" tai juurikin "ettei tekijällä ole ulkomaalaistaustaa). vaikka TEKIJÄ OLI SUOMESSA SYNTYNYT NOKIKEPPI!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä paitsi kiirehtiessään vakuuttelemaan tekijän kantasuomalaisuutta, poliisikin mielestäni implisiittisesti tulee myöntäneeksi ongelmaolon

      Poista
    2. Kyseessä on piiloviestintä, josta kommarisyyttäjät eivät voi poliiseja vainota. Ennen rikastuttajia ja suvakkisanapoliiseja mannerikolliset uutisoitiin kansallisasuisiksi. Rivien välit ovat tulleet tässä faktantarkastajien maassa tärkeiksi.

      Poista
  4. Mutta ei kutsuta. Lisänä sopassa on, että poliisi pelkäsi kostotoimia tämän tappajan lähipiirille. En ole koskaan nähnyt että poliisi tai mikään muukaan taho olisi ollut huolissaan henkirikokseen syyllistyneen henkilön lähipiirin turvallisuudesta kun tekijä on ollut selkeä kantasuomalainen. En koskaan. Siksi hieman epäilen että tässä paljastuu vielä poliisin ja viranomaisten tekemä valehtelu tekijän taustasta.

    VastaaPoista
  5. Turvattomin kaupunki oli siis Venezuelan Caracas ja naapurin Tallinna yksi turvallisimmista. Joskus 1900-luvun loppuvuosina tilaane oli lähes päinvastainen, Caracas oli Etelä-Amerikan turvallisimpiin kuuluva ja Tallinnassa kävijitä varoitettiin aiheelisesti erilaisista ryöstäjistä. Mitä tässä välissä on tapahtunut. Venezuela on muuttunut sosialistiseksi ja Tallinna puolestaan hankkiutunut eroon sosialismin ikeestä. Mitä opimme tästä? Tuskinpa mitään. Toiset ovat tienneet oikeastaan aina, että sosialismi ruokkii rikollisuutta ja ne jotka eivät sitä ole ymmärtäneet, eivät suostu ymmärtämäänkään, esitettiinpä kuinka vakuuttavat todisteet tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sosialimin syytä, että monet Yhdysvaltain kaupungit on kanssa turvattomia ?

      Poista
    2. Varmaankin on, sillä siellä "demokraateiksi" itseään kutsuvilla uuskommunisteilla useimmiten lienee kaupungin(- tai muussa vastaavassa )valtuustossa enemmistö.

      Poista
  6. Yhteiskunnan sisäisen turvallisuuden romahtaminen monikulttuuristumisen seurauksena ei suinkaan ole asia, joka selityisi yksilötasion tarkasteluilla. Väkivaltaistuminen tapahtuu yhteisövoimien vaikutuksesta, kun sosiaalista eheyttä ylläpitäneet yhteisöominaisuudet murenevat, ja väkivaltaistuminen on yhteisöilmiö, joka on verrattavissa esimerkiksi siihen, että etenkin monikulttuuristuneissa kouluissa oppimiskyky häviää myös lahjakkailta kantasuomalaisilta lapsilta.

    Ei kannata tuijottaa yksilöihin, se mitä monikulttuuristumisen seurauksena tapahtuu näkyy vain epäsuorasti tilastoissa -- ja sekin vain jos tilastot on laadittu oikein. Tätä kykyähän ei edes haluta kehittää, vaan kehitetään sellaisia nimilappuja joissa monikulttuuristumisen aiheuttamat hylkimisreaktiot eivät tulisi ainakaan todellisuutta vastaavasti -- räikeästi -- esille.

    Yhteiskuntamme tila on todella huolestuttava nimenomaan siksi, että yhteiskunnallista keskustelua käydään pelkällä stiiknafuula-kielellä. Eli siis puhutaan esimerkiksi "maahanmuutosta" vaikka kyseessä on vielä tällä vuosisadalla ihmikunnan historian massiivisimmaksi paisuva kansainvaellus kehistysmaista Eurooppaan.

    Poliitikot laidasta laitaan eivät yhteiskuntamme asioiden hoitamisesta ansaitse ainoatakaan plussapistettä. Heillä ei ole rohkautta edes nimittää asioita niin että niiden todellinen luonne tulisi esiin. Ei voi sanoa, että äänestäjät saavat sitä mitä ovat tilanneet, koska ainoatakaan tilausta ei ole tehty käsitteillä, joilla olisi todellisuutta vastaavaa merkitystä.

    VastaaPoista
  7. "Onko Suomessa naivius ja tyhmyys ylittänyt saman rajan kuin Ruotsissa?"

    Ainakin osalla poliitikoista naivius, tyhmyys tai tietämättömyys ja osa niistä on selviä maanpettureita, jotka vanhaan hyvään aikaan olisi ns. talutettu saunan taakse.

    VastaaPoista
  8. Toivon, että seuraavassa kuvattu ilmiö rantautuisi meille Suomeenkin:

    "Saksan poliisi tutkii: ”Ulkomaalaiset ulos” -kappale hitti nuorison keskuudessa"",
    https://www.kansalainen.fi/saksan-poliisi-tutkii-ulkomaalaiset-ulos-kappale-hitti-nuorison-keskuudessa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orwellilaisen mielipidevainon rajat on ylitetty jo monta kertaa, mutta siinäpä taas hyvä esimerkki. Mutta kun kognitiivisesti haasteellinen, etninen nuoriso räppää huumekaupasta, murhaamisesta, valkoisten naisten raiskaamisesta ja jengeistä, niin se on vain "musiikkia".

      Poista
    2. Bundesamt für Verfassungsschutz31. toukokuuta 2024 klo 4.57

      Hier ist der song.
      https://www.youtube.com/watch?v=kxgjMz4K2oQ

      Poista
  9. Ei Helsingistä tule samanlaista kuin Malmösta. Kyllä viherkommarit ja etenkin "velkaa ei koskaan tarvitse maksaa takaisin" Arhinmäki pitävät huolen, että maahantunkeutujat kotoutuvat ja ovat sen jälkeen ikään kuin "kantasuomalaisia". Tämä ei tosin ole onnistunut missään maailmassa, mutta Suomihan on sen verran ihmemaa, että kyllä onnistuu. Sofia Virtakin sanoi radion haastattelussa, että kaikki tulevat mahtuu, tervetuloa, ikuinen toimeentulo on varmasti taattu kaikille tuleville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun valtio on tarpeeksi velkaantunut, loppuu toimeentulo kaikilta köyhiltä - myös kantasuomalaisilta.

      Näin siksi, että valtion tukirahat loppuvat kun lainanantajat laittavat rahahanat kiinni.

      Haittamaahanmuutto ei ole rikkaus, se on iso kuluerä, joka hitaasti mutta varmasti tuhoaa yhteiskunnan.

      Poista
    2. Ruotsissa eläketulojen leikkaaminen on noussut keskusteluun osittain maahanmuuttajien korkeampien työttömyyslukujen vuoksi.
      Tämä on johtanut huoliin julkisen talouden kestävyydestä, sillä työttömyys vähentää verotuloja ja lisää sosiaalimenoja.
      Eläkkeiden rahoitusjärjestelmä, joka perustuu työssäkäyvien maksuihin, voi kärsiä, jos työttömyys pysyy korkeana pitkään. Tai jos ihmiset eivät ole työelämässä.
      Lisäksi väestön ikääntyminen lisää painetta eläkejärjestelmässä.

      Poista
  10. "Tosin ilman viittausta varsinaisiin syihin."
    Tämä on sitä tiedotusopillista metodismia: sanotaan se, mikä sopii kokonaispoliittiseen pirtaan.
    S.Oikkonenkin on tästä useasti pitänyt ääntä: sosiologisista, faktoihin vertautuvista tosiseikoista poimitaan sopivimmat knopit ja käytetään ne kontekstiin sopimattomissa yhteyksissä.
    Onneksi sentään nykyisin ei tarvitse lukea selityksiä, kun "uussuomalainen" tappaa vaimonsa, ohikulkijan tms. polttaa auton tai kivittää ikkunoita: että monikulttuurillisuus on rikkaus ja voimavara, kuten mediassa oli tapana vielä kymmenen vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten olen sitä mieltä, että suomalainen media elää pysähtyneisyyden aikaa. Viidentoista vuoden ajan se on täyttänyt palstansa ja ohjelmaminuuttinsa samoista aiheista tehdyillä samoilla kaavamaisilla mielipidejutuilla joissa mikään ei ole muuttunut. Mitään se ei ole oppinut eikä mitään unohtanut. Maailma menee omaa menoaan meidän mediamme ei siitä mitään tiedä eikä ole mitenkään kiinnostunutkaan.

      Poista
    2. Pysähtyneisyyttä on, en kiellä. Mutta olen ollut havaitsevivani että mamuperäisyyden omnipotenttinen toistuvaisvakuuttelu on vähenemässä.
      On siis mahdollista, että tässä melko tyhmässä mamujankutuksessa tilanne muuttuu.

      Poista
    3. Siinä missä suomalainen media elää pysähtyneisyyden aikaa, niin Atlantin takana asiat ovat huomattavasti kehnommalla tolalla:
      (anteeksi kökköä käännöstä)

      "CIA ja WEF johtavat koko valtavirran mediaimperiumia.

      Sen pitäisi olla yleisradioyhtiö, joka edustaa kaikkia, mutta käy ilmi, että NPR on vasemmistolainen, syvästi valtiojohtoinen mediakokonaisuus, joka valehtelee ja vääristelee totuutta CIA:n (Central Intelligence Agency), Maailman talousfoorumin (World Economic Forum, WEF) ja muiden kulissien takana toimivien marionettimestareiden puolesta.

      Uuden raportin mukaan kaikki NPR:n 87 toimittajaa ovat demokraatteja. Tiedämme myös, että NPR:n uudella toimitusjohtajalla Katherine Maherilla on varsin huolestuttava ansioluettelo.

      Sen lisäksi, että Maher työskenteli CIA:lle, hän oli mukana myös National Democratic Institutessa, Maailmanpankissa, Unicefissä, Council on Foreign Relations -järjestössä (CFR), Center for Technology and Democracy -järjestössä, Amerikan digitaalisessa julkisessa kirjastossa ja Wikipediassa.

      Myös Tunisia on syyttänyt Maheria CIA:n palveluksessa toimimisesta niin sanotun arabikevään aikana. Ja aivan kuten Donald Trumpin tytär Ivanka, Maher on Maailman talousfoorumin (WEF) nuori globaali johtaja.

      "Hänet marssitettiin Carnegie Endowmentin puheeseen, jossa häntä rukoillen haastateltiin ja hän vuodatti mediatisoitua kieltä, joka oli niin anodista, niin merkityksetöntä, mutta kuitenkin niin täynnä nyökkäyksiä hänen tukijoukoilleen AWFULSille (varakkaille valkoisille naispuolisille urbaaneille liberaaleille), että oli hämmästyttävää, että hän pystyi selviytymään siitä", kirjoittaa Elizabeth Nickson, Tervetuloa Absurdistaniin.

      "Ei tunnustettu, että tämän palkitun toimittajan/toimittajan/tuottajan, joka oli viettänyt elämänsä NPR:ssä, kritiikki olisi ollut perusteltua, ja että hän oli itse asiassa väärässä kaikilta osin." "NPR:ssä ei ollut minkäänlaista tunnustusta. Se, että kyseessä oli räikeä valhe, ei edes kuohuttanut hänen taidokkaasti sekoitettuja lyhyitä vaaleita hiuksiaan."

      Ihmisen tietämystä vastaan hyökätään! Hallitukset ja vaikutusvaltaiset yhtiöt käyttävät sensuuria hävittääkseen ihmiskunnan tietopohjan ravitsemuksesta, yrteistä, omavaraisuudesta, luonnollisesta vastustuskyvystä, ruoantuotannosta, varautumisesta ja paljon muusta. Säilytämme inhimillistä tietoa tekoälyteknologian avulla samalla kun rakennamme ihmisen vapauden infrastruktuuria. Puhu vapaasti ilman sensuuria uudessa hajautetussa, lohkoketjujen voimalla toimivassa Brighteoniossa.
      Yhdysvallat on toisin sanoen kriisissä, mutta onko liian myöhäistä tehdä asialle mitään? Ovatko Maherin kaltaiset vallanhimoiset syvän valtion feministit meidän uudet "hyväntahtoiset diktaattorimme", vai onko vielä aikaa siivota talo ja palauttaa kaikki menetetty?"
      (Jatkuu seuraavassa kommentissani)

      Poista
    4. Kelargisuunnitelman mukaan myös matrix on dokumentti, ei elokuva ? :)

      Poista
  11. "Kanta- ja uussuomalainen" ovat kyllä typeränkuuloisia termejä, koska ne implikoivat että olisi olemassa jotain muita suomalaisia kuin suomalaisia. Tietenkään media tai viranomaiset eivät uskalla puhua etnisyyksistä tai niiden amalgamaatioista.

    Nyt jos murhaaja todella oli etnisesti suomalainen, niin tapausta ei tarvitse kiirehtiä poistamaan julkisesta keskustelusta ja otsikoista, vaan sillä voidaan mehustella ainakin oikeudenkäyntiin ja tuomioon asti.

    VastaaPoista
  12. Eräs Stubb kertoi taannoin, että Ruotsi on turvallinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja "monikulttuurisuus on rikkaus, ei mulla muuta"

      Poista
    2. Ei ei ja vielä kerran ei. Ettekö nyt usko ylen toimittajaa Petterssonia jne ? Ei siellä mitään tapahdu.

      Poista
  13. Suomeen tuleesta 3 maailman ihmisoletetusta ja tuo jälkelaisi ei tule Suomalaisi vaikka eläisivät tässä maassa 5 sukupolvea. Jos et tiedä niin jo vuosia sitten tutkittiin ja selvisi että toisen polven maahan syntyneet on jopa pahempia rikollisia ja maan vihaajia kuin vanhempansa, tuosta voi vetää sen johtopäätöksen että joka sukupolvi noista eteenpäin on aina vaarallisempia kun edelliset.

    VastaaPoista
  14. Tuo etnisyys on aika mielenkiintoinen asia. Tuo lienee totta että tänne tulleen perheen lapset ja heidän lapsensa ovat enimmäkseen sen lähtömaansa väkeä, eivät suomalaisia. Niin geneettisesti kuin kulttuurisesti. Mutta tänne suomalaiseen perheeseen vauvana samoista maista adoptoidut ovat kyllä käytännössä aivan suomalaisia. Tunnen kaksi tällaista tapausta ja ei heitä kyllä mitenkään geneettisesti kantasuomalaisista erota, ellei katso ulkonäköä. Sen kun jättää huomiotta, niin ihan ovat kuin me muutkin, ei mitään eroa. Se on se kulttuuri mihin kukin pienestä pitäen kasvaa...

    VastaaPoista
  15. Hienoo tuo Kalergisuunnitelman kommentit, saunan taakse ja lopetetaan, kuvasta kait miehen koko ajatusmaailmaa ..

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!