Kremlin kätyreiden eli Putinin advokaattien ilmoittautumislistat ovat tulossa näkyville

SDP:n eduskuntaryhmä kävi eilen keskustelua rahaturvallisuuslain jatkamisesta. Ryhmän puheenjohtajan Tytti Tuppuraisen (sd) mukaan demarit tukevat hallituksen esitystä. 

Samassa yhteydessä demarikansanedustajat Timo Harakka, Krista Kiuru, Elisa Gebhard, Matias Mäkynen, Nasima Razmyar ja Johan Kvarnström kuitenkin ilmaisivat olevansa Venäjän asialla. Eikä SDP:n puoluejohto asettunut vastustamaan heidän aikomustaan, vaan päinvastoin antoi luvan poiketa vasta tehdystä päätöksestä. 

Viime vuonna samat kuusi henkilöä sekä Vihreiden ja Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ja Eva Biaudet (ruots) toimivat Putinin kätyreinä vastaavassa asiassa. Silloin laki meni kuitenkin läpi, vaikka siihen tarvitaan viiden kuudesosan enemmistö. 

Toivoa sopii, ettei Kreml onnistu käännyttämään enää lisää kätyreitä vastustamaan esitystä, vaan puheena oleva laki menee myös nyt läpi ilman ongelmia. Oma jännityksensä on toki silläkin, että nähdäänkö nyt muutoksia edelliseen kätyrilistaan.

* * *

Samaa sopii toki toivoa myös eilen lähetekeskustelussa olleesta jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta irtautumisesta. Myös sen yhteydessä voi meistä itse kukin kiinnittää huomiota Kremlille palveluksia tekeviin kansanedustajiin. 

Eilisen uutisoinnin perusteella siihen joukkoon haluaa päästä ainkin Veronika Honkasalo (vas), jonka mukaan "sivistysvaltio ei käytä tai edes suunnittele käyttävänsä aseita, jotka aiheuttavat siviileille kohtuutonta kärsimystä. Tutkimusten mukaan valtaosa uhreista on siviilejä ja lapsia:"

Väite pitänee sinänsä paikkansa, mutta ei koske suomalaisia miinoja. Tämä johtuu siitä, ettei niitä kylvetä holtittomasti ympäriinsä, vaan käytetään vastuullisesti toisin kuin esimerkiksi monissa kehitysmaissa. 

Siksi, arvoisat lukijani, tulevina päivinä ja viikkoina kannattaa seurata tarkasti eduskunnassa käytäviä keskusteluita ja äänestyksiä, sillä ne paljastavat päättäjiemme joukosta venäläisten advokaatteina toimivat - ja siten Suomen turvallisuutta vastustavat - poliitikot ja puolueet.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maailmanparantajien rajallisen harkintakyvyn demonstraatio

Ovatko Fatim Diarra, Elisa Gebhard ja Johannes Yrttiaho ymmärtämättömiä, tyhmiä vai Putinin advokaatteja?
Lista Venäjän aisankannattajina toimivista kansanedustajista

Poliittista kiihotusta

Kuten arvoisa lukijani hyvin tietää, on poliittinen väkivalta tavallista epädemokraattisissa valtioissa. Historiallisia "klassikkoja" tässä suhteessa ovat satojen tuhansien tai jopa miljoonaluokan uhreihin yltäneet Hitlerin Saksa, Leninin ja Stalinin Neuvostoliitto, Pol Potin Kamputsea, Idi Aminin Uganda ja Maon Kiina. 

Kyse ei kuitenkaan ole pelkästä historiasta, vaan tänäkin päivänä ihmisiä putoilee ikkunoista Putinin Venäjällä. Ja Al-Assadin Syyriassa ainakin 105 000 ihmistä katosi jäljettömiin. Suomen viimeinen poliittinen murha tapahtui vuonna 1922, jolloin Edistyspuolueen ministeri Heikki Ritavuori ammuttiin.

Nämä tapaukset tulivat mieleeni eilisen päivän ykkösuutisen yhteydessä. Siis sen, kun kansanedustaja Krista Kiuru (sd) joutui toissapäivänä kohtaaman väkivaltaa. 

Siinä näyttäisi kuitenkin syyllisenä olleen satunnainen hörhö. Eikä kyseessä siis olisi ainakaan ensisijaisesti poliittisesti motivoitunut hyökkäys - kuten ehdin itsekin pitää mahdollisena heti asiasta luettuani. 

Ennen syyllisen kiinni ottamista tapaus ehti kuitenkin saada paljon palstatilaa suomalaismedioissa. Yksi asiallisimmista jutuista julkaistiin Ylen nettisivuilla, jonne oli koottu kansanedustajien kohtaamia väkivaltatapauksia viime vuosilta.

Siinä kokoelmassa pisti silmään erityisesti se, että jutussa mainituista uhreista Zyskowicz (kok), Soini (ps), Tynkkynen (ps), Sipilä (kepu) ja Stubb (kok) joutuivat vihreästi tai vasemmistolaisesti ajattelevien ihmisten väkivallan kohteiksi. Vasemmistolaisia oli vain Suldaan Said Ahmed (vas), joka oli kertonut - ilman muita todisteita - joutuneensa hyökkäyksen uhriksi. 

Toisin sanoen tämän vuosituhannen suomalainen poliittinen väkivalta on ollut lähes pelkästään vihervasemmistolaisesti motivoitunutta sekä kohdistunut miehiin. Siksi Kiurun tapauksen varjolla poliittista kiihotusta harjoittaneen poliittisen vihervasemmiston (esimerkki) ja sen kannattajien (esimerkki) olisi syytä katsoa peiliin todetakseen, ettei sieltä näkyvä kuva ole rehellinen, tasapuolinen eikä siten myöskään suomalaista demokratiaa tukeva. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Krista Kiurun tapauksesta
HS:n uutistuottaja Jukka Huusko twiittasi Jussi ´ihmissaasta´ Halla-ahosta bunkkerissaan
Poliittisen väkivallan oikeus ja seuraus

Krista Kiurun tapauksesta

Lehtitietojen mukaan kansanedustaja ja valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd) on tehnyt eduskunnassa kaikkensa jarruttaakseen hallituksen uudistuksia sosiaali- ja terveydenhoidon alalla. Näiden toimien seurauksena hänen puoluetoverinsa Ville Merinen jäi aiemmin sairauslomalle ja sen jälkeen myös muilta Kiurun johtaman valiokunnan jäseniltä on kuultu valituksia hänen toimintatavoistaan. Ja jopa syytös työpaikkakiusaamisesta.

Kiurun poliittisiin toimintatapoihin on liittynyt myös se, että kansanedustaja Martin Paasin (kok) ja Aino-Kaisa Pekosen (vas) välille syntyi sanaharkkaa, jonka seurauksena Helsingin sanomat käytti tilannetta hyväkseen käynnistämällä ensin mainittua kohtaan ajojahdin. Näin siitä huolimatta, että Paasi oli heti pahoitellut Pekosen hermostuttaneita sanojaan.

Nämä tosiasiat Kiurun poliittisista toimintatavoista eivät muutu miksikään siitä, että tämä joutui eilen iltapäivällä neljän aikaan väkivallan kohteeksi helsinkiläisessä puistossa. Mutta eivät ne tee siitä myöskään millään lailla hyväksyttävää: väkivalta on - itsepuolustus pois lukien - aina tuomittavaa riippumatta siitä, onko sillä poliittinen tai jokin muu motiivi. Näin myös tässä tapauksessa.

Tätä kirjoitettaessa lyöjää ei ole - hyvistä tuntomerkeistä huolimatta - saatu kiinni, emmekä siksi tiedä mikä oli hänen motiivinsa. Kyse saattoi tietenkin olla poliittisesti motivoituneesta teosta, kuten yleisesti näytetään uskottavan, mutta tapahtumapaikka - Kaisaniemen puisto - oli sellainen, että lyöjä saattoi yhtä hyvin olla myös huumeista, viinasta tai molemmista sekaisin oleva henkilö, jonka uhri valikoitui sattumanvaraisesti. 

Toivoa siis sopii, että poliisi löytää lyöjän ja tämä saa asianmukaisen rangaistuksen teostaan. Siis mikäli kyse oli lievästä pahoinpitelystä sakon tai jos tapahtunut tulkittaisiin tavanomaiseksi pahoinpitelyksi sakon tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Mikäli Kiurun lyöminen tulkittaisiin törkeäksi pahoinpitelyksi, voisi lyöjä saada vankeutta jopa 10 vuotta, mutta sellaisesta ei kai sentään ollut kyse.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wille Rydman oikeusmurhan ja Mette Frederiksen väkivallan uhriksi
Sofia Virta ei hätkähdä bussinkuljettajan puukotusta
60 prosenttia suomalaisista pelkää katuväkivaltaa

Maahanmuuttoidealismi karilla Suomessa ja Ruotsissa

Hallituksessa turvapaikanhakijoiden ns. oikeuksilla jonkinlaista profiloitumista hakenut RKP näyttäisi tuoreimman Ylen gallupin mukaan menettäneen kannatustaan. Tämä lienee yksi seuraus suomalaisen maahanmuuttokeskustelun muutoksesta aiempaa asiallisemmaksi kuluneen syksyn aikana. Ja ehkä myös Venäjän kehitysmaalaisia aseenaan käyttämästä hybridisodasta Suomea vastaan. 

Osansa toki saattaa olla myös ruotsalaisen maahanmuuttopoliittisen keskustelun täydellisestä muutoksesta, johon liittyen Suomen Uutiset kertoi eilen sikäläisten sosiaalidemokraattien tunnustaneen olleensa väärässä jo useiden vuosikymmenien ajan. Jutun mukaan he kertoivat kuinka viime vuosina heille on ollut tärkeintä se, että puolue on tässä asiassa eri linjoilla kuin maahanmuuttokritiikkinsä avulla suureksi puolueeksi noussut Ruotsidemokraatit.

RKP:n historiallisen kehno galluptulos kertoo siten terveestä kehityksestä suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa. Ja antaa toivoa siitä, että maamme voisi vielä säilyä suhteellisen toimivana yhteiskuntana, jossa valtion väkivaltakoneisto kykenee säilyttämään järjestyksen eivätkä kaupungit ja kaupunginosat jakaudu lakeja noudattaviin kantaväestön asuttamiin alueisiin sekä omilla rikollisilla säännöillään eläviin maahanmuuttajaslummeihin.

Toisin sanoen juuri nyt näyttäisi siltä, että maahanmuuttoidealismi on lopultakin ajanut karille myös Suomessa ja Ruotsissa. Ja edessä olisi paluu reaalipolitiikkaan, jossa ratkaisut tehdään tosiasioiden eikä perusteettomien haaveiden perusteella.

* * *

Ylen gallupissa on nähtävä positiivisena kehityskulkuna sekin, että vihervasemmiston (SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto) yhteenlaskettu kannatus putosi jälleen alle 40 prosentin. Ja samalla hallituspuolueiden yhteenlaskettu suosio kääntyi RKP:n menetyksistä huolimatta nousuun. 

Tämä antaa hallitukselle vahvan mandaatin ohjelmansa toteuttamiselle. Näin siitä huolimatta, että oppositio näyttää käyttävän luovaa kykyään pannakseen kapuloita rattaisiin. 

Tästä luovuudesta saatiin ikävä esimerkki kun Krista Kiurun (sd) johtama sote-valiokunta ryhtyi jarruttamaan eduskunnan päätöksentekoa. Syyllisen viittaa on asetettu puheenjohtajan niskoille, mutta tämä on puolestaan syyttänyt hallitusta esitysten tuomisen hitaudesta. 

Kiurun mukaan ongelma ei johdu hänestä, vaan siitä, että hallitus on tuonut budjettilait eduskunnan käsittelyyn normaalia myöhemmin. Jos näin on, niin olisiko asiantilan perimmäisenä syynä kuitenkin se, että - kuten hyvin muistamme - hallituksen toimintaa pyrittiin kesän aikana rampauttamaan vihervasemmisto-opposition ja Helsingin sanomien yhteistyönä, mikä epäilemättä vei siltä kohtuuttoman paljon aikaa ja energiaa, sekä aiheutti tarpeetonta vaivaa ja viivästystä tärkeämpien asioiden hoitamisessa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjä järjesti perussuomalaisille näytön paikan
Riikka Purra loi toivoa paremmasta tulevaisuudesta
Tyhmiä ja vastuuttomia, mutta ei syyllisiä

Tyhmiä ja vastuuttomia, mutta ei syyllisiä

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd) mukaan Pietarista koronaviruksen uutta muunnosta Suomeen tuoneita jalkapalloturisteja ei kannata syyllistää, koska he saivat Venäjällä ainutlaatuisen elämyksen. Perusteeksi hän kertoi, että moni onnistui käymään kisareissulla saamatta tartuntaa. 

Ottaen huomioon sen, ettei SARS-CoV2 ole kovinkaan herkkä tarttumaan, en olisi vakuuttunut siitä, että kaikki tartunnalta välttyneet olisivat toimineet Pietarissa tartuntaa vältellen. Sen sijaan epäilen, että useimmilla tartunnan välttäneillä kävi vain hyvä tuuri.

Lisäksi osalla oli jo kahden rokotuksen antama immuniteetti, joka ehkäisee tehokkaasti tartuntaa. Ja vielä useammalla yksi rokotus, joka sekin vähentää tartuntoja, vaikka ei niitä edes likimain kokonaan estäkään.

Siten on selvää, että maahan tuodut 386 tartuntaa kertovat huomattavan ja mahdollisesti jopa suurimman osan kisaturisteista vähät välittäneen tartuntariskistä ja jättäneen suojautumatta virukselta. On myös selvää, että näistä 386 tartunnasta lähteneet tartuntaketjut aiheuttavat ylimääräistä inhimillistä kärsimystä ja todennäköisesti myös kuolemantapauksia. 

Jo ennen kisoja oli myös tiedossa, että koronavirus ei ole Venäjällä hallinnassa, vaan siellä on ollut kisojen alla ja aikana uusi korona-aalto. Siksi jokaisen vähänkään ajattelukykyisen ilman täyttä rokotussuojaa olevan ihmisen olisi voinut kuvitella jättävän kisamatkan väliin tai ainakin suojautuvan sinä aikana mahdollisimman huolellisesti tartunnalta. 

Käska näin ei kuitenkaan ole tehty, kysyn ministeriltä, että voisiko kuitenkin Pietariin potkupalloelämyksiä hakemaan lähteneitä ja siellä koronavituksesta piittaamattomia ihmisiä kutsua tyhmiksi ja vastuuttomiksi, vaikka ei heitä syyllistäisikään? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mänttikuulaa Kirkkonummella
Persialaista pallopeliä
Yhteiskunnan pohjasakkaa

Eikö Suomella tosiaankaan ole varaa koronaviruksen torjuntaan?

Yle julkaisi Itäkeskuksessa tehtyjä haastatteluita. Niissä maahanmuuttajataustaiset ihmiset kertoivat, etteivät he enää välitä koronaviruksesta. Kantasuomalaiset haastateltavat puolestaan arvelivat - poliittisesti korrektisti - alueen korkeiden tartuntalukujen johtuvan tiiviistä asumisesta ja siitä, ettei tietoa viruksesta ole saatu levitetyksi alueen monikulttuuriselle väestölle.

Ministeri Krista Kiuru (sd) taas kertoi eilen, että "jos tuhat" tartuntaa "tulee viikossa Uudellamaalla, niin Suomella ei ole varaa jatkaa tällä epidemian hallinnan tyylillä. Eli tiukkoja toimia tarvitaan ja ne on alueellisesti tehtävä."

Hänen kollegansa Li Andersson (vas) puolestaan ilmaisi näkemyksensä, jonka mukaan Suomessa on huolehdittu turhan paljon taloudesta COVI-19-pandemian aikana. Niinpä hän arveli, että "tekemällä tiukkaa politiikkaa tartuntojen pitämiseksi minimissä tehdään myös parasta talouspolitiikkaa".

Oleellista näissä kommenteissa on huomata, että vaikka maamme hallitus on huomannut COVID-19:n olevan suuri ongelma maamme talouden kannalta, siitä huolehtiminen on heidän agendallaan sittenkin toissijaista. Tässä suhteessa jäin ihmettelemään erityisesti yhtä asiaa. 

Miten niin Suomella ei ole varaa jatkaa epidemian hallintaa huolehtien samalla talouden pyörimisestä, kun se samaan aikaan panee kehitysapuun yli miljardi euroa vuodessa? Eikö noilla rahoilla olisi juuri nyt parempaa käyttöä suojaamaan suomalaisia tartunnoilta ja maamme taloutta katastrofilta kuin syytää ne mustan mantereen epätoivoisiin kehittämishankkeisiin, joihin viimeisen puolen vuosisadan aikana syydetyillä varoilla ei ole saatu aikaiseksi juuri muuta kuin Afrikan väestöräjähdys ja hulppea elintaso sitä jakavassa apparaatissa toimiville ihmisille?

Voisiko esimerkiksi ajatella, että kehitysavun sijasta näitä varoja käytettäisiin koronatartuntojen testaukseen sekä siihen, että tavalla tai toisella motivoitaisiin maahanmuuttajaväestöämme välittämään koronaviruksesta? Ja jos tosiaankaan tiedotus ei mene perille - mitä kyllä epäilen - myös huolehtimaan sen paremmasta saavutettavuudesta heidän parissaan.

Lopuksi on kuitenkin todettava, että Suomi on eurooppalaisessa vertailussa onnistunut erittäin hyvin koronaviruksen torjunnassa. Meillä on maanosan alhaisimmat tartuntaluvut ja talouskin on selvinnyt kohtuullisin vaurioin. Siksi lienee selvää, ettei koronapolitiikkaan kannata tehdä kovin radikaaleja muutoksia, koska tilanteen laukaisevat koronarokotteetkin ovat jo tulossa - ainoina esteinä niiden käyttöönotolle ovat enää hyväksymisbyrokratia ja rokotetuotannon kapasiteetti.

Siksi hallituksen kannattaisikin jo ruveta keskittymään siihen, miten pandemian aikaansaama julkisen sektorin velkaantumisongelma ratkaistaisiin tulevina vuosina. Eli miten suomalainen talous viritettäisiin huippuvauhtiin ja samanaikaisesti supistettaisiin julkisen sektorin kuluja radikaalisti ilman, että yhteiskunnan perustoiminnot ja turvallisuus kärsisivät.

Olisihan yleisellä tasolla kovasti maailmanparantamista korostavalle hallitukselle melkoinen häpeäpilkku, mikäli se ei edes yrittäisi olla jättämättä pandemian kuluja tulevien sukupolvien maksettavaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttoon liittyviä tilastoja, tapauksia ja johtopäätöksiä
Ajatusten säyneenjoesta ja koronaviruksesta
Miksi niin monet virukset tarttuvat lepakoista ja jyrsijöistä ihmisiin?

Lintilä syytti hallituskumppaneitaan pikku- ja mielikuvapolitikoinnista

Nähtäväksi jää, mitä nyt alkanut teollisuuden alasajo Suomesta vaikuttaa hallituksen työilmapiiriin. Tämä tuli mieleeni lukiessani elinkeinoministeri Mika Lintilän (kepu) haastattelua Helsingin Sanomista.

Lintilä totesi sanatarkasti, että "kaikkien osapuolten pitäisi viimeistään nyt käsittää, ettei tämä aika ole pikku- ja mielikuvapolitikoinnin aikaa. Nyt pitää keskittyä yhteistyöhön. Se koskee niin hallituksen viittä puoluetta, työnantajia kuin palkansaajiakin."

Lisäksi Lintilä arvosteli perhe- ja palveluministeri Krista Kiurua (sd) kovin sanoin. Hänen mukaansa Kiurun "tiedottamisessa on valtavasti parantamista. Pitäisi tajuta, kuinka äärettömän herkkä yritysten tilanne on."

Nähtäväksi jää, miten hallituksen muiden puolueiden edustajat reagoivat Lintilän ajatuksiin. Selvää kuitenkin lienee, ettei maan johdon työskentelyilmapiiri ole juuri nyt parhaalla mahdollisella tasolla.

Hallituksen eripura ja siitä juontava kyvyttömyys ratkaisuihin on tässä taloudellisessa tilanteessa lähtökohtaisesti pahin mahdollinen tilanne. Siksi juuri nyt vallassa olevan hallituksen korvaaminen poliittisesti yksimielisemmällä vaihtoehdolla saattaisi olla paikallaan.

Käytännössä tämä tarkoittaisi joko porvarihallitusta tai ainakin Vasemmistoliiton ja Vihreiden pudottamista pois maan hallituksesta. Niitä korvaamaan tarvittaisiin Kokoomusta ja/tai Perussuomalaisia, jotka mitä todennäköisimmin lähtisivät mukaan, mikäli uuteen hallitusohjelmaan sisältyisi sekä yritysmyönteistä talouspolitiikkaa, kansallisen edun ajamista, että maailmanparannusvarojen oleellista supistamista. 

Jääkäämme siis odottamaan mitä hallituksessa tapahtuu lähiviikkoina ja -kuukausina. Onhan se tietenkin mahdollista, että muut puolueet kuuntelevat Lintilää tai että tämä on HS:n haastattelussa puhunut suoria sanoja vain miellyttääkseen kannatustaan jatkuvasti menettävän puolueensa viimeisiä tukijoita. Ensimmäisessä tapauksessa hallituksen olisi monilta osilta muutettava politiikkansa suuntaa ja jälkimmäisessä tapauksessa Suomi jatkaisi ajelehtimistaan unelmien ja todellisuudenkieltämisen välimaastossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaipolan paperitehtaan lopettaminen toimikoon vakavana varoituksena hallitukselle ja medialle
Totisesti on Sanna Marin nyt karvansa näyttänyt
Kahdeksasta tuli kolmetoista

Kovia säästöjä, mutta voiko kukaan olla enempää sekaisin kuin vihervasemmisto?

Yle uutisoi tänään, että julkisen sektorin säästötalkoissa kohdistettaisiin myös yliopistojen toimintoihin supistuksia. Tämä on tietenkin jollain lailla ymmärrettävää ottaen huomioon Suomen julkisen talouden heikon tilanteen, mutta pari kommenttia uutinen kuitenkin vaatii.

Ensinnäkin, kuten juuri muutama päivä sitten ehdin kirjoittaa, olisi Suomen julkisen talouden rakennetta korjattaessa "haettava sellaisia leikkauksen kohteita, joiden välitön vaikutus ei ole kehitystä ehkäisevä". Valitettavasti tutkimuksesta ja koulutuksesta tinkiminen on juuri sellainen kohde, eikä siinä mielessä hyväksyttävä.

Toinen asia on sitten se, että yliopistossa(kin) ovat viime vuosina lisääntyneet erilaiset suunnittelijat ja muut hallintotoimet. Jos ja kun hallituksen kehysriihestä tulee nyt haettavaksi säästökohteita, toivon että yliopistojen hallinto ymmärtää täsmäkohdistaa pakolliset supistukset näihin tutkimuksen ja korkeimman koulutuksen kannalta toissijaisiin kohteisiin. 

Valitettavasti tässä ei kuitenkaan taideta kuunnella professoreita eikä muitakaan tutkijoita, vaan juurikin näitä suunnittelijoita. Ja kukapa nyt itsensä saneeraisi.

Kolmanneksi toivon, että maamme elinkeinoelämä ymmärtäisi hyötyvänsä tutkimuksesta ja koulutuksesta. Tässä tilanteessa olisikin loistava apu ja yritysten kannalta myös mainio pr-temppu, mikäli esimerkiksi elinkeinoelämän keskusliitton jäsenyritykset päättäisivät tukea yhteisvoimin yliopistoja. Ja miksei oman supistusohjelmansa parissa kamppailevia sektoritutkimuslaitoksiakin. 

Lopuksi se neljäs asia, joka itse asiassa sai minut tällä kertaa tarttumaan sulkakynään eli näppäimistöön. Tarkoitan EU:n ja ETA-alueen ulkopuolisten opiskelijoiden asemaa maamme yliopistoissa. Heissä on jo pitkään ollut tarjolla erinomainen tulonlähde maamme yliopistoille, mutta jostain syystä Suomen hallitus ei ole saanut tehdyksi päätöstä heidän opiskelujaan kattavan lukukausimaksun säätämisestä. 

No nyt sellainen olisi opetusministeri Krista Kiurun mukaan lopulta tulossa, mutta mitä vielä. Edellä lainaamani Ylen uutisen mukaan vihreät ja vasemmistoliitto vastustavat tällaista lukukausimaksua "jyrkästi". 

Voiko kukaan olla enempää sekaisin? 

Onko tämä ihan oikeasti ymmärrettävä niin, että punaisten ja vihreiden mielestä tässä tilanteessa ulkopuolisten vapaamatkustusoikeus on tärkeämpi kuin mikään muu yliopistojen toiminta? Siis esimerkiksi suomalaista yhteiskuntaa palveleva tutkimus, kansainvälinen huippututkimus, tutkijoiden ja muun henkilöstön työpaikat tai suomalaisten nuorten koulutus.

Sanon ihan suoraan, etten voi mitenkään ymmärtää heidän ajatustensa juoksua - tai oikeastaan punavihreän järjen seisahtuneisuuden tilaa. Annettakoon se minulle anteeksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Neuvoja Suomen tulevaisuuden takaamiseksi
Laiton lakko Uudessakaupungissa
Tieteen innovatiivisuus ja strategisen tutkimuksen rahoitusväline