maanantai 17. helmikuuta 2020

Elintasopakolaisen tarina

Yle kertoi afganistanilaisen elintasopakolaisen tarinan. Siinä jutun päähenkilö Rahimi oli tullut aikanaan Ruotsiin, mutta saanut sieltä kielteisen turvapaikkapäätöksen.

Sen jälkeen "välttääkseen palautuksen Afganistaniin Rahimi lähti vuonna 2019 rajan yli Suomeen ja asui puolisen vuotta vastaanottokeskuksessa Oulussa", mistä hänet oli haluttu palauttaa kansainvälisen Dublin-sopimuksen mukaisesti takaisin Ruotsiin. Niinpä nuori mies päätti lähteä katsomaan Ranskaan, josko sieltä löytyisi enemmän ymmärrystä eli vihreä oksa gallialaisten veronmaksajien laskuun.

Ranskassa häntä kuulemma "kuunnellaan ja tilanteeseeni perehdytään, kun taas Suomessa minua ei edes yritetty auttaa". Tosin kansainväliset sopimukset estävät häntä saamasta myös sieltä turvapaikkaa, koska se päätös kuuluu Ruotsille. Ranskalaiset eivät hänen mukaansa kuitenkaan palauta afgaaneja kotimaahansa, koska heidän käsityksensä mukaan siellä on vaarallista.

Jutun loppupuolella tosin todetaan, että "Ranskalla on joka tapauksessa suuria vaikeuksia toteuttaa Dublin-siirtoja. Käsittely on huonosti organisoitua, joissain tapauksissa kenties tahallisen hitaasti organisoitua". Lisäksi monet ranskalaistuomarit ovat hyvin ymmärtäväisiä afgaaneja kohtaan, eivätkä salli edes Dublin-sopimuksen mukaisia palautuksia EU:n sisällä, mikä on tietenkin meidän suomalaisten onni.

On tietenkin hyvä, että Yle kertoi meille turvapaikanhakijoiden elintasopakolaisuudesta. Jutun sävy oli kuitenkin tätä verovarojemme väärinkäyttäjää ymmärtävä eikä esimerkiksi häntä täsmällisesti kuvaavaa sanaa "elintasopakolainen" mainittu.

Sen sijaan suomalaisen ja ruotsalaisen turvapaikkapolitiikan annettiin ymmärtää olleen jotenkin epäreilu puheena ollutta afgaania kohtaan. Näin siitä huolimatta, että niistä varsinkin jälkimmäinen on  jo tuhonnut yhteiskuntansa turvallisuuden löperöllä maahanmuuttopolitiikallaan, mutta jatkaa siitä huolimatta samalla linjalla.

Hyvä kuitenkin, jos pohjoismaalainen turvapaikkapolitiikka on tuntunut Euroopasta parempaa elintasoa hakeneesta afgaanista epäreilulta. Toivottavasti hän levittää tätä näkemystään myös kotimaahansa ja sitä kautta vähentää sitä painetta, jonka mahdollinen seuraava kehitysmaalaisten kansainvaellus maallemme aiheuttaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsalainen esimerkki velvoittaa
Ranskan afgaanilinja säästää Suomessa selvää rahaa
Afgaanien palautukset voivat alkaa


18 kommenttia:

  1. Jonkun pitäisi kertoa myös oman hyvinvointiyhteiskuntamme elintasohumanistin tarina. Siinä asteikko tosin on aika laaja, vieraskulttuurisiin rakastuneista narsistisista naispoliitikoista aina kovaluonteisesti politikoiviin oikeusoppneisin ja viranomaisiin saakka.

    Tavankansalaisetkin näkevät nämä, hmmm, itseanalyysiin kykenemättämät tyypit, mutta myös syväanalyysit olisivat tarpeellisia, koska tällä hetkellä näissä kysymyksissä alitajuiset tekijät ja voimat jylläävät, ja päämäärärationaalinen järki jatkuvasti käpertyy yhä kieroonkasvaneemmaksi. Käräjillä tuomitaan pahuutta joka oikeasti sijaitsee vain syyttäjäviranomaisen korvien välissä.

    VastaaPoista
  2. Mä odotin kliimaksia mutta jouduin pettymään. Lopussa ei heilunut puukko eikä siitin väärässä paikassa.

    VastaaPoista
  3. "Tosin kansainväliset sopimukset estävät häntä saamasta myös sieltä turvapaikkaa, koska se päätös kuuluu Ruotsille."

    Asia ei ole näin tarkalleen ottaen. Dublinin sopimus antaa maalle (Ranskalle) oikeuden palauttaa (Ruotsiin) mutta ei velvollisuutta. Lisäksi palautus pitää tehdä tietyn määräajan sisällä tai muutoin maa menettää palautusoikeutensa.

    Muilta osin olen asiasta blogistin kanssa samaa mieltä.

    -- Aika ajatella

    VastaaPoista
  4. Ylen artikkelissa väitettiin, että hän lähti 15-vuotiaana yksin Ruotsiin eli taas vanhemmat lähettivät ankkurilapsen edellä.
    Artikkelissa todettiin myös, että:

    "Nuori poika kaipasi kovasti vanhempiaan, jotka jäivät Iraniin."

    Voi siis hyvinkin olla, että vanhemmat ovat jo aikoja sitten siirtyneet Iraniin ja tämä kaveri on Iranissa syntynyt?
    Onko hänellä siis tosiasiallisesti mitään tekemistä Afganistanin kanssa vai ratsastaako vain sen kanssa saadakseen sympatiaa ja ilmaisen elatuksen länsi-maasta?
    Nyt sitten kierretään ympäri ämpäri Eurooppaa ja haetaan sitä sympatiaa ja ilmaista elämää.

    Tämä on oikein hyvä esimerkki kuinka typerää ja tarpeetonta on tämä "turvapaikka" touhu meidän kannaltamme.
    Kaveri olisi hyvin voinut elää Iranissakin työtä tehden ja itsensä elättäen. Leveämpi leipä vaan houkutti mutta ei tärpännyt. Hyvä niin.

    Edelleen jaksan kysyä kuinka kauan meillä on varaa tähän älyttömyyteen ja miten saamme sen loppumaan?
    Meillä edelleen vanhukset tarvitsevat hoitoa akuutisti ja nuoretkin kärsivät - pahimmillaan mielenterveysoireista. Heitä meidän pitää auttaa.
    Siispä mikä herättäisi nykyiset typerät poliitikot tästä Ruususen unesta sillä ei tämä mitenkään meille ole hyväksi emmekä tarvitse näitä kiertolaisia.

    VastaaPoista
  5. YLE pyrkii opettamaan Suomen kansalaisia ymmärtämään asioita ”oikean poliittisen järjestelmän” mukaisesti. Isänmaan kansalaisia pidetään tyhminä ja väärin toimivina mutta maahanmuuttajien joukosta löydettyjen sopivien Suomeen pyrkivien ihmisten käsittely YLE:n uutisissa todetaan usein maamme typeränä touhuna. Tavoitteena lienee Suomen omien kansalaisten kouluttaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua tuo propaganda on häirinnyt jo vuosia sitten. Oikeastaan viimeinen niitti ylen aivopesu/harhaanjohtamisessa oli vuosia sitten pidetty A2 ilta, jossa oli valheellinen mamuperhe. Jne. Agenda on selvä. Minua usein huvittaa tuo ylen puolueettomuus hehkutus.

      Poista
  6. Eilen tuli Ylenannossa pakolaisleiriltä kuvaa pääasiassa lapsista. Olen niin kurkkua myöten täynnä tätä pakoloisten vetelehtimistä täällä, että Ylen yritys pehmittää kovaa asennettani epäonnistui surkeasti. Ajattelen vain, että meillä on oma elämä täällä ja heillä siellä. Miksi meidän pitäisi edes tietää kaikista maailman kurjista, joiden tilanteeseen olemme syyttömiä? Mihin muuten menevät saudien ja muiden äveriäiden öljyrahat, kun eivät auta näitä uskonveljiään ja -sisariaan?

    VastaaPoista
  7. Kuinka afgaani pääsi lorvimaan veronmaksajiemme varoilla Suomessa puoli vuotta? Ei liene kovin vaikeaa todeta heti, tulit Ruotsista, takaisin Ruotsiin. Afgaaneille on täällä kystannettu ajokortti ja samantien palkattu taksikuskeiksi, jopa kelakuskeiksi, mikä ei tietenkään ole onnistunut ja palvelutilanteet menneet reisille yhtä ajotaidon ja perille osaamisen kanssa. Kun jotkut kuvittelivat, että kielitaidoton, kulttuuria ja länsimaista asiakaspalvelua taitamaton sopii vaativaan palveluammattiin sairaiden kanssa toimimaan.

    VastaaPoista
  8. Jos afgaania kohdeltiin epäreilusti, niin onneksi vanhuksemme saavat reilua kohtelua.

    VastaaPoista
  9. Perin maanpetturihallinnon loisivien arabien paapomiseen varastamat verorahat jatkossa vihreiltä ja heidän tukijoiltaan."Onhan meillä varaa" - parempi olla sitten pikku stalinistitorakat.Se on aivan täsmälleen samalla tavoin ihmisoikeuteni kuten heidän "oikeutensa" varastaa kansan omaisuus nekrunmunakiimoissaan ihmisoikeuksiin vedoten.Ikävä juttu jos ei miellytä tai niitä rahoja ei sitten löydykään.

    VastaaPoista
  10. Nämä tarinathan ovat enemmän kuin tuttuja. Lukijalle tarjotaan lähinnä herkkäuskoisen mutta maksuvalmiin hölmön roolia. Tärkeämpi kysymys on, miksi Yle näitä vedätysjuttuja tehtailee ja missä on sylttytehdas. Tällä kertaa kyse on mitä ilmeisimmin Ohisalon ja Pimiän masinoimasta kampanjasta, jolla pyritään tuomaan Suomeen Lähi-idästä lähtöisin olevia elintasopakolaisia, jotka eivät työllisty eivätkä haluakaan työllistyä. Mikä saa ihmisen ajamaan tällaista politiikkaa, on jo sitten oma kysymyksensä, johon vastaaminen olisi lähinnä psykiatrian alaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku käsittämätön vieraanmakeus ja eliitin perseennuolenta on joidenkin suomalaisten kansantauti, arvelee kotikutoinen kyökkipsykologi.

      Poista
  11. En uskalla kommenoida tähän blogiin, sillä ruokoton kommenttini tyttöjen laatanheiton analyysiin kertoi minulle...
    http://jaskanpauhantaa.blogspot.com/2020/02/keskiarvotilastot-naiset-kiekko.html

    VastaaPoista
  12. Näitä pummeja hortoilee ympäri Eurooppaa ilmaista elatusta ja perheen yhdistämistä kärkkymässä, koska onneton EU ei pysty valvomaan ulkorajojaan minkään vertaa. Unkarin tiukka linja on ainoa oikea, mikäli Eurooppa halutaan säilyttää Eurooppana, eikä kehitysmaalaisten temmellyskenttänä. Ruotsi on varoittava esimerkki.

    VastaaPoista
  13. "....päähenkilö Rahimi oli tullut aikanaan Ruotsiin, mutta saanut sieltä kielteisen turvapaikkapäätöksen."

    "...kertoo saaneensa Ruotsista kymmenen kielteistä turvapaikkapäätöstä." (YLE)

    Rahimi sai kymmenen(10) hylsyä, eli kymmenen(10) kielteistä turvapaikkapäätöstä.
    - Eli keskimäärin noin 3 hylsyä vuodessa.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!